Chapter 1

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed Proofreaders Europe.

Helgelannin sankarit.

Näytelmä neljässä näytöksessä.

Kirjoittanut Henrik Ibsen.

Alkuperäisestä Suomentanut C. Edv. Törmänen.

Ensimmäisen kerran julkaissut A. W. Lindgren 1878.

Jäsenet:

ÖRNULF VUONOILTA, piirikunnan vanhin Islannista. SIGURD VÄKEVÄ, meri-ruhtinas. GUNNAR HERSE, rikas talonpoika Helgelannissa. THOROLF, Örnulf'in nuorin poika. DAGNY, Örnulf'in tytär. HJÖRDIS, Örnulf'in kasvate. KÅRE, talonpoika, helgelantilaiaen. EGIL, Gunnar'in poika, neljävuotias. ÖRNULF'in kuusi vanhempaa poikaa. ÖRNULF'in ja SIGURD'in miehiä. VIERAITA, talonmiehiä, naisia, henkipattoja j. n. e.

_Tapaus Eerikki Verikirveen aikana Gunnarin talossa ja sen läheisyydessä, Helgelannissa Pohjois-Norjassa._

Ensimmäinen näytös.

(_Korkea rantamaa, joka jyrkkänä äyräänä perältä sattuu mereen. Vasemmalla maja, oikealla tuntureita ja havumetsää. Kahden sotalaivan mastot näkyvät lahdella; kaukaa oikealta luotoja sekä korkeita saaria; meri rauhattomana aaltoilee; on talvi, myrsky- ja kova pyry-ilma._)

(SIGURD _tulee alhaalla, rannalta laivoistaan, puettuna valkoiseen mekkoon hopea-vöineen, siniseen kappaan, kapeat metallivanteet säärien ympärillä, karvaiset kengät, teräs-lakki, sivulla lyhyt miekka_. ÖRNULF _näyttäikse samassa ylhäällä tunturien välissä, puettu tummaan lammasnahkaiseen takkiin, rinta-verhoon ja rauta-säärystimiin, sekä karvaisiin kenkiin, hartioilla ruskea sarka-kaapu, jonka päänpeite on vedetty teräs-lakin ylitse, jotta osa kasvoista peittyy. Hänellä on uljas sankarin vartalo, pitkä valkoinen parta; hän on vanha, selkä vähän köykistynyt; aseina hänellä on ympyriäinen kilpi, miekka ja keihäs_).

SIGURD (_astuu ensin esiin, katselee ympärilleen, huomaa majan, kiirehtii sen ovelle, jota koettaa auki murtaa_).

ÖRNULF (_huomaa sen tuntureilta, hämmästyy nähdessään Sigurdin, näkyy tuntevan hänet, astuu alas, huutaa_):

Väisty, rosvo!

SIGURD (_kääntyy, kädellään pitäen kiini miekan kahvasta_). Nyt ensikerran elossani, jos niin tekisin!

ÖRNULF. Sinun pitää, täytyy! Minä tarvitsen tuon majan yö-suojaksi vilustuneille miehilleni.

SIGURD. Ja minä uupuneelle vaimolle.

ÖRNULF. Minun mieheni ovat arvoisammat, kuin sinun vaimosi.

SIGURD. Siis ovat Helgelannin metsä-rosvot erinomaisessa arvossa!

ÖRNULF (_Keihästään kohottaen_). Tuon sanan saat sinä kalliisti maksaa.

SIGURD (_miekkansa vetäen_). Nyt, ukko, käy sun huonosti!

(_Örnulf hyökkää Sigurdia vastaan, Sigurd puolustaikse_).

(DAGNY _ja Sigurdin miehiä rannasta_; ÖRNULF'IN KUUSI POIKAA _tuntureilta, oikealta_).

DAGNY (_vähän edellä, puettu punaiseen hameesen, siniseen kaapuun ja pääpeitteesen, huutaa_):

Tänne kaikki Sigurd'in miehet! Isäntäni ottelee oudon kanssa!

ÖRNULF'IN POJAT. Ukon avuksi! (_astuvat alas_).

SIGURD (_miehilleen_). Olkaa alallanne; kyllä tulen yksinäni toimeen.

ÖRNULF (_pojilleen_). Antakaa mun taistella rauhassa! (_ahdistaa Sigurdia_). Vertasi mä tahdon nähdä!

SIGURD. Näet ensin omasi! (_haavoittaa häntä käsivarteen, jolta keihäs putoo_).

ÖRNULF. Sepä sankari-lyönti, retkeillä!

Miehekkäästi miekkaas Käytät, kunnokkaasti; Sigurd väkevänkin Häpeään saat asti!

SIGURD (_hymyillen_). Siis on häpeä hänelle kunniaksi.

ÖRNULF'IN POJAT (_hämmästyksellä_). Sigurd! Sigurd väkevä!

ÖRNULF. Mutta terävämmin sattui lyöntis sinä yönä, jona multa tyttäreni Dagnyn ryöstit (_heittää pään-peitteen niskoilleen_).

SIGURD MIEHINEEN. Örnulf vuonoilta!

DAGNY (_iloisesti, vaan kuitenkin vähän levottomasti_). Isäni ja veljeni!

SIGURD. Astu taakseni.

ÖRNULF. Tarpeetonta (_läheten Sigurdia_). Minä tunsin sinut heti, kun sun näin, senvuoksi aloinkin taistelun; koettaa tahdoin, oliko perää huhussa, joka kertoi sinun olevan uljahimman sankarin Norjan-maassa. No, nyt rauha ja sopu välillämme olkoon!

SIGURD. Paras olisi, jos niin olla voisi.

ÖRNULF. Tuossa käteni! Sinä olet uljas urho; niin jykeviä lyöntejä ei vielä kukaan ole Örnulf-vanhuksen kanssa vaihtanut.

SIGURD (_puristaa hänen tarjottua kättään_). Olkoon se viimeinen miekan-lyönti meidän välillä. Ja nyt tuomitse itse asia, joka välillämme riidassa ollut on, tyydytkö näihin ehtoihin?

ÖRNULF. Tyydyn, ja pian kiista päätetään. (_toisille_) Niin tietäkää siis kaikki, mistä kysymys on. -- Viisi talvea sitten oli Sigurd ja Gunnar Herse viikinki-retkillään Islannissa, ja oli heillä olopaikkansa lähellä minun taloani. Silloin ryösti Gunnar kasvate-tyttäreni Hjördis'in; vaan sinä, Sigurd, otit oman lapseni, Dagny'n, ja purjehdit pois hänen kanssaan. Siitä ryöstöstä tuomitsen sinun maksamaan sakkoa kolmesataa hopeassa, ja sillä olkoon paha työsi sovitettu.

SIGURD. Helpot ovat ehtosi; mainitut kolmesataa suoritan, lisäten niihin vielä silkkikaapun; se on lahja Englannin Aedhelstan-kuninkaalta ja niin hyvä, kuin Islannissa koskaan käytetty on.

DAGNY. Oikein, uljas isäntäni; vasta nyt on mieleni rauhainen! (_puristaa isänsä ja veljensä kättä, puhuttelee heitä hiljaa_)

ÖRNULF. On siis sovinto välillämme voimassa, ja pidettäköön Dagny aivan samassa kunniassa, kuin olisi hän laillinen vaimosi sukulaistensa suostumuksesta.

SIGURD. Ja minuun saatat nyt luottaa, niinkuin omaan sukuusi ainakin!

ÖRNULF. Varmaan luulen saattavanikin, ja heti panen hyvyytesi mua kohtaan koetukselle.

SIGURD. Valmis olen, milloin tahdot; sano suoraan, -- mitä vaadit?

ÖRNULF. Apuasi työllä ja neuvolla. Tänne olen tullut etsimään Gunnar Herseä, vaatimaan häneltä sakkoa Hjördis'in ryöstöstä.

SIGURD (_hämillään_). Gunnar'ia!

DAGNY (_samoin_). Ja Hjördis'iä, -- mistä ne löytää?

ÖRNULF. Kotoaan Gunnarin talosta, luulisinma.

SIGURD. Ja se on -- --?

ÖRNULF. Muutaman nuolen-lennon päässä tästä; etkö sitä tiennyt?

SIGURD (_voitetulla liikutuksella_). En todentotta! Aivan vähän olen kuullut Gunnarista siitä saakka, kuin viimeksi yhdessä Islannista purjehdimme. Ylt'ympäri olen vaeltanut viikinki-retkillä, palvellut useata ulkomaan kuningasta; Gunnar on vain kotonaan viihtynyt. Tälle rannikolle minut ajoi myrsky tänään, päivän koittaissa; että Gunnar'in koti-talo oli täällä pohjan puolessa, sen tiesin kyllä, mutta -- -- --

DAGNY (_Örnulf'ille_). Ja _senkö_ asian vuoksi lähdit kotoasi?

ÖRNULF. Sen. (_Sigurd'ille_) Meidän tapaamisemme oli vaikutus voimallisten ylhäältä tuolla; se oli heidän tahtonsa. Jos aikomukseni olisi ollut etsiä sinua, en olisi osannut aavistaakkaan, mistä sinut löytäisin.

SIGPED (_ajattelevasti_). Totta sekin! -- Mutta tuota Gunnar'in asiaa, sanoppas, Örnulf, ai'otko ajaa sitä kaikella voimallasi, sekä hyvällä että pahalla?

ÖRNULF. Niin mun _täytyy_. Kuuleppas, Sigurd, mitä sanon. Kesällä olin käräjillä, siellä oli monta kunnon miestä koossa. Kun käräjät olivat päättyneet, istuin minä juoma-pöytään, kihlakuntani miehien seuraan; siinä tuli nais-ryöstö puheeksi; monta pilkkaa sain niellä, kun olin antanut tuon loukkauksen niin kauvan olla kostamatta. Minä suutuin, vannoin lähteä Norjaan, etsimään Gunnar'ia, vaatimaan häneltä sakkoa tai kostamaan hänelle ilkityötään; vannoin, ett'en ennen palaisi Islantiin, kuin olisin asiani täydellisesti toimittanut.

SIGURD. Niin, niin! Kun siten on laita, käsitän kyllä, että on asia ajettava loppuun saakka ja kovuudella, jos tarve vaatii.

ÖRNULF. Niin on; kohtuuton en sentään ole, ja Gunnar on, kuten kuullut olen, kunnon mies. Iloinen olen myöskin retkestäni tänne; aikani alkoi vihdoin käydä pitkäksi; sikäläisten sinertävien vesien vaiheilla olen vanhentunut ja harmaaksi käynyt; mielessäni syttyi halu vielä kerran liikkumaan niiden aalloilla, ennenkuin ma --; no niin, -- Bergthora, vaimoni armas, kuoli jo aikoja sitten, vanhimmat poikani ovat retkeilleet joka kesä viikinki-matkoillaan, ja kun Thorolf varttui -- --

DAGNY (_iloisesti_). Onko Thorolf täällä? Missä hän on?

ÖRNULF. Laivalla tuolla (_viittaa perälle, oikealle_). Siellä saat nähdä poikasen; suureksi, vahvaksi ja pulskaksi on hän tullut siitä, kun sinä kotoa lähdit. Siitä pojasta kasvaa kelpo sankari, Sigurd; hänestä tulee sinun vertaisesi.

DAGNY (_hymyillen_). Vielä ovat olot, näen, muinoisten mukaiset; yhä oli Thorolf sydäntäsi lähinnä.

ÖRNULF. Hän on nuorin ja äitinsä kuvainen, siinä syy.

SIGURD. Mutta sanoppas, -- asiaasi Gunnar Herse'n luona, ai'otko sitä jo tänään -- --?

ÖRNULF. Mielemmin tänään, kuin huomenna. Kohtuulliseen sakkoon tyydyn; jos Gunnar nämät ehdot hylkää, varokoon seurauksia. (KÅRE TALONPOIKA _kiireesti oikealta, puettuna harmaasen sarka-mekkoon, leveälierinen huopa-hattu päässä; kädessä seipäästä murrettu sauva_).

KÅRE. Hyvä kohtaama, retkeiliät!

ÖRNULF. Harvoin meikäläisten kohtaamisesta hyvää toivotaan.

KÅRE. Jos olette rehellisiä, niin luvatkaa minulle rauhaa ja suojelusta nyt; Gunnar Herse'n väki vainoo henkeäni!

ÖRNULF. Gunnar Herse'n!

SIGURD. Sinä olet varmaankin tehnyt hälle vahinkoa, vääryyttä.

KÅRE. Oikein olen minä tehnyt, oikeuttani suojellut. Gunnar'in ja minun karjani kävi samalla laitumella tuolla saarella, aivan lähellä mannermaata, hänen väkensä vei parhaat härkäni, ja yksi hänen miehistään haukkui mua orjaksi; minä tartuin aseihin ja kaadoin hänet.

ÖRNULF. Sehän oli laillista, se.

KÅRE. Vaan tänä aamuna hänen väkensä hyökkäsi päälleni; onneksi huomasin minä sen ajoissa ja pääsin pakoon; mutta kuitenkin on henkeni vaarassa; sillä he etsivät minua yhä.

SIGURD. Sua en uskoa voi! Ennen muinoin tunsin Gunnar'in yhtä hyvin, kuin oman itseni, ja tiedän: Gunnar ei koskaan rauhan miehelle vääryyttä tehnyt.

KÅRE. Gunnar'illa ei olekkaan vähintäkään syytä tähän rikokseen, hän on ollut etelässä, matkoillaan; ei, mutta Hjördis, hänen vaimonsa -- -- --

DAGNY. Hjördis!

ÖRNULF (_mutisten._) Niin, niin, se olisi juuri Hjördis'in mukaista!

KÅRE. Gunnar'ille tarjosin minä sakkoa murhaamastani orjasta, ja hän oli siihen tyytyväinen, mutta samassa saapui Hjördis, kiihoitti miestään pilkkalauseilla ja esti sovintomme; sitte matkusti Gunnar etelä-puolelle, ja tän' aamuna -- -- --

SIGURD (_katsellen vasemmalle_). Tuolta tulee matkustavaisia pohjan-puolelta, onhan se -- -- --?

KÅRE. Gunnar Herse!

ÖRNULF. Ole huoletta sinä vain, minä luulen voivani hieroa sovintoa teidän välillänne.

(GUNNAR HERSE _ja_ MUUTAMIA MIEHIÄ _tulee vasemmalta. Gunnar on puettu koti-vaatteisin, ruskeaan mekkoon, metallivaanteet säärien ympärillä, leveään hattuun; aseena on hänellä ainoastaan pieni kirves_).

GUNNAR (_seisahtaa kummastellen ja epäillen, nähdessään edelliset_). Örnulf vuonoilta! Todellakin -- --!

ÖRNULF. Sama mies.

GUNNAR (_läheten_). No, siis tervetultuasi tiluksilleni, jos rauhan-tuumissa tulet.

ÖRNULF. Jos on sinun tahtosi niinkuin minunkin, ei mitään rauhattomuutta kysymykseen tule.

SIGURD (_läheten_). Hyvä kohtaama, Gunnar!

GUNNAR (_iloisesti_). Sigurd -- kasvin-veikko! (_puristaa hänen kättään_). Niin, kun sinä olet Örnulf'in seurassa, on hän rauhan mies, siitä olen varma; (_Örnulf'ille_). Anna mulle kätesi, vanhus! Helppo on mun arvata asiasi täällä pohjan puolella; se koskee kasvatus-tytärtäsi, Hjördis'iä.

ÖRNULF. Niinkuin sanot; suuresti loukkasit sinä minua, kun ilman suostumustani veit hänet muassasi Islannista.

GUNNAR. Oikea ja kohtuullinen on tulosi tänne; nuoruuden-töistä saa vanhuus vastata. Kauvan olen jo, Örnulf, odottanutkin sua tuon asian tähden, ja jos sakko sen voi suorittaa, on sovintomme aivan helppo.

SIGURD. Niin ajattelen minäkin. Örnulf on kohtuullinen.

GUNNAR (_innolla_). Kohtuullinen sun pitääkin olla, vanhus; jos hänen todellisen arvonsa mukaan minua sakottaisit, ei koko omaisuuteni likimainkaan riittäisi!

ÖRNULF. Minä seuraan lakia ja tapojamme, ole varma siitä. Mutta asiasta toiseen (_osoittaen Kåre'en_). näetkö tuota miestä?

GUNNAR. Kåre talonpoika! (_Örnulf'ille_). Sinä tiedät siis meidän vainoavan toisiamme.

ÖRNULF. Sinun väkesi on ryöstänyt häneltä karjaa, ryöstöstä on sakko.

GUNNAR. Murhasta myöskin; hän murhasi mun orjani.

KÅRE. Kun se pilkkasi minua.

GUNNAR. Olenhan luvannut suostua sovintoon.

KÅRE. Mutta sitä ei myöntänyt Hjördis'in mieli, ja tän'aamuna, kun sinä olit poissa, hyökkäsi hän päälleni ja vainoo nyt henkeäni.

GUNNAR (_vihoissaan_). Onko totta mitä sanot; onko Hjördis -- --?

KÅRE. Totta jok'ainoa sana.

ÖRNULF. Siksi pyysi tämä talonpoika minun apuani, ja sen hän saapikin.

GUNNAR (_hetkisen mielittyään_). Rehellisesti olet käyttäinyt minua kohtaan, Örnulf; velvollisuuteni on siis seurata sinun tahtoasi. Kuuleppas, Kåre, minä suostun panemaan orjan murhan ja sinun kärsimäsi vääryyden vastakkain, ja siten tehkäämme sovinto.

KÅRE (_antaen kätensä Gunnar'ille_). Hyvät ehdot; niihin suostun.

ÖRNULF. Siis suot sinä hänelle rauhan ja turvallisuuden omasta ja omaisiesi puolesta?

GUNNAR. Rauhan ja turvallisuuden kotonaan ja missä ikinä hän liikkuu.

SIGURD (_osoittaen oikealle_). Ken tuo!

GUNNAR (_tyytymättömästi_). Hjördis!

ÖRNULF. Ja aseellisia miehiä muassa.

KÅRE. Hän etsii minua!

(HJÖRDIS _ja joukko_ MIEHIÄ. _Hjördis on puettu mustaan hameesen, kaapuun ja pään-peitteesen;_ MIEHET _varustetut miekoilla ja kirveillä, Hjördis'illä on kevyt keihäs kädessä_)

HJÖRDIS (_pysähtyy sisäänastuessaan_). Voimakkaan joukon kohtaamme täällä; siltä näyttää!

DAGNY (_rientää häntä vastaan_). Terve, terve, Hjördis!

HJÖRDIS (_kylmästi_). Kiitos. Kuulinkin jo sinun olevan jossain täällä likellä. (_Lähenee, heittäen terävän silmäyksen läsnä oleviin_). Gunnar ja -- Kåre, vihamieheni, -- Örnulf poikineen, ja -- (_huomatessaan Sigurd'in, voittuu hän melkein huomaamattaan, on vähän aikaa ääneti, malttaa, sanoo_). Kas, tääll' on monta, jotka tunnen, -- vaan en tiedä, ken niistä on suotuisin minua kohtaan.

ÖRNULF. Hyvin suotuisat olemme sinulle kaikki.

HJÖRDIS. Jos niin on asia, et kieltäne antaa Kåre'a mieheni valtaan.

ÖRNULF. Se ei ole tarpeen.

GUNNAR. Meidän välillämme on rauha ja sovinto.

HJÖRDIS (_tukahdutetulla pilkalla_). Sovinto? No niin, tiedänhän kyllä, että sinä olet älykäs mies, Gunnar! Kåre on tavannut miehukkaita ystäviä, ja minä älyän kyllä, että sinusta oli turvallisinta -- -- --

GUNNAR. Turhaa on kiihoittaa minua pilkka-lauseilla! (_painavasti_). Kåre'lla on rauha ja turvallisuus meidän suhteen!

HJÖRDIS (_pakoittaa itseään_). Hyvä kaikki; kun sinä olet luvannut sen hänelle, täytyy lupaus pitääkkin.

GUNNAR (_kovaa, mutta tuimuudetta_). Se täytyy -- ja se pidetäänkin!

ÖRNULF (_Hjördis'ille_). Täällä tehtiin noin puoleksi yksi sovinto lisää, ennenkuin sinä tulit.

HJÖRDIS (_terävästi_). Sinun ja Gunnar'in välillä?

ÖRNULP (_nyykyttäen päätään_). Se koski sinua.

HJÖRDIS. Hyvin kyllä tiedän, mitä se koski; mutta sen sanon sulle, kasvatus-isäni, ei kuuna milloinkaan pidä sanottaman Gunnar Herse'n peljästyneen siitä, että sinä aseellisine miehinesi tulit maahan; jos olisit yksin matkustavaisna taloomme saapunut, olisi riita ollut piankin ratkaistu.

GUNNAR. Örnulf poikineen tuli rauhallisissa aikeissa.

HJÖRDIS. Saattaa olla, vaan toisen äänen saapi se kansan suussa, ja etpä sinä, Gunnar, itsekkään niin aivan varmasti rauhaan luottanut eilen, lähettäissäsi Egil-poikamme eteläpuoleen, heti kun kuulit Örnulf'in sotalaivoineen olevan vuonossa.

SIGURD (_Gunnar'ille_). Oletko lähettänyt poikasi eteläpuoleen?

HJÖRDIS. Niin, jotta se olisi turvassa Örnulf'in päällehyökkäyksistä.

ÖRNULF. Älä tähtää pilkkaasi sitä seikkaa kohti, Hjördis; mitä Gunnar teki, oli varmaankin viisaan työtä, jos vain sinä särjet sovintomme.

HJÖRDIS. Onni elon johtaa. Tapahtukoon mitä tahansa; mutta kernaammin minä kaadun, kuin pelastan henkeni pelkurin sovinnolla.

DAGNY. Sigurd maksaa sakkoa eikä ole sen tähden huonompi mies.

HJÖRDIS. Sigurd tietänee paraiten itse, mitä hänen kunniaansa kuuluu.

SIGURD. Sitä mun ei koskaan tarvis muistella.

HJÖRDIS. Sigurd on kuuluisa mies, mutta toki uljaamman työn teki Gunnar; hän tappoi karhun huoneeni edustalla.

GUNNAR (_häveliäästi katsahtaen Sigurd'iin_). Niin, no olkoon se asia sillänsä!

ÖRNULF. Totta kyllä, se on uljain työ, minkä kukaan Islannin miehistä on tehnyt, ja sen vuoksi -- --

SIGURD. No, sitä vähemmin häntä voi pelkuriksi mainita.

HJÖRDIS. Jos sakkoa maksetaan, niin sakkoa vaaditaankin; Gunnar, muistathan, mitä kerran lupasit!

GUNNAR. Sen lupauksen tein ajattelemattomuudessa; vaaditko, että sekin pitää pidettämän?

HJÖRDIS. Pidettämän se pitää, jos me molemmat tämän päivän jälkeen ai'omme elää saman katon alla. Tiedä siis, Örnulf, jos kasvate-tyttäresi ryöstöstä sakkoa maksettaman pitää, on sinun myöskin maksaminen sakkoa siitä, että surmasit isäni Jökul'in ja otit hänen tilansa ja omaisuutensa!

ÖRNULF. Jökul kaatui rehellisessä kaksintaistelussa; pahemman työn tekivät minulle sinun sukulaisesi, kun lähettivät sinut ventovieraana Islantiin ja saivat minun rupeamaan kasvattajaksi.

HJÖRDIS. Kunniaa, etkä suinkaan häpeätä, olet sinä saanut Jökul'in tyttären kasvattamisesta.

ÖRNULF. Pelkkää rauhattomuutta ja riitoja on minulla siitä ollut, ei muuta.

HJÖRDIS. Pahempi onni voipi kohdata sinua nyt, jos -- -- --

ÖRNULF. Min'en ole tullut tänne torelemaan vaimo-väen kanssa! -- Gunnar, kuule viimeinen sanani; suostutko maksamaan sakkoa nais-ryöstöstä?

HJÖRDIS (_Gunnar'ille_). Muista, mitä luvannut olet!

GUNNAR (_Örnulf'ille_). Kuulethan minun tehneen lupauksen ja se minun pitää -- -- --

ÖRNULF (_suuttuneena_). Kylliksi, Kylliksi! Ei milloinkaan pidä sanottaman minun maksaneen sakkoa rehellisestä surmasta!

HJÖRDIS (_voimakkaasti_). Emmekä me pelkää sinua, emmekä omaisiasi!

ÖRNULF (_kovalla vihalla_). Ja kellä on oikeus vaatia sakkoa Jökul'in surmasta? Missä ovat hänen sukulaisensa? Niistä ei ole ainoatakaan elossa! Ken on hänen laillinen jälkeisensä?

HJÖRDIS. Gunnar minun puolestani!

ÖRNULF. Gunnar! Niin, jos sinä olisit kasvatus-isäsi luvalla hänen kanssaan naimisissa, tai jos hän olisi suorittanut sakon ryöstöstään, niin olisi hän Jökul'in laillinen jälkeinen, mutta -- --

DAGNY (_pelokkaasti rukoillen_). Isä, isä!

SIGURD (_äkkiä_). Älkää lausuko enää!

ÖRNULF (_matalammalla äänellä_). Se pitää lausuttaman kaikkien kuullen! Ryöstetyllä naisella ei ole laillista puolisoa!

GUNNAR (_tuimasti_). Örnulf!

HJÖRDIS (_hurjana raivosta_). Pilkattu! Häväisty! (_vapisevalla äänellä_). Tätä -- tätä saat vielä katua!

ÖRNULF (_jatkaen_). Ryöstettyä naista pitää laki ainoastaan jalkavaimona! Jos tahdot nauttia kunniallisia oikeuksia, pitää sinun -- --

HJÖRDIS (_pakoittaen itseään_). Ei, Örnulf, minä tiedän paremmin, mikä sopivata on. Jos minua voidaan pitää ainoastaan Gunnar'in jalkavaimona, -- hyvä, niin pitää hänen sankaritöillä maineensa kohottaa, -- kohottaa niin korkealle, ett'ei nykyinen asemani minua häpeään saata! Ja ole varoillas, Örnulf; tässä eroaa tiemme, mutta aseita varustan minä sinua ja omaisiasi vastaan ja käytän niitä joka tilaisuudessa; turvaton on henkesi, turvattomat jäsenesi, ja samoin jokainen, joka -- -- (_terävä silmäys Kåre'en_). Kåre talonpoika! No niin, Örnulf puolusti asiaasi, ja me olemme sovussa, mutta minä en toki neuvo sinua aivan heti kotiin tulemaan; surmatulla on monta kostajaa, ja voisi helposti tapahtua, että -- niin, minä olen nyt varoittanut, kestä sitte seuraukset. Tule, Gunnar, meidän pitää varustaida. Kuuluisan sankar-työn teit sinä Islannissa, mutta mainiompi työ sun täällä tehdä pitää -- muuten -- muuten jalkavaimosi saa hävetä sinun tähtesi ja itsensä tähden!

GUNNAR. Ole säädyllinen, Hjördis; sopimatonta on noin käyttäidä!

DAGNY (_rukoillen_). Jää, kasvin-sisko, -- jää tänne; minä puhun isäni kanssa!

HJÖRDIS (_kuulematta häntä_). Kotiin, kotiin! En koskaan olisi osannut aavistaakkaan, että minun kurjana jalkavaimona piti elämäni viettää; mutta jos minä vielä kärsin tätä elämää, tätä häpeällistä elämää, jos kärsin sitä päivänkään enää, niin pitää puolisoni tekemän sankar-työn -- sankar-työn, joka saa hänet kuuluisammaksi kaikkia muita miehiä! (_oikealle_).

GUNNAR (_hilliten ääntään_). Yksi seikka sinun pitää mulle luvata; me puhelemme asioista vielä ennen, kuin lähdet täältä (_menee miehineen oikealle_).

(_Raju-ilma on edellisen puheen ajalla tauonnut; puoli-päivän aurinko näyttäikse ympyriäisen punaisen levyn tapaisena taivaanrannalla_).

ÖRNULF (_uhaten_). Kalliiksi käy sulle korskeutesi, kasvate-tyttäreni!

DAGNY. Isä, isä! Eihän sulla vain lienekkään pahoja mielessä!

ÖRNULF. Anna mun olla! Nyt, Sigurd, nyt pitää Gunnar'in suorittaa mulle muutakin kuin sakkoja!

SIGURD. Mitä ai'ot tehdä?

ÖRNULF. Sitt'en tiedä; mutta kauvas pitää kuuluman, että Örnulf vuonoilta on vieraillut Gunnar Herse'n luona!

SIGURD (_tyynellä vakavuudella_). Ehkä kyllä; mutta minä sanon sulle, Örnulf, aseitas ei sun pidä liikuttaa häntä vastaan, niinkauvan kuin minä olen hengissä!

ÖRNULF. Eikö! Mutta jos minä tahdon!

SIGURD. Ei saa se tapahtua, -- vaikkapa tahdotkin.

ÖRNULF (_kiivaasti_). Hyvä; liity sinäkin vihamiehiini, minä uskallan kuitenkin käydä teitä kaikkia vastaan!

SIGURD. Kuule minua, Örnulf; sitä päivää ei sinun silmäsi näe, jolloin me taistelisimme toisiamme vastaan; rehellisen sovinnonhan olemme tehneet; Dagny on mulle rakkaampi aseita ja kultaa, enkä voisi milloinkaan unhoittaa, että sinä olet hänen lähin sukulaisensa.

ÖRNULF. Tuota sulta odotinkin, urhokas Sigurd!

SIGURD. Mutta Gunnar on kasvin-veljeni; me olemme vannoneet toisillemme rauhaa ja ystävyyttä. Sekä sodan että rauhan vaiheissa olemme yhdessä onneamme kokeneet ja Gunnar on minulle maailman miehistä mieluisin; retkeily ei ole hänen mieleensä, vaikka hän onkin uljas; -- no hyvä! minut tunnette kaikki, tiedätte, ett'en pelkää taisteloa; mutta nyt, Örnulf, nyt pyydän sovintoa Gunnar'in puolesta. Tee minulle mieliksi tässä asiassa!

ÖRNULF. Sitä en saata; kaikkien sankarten pilkaksihan minä joutuisin, jos tyhjin käsin Islantiin palajaisin!

SIGURD. Tyhjin käsin ei sinun tarvitsekkaan palata. Tuolla lahdella on kaksi minun pitkää laivaani, niissä on kaikki omaisuus, jonka olen voittanut viikinkiretkilläni. Siellä on monta kallisarvoista kuninkaan-lahjaa, arkkuja, joissa on oivallisia aseita ja muuta aimo irtaimistoa; ota sinä toinen laivoistani, valitse se, jota parhaimpana pidät, se on sinun kaikkine tavaroineen, -- ota se sakkona Hjördis'istä ja anna Gunnar'in olla rauhassa.

ÖRNULF. Kunnon Sigurd, sinä teet tuon kaiken Gunnar'in hyväksi!

SIGURD. Totisesti, uskollisen ystävänsä hyväksi ei kukaan voi liian paljon tehdä.

ÖRNULF. Annat puolet omaisuudestasi!

SIGURD (_innolla_). Ota koko omaisuuteni, molemmat laivani, kaikki mitä minulla on, salli minun sitten seurata sinua Islantiin köyhimpänä miehenä, laivallasi; mitä nyt annan, sen saatan jälleen ansaitsemalla voittaa; mutta jos sinä nostat vainon Gunnar'ia vastaan, en minä voi nauttia iloa enää milloinkaan. No, Örnulf, mitä vastaat?

ÖRNULF (_mietiskellen_). Kaksi oivallista pitkää laivaa, aseita ja irtaimistoa, -- ei kenkään omaisuutta liiaksi saa, mutta, -- (_kiivaasti_) en, en, -- Hjördis on uhannut minua; minä en tahdo! Epärehellisesti tekisin, jos ottaisin sinun omaisuutesi!

SIGURD. Mutta kuulehan toki ensiksi -- --

ÖRNULF. En, sanon minä! Itse täytyy minun oikeuttani edistää; onni kaikki ohjatkoon.

KÅRE (_lähenee_). Ystävällisiä neuvoja tarjoo sulle Sigurd, mutta jos voimiesi takaa tahdot oikeuttasi edistää, saatan minä sulle parempia neuvoja antaa. Älä toivokkaan sakkoja niinkauvan kuin Hjördis'illä on sanan-valtaa; mutta kostaa saat, jos tottelet minua.

ÖRNULF. Kostaa? Mikä on sun neuvos?

SIGURD. Paha, sen huomaan kyllä!

DAGNY (_Örnulf'ille_). Älä häntä kuultele!

KÅRE. Hjördis on julistanut minut rauhattomaksi, viekkaasti vainoo hän henkeäni; jos lupaat suojata minua sittemmin, menen minä tulevana yönä Gunnar'in taloon ja poltan sen ihmisineen päivineen. Onko se mieleesi?

SIGURD. Konna!

ÖRNULF (_tyyneesti_). Minun mieleeni? Tiedätkö, Kåre, mikä on enemmän mieleeni? (_jyreästi_). Hakata poikki sinun nenäsi ja korvasi, sä katala rosvo! Huonosti tunnet sinä Örnulf-vanhuksen, luullessasi hänen yhtyvän moiseen konnantyöhön!

KÅRE (_on vetäytynyt taaksepäin_). Ellet sinä hyökkää Gunnar'ia vastaan, hyökkää hän sinua vastaan!

ÖRNULF. Käsilläni ja aseillani osaan minä puolustaida.