Part 4

-- Eipä heitetäkään! Kuuluvat niissä herroja haukuksivan ... niistävän sellaisia kakkulaneniä kuin sinäkin, joka kiviä rauhallisten kulkijain veneihin potkit. Maltasta kun ensi kerran tullaan kaupunkiin, niin haetaan sinut ylös. Lienet jonkun patruunan poika ja noin hävitön meille köyhille, jotka teille rikkautta keräämme.

Tämä kävi jo Harryn sydämelle.

-- Olen valtioneuvos Nicanderin nuori herra. Teinkin äsken väärin. Ja tahdon toiste syyni sovittaa. Hakekaa minut ensi kerralla, huutaa Harry.

-- Kas niin vain! Lääninsihteerin nuori herra. Ja juuri hänen kanssaan ollaan tervakaupoissa. Arvasinpas! Mutta tiedätkö, kenen sisar on tuo tyttö, joka tuossa paltamon keskellä istuu? kysyy mies tosissaan.

Tyttö häpeilee. Mutta Harry nauraa. Oli niin koomillisen naivi tuollainen kysymys hänelle.

-- Se on tuon uuden sanomalehden pääherran sisar, puhuu mies voitonriemuisena.

-- Maisteri Tervon sisar? Oo!

-- Justiin.

-- Sieltä se on meidän puolen miehiä. Niinkuin herra kyllä hyvin tietää. Naapurivaarassa vielä äitinsäkin elää. Ja tämä tyttö on meillä kasvattina.

-- Sillä lailla! Ennen olisi teitä pitänyt tavata, kun teillä on noin suuria tuttavuuksia.

-- On ne koko suuria. O'on itse Sotkamon Kukkosia.

Väkevässä koskessa meni paltamo aina pari tuumaa eteenpäin yksillä sauvoimen pamahduksilla. Siten kävi mahdolliseksi tämä keskustelu.

Mutta nyt alkoi vene jo päästä suvantoon. Ja liukua keveämmin eteenpäin.

Kukkonen nosti lippalakkiaan hyvästiksi Harrylle, joka tuskin vastaan päätään nyökäytti.

-- Sinne se "Salama" jo matkailee pitkin vesireittiä. Siellä leimahtaa ja mielet ... tervakansan mielet palamaan lyöpi. Ukkonen sieltä voi kuulua tänne rantamaahan asti, miettii Harry synkkänä.

-- Papan tervaystävät sitä sinne niputtain vievät riemusydämin...

-- Oi sentään sitä Tervoa! Miten julkeaa palkita hyväntekijöitään! lähtee hiljaan kuin pakosta Harryn huulilta.

Ja nyt Tervo on ottanut papan tervatuttavat lehtensä asiamiehiksi! Pappa on epäsuorasti aivan fennomaanian palveluksessa...

Kun veneet nousivat jo tuolla ylhäällä, istuutui Harry uudelleen. Ja katseli ylimaan tervakansan koskea ylös kapuamista, mikä paikottain näytti yhtä vaivalloiselta kuin nouseminen ylös jyrkkää vuorta.

Nyt vetävät miehet vitsaköysistä veneitään siellä ylempänä sitä varten rakennettua kivilaituria pitkin läpi kiivaimpien kuohujen toisten sauvoimella auttaessa.

Tänne etäälle näyttää se silmään pienoiskoossa. Ja on kuin hauskaa panoraamaa katselisi. Jylhä mylvivä koski leveänä aallokkona ja sen kaupunginpuoleisella rannalla pitkän-pitkä nauha tervaveneitä, joissa miesten käsissä sauvoimet märkyyttään välähtelevät auringon paisteessa ylös ilmaan nostettaessa. Se nauha luikertaa pitkin vettä kuin suuri käärme ja hyvin hitaasti mataa ylöspäin. Sillä koski kyllä jaksaa vetää kissanhäntää miesten kanssa.

Yht'äkkiä Harry muistaa jotain erikoista.

Kun Tervo oli koulun viime luokalla ja hän sen keskimäisellä, niin Tervo muutamana kevätiltana kuljettaa hänet koskille huudahtaen: "Ensimäiset tervaveneet ovat jo tulleet".

Se oli Tervosta yhtä riemunsanoma kuin jos ensimäiset pääskyset olisivat saapuneet.

Ja sitten poikki suurten siltojen kävelivät he ulkosatamaan katsomaan noita ensimäisiä tervaveneitä.

Siellä Tervo suin-päin hyppäsi veneisiin, kätteli niissä ihmisiä, puristeli niiden rumia likaisia kouria erityisellä mielihyvällä, söi näiden ihmisten akanaleipää ja joi niiden kisseränhapanta piimää. Hän oli niiden parissa kuin kotonaan ja silmissä leimusi lämmin kiilto. Kyseli kuulumiset, tiedusteli, onko uusia tulijoita. Ja kun sai tietää, että on, niin heitti pikaiset hyvästit. Ja lähti. Vei Harrynkin mukanaan pitkin metsäistä tietä ylös kosken alkupäähän, jonne oli monet virstat. Mutta kevät-yö oli kuin tehty sitä kulkea.

Sillä matkalla avasi Tervo Harrylle ylimaan kurjan kauneuden ja kertoi hirvittävän nälkäsadun siitä, miten häneltä koti meni ryöstöhuutokauppaan. Mutta visusti salasi, kenelle se meni.

-- Mutta sinne sitä siltikin mieli palastaa, oli hän lopettanut.

Kosken niskalla oli rykelmä veneitä juuri lähdössä alas. Tervo taas hyppäsi siihen, joka rannasta ensimäisenä ulostui, antoi laskumiehelle kättä ja jäi hänen lähelleen vettä äyskäröimään.

Harry jäi kahden vaiheelle, mennäkö veneeseen vai ei. Mutta Tervo makein sanoin vietteli mukaan. Lupasi Harrylle nyt näyttävänsä kosken salatun lumouksen. Ja Harry meni.

Mutta sydän hänellä takoi korviin, kun vene puski ensimäisten kuohujen sisään, ja huuto huulilta pääsi, kun kylmää vettä aika viskaus kasvoille lensi.

Mutta Tervo nauroi ja lauloi, kehui tämän olevan sitä huimaavinta karusellia, mitä inehmolle tarjona on.

Rannat juoksivat vilisten, vesi kuohuili korvien tasalla ja pitkin selkärankaa viilsi huikea, ytimiä leikkaava pelko.

Mutta pelko muuttui pian sulaksi nautinnoksi.

Valoisassa kevätyössä teki tämä mäenlasku vesien kuohumäessä Harryyn hyvin syvän vaikutuksen.

Kaikki muu nukkui ja oli vaiti, paitsi koski ja he koskimiehet. Sentähden retki tuntui kahta hauskemmalta. Se oli kuin varpaisilla kulkua luvattomien vapisuttavien nautintojen huumeessa.

Se koskenlasku sinä valoisana kevätyönä.

Kosken alla heidät poislaskettiin. Käsi-kädessä hyvästeli Harrykin tervamiehet ja kiitokseksi kumarteli. Mutta Tervo lupasi miehille kesäksi tulevansa taas ylimaahan. Ja kun he jäivät kahden rannalle ja veneet jo olivat poistuneet, hyppeli Tervo iloisena ja sitten äkkiä tempasi Harryn puoleensa ja puhui:

-- Noita ihmisiä sinun, Harry, pitäisi paremmin tuntea. Ja jos sinusta kerran maailmassa tulee tervapatruuna, niin ethän henno heitä nylkeä? Nyt näit, että oiva ihmisiä ovatkin, kun heihin tutustuu.

Tuona iltana ja tuona yönä tunsi Harry ensi kerran outoa pelonsekaista nautintoa. Kun hän Tervon kanssa kulki kohti kotia äänettömillä kaduilla, joiden molemmilla puolin oli nukkuvat talot, tunsi hän sielullista kiintymistä Tervoon ensi kerran elämässään. Tämä retki oli kyllä kotiväkeen nähden luvaton retki ja Tervo oli hänet sille viekotellut. Mutta Harry oli sillä tuntenut ja kokenut niin paljon uutta ja kaunista, että häntä aivan vapisutti sen riemu. Ja siitä yöstä se alkoi hänen suuri rakkautensa tähän koskeen.

Tällöin oli Harry ensimäisen ja ainoan kerran seurustellut tervakansan kanssa. Se yö oli syöpynyt hänen muistiinsa lähtemätönnä tuon oudon ja kauniin tunnelman vuoksi.

Ei tullut enää uudistetuksi sen perästä koskenlaskua. Sillä se oli huimaavaa hupia eikä hän siitä uskaltanut mammalle sanaakaan virkkaa.

Mutta se oli sentään hauskanrohkea retki se retki kosken kuohujen sylissä. Silloin tämä koski nosti hänet ylös vesikäsivarsilleen, hypitti ja hypytti kuin tulisimman oriin selässä. Ja aina kun Harry sen retken muisti, kummasteli hän itseään, miten rohkea hän silloin oli ollut.

Mutta kaikki oli Tervon työtä.

Tällä retkellä Tervo ja Harry ensi kerran veljestyivät. Mutta kohta taas erkanivat.

Sydän vapisten pelosta oli Harry kotipihaa lähestynyt. Sillä miten päästä sisään mamman ja papan tietämättä?

Tervo tuli avuksi. Herätti piiat. Ja kyökkitietä pääsi Harry salaa kamariinsa.

Se retki oli kaikin puolin luvaton retki. Mutta suloinen ja hurmaava retki.

Jos Tervon kouluaikaa vielä olisi jatkunut, olisi heistä varmasti tullut hyvät ystävät. Niin vieraat kuin siihen asti olivatkin olleet. Mutta se kohta loppui. Eikä Tervo sitten palannut tervakaupunkiin kuin sattumalta käymään.

Tuona yönä oli Tervo hänelle näyttäynyt suurena, uhkarohkeana, miellyttävänä. Mutta nyt...! Harry vetää tiukemmalle ruumiiseensa englantilaista kävely-shaaliaan ja laittelee kakkuloita nenällään.

Hänelle se tervamaa on sentään pimeä maa. Jotain likaista ... raakaa se käsite kaikessa ohuudessaan hänen mieleensä tuopi ... litteitä laihoja naamoja, nykeröneniä ja kovin luisia poskipäitä, joiden hampaiden välissä narskaa puolikypsä akanainen pettuleipä. Ja pienestä pojasta lähtien on hän nähnyt tervamiehiä aina kesäisin satamäärin. Mutta aina niiden alennustilassa. Milloin kuumilla kaupungin kivikaduilla parvittain juovuksissa tai ylönantamassa kapakkojen porttipielissä, milloin suurten tavaramakasiinien välissä omissa tervasatamissaan eläimellisessä humalassa.

Ja nyt Tervokin -- heidän parhaimpansa -- näin teki! Pilkkaa sitä, mitä pitäisi pyhänä pitää...

Keskellä Harryn mietteitä alkaa ilma hänen korvissaan ilkeästi täristä. Hän kääntyy katsomaan. Täyttä juoksua porhaltavat Fieegen parihevoset leikattuine häntineen ja kiharoituine harjoineen ylös kosken ensimäiselle jättiläissillalle.

Kuski istuu vaunujen nokalla jäykkänä ammattipuvussaan, kupeella korkea piiska siima ilmassa häilyen.

Niitä seuraavat Elersin harmaat keisarintallista ostetut papurikot vaunuineen.

Harry erottaa istujatkin. Ensimäisissä vaunuissa on Fleege ja valtioneuvos. Toisissa Elers, maisteri Littov ja rehtori Heideman. Vienoa hölkkää nousevat sillalle, sillä siinä on sakonalaista ajaa juosten.

Suuri mahtava puusilta korkealla kivisten arkkujen päällä kumisee hevosten alla. Elersin hevoset astuvat totutussa marssitahdissa. Se on komeata väkeä päältä-nähden tuo tuossa, joka ajaa. Siellä vaunuineen korkean-korkealla sillalla ovat kuin pilvissä alhaalta kosken pinnalta nähden tervamiehen silmään. Sillä nyt taas par'aikaa nousee siinä ylös uusi raita paltamoita.

Fleege vaunuistaan heittää ylpeän katseen koskelle kohti tervamiehiä. Tervakuningas siinä katsoo sauvovaa tervamiestä ja sitä vettä, joka hänelle kultaa kuohuu.

-- Lieneeköhän Elers-veljellä jo ehyt takki? miettii Harry surunsekaisella hymyllä.

Nyt huomaa Fleege sillan vastakkaisella puolella korkean miesolennon silkkihattu päässä ja harteilla mahtava levätti.

Hän näkee parhaaksi pitää suunsa kiinni ja tuuppaa valtioneuvosta kylkeen:

-- Katsoppas tuota, kuiskaa.

-- Itse teidän ylhäisyytenne, naurahtaa valtioneuvos, mutta on harmistunut.

Fieege parantaa asentoaan, hengittää korkeaksi rintansa ja juhlallisine laajoine poskipartoineen musta puolisilinterihattu päässään on hän majesteetillinen koruvaunuissaan.

Valtioneuvos ei ole tietääkseenkään. Istuu ja hohtaa ivanaurussa.

-- Kulkee kuin Caesar togassaan Rooman forumilla! kuuluu klassillisesti sivistynyt Heideman huudahtavan.

Samassa huomaa Harrykin vaunuja vastaanastuvan Tervon. Maisteri on tavallisessa laajassa levätissään, jota hän itsetietoisella ryhdillä kantaa.

Kohtaus on Harrystä huvittava. Siinä tulee vastatusten hyvin kriitillisenä hetkenä kaksi kenraalia. Toinen on Tervo, joka kai kuvittelee taakseen taisteluarmeijaksi kaikki erämaiden puolivillit tshuudit. Toinen on valtioneuvos, tämä ruotsalaisen porvari- ja virkamiesluokan itsemäärätty johtaja, jonka takana pitäisi olla kaupungin koko vallasväki eheänä rintamana.

Nyt tullaan silmä silmää vasten.

Kohteliaasti lentää korkealle silkkihattu maisten Tervon kädessä tehden ilmassa sievän kaaren. Niin samaten vaunuissa olevien päähineet.

Mutta Tervon kasvoilla ilkamoipi pilkka. Sillä hän kyllä arvaa, millä matkalla ja millä päällä herrat ajavat.

Herroilla olisi tehnyt mieli kääntää Tervolle selkä ja siten jo toteuttaa yöllistä uhkaa. Mutta nyt näin arkana hetkenä Tervo heidät näki, että teki hyvääkin päästä näin sievästi ohi.

-- Ovat menossa "Promenadiin" ... sinne Littovin haaremiin ... juhlan rääpiäisille ... heh! arvailee Tervo.

Sen arvaa Harrykin. Ja hän kääntää päänsä pois, jotta Tervo ei häntä huomaisi.

Ja vienosti kiroaa. Ei hän kironnut Tervoa. Mutta noita ajavia.

Vaunut menevät menoaan. Ja niiden mukana kaupungin ensimäiset herrat, joihin rahvas katsoo ylös kuin puolijumaliin.

-- Mutta kuinka kauan? kysyy Tervo ja kääntyy kaupunkiin.

Hän oli silloilla kävelemässä koskimiehiä tähystämässä. Sillä edelleen hän on koskien punainen ihailija.

Harry kuulee takanaan pehmeitä askeleita ja kirkuvia poikain huutoja.

Kokonainen lauma paljasjalkaisia katuvillejä rientää häntä kohti ja huutaa:

-- Herrassöötinki ostaa minulta ... minulta ... minulta.

Hänen nenänsä eteen tuuppaa "Salamaa" monta pientä likaista kättä.

-- Paljostako teillä sitä kaikkiaan on? kysyy Harry kovin juhlallisena.

-- Maksaa kymmenen penniä, huudetaan.

-- Nuoko kaikki?

Pojat kummeksivat.

-- Ostan kaikki. Laskekaa!

Alkaa huima sanomalehtien laskeminen. Pojat sitten ilmoittavat hinnan. Harry maksaa. Ja saa "Salamoita" aikamoisen pinkan.

-- Uusia painosta noutamaan! huutavat pojat iloissaan livistäessään tiehensä.

Mutta yksi jää syrjästä Harryä ihmettelemään.

Yhden lehden erottaa Harry lukeakseen ja koko muun pinkan lennättää syksyiseen koskeen.

Mutta se kurkalta katseleva poika arastellen palaa hänen luokseen kysymään:

-- Ostaako herrassöötinki vieläkin? Kyllä kai.

-- Paljonko teillä niitä vielä on?

-- Painossa noin korkea läjä.

Poika osottaa sylen verran ylös maasta.

-- Ohhoh! En osta enää.

Samassa poika menee onkimaan koskesta lehtiä.

-- Kuule! Ne on minun omaisuuttani. Anna olla siellä. Kuulehan, hunsvotti.

Mutta poika on nykäissyt lehdet kiveltä, mille ne lensivät ja kiitää Harryn nenän eteen.

-- Paljonko maksatte, niin viskaan ne takaisin? utelee poika.

-- Annan tästä kepistä sinulle, katurakki, ärjäisee Harry ja kimpoaa ylös.

Mutta poika on mennyt jo lehtineen sen tien. Eikä Harry osaa muuta kuin ihmetellä, miten paljon kauppaälyä katu kasvattaa.

-- Tervolla on tänään hyvä onni ... niin on, hymähtää hän ja katsoo varovasti ympärilleen.

Sitten hän laskeutuu hiukan alemmaksi ja siellä kuin salaa lukee lehteä.

Tervakansa ... tervakansa ... tervakansa ... sieltä lehdestä yhtenään hyppii hänen silmiinsä.

Ja se tuskastuttaa. Sillä tässä siis nuo sauvojat löytävät oman itsensä.

Mutta se on vain yksi ainoa artikkeli, johon hänen silmänsä sattui. Sillä on muustakin ... ja paljon onkin.

Harry lukee puoliääneen:

-- "Ruotsikkojen naamiohuvit. Hommaavat parhaallaan ruotsikot naamarihuveja. Mutta kolme pääpukaria ei mitään naamiota kaipaa. Kunhan eräs vesiselvänä huveihin astuu" -- se on tietysti merikapteeni Hartman, arvailee Harry -- "niin häntä ei tunneta. Sen takaamme. Jospa toinen"... Harry lukee sen hyvin hiljaan, sillä siinä sanottiin rumaa papasta. "Ehkä kolmas jättää ruokottomuutensa kotiin" -- on tietysti merikoulunjohtaja Abrahamson -- "niin hänkin vierailee aivan outona omassa seurakunnassaan. Suurin osa on taas niin läpikuultavaa herrasväkeä, ett'ei sitä naamarikaan jaksa peittää".

Harryllä sisu nousee.

-- Huh huh! Nytpä ... nytpä ... nytpä ... hä! Raakalainen!

Hän repii lehden, repii ja syleksii.

-- Että kehtaa!

Harrylle teki aivan ruumiillisesti pahaa. Mutta nyt hänen piti välttämättömästi saada puhua papalle ja muille.

Puhua niin, että heidän korvansa kuumenevat. Näyttää heille päin silmiä, mikä hävytön vihollinen heitä vakoilee. Hyi!

Harry silmäsi vielä ylös koskelle.

-- Ja siellä se matkaa ylöspäin se likalehti. Tällaistako onkin Tervon tervakansan rakkaus? Oh! Kovin ... kovin tervaista...

Mutta tervamiehiä ei enää näkynyt. Ne olivat jo hävinneet omalle vesitielleen.

V.

"Promenadissa".

"_Vägen tili Promenad_" lukee Harry muutamasta valkoiseksi maalatusta taulusta maantien poskessa ulkosatamassa. Ja siinä taulussa mustaksi maalattu käsi viittaa oikealle.

Hän on harmistuneena ja kovassa mielenliikutuksessa perilletullut. "Promenadissa" ei Harry ollut koskaan ennen käynyt. Sillä se oli vanhain herrain vieraspaikka.

Ja tämä "Littovin haaremi", joksi sitä kaupungilla sanottiin, kummitteli hyvin salaperäisenä ihmisten aivoissa. Rouvat siitä hermostuneella kauhulla toisilleen puhuivat. Ja oikein siistissä seurassa siitä peräti vaiettiin. Sillä se oli verhottu jonkinmoiseen hekuman harsoon. Kuiskailtiin, että siellä kaikki kuoleman synnit olivat kuin kotonaan, että viattomien tyttöjen alla maa siellä poltteli astua. Ja kaiken tämän syynä olivat "Promenadin" kovin sievät ruotsalaiset ravintolatytöt.

Harry kääntyy osotetulle lehtokujalle. Tämä on solakoilla koivuilla kuin holvattu vihreälle nurmelle, joka kyllä nyt vivahtaa keltaiselle.

Riemuissaan tätä tietä kulkija astuu, vaikka nyt koivujen lehdet ovatkin syksyn puremat ja osaksi jo maahan varisseet.

Tällaista tietä on pitkältä. Sitten aukeaa eteen kaunis puisto, jonka nurmikot ovat hyvin hoidetut ja istutukset maulla tehdyt. Täällä on köynnöskasveista muodostettuja pieniä huoneita penkkeineen ja pöytineen. Ovat n.s. rakkauden luolia. Näihin, kun elokuun kuutamo tummanhopeisena värisee lämpöisessä kesäyössä, siirtyvät vanhat herrat tyttöjen ja sampanjan kanssa. Silloin nuortuu vanha veri rakastamaan ja nauttimaan. Laulu laulettu vanhan miehen särähtelevällä äänellä kuuluu köynnösmökistä köynnösmökkiin. Ja sitä säestävät sampanjakorkkien poksahdukset, korkean lasin kilinä ja tyttöjen nauru.

Harry näkee myös suuria kukkalavoja ja erityisiä häkkejä eläimiä varten. Täällä on siis eläintarhakin. Keskellä on puiden ympäröimänä aukea ympyrä koristekasveineen, jotka kaartavat vihreätä pylvästä, minkä nenässä on kiiltelevä suuri metallipallo.

Taka-alalla pilkoittaa puiden sylistä keikaileva huvilarakennus, minkä eteen vie kuin viivoittimella vedettynä suora hyvin hoidettu hiekkatie. Huvilan otsalla on Ruotsin sinikeltainen lippu ja sen yläverannalla ovat vielä kesäiset vaateverhot kuten akuttimet ikkunoissa.

Näkemänsä näin myöhäisellä syksylläkin hurmaa Harrya. "Promenad" kantoi ulkoravintolan nimeä. Mutta näin päältä nähden tuntuu se Harrystä miljoonamiehen kesähuvilalta. Niinkuin se olikin.

Mutta miten kumman kiehtova se suvisametissaan mahtoikaan olla!

Ja kuitenkin tämä korea puisto ja tämä sorea huvila salasi sisäänsä monet julmat tappelut, eläimelliset juomingit, alastomat sukupuolisuhteet.

Siitä se öinen kaamea maine, joka kaupungilla tämän kasveihin salatun asunnon päällä leijaili.

Se olikin etäällä ja syrjässä muista huviloista kuin salaisten syntien erakkotemppelinä.

Mutta meri sille lähetti vierasvaraisena suolaiset hyväilynsä ja aurinko sitä helli kuin lapsen puhdasta otsaa.

Kaupungin rahvas suoranaisesti pelkäsi tätä ilopaikkaa ja upotti sen juorujuttujen mustiin maineihin.

Nähdessään talon ja ympäristön riemuitsi siitä Harry.

Mutta samassa kuuluu sisältä läpi avatun ikkunan huikea kirous, erotti lasin helinää ja "rauhan enkeli" kuljettaa merikapteeni Hartmania ulos vilvottelemaan.

Se kauniin-kaunis vaikutus Harryn mielestä oli mennyt sen tien. Synkkänä hän hyppää ylös rappuja ja tulee alakerran eteiseen. Sen seinät ovat melkein pelkkää peiliä!

-- Renttu! Mitä täällä teet? ärjäistään hänelle samassa aivan puhtaalla ruotsinkielellä.

Harry on jo pelästyneenä poiskääntyä. Mutta silloin hän huomaa nurkassa suuressa valkoisessa rautahäkissä koukkunokka papukaijan. Se se hänelle laittoi noin vilpittömän tervehdyksen. Lintu on niin opetettu ja se on montakin vierasta, jotka eivät kuuluneet talon tuttavalliseen seuraan, poisajanut.

Mutta niin on tarkoituskin.

Kun Harry astuu sisähuoneeseen, otetaan hän vastaan räiskyvillä kättentaputuksilla ja huudetaan:

-- Bravo!

Siinä on seura eileniltaisia ystäviä.

Mutta tähän huoneeseen ei Harry aio jäädä. Hän kävelee sen poikki bufettiin, jossa taas suurten kaappien seinät ovat pelkkää peililasia.

Siinä tiskiä vasten makaa pari nuorta naista nauraen jutellen. Ne ovat pyntätyt kuin lasten vauvat kaiken maailman koristeilla.

-- Katso ... katso! Nuori herrassöötinki..! huudahtaa se toinen, joka on sama eilisen illan tumma tyttö, kumppanilleen, mikä taas ei ole muu kuin se puolikasvanut perhonen.

-- Ai! Ai! Dala-la-dala-la-laa! ääntelee perhonen.

Harry nipistää perhosta. Tämä nousee varpailleen siinä samassa. Ja alkaa kieriä valssiaskelilla ympäri huonetta laulaen ja helmojaan viskoen.

Toinen tiskin takana kohottelee jalkaansa ja lyö tahtia.

Kohtaus sieppaa Harrynkin mukaansa. Hän alkaa myös yksin kieriä valssiaskelilla pitkin huonetta. Mutta sitten tempaa kiinni perhosen. Ja nyt he yhdessä pyörivät ... pyörivät.

Samassa alkaa piano viereisessä huoneessa helkytellä valssia ja tanssivia pareja on pian joka loukko täynnä.

Näin se ilo yht'äkkiä nostettiin ylös.

Mutta Harry muisti asiansa, heitti perhosen ja meni etsimään pappaa.

Perhonen pahastui. Mutta löysi kohta lohduttajan kipeäjalkaisessa merikoulunjohtaja Abrahamsonissa, joka sekin jo oli täällä.

Muutamassa sanomattoman upeasti sisustetussa sisähuoneessa, missä erityisesti pistävät silmään alastomat naisvartalot niinhyvin tauluista seinillä kuin parista suuresta kuvaveistoksesta, tapaa Harry papan, Fleegen, Elersin, Heidemanin ja huvilan omistajan, maisteri Littovin.

Paksujen kalliiden ikkunaverhojen tähden on huoneessa puolihämärä. Ja se lisää väsymystä herrain kasvoilla. Näkee että lienteää syynalaisuutta on heidän kasvoissaan eikä keskustelu mieli luistaa.

Harry kuulee, että puhutaan juuri maisteri Tervosta ja "Salamasta".

Kun hän oviverhojen läpi pujottaupi huoneeseen, niin hämmästyvät nuo absinttilasien ääressä puolitorkkuvat vanhat herrat.

Sillä Harryn ilmestys tänne on heille kaikille yllätys. Mutta he katsovat merkitsevästi valtioneuvokseen. Ja maisteri Littov ylinnä ivaten lyö valtioneuvosta tuttavallisesti reiteen ja huomauttaa: papan poika! Vielä jotain muutakin myrkyllistä.

Valtioneuvos voittaa itsensä, vaikka suuttumus sydänjuuria puree, että näinkö Harry häpäisee itsensä.

-- Jahah! Sinä, rakas lapsi, tulit pappaa hakemaan, puhuu hän tyyneesti Harrylle ja vetää hänet muassaan verhon toiselle puolelle.

Mutta täällä hän sanoo tiukasti Harrylle:

-- Sinä olet liian nuori tänne. Mene matkoihisi! Viimeyöllinen riittää jo sinunlaiselle enemmän kuin kylläksi.

-- Mutta pappa!

-- Ei mitään vastaan. Jos et sinä lähde, niin lähden minä. Mutta yhdessä emme sovi täällä olemaan.

Tämä oli Harrystä yhtä ryöhkeä tervehdys kuin papukaijan tuolla eteisessä.

-- Pappa ... pappa! Tulin tärkeän asian vuoksi, puolustaa Harry.

-- Tärkeitä asioita ei täällä ratkaista.

Harry huomaa hehkun papan ruskeissa silmissä ja aristuu.

Hän lähtee. Valtioneuvos palaa herrain luo:

-- Sitä herttaista lasta! Tänne asti oli tullut minulta kohta pyytämään anteeksi, että viime yönä erehtyi ... kerran hänkin, puhuu valtioneuvos.

-- Todellakin ... hän on enkeli! huudahtaa Littov, mutta myrkyllinen iva on hänen suupielissään.

Valtioneuvos sen kyllä huomaa, mutta jatkaa sävyisästi:

-- Sellainen olin minäkin hänen iällään. Niin ettei vielä silti tarvitse kovin suuria hänestäkään toivoa.

-- Kyllä Harry on paljon lupaava nuorukainen, ehättää Heideman puhumaan.

Hiljaisuus. Seinäkellon tik-tak tik-tak kuuluu äänekkään-selvästi.

Sitten valtioneuvos ärtyneenä alkaa puhua:

-- Nyt on aika sinun, Littov, lopettaa tämä haaremi. Muuten "Salama" sen lopettaa. On kuitenkin kunniallisempaa, että sinä itse sen lopetat. Tiedä että tästä puoleen vaanii jokaista elämämme hetkeä räikeä paljastus "Salaman" palstoilla! Minä jo edeltäpäin häpeän.

-- Olemme eläneet liian vapaasti, myönnyttelee Heideman.

-- Saisimme tuhkassa katua. Sinä, Littov, et voinut pitää suoranaista haaremia, kuten turkkilainen pasha. Niin sinä pyysit ja sait ulkoravintolan oikeudet. Tämä on kuitenkin haaremisi ravintolan peitossa. Nimen alla kulkee kokonaan toinen liike. Ell'et itse lopeta, niin kyllä sen muut lopettavat ... minäkin, jos niin tahdot, puhuu valtioneuvos painavasti ja lisää:

-- Olet rahatoimikamarin puheenjohtaja ja kaupungin raha-asiat ovat hoidossasi ... mutta sopiiko se kapakoitsijalle?

Siinä sait, ajattelee Littov ja pureksii viiksiään.

-- Kyllä Tervo löytää reiät, joista skandaalirotta sisälle pääsee, myönnyttelee Heideman.

Fleege istuu kädet ristissä pehmeässä nojatuolissa ja huokaa.

-- Asiaa sietää sinun, Littov, miettiä, ehdottaa Elerskin.

-- Joka on perinyt miljoonia ja pilauneen veren, ei hänestä tule kristittyä. Minä mieluummin pysynkin pakanana, ivailee vain Littov.