Part 4

ADELGUNDA. Mene, mene, minä rukoilen sua! (Sysää hänet pois vasemmalle). Mutta mitähän tämä oikeastaan merkitsee, Oswald-kulta? Tämä tapaus! Minä vapisen! Mitä on tapahtunut?

BARNAU (tyyneesti). Teidän poikaherranne tahtoi väkisin suudella Thusneldaa.

ADELGUNDA. Enkö minä arvannut, että se rauhanrikkoja jälleen oli syypää rettelöön.

BARNAU (tyynesti, tarkasti). Mitenkä, täti-rouva, onko Thusnelda syypää poikanne siivottomuteen?

ADELGUNDA. Minun poikani oli tosin raju sinua kohtaan, mutta se on hälle anteeksi annettava, hän ei, näet, tuntenut sua. Mutta mitä Thusneldaa tulee -- --

BARNAU. No?

ADELGUNDA. Mutta Dietrich'ini on siisti, sävyisä nuorukainen, ja jos hän Thusneldan kanssa leikitteli, oli Thusnelda epäilemättä houkutellut häntä -- Oo, se tyttö taitaa kyllä konstin viekoitella silmillään, ja toisinaan sattuu siisteinkin nuorukainen verkkoon tarttumaan.

BARNAU (tyyneesti). Siis on Thusnelda huikentelevainen?

ADELGUNDA. Hm, niin en tahdo heti puhua hänestä pahinta, mutta hällä on omat tapansa; kysyppäs sisariltasi, ei kenkään puhu hänestä hyvää. Parasta olisi, että hän saataisiin pois talostamme, sais sitte hankkia itselleen toisen palveluspaikan.

BARNAU (tyyneesti). Niinkö arvelette?

ADELGUNDA. Niin juuri, olonsa meillä ei ole hälle itselleen hyväksi.

BARNAU. Sitte pitää kai muuttaa hänen olonsa toiselle kannalle. Minä alan mietiskellä sitä.

ADELGUNDA. Siinä teet oikein, Oswald-kulta. Ja pojalleni suot anteeksi hänen pikaisuutensa? Hän saapi vähän ajan kuluttua tulla tarjoamaan sulle kätensä sovintoon. Eikö niin?

BARNAU (vähän pilkallisesti). No niin, onhan hän mun orpanani.

ADELGUNDA. Hyvä, siis on kaikki hyvin jälleen. Minä menen heti puhuttelemaan poikaani. Sinun pitää oppia tuntemaan hänet paremmalta puolelta; se on kelpo poika, hän tuottaa mulle vielä paljon iloa, ja hän on erinomaisen oppinut. Voi siis hyvin toistaiseksi.

(Pois).

BARNAU. Eipä tarkastukseni, tutkintoni mulle suuria vaivoja tuota, totuuden todistuksia satelee mulle joka haaralta. Siis on tuo siivoton poikanen orpanani. Minun on häntä melkein sääli; sillä minä pelkään äidin lellittelemisen tykkänään pilaavan hänet. Ja Thusnelda? Hän pitää miehen muotokuvaa povellaan? Enemmän selkoa pitää vielä saada.

(Menee).

Kahdeksas kohtaus.

Barnau. Offenburg (vasemmalta, perältä).

OFFENBURG (tulee kiireesti, syöksyy Barnau'iin). Herrani!

BARNAU. Emmeköhän me liene vanhoja tuttuja?

OFFENBURG. Niin, emmekö vain liene, -- olettehan te herra Barnau!

BARNAU. Ja te olette herra Offenburg! Te olitte ylioppilas, minun lähtiessäni matkoilleni.

OFFENBURG. Sydämestäni toivotan teille tervetuloa kotiinne jälleen!

BARNAU. Kiitän. Niin, niin, nyt muistan yhä tarkemmin. Te olitte pikkuisen haaveksia myöskin, te kyhäilitte runopätkiä. Oletteko sittemmin oikein runoiliaksi ruvennut?

OFFENBURG (naurahtaen). Lomahetkeni houkuttelevat minua tosin toisinaan pikku runo-synteihin, mutta ylipäänsä olen vain tavallinen ihminen, luotettu lääkäri.

BARNAU. Ja virkatoimenneko teitä nytkin tänne kutsuvat?

OFFENBURG. Virkatoimeni.

Yhdeksäs kohtaus.

Entiset. Iduna (vasemmalta, etu-alalta).

IDUNA (kiireesti sisään). Hyvä tohtori -- (säpsähtää, hämillään, huomatessaan Barnau'in).

BARNAU (on tarkastanut kumpaisenkin suhteita, iloiten heidän hämmästyksestään, yhä ystävällisellä hyväntahtoisuudella, josta toki pikku iva pilkistää). Ahaa, pikku serkku-näpykkä! Kuinka, herra tohtori, eihän pikku serkku-näpykkäni vain lie sairas?

IDUNA. Eihän toki!

OFFENBURG (myöskin hämillään). Se on, toistaiseksi ainoastaan helppo yskä -- --

BARNAU. Te tulitte siis kuitenkin hänen tähtensä?

OFFENBURG. Oikeastaan teidän sisarenne tähden

BARNAU. Minä jo ajattelinkin. -- No, pikku serkku-näpykkä! Miksi kiiruhdit sinä tänne semmoisella vauhdilla?

IDUNA. Minä etsein -- --

BARNAU. Ketä?

IDUNA. Sinua, kiltti orpana.

BARNAU. Minua?

IDUNA. Niin. Kerroinhan sulle eilen kanarialinnustani ja sinä tahdoit nähdä sen, -- ja kun äitini sanoi sun nyt olevan salissa, -- luulin sinun tahtovan nähdä sen nyt heti.

BARNAU. Ja senvuoksi kiirehdit tänne entäen. Sä hyvä lapsi. Mutta eihän sun pitäisi juosta niin ankarasti, kun sulla on yskä. Eikö totta, herra tohtori? Se on kovin vahingollista! Eihän tuo yskä toki liian vaarallinen liene?

OFFENBURG. Ei, ei, kun neiti vain on varovainen!

BARNAU. No, varovainen hän kai onkin. Lääkäriä pitää tarkoin totella, pikku serkku-näpykkäni, s.o. jos on luottamusta lääkäriin. Luotatko sinä nykyiseen lääkäriisi?

IDUNA (kainosti). Luotan kyllä! Mennäänkö nyt kanaria-lintuja katsomaan?

BARNAU. Mennään vaan. Tänään ei minulla koko päivänä ole muuta tehtävääkään, kuin tarkastaa mitä uutta poissa-ollessani on lisääntynyt.

IDUNA. Mennään sitte.

BARNAU. Emmeköhän ota tohtoria mukaamme?

OFFENBURG. Anteeksi, Irmgard-neiti odottaa käyntiäni; velvollisuus ennen kaikkea.

BARNAU (antaen käsivartensa Idunalle). No, menkäämme kahden sitte. Ehkä te tulette jälestäpäin. Siis, kunnes tavataan, herra tohtori.

(Idunan keralla perältä vasemmalle).

OFFENBURG. Hän on huomannut kaikki. Iduna kiirehtikin niin varomattomalla vauhdilla vastaani. Salaisuutemme ei pysy enää salassa, sillä Barnau on vallan selvällä asiasta.

Kymmenes kohtaus.

Offenburg. Irmgard (vasemmalta, perältä).

IRMGARD. Voi, tuota hellettä, tuota hellettä! Täälläkö olettekin, hyvä tohtori? Siksipä muistuttikin mua sisällinen ääni: Älä mene kauvemmas, käänny kotiin nyt heti. Ja, näettekös, aavistukseni oli todellisuutta; lääkärini, ystäväni odotteli mua täällä.

OFFENBURG. Te olitte kävelemässä?

IRMGARD. Olettehan te siten määrännyt? Teenhän minä kaikki, mitä te käskette? (Heittäikse tuolille). Mutta tuo helle!

OFFENBURG. Se tekee teille hyvää. Väsyttäkää vain yhä ruumistanne.

IRMGARD. Minä kohta menetän henkeni tällä väsyttämisellä. Te olette vallan armoton. Mikä vain vaikeinta on, sitä te mulle määräätte. Miksikähän minä oikeastaan tottelen teitä?

OFFENBURG. Siksi että minä olen lääkärinne.

IRMGARD. En, en, en sen vuoksi.

OFFENBURG. Mitä?

IRMGARD. En minä teitä lääkärinäni niin tarkoin tottelisi.

OFFENBURG. Selittäkää tarkemmin!

IRMGARD. Kuinka saattaa tytöltä erityisiin seikkoihin pyytää tarkempaa selitystä? Ettekö huomaa sallimuksen viittausta?

OFFENBURG (yhä hajamielisemmin). Viittausta? Viittausta? Minä en ollenkaan osaa arvata viittausten merkityksiä. (Its.). Minun täytyy mennä etsimään niitä. (Ään.). Kuinka voitte tänään?

IRMGARD. En aivan hyvin.

OFFENBURG. Se tulee siitä, että olette tottumaton kävelemään. Muutaman päivän kuluttua on kaikki hyvin. Anteeksi (Koettelee hänen valtasuontaan). Min'en tahdo kiusata teitä rohdoilla, liikkuminen on kaikkein paras. Valta-suonenne on tänään aivan säännöllinen, siitä ei huolta. Nyt täytyy mun jättää teidät.

IRMGARD. Älkäähän toki noin kiirehtikö.

OFFENBURG. Suokaa anteeksi, minun pitää vielä käydä monessa paikassa.

IRMGARD. Oletteko kuullut uutisia? Minun veljeni on saapunut kotiin.

OFFENBURG (its.). Olenpa kuin tulisilla hiilillä!

IRMGARD. Tervehdittehän toki häntä.

OFFENBURG (kiireesti). Sen olen jo tehnyt, olen jo puhutellutkin häntä. Kuulkaahan, neiti, kävelkää te vain yhä, oikein ahkerasti, muuta en saata teille määrätä. Nöyrimmästi: Voikaa hyvin!

(Perältä vasemmalle).

IRMGARD. Tuopa oli puolittain epäkohteliasta. Herrainen aika, kuinka mies-suku toki on muuttunut! Kaksitoista, viisitoista vuotta sitten olivat nuorukaiset paljon kohteliaammat. (Soittaa kellolla). Voi, noita miehiä, noita miehiä! Tuota Wismar'ia! Muinoin hehkui hän edessäni ilmitulessa, nyt on hän kylmä kuin jää! Totta on, että minä silloin hylkäsin hänet, mutta eihän hänen olisi pitänyt huolia siitä, vaan jatkaa lempensä hellyyttä! Ehkä olisin minä toki vihdoin viimein antanut myöntävän vastauksen. Mutta lieköhän tuo hänen kylmyytensä todellista? Ehkä kytee hänen sydämessään vielä kipinä entisestä lemmen-liekistä. Siten varmaankin; sillä niin äkkiä ei ihminen saata unhoittaa sitä, jota palavasti lempinyt on.

Yhdestoista kohtaus.

Irmgard. Thusnelda (kiireesti oikealta, perältä, hämmästyy, huomatessaan lrmgard'in).

IRMGARD (ynseästi). Sinäkö? Minkätähden sinä tulit?

THUSNELDA. Anteeksi, minä luulin herra Barnau'in soittaneen.

IRMGARD. Eikö siellä ole palvelioita, koska sinä heti hyökkäsit tänne? Sinun paikkasi on kyökissä.

THUSNELDA. Palveliat ovat toimittamassa vasta tulleita kapineita korjuun.

Kahdestoista kohtaus.

Entiset. Barnau (vasemmalta, perältä).

BARNAU (kädessä avaamaton kirje, jää perälle).

IRMGARD. Missä on kamari-neito?

THUSNELDA. Ulrika-neidin luona.

IRMGARD. No sitte saatat sinä pikkuisen kohennella tukkaani. Minä tartuin pensaasen ja hiukseni ovat ihan tuulenpesänä. Täss'on pikku kampani.

(Istuu oikealle).

THUSNELDA (kohentelee hänen tukkaansa).

BARNAU. Olet jo palannut kävely-retkeltäsi?

IRMGARD. Ahaa, Oswald! Anteeksi, että sinun läsnä-ollessasi -- -- tukkani on joutunut epäjärjestykseen.

BARNAU (istuu vasemmalle, leikittelee kirjeellä, nauraen). Älä anna häiritä itseäsi. Minä olen usein saanut järjestää tukkaani synkässä salossa.

IRMGARD. Niin, sinä olet maat, mantereet vaeltanut. Olithan Amerikassakin?

BARNAU. Sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa.

IRMGARD. Ja Wismar seurasi sua aina?

BARNAU. Jok'ainoa hetki.

(Pudottaa kirjeen).

THUSNELDA (juoksee ottamaan sen ylös).

IRMGARD (suuttuu). No? Mitä nyt?

THUSNELDA. Kirje -- --

BARNAU. Anteeksi! Thusnelda teki mulle palveluksen.

IRMGARD. Vai niin -- min'en huomannut. Missä muualla matkustit?

BARNAU. Vähässä-Aasiassa, Syyriassa, Persiassa, Kiinassa.

IRMGARD. Ja Wismar aina muassasi?

BARNAU. Aina muassani.

(Menee ruokapöydän ääreen, aikoo juoda lasin vettä).

THUSNELDA (juoksee perälle, jättäen Irmgard'in).

IRMGARD (kiivaasti). No?

THUSNELDA (Barnau'ille). Suokaa, tämä vesi on jo vähän aikaa ollut sisässä, minä menen heti noutamaan raitista.

(Ottaa puteliin, juoksee perällä oikealle).

IRMGARD. Vai niin, Thusnelda palvelee sinua. -- Mitä te oikeastaan näitte matkoillanne? Usein kai olitte vaaranalaisiakin?

BARNAU (nauraen). Kuitenkin pelastuimme onnellisesti, niinkuin näet.

IRMGARD. Ja teidän täytyi olla kaikkea perheellisyyttä vailla?

BARNAU (yhä tarkastellen hänen tarkoitustaan). Kaikkia ei voi yht'aikaa nauttia.

IRMGARD. Minä pelkään vain, että siten eläen katoovat kaikki perheelliset mietteet.

BARNAU. Luuletko niin?

IRMGARD. Sinusta en tosin vielä ole sitä huomannut, vaan sitä enemmän Wismar'ista. Hän on muuttunut kylmäksi ja vastahakoiseksi naisia kohtaan, semmoinen ei hän ollut ennen muinoin.

BARNAU. Ehkä olet erehtynyt!

IRMGARD. Se olisi mulle mieluista, -- hänen tähtensä. Tiedot ja taidot eivät yksinään onnea luo, ainoastaan perheellisyys, ainoastaan lempi on todellisen onnen perustus ja ponsi.

BARNAU. Päätätkö noin omista kokemuksistasi?

IRMGARD. Tarkoitat, kun muinoin Wismar'in hylkäsin, -- niin, no, silloin olin minä vielä varsin nuori.

BARNAU. Ainoastaan kolmenkolmatta.

IRMGARD (kuulematta). Sittemmin olen aprikoinnut asioita.

Kolmastoista kohtaus.

Entiset. Thusnelda (täytetty vesi-putelli kädessä).

THUSNELDA (kaataa vettä lasiin, jonka tarjoo Barnau'ille). Tässä, aivan raikasta, vast'ikään kaivosta tuotua!

BARNAU (juopi). Kiitoksia, lapseni!

IRMGARD (its.). Aina hän tulee häiritsemään!

THUSNELDA. Sallitteko, neiti?

IRMGARD. Jätä sikseen -- sittemmin. Mene kyökkiisi, siellä sua tärkeämmin tarvitaan.

THUSNELDA (pois).

BARNAU (aivan tyynesti). Sin'et ole oikein ystävällinen tuota tyttöä kohtaan.

IRMGARD. Voi, jospa tietäisit, kuinka hän meitä suututtaa.

BARNAU. Vai niin?

(Avaa kirjeen, lukee).

IRMGARD. Hänellä on omituiset tapansa.

BARNAU. Onko hän julkea? Vastusteleeko hän?

IRMGARD. Ei sanoilla, mutta alituisesti käytöksellään. Suo anteeksi, Oswald, että sanon, vaan minä luulen, että sinun hellyytesi on ollut hänen pahuutensa alku.

BARNAU. Näyttää, kuin ei kenkään teistä pitäisi hänestä.

IRMGARD. Ei kenkään voi kärsiä häntä.

BARNAU (pienellä merkityksellä). Siis pitää asiassa muutos tapahtuman. Suo anteeksi että jätän sinut hetkiseksi. Tässä kirjeessä oli kysymys kapineistamme, kokoelmamme kirstuista ynnä muusta. Minä menen niitä toimittamaan, tulen heti takaisin jälleen.

(Perältä oikealle).

Neljästoista kohtaus.

Irmgard. Schummrich (vasemmalta, perältä).

SCHUMMRICH. Hyvää huomenia, neitini!

IRMGARD (lempeästi). Ahaa, hyvä Schummrich. Sydämestäni tervetullut!

SCHUMMRICH. Erinomaisen mieluista, neitini! Hartahin haluni on aina ollut naisia miellyttää.

IRMGARD. Ja juuri tänään tulitte, kuni kutsumuksen mukaan.

SCHUMMRICH. Miksi juuri tänään?

IRMGARD. Minä olin suruissani. Tiedättehän, että naisen sydän on moninaisten suhteitten orja; se ei saata omin voimin vapautua. Mutta teidän tullessanne, Anatole, palasi heti hilpeys mielelleni jälleen.

SCHUMMRICH. Sepä kummallista!

IRMGARD. Se on sielujen sympatia. Tunnettehan te sen?

SCHUMMRICH. Sympatian? Kyllä, -- hiukset pitää leikattaman loppu-kuulla ja muuta semmoista.

IRMGARD. Älykäs hulivili, hienostipa mua väistelettekin!

SCHUMMRICH. Älykäs? Niin, älykäs minä olenkin. Kun Parisissa toimitin _déjeuners ja diners_ -- ja se tapahtui hyvin usein, mun pappani lähetti mulle runsaasti rahaa, -- niin ystäväni kutsuivat minua aina älykkääksi ja korkeamieliseksi. He huomasivat minussa neroa ja _esprit'ä_. Kummallista kyllä, ett'en sitä vielä tähän saakka itse ole tiennyt.

IRMGARD. Useimmiten tuntee itse itsensä kaikkein vähimmin. Joko tiedätte, että veljeni on palannut matkoiltaan? Hän tulee varmaan kohta. Teidän pitää tulla hänen ystäväkseen, Anatole!

SCHUMMRICH. Luuletteko?

IRMGARD. Olettehan te jo minun ystäväni?

SCHUMMRICH. Ää -- _certainement_!

IRMGARD. Olenhan minä teidän ystävänne?

SCHUMMRICH. Oletteko todellakin? Oikein oikea ystävä?

IRMGARD (kainosti). Vielähän kysytte?

SCHUMMRICH. Siis käytän minä heti hyväkseni teidän ystävyyttänne mua kohtaan.

IRMGARD. Käskekää vain!

SCHUMMRICH. Minä pyytäisin teiltä hyvää neuvoa.

IRMGARD. Saatte parahimpani.

SCHUMMRICH. Mitä luulette -- hähä -- minä olen mietiskellyt naimista?

IRMGARD. Minusta se on mitä herttaisin tuuma!

SCHUMMRICH. Minä olen vielä nuori, aivan nuori, viisikolmatta vuotta!

IRMGARD. Oi, hyvä Anatole, sehän on suloisin naima-ikä. Sydän on silloin vielä hellätunteinen, kun ei elämän taistelot eikä vastukset ole sitä ehtineet paaduttaa.

SCHUMMRICH. Hyvä. Mitä arvelette, jos olisin iskenyt silmäni tähän taloon?

IRMGARD (kainosti). No niin, kun täällä ystävyyttä olette löytänyt, miks'ette myöskin rakkautta?

SCHUMMRICH. Niinpä niinkin, te olette vanhemmista naisista ainoa, johon saatan luottaa.

IRMGARD (jäykkänä pelästyksestä). Vanhemmista naisista?

SCHUMMRICH. Niin! Teillä on kokemusta, te saatatte antaa paljon hyviä neuvoja näin nuorelle miehelle, kuin minä olen.

IRMGARD. Herra Schummrich!

SCHUMMRICH. Te saattaisitte neuvoa, ken minun pitää ottaa. Täällä on nyt Ottilia-neiti, Iduna-neiti -- -- --

IRMGARD (hypähtäen ylös, suurimmassa liikutuksessa). Kylliksi, herrani! Oi minä saan halvauksen!

SCHUMMRICH. Mikä teitä vaivaa?

IRMGARD. Te kysytte vielä? Ettekö tiedä, että on sopimatonta ottaa naista uskotukseen lemmen-asioissa? Kiittämätön! Siksikö olen tuhlannut Teille ystävyyttäni, että nyt mun immellisiin korviini soitatti mokomia epä-ihmisellisiä pyyntöjä? Jos olette niin sokea, että pidätte kokeneen sydämen ymmärtämättömän tyttöletukan povea parempana, niin syöksykää vain tahallanne perikatoon, mutta säästäkää minua katalista neuvon-pyynnöistänne!

(Oikealle pois).

SCHUMMRICH (jääpi avo-suin istumaan). Ää ää -- sepä peijakkaan pippurin sydän! Ja miksikä oli hän noin julman hurja? Ensin hyvä Anatole ja nyt -- -- --?

Viidestoista kohtaus.

Schummrich. Barnau (perältä, oikealta).

BARNAU. Nyt olen tässä jälleen -- ahaa, vieras!

SCHUMMRICH (nousee). Herra, -- ää, kuten aavistan, talon isäntä? Herra Barnau?

BARNAU. Aivan oikein. Te, herrani -- --?

SCHUMMRICH. Minä olen Schummrich, Anatole Schummrich, talonne ystävä.

BARNAU. Minä olen kuullut. Tervetullut.

SCHUMMRICH. Kiitos. Te olette paljon matkustellut, herra Barnau? Ää?

BARNAU. No niin, olenhan minä nähnyt koko kappaleen maailmata.

SCHUMMRICH. Sepä hupaista, minä olen myöskin ollut rohkea, -- käynyt Parisissa, Lontoossa, Neapelissa!

BARNAU. Minä olen kuullut sen.

SCHUMMRICH. Maksoi paljon, herra Barnau, suuret summat -- kuitenkin oli minulle siitä -- hm, hm -- suurista summista johtuu mieleeni -- tiedättekö myöskin, herra Barnau, kuinka olen tullut tutuksi perheessänne?

BARNAU. En. Ehkä kerrotte sen?

SCHUMMRICH. _Eh bien!_ Palattuani matkoiltani sanoi mulle pappani: "Anatole, nyt olet täydellisentänyt sivistyksesi, nyt sinun pitää naida. Meillä on paljon rahaa, ja Schummrich'ien suku ei saa kuolla." Siihen vastasin minä: "Jos sinua huvittaa, pappa, nain minä." Siihen sanoi pappa: "Koko kaupungissamme en tunne ainoatakaan tyttöä, jonka saattaisin miniäkseni ottaa, mutta Barnau'in kartanossa on hienoja naisia, valitse sieltä." Niin tulin minä tänne -- hähä -- etsimään itselleni rouvaa.

BARNAU. Oletteko etsittävänne löytänyt?

SCHUMMRICH. Hm -- niin -- enpä tiedä oikein varmaan -- pappa ahdistaa mua joka päivä -- mutta min'en ole varma -- täällä on Iduna-neiti, hieno suloinen tyttö, hän sopisi minulle -- täällä on myöskin Ottilia-neiti, iloinen ja hilpeä, myöskin hän miellyttää mua.

BARNAU. Eikö sydämenne vielä ole toista niistä valinnut?

SCHUMMRICH. Sydämeni, -- ää -- näin meidän miesten kesken -- minun sydämelläni on heikkoutensa silläkin.

BARNAU. Selittäkää selvemmin.

SCHUMMRICH. Täällä on vielä lisäksi eräs Thusnelda tässä talossa -- hän on olevinaan emännöitsiä mutta kerrotaanpa hänen oikeastaan olevan teidän kasvate-tyttärenne.

BARNAU. Hän onkin.

SCHUMMRICH. No, näettekös, sitte kyllä käypi laatuun! Ainoastaan emännöitsiä, ei, se ei sopisi millään muotoa -- mutta jos te ottaisitte hänet aivan omaksi tyttäreksenne -- ää, ää, min'en pyydä mitään myötäjäisiä, meillä on kyllin kyllä rahoja.

BARNAU. Se on! Te pyydätte tyttöä vaimoksenne?

SCHUMMRICH. _Eh bien_, pyydän. Hän on kauniin kaikista -- ja -- meidän, miesten kesken tämä ei tosin sopisi, jos oltaisiin Parisissa -- mutta minä olen nyt pikkuruikkusen rakastunut. Kyllähän ne toisetkin ovat koreita, mutta Thusneldasta pidän kaikkein enimmän.

BARNAU. Herrani, minä otan Thusneldan lapsekseni, aivan lainmukaisesti, eikä häneltä kelpo myötäjäisiäkään puuttuman pidä.

SCHUMMRICH. _Eh bien_, te siis annatte hänet minulle? Minä ilmoitan heti papalle, että asiat ovat oikealla tolallaan.

BARNAU. Ei niin hätäisesti, meidän pitää ensin kysyä Thusneldalta, suostuuko hän.

SCHUMMRICH. Kuinka niin?

BARNAU. Min'en pakoita häntä mihinkään, sydämestään ja kädestään saapi hän vapaasti päättää. (Soittaa). Emmeköhän lopeta asiata paikalla, kysykäämme häneltä.

SCHUMMRICH. Kysykäämme häneltä, aivan oikein. Tavan vuoksi, sillä tietysti hän ei kiellä.

BARNAU. Luuletteko?

SCHUMMRICH. Niin, no kaikkia vielä -- kyökistä meidän salonkiin -- eihän siinä kieltoa voi tulla kysymykseenkään!

Kuudestoista kohtaus.

Entiset. Palvelia (perältä, oikealta).

PALVELIA (tulee).

BARNAU. Pyydä Thusneldaa tulemaan tänne!

PALVELIA (pois).

SCHUMMRICH. Minä toivon ainoastaan hänen sitte minun morsiamenani -- pukeutuvan vähän toisin. Kattuni, esiliina -- me olemme toki kaupungin rikkaimpia -- se ei sovi.

BARNAU. Olkaa huoletta, jos tyttönen teistä huolii, tulee hän loistamaan talonne rikkauden mukaan.

SCHUMMRICH. Mainiota!

Seitsemästoista kohtaus.

Entiset. Thusnelda (oikealta, perältä).

THUSNELDA. Te kutsuitte mua, isä-kulta?

BARNAU. Tällä herralla olisi puhuttavaa sinulle.

THUSNELDA. Herra Schummrich'illa?

SCHUMMRICH. Niin, Thusneldaseni -- neitini, piti mun sanoa -- ää ää -- jos te kuitenkin, herra Barnau -- -- --

BARNAU. Puhukaa nyt itse vain.

SCHUMMRICH. Niin, minä olen siis nyt, -- sanalla sanoen, minä mielin naida teidät.

THUSNELDA. Pilanne, herra Schummrich --!

SCHUMMRICH. Puheeni on totista, totta _parole d'honneur_.

BARNAU. Minun läsnä-oloni todistaa, ett'ei se ole pilaa; min'en sallisi sua loukattavan.

SCHUMMRICH. Ää, niin! No, antakaa vastauksenne.

THUSNELDA. Herra Schummrich, minä olen köyhä, perin köyhä; mitä minä olen ja mitä mulla on, siitä on mun kiittäminen tämän miehen jalomielisyyttä.

SCHUMMRICH. Ei tee mitään, Thusneldaseni, neitini, piti mun sanoa, me olemme rikkaita. Pappani sanoi mulle: "Sinun ei tarvitse huolia rahoista, Anatole; meillä on itsellämme kylliksi rikkautta. Toimita vain taloomme piammiten rouva, sillä minä tahtoisin vielä nähdä lasteni-lasten, tuommoisten pikku-Schummrich'ien leikkivän ympärilläni" -- niin hän sanoi. Mun pappani on toisinaan erinomaisen leikkisä -- hähä. -- No, Te sanotte siis: suostun -- ja historia on päätetty.

THUSNELDA. Kuinka saatan minä -- --

SCHUMMRICH. Minä olen varsin hyväluontoinen mies, _parole d'honneur_! Te olette suloinen pikkuvelho, minä olen teitä jo monesti tirkistellyt, vaikka Te ette ole koskaan ollut sitä huomaavinanne.

BARNAU. Vastaahan toki, lapseni.

THUSNELDA (vavisten). Käskettekö minun menemään tälle herralle?

BARNAU. Taivas varjelkoon, min'en ollenkaan käske, päätä itse vain.

THUSNELDA. Siinä tapauksessa, herrani, kiitän sydämestäni ystävällisestä esityksestänne, vaan en saata siihen suostua.

SCHUMMRICH. Kuinka? Me olemme kaupungin rikkaimpia -- --

THUSNELDA. Suokaa mulle sittekin anteeksi vaan min en menekkään naimisiin.

SCHUMMRICH (hämillään). Vai -- ää vai -- siis sain minä -- miten sitä sanotaankaan -- oikein siis sain minä rukkaset.

BARNAU (nauraen). Siltä näyttää.

SCHUMMRICH. Hm, empä olisi uskonut -- luulin -- me olemme toki -- no, niin, herra Barnau, minä menen matkoihini -- kuinka sitä sanotaan -. pitkällä nenällä -- mutta se ei tee mitään -- minä palajan jälleen -- herra Barnau, te tiedätte, -- niitä toisia -- -- kun olemme meidän, miesten kesken, puhelemme siitä vielä. Sanon nöyrimmät jäähyväiseni.

(Perältä vasemmalle).

BARNAU (yhä tyynenä). Sinä hylkäsit esityksen, johonka tuhannet olisivat ilolla suostuneet. Oletko myöskin miettinyt, mitä teit?

THUSNELDA. Miettinyt? En. Min'en tarvinnut miettimistä. Minä kielsin, kun tunsin en voivani myöntää.

BARNAU. Tuo herra on rikas, kaiken elämän loiston hän sulle tarjosi.

THUSNELDA. Sitä min'en halaja.

BARNAU. Ehkä sulla on -- (keskeyttää).

THUSNELDA. Mitä, isäkulta?

BARNAU. Sinä kannat kuvaa povellasi?

THUSNELDA (hiljaa). Kannan.

BARNAU. Miehen kuvaa?

THUSNELDA. Miehen.

BARNAU. Saanko minä nähdä sen?

THUSNELDA (ottaa sen äänetönnä povestaan, antaa).

BARNAU (heltyneenä). Minun kuvani.

THUSNELDA (hiljaa). Te annoitte sen mulle lähtiessänne.

BARNAU. Ja sitä olet povellasi tallentanut?

THUSNELDA. Älkää toruko minua. Se on mun kallihin aarteeni, siitä en saattaisi hetkeksikään luopua.

BARNAU (its.). Minun kuvani. (Tyynellä hyvyydellä). Onko sulle kieltosi syyt selvällä? Sinä et sanonut niitä herra Schummrich'ille; saanko minä tietää ne? Sinä vaikenet?

THUSNELDA (hiljaa). Sitte täytyisi minun jättää teidät; sitä en saata ajatellakkaan.

BARNAU. Sinä tahdot siis ainiaksi jäädä minun luokseni?

THUSNELDA (elävästi, enemmän tunteellisesti, kuin innokkaasti). Tahdon, jos vain saan, ellette laita mua pois. Minä olen teidän kasvattamanne, kaikki muut ihmiset ovat mulle vieraita, ainoastaan teistä saan minä elähdystä. Oi, isäni armahin, älkäätte lastanne hyljätkö. Enhän minä toivo mitäkään muuta, kuin saada teitä palvella, min'en tunne suurempaa riemun onnea, kuin nähdä huulillanne hymyilyn, joka mulle lausuu: Minä olen tyytyväinen Thusneldaani. Älkää työntäkö minua tuonne kolkkoon, kamalaan maailmaan. Oi, mikä siellä palkitsisi mulle yhden ainokaisen tyytyväisyyden katseen teidän silmistänne?

BARNAU (tukehduttain liikutuksensa). Mitä lausutkaan? Min'en laske sua luotani milloinkaan.

THUSNELDA (suutelee hänen kättään). Oi, kiitoksia, tuhansia kiitoksia tuosta sanastanne.

BARNAU. Kyynel kimaltelee silmässäsi. Älä näytä sitä. Mene nyt, lapseni, ett'ei kenkään näkisi sua, muuten innostut liiaksi.

THUSNELDA. Ettehän vain suutu minuun?

BARNAU. En, en, mun armas tyttösein.