Part 6

BARNAU. Mitä siin'on miettimistä? Pika-päätös paras päätös! Sulla ei ole äitiä, jonka tahtoa sun kuulustella pitää, ainoastaan seurata minun, enosi ja holhojasi neuvoa. Ja minä puolestani liitän riemulla teidän kätenne, sillä Brunon tunnen minä perinpohjin, jotta saatankin sanoa: Parempata miestä sin'et saisi milloinkaan. Puhu nyt.

OTTILIA. Vaan -- kuinka sinä minua pakoitat!

BARNAU. Muille sit'en tekisikkään, mutta iloiselta, älykkäältä Ottilialtani tohdin jo odottaa pikaista päätöstä.

OTTILIA. Oi, kuinka viekkaasti sa ajoit minut satimeen -- min'en saata pettää luottamustasi -- no -- niin!

(Kasvot poispäin, käsi Wismar'ille).

WISMAR (ottaa hänen kätensä), Ottilia! Onko tämä totta?

OTTILIA. Enhän muuta saata, kun te mua pakoitatte.

WISMAR. Mutta ainoastaan käsi? Eikö silmää myöskin? Enkö siitä saa nähdä tämän käden antavan itseänsä mielellään?

OTTILIA (kääntyy vitkaan, katsoo häneen häveliäästi).

WISMAR. Ja silmää seuraapi sydän?

OTTILIA. No niin. Pakoitattehan te minut ilmaisemaan kaikkityyni! Kuinka te sydämeni vangitsitte, sit'en tiedä mutta -- -- --

WISMAR. Mutta?

OTTILIA. Minä miellyin teihin heti ensisilmänräpäyksessä.

WISMAR. Miellyitte vain?

OTTILIA. Jos vielä enemmän tietää tahdotte, odottakaa kunnes olemme kahdenkesken. Tuon hirveän enon ei tarvitse kaikkea kuulla!

BARNAU. Olenko minä todellakin niin hirveä?

OTTILIA (heittäikse hänen kaulaansa). Hirveä, paha julmuri sinä olet, eno, kun saatoit ilmi sen, mitä itsekseni aivan hiljaa salailin.

BARNAU. Sydämesi kulmassa?

WISMAR. Ottilia! Morsiameni! Sulo impyeni!

OTTILIA. Morsian! Minä morsian! Voi, herrainen aika, nyt pitää mun siis ruveta vallan hiljaiseksi, nyt en enää tohdi laulella enkä nurmella juoksennella?

WISMAR. Laulele sinä vain ja tanssiele tahtosi mukaan, minä teen sulle seuraa.

BARNAU. Minun seuraukseni seuraa teitä, armaat ystäväni. Hiljaa toki, nyt emme enää ole yksin.

Kymmenes kohtaus.

Entiset. Schummrich (perältä oikealta).

SCHUMMRICH. Hyvä herrasväki, saan kunnian toivottaa hyvää iltaa!

WISMAR. OTTILIA (kiittävät äänettömällä kumarruksella, menevät perälle vasemman koriste-aidan luo, puhelevat hiljaa keskenään).

BARNAU. Tervetultua, herra Schummrich.

SCHUMMRICH (Barnau'ille kuni uskotulleen). Minua on vähän kaivellut, herra Barnau, että tuo pikkuinen tän'aamuna antoi mulle -- rukkaset -- sitä en olisi uskonut -- me olemme kaupungin rikkaimpia -- ää -- mutta minä koen unhoittaa sen. Minun varoissani saatan kolkuttaa kenen ovea tahansa ja nyt vasta olen tullut oikein vakavaan päätökseen ottaa itselleni rouvan tästä talosta. Näin meidän miesten kesken, kumpaan te neuvotte minun tähtäämään? Neiti Ottiliaanko vai neiti Idunaan?

BARNAU. Herra Schummrich, rouvansa pitää jokaisen valita itse, siinä suhteessa ei saa luottaa kenenkään muun makuun.

SCHUMMRICH. Ää -- te olette oikiassa. Hm, sitten olisi Ottilia-neiti -- kuten huomaan, syvässä keskustelussa tohtori Wismar'in kanssa.

BARNAU. Tohtori Wismar selittää hälle erästä tähtitieteellistä perusjohdetta!

SCHUMMRICH, Kuinka?

BARNAU. Suhteellisista vetovoimista.

SCHUMMRICH. Se selitys tuntuu jotenkin pitkäveteiseltä. Kuinka mokomasta saattaa neidon kanssa puhella?

BARNAU. Neidot kuuntelevat semmoista ylipäänsä aivan mielellään.

Yhdestoista kohtaus.

Entiset. Ulrika (oikealla). Thusnelda. Palvelia (perältä, oikealla).

PALVELIA (tuopi tee-varustukset, pois).

THUSNELDA (valmistelee teetä perällä).

SCHUMMRICH. Niin, varsinkin niin oppineet kuin Ulrika-neiti.

ULRIKA. Herrat puhelevat minusta?

SCHUMMRICH (kääntyy). Hyv'iltaa, neitini.

ULRIKA. Kuinka saan minä kunnian olla keskustelunne esineenä?

SCHUMMRICH. Me emme oikeastaan puhelleet Teistä -- -- --

BARNAU. Yleisestä vetovoimasta oli puhe.

ULRIKA. Sepä varsin tärkeä peruste! Vetovoima pitää koko maailman koossa.

BARNAU. Kuuletteko, herra Schummrich.

ULRIKA. Vetovoima yhdistää maan auringon kanssa.

BARNAU. Kuuletteko, herra Schummrich, vetovoima yhdistää esineitä toisiinsa.

SCHUMMRICH. Niin, minä muistuttelen, -- siitä oli puhe koulussa.

ULRIKA. Ilman vetovoimaa rymähtäisi maailma kokoon.

BARNAU. Ja ihmissuku kuolisi kokonaan.

ULRIKA. Kuinka, Oswald?

BARNAU. Sittemmin enemmän tästä, toiset kokoontuvat jo teelle.

Kahdestoista kohtaus.

Entiset. Adelgunda, Iduna (vasemmalta). Irmgard (oikealta). Palvelia (perältä, oikealta).

PALVELIA (jääpi Thusneldan avuksi, hänen taakseen).

SCHUMMRICH. Neitini, armollinen rouva, neiti Iduna -- (hiljaa Barnau'ille). Iduna-neiti on teki myöskin hyvin sievä!

BARNAU. Minusta hän on hurmaava.

SCHUMMRICH. Siis jompikumpi. Mutta kumpi?

IRMGARD (on istunut Ulrikan viereen).

ADELGUNDA (on istunut Idunan viereen, hiljaa hälle). Sinun pitää käyttäidä ymmärtäväisesti, et saa näyttää kyyneleitä.

ULRIKA. Etkö istu meidän viereemme, Oswald?

ADELGUNDA. Minä pyydän, Oswald-hyvä, suo se kunnia meille.

PALVELIA (tarjoo kaikille teetä).

BARNAU. Kyllä minä paikkani löydän. Minä odotan toki yhtä vielä, jonka pyysin jäämään teelle. Ahaa, tuolta hän tuleekin.

Kolmastoista kohtaus.

Entiset. Offenburg (vasemmalta, perältä).

OFFENBURG. Hyvät naiset, Herra Barnau on sallinut minun -- -- --

BARNAU. Ei pitkiä puheita, hyvä tohtori. Suvaitsetteko istua tähän hovineuvoksen rouvan -- --

ADELGUNDA. Anteeksi, Oswald-kulta, minä ai'oin juuri tarjota tämän paikan herra Schummrich'ille.

SCHUMMRICH. Minä olen teille suuresti kiitollinen, armollinen rouva.

(Istuu).

BARNAU. Sitten on teidän istuminen sisareni viereen --

OFFENBURG. Suokaa anteeksi, hyvät naiset!

(Istuu).

BARNAU (seisoo keskellä).

BARNAU. No, entä te siellä takana, ettekö tekin mieli tulla tänne yhteen jonoon?

WISMAR. Tuossa paikassa, hyvä Oswald.

BARNAU. Vai niin, sin'et ole valmis vielä! Lopeta jo selityksesi.

PALVELIA (pois).

BARNAU. Siis olemme jälleen pitkistä ajoista koossa kaikki.

ADELGUNDA. Koko perhe-seura.

ULRIKA. Hellä sukulais-seura.

BARNAU. Tämä hetki mua suuresti ilahuttaa. Hupaisa perhe-elämä on toki suurin, melkeinpä ainoa maallinen onni.

ULRIKA (hellästi moittien). Ja sinä kuin ai'oit hajoittaa tämän suloisen seuran?

BARNAU. Ai'oinko?

ULRIKA. Niin, kun ai'oit naida, tuoda perheesemme ventovieraan?

BARNAU. Min'en suinkaan ai'o hajoittaa seuraa, ainoastaan kaunistaa sitä. Enkä minä vierastakaan perheesemme tuo; se, jonka olen valinnut, on tuttu teille kaikille.

ADELGUNDA (hiljaa Idunalle). Istu suorana, Iduna!

IRMGARD. Siis olet sinä jo todellakin valinnut?

BARNAU. Olen!

ADELGUNDA (hiljaa Idunalle). Luo siimasi alas.

ULRIKA. Sinä lupasit esitellä sen meille tänään.

BARNAU. Sen teenkin.

ADELGUNDA (hiljaa Idunalle). Älä väännä päätäsi noin paljon eteenpäin!

BARNAU. Teidän ei tarvitse kauvemmin olla epätiedossa. Tässä hän on!

(Viepi Thusneldan esiin).

KAIKKI (nousevat, seisovat paikoillaan).

ULRIKA. Mutta veljeni!

ADELGUNDA. Mitä on tämä!

IRMGARD. Tämä on liiallista pilaa!

BARNAU (yhä totisemmin). Ken sitä pilaksi sanookaan? Thusnelda, armas, sulotyttösein, tahdotko olla mun vaimoni? --

THUSNELDA (hämillään, vavisten). Minä -- minä -- mitä tämä?

ULRIKA. Ei ollenkaan kaunista, noin häväistä tyttöä.

BARNAU. Thusnelda, tahdotko olla mun vaimoni?

THUSNELDA. En -- en -- se on liiaksi! Minä tahdon palvella teitä, olla teidän palvelustyttönne, se on elämäni päämaali ja ainoa toivo.

BARNAU. Sen päämaalin saavutat minun vaimonani. Sinä palvelet minua niinkuin vaimo miestään palvelee, lemmellä ja hartaudella, ja vastineeksi lemmin minä sinua niin innokkaasti kuin mies vaimoaan lempiä saattaa!

THUSNELDA (yhä suuremmassa liikutuksessa). Minä saattaisin -- en, sehän on tuiki mahdotonta. Minä, halpa orpo, jonka te kurjuuden nielusta pelastitte -- en, en, teidän pitää ottaa emäntänne jalommasta suvusta, ja jos sen teette, on suurin iloni palvella häntä hänen silmäyksiensä orjana.

BARNAU. Mutta min'en ota ketään muita kuin sinut; minä olen tutkistellut sinun jaloa luonnettasi, minä tiedän, ett'ei kukaan voi rakastaa minua niinkuin sinä. (Hellästi). Tahdotko olla mun vaimoni?

THUSNELDA. Minä -- minä -- min'en tätä käsitä.

BARNAU (yhä hellemmin). Tahdotko olla mun vaimoni?

THUSNELDA. Te -- tahdotte -- ja -- teidän tahtonne on minun tahtoni.

(Aikoo langeta polvilleen).

BARNAU (vetää hänet luokseen). Siis painan minä sinut vasten rintaani -- morsiamenani. Tämä sormus, jonka tän'aamuna sulle ai'oin antaa, olkoon merkkinä siitä, että sinä olet liitetty minuun ainiaks'.

THUSNELDA. Mun armas is -- mun armas herrani!

BARNAU (tyynesti). No, eikö kenkään teistä toivota mulle onnea?

OTTILIA (syleilee Barnau'ia). Runsahin siunaus teille, armas, armas enoni, (syleilee Thusneldaa). Thusneldani, tullos onnelliseksi tämän herttaisen miehen kanssa!

WISMAR (puristaa Barnau'in kättä).

IDUNA (aikoo mennä Thusneldan luo).

ADELGUNDA (estää häntä).

SCHUMMRICH. Toivotan onnea herra Barnau!

OFFENBURG (puristaa Barnau'in ja Thusneldan kättä).

BARNAU. Entä sisareni? Tätini?

ULRIKA (kylmästi). Toivotan onnea, rakas veljeni. Asiain nykyisellään ollessa, katson edullisemmaksi ruveta Pohjanlehden aputoimittajaksi. Suo anteeksi, että menen valmistamaan itseäni matkalle.

(Pois).

IRMGARD. Samoin toivotan sulle onnea minäkin, rakas veljeni. Avioparille on kolmas liikaa, min'en suinkaan tahdo olla sulle vaivoiksi, minä suostun ystävättäreni ehdotukseen, matkustan Italiaan.

(Pois).

ADELGUNDA. Minäkin toivotan onnea, herra Oswald. Ymmärräthän sinä minun asemani tässä talossa, ainakin nyt alussa, muuttuvan kummalliseksi. Sentähden muutan minä yliopistolle poikineni, joka muutenkin kaipaa huolellista äidinhoitoa. (Menee, kääntyy takaisin) Vielä yksi seikka! Herra tohtori Offenburg, te pyysitte äsken tyttäreni kättä, minä luovun nyt arveluistani ja annan teille myöntymykseni.

IDUNA. Oi, armas äiti!

OFFENBURG. Armollinen rouva!

ADELGUNDA. Kylliksi, puhukaamme tästä sittemmin.

(Pois).

WISMAR (nauraen). Oikein harras, äidillinen siunaus!

OFFENBURG. Armahin impyein!

(Syleilee Idunaa).

IDUNA. Ken olisi tätä aavistanut.

SCHUMMRICH. Ää -- yksi on jälellä vielä! Nyt ei mun enää tarvitsekkaan valita.

BARNAU. Älä huoli noiden sydämettömyydestä. Minun lempeni palkitsee sulle kaikki.

THUSNELDA. Ja kuitenkin surettaa minua, että sisarenne minun tähteni talosta -- -- --

BARNAU. Ken tietää, kuinka pian he vääryytensä huomaavat ja palajavat takaisin; sitte heidät jälleen ystävällisesti vastaan otamme.

WISMAR. Lempi ja sovinto saavat taas täällä asuntonsa.

OFFENBURG. Ja me --

BARNAU. Yhteen kuulumme kaikki! Pikku serkku-näpykkäni ei niin pian orpanaansa unhoita.

IDUNA. Saanko olla siskosi?

(Syleilee Thusneldaa).

THUSNELDA. Sydämestäni suostun siihen!

SCHUMMRICH. Mutta nyt tulen minä vielä. Minä haluaisin myöskin liittyä onnellisten yhteyteen! (Ottilialle). Neitini, ehkä te suostutte -- --?

WISMAR. Mihin pitäisi minun morsiameni suostuman, herra Schummrich?

SCHUMMRICH (hölmönä). Teidän morsiamenne?

OTTILIA (ottaen Wismar'ia käsivarresta). Palveliattarenne, herra Schummrich.

SCHUMMRICH (nuljottaa kolmeen pariin). Minä ää -- jäinkin, luulen ma, ilman?