Chapter 2

_Loviisa._ Kukapa sitä tietää.

_Heinonen._ Minä tiedän sen.

_Loviisa._ Siitä hän ei puhu.

_Heinonen._ Puhuu, sanon minä!

_Loviisa._ Eikä puhu, sanon minä!

_Heinonen._ Kyllä minun nyt pitää ottaa torvi esille!

_Loviisa._ Tahdotko tehdä minut aivan hulluksi!

_Heinonen._ Päinvastoin -- saattaa sinut järkiisi, eukkoseni!

_Loviisa._ Nuorimies, joka on tottunut käymään ravintoloissa, ei voi koskaan tottua viihtymään kotona vaimonsa luona, jos hän ketään saakaan.

_Heinonen._ Ja minä luulen päinvastoin ... vaikka se luonnollisesti riippuu siitä, minkälaisen vaimon sattuu saamaan.

_Loviisa._ Viihdytkö sinä kotona?

_Heinonen._ Kyllä ... vaikkei minulla kuitenkaan ole oikein hyvin.

_Loviisa._ Mitä sinä sillä tarkoitat?

_Heinonen._ En juuri mitään ... mutta joskus sattuu niin, että pitää vähän olla ulkona kodistakin ... ja se on miehen oikeus, jos hän vaan ei tee mitään hullutuksia.

_Loviisa._ Entäs sinun tiheät Helsingin matkasi, eikö ne ole hullutuksia, ne?

_Heinonen._ Eipä juuri voi sitä sanoa... Liikeasioita...

_Loviisa._ Ja vanhoja taipumuksia, jotka houkuttelevat...

_Heinonen._ Se ei ole totta!

_Loviisa._ On, sanon minä!

_Heinonen._ Eikä ole, sanon minä!

_Loviisa._ Onpa kyllä!

_Heinonen._ Ei, nyt pitää ottaa torvi esille, että saisi rauhaa. (Ottaa torven ja puhaltaa näytöksen loppuun saakka. Sillä välin Loviisa puhuu ja kiihtyy kiihtymistänsä).

_Loviisa._ Sinä siis tahdot suututtaa minut... Puhalla sinä vaan!... Minä tukkean korvani ... ja sanon, että Akseli Hellsten kuitenkin on huono ihminen ... hän on juoppo ... tuhlari ... hurjastelija... Hänen pitäisi istua velkavankilassa!... Samallainen olet itsekin ollut ... sellaisia ovat kaikki miehet muutamia harvoja lukuunottamatta... Puhalla sinä vaan!... Minä puhun kuitenkin... Minä annan Karoliinan kelle vaan tahdon... Kuuletko sitä... Peto!... Krokodiili, karhu, kyykäärme... Petturi, viettelijä, toitottaja, torvensoittaja!... vaskenvanuttaja! Soiton rääkkääjä... Ah, minä pyörryn... (Vaipuu pyörtyneenä tuolille. Heinonen puhaltaa kulkien edestakaisin, kunnes esirippu laskee).

TOINEN NAYTOS.

(Näyttämö sama kuin ensimäisessä näytöksessä.)

1 kohtaus.

_Maiju_ (siivoaa huonetta). Ijänkaiken tuota pölyn pyyhkimistä ja siivoamista ja kaikkea tuota... Ja jos jonkun kerran pääseekin ulos huvittelemaan, niin silloinkin käypi hullusti. En tavannutkaan Hellosta eilen, vaikka heitin hänelle kirjeen ikkunasta... Juuri kello seitsemän olin laivasillalla, mutta Hellonen oli tipotiessään.. Eikä häntä näkynyt Korkeasaarellakaan... Koko iltani meni siis hukkaan... Hyvänen aika! Juontuu asia mieleeni! Jospa hän ei olisi saanutkaan kirjettä?... Niin, ajatteles! Tai tahtoisiko hän pettää minua jollain tavalla?.. Varokoon silloin itseään! Tulen varmaankin tekemään jonkun onnettomuuden. Sillä puhuakseni totta ei minulla ole enää varaa noin vaan menettää sulhasta. Minulla on ollut monta ennen, mutta heille kaikille annoin rukkaset. He kosivat minun mielestäni niin huonosti. Hellosta kosin minä itse ja ikääkin on kaksikymmentä kuusi vuotta... Ei siis ole ihme, jos en tahdo häntä menettää ... ja kaikkea tuota!

2 kohtaus.

_Maiju._ _Henrikson_ (tulee kalpeana ja väsyneenä perältä).

_Henrikson._ Vihdoinkin olen kotona! (Panee pois hatun.)

_Maiju._ Kas vaan! Herrahan se onkin!

_Henrikson._ Onko vaimoni jo noussut ylös?

_Maiju._ Ei Jumalan kiitos... Mutta missä herra on ollut yönsä?

_Henrikson._ Etkö ymmärrä, että olin vähän kävelemässä aamuilmassa?

_Maiju._ Alppilasta tänne ... kyllä minä sen ymmärrän!

_Henrikson._ Ah, sinä olet lapsellinen!... Kuinka sinä voit luulla...

_Maiju._ Herra tietysti oli sillä illallisella, josta herra eilen puhui.

_Henrikson._ Mitäs sitte? Liikuttaako se sinua?

_Maiju._ Oi, hyvä herra, vaikka olenkin palvelija ja kaikkea tuota, niin onhan minulla kuitenkin silmät. Kyllä näin, kun herra hiipi ulos.

_Henrikson._ Todellako?

_Maiju._ Mutta herra voi olla aivan rauhassa. Olen hiljaa kuin hiiri.

_Henrikson._ No se on hyvä... Minä lisään palkkaasi vastalahjaksi... Niin, katsos, minä en voinut pidättää itseäni menemästä, kun olimme tulleet Heinosen perheen kanssa teaatterista. Siellä näyteltiin niin hauska kappale ja se oikein innostutti minua.

_Maiju._ No, oliko sitten hauskaa Alppilassa?

_Henrikson._ Aivan jumalallinen illallinen!... iloiset tarjoilijattaret... Viiniä virtanaan!... Taisipa mieli olla jokseenkin melkeässä. Ja sitten käytiin vielä parissa muussa paikassa -- en oikein muista mitä ne olivat. Noin tunti sitten heräsin puiston penkillä.

_Maiju._ Kyllä herra vaan on oiva poika, uskokaa pois!

_Henrikson._ Ash! Älä siinä nyt viisastele! -- Yksi asia minua vähän harmittaa, jouduin näet poliisin kanssa tekemisiin.

_Maiju._ Sen voin minä korjata! -- Olen hyvä ystävä poliisin kanssa.

_Henrikson._ Oletko todellakin?

_Maiju._ Olen kyllä ... mutta mitä pahaa olette tehneet?

_Henrikson._ Me vaan vähän melusimme ja lauloimme: Tsing la la, tsing laa!...

_Maiju._ Aijai, sepä ei ollut hyvää!

_Henrikson._ Niin, tiedätkös, minä voin vähän pahoin. Menen lepäämään hetkiseksi. Mutta muista! -- Ei sanaakaan!

_Maiju._ Johan sanoin, että olen kuuromykkä.

_Henrikson._ Hyvä!... Korotan palkkasi kaksinkertaiseksi. (Menee oikealle etummaisesta ovesta.)

_Maiju._ Kiitän nöyrimmästi, hyvä herra. Parempaa isäntää ei ole minulla koskaan ennen ollut. (Sittenkun Henrikson on sulkenut oven.) No, siinäpä vasta poikaa -- ja kaikkea tuota! Vanha, nainut mies yökauden ulkona!... Sellaisia niistä tulee noista siivoista nuoristamiehistä!

3 kohtaus.

_Maiju._ _Heiskanen_ (tulee perältä suuri voileipä kädessä).

_Heiskanen._ Hyvää huomenta, hyvää huomenta!

_Maiju._ Vai sinä se oletkin ... ja täydessä syömisen touhussa?

_Heiskanen._ Niin!... Kotona maalla syömme kuusi kertaa päivässä. Tämä on vaan pieni välipala... Tahdotko sinäkin vähäsen?

_Maiju._ Ei, kiitoksia!

_Heiskanen._ Kyllä tämä on hyvää, vaikka täällä Helsingissä on vähän kummallista voita.

_Maiju._ Kuinka niin?

_Heiskanen._ Se paleltaa niin hirveästi suuta ... (purasee palasen ja irvistelee) ja sitte se sulaa niin sukkelaan. Sain tätä koko teevadillisen tuomarin piijalta, tuossa viereisessä porstuassa, kun illalla seisoin ja odotin, ja nyt juuri sain taas tämän annoksen lisää. (Puree leipää ja irvistelee.)

_Maiju._ Ha-ha-ha ... sepä lystikästä... Sehän on jäätelöä, jota hän on levittänyt leivälleen.

_Heiskanen._ _Jäätäkö_? Sitten ei olekaan ihme, jos se paleltaa! --

_Maiju._ Ei, _jäätelöä_ se on... Siihen pannaan sokeria ja jäätä ja kaikkea tuota...

_Heiskanen._ Jäätäkö? -- Herrajesta! Sittenhän on mahaani mennyt jäätä.

_Maiju._ Tietysti! -- Ja sitä kai joskus tarvitseekin.

_Heiskanen._ Niin, niin... Mutta kuitenkin ... siitähän voi tulla pahoja sisällisiä seurauksia...

_Maiju._ Eipä siltä näytä ulkoapäin... Et ole vähääkään muuttunut eilisestä.

_Heiskanen._ Enkö todellakaan?... Kuules, sitten kai annat sen suukkosen?

_Maiju._ Aamusilla sitten, johan sen sanoin.

_Heiskanen._ Nythän onkin aamu!

_Maiju._ Sinä olet niin tuhma ja kaikkea tuota!

_Heiskanen._ Usko vain niin ... voin sen ryöstääkin, jos niikseen...

_Maiju._ Koetappas vaan!

_Heiskanen._ Huvin tähdenhän huvimatkalla ollaankin. Piletissä seisoi, kun isäntä sen osti »Matkustavaisten huviksi ja mukavuudeksi». Häh! Suutelo on vain yksi suupala...

_Maiju._ Mutta se suupala ei satu minun huulilleni ... ymmärtääkö herra sen ja kaikkea tuota! (Menee perälle.)

4 kohtaus.

_Heiskanen._

_Heiskanen._ Ei se ollut hän, joka heitti minulle tuon kirjeen eilen ... eikä hänkään, joka antoi tuota kummallista voita, sillä hän kielsi jyrkästi kun häneltä kysäsin. Se kai oli joku, joka tahtoi tehdä minusta pilkkaa. En nähnyt kissaakaan, vaikka yhteen tiukkaan odotin kello seitsemästä kymmeneen. -- Kaikessa tapauksessa on Helsinki hauska kaupunki. -- Illalla katselin, vähän ympäriinsä, kun herkesin odottamasta... Mutta nyt pitää minun saada selvä kirjeen kirjoittajasta, kysyn vaikka joka ihmiseltä, joka vastaan tulee. (Menee keittiöön Maijun perästä.)

5 kohtaus.

_Heikkinen._ Sitten _Heiskanen_.

_Heikkinen_ (tulee kiiruusti perältä). Herra Henrikson! Herra Henrikson! -- Vai ei täällä olekkaan ketään! -- Voi pahuus sentään... Leski lähetti kirjeen minulle. Hän on saanut tietää, että aijon kosia neiti Heinosta ja uhkaa tehdä skandaalin. Hän lupasi kirjoittaa uudelle morsiamelleni rakkaussuhteistani. Se on todellakin hyvin epämieluista! -- Mutta kyllä Herra Henrikson auttaa minua pulasta.

_Heiskanen_ (tulee sisään). Ei, ei se ole Maiju, joka tämän kirjoitti... Oh; kukahan tuo on?

_Heikkinen_ (itsekseen). Patruuna Heinosen renki! -- Minä näin eilen puodin ikkunasta kun he tulivat. (Ääneen.) Nuori mies!

_Heiskanen._ Mitä herra sanoi!

_Heikkinen._ Sinä kai olet Heinosen renki?

_Heiskanen._ Mitä. -- En ole tavallinen renki!

_Heikkinen._ Sinä kai tunnet minut ja tiedät, että toisten kautta olen ollut kirjevaihdossa...

_Heiskanen._ Kirjevaihdossa? (Painolla.) Ahaa!

_Heikkinen_ (matkii häntä). Ahaa! Mitä ääniä nuo oikeastaan ovat?

_Heiskanen._ Vai te se olettekin, joka...

_Heikkinen._ Mitä joka?

_Heiskanen._ Tunteeko herra ketään, jonka nimi on M--a?

_Heikkinen_ (itsekseen). _Emma?_ Se on lesken nimi. (Ääneen.) Miksi kysyt sitä?

_Heiskanen._ Ahaa!

_Heikkinen_ (matkii). Ahaa!

_Heiskanen._ Hän on lähettänyt kirjeen ... mutta!

_Heikkinen._ Mitä? (itsekseen) Saakeli vieköön! Hän on jo alkanut.

_Heiskanen._ Tai oikeastaan hän _heitti_ kirjeen... Se ei ollut suljettu...

_Heikkinen._ Heittikö? -- Minne sitten?

_Heiskanen._ Kadulle!

_Heikkinen._ Kadulle! (Itsekseen.) Tehdäkseen skandaalin ... häväistyksen ... kirottu!... (Ääneen.) Oletko nähnyt kirjeen?

_Heiskanen._ Ahaa!

_Heikkinen._ Ahaa! Ahaa! -- Oletko nähnyt kirjeen kysyn minä?

_Heiskanen._ Olen kyllä, mutta...

_Heikkinen._ Ehkä rouva Heinonen myöskin?

_Heiskanen_ (itsekseen). Hän kysyy josko olen nähnyt rouva Heinosta. (Ääneen.) Monta kertaa!

_Heikkinen_ (itsekseen). Hän kai on lähettänyt useampiakin kirjeitä... Perhana! (Ääneen.) No mitä oli siinä kirjeessä, jonka sinä näit?

_Heiskanen._ »Minä tulen kello seitsemän» -- seisoi siinä ... ja sen herra kyllä tietää...

_Heikkinen._ Hän siis tulee tänne...

_Heiskanen._ Niin siinä oli! -- Mutta kyllä se on halpamaista...

_Heikkinen._ Tietysti se on halpamaista!... Tiedätkö sinä missä kirje nyt on?

_Heiskanen._ Kyllä, mutta...

_Heikkinen._ No missä se on?

_Heiskanen._ Minun taskussani!... Siinä oli »H--n» osoitteena.

_Heikkinen_ (itsekseen). »H--n» ... se merkitsee Heikkinen!.. (Ääneen.) Anna se heti tänne!

_Heiskanen._ Mutta...

_Heikkinen._ Kas, tuosta saat markan...

_Heiskanen._ Mutta että noin pitää ihmistä pilkkanaan...

_Heikkinen._ Tässä saat kaksi!

_Heiskanen._ Se on pilan tekoa.

_Heikkinen._ No saat kolme! Juo niillä joku tuutinki.

_Heiskanen._ Tehdäänkö Helsingissä niin aamusin?

_Heikkinen._ Tietysti. Sehän on muodissa!

_Heiskanen._ Hah-ha-ha. Sepä oli hauskaa!

_Heikkinen._ Hiljaa! Joku tulee.

_Loviisa_ (ulkopuolella). Heiskanen! Heiskanen!

_Heiskanen._ Se on rouva, joka antaa...

_Heikkinen._ Ei sanaakaan! Muista se!

_Heiskanen._ Vai niin!

_Heikkinen._ Ja annatko sitten kirjeen minulle.

_Heiskanen._ Tietysti. -- Herra siis muuttaa mieltään?

_Heikkinen._ Muutanko mieltäni? -- Tietysti, tietysti! -- Vaan suu kiinni!

6 kohtaus.

_Edelliset. Loviisa._

_Loviisa_ (tulee vasemmalta etumaisesta ovesta). Heiskanen! -- Täällähän sinä oletkin! -- Onko kenkämme kiillotetut?

_Heiskanen._ Ah tosiaankin! Aivan heti! (Keittiöön mennessään.) Ja minä vaan luulin, että se oli jonkun naisen kirjoittama! -- Hah-hah-ha.

7 kohtaus.

_Loviisa. Heikkinen._

_Heikkinen_ (itsekseen). Siinähän onkin rouva itse. Mitähän hän sanonee! (Ääneen.) Hyvä rouva!

_Loviisa_ (itsekseen). Nuori mies! (Ääneen.) Hyvä Herra!

_Heikkinen._ Nimeni on Heikkinen.

_Loviisa._ Ah, todellakin! -- Veljeni kirjanpitäjäkö?

_Heikkinen._ Minulla on kunnia toivottaa herrasväki tervetulleeksi Helsinkiin.

_Loviisa._ Minä kiitän!

_Heikkinen._ Hm!... Hyvä rouva!... Muutamia kirjeitä!...

_Loviisa._ Minä tiedän...

_Heikkinen._ Oletteko lukenut ne?

_Loviisa._ Luonnollisesti?

_Heikkinen._ Ettekö pane pahaksenne?

_Loviisa._ En suinkaan!

_Heikkinen._ Eikö nuori neitikään?

_Loviisa._ Ei tietystikään!

_Heikkinen_ (itsekseen). Hän on ennakkoluuloton... Minä en huoli yhtään peljätä... Hyvä! --

_Loviisa._ Veljeni on suositellut teitä vakavaksi nuoreksi mieheksi...

_Heikkinen._ Minä kiitän!

_Loviisa._ Oletteko raitis?

_Heikkinen._ Ehdottomasti raitis!

_Loviisa._ Ja säästäväinen?

_Heikkinen._ Tavattoman säästäväinen! -- En koskaan maksa enemmän kuin kaksikymmentä penniä pullollisesta soodavettä.

_Loviisa._ Hyvä! -- Te saatte tyttäreni... Olkaa varma siitä!

_Heikkinen._ Mikä erinomainen onni! (Suutelee Loviisan kättä.) Minä menen heti pukemaan päälleni hännystakin ja valkeat hansikkaat ja tulen heti kosimaan. Hyvästi, rouvaseni! (Menee perälle.)

_Loviisa._ Hyvästi, vävyni!

_Heikkinen_ (kääntyy takasin). Anteeksi, mikä olikaan morsiameni nimi?

_Loviisa._ Karoliina!

_Heikkinen._ Minä kiitän! -- Hyvästi! (Menee perälle.)

_Loviisa._ Hyvästi!

_Heikkinen_ (kääntyy takasin). Anteeksi, saako Karoliina kuusikymmentätuhatta myötäjäisiä?

_Loviisa._ No niille seuduin!... Eihän sitä voi niin pennilleen sanoa.

_Heikkinen._ Minä kiitän!... Eihän siitä ole niin väliä, jos on joku markka enemmän tai vähemmän!... Hyvästi!

_Loviisa._ Hyvästi!

_Heikkinen_ (itsekseen). Nyt ei leski enää voi vahingoittaa.. Hei vaan!... (Menee ulos perältä.)

8 kohtaus.

_Loviisa._ Sitten _Emma_.

_Loviisa._ Kas siinä on nuorimies, joka kelpaa esikuvaksi... Raitis... Säästäväinen ... ja sitten niin kohtelias!... Nyt hän meni hakemaan valkeat hansikkaat... Kun Heinonen kosi, oli hän paljain käsin... Hyi kuitenkin!

_Emma_ (tulee oikealta, takimaisesta ovesta. Hän on täydellisesti pukeutunut.) Hyvää huomenta, rakas, herttainen Loviisa!... Kiitos eilisestä!

_Loviisa._ Oh, minunhan siitä pitäisikin kiittää!

_Emma._ No mitä pidät pääkaupungista?

_Loviisa._ Olen oikein siihen ihastunut.. Puistot ja kaikki paikat niin kauniita, Haaksirikkoiset Tähtitornivuorella oikein hurmaava ja teaatterissa oli tavattoman hauska!

_Emma._ Siellä onkin melkein aina hauska. --

_Loviisa._ Mutta oletko jo ulos menossa?

_Emma._ Menen vaan vähän kävelemään ja juon samalla lasillisen kivennäisvettä. -- Sinä kai odotat kahvia?

_Loviisa._ En suinkaan, ukkonikaan ei ole vielä valveilla.

_Emma._ Ei minunkaan ukkoni. Hänen piti valvoa myöhään erään tärkeän kauppa-asian tähden. Minä kuulostan vieläkö hän makaa (menee oikealle etumaiselle ovelle ja naputtaa). Oletko jo valveilla, ukkoseni?

_Henrikson._ Heti kohta.

_Loviisa._ Hän puhuu, vaikkei ole valveilla... Kummallista!

_Emma._ Hän on hyvä aviomies... Ahkera... Viihtyy hyvin kotona ... ja sitten on järjestystä rakastava!... Kas vaan, hän on jättänyt hattunsa tuolille... Sepä ei usein tapahdu!... (Ottaa hatun tuolilta.) Ei, tämä ei olekkaan hänen hattunsa!

_Loviisa._ Se on vähän ruttuinen! Katsoppas, siihen on jotain kirjoitettu sisäpuolelle. (Lukee.) »Älköön kukaan anastako Oskar von Viftenin hattua!» (Puhuu.) Anastako?

_Emma._ Oskar von Viften...

_Loviisa._ Kuka se on?

_Emma._ Nyt minä muistan... Hän on yksi pääkaupungin suurimpia hurjastelijoita...

_Loviisa._ Hurjastelijoitako... Semmoisia, jotka... Hyi toki!

_Emma._ Kuinka hänen hattunsa on joutunut tänne?

_Loviisa._ Hänellä kai on kauppa-asioita mieheni kanssa?

_Emma._ Sellainen epäsiveä henkilö... Ei koskaan!

_Loviisa._ Sitten se kai on joku hänen nuoruuden tuttaviaan?

_Emma._ Mahdotonta! Mieheni oli mallikelpoinen nuorenamiehenä ollessaankin.

_Loviisa._ Kyllä minä muistan sen... Aivan kuin herra Heikkinen, hänen kirjanpitäjänsä, nyt on.

_Emma._ Juuri niin!... Heistä kohta pikaa tulee liikekumppanit... Herra von Viften voipi ehkä olla joku sinun miehesi vanhoja tuttavia.

_Loviisa._ Sinä sanot jotain!

_Emma._ Patruuna Heinosen sanottiin nuoruutensa aikana...

_Loviisa._ Olleen kevytmielisen... Aivan totta!

_Emma._ Kaikki ihmettelivät, kuinka sinä voit mennä naimisiin sellaisen huikentelevaisen junkkarin kanssa.

_Loviisa._ Minkäs minä mahdoin... Se peto ryösti sydänparkani... Mutta tuo hattu... (Heinonen puhaltaa torvea ulkopuolella.)

_Emma._ Siitä kuuluu, että hän on valveilla.

_Loviisa._ Hän puhaltaa aamusta iltaan.

_Emma._ Vanhat tavat, tietysti!.. Mutta hyvästi nyt hetkiseksi! Tulen kohta takaisin (Menee ulos perältä.)

9 kohtaus.

_Loviisa._ _Heinonen_ (tulee puhaltaen torvea vasemmalta).

_Loviisa._ Minun sappeni halkeaa, kun kuulen noita ääniä.

_Heinonen._ Hyvää huomenta, kultamuruseni!

_Loviisa_ (lyhyesti). Hyvää huomenta!

_Heinonen._ Oletko hyvällä tuulella tänään?

_Loviisa._ Kuinka niin?

_Heinonen._ No kun eilen näit niin paljon harvinaisuuksia, niin...

_Loviisa._ Minun täytyy myöntää, että olen hyvin tyytyväinen... Tänään kai käymme Eläintarhassa?

_Heinonen._ Kernaasti minun puolestani, jos vaan ei tule liian tuulinen ilma. (Puhaltaa.)

_Loviisa._ Kuuleppas, onko huoneessasi ketään vieraita?

_Heinonen._ Vieraitako?

_Loviisa._ Joku herra von Viften?

_Heinonen._ Viften? -- Ei, kiitoksia! Siellä ei viftata...

_Loviisa._ Minä vaan luulin niin, kun hänen hattunsa on tuossa tuolilla.

_Heinonen._ Paljon mahdollista! -- Veljesi kai myöskin voi ottaa vieraita vastaan.

_Loviisa_ (itsekseen). Hän ei tunne von Vifteniä. Olisikohan veljeni todellakin... (Ääneen.) Kuuleppas Antti. Kuka se neiti oli, jota eilen teaatterissa tervehdit.

_Heinonen._ Neitikö? Hm!.. Hän on matkustavainen... Tapasin hänet ulkomailla käydessäni Pariisissa. (Itsekseen.) Se oli Margareta, entinen lemmittyni 20 vuotta sitte.

_Loviisa._ Yksinäinen nainenko? Sinä puhuit vielä hänen kanssaan samalla kuin tilasit limonaadia minulle.

_Heinonen._ Luonnollisesti! (Itsekseen.) Hän kysyi osotettani ... vaan olin varovainen ja jätin sen sanomatta.

_Loviisa._ Puhuitteko ranskaa?

_Heinonen._ Me puhuimme saksaa. »Wie stehts und wie gehts?» sanoin minä. -- »Bien», sanoi hän. -- »Dank!» sanoin minä. -- »Tjenis», sanoi hän -- ja se oli keskustelumme loppu.

_Loviisa._ Minä en usko sinua... Mies, joka nuoruudessaan...

_Heinonen._ Vanha nuotti! -- Kyllä minulla on hauska! (Puhaltaa.)

_Loviisa._ Alotatko taaskin tuon ijänikuisen törötyksen?

_Heinonen._ Ainoastaan saadakseni sinut hyvälle tuulelle, enkelini.

_Loviisa._ Luulen, että siten vaan koetat salata neuvottomuuttasi... Jospa sinäkin ottaisit veljestäni esimerkkiä!

_Heinonen._ Ei kiitoksia! Minä olen kylliksi hyvä, omasta puolestani ja olkoon hän omastansa.

_Loviisa._ Ja hänen kirjanpitäjänsä on aivan hänen kaltaisensa... Hänen luonteessaan ei ole vähääkään mustaa pilkkua... Hän ei ole koskaan ollut tekemisissä naisten kanssa.

_Heinonen._ Niin, niin. Onhan niitä sellaisiakin naisia, joilla on jonkunlainen makuaisti.

_Loviisa._ Karoliina tulee hyvin onnelliseksi hänen kanssaan.

_Heinonen._ Ei koskaan!

_Loviisa._ Kyllä, sanon minä!

_Heinonen._ Ei, sanon minä!

_Loviisa._ Kyllä!...

_Heinonen._ Muista, Loviisa, että minulla on torvi.

_Loviisa._ Vai niin, onko tarkoituksesi kiduttaa minut kuolijaaksi. -- Niin, tee vaan se!... Rääkkää vaan minua tuolla murha-aseellasi!... Jatka vaan sinä!... Mutta tulet vielä kerran katumaan... Saat vielä kaivatakin minua... Omantunnon tuska tulee sinua kalvamaan... Mutta puhalla sinä vaan... Kerran sinä vielä puhaltelet minut hautaan... Ja viimeisellä tuomiolla saat vastata teoistasi. Muista se! Krokodiili! (Menee vasemmalle.)

_Heinonen_ (Loviisan mentyä; rauhallisena). Jumalan kiitos, kun on tuomiontorvi olemassa viimeisenäkin päivänä! -- Kyllä sen luulisi riittävän. -- Ja sen asian päälle vähän puhallan uudelleen. (Menee puhaltaen vasemmalle.)

10 kohtaus.

_Hellsten._ Sitten _Karoliina_.

_Hellsten_ (tulee perältä). Luulin kuulleeni eno Heinosen torven äänen. Hän on varmaankin huoneessaan.

_Karoliina_ (tulee vasemmalta etumaisesta ovesta). Missä se Heiskanen viivyttää kenkiäni? Oi taivas! Aksel!

_Hellsten._ Karoliina! Armas tyttöseni!

_Karoliina._ Miten olenkaan iloinen sinut taas nähdessäni!

_Hellsten._ Mitäs minun sitten pitää sanoa? Olen niin ihastunut, kuin mies voi olla, jolla ei ole muuta omaisuutta, kuin velkoja.

_Karoliina._ Todellakin! Sinun velkasi...

_Hellsten._ Niistähän äitisi onkin vihainen minulle... Mutta se ei ole niin vaarallista! Nykyään ahdistaa minua ainoastaan yksi velkoja, nimeltä Mandel ... ja hän onkin oikea karvasmanteli; mutta sitä ei äitisi tarvitse tietää. Eno Heinonen on luvannut...

_Karoliina._ Minun hyvä isäni!

_Hellsten._ Kuinka sinä olet tullutkaan kauniiksi viime näkemistäni!

_Loviisa_ (ulkopuolella). Karoliina! Karoliina!

_Karoliina._ Äitini huutaa minua... Hyvästi Aksel! (Menee vasemmalle etumaisesta ovesta.)

_Hellsten._ Hyvästi! Kohta tapaamme toisemme! -- Jospa tapaisin enon sill'aikaa! (Menee takimaisesta ovesta.)

11 kohtaus.

_Maiju._ Sitten _Hellonen_.

_Maiju_ (tulee peräovesta.) Luulin nähneeni Hellosen kulkevan kadulla. (Katsoo ikkunasta.) Hänpä se onkin! (Rykäisee ja viittaa kädellään.) Hm! Hm! Hän katsoo tännepäin!... Hän tulee ylös!... Nyt hän saakin seista tuomarinsa edessä -- ja kaikkea tuota... Antaa morsiamensa odottaa turhaan .. se ei ole kauniisti tehty.

_Hellonen_ (tulee perältä). Sinä kutsuit minua...

_Maiju._ Niin todella teinkin ja kaikkea tuota. Kuuleppas, hyvä herra paperikorva, miksi annoit minun turhaan odottaa eilen illalla?

_Hellonen._ Piru vieköön! Se on totta se!.. Minun piti olla ylimääräisellä vahtivuorolla. On paljon matkustavaisia kaupungissa ja poliisin pitää olla liikkeellä aamusta iltaan.

_Maiju._ Mutta kohteliaana sulhasena olisi sinun pitänyt vastata kirjeeseeni.

_Hellonen._ En ole nähnyt mitään kirjettä!

_Maiju._ Etkö? Ja minä heitin sen ikkunasta sinulle. -- Voi sun suutari! Se kai meni sitten tuulen mukana.

_Hellonen._ Niin kaiketi.. Kuin vihurilla pyyhkäisty.

_Maiju._ Kalle! Sinä olet kumminkin niin herttainen »hemmo» -- ja kaikkea tuota. Minä annan sinulle anteeksi!

_Hellonen._ Minä kiitän! Ei sille voi mitään, kun pitää laiminlyödä »henttunsa» palveluksessa ollen sekä jalkasin että ratsain. Kokouksiakin on joka nurkassa... Lähetyskokouksia, työväenkokouksia, asevelvollisuuskokouksia, rautatiekokouksia...

_Maiju._ Pitävätkö rautatietkin kokouksia?...

_Hellonen._ Rautatienvirkamiehet tietysti .... ja joka paikassa pitää olla mukana. Pitää korvat auki; tietää kaikki, sietää kaikki...

_Maiju._ Joku tulee! (Kuuntelee peräoven luona.) Se on rouva!

_Hellonen._ Saakeli soikoon!

_Maiju._ Sinun pitää mennä piiloon!

_Hellonen._ Mitä? Minnekkä?

_Maiju._ Tuohon kaappiin!

_Hellonen._ Pitääkö minun -- poliisin, mennä putkaan?

_Maiju._ Sinun täytyy!

_Hellonen._ Saamari. -- Niinpä taitaa olla!

_Maiju._ Sukkelaan kaappiin!

_Hellonen._ No olkoon menneeksi! (Menee kaappiin. Maiju juoksee keittiöön.)

12 kohtaus.

_Hellonen_ (piilossa). _Emma_ (tulee perältä). Sitten _Loviisa_.

_Emma_ (panee pois hattunsa). Kas niin! Nyt olen kotona. Kävely teki hyvää. Mutta eikö kahvi vieläkään ole pöydässä. Mitähän vieraamme ajattelevat sellaisesta hutiloimisesta! Maiju! Maiju! (Menee keittiöön.)

_Hellonen_ (tulee kaapista). Nyt pitää poistua tulisella kiireellä!

_Loviisa_ (ulkopuolella). Heiskanen! Heiskanen!

_Hellonen._ Ai saakeli! (Menee takaisin kaappiin.)

_Loviisa_ (tulee vasemmalta). Missä se miehen ilkiö viivytteleikse, kun ei tuo koko päivänä kenkiämme? Ehkä Helsingin ilma on tehnyt hänet hupakoksi, houkkioksi.

13 kohtaus.

_Hellonen_ (piilossa). _Loviisa._ _Henrikson._ Sitten _Emma_. Viimein _Heinonen_.

_Henrikson_ (puku järjestettynä). Ah! Hyvää huomenta, rakas siskoni!

_Loviisa._ Hyvää huomenta, veliseni, -- ja kiitos eilisestä.

_Henrikson._ Mutta minä pyydän...

_Loviisa._ Mitä sinulta puuttuu? Olet niin kalpea.

_Henrikson._ Olenko kalpea? Sepä on kummallista!

_Loviisa._ Olet ehkä rauhaton jonkun asian tähden?

_Henrikson._ En suinkaan! (Erikseen.) Vähän vaan poliisin suhteen! --

_Emma_ (tulee kyökistä). Kas, siinähän olet ukkoseni! Vihdoinkin olet noussut ylös!

_Henrikson._ Minulla oli vähän työtä eilen illalla...