Part 12
»Toimitus oli tähän saakka ollut hyvin ikävää; nyt tuntui se alkavan käydä hauskemmaksi. Pastorin ei enään tarvinnut järjestään piirtää luetteloonsa noita ijankaikkisia absejansa. Heinämäkeläiset olivat miehissä saapuvilla, ja 'Pummi!' -- 'Maleeni!' kuului vuorotellen. Tuli Kolkkalan kylä. Sieltäkin olivat miltei kaikki ääntövaltaiset läsnä, ja 'Pummi' jokaisen suussa. Viimalan kylää huudettiin. N:o 1. Haaran seksmanni. Hän antoi tietysti äänensä Maleenille, ja hänen esimerkkiään seurasivat kaikki Viimalaiset. Lampilaiset äänestivät niinikään Maleenia. Vihdoin ehdittiin kirkonkylään. Huudettiin n:o 1. Siihen vastasi lukkari antamalla äänensä Maleenille. Mutta n:o 2:desta alkain muuttui ääni kellossa. Pummi pääsi esille, ja Pummia huudettiin järjestään n:o 16:teen -- Jokelaan asti. Nyt olisi ollut kamreerin vuoro. Kahdesti huusi pastori häntä ja kääntyi ihmetellen, kun vastausta ei kuulunut, sakaristoon päin. Lukkarin naama, joka oli alkanut vähin synkistyä, selkeni, kun ei Jokelan herraa näkynyt eikä kuulunut. 'Hän lähti tiehensä', ilmoitti kapteeni kylmästi sakariston ovelta. 'Siis abs', sanoi pastori. Ei aavistanut hän eikä aavistanut silloin kukaan, mikä suuren suuri merkitys kamreerin poissaololla tulisi olemaan. Kapteeni äänesti tietysti Pummia, ja Pummia huusivat Kirkonkylän jälellä olevat isännät lähinnä viimeiseen saakka. Viimeinen oli Jooselan lautamies. Hän tahtoi Maleenia, ja Maleenin puolelle kääntyi hänen jälkeensä koko Koskikylä. Kun Metsä- ja Ylikyläläisten vuoro tuli, sai pastori taasen piirtää absejansa, joitakuita isäntiä vain kun oli saapuvilla. Nämä äänestivät paraasta päästä -- kumma kyllä -- Linsteeniä.
»Oli jo jotenkin pimeä. Vaali oli alkanut kello 12. Viidettä käydessä se päättyi. Pastori ilmoitti, että tulos seuraavana päivänä julistettaisiin pappilassa kello 6 illalla. Ei ollut enää monta tätä ilmoitusta kuulemassa. Kirkko oli vaalin kestäessä vähitellen tyhjentynyt.
»Kumpi oli valittu -- Pummi vaiko Maleeni -- sitä ei vielä osannut kukaan sanoa. Maleenin nimeä oli kyllä useimmin kuultu kuin Pummin, mutta manttaaliluvullahan sananvalta oli, ja suurimmat tilalliset olivat äänestäneet Pummia. --
»Jos postinkulku nytkään ei ole maaseuduilla varsin nopea, niin vielä hitaampi oli se siihen aikaan. Maanantaisin saapui se emäkirkolle, ja lauvantaisin lähti Saaralan muori 'laukkua' sieltä noutamaan. Tavallisesti palasi hän pappilaan niin hyvään aikaan pyhäaamuina, että kuulutukset saapuivat kirkkoon ennen kirkonmenon alkua. Vaalipäivänä oli mummo kumminkin myöhästynyt, jumalanpalvelus kun oli alkanut tavallista aikaisemmin; mutta vanhan tavan mukaan -- kuten ainakin tällaisissa tapauksissa -- lähetti Tarkki-vainajan rouva laukun kirkkoon. Sinne tuli se vähän sen jälkeen kuin kamreeri oli sieltä lähtenyt. Laukussa oli kyllä kuulutuksia, joiden nyt täytyi tulevaksi pyhäksi jäädä; sitten oli siinä pari kirjettäkin, molemmat maisterille. Hajamielisesti tyhjensin laukun ja asetin sen sisällyksen sakariston pöydälle, seuratakseni vaalin menoa.
»Kun vaali vihdoin loppui, oli, kuten jo sanoin, jotenkin pimeä. Maisteri, kun sakaristoon tuli, huomasi kumminkin pöydällä makaavan postin ja sieppasi kiireesti kirjeensä. Päivän viimeinen hohde valaisi hänen kasvonsa, kun hän akkunan viereen asettuneena avasi ja luki ne. Mitä lienevätkin sisältäneet. Toista lukiessa hymyili hän; toinen taasen teki häneen aivan päinvastaisen vaikutuksen. Näin selvään, että hän kalpeni, että hikipisara kiilui hänen otsallansa, ja vihaisen ja säikähtyneen silmäyksen loi hän minuun, kun uskalsin kysyä: 'Saitteko ikäviä uutisia?' Kiireesti pisti hän kirjeet taskuunsa, kokosi levottomasti vaalipaperit ja antoi ne minulle, käskien minun ottaa ne mukaani pappilaan. Samassa kuulin lukkarin hiljaa kuiskaavan hänelle: 'Taisimmepa sittenkin päästä voitolle', johon maisteri vastasi pienellä päännyökkäyksellä.
»Saatuani kirkonovet suljetuiksi, lähdin avaimineni ja tärkeine papereineni pappilaan. Siellä oli herrasväki jo asettunut päivälliselle, ja pöytään käski hyväntahtoinen kuuro rouva minutkin. Ihmeekseni huomasin siinä, että maisteri, joka kirkossa ja sakaristossa oli näyttänyt niin synkältä, nyt oli hyvin iloinen. Hänellä oli kumminkin raskas työ edessään, kunkin vaalisaarnaajan äänet kun olivat yhteenlaskettavat. Oletteko nähneet vanhoja vaaliluettelojen summia? Siinä oli murtolukuja niin pitkiä, että päätä pyörrytti. Niiden laskemiseen vaadittiin taitoa.
»Pöydässä vielä istuessamme saapui äkkiarvaamatta kamreeri ja nimismies pappilaan, ja nyt saatiin tietää, miksi viimemainittu ei ollut vaalissa saapuvilla. Hän oli näetsen ollut 'ääniänsä hakemassa' -- käyttääkseni hänen omia sanojaan. Iloisella mielellä ja tyytyväisenä itseensä oli hän kamreerin kemuista lähtenyt kotiinsa; yönsä oli hän nukkunut rauhassa, mutta aamulla tuntenut itsensä kovin sairaaksi. Arvaatte kyllä, mikä häntä vaivasi. Siinä täytyi Liina mamsellin ehtimiseen sitoa kylmiä kääreitä hänen päänsä ympäri. Mutta oliko nyt nimismiehellä aikaa sairastaa! Onneksi ei häntä tarvittu ennenkuin vasta jumalanpalveluksen jälkeen. Hän makasi sentähden likemmä puoleenpäivään asti kuunnellen äänettömänä Liisa sisaren ripityksiä ja irvistellen hänen lääkkeilleen. Vihdoin täytyi hänen nousta ja valmistautua lähdölle. Sitä ennen tahtoi hän kumminkin järjestää paperinsa, mutta -- missä olivat ne, missä laukku...? Ei missään! Kauan sitä haettiin. Mitä eivät Liisa mamsellin kylmät kääreet, ripitykset ja lääkkeet olleet vaikuttaneet, sen vaikutti tuo ihmeellinen katoaminen. Vallesmanni muisti eilisillan tapaukset ja hänen katumuksensa purkautui huutoon: 'Fileen, Pileen! kuinka olet käyttäytynyt!' -- samoihin sanoihin, jotka olivat olleet Liisa mamsellin ripityksen tekstinä. Hän tuli ajatelleeksi Jokelaa; niin, sinne olikin häneltä laukku jäänyt. Hevonen oli jo kauan ollut valjaissa. Nimismies heittäysi rekeen ja ajoi tavatonta vauhtia Jokelaan. Kamreeri oli jo ehtinyt lähteä. Nimismiehen tärkeästä laukusta ei Jokelassa tietänyt kukaan. Ällistyneenä ja ensikerran eläissään kokonaan neuvottomana vaipui nimismies kamreerin mukavaan keinutuoliin. Siinä valitteli hän säälivälle kamreerin rouvalle onnettomuuttaan. Laukku oli ollut hänellä mukana, kun hän eilen tuli Jokelaan -- hän muisti sen nyt aivan selvään. Arvaa sen, millä mielellä nimismies oli. Aina väliin katsoi hän kelloaan. Aika kului, tärkeä aika, mutta kateessa yhä oli laukku papereinensa. Etehinen, kamreerin kamari ja muutkin huoneet tutkittiin, sillä -- 'kuka sen niin varmaan tietää, missä laukku on', oli kamreerska tuuminut. Silloin tapahtui jotakin odottamatonta. Kamreeri tuli tuimaa vauhtia ajaen pihalle, ja mukanaan tuo tärkeä kapine, nimismiehen tärkeä laukku -- 'Pummin äänet.'
»Elävällä tavalla kertoi kamreeri kaiken tämän ja selitti sitten, miten laukku oli löytynyt. Hän oli vihoissaan lähtenyt kirkosta ja ajanut nimismiehen luo. Siellä oli hän saanut tietää syyn, niiksi Pileen ei ollut vaaliin saapunut, ja samalla, että nimismies oli lähtenyt laukkuaan hakemaan Jokelasta. Kamreeri jätti -- viisaasti kyllä -- kertomatta, miten hän noitten uutisten johdosta oli käyttäytynyt, sanoi vaan suoraa päätä lähteneensä ajamaan takaa Pileeniä. Silloin oli kumma tapahtunut. Kun hän jo kotiveräjää lähestyi ja kiukussaan mietti ankaraa läksyä Pileenille, oli hänen kyytipoikansa nähnyt jotakin hihnantapaista pistävän esiin lumesta tien vieressä, ja ennenkuin kamreeri oli ehtinyt ärjästä hänelle, oli poika näppärästi korjannut lumen peitosta -- Pileenin laukun. 'Sanokaa nyt', lopetti kamreeri kertomuksensa -- 'sanokaa nyt, ettei ihmeitä tapahdu ja että oikeus on kuollut!' Mitä Jokelan herra tuolla huudahduksellaan tarkoitti, en silloin ainakaan minä ymmärtänyt. Mutta kyllä sitä ihmeteltiin, miten nimismiehen laukku oli Jokelan veräjänsuuhun hankeen joutunut, ja kyllä sitä naurettiin kamreerin ja Pileenin vaalipäivän seikkailuille. Ne kumminkaan eivät vielä olleet tähän loppuneet.
»Kamreerissa oli, nähkää, kun hän sai käsiinsä nimismiehen tärkeän laukun, päässyt vireille ajatus, että koska vierasten miesten todistamat ja laillisessa muodossa kirjoitetut vaaliliput _olivat olemassa_, niin tehtäisiin Pummille mitä suurinta vääryyttä, jos ei noita ääniä otettaisi varteen. Jos olisi nimismies ollut vaalissa saapuvilla, niin olisivat äänet tietysti ilman muistutusta tulleet hyväksytyiksi; kadottaisivatko ne nyt voimansa, sentähden, että ikävä, selittämätön sattumus oli estänyt nimismiestä olemasta vaalissa läsnä? Ei; Pummille olivat ne ennen vaalia annetut, sentähden olivat Rajakyläläisten 'absien' sijalle heidän vaalilippunsa osottamat äänet merkittävät. Tuollaisella 'järkevällä' tuumalla aikoi kamreeri saada poistetuksi seuraukset nimismiehen poissaolosta vaalihetkenä. Jokelan herra oli vakuutettu tuumansa oikeudesta, vaikka hänen kyllä täytyikin Pileenin muistutuksen johdosta myöntää, 'ettei se taitanut olla aivan laillista; mutta' -- väitti kamreeri -- 'oikea se on, se sinun täytyy tunnustaa, ja kun laki vie ilmeiseen vääryyteen, niin on oikeassa pysyttävä.' -- Tätä kysymystä olivat kamreeri ja nimismies jauhaneet matkalla pappilaan, ja miten oli, kun kamreeri puolisen jälkeen esitti tuumansa pastori V:lle, säesti häntä nimismies ehtimiseen huudoilla: 'veli on oikeassa, aivan niin!' Pastorista asia ei kumminkaan ollut aivan niin. 'Veli kamreeri kyllä oli yhdeltä puolen aivan oikeassa, mutta...' On sanottu, että kun joku oikein lämpimästi puhuu sydämensä sisimmästä vakaumuksesta, niin on tällaisella puheella ihmeellinen voima. Kamreeri puolusti tuumaansa tuollaisella vakaumuksella; hänestä tuli oikea kaunopuhuja. Jos Rajakyläläisten äänet hyljättäisiin, niin olisihan hyvin mahdollista, että seurakunta saisi sielunpaimenen, jota ei sen enemmistö ollut tahtonut ja joka siis vääryydellä olisi virkansa saanut. Eikö tuollainen tieto ainiaan kalvaisi veli pastorin omaatuntoa? Tuohon tapaan hän puhui, kunnon kamreeri, itse siinä kokonaan unohtaen oman omantuntonsa ja mitä se tiesi virkata tavasta, jolla nuo Rajakylän äänet olivat kootut. 'Veljen kädessä on nyt laki ja evankeliumi', sanoi Liina mamselli Jokelan herran huudahtaneen, kun tämä illalla pappilasta lähtiessään jätti hyväiset pastorille.
»Tästä kaikesta emme tietäneet mitään, kun maanantai-iltana kokoonnuimme pappilaan kuulemaan vaalin tuloksia. Ja utelijaita oltiin, sen saatte uskoa. Tupaan oli kerääntynyt väkeä niin paljon kuin siihen mahtui. Kauan saatiin odottaa. Vasta kello 8:tta käydessä huudettiin oven suusta: 'nyt ne tulevat!' Ja sijaa tehtiin suurella vaivalla pastorille sekä maisterille, kamreerille, kapteenille ja nimismiehelle, jotka tulivat hänen seurassaan. Lukkari, joka oli istunut pöydän päässä ja nyt siitä siirtyi, loi pikaisen silmäyksen maisteriin. Tämä huomasi sen ja nyykäytti päätään, omituinen ilkeä ilme kasvoissansa. Sitten otti pastori esiin vaaliluettelot, ja lausuttuaan muutamia sanoja puheen aluksi, ilmoitti hän, että eilisessä vaalissa pastori Pummi oli saanut ääniä 12-1/72 manttaalilta, pastori Maleen 8-6/6-4/7-7/7-2/7-9/8-1/8-8/5-1/6 Ja pastori Linsteen 67/72.
»Pöydällä paloi kaksi kynttilää pitkällä karrella; takassa leimusi kyllä valkea, mutta eihän sen valo päässyt leviämään. Tuvassa oli sentähden jotenkin pimeä, mutta kumminkin saatoin nähdä, miten pitkiksi maleenilaisten naamat venyivät. Toista sitä vastoin sanoivat kamreerin, kapteenin ja nimismiehen katseet. Kun Jokelan herra vilkasi lukkariin, joka siinä seisoi suu selällään, tiesi tuo silmäys: 'siinä näet, sen mokoma!'
»Kului ison aikaa, ennenkuin kukaan ehti hämmästyksestänsä tointua. Parahiksi sai pastori pyytäneeksi muutamia kirkon kuudennusmiehistä seuraamaan häntä vaaliluettelon allekirjoittamista varten päärakennukseen, kun kummastus puhkesi ilmi sanoihin, joista ei voinut eroittaa muuta kuin: 'miten se on mahdollista? Pummi kokonaista neljä manttaalia enemmän!' Haaran seksmannin oli ääni, mutta kyllä me siinä muutkin teimme saman kysymyksen. Neljä manttaalia! Emme, nähkää, tuosta Maleenin pitkästä murtoluvusta mitään ymmärtäneet. Ja tuota tulosta saadakseen olivat pastori ja maisteri laskien valvoneet suurimman osan yötä ja sitten istuneet koko päivän niin ahkerasti luettelojensa ääressä, että tuskin olivat ehtineet päivällistä syödä. Kamreerin lämmin puhe oli tosin tehnyt hyvänsävyiseen pastoriin syvän vaikutuksen, mutta hänen selvä ymmärryksensä tuomitsi sen aivan vääräksi, jotta Rajakyläläisten äänet kyllä olisivat lopulta saaneet jäädä arvoonsa -- jollei maisteria olisi ollut. Tämä oli, näetsen, omia aikojaan ottanut laskeakseen, mimmoiseksi tulos tulisi, jos Rajakyläläisten äänet hyljättäisiin, ja huomannut, että siinä tapauksessa Maleen 1/3 osalla manttaalia voittaisi. Mutta Maleen ei saanut voittaa: sen oli maisteri nyt itsekseen päättänyt. Ainakin tahtoi hän tehdä parastansa sitä estääkseen. Mikä tähän keikaukseen oli syynä, sen olisi hänen eilen kirkossa saamansa kirje osannut selittää. Maisteri oli vielä kummakseen huomannut, että jos kamreeri olisi ollut äänestämässä, niin olisi Pummi voittanut, -- tosin hyvin pienellä murtoluvulla, mutta voittanut sittenkin; eikä siinä tapauksessa olisi tarvittu Rajakyläläisten ääniin turvautua. Mutta niinkuin asiat nyt olivat, ei ollut muuta neuvoa kuin ottaa täydestä nuo äänet. Sentähden otti maisteri asian uudelleen puheeksi, kun pastori aamulla istuutui työtä jatkamaan. Ja miten siinä keskusteltiin, tuumittiin ja aprikoitiin, niin sai kuin saikin maisteri vihdoin pastorin puolellensa, ja Rajakylän 'absien' sijalle pantiin talonomistajien äänet -- Pummin hyväksi.
»Niin se päättyi vaalimme, ja Pummin me olisimme tänne papiksemme saaneet, jollei olisi ollut toisin sallittu. Jo ennenkuin pappilan tuvassa erosimme, kuulin lukkarin sanovan, ettei asia tähän jäisi, että valitus vaalista olisi tehtävä. Ja kun vielä samana iltana tuli selville, millä tavalla Pummi oli voittanut, niin ottivat Maleenin puoltajat kohta alusta aikain valmisteita tehdäkseen -- uutta vaalia varten. Tuota en pannut kovinkaan kummaksi, mutta sitä enemmän ihmetyksen syytä antoi meille kaikille maisterin käytös. Hän, joka vaalipäivään asti oli ollut Maleenin innokkaimpia puoltajia, oli nyt äkkiarvaamatta kääntynyt Pummin hartaimmaksi ihailijaksi. Hänestä sai nyt lukkari pahimman vastustajan.
»Silloin se tapahtui valitusten kulkiessa tavallista tietään tuo ihmeellinen tapaus, joka syyti syrjään Pummin ja Maleenin ja toi esille kolmannen vaalipapin -- Linsteenin.»
* * * * *
»Oli myrskyinen, sysimusta syysyö. Mäkelän kestikievaritalon vierashuoneessa kuleksi edestakaisin vanhanpuoleinen herra. Pöydällä paloi pahanpäiväinen talikynttilä, joka himmeästi valaisi yksinkertaista kamaria. Jo kellon seitsemättä käydessä oli vieras kievariin saapunut; tuota päätä oli hän aikonut jatkaa matkaansa, mutta rankkasade, joka samassa alkoi eikä näyttänyt aikovan niin aivan pian heretä, oli pakoittanut häntä yöpymään.
»Toinen olisi vieraan sijassa ehkä mennyt isäntäväen tupaan jutteluilla aikaa kuluttamaan. Vieras ei sitä tehnyt. Hän ei lähtenyt kamaristansa. Hän oli keitättänyt vettä, ottanut esiin eväslaukustansa rommipullon ja hakenut ajanviettoa totilasista. Sillä välin oli hän tehnyt, mitä hänenä toinenkin olisi tehnyt: selaillut päiväkirjaa ja sitten tarkastanut kievarin kirjastoa, joka sijaitsi pienessä nurkkakaapissa ja jossa oli, paitsi Raamattua ja virsikirjaa, Vegeliuksen postilla, Sionin virret, Huutavan ääni korvessa, Sana syntisille, Hunajan pisarat, Saatanan vimma kristityssä maailmassa, eräs Paavo Ruotsalaisen kirjoittama pieni lehtinen, pari hengellistä laulua, almanakka ja markonkitaksa. Ylönkatseellisesti oli vieras lopulta kääntänyt selkänsä noihin kirjoihin ja mumissut: 'Kelpaisi tuskin Pileenin Liisalle.'
»Arvaatte varmaan, että Mäkelän vieras on joku vanhoista tuttavistamme. Niin, tuossa sisämaan kaukaisessa, yksinäisessä kestikievaritalossa tapaamme nyt Jokelan kamreerin -- mimmoisessa mielentilassa, sen kyllä käsitätte, kun sanon, että hän on matkalla Turkuun maisterin takia.
»Muistaakseni olen jo maininnut seurakunnan kauan ja melkeinpä yksimielisesti toivoneen pääsevänsä eroon maisterista; mutta toivomuksia etemmäksi ei asia varmaankaan olisi mennyt, ellei lauantai-iltojen vartonaisessa peliseurassa sama toivomus olisi päässyt vireille ja ellei tämän toivomuksen toteuttamiseksi olisi ruvettu tarmokkaasti toimimaan. Seura oli, nähkää, lopulta päässyt heittämään, kuten on tapana sanoa, silmäyksen maisterin kortteihin; se oli tavannut maisterin valheesta ja petoksesta. Joitakuita viikkoja edellämainitun vaalipäivän jälkeen olivat kamreeri, kapteeni ja nimismies samassa postissa saaneet virallisen ilmoituksen siitä, että laina, jonka maisteri heidän yhteisellä takuullaan oli saanut, oli maksettavaksi sanottu. Tuota kummastelivat ystävät suuresti, ensin kukin yksikseen, sitten kokoontuneina kaikki yhdessä.
»Lainahan oli vasta äskettäin annettu; mitä merkitsi tuo pikainen irtisanominen? 'Saadaanpa nähdä, että maisteri on meitä petkuttanut', arveli kapteeni; 'luottamukseni häneen on jo kauan horjunut.' -- 'Maisteri on kovalle pantava', ehdotti Pileen. Ja kovalle maisteri pantiin. Kamreeri lähetti pappilaan sanan, ja nuori pappi saapui Jokelaan, aavistamatta muuta kuin että siellä oli jotakin hauskaa tarjolla. Kauheasti hämmästyi hän, kun sai tietää, mistä oli kysymys. Että laina oli irti sanottu, sen hän kyllä tiesi, hän oli siitä saanut ilmoituksen; mutta että sama ilmoitus olisi nyt jo takausmiehille lähetetty, ei hän ollut osannut aavistaa. Hän koetti kiemuroimalla päästä 'setien aivan aiheettomasta epäluulosta.' Hän oli kekseliäs ja olisi kentiesi onnistunut sokaisemaan kamreerin silmät, väittämällä että irtisanominenhan vain oli -- muodon vuoksi, hänellä kun oli samaan kassaan maksettavana toinen ylivuotinen laina, joka kumminkin parin viikon kuluttua tulisi suoritetuksi.
»Mutta nimismiestä ei tämä selitys tyydyttänyt. Hänellä oli kysymyksiä, joihin todenmukaisilta näyttäviä vastauksia ei niinkään helposti tuulesta temmattu. Maisterin selitykset ja selvitykset kävivät yhä arveluttavammiksi, ja viimein, kun hän huomasi auttamattomasti takertuvansa kiinni nimismiehen virittämiin pauloihin, muutti hän äkkiarvaamatta menetystapaa ja teki tunnustuksen -- edeltäpäin arvatenkin aprikoidun sitä tapausta varten, että tunnustusta tarvittaisiin. Hänellä oli, kertoi hän, samaan kassaan, josta hän setien takuulla oli saanut viime lainansa, maksettavana eräs ennen saamansa laina -- se, josta hän jo oli puhunut. Sitä varten oli hän puuhannut uutta lainaa, jota hän ei ollut onnistunut saamaan, hänellä kun ei ollut päteviä takausmiehiä. Hän oli koettanut hankkia semmoisia, ja hänellä oli ollut niitä jo luvissakin, mutta viime tingassa olivat he peruuttaneet lupauksensa. Varsinkin oli maisteri suutuksissaan yhdelle näistä sanansasyöjistä -- pastori Maleenille, tämä kun oli esiintynyt 'konnamaisena roistona.' -- 'Ajatelkaa, arvoisat sedät', huudahti maisteri, kun näin pitkälle oli tunnustuksessaan ehtinyt, 'ajatelkaa, että tämä Maleeni samana päivänä, jona hän vaalisaarnansa piti, sanalla ja kädenlyönnillä lupasi ruveta takausmieheksi, jos minä ottaisin toimiakseni, että hän tulisi valituksi; ajatelkaa, että minä kaikessa hiljaisuudessa koetin tehdä parastani hänen eduksensa, vaikka tiesin teidän mielipiteenne -- suokaa, rakkaat sedät, se minulle anteeksi, sillä minä olin silloin vielä vakuutettu hänen kunnollisuudestaan; ajatelkaa, että kahdeksan päivää ennen saan häneltä kirjeen, jossa hän pyytämällä pyytää minua tekemään mitä ikinä voin, hänen hyväksensä ja -- edellyttäen tietysti että tuon teen -- uudistaa takauslupauksensa: ajatelkaa sitten, että hän vaalipäivänä toimittaa käteeni kirjeen, jossa hän vapauttaa minut kaikista toimista hänen eduksensa ja sanoo alistuvansa kokonaan Kaikkivaltiaan tahtoon, hän kun ei voikaan täyttää lupaustansa takaukseen nähden, niin mielellään kuin hän tahtoisikin -- kotirauhan pysyttämisen takia muka, rouva pastorska kun on sanonut: ei mitään takausta! Ja tämän kirjeen saan minä kirkossa juuri kun vaalitoimitus on loppunut! Te kyllä ymmärrätte hänen ilkeitä juoniansa. Hän ei ole syönyt sanaansa, kirjoittaa hän; hän on peruuttanut lupauksensa _ennen_ vaalia. Jos minä olen nähnyt vaivaa hänen tähtensä, niin olen muka vain tehnyt, mitä kukin ihminen on velkapää tekemään lähimäisellensä, eikä hän ole muuta tarkoittanutkaan, ei ensinkään, että minä sanankuulioilleni häntä ylistäisin enemmän kuin hän ansaitsee, j.n.e. samaan tyyliin. Ja tämän kaiken ilmoittaa hän minulle -- avaa silmäni näkemään paimeneksi puetun suden, -- kun en enää voi tehdä tekemättömiksi toimiani, jotka yhdessä lukkarin toimien kanssa ovat antaa hänelle voiton! Mutta niin hullusti ei toki käynyt; minulla oli vielä huostassani valtti, ja se pelin ratkaisi. Minä houkuttelin pastori V:n ottamaan Rajakyläläisten valtakirjat Pummin hyväksi. Vaalin tuloksesta sitten kirjoitin Maleenille ja ilmoitin, kuinka lähellä voittoansa hän oli ollut, samalla mainiten, että olin hänen kirjeensä johdosta viime nipukassa pelastanut hänen -- kotirauhansa. Hauska olisi tietää, kiittääkö hän vielä konnamaisia juoniansa.'
»Ällistyneinä olivat sedät kuunnelleet näitä odottamattomia 'tunnustuksia', jotka tietysti eivät tarkoittaneet muuta kuin kääntää heidän vihaansa jo ennen vihattua Maleenia kohtaan. Maleenihan oli syypää siihen, ettei maisteri ollut saanut sitä uutta lainaa, jolla vanha olisi tullut maksetuksi -- jossa tapauksessa rahalaitoksen tuittupäinen johtokunta tietysti ei olisi sanonut irti sitä lainaa, jota sedät olivat taanneet. Asia oli maisterin mielestä päivän selvä, ja luullen nyt saaneensa kortit sekoitetuksi, vetosi hän setiensä sääliin, 'hänen tulevaisuutensa kun Maleenin kunnottoman käytöksen takia oli kerrassaan häviöön menemäisillään.'
»Näin pitkälle ehdittyään, asettausi maisteri setiensä edessä syyttömästi kärsivän osaa näytellen odottamaan lohdutuksen, kentiesi avuntarjouksenkin sanaa, kun Jokelan herra äkkiarvaamatta ryntäsi hänen luokseen, tarttui mitään sanomatta häntä niskasta kiinni, käänsi hänen kasvonsa ovelle päin ja antoi hänelle jalallansa sutkauksen, joka sai tuon viattoman nuoren miehen lentämään suin päin ulos kamarista etehiseen.
»Kamreeri oli kuohuksissa. Maisterin tavaton itsekkäisyys, petokset ja konnantyöt olivat saaneet hänet raivoon. Hän ei kuullut Pileenin järkevää muistutusta: 'maisteri sai passin; me saamme maksaa kulungit.' Mutta kun kapteeni ehdotti, että maisteri mitä pikemmin olisi toimitettava pois koko seurakunnasta, niin yhtyi kamreeri kiihkoisesti siihen.
»Ja vielä samana iltana kirjoitti hän asiasta hyvänsävyiselle arkkipiispalle yksityisen kirjeen. Se oli kumminkin laadittu siihen tapaan, että Pileen, kun jälestäpäin sai lukea konseptin, arveli kirjeen tuottavan kirjoittajallensa kanteen. Kiukussansa ei kamreeri, näet, ollut malttanut olla antamatta ankaria letkauksia piispalle ja tuomiokapitulille sen johdosta, että nämä suvaitsivat papinvirassa pitää semmoisia miehiä kuin maisteria ja Maleenia. Mitään kannetta ei kuitenkaan kuulunut, mutta ei myöskään mitään vastausta kirjeeseen, ja sitä piti kamreeri suurimpana loukkauksena. Ankarin kanne olisi ollut parempi kuin tällainen ylönkatse, joka -- niin luuli hän -- vielä lisäksi oli omiansa alentamaan hänen yhteiskunnallista arvoaan, kaikkien tietoon kun oli tullut, että ja mitä hän arkkipiispalle oli kirjoittanut. Mutta tälle kannalle asia ei saanut jäädä -- vielä vähemmin nyt kuin ennen.