Part 2

Puoli wuotta tulostani Tukholmaan olin eräänä yönä tuntewinani jonkun hiljaa koskettawan kättäni. Minä heräsin ja näin edessäni kaksi laihaa, ristiin pantua kättä, jotka epätoiwoisesti wäänteliwät. "Oi Jumala, mitä se on? Auta! auta!" huusin minä tuskassani, jonka jälkeen näky katosi, Seuraawana päiwänä tuli luokseni eräs ystäwä kotiseudultani. Hänelle kerroin minä tuon kamalan näyn, jonka näin edellisenä yönä. Silloin hän sanoi: "Sinä saat luultawasti pian kuulla että kaswatusäitisi emäntäneitsyt on kuollut, sillä sellaiset kuin näkemäsi kädet owat hänenkin."

Kohta tuli kirje sukulaiseltani, jossa hän kertoo, että emantäneitsyt oli kuollut ja että hän wiimeisenä yönä oli lakkaamatta wäännellyt laihtuneita käsiään ja epätoiwossa puhunut kuinka pahoin hän oli kohdellut minua koko ajan kuin minä olin ollut kaswatusäitini luona.

Majuri M:n kuolinwuoteen ääressä.

Kaikki majuuri M:n läheiset sukulaiset oliwat kuolleet, niin ettei hän enään wiihtynyt seudussa, missä hän oli monta wuotta asunut, waan muutti Tukholmaan. Hän wuokrasi pari wähäistä huonetta erään syrjäkadun warrella, pohjoispuolella kaupunkia, ja eli siellä hywin säästeliäästi. Ukko sairastui ja kutsuttu lääkäri hankki sairashoitajan, erittäin luotettawan ja hywän ihmisen, joka istui kuolewan sängyn ääressä.

Eräänä ehtoona istui tuo palkattu hoitajatar ja katseli kuinka kuolema yhä sywenpään painoi leimansa sairaan welttoihin kaswoin juonteisiin, sekä ajatteli kuinka yksinäinen ukko oli.

Yksinäinen oli todellakin tuo wanha ukko, jonka ärtyinen luonto oli karkoittanut nuo harwat tuttawat ja sukulaiset, jotka hänellä enään oli jälellä.

Ei yksikään ystäwällinen käsi ojentaisi hänelle wiimeistä wirkistäwää juomaa ja sulkisi wäsyneet silmät; ei yksikään hellä ääni puhuisi rakkauden ja toiwon kieltä taistelewalle hengelle; ainoastaan wieras, palkattu hoitajatar olisi hänen wiimeisen taistelunsa todistajana.

Sängyn yläpuolella, seinällä, riippui erään wanhan wirkatakkiin ja kunniamerkkeihin puetun miehen kuwa. Hoitajatar ajatteli olisiko se ehkä majuuri itse taikka hänen isänsä.

Joku tarttuu kiiwaasti ulommaisen huoneen owenlukkoon, eräs wanhempi herra astuu sisään, menee sängyn luokse ja kumartuu kuolewan yli. Hoitajatar tuntee hänessä sängyn yläpuolella riippuwan kuwan alkuperän. Ettei häiritsisi heitä, meni hän toiseen huoneesen, missä hän aiwan tyynesti istahti sukkaa kutomaan. Hetken kuluttua meni hän sairaan huoneesen katsoakseen puuttuisiko sairaalta mitään.

Huone oli tyhjä. Ei ollut kukaan woinut mennä ulos muuta kuin ulommaisen huoneen kautta, jonka owella sairaanhoitajatar oli istunut. Hän meni sängyn luo... kaikki oli loppunut. Kaswojen piirteet oliwat jo jähmettyneet kuoleman kylmän käden koskettamisesta, mutta kellastuneilla kaswoilla, jotka niin usein oliwat ilmaisseet tyytymättömyyttä ja suuttumusta, kuwastui nyt hiljainen rauha.

Wainajan eräältä omaiselta, joka tuli perimään jälkeen jääneet tawarat, kuuli hän, että sängyn yläpuolella olewa kuwa oli wainajan isän kuwa.

LIITE.

Otteita Camille Flammarion Uraniasta. Helsinki 1891. K. G. Holm.

Tapahtuuko henkinäkyjä hywin harwoin? Ei näytä siltä. Muistelen muun muassa tapahtuman, jonka minulle kertoi wanha nuoruuteni ystäwä Jean Best, joka yhdessä kuuluisan ystäwäni Edouard Charton'in kanssa, wuonna 1833 perusti Magasin pittoresque nimisen lehden, ja joka kuoli muutama wuosi sitten. Hän oli luonteeltaan totinen, kylmä, perusteellinen mies, mainio käytännöllinen kyky: kaikki, jotka tunsiwat hänet, tietäwät kuinka wähän hermostunut hän oli luonteeltaan, ja että hänen henkensä pysyi aiwan erillään kaikista sellaisista asioista, jotka osat mielikuwituksen kanssa jonkinlaisessa yhteydessä. Niinpä niin, seuraawa tapahtuma sattui hänelle itselleen, kun hän oli wiiden eli kuuden wuoden wanha lapsi.

I.

Se oli Toul'issa, hänen syntymäseudullaan. Hän makasi eräänä iltana pienessä sängyssään, mutta wielä hereillä, silloin näki hän äitinsä tulewan kamariinsa, kulkewan sen läpi ja suuntaawan askeleensa wiereiseen salonkiin, jonka owi oli auki, salongissa istui hänen isänsä erään ystäwän seurassa korttia lyöden. Hän nousi heti wuoteeltaan ja riensi äitinsä jälkeen, aina salonkiin saakka, josta hän kuitenkin etsi häntä turhaan. Isänsä joka oli tullut lewottomaksi torui häntä ja toimitti hänet jälleen makaamaan; wakuuttaen että hän oli nähnyt unta.

Lapsi, joka silloin todellakin luuli nähneensä unta, laskihe uudelleen lewolle ja koetti nukkua. Mutta muutamia minuuttia myöhemmin, hänellä oli wieläkin silmät auki, näki hän toistamiseen hywin selwästi äitinsä, joka tälläkin kertaa kulki aiwan lähellä häntä, ja nyt syöksyi hän äitiänsä wastaan syleilläksensä häntä. Mutta samassa katosi hän. Lapsi ei enään tahtonut mennä lewolle, waan jäi salonkiin missä isänsä jatkoi peliä.

Samana päiwänä ja samalla hetkellä kuoli hänen äitinsä Pau'ssa.

Tämän on herra Best itsa minulle kertonut, sywälle oli tämä tapahtuma painunut hänen mieleensä.

II.

-- Kun Jaakko kuningas, Englantiin saapuneena ruton raiwotessa Lontoossa, wanhan Cambden'in seurassa oleskeli sir Robert Cotton'in luona maalla, näki hän unissaan wanhimman poikansa, joka wielä oli lapsi ja sillä hetkellä oleskeli Lontoossa; pojalla oli werinen risti otsassaan ikäänkuin hän olisi miekalla haawoitettu. Tästä unesta kauhistuneena alkoi kuningas rukoilla ja meni aamulla sir Cambdenin huoneeseen, kertoen hänelle mimmoisen näyn hän yöllä oli nähnyt; sir Cambden lohdutti häntä sillä, että se ainoastaan oli ollut unennäkö, jonka johdosta ei tarwinnut olla lewoton. Samana päiwänä sai kuningas kuningattarelta kirjeen, missä ilmoitettiin hänen kadottaneen poikansa, joka oli kuollut ruttoon. Kun lapsi näyttäytyi isälleen unessa oli hän muodoltaan ja warreltaan täysi-ikäisen miehen kokoinen.

III.

-- Neiti R... erinomaisella päättämiskywyllä warustettu nainen, hurskas, olematta tekopyhä, asui, ennen awioliittoaan enonsa, kuuluisan lääkäri D...n luona, joka oli Tiedeseuran jäsen, hän asui erillään äidistään, joka maaseudulla makasi kowin sairaana. Eräänä yönä uneksi nuori nainen että hän näki äitinsä edessään kalpeana ja kowasti surewana sen johdosta ettei hän ollut lastensa parissa; poika, joka oli ollut erään Parisilaisen seurakunnan pastorina oli nimittäin siirtynyt Espanjaan ja tytär oli Parisissa. Pian kuuli hän äitinsä useamman kerran huutawan häntä nimeltä; hän näki unessa niiden henkilöjen, jotka oliwat äitinsä seurassa ja jotka luuliwat hänen tarkoittaneen poikansa tytärtä, joka oli saman nimellinen, menewän wiereiseen huoneeseen häntä noutamaan; sairaan antama merkki osoitti, ettei hän tahtonut tawata häntä, waan Parisissa oleskelewata tytärtään. Hänen kaswonsa ilmaisiwat tuskaa, jota hän tunsi tyttärensä poissaolosta; äkkiä muuttuiwat hänen kaswojensa juonteet ja kuolonkalpeus peitti kaswot; tämän jälkeen waipui kuolewa wuoteelleen hengetönnä.

Seuraawana päiwänä tapasi D... neiti R...n erittäin synkkämielisenä ja tiedusteli häneltä syytä suruunsa; neiti D... kertoi silloin enolleen unelmansa kaikkine yksityiskohtineen, joka oli saattanut hänet niin lewottomaksi. D..., joka tapasi hänet tässä mielentilassa, painoi häntä rintaansa wastaan ja tunnusti, että äitinsä kuolema oli liiaksi todellinen; muihin selityksiin ei hän ryhtynyt.

Muutamia kuukausia myöhemmin kun neiti R... enonsa poissa ollessa, järjesteli hänen paperiaan, joita tämä, samoinkuin usea muu, ei mielellään sallinut kajota, löysi hän kirjeen, joka hänen enolleen kertoi äitinsä eri kuoleman-kohdista. Suuri oli hänen kummastuksensa, kun hän siinä luki unelmansa yksityis-kohtineen.

IV.

Seuraawassa aiwan hiljakkoin huomatussa tapauksessa oli tarkastaja aiwan hereillä kuten te ja minä tällä hetkellä. Kysymyksessä olewa henkilö Robert Bee asuu Wiganissa Englannissa. Seuraawan kummallisen ilmiön on tarkastaja itse merkinnyt paperille.

"Joulukuun 18 päiwänä 1873 läksimme, waimoni ja minä, waimoni wanhempien luokse Soutportiin, minun wanhempani oliwat silloin, ainakin sen mukaan kuin me tiesimme, aiwan terweet. Ehtoopäiwällä seuraawana paiwänä käwelimme meren rantaa pitkin, yhtäkkiä tulin niin tawattoman alakuloiseksi, ettei mikään ollut minulle mieleen, seuraus olikin, että pian palasimme kotipuolelle.

"Äkkiä walitti waimoni pahoinwointia ja sanoi menewänsä äitinsä huoneeseen muutamaksi minuutiksi. Silmänräpäys tämän jälkeen nousin nojatuolistani ja läksin salonkiin.

"Nainen, puettu siten, kun hän olisi ulos lähtemäisillään, siwutti minut, tullen wiereisestä makuuhuoneesta. En woinut eroittaa hänen kaswojensa piirteitä, koska hän käänsi kaswonsa pois minusta; kuitenkin terwehdin häntä heti, lausuen muutamia sanoja, mutta en enään muista, mitä lausuin.

"Samassa silmänräpäyksessä, hänen kulkiessa minun ohitseni, tuli waimoni äitinsä huoneesta ja kulki juuri sen paikan ohi, missä huomasin naisen, jota waimoni ei kuitenkaan näkynyt huomaawan. Minä huudahdin heti suuresti kummastellen: 'Mutta kuka se nainen sitten oli, jonka juuri kohtasit?' -- 'En minä ole ketään kohdannut', wastasi waimoni wielä enemmän kummastuneena kuin minä. -- 'Kuinka', wastasin minä, 'etkö juuri nyt huomannut naista, joka kulki juuri sen paikan ohi, missä sinä nyt seisot ja joka luultawasti tuli äitisi luota; tällä hetkellä hän lienee kuistilla'."

"'Se on mahdotonta', wastasi hän, 'tällä hetkellä ei löydy muita ihmisiä koko talosta, kuin äitini ja me'."

"Wieraita ei myöskään silloin ollut käynyt talossa, tutkimme talon tyystin, mutta turhaan."

"Kello oli silloin kymmenen minuuttia wailla kahdeksan. Seuraawana päiwänä saimme sähkösanoman, jossa ilmoitettiin, että äitini samana tuntina oli kuollut sydänhalwaukseen. Halwaus kohtasi häntä kadulla ja hän oli puettuna juuri samalla tawalla, kuin outo nainen, joka oli kulkenut siwutseni."

V.

Herra Fredrik Wingfeltd, asuwa Belle-Isle en Terressä (Gotes du Nord) kirjoittaa että hän maaliskuun 25 päiwänä 1880, kun hän meni lewolle, luettuaan jonkun werran illalla, näki unissaan weljensä joka asui Essexin kreiwikunnassa Englannissa, luonansa; tämä ei wastannut hänelle tehtyyn kysymykseen, waan pudisti päätänsä, nousi tuolilta ja meni tiehensä. Tapaus waikutti niin eläwästi kertojaan, että hän unenhorroksissa hyppäsi sänkystään ja heräsi, kun hän laski jalkansa lattialle, huutaen weljeään. Kolme päiwää tämän jälkeen kuuli hän weljensä kuolleen pudottuaan hewosen selästä, 25 p:nä maaliskuuta 1880 kello yhdeksän illalla pari tuntia aikaisemmin hänen unennäköään.

Tutkimus on osoittanut tämän kuolontapauksen päiwämäärän oikeaksi ja kertomuksen tekijän merkinneen unelmansa muistikirjaansa samana päiwänä, kuin hänen weljensä kuoli, eikä myöhemmin.

"Herra S... ja hra L..., jotka molemmat palweliwat samassa wirastossa, oliwat jo kahdeksan wuotta olleet erittäin hywiä ystäwiä. Maanantaina 19 päiwä maaliskuuta 1883 sai L... mennessään wirastoonsa ankaran watsakohtauksen; hän poikkesi sentähden muutamaan apteekkiin, missä hänelle annettiin muutamia rohtoja. Seuraawana päiwänä oli hän yhä wielä sairaana; lauantaipäiwänä samalla wiikolla oli hän poissa wirastostaan.

"Lauantai-iltana 24 päiwä maaliskuuta oli S... kotona, hänellä oli päänkiwistys; hän sanoi waimollensa, että hänellä oli liian kuuma, jotain sellaista ei hän ollut tuntenut kahteen kuukauteen; tehtyänsä tämän muistutuksen meni hän lewolle ja minuutti myöhemmin näki hän ystäwänsä L...n seisowan edessään, puettuna tawallisiin waatteisiinsa. S... huomasi senkin yksityiskohdan L...n puwussa, että hänellä oli suruharso hatussaan, että hänen päällystakkinsa oli auki ja että hänellä oli keppi kädessään. L... katseli häneen teräwästi ja poistui. S... tuli ajatelleeksi seuraawata lausetta Jobin kirjasta: 'Henki kulki kaswojen edessä ja hiukset lihassani kohosi pystyyn'. Tällä silmänräpäyksellä tunsi hän kylmän wäreen selkärankaa pitkin ja hänen hiuksensa nousiwat pystyyn, hän kysyi waimoltaan, paljonko kello oli. Waimo wastasi kellon olewan kaksitoista minuuttia wailla yhdeksän. Hän lausui: 'Kyselen sitä sentähden että L... on kuollut; näin hänet äsken'. Waimo koetti wakuuttaa, että se oli sula mielenkuwitus; mutta hän wakuutti kiwenkowaan, ettei mikään perustelu saattanut häntä muuttamaan wakuutustaan."

Näin kuuluwa oli herra S...:n antama kertomus. Hän ei saanut tietää ystäwänsä kuolemasta ennenkuin seuraawana päiwäna sunnuntaina kello kolme jälkeen puolen päiwän.

L... todellakin kuoli lauwautai-iltana, kun kello oli noin kymmenen minuuttia wailla yhdeksän.

VI.

"Kuninkaan oleskellessa Awignonissa 23 päiwä joulukuuta 1574, kuoli siellä Lothringin kardinaali Charles. Kuningatar (Katatrina de Medicis) oli mennyt tawallista aikaisemmin lewolle, ja hänen wuoteensa ympärillä seisoi, muitten merkillisten henkilöitten ohessa, Nawarran kuningas, Lyonin arkkipiispa, rouwat de Retz, de Lignerolles ja de Saunes, josta kaksi owat todistaneet tapahtuman todeksi. Koska hän kiiruhti lausumaan hywää yötä, heittäytyi hän yhdellä hypyllä päänälustalleen, yht'äkkiä peitti hän käsillään kaswojaan, kirasi kowasti, huutaen awuksi läsnäolijoita, joille hän tahtoi osoittaa kardinaalia, joka istui sängyn jaloissa, ojentaen kuningattarelle kätensä. Hän huudahti useamman kerran: 'Herra kardinaali, minulla ei ole mitään teidän kanssa tekemistä'. Nawarran kuningas lähettää samassa silmänräpäyksessä erään howiherran kardinaalin luokse, ja tämä palattuansa kertoo että kardinaali samalla hetkellä oli kuollut."