Part 13

"Neljäkymmentäseitsemän, sitä en salaa, Lundie, ja jos minä saan Mabelin, on siinä mulle vaimoa loppuiäkseni. Enkä voi ymmärtää, minkä vuoksi kersantti Dunham olisi niin järjetön, että voisi uneksiakaan antavansa suloisen tyttösensä Haukansilmän laiselle miehelle."

"Ei siinä mitään uneksimista olekaan; mies on tosissaan kuin soturi, jota selkäsauna odottaa."

"Olkoonpa niin, majuri. Me olemme vanhat ystävät" -- molemmat olivat kotoisin Skotlannista ja käyttivät usein synnyinseutunsa murrettakin puhuessaan lapsuutensa ajoista -- "ja tiedämme, miten annetaan sana sanasta tai täytetään velvollisuus. Ehkäpä se kelpo mies ei ole ymmärtänyt viittaustani; muuten hän ei ikinä olisi ajatellut mitään niin hullua. Ero upseerin rouvan ja oppaan vaimon välillä on yhtä suuri kuin ero Skotlannin ja Amerikan muinaisuuden välillä. Minä olen vanhaa verta, Lundie."

"Luota minun sanaani, Davy, sinun muinaisuutesi ei auta yhtään tässä asiassa, eikä sinun veresi ole vanhempi kuin luusikaan. No niin, sinä tiedät kersantin vastauksen ja huomaat, ettei minun vaikutukseni, johon sinä niin suuresti luotit, voi paljoa auttaa sinua. Ottakaamme lasi yhdessä, Davy, vanhan tuttavuutemme vuoksi, ja sitten teet viisaasti, jos ajattelet huomista kilpailua ja unohdat Mabel Dunhamin niin pian kuin suinkin."

"Ah, majuri, minä olen aina huomannut, että vaimo on helpompi unohtaa kuin lemmitty. Kun pariskunta on puolittainkaan onnellinen avioliitossaan, on kaikki hyvin. Mutta sitten tulee kuolema, joka kaikki erottaa, kuten sanotaan, ja minusta tuntuu kauhean alhaiselta ruveta surulla häiritsemään poismennyttä. Elämässä on niin paljon huolta ja murhetta sekä toivoa ja suloa -- erittäinkin, mitä naisiin tulee -- että se voi kääntää ajatukset toisaalle."

"Niin juuri minäkin ajattelen sinun asemaasi, Davy. Sinun vaimosi eivät voi enää sulostuttaa sinun elämääsi. Olen kyllä kuullut kerrottavan miehistä, jotka ovat olleet niin tyhmiä, että ovat surreet pitkiä aikoja kuolleita vaimojansa. Juon onneksesi ja toivon, että hyvin pian pelastut tästä epätoivoisesta asemasta, luutnantti. Sitäpaitsi kehoitan sinua varovaisuuteen tulevaisuudessa ja toivon, että tällä kertaa elämäsi sulostuttaja tuudittaa sinut ikilepoon."

"Paljon kiitoksia, rakas majuri; siinä taas ilmenee vanha ystävyytemme, jolle minä annan niin suuren arvon. Tämä tyttö on minun sydämelleni kuin aamukaste ja se lämmittää kuin Skotlannin suloinen päivä. Niillä miehillä, joista mainitsit, on varmaan kullakin ollut vain yksi vaimo, sillä jos niitä olisi ollut useampia, heidän kuolemansa olisi vaikuttanut heihin vallan toisella tavalla. Minusta jokainen järkevä mies voi olla tyytyväinen hyvän vaimon kanssa, mutta turhaa on surra sitä, mitä ei voi muuttaa. Minä olen äärettömän kiitollinen sinulle, majuri Duncan, tästä ja kaikista muistakin ystävyydenosoituksistasi, ja jos sinä edelleenkin voisit olla yhtä huomaavainen ja tekisit minulle vielä muutaman palveluksen, se varmasti vakuuttaisi minua siitä, ettet ole unohtanut lapsuutesi leikkitoveria."

"Olkoon menneeksi, Davy, jos pyyntö on järkevä ja sellainen, että sen täyttäminen riippuu minusta, niin lausu se julki."

"Jos sinä voisit järjestää minulle jotakin tehtävää Tuhatsaarille pariksi viikoksi tai niille main, niin luulisin asian tulevan autetuksi molemminpuoliseksi tyydytykseksi. Ajattelehan, Lundie, että tyttö on ainoa sovelias koko rajaseudun valkoisista naisista."

"Siellä on aina joku tehtävä sinun arvoisellesi miehelle, vaikkakin ehkä vähäinen, mutta sen saa kersantti suoritetuksi yhtä hyvin kuin joku majoitusmestari-kenraali, vieläpä paremminkin."

"Mutta ei paremmin kuin joku rykmentin upseereista. Alipäälliköt voivat yhdessä ja toisessa suhteessa olla epäluotettavia."

"Minä ajattelen asiaa, Muir", sanoi majuri nauraen, "ja saat vastaukseni huomenna. Huomenna, mies, on verraton tilaisuus sinun esitellä itsesi naisväelle. Sinä olet taitava pyssymies ja palkintoja on saatavissa. Valmistu näyttämään taitoasi, ja kukapa tietää, mitä voi tapahtua, ennenkuin _Lokki_ lentää pois satamasta."

"Luulen, että useimmat nuoret miehet ottavat osaa kilpailuun, majuri."

"Niin tekevät, ja monet vanhemmat myöskin, jos kerran sinäkin esiinnyt. Pidä puolesi, Davy, minäkin aion ampua pari laukausta ja tiedäthän, että siinä suhteessa olen saavuttanut jonkunlaisen maineen."

"Se on joka tapauksessa mainiota. Naisen sydämen voi valloittaa mitä moninaisimmilla keinoilla ja monia tapoja eivät filosofien säännöt ollenkaan hyväksy. Muutamat vaativat, että kosija istuu heidän edessään aivan kuin kysymyksessä olisi säännöllinen piiritys ja antautuvat vasta, kuin enempi vastustus on turha; toiset taas täytyy valloittaa väkirynnäköllä. Vielä on sellaisiakin tytönletukoita, jotka täytyy johtaa väijytyspaikkoihin. Ensimmäiset ovat ehkä upseerin arvon mukaisia, mutta minun täytyy sanoa, että viimeksimainitut viehättävät minua enimmän."

"Ja mielipide muodostuu kokemuksen kautta kaikissa asioissa. Entäs ne, jotka täytyy valloittaa väkirynnäköllä?"

"Ne sopivat nuoremmille miehille, Lundie", vastasi majoitusmestari nousten ja iskien silmää, -- jonka vapauden hän usein otti keskustellessaan päällikkönsä kanssa ja se oli merkkinä heidän pitkäaikaisesta ystävyydestänsä; "jokaisella ikäkaudella on omat välttämättömyytensä ja neljänkymmenen seitsemän vuoden ikäisenä ei enää vaivaa lapsen huimuus. Toivotan sinulle hyvää yötä, majuri Duncan, näe suloisia unia ja herää virkistyneenä uuteen päivään."

"Kiittäen toivotan samaa itsellesi, veli Muir. Muista huomista kilpailua!"

Majoitusmestari poistui jättäen Lundien kirjastossaan miettimään, mitä juuri oli tapahtunut. Majuri Duncan oli niin tottunut luutnantti Muirin omituiseen käytökseen ja sukkeluuksiin, etteivät ne häntä ollenkaan loukanneet samassa määrässä kuin ehkä loukkaavat lukijaa. Tosiasia on, että seuratessa samanlaisia lakeja ja määräyksiä ja yhdessä työskennellessä mitä erilaisimmat luonteet voivat ymmärtää toisiansa, vaikka ne muissa oloissa voisivat joutua mitä kiusallisimpaan ristiriitaan.

XI LUKU.

"Vapaana vapaata lempii hän kai. Turha on hillitä lentoa haukan, vangita hirvi, mi vapauden sai. Kenpä nyt kahleihin sulkisi raukan."

_Maistraatin kuvastin_.

Harvoin täyttyvät toiveet niin täydellisesti, kuin täyttyi se linnan nuorten miesten toive, että kilpailupäivänä olisi kaunis ilma. Tähän aikaan, josta nyt kerromme, kesän kuumuus Oswegon seutuvilla oli hieman vähentynyt, sillä metsän varjot kävivät pitemmiksi, ja ulapalta käyvä raitis tuuli teki yöt viileiksi ja päivät vähemmän painostaviksi.

Elettiin syyskuussa, jolloin usein rajumyrskyt raivoten käyvät yli metsän ja järven. Silloin sisävesien purjehtijakin saa aavistuksen valtameren vaaroista, jolloin luonnonvoimat näyttävät mahtiansa ja kohottavat ankaran aallokon, ikäänkuin ne haluaisivat musertaa kappaleiksi kaiken, mikä eteen sattuu. Mutta tänään ilma oli tyyni ja leuto, aivan kuin luonto käyttämättä voimakeinoja olisi tahtonut mahtavalla kädellään auttaa Oswegon "pyssykokeita". Lundie oli mies paikallaan -- -- ainakin sotilaallisessa suhteessa -- ja hän piti kunnia-asianaan johtaa alaistensa nuorten miesten lukuja ja ajatuksia henkisemmille aloille, kuin mihin jokapäiväinen elämä antoi aihetta. Itsellään hänellä oli hyvä ja laaja kirjasto, ja siitä hän vapaasti lainasi kirjoja jokaiselle, ken halusi lukea.

Kasvattaakseen sotureissaan ritarillisia tapoja hän keksi huveja ja kilpailuja, joissa tarkastettiin nuorukaisten käytöstä ja taitoa ja ne suuressa määrässä estivät heitä villiytymästä, joka helposti olisi täällä kaukaisella rajaseudulla saattanut tapahtua. Mutta silloinkin, kun he antautuivat huvittelemaan, muisti linnan päällikkö pitää huolta linnan turvallisuudesta. Aina olivat valleilla vahdit, jotka pitivät lakkaamatta silmällä pohjoisen näköpiirin taa ulottuvaa välkkyvää ulappaa ja uinailevaa rajattomalta näyttävää metsää, joka avautui eteen näköalan toiselta puolen ja uskotteli olevansa loputtoman rauhan ja levon viihtyisä kehto. Mutta Duncan of Lundie tiesi liian hyvin, että metsä voi lähettää soturinsa hävittämään linnaa ja kaikkia, mitä siellä on äkimmin kuin saattoi aavistaakaan, vieläpä autio ja tyyni järven ulappakin tarjosi helpot, salaiset tiensä hänen sivistyneemmille, mutta melkein yhtä villeille vihollisillensa, ranskalaisille, jotka saattoivat ilmestyä silloin, kun niitä vähimmän odotti. Vanhoja, taitavia upseereja, jotka eivät välittäneet tällaisista huveista, oli joukkoineen lähetetty kiertelemään metsiä ja yksi kokonainen komppania oli valmiina asianmukaisesti kohtelemaan vihollista, jos se joltakin puolen lähestyisi. Näiden varovaisuustoimenpiteitten vuoksi jäljelle jääneet upseerit ja miehistö saattoivat nauttia päivän huvista täysin rinnoin, huolimatta huomisesta.

Kilparadaksi oli laitettu linnan länsipuolella oleva järven ranta. Siitä oli raivattu kaikki puut ja kannot ja sitä käytettiin harjoituskenttänä, johon se erinomaisesti soveltuikin, sillä kahdelta puolen se oli hyvin suojattu: toisella puolen oli järven selkä, toisella linnoitus. Hyökkäys saattoi siis tapahtua vain kahdelta sivulta, ja koska etelässä ja lännessä oli laaja aukea, eivät hyökkääjät ehtineet pahimmassakaan tapauksessa saada suuria aikaan, ennenkuin varusväki heidät huomasi.

Vaikka rykmentti käytti tavallisesti aseinaan musketteja, oli kuitenkin viitisenkymmentä rihlapyssyä tuotu tällaisia tarkoituksia varten. Joka upseerilla oli sellainen yksityistä huvittelua varten; oppaat ja ystävälliset intiaanit, joita jo oli monenlaisissa toimissa linnassa, olivat saaneet niistä useita; olipa vielä varattu yleinen kokoelma, josta annettiin pyssy onnelliselle voittajalle. Viisi tai kuusi osanottajista tiesi, miten käyttää tällaista asetta erinomaisen hyvin -- vieläpä niin hyvin, että he saattoivat vaatia itselleen kuuluisuutta taitavina pyssymiehinä näillä rajaseuduilla; kahdesti enemmän oli niitä, joita pidettiin tavallista taitavampina ja näiden lisäksi vielä monia, joita pidettiin asiantuntijoina melkein kaikessa muussa kuin siinä, mikä tänä päivänä sattui olemaan kysymyksessä.

Matka oli sata kyynärää ja tuli ampua käsivaralta. Maalitauluksi oli laitettu tavallinen valkoinen levy, johon oli piirretty ympyröitä ja keskelle musta pilkka. Kilpailun aloittivat ne nuoret miehet, joilla ei vielä ollut mitään mainetta, vaan joiden tuli näissä kokeissa näyttää kätensä vakavuutta ja silmänsä tarkkuutta. Näihin alkukilpailuihin ottivat vain soturit osaa ja kun ne eivät paljoa katselijoita huvittaneet, ei ainoatakaan upseeria vielä näkynyt.

Useimmat sotilaat olivat skotlantilaisia, ja koko rykmentti oli muutettu tänne siirtomaihin Skotlannista jokunen vuosi sitten. Sen jälkeen oli siihen liittynyt monta amerikkalaistakin. Tällaisessa kilpailussa näiden seutujen miehet näyttelivätkin mitä huomatuinta osaa. Niinpä puolisen tunnin säännöttömän yrityksen perästä täytyi myöntää, että se nuorukainen, joka tähän asti kokeilleista oli saavuttanut parhaan tuloksen, oli syntynyt New Yorkin siirtokunnassa saksalaisista vanhemmista. Juuri kun tästä päästiin selville, ilmestyi vanhin kapteeni linnan herrojen ja naisten kanssa radalle. Jälkijoukkona kulki parisen kymmentä alempiarvoista naista, joiden joukossa huomasi Mabel Dunhamin kaunismuotoiset, viehättävät, kukoistavat ja vilkkaat kasvot ja aistikkaasti puetun, sorean vartalon.

Kuten yleensä tiedettiin, oli naisissa vain kolme, jotka saattoivat kerskua kuuluvansa hienostomaailmaan ja kun ne olivat upseerien rouvia, oli Mabel ainoa sopiva ehdokas avioliittoon, kuten majoitusmestari oli lausunut.

Naisille oli laitettu laudoista koroke rantamalle, ja siihen lähelle huomattavalle paikalle olivat palkinnot asetetut. Ensimmäinen penkki oli varattu äskenmainituille rouville ja heidän lapsilleen, kun taas Mabel ja muut naiset, jotka eivät kuuluneet komentavien upseerien perheisiin, saivat asettua toiselle penkille. Sotilaitten vaimot ja tyttäret istuivat tai seisoivat eri ryhmässä ja koettivat saada esteettömän näköalan. Mabel oli jo tavallaan päässyt rouvien seurapiiriin ja suosioon huolimatta alhaisesta syntyperästään, sillä hänen olennossaan jokainen voi huomata arvokasta itsetuntoa ja käytöksen hienoutta, joka väkisinkin valloitti, vaikka he tarkasti pitivätkin lukua arvoasteista, kuten aina tällaisissa linnoituksissa.

Niin pian kuin tämä verraton katsojain joukko oli asettunut paikoilleen, Lundie antoi määräyksen, että taidonnäytteen piti alkaa siinä järjestyksessä, kuin hän erikoisella määräyksellä oli säätänyt. Kahdeksan tai kymmenen parhainta ampujaa astui nyt jalustalle laukaisten kukin vuorostansa. Siinä olivat upseerit ja soturit sekaisin välittämättä arvojärjestyksestä eikä keneltäkään ollut kilpailuoikeutta kielletty. -- Kuten saattoikin odottaa miehiltä, joiden ainaisena huvina ja ajanvietteenä oli asetaidon kehittäminen, he kaikki osasivat maaliin, vieläpä monet mustan ympyrän keskellä olevaan valkeaan pilkkuun. Oli kyllä muutamia, jotka tapasivat vain ympyröihin osaamatta mustaan keskukseen.

Tänä päivänä oli sääntönä, ettei kukaan, joka erehtyi ensi yrityksessä, saanut koettaa uudestaan. Ajutantti, joka toimi juhlamenojenohjaajana, lausui kuuluvasti julki onnistuneen yrittäjän nimen ja käski valmistautua seuraavaan koetukseen, tuomiten samalla kaikki, jotka eivät osanneet mustaan ympyrään, menettämään oikeuden ottaa osaa vaikeampiin kokeisiin. Juuri kun säännöt oli saatu esitetyksi, ilmestyivät Lundie, majoitusmestari ja Jasper Vesikoira ampumajalustalla olevien joukkoon, kun Haukansilmä taas asteli radalla aivan huoletonna, ja siitä kaikki läsnäolijat saivat päättää, ettei hän tänä päivänä aikonut vaatia itselleen voittajan kunniaa. Kaikki antoivat tilaa majuri Duncanille, joka päästyään ampumajalustalle hyväntuulisesti hymyillen heti laukaisi. Luoti sattui tarkoitetusta merkistä monen tuuman päähän.

"Majuri Duncan on suljettu pois jatkuvasta kilpailusta!" selitti juhlamenojenohjaaja hyvin kuuluvasti ja varmasti, josta vanhemmat upseerit ja kersantit ymmärsivät, että tämä erehdys oli edeltäpäin suunniteltu, kun taas nuoremmille herroille ja sotureille antoi uutta rohkeutta se ilmeinen puolueettomuus, jolla kaikkiin nähden urheilun lakeja käytettiin.

"Nyt, herra Vesikoira, on teidän vuoronne", sanoi Muir, "ja ellette onnistu paremmin kuin majuri, minä sanon, että kätenne on taitavampi airon kuin pyssyn käytössä."

Jasperin kauniille kasvoille lensi puna. Hän astui paikalle, heitti pikaisen silmäyksen Mabeliin, jonka kaunis vartalo oli eteenpäin kumartunut aivankuin hän olisi kiihkeästi halunnut jo edeltäpäin tietää tuloksen, kohotti ilmeisesti hyvin vähällä huolella pyssynsä piipun vasemmalle kämmenelleen, otti sihdin ja laukaisi. Luoti meni juuri pilkan keskitse -- aamun paras laukaus, sillä toisten kuulat olivat vain koskeneet maaliin.

"Hyvin tehty, herra Jasper", sanoi Muir niin pian kuin tulos oli julkaistu. "Sellainen laukaus olisi tuottanut kunniaa vanhemmalle päälle ja kokeneemmalle silmälle. Luulen kuitenkin, että siinä suuressa määrässä auttoi nuorten onni, sillä ette näyttänyt ampuessanne erittäin taitavalta. Voitte olla vilkas liikkeissänne, Vesikoira, mutta ette käytä asettanne järkiperäisesti ettekä tieteellisesti. Nyt, kersantti Dunham, pyydän teitä kiinnittämään arvoisain naisten huomiota tarkemmin kilpailun kulkuun, sillä nyt aion minä näyttää, miten pyssyä on käsiteltävä, että siinä ilmenee yksilön luonne. Jasper olisi kaatanut vihollisen, sen myönnän, mutta sellainen luoti ei tuota puoliksikaan sitä tyydytystä kuin tieteellisellä tarkkuudella ammuttu."

Koko puheensa ajan majoitusmestari valmistelihe tieteelliseen yritykseensä viivytellen niin kauan, että huomasi Mabelin ja toisten naisten tarkkaavasti seuraavan hänen hommiansa. Kun kaikki antoivat hänelle tilaa hänen arvonsa vuoksi, ei ainoatakaan kilpailijaa ollut hänen lähellänsä paitsi hänen komentava upseerinsa, jolle hän virkkoi tuttavallisella tavallansa:

"Näethän, Lundie, täytyyhän jollain tyydyttää naisten uteliaisuutta. Uteliaisuus on voimakas tunne ja jos sitä viisaasti käyttää hyväkseen, voi se lopulta johtaa ihastuttaviin tuloksiin."

"Totta puhut, Davy, mutta sinä panet meidät kaikki odottamaan niin kauan valmistellessasi. Tuossahan tulee Haukansilmäkin saamaan oppia sinun suuresta kokemuksestasi."

"Oikein, Haukansilmä, tulkaa vain oppiaksenne ymmärtämään ampumisen filosofiaa. Minä en kätke kynttilääni vakan alle ja te olette tervetullut oppimaan kaikkea, mitä haluatte. Ettekös itse aio yrittää yhtäkään laukausta?"

"Mitä varten, herra majoitusmestari? Miksi minun pitäisi? Minä en halua ainoatakaan noista palkinnoista. Kunnian vuoksi ei kannata, sillä sitä olen saanut ihan tarpeekseni, jos voidaan pitää kunniana ampua paremmin kuin te. En minä ole nainen, että haluaisin käyttää silkkihattua."

"Totta kyllä, mutta voisittepa löytää jonkun naisen, joka olisi teidän silmissänne kyllin hyvä käyttämään sitä teidän puolestanne --"

"Tule, Davy", keskeytti majuri, "ammu tai anna tilaa toisille. Ajutantti menettää pian kärsivällisyytensä."

"Majoitusmestarin ja ajutantin osastot ovat harvoin hyvässä sovussa, Lundie; mutta minä olen valmis nyt. Siirtykää hieman syrjään, Haukansilmä, ja antakaa naisten käyttää tilaisuutta hyväkseen."

Luutnantti Muir valmistui nyt suorittamaan näytteensä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, vaikkakin ilman luontaista siroutta, kohotti hitaasti pyssynsä, laski sen alas, kohotti taas uudestaan ja laski alas, kerraten vielä koko tempun ja laukaisi.

"Ei käynyt edes ampumatauluun", huudahti merkitsijä vahingoniloisesti, sillä majoitusmestarin ikävystyttävä tieteellisyys oli raivostuttanut häntä. "Ei edes ampumatauluun!"

"Se on kerrassaan mahdotonta!" huusi Muir lentäen tulipunaiseksi sekä harmista että häpeästä; "se on ihan mahdotonta, ajutantti, sillä en eläissäni ole ampunut niin kollon kömpelösti. Minä vetoan arvoisain naisten oikeudenmukaiseen tuomioon."

"Naiset sulkivat silmänsä, kun te laukaisitte", huudahti eräs koiranleuka. "Teidän valmistelunne pelästytti heitä."

"Sellaista herjaavaa syytöstä arvoisista naisista minä en usko enempää kuin sitäkään, että olisin aivan kelvoton pyssymies", vastasi majoitusmestari yhä enemmän skotlanniksi murtaen, kuta enemmän hänen tunteensa lämpenivät. "Nyt on tehty salaliitto ryöstää ansiokkaalta mieheltä hänen oikeutensa."

"Sinun on parasta ottaa se tyynesti vastaan, Muir". sanoi Lundie nauraen. "Se oli harhalaukaus ja sinun täytyy, kuten muidenkin alistua kohtalon tuomioon."

"Ei, ei, majuri" huomautti vihdoin Haukansilmä, "majoitusmestari -- hitaudestaan huolimatta -- on tarkka ampuja tältä matkalta. Minä uskallan väittää, että majoitusmestarin kuula on mennyt Jasperin tekemästä reiästä. Jos joku haluaa tarkastaa ampumalaulun, tulee hän pian vakuutetuksi, että asia on niin."

Haukansilmän taitoa, silmän tarkkuutta ja huomiokyvyn vilkkautta kunnioitettiin niin suuresti, että heti kun hän oli lausunut julki tämän otaksumansa, katselijat alkoivat epäillä omaa varmuuttansa ja tusinan verran heitä hyökkäsi ampumataululle ottaakseen kukin vuorollaan selville, kuinka asia oikein oli. Ja miten ollakaan, huomattiin, että majoitusmestarin kuula oli kulkenut juuri Jasperin kuulan reiästä niin täsmällisesti, että kesti hetkisen tutkia, ennenkuin tästä päästiin täysin selville. Kaikki epäilykset hälvenivät kuitenkin, kun huomattiin, että kaksi kuulaa oli peräkkäin tunkeutunut siihen puuhun, johon ampumataulu oli kiinnitetty.

"Johan minä sanoin teille, arvoisat naiset, että nyt saisitte nähdä, kuinka pyssyä käsitellään tieteellisellä taidolla", sanoi majoitusmestari astellen lähemmäksi naisten koroketta. "Majuri Lundie pilkkaa matemaattista tarkkuutta kilpa-ammunnassa, mutta minä selitän hänelle, että siinä voi ottaa huomioon viisaustieteen ja kaiken tieteen sekä kaiken, mikä kuuluu inhimilliseen elämään, vaikkakin on kysymyksessä kilpa-ammunta eikä mikään saarna. Sanalla sanoen: viisaustiede on viisaustiede ja sillä on ilmaistu kaikki, mitä tarvitaan."

"Olen varma, että erotatte rakkauden pois viisaustieteestänne", huomautti eräs kapteenin rouva, joka tunsi majoitusmestarin aviolliset seikkailut ja naisen terävyydellä tahtoi hieman ojentaa tätä hänen sukupuolensa liehittelijää. "Minusta näyttää, ettei viisaustieteellä ole rakkauden kanssa mitään tekemistä."

"Te ette sanoisi niin, rouva, jos sydämenne olisi ollut useammassa leikissä. Vain se mies tai nainen, joka on kokeillut monen kanssa, on pätevä puhumaan siitä asiasta; ja luottakaa minuun: filosofinen rakkaus on kestävin, koska se on järkiperäinen."

"Te suosittelette siis kokemusta parhaana intohimon lääkkeenä?"

"Teidän terävä järkenne on loistavasti käsittänyt minun ajatukseni. Onnellisimmat avioliitot ovat ne, joissa nuoruus, kauneus ja itsetunto toiselta puolen luottaa iän antamaan älyyn, malttiin ja terävyyteen -- tarkoitan keski-iän, sillä ei voi kieltää, että joskus sattuu avioliittoja, joissa mies on vaimolleen liian vanha. Tässä on nyt kersantti Dunhamin ihastuttava tytär, joka voi vahvistaa puheeni oikeaksi ja me luotamme hänen arvosteluunsa ja hienotunteisuuteensa, niin vähän aikaa kuin hän onkin meidän keskuudessamme ollut linnassa."

"Kersantti Dunhamin tytär on tuskin sopiva riidanratkaisija meidän välillämme, luutnantti Muir", vastasi kapteenin rouva tarkasti muistaen oman erinomaisen arvonsa. "Tuollahan tulee Haukansilmäkin. Saapa nähdä, eikö hänkin tahdo koettaa onneansa, ja kaikki tiedämme, että hän on mainio pyssymies."

"Minä panen vastalauseeni, majuri Duncan, minä panen vastalauseeni", huusi Muir rientäen takaisin ampumajalustalle ja ojennellen molempia käsiänsä aivan kuin antaakseen sanoillensa pontta. "Hyvät herrat, minä vastustan mitä ankarimmin sitä, että Haukansilmä saa ottaa kilpailuun osaa hirvenkaatajallansa, jolla hän pitkän kokemuksen kautta on saavuttanut sellaisen varmuuden, etteivät nämä tavalliset pyssyt voi sille vertoja vetää."

"Hirvenkaataja on jätetty levolle, majoitusmestari", vastasi Haukansilmä rauhallisesti, "eikä kukaan saa sen rauhaa häiritä. Minä en ajatellut tänä päivänä työntyä jarruttamaan kilpailua, mutta kersantti Dunham on vaatinut minulta, että osoittaisin sen kunnian hänen tyttärelleen, jonka olen johtanut erämaasta tänne. Minä käytän Jasperin pyssyä, kuten näette, majoitusmestari, eikä se ole parempi kuin teidänkään."

Luutnantti Muir tyytyi tähän, ja jokainen silmä kääntyi Haukansilmään, kun hän astui määrätylle paikalle. Tämän kuuluisan oppaan käytös ja esiintyminen oli äärettömän hiottu ja hieno, kun hän kohotti pitkän aseensa tähtäysasentoon osoittaen samalla täydellistä mielenmalttia, kuten mies, joka tuntee sekä aseensa että oman taitonsa. Haukansilmä ei ollut sanan varsinaisessa merkityksessä kaunis mies vaikkakin koko hänen olentonsa herätti suurta luottamusta ja vaati kunnioitusta. Hänen vartensa oli pitkä ja jäntevä ja hänen ulkomuotoansa olisi kylläkin voinut pitää mukiinmenevänä, ellei hän olisi ollut niin hirvittävän laiha. Tervaköysi ei saata olla jäykempi kuin hänen kätensä ja jalkansa eikä myöskään tarvittaessa notkeampi, mutta hänen piirteensä olivat melkein liian kulmikkaat viehättääkseen ihmisten silmiä. Mutta hänen liikkeensä olivat miellyttävät, koska ne olivat luonnolliset, ja antaen hänen esiintymiselleen erityistä arvokkuutta ne soveltuivat mainiosti siihen kuuluisaan asemaan, johon hänen monet palveluksensa ja verrattomat ansionsa olivat hänet saattaneet. Hänen rehelliset, avoimet kasvonsa olivat punaisiksi palaneet ja ilmaisivat voimaa ja kestävyyttä, kuten hänen työssä kovettuneet kätensäkin. Vaikk'ei hänen olennossaan ollutkaan niitä hienoston piirteitä, jotka ensi silmäyksellä valloittavat naisten suosion, ei kuitenkaan ainoakaan naissilmä katsonut häneen hänen nostaessaan pyssyä tähtäysasentoon huomaamatta hänen vapaata esiintymistään ja miehekästä olentoansa. Ajatus on tuskin nopeampi kuin hänen tähtäyksensä, ja kun vielä savu leijaili hänen päänsä päällä, oli pyssyn perä maassa, Haukansilmän käsi lepäsi tukilla ja hänen rehellisillä kasvoillansa leikki tavallinen hiljainen, sydämellinen hymy.