Part 11

»Sanotaan, että itsekkäisyys hallitsee maailmaa, ja kyllä siinä lauseessa on enemmän totta kuin tahdotaan uskoa; mutta että itsekkäisyys saa olla toimintojen määrääjänä silloinkin, kun on kysymyksessä niin korkea asia kuin sielunpaimenen valitseminen, sitä on kamalata ajatella. Missä muodossa tämä itsekkäisyys oli lukkarin pauloihinsa kietonut, sen ehkä ymmärrätte ja samalla myös, mitkä syyt hänen toimenpiteisiinsä vaikuttivat, kun mainitsen sanat: kunnianhimo ja kateus. Lukkari ei voinut kärsiä kamreeria, sillä mitä kamreeri tahtoi, tahtoi suurin osa seurakuntaa, varsinkin 'vanha kansa', joka jo vuosikymmeniä oli oppinut umpimähkään luottamaan Jokelan herraan ja usein syystäkin saanut kiittää häntä hänen hyvistä neuvoistaan ja ehdotuksistaan. Mutta tämä se juuri harmitti lukkaria -- harmitti enemmän kuin hän uskalsi itsellensä tunnustaakaan. Hän olisi tahtonut olla seurakunnassa ensimäinen, hän olisi tahtonut saada ääntänsä kuuluviin muuallakin kuin kirkossa. Mutta niin kauan kuin tätä kamreerin valtaa kesti, oli hän nolla, jonka arvoa ei suinkaan kohottanut se kiusallinen välinpitämättömyys, jolla kamreeri kohteli häntä, milloin ei tuittupäissään käskenyt hänen pitämään suutaan kiinni. Tätä kaikkia oli kunniahimoisen lukkarin mahdotonta kestää, ja sentähden oli kamreeri syrjäytettävä -- vähät siitä, että lukkari juuri kamreerin mahtisanan perustuksella oli virkaansa valittu, jonka lukkari kiusakseen hyvin usein sai kuulla. Tarkki-pastorin aikana ei lukkari kumminkaan mitään voinut, sillä vanhuudestaan luotti seurakunta pappiin, ja Tarkki-pastori oli kaikissa asioissa kamreerin puolella, samoin kuin Salmelan kapteenikin, jotta 'vastoin parempaa tietoansa täytyy äänestää heidän kanssaan, jollei tahdo joutua heidän narrikseen', valitteli lukkari kerran kirkonkokouksesta tultuaan Jooselan lautamiehelle -- 'paraimmalle ystävälleen.' Joosela, nähkää, ei saattanut ikinä unohtaa, että hän kamreerin tähden oli menettänyt paikkansa kihlakunnan oikeudessa, vieläpä saanut sakkoakin -- 'siitä hyvästä, että uskalsin paljastaa muutamia kamreerin vehkeitä', oli entisellä lautamiehellä tapana sanoa -- 'siitä hyvästä, että lahjojen takia oli jättänyt tärkeän manuun toimittamatta', sanoivat pöytäkirjat.

»Mutta vaikka lukkari selvään näki, kuinka vähävoipainen hänen vastustuksensa oli, ei hän kunnianhimoltaan saanut rauhaa. Se pakotti häntä keräämään ympärilleen kaikki, jotka syystä tahi toisesta olivat kamreeriin loukkautuneet, ja sellaisia oli enemmän kuin hän alussa rohkeni toivoakaan. Kamreerin aavistamatta oli siis syntynyt puolue, joka hänen tietämättään teki salaa ja hiljaisuudessa työtään. Lukkari toimi viisaasti. Hän ei tahtonut astua esiin joukkoinensa, ennenkuin oli varma voitostaan. Ja se päivä ei hänestä näyttänyt niinkään kaukana olevan sen jälkeen kuin liittoon oli yhtynyt Haaran rikas seksmanni, jonka sana painoi paljon ja joka sitä ennen oli ollut herrojen ja varsinkin kamreerin 'ystävä.'

»Seikka oli, nähkää, semmoinen, että seksmanni olisi saanut valtion rahoilla kaivetuksi suuren viemäriojan tilaansa kuuluvan Kotisuon poikki, jollei kamreeri viimeisessä nipukassa olisi huomauttanut, ettei tuosta viemäristä ollut hyötyä kenellekään muulle kuin Haaralle, joka sitäpaitsi sen kyllä jaksoi itsekin kaivaa, kun sitä vastoin Kirkkosuon kuivaaminen tuottaisi hyötyä koko kunnalle. Kamreeri oli tässä väitteessään aivan oikeassa, mutta sepä se juuri suututtikin seksmannia, ja kun sitten lukkari, 'vahingon kärsinyttä' säälien, sydämestänsä otti osaa tuohon suureen tappioon, minkä kamreerin pahansuopa kateus tuotti Haaralle, Kotisuon kuivaaminen kun olisi antanut tiesi kuinka monta sataa tynnyrinalaa hyvää viljamaata, niin näki seksmanni selvään, että kamreeri oli kerrassaan turmioksi seurakunnalle ja että hänen valtansa oli kukistettava, jos oli mieli yleisten asiain ottaa parantuakseen. Tämän keskustelun jälkeen oli seksmanni 'sydämestä ja suusta' lukkarin miehiä, ja yhdessä sitten tehtiin työtä 'hyvän asian' edistämiseksi, -- työtä, josta sittenkin olisi saatu tiesi kuinka kauan odottaa hedelmiä, ellei Tarkki-pastorin kuolema olisi pannut 'hyvää asiaa' aivan uudelle uralle ja lukkari ja hänen liittolaisensa Maleenissa tavanneet miehen, 'joka tulisi pitämään seurakunnan tosihyvää silmällä ja joka ei kulkisi kamreerin talutusnuorassa.'

»Illanvietossa lukkarin luona oli 'tuleva pastori' esiintynyt siihen määrään edukseen -- kentiesi hiukan liiaksikin -- että lukkari vihdoin viimeinkin päätti uskaltaa ryhtyä ratkaisevaan taisteluun vallasta kamreerin kanssa. Jollei tämä nyt kukistuisi, jos hän saisi ystävänsä Pummin valituksi, niin ... mitä siitä seuraisi, sitä ei tahtonut lukkari ajatellakaan. Sentähden: 'kaikki raudat tuleen; sillä jollemme nyt voita, niin on siitä ijankaikkinen vahinko seurakunnalle', sanoi lukkari ystävilleen Jooselan lautamiehelle ja Haaran seksmannille. Ja kaikki 'raudat pantiin tuleen', mutta varovasti ja hiljaisuudessa. Pajasta, nähkää, ei saanut nousta näkyviin savua, vielä vähemmin kipinöitä.

»Eikä niitä noussutkaan; mutta kyllä sen sijaan alkoi takomista kuulua. Huhuja ja juttuja, jotka riistivät Pummi paralta kunnon ja kunnian, levisi miehestä mieheen, varsinkin vaalin edellisellä viikolla. Mistä ne tulivat? -- kysykää tuulelta, mistä se tulee. 'Kuuluu', 'sanotaan', -- siinä kaikki, ja kuta laajemmalle nuo kuulumiset, nuo sanomiset leviävät, sitä varmempia ne ovat. Ja ne isonevat, kuten viertävää maata vyöryvä lumipallo.

»Onneksi kumminkin -- jos tässä tätä sanaa käy käyttäminen -- oli tällä kertaa kaksi vastakkaista suuntaa kulkevaa palloa vierimässä, ja jos toisen jälessä Pummi ei ollut mistään kotoisin, niin eipä se Maleeninkaan maine toisen vierusta kostunut. Jos ottaisin kertoakseni vain pienen osan siitä, mitä nämä vanhat korvani tuon viikon kuluessa kuulivat noista vaalipapeistamme, niin ei riittäisi siihen yksi ilta. Ihmettelin, ettei Linsteenistä sanaakaan puhuttu, vaikka ei siinä olisi pitänyt oleman mitään ihmettelemisen syytä: häntä, nähkää, ei vielä oltu 'pajassa' käytetty. Herrat ja lukkari ne vain nyt takoivat, edelliset enemmän julkisesti, lukkari ystävinensä kaikessa hiljaisuudessa.

»Mutta molempien puolueitten tietämättä takoi yksin ja niin salaisesti, ettei sitä kukaan osannut edes aavistaa, kolmas 'puolue', jos yhtä miestä voi puolueeksi sanoa -- maisteri. Asianhaarat olivat tosin saaneet hänen ajamaan samaa lopputulosta kuin lukkari, mutta mitään yhteistoimintaa ei heidän välillään ollut. Maisterista oli aivan yhdentekevä, kumpi ohjaksissa istui: kamreeri vaiko lukkari; hänen oma itsensä, nähkää, oli kaikkea muuta tärkeämpi. Ja tuota omaa itseään katsoessaan ei hän kammonut mitään.

»Elinkeinonsa valinnassa erehtyy moni, mutta että kukaan saattaa erehtyä siihen määrään kuin armovuodensaarnaajamme, sitä on minun vaikea ymmärtää. Antamatta mitään arvoa uskonnolle ja sille sanalle, jota hänen tuli saarnata, oli hän suorittanut papintutkinnon, tehnyt papinvalan ja lähtenyt sieluja voittamaan sille Herralle, jonka oloa hän sydämessään kielsi. Hän oli kumminkin kasvanut kodissa, jossa Herraa palveltiin, ja kodin vaikutus se kaiketi oli hänet papin alalle ohjannut. Olisi varmaan paljo opittavaa hänenkin kehityksensä kulusta, mutta siitä en tiedä juuri mitään kertoa. En ollut kuullut hänen nimeänsäkään, ennenkuin hän tänne tuli, tuomiokapitulin määräys taskussansa. Täällä tutustuin häneen, mutta vasta vaalipäivän tapahtumat saattoivat minun näkyviini hänen sisällisen ihmisensä.

»Hän ei näyttänyt välittävän koko vaalista niin mitään. Hänestä kaiketi olikin yhdentekevä, kuka Tarkki-vainajan leivälle pääsi, kun se ei ollut hän itse. Mutta omaa etuaan hän sittenkään ei laimin lyönyt. Tarkin mamsellit eivät voineet kylliksensä ihmetellä omituista käytöstä, jota hän osoitti vaalipappeja kohtaan. Erinomaisen ystävällisesti otti hän heitä kaikkia vastaan, kun he saarnaamaan tulivat; mutta jos lähtiessään Pummi ja Linsteeni saivat syystäkin suuttua hänen epäkohteliaisuuteensa, hänen röyhkeyteensä ja ivaansa, niin sai sitävastoin Maleeni häneltä kunnianosotuksia ja imartelua, jotta ei määrääkään. Liina mamselli otti tuosta kaikesta ripittääkseen maisteria, mutta tämä vaan nauroi ja puolusti itseään sillä, että Pummi ja Linsteeni olivat saaneet juuri sen, mitä heidän työnsä ansainneet olivat. Liina mamselli ei tästä vastauksesta tullut tuota viisaammaksi, maisteri kun ei ottanut ilmoittaakseen, mitä töitä hän tarkoitti.

»Jälestäpäin se tuli ilmi. Pummi ja Linsteeni olivat kieltäytyneet menemästä maisterin puolesta takaukseen, johon taasen Maleeni kohta oli sanonut varsin mielellään rupeavansa, jos vaan hänen nimensä kelpaisi ja asianhaarat muuten sallisivat. 'Mutta -- älkää ottako pahaksi, että tapani mukaan puhun suoraa kieltä' -- oli pastori surullisella äänellä lisännyt -- 'nyt on laita semmoinen, että minun on hankittava leipää vanhalle anopille, sairaalle vaimolle ja yhdeksälle pienokaiselle. Tulisihan virkaveljesten auttaa toisiaan, mutta ... toista olisi, jos olisin varma siitä, etten ole tätä matkaani tänne turhaan tehnyt. Silloin...'

»Maisteri oli tähän aikaan kovassa rahapulassa. Sekin tuli jälestäpäin tiedoksi samalla kertaa kuin se, että hän erään toisen, jotenkin suuren velan uusimiseksi jo oli saanut Jokelan kamreerin, Salmelan kapteenin ja nimismiehen nimet, kun oli pyhästi vakuuttanut, ettei hänellä muita velkoja ollut. Että hän siinä valehteli, että hän juuri tuota vakuuttaessaan mietti, miten selviytyä eräästä toisesta, vielä suuremmasta velasta, se ei ollenkaan rasittanut hänen omaatuntoaan. Nyt oli hänellä sekin asia selvillä. Vaalipapit saisivat kunnian mennä takaukseen hänen uudesta lainastansa. Pummia oli maisteri siihen pyytänyt, kun illalla myöhään palasivat kamreerin tyköä -- turhaan! Linsteeniä oli hän pyytänyt kirkossa -- turhaan! Kummako, että hän heihin vihastui? Nyt oli Maleeni tarttumaisillaan koukkuun: siinä oli vain yksi mutta tiellä. Maisteri ymmärsi yskän, ja maanantai-aamuna, vähää ennen kuin Maleeni lähti, olivat vaalipappi ja armovuodensaarnaaja käyneet liittoon, joka toiselta puolen velvotti viimeksimainittua toimittamaan Maleenille seurakunnan äänet, toiselta puolen taasen Maleenia kirjoittamaan nimensä maisterin velkakirjaan -- toiseksi takausmieheksi oli pastori V., vaalinpitäjä, _lupautunut_, vakuutti maisteri, joka oli aikonut häntä siksi pyytää.

»Kun tuota kauppaa ajattelen, muistuu aina mieleeni Juudas Iskariot», mumisi haudankaivaja ja keskeytti kertomuksensa sytyttääkseen kynttilän; sillä takkavalkea oli jo loppuun palanut.

Me siirryimme nyt pöydän luo, ja vanha haudankaivaja jatkoi:

»Olen ollut ehkä liian seikkaperäinen, koettaessani saada teidät käsittämään, millä kannalla asiat olivat seurakunnassamme, kun vaalipäivä tuli. Mutta ennenkuin menen sen tapauksia kertomaan, täytyy minun vielä palata tuohon äskeiseen lauantai-iltaan.

»Mainitsin jo, että herrat silloin olivat koolla kamreerin luona ja että kamreeri tulevan voittonsa tunnossa kääntyi vaalinpitäjään ja maisteriin, saadaksensa kuulla heidänkin olevan tuosta hänen voitostansa varmat. Mainitsin myös, mitä he sen johdosta vastasivat, sekä ettei maisterin katse oikein ollut sopusuhteessa hänen sanoihinsa.

»Mitä maisterilla oli mielessä, kun hän lupasi hankkia seurakunnan äänet Maleenille, sitä en osaa sanoa. Kentiesi luotti hän tuohon vanhaan sananparteen: 'nero keinon keksii.' Jos niin oli laita, niin kaiketi oli tuo 'keino' nyt keksitty, vaalipäivään kun enää oli vain muutamia tunteja.

»Kamreeri oli tuona lauantai-iltana erinomaisen iloisella tuulella, vaikka 'papin takia' ei nyt korttia hänen luonaan pelattukaan. Huomispäivän suuri voitto mielessänsä huvitteli hän 'veli pastorin suosiollisella luvalla', vieraitansa kaskuilla ja jutuilla, varsinkin pappijutuilla, joille sitte nauroi täyttä kurkkuansa. Tämä isännän iloisuus tarttui 'ystäviin.' Rommitoti teki myös tehtävänsä, saaden kielet yhä nopeampaan vauhtiin. Ja juttuja piisasi. Huomispäivän voittoon vähä väliä kumminkin palattiin. 'Peli sekin, ja oikein jännittävä', sanoi kamreeri. Mutta vaalin lopputulos näkyi käyvän yhä varmemmaksi, kuta useampia kulauksia 'voiton kunniaksi' otettiin. -- 'Pileenikin oli kuin toinen ihminen', sanoi sittemmin tästä illanvietosta puhuessaan Salmelan kapteeni, sitten verkalleen lisäten: 'olisi kumminkin ollut suotavampi, ettei hän olisi toiseksi ihmiseksi ruvennut.' Kun, nähkää, kunnon nimismiehemme tavallinen määrä oli 'kaksi lasia ja palanen päälle', niin meni tuo palanen tänä iltana täydestä ja sitten vielä -- 'palanen päälle.' Häntä oli viikon ankara työ ja alituinen matkalla-olo kovin rasittanut, mutta -- 'mainiosti se kaikki onnistuikin', kerskaili nimismies, kun omaan itseensä tyytyväisenä oli muutamilla tuollaisilla 'palasilla' virkistänyt voimiansa. Kun sitten vielä uusi palanen oli kuohuttanut muulloin niin harvapuheisen miehen innostuksen korkeimmilleen, joutui hän kerrassaan haltioihinsa, teki alusta loppuun selkoa viikon toimista ja ilmaisi muun muassa äänellä, jonka oli määränä laskeutua hiljaiseksi kuiskaukseksi, mutta joka päinvastoin soi kuin torventoitotus, että hänellä oli laukussaan valtakirjoja, jotka voisivat tehdä Pummista 'vaikka sotaprovastin eli -kamreerin -- kumman veljet tahtovat.' 'Ystävät', jotka eivät koskaan ennen olleet nähneet nimismiestä tuollaisessa tilassa, katselivat vuorotellen häntä ja toisiansa, kunnes vihdoin kamreeri, joka oli hyvillänsä siitä, että pastori oli vetäytynyt rouvasväen puolelle, veitikkamaisesti ja silmää tovereihin iskien huudahti: 'luulen, totta mar, että veli Pileen on saanut vähän per nonkkis', sitten vakavammin lisäten: 'sillä tuollaisista asioista ei julkisesti puhuta.' -- No niin, ei ollut tässä väkijuoma ensi kerta näyttämässä, kenen asioita se ajaa. Oli herra tahi talonpoika, humalaansa on moni saanut katkerasti katua.

»Ja kyllä sitä sittemmin katuikin Pileen -- 'tuota ainoata iltaa koko nimismiesajallani. Jollen olisi juuri silloin joutunut pölinään, ei olisi Linsteeni tullut näille mainkaan eikä veli kamreerista kerettiläistä. -- Kuka olisi sitä uskonut!' -- Tuota hän kerran valitti minullekin, mutta minusta tuntuu, että nimismiehen 'pölinä' oli ollut 'sallittu' -- käyttääkseni rahvaan sananpartta tapauksista, joissa se näkee Jumalan sormen.

»Jälestäpäin ottivat kamreerin lauantai-illan vieraat muistaaksensa, että maisteri, joka tavallisesti aina ennen oli loistavin silmin nähnyt totitarjotinta tuotavan kamreerin kamariin, nyt ei heittänyt montakaan silmäystä noihin kolmeen suureen karahviiniin, joiden hopeisissa kilpilevyissä oli luettavana: '_Rhum_' (rommia), '_Arrack_' (aarakkia) ja '_Portvin_.' Maisteri oli tänä iltana ihmeellisen vakava. Kahdesti sai kamreeri kehottaa häntä 'panna sulamaan', ennenkuin hän lähestyi totipöytää, jonka herkut eivät näyttäneet häntä maittavan. Hän kyllä otti osaa keskusteluihin, nauroi eli koetti nauraa kamreerin jutuille, ja tiesipä itsekin niihin lisätä muutamia hullunkurisia; mutta jos 'ystävät' olisivat olleet hiukankin tarkkasilmäisempiä, niin olisivat he huomanneet, että maisterin ajatukset liikkuivat muualla.

»Salmelan kapteeni oli ainoa, joka tänä iltana ei oikein tuntenut maisteria -- kuten hän sittemmin vakuutti. Mutta hän oli ajatellut, ettei maisteri tahtonut esimiehensä läsnä-ollessa näyttää kotitapojaan. Kapteeni muisti myöskin jälestäpäin, että samaan aikaan kuin Pileenin innostus oli korkeimmillaan, maisteri yhtäkkiä oli lähtenyt ulos ja viipynyt sillä tiellään isomman aikaa. Ja kamreerin rouva muisti tavanneensa vähää ennen illallista etehisessä maisterin, joka oli seisonut päällysvaatteiden vieressä ikäänkuin hakien jotakin ja joutunut kovin hämilleen, kun rouva oli sanonut: 'ethän vielä aio lähteä? Illallinen on kohta valmis.' Yhden seikan muistivat kaikki -- itsepä Pileenikin -- sen, että päinvastoin tapaansa maisteri, joka aina oli viimeinen kemuista lähtemään, tänä iltana koetti saada seuraa eroamaan kohta illallisen jälkeen, ja että hän etehisessä auttoi turkit nimismiehen päälle, vieläpä vyötti ne hänen ympärilleen.

»Ei aavistanut kamreeri eikä kukaan hänen vieraistaan, kun he iloisella mielellä jäähyväisensä sanoivat, huomenna kirkossa yhtyäksensä, että illan tapaukset sittemmin tulisivat tarkan tutkinnon alaiseksi, ja kaikesta vähemmin saattoi Pileen ajatella, että hän, joka koko ikänsä oli koettanut punnita sanojansa ja siitä syystä tullut tunnetuksi harvapuheisuudestaan, ennen elämänsä iltaa tulisi syytetyksi -- lörpötyksistä.

»Vaalipäivä koitti. Kylmä ja pilvinen se oli. Kävi läpitunkeva viima, tuollainen ilman hyinen henkäys, joka jäähdyttää pahemmin kuin ankarin pakkanen.

»Olin aikaisin liikkeellä tuona aamuna. Toimitin suntion virkaa, vanha Lassi-suntio kun makasi sairaana. Tehtäviini tänään kuului muun muassa avata kirkon ovet. Menin pappilaan avaimia noutamaan. Jollen olisi tiennyt, mikä päivä meillä nyt oli, olisivat jo väkijoukot, jotka kirkolle päin olivat matkalla, ilmaisseet, että jotakin tärkeätä oli tekeillä. Kirkkomäellä seisoi Jooselan lautamies, ympärillään muutamia akkoja, jotka tuntuivat olevan Pummin ihailioita. En joutanut kuuntelemaan heidän jupakkaansa. Pappilan salissa tapasin lukkarin ja seksmannit. Maisteri antoi minulle kirkon avaimet. Hän näytti minusta hyvin hermostuneelta. Tarkki-vainajan kamarista tuli samalla pastori V., ja häneen kääntyen sanoi maisteri: 'mitä arvelee setä, eiköhän olisi parempi, että tänään kirkossa käyttäisimme lyijykynää; pelkään, että muste jäätyy?' Pastorin vastausta en ehtinyt kuulla. Riensin avaamaan temppelin ovet.

»Kirkko oli muutamassa minuutissa täyteen ahdettu. Siinä oli vastakkaisia mielipiteitä, mutta piiloissansa ne nyt lepäsivät. Tavallista aikaisemmin alkoi jumalanpalvelus. Maisteri saarnasi, ja tällä kertaa oli hänen saarnassansa sisällystä. Sitä täytyi väkisinkin kuulla. Loppupuolella hän kosketteli päivän tärkeää toimitusta, ja sydämestä tuntuivat hänen sanansa lähtevän, kun hän vaaliin rukoili Herran ohjausta. Ruumistani karsii, kun nyt ajattelen, mistä mielestä ne todella lähtivät, nuo herttaiset sanat. Loppupuolella saarnaa tuli kamreeri kirkkoon; sakariston ovelle hän asettausi ja teki kumarruksen pastori V:lle, joka istui papin penkissä. Kohta jälestä tuli Salmelan kapteeni. Ihmettelin, ettei nimismiestä näkynyt. Samaa lienee kamreerikin ihmetellyt, sillä hänen ensimäiset sanansa kapteenille olivat: 'mihin on veli jättänyt Pileenin?'

»Jumalanpalveluksen päätyttyä kannoin sakaristosta alttarin edustalle pöydän, jolle sitten maisterin käskystä vein puhdasta paperia ja muutamia lyijykyniä. Johtui siinä mieleeni, mitä pappilan salissa olin kuullut maisterin ehdottavan. Näin nyt, että vaalinpitäjä oli ehdotukseen mukautunut.

»Sitten alkoi toimitus. Pastori V. alusti sen pontevalla puheella, jolla koetti saada seurakuntaa älyämään hetken tärkeyttä. Sen jälkeen neuvoi hän jokaista äänivaltaista asettamaan asiansa sen Herran eteen, joka tutkii sydämet, ja rukoilemaan Hänen ohjaustansa. Puheensa lopetti pastori sydämellisellä rukouksella.

»Kun sitten hänen kehoituksestaan kirkon kuudennusmiehet eli seksmannit olivat asettuneet kuoriin, johon heitä varten oli tuoleja tuotu, maisteri kaksine vaaliluetteloineen ottanut notariona paikkansa pöydän ääressä, seurakunta saanut tilaisuuden ilmoittaa, ettei se vaaliluetteloon nähden mitään muutoksia pyytänyt, ja syrjäisille tiedoksi annettu, että heidän tulisi poistua kirkosta -- jota käskyä, sivumennen sanottuna, ei kukaan ottanut kuullakseen -- ryhdyttiin itse vaaliin.

»Tähän saakka oli kirkossa vallinnut ihmeellinen hiljaisuus. Lukkari seisoi penkkinsä suussa likellä vaalinpitäjän pöytää ja loi silmänsä liittolaisiinsa, omituinen hymy huulillansa. Kamreeri ja kapteeni kulkivat edestakaisin sakaristossa keskustellen, ja silloin tällöin lausuen ihmetyksensä siitä, ettei nimismiestä näkynyt. Seisoin sakariston ovella ja kuulin kamreerin viimein ehdottavan, että Pileeniä pantaisiin hakemaan. 'Jotakin on tapahtunut, sillä muuten olisi hän jo aikaa ollut täällä' -- kuulin hänen sanovan, samassa kun vaalinpitäjä kehoitti Rajakylän äänivaltaisten astumaan esiin.

»'Pileen! -- missä on Pileeni?» huudahti kamreeri niin suurella äänellä, jotta itse pastori V----kin sen pöytäänsä kuuli. Jokelan kiivasluontoinen isäntä oli miltei haltioissaan. Rajakylän äänivaltaisetko alkaisivat, ja nimismies oli kerskaillut saaneensa valtakirjoja kaikilta Rajakylän isänniltä!

»'Rajakylä n:o 1. Leski Liisa Matintytär Tuohikoski' -- luki vaalinpitäjä. Ei vastausta. -- 'Liisa Matintytär Tuohikoski!' -- Ei vastausta nytkään. -- 'Ei näy olevan saapuvilla', sanoi Haaran seksmanni. 'Siis abs', sanoi pastori, ja vaaliluetteloihin merkittiin abs, joka kuuluu olevan lyhennetty muoto latinankielisestä _abseus_ sanasta ja tietävän samaa kuin 'poissa-oleva.' -- Rajakylä n:o 2 -- n:o 3 -- n:o 4 j.n.e. -- abs, abs, abs. -- Nopeaan se kävi. Kun vaaliluettelon ensi sivun äänestäjät olivat esiinhuudetut ja jokaisen nimelle tuo abs merkitty, sanoi pastori V. puoliääneen: 'Osanotto ei näytä olevan suuri.'

»En ole ennen enkä myöhemmin nähnyt kamreeria semmoisessa mielentilassa kuin nyt. Hän oli raivostunut, eikä hän saanut raivoansa purkaa. Hän ei ollut oppinut hillitsemään tunteitansa, ja hänen täytyi ne hillitä! Ajatelkaa kiivasluontoista tuollaisessa asemassa! Luulin että hän pudottaisi silmät päästään. Kun vaalinpitäjä ja notario käänsivät kumpikin luettelonsa lehden ja abs, abs, abs taasen yhteen jaksoon alkoi kuulua, ei kamreeri enää pysynyt alallaan. Hän ryntäsi vaalipöydän luo ja vaati että Rajakylä huudettaisiin viimeiseksi; hän tiesi, että kyläläiset olivat antaneet äänestyslippunsa nimismiehelle...

»Oli tuskallista nähdä herttaisen pastorin hämmästystä ja mielipahaa. 'Veli, veli!' sopersi hän. Viimein näytti hän muistavan tehtäväänsä ja asemaansa. Kun eivät hiljaisesti lausutut varoitukset mitään auttaneet, nousi hän ja sanoi vakavasti: 'Minä pyydän, ettei toimitusta häiritä. Äänestys tapahtuu siinä järjestyksessä kuin äänestäjät ovat hyväksyttyyn vaaliluetteloon otetut,' mutta tuskin olisi tämä muistutus mitään vaikuttanut, ellei pastorille olisi tullut avuksi kapteeni. Tämä tempasi kamreeria käsivarresta ja kuiskasi: 'veli, veli, älä tee kirkonpahennusta!'

»Satuin vilkaisemaan lukkaria. Olisitte nähneet häntä siinä! Hän oli kuin kirkastettu. Onneksi ei sattunut kamreeri luomaan silmiänsä häneen, sillä siinä tapauksessa tuskinpa vain Jokelan herra olisi voinut olla hänen kimppuunsa ryntäämättä. Nyt sitä vastoin sai kapteenin järkevä muistutus hänet hiukan malttamaan mieltään. Kun sitten molemmat herrat olivat vetäyneet takaisin sakaristoon -- kamreeri varsin vastenmielisesti -- saattoi pastori jatkaa keskeytettyä vaalitoimitusta.

»Tämä kaikki vaikutti vastustuksiin tottumattomaan Jokelan herraan tavalla, jota hän ei voinut kestää. Hän heittäysi istumaan sakariston penkille. Hän vapisi ja puuhki. Yhäti kuuli hän noita yksitoikkoisia abs, abs. Hän tunsi voimattomuutensa. Hän oli pakahtua vihasta. Täytyisikö hänen vielä päällepäätteeksi itse olla todistajana omaan häpeäänsä? Ei, se oli toki liikaa. 'Pummin äänet' -- huudahti hän yhtäkkiä -- 'Pummin äänet menevät h----tiin! Kirottu Pileeni! Pois, pois täältä!' Ja hän sieppasi lakkinsa pöydältä ja ryntäsi ulos kirkkopihalle. Kapteeni kiiruhti hänen jälkeensä ja saavutti hänen. Siinä he sitten seisoivat vähän aikaa keskustellen. En kuullut heidän sanojaan; näin vaan, että kamreeri huitoi käsillänsä. Varmaan oli hän saanut kylliksensä koko vaalista, sillä sen koommin hän ei enää tullut takaisin sakaristoon, johon kapteeni palasi suuttuneena, saatettuaan kirkkopihan veräjälle tuittupäistä ystäväänsä.

»Sillä välin oli vaali kirkossa mennyt menojaan. Koko suuresta Rajakylästä oli saapuvilla vain kaksi pikkutalon isäntää, ja nämä antoivat äänensä Maleenille.