Part 19

Kun Grasbodenin isäntä ja Magdaleena olivat tulleet selville, "etteivät he tahdo toisilleen mitään", oli heillä jokaisessa yhtymistilaisuudessa, jota muuten ei erittäin etsitty eikä kartettu, sanottavana toisilleen joku ystävällinen tervehdys tahi kehottava sana. Tuon perinpohjaisen selityksen jälkeen isäntä luuli keksineensä viisaan tuuman, kun päätti poistaa erikois-ateriat omassa huoneessaan Burgerlin ja Magdaleenan kanssa. Hän otti käytäntöön vanhan tavan, jonka mukaan kaikki söivät yhdessä suuren pirtin pöydältä. Kun kaikki puhelivat keskenään, hänkin keskusteli puoliääneen Leenan kanssa. Sattuipa usein, että he kumpikin huomasivat äkkiä olevansa ainoat puhujat koko pöydässä, ja toisten katseet olivat kiintyneet heihin. Silloin he vaikenivat ja tulivat hämilleen käsittämättä kuitenkaan syytä, ja puoli höperö Traudel puhkesi kaikuvaan nauruun. Tämä oli kiusallista. He ottivat tavakseen rahvaan nähden ja aterialla ainoastaan tervehtiä toisiaan ja vaihtaa muutamia sanoja; varsinaiset keskustelut säästettiin kahdenkeskisiin tilaisuuksiin. Ja nämä keskustelut sujuivat kovin keveästi, heidän astellessaan edestakaisin puutarhan puiden ja pensaikkojen verhoamilla käytävillä. Heidän olisi kyllä pitänyt huomata että sen jälkeen kun lakkasivat puhelemasta palkollisten läsnäollessa, nämä olivat alkaneet heidän takanaan supatella; mutta he eivät panneet merkille, vaikka tapasivatkin siellä ja täällä käänteessä tahi kulmassa jonkun, joka ei olisi voinut mainita syytä läsnäoloonsa.

He käyskentelivät siis hiekotetulla käytävällä; kuihtuneet lehdet alkoivat jo kahista heidän jalkainsa alla; ruoho kellastui ja kuivui, ja puut ojentelivat lehdettömiä paljaita oksiaan heidän päänsä yli; sitten alkoi sataa lunta, ja sen valkea pehmyt vaippa säilytti heidän jälkensä.

Jouluaatto tuli, ja isäntä antoi Magdaleenalle lahjoja, jotka saivat muun talonväen puistelemaan päätään. "Jokaiselle oikea osansa! Suotakoon kullekin, mitä hän ansaitsee ja mikä hänelle sopii; mutta Leena on saanut sellaisen sunnuntaipuseron ja leninkikankaan, ettei monella talonemännälläkään ole sellaisia!"

Kun jouluaamuna aurinko nousi lumisten kunnaiden takaa ja tuli räiskyi liedessä, kumartui vanha Seferl ottamaan muutamia lastuja ja lausui puhuteltavaansa katsomatta: "No, Leena, sinä olet varmaankin tyytyväinen joululahjoihisi!"

"Olen kyllä, Seferl", tunnusti tyttö avomielisesti, "en tiedä, kuinka olen ne ansainnut!"

Seferl oikaisihe ja katsoi häntä silmiin. "Vai niin? Paljon mahdollista, uskon sinua. Mutta jos tahdot välttää, ettei sinun tarvitsisi kuulla sitä häveten, niin usko minua, kun sanon, että isäntä mielistelee sinua."

"Lorua", nauroi Leena, "hän on siihen liian ymmärtäväinen."

Seferl kääntyi muristen ja kohenteli tulta.

Äkkiä ilmestyi ovelle laaja varjo. Isäntärenki Heiner seisoi hajasäärin eteisessä. "Hyvää huomenta, Seferl!" hän huusi. "Hyvää huomenta, tyttö! Uusi vuosi on kohta käsillä, ja minä tahtoisin jo lausua onnentoivotukseni. Toivoisin vain, että ymmärtäisit pitää isännän yhtä loitolla itsestäsi kuin meidät muutkin."

Leena meni häntä vastaan. "Se ei ole ollenkaan tarpeellista, tiedä se", hän vakuutti rohkeasti. "Hänellä ei ole mitään tarkotuksia."

Heiner vihelsi vastaukseksi.

"Leena sanoo, että hän on siihen liian ymmärtäväinen", virkkoi Seferl ja nosti olkapäitään.

Renki puhkesi nauruun.

"Te ette tunne häntä!" huudahti Leena harmista punastuen.

"Sinun ei tarvitse rehellisestä neuvosta niin harmistua, että sävähdät punaiseksi kuin kalkkuna", jupisi Heiner ja meni. Hän astui puutarhaan, jossa seurasi lumessa näkyviä leveitä jalan jälkiä, kunnes puutarhan toisessa päässä tapasi isäntänsä, aamusavuja vedellen katselemassa laajoja kenttiä.

"Hyvää huomenta, isäntä!"

"Sitä samaa, Heiner. Raitis ilma tänään."

"Niin on."

"On paljon lumen ansiota. Mutta se on hyvä maalle ja terveellistä ihmiselle."

"On kyllä. Mutta minä sanon sinulle, isäntä, että huomaan jo kaikki; ymmärsin sen jo alustakin. Siihen, jota ei suoda toiselle, on itsellä hyvä halu."

"Mitä loriset? Mitä minä en ole suonut sinulle?"

"Etkö sanonut, että saan mennä matkoihini, jos lähentelen tuota tyttöä, Leenaa? Minun kanssani siitä olisi kuitenkin tullut kunniallinen liitto, mutta kuinka sinun kanssasi?"

"Mitä hullutuksia puhelet? Eihän ole tapahtunut mitään sinne eikä tänne. Minulla ei, totta jumaliste, ole mitään tarkotuksia tyttöön nähden."

"Mutta, hyvä Jumala", kummaili Heiner puristaen yhteen käsiään ja tuijottaen isäntään silmät seljällään, "silloinhan sinä kohtelet häntä hullusti. Mikä tyttö ei sellaisesta saisi houreita päähänsä?"

"Hän on siihen liian viisas", vastasi isäntä.

Heiner irrotti kätensä ja antoi käsivartensa riippua, samalla kun katseli ylös puiden latvoihin.

"Älä ole tyhmä", ärähti isäntä harmistuneena.

Vanha Seferl saapui. "Tule", hän kutsui, "ruoka on valmis."

Isäntä astui heidän edellään.

"Kuule, isäntä", huomautti vanha Seferl, kiirehtien hänen jälkeensä, "nuo eiliset joululahjat olivat liian suuret, sen sanon sinulle. Tarkotuksesi voi olla hyvä, mutta tytölle se ei ole hyväksi, sillä hän saa suuret luulot."

"Isäntä sanoo, että tyttö on siihen liian viisas", virkkoi Heiner kuivasti.

Isäntä kääntyi äkkiä heihin ja tokaisi närkästyneenä: "Sen minä sanon, enkä ole tottunut kärsimään vastaan mukisemista."

Isäntärenki ja vanha palvelijatar pysähtyivät hetkeksi; sitten he seurasivat kohtuullisen matkan päässä. He kohottivat olkapäitään, nostivat kädet, haristivat sormensa ja pyyhkivät otsaansa lausuen siten äänettömän mutta elävän kummastuksensa.

Isäntä asettui nurpeana pirtin suuren pöydän ääreen. Hän ja Leena tervehtivät hämillään toisiaan, mutta tapahtuipa vielä pahempaakin!

Burgerl istui tavallisuuden mukaan isänsä ja Leenan vieressä. Kaikkien innokkaasti liikutellessa lusikoitaan -- ketä huvitti, hän sai pitää oman lusikan -- Burgerl sysäsi kyynäspäällään kumpaakin vieressään istujaa ja sanoi: "Siunatkoon, olen vaihtanut teidän lusikkanne!"

Leena laski heti saamansa lusikan isännän lautasen viereen.

"Varo itseäsi, tyhmä lapsi", torui isäntä kääntyen Burgerliin. Sitten hän kaatoi lusikasta vellin takaisin lautaselle ja ojensi lusikan Leenalle.

Burgerl nosti polvensa ja kääri kätensä niiden ympäri. Hän istui niin hetkisen aikaa, katsoi sitten ylös loistavin silmin ikäänkuin hän olisi pieni tonttu ja riemuitsisi onnistuneelle kepposelle: "Nyt maistaa paremmalta."

Grasbodenin isännältä pääsi kaksi lyhyttä ääntä, jotka hän mielellään olisi antanut olla huolettoman ihmisen nauruna, mutta nähdessään Leenan punastuvan hiusrajaan asti hän katseli raivoisin silmäyksin ympärilleen, eikä kukaan uskaltanut nauraa paitse karjapiika Traudel, jonka isäntä heti tyrkkäsi käsivarresta ulos.

"Riivattu vesa!" huusi hän ja nosti käsivartensa Burgerlia kohden. Kukaan talonväestä ei muistanut koskaan ennen nähneensä häntä niin vihaisena. Leena kääri säikähtyneenä käsivartensa Burgerlin ympäri ja puristi hänet syliinsä.

Isäntä laski kätensä ja puhui katkonaisin sanoin: "Saat kiittää Leenaa! -- Mutta sanon sinulle, -- koetapa kerran vielä -- kerran vielä -- tällä tavalla -- ilveillä -- vakavien ihmisten kanssa! -- Kerran vielä!"

Ketkä tänä tukalana hetkenä olivat jo ehtineet heittää pois lusikan ja ikäänkuin suuta pyyhkiäkseen saaneet nutun hihan tahi esiliinan kasvojensa eteen, he saattoivat pitää itseänsä hyvin onnellisina. Kiusallisempi oli niiden asema, jotka naurunpuuska tapasi silloin kun vellilusikka oli matkalla puolivälissä vadin ja suun välillä. Nämä onnettomat jännittivät poskiaan kuin pasunaa puhaltaessa ja heidän silmänsä pyrkivät pois kuopistaan. Mutta huomatessaan, että velli hauskan seuran vuoksi kääntyi takaisin sekä syöksyi ulos naurun tieltä karttamatta nenän kautta menevää oikopolkuakaan, he kavahtivat epätoivoissaan istumasijoilta jonnekin soppeen, jossa alkoivat mitä surkeimmasti yskiä ja päristellä. Heidän onnettomuutensa sattui toisten renkien ja piikain helpotukseksi. Jokaisen tikottelevan ympärille kokoontui pari kolme auttavaa toveria, jotka takoivat heitä hartioihin, antaen sen ohessa sysäyksillään valtaa omalle iloisuudelleen. He nauroivat kuin mielettömät ... "ajattele, kuinka Natzi, Centzi, Michl ja Grundl voivat -- että he voivat -- tikotella niin hirmuisesti!"

Isäntä kääntyi närkästyneenä ja meni ulos.

Ihmiset loukkaantuvat aina, jos heidän oivat neuvonsa ja hyvänsuovat varotuksensa muitta mutkitta hyljätään; eivätkä Heiner ja Seferl tehneet siitä poikkeusta. Kun isäntä tiedusti Heinerin mieltä jostakin, kuinka se ja se pitäisi tehdä ja oliko se ja se oikein tehty, vakuutti renki teeskennellyllä vaatimattomuudella, että sitäpä hän ei ollenkaan tiennyt, koska ei ollut lähestulkoonkaan niin viisas kuin toiset! Ja kun Magdaleena samassa tarkotuksessa kääntyi Seferlin puoleen, käännytti tämä vilpillisellä nöyryydellä kysymyksen takaisin, sillä hän ei ollut koskaan viisautta lusikalla ammentanut -- niinkuin toiset!

Kun isäntä ja Magdaleena yhdeksässä tapauksessa kymmenestä esittivät kysymyksensä ainoastaan entisten ystävällisten suhteiden palauttamista varten, tuntui heistä isäntärengin ja vanhan Seferlin nurja menettely sangen vastenmieliseltä. Mutta kumpikin hillitsi harminsa hiljaisesti, eikä siitä puhuttu mitään; sillä täytyihän heidän osata asettua ilkimielisten viittausten yläpuolelle, ja eihän heidän väärinkäsitystään saisi enää lisätä.

Sitä innokkaammin Heiner ja Seferl puuhasivat levittääkseen kujille ja kylille sitä puhetta, jota tähän asti oli vain kotona kuiskailtu. Vuoden kuluessa umpeen Magdaleenan Grasbodeniin tulosta oli näillä kahdella panetteluhaluisella palvelijalla se ilo ja tyydytys, että koko kylä huvittelehti antamalla pilkkanimiä rikkaalle suurtilalliselle ja hänen suosikkipiialleen.

Kun isäntä sunnuntaisin kulki kirkkoon Leenan kanssa, kahden askeleen päässä hänestä ja Burgerl vielä keskellä, niin kuiskasi aina joku: "Katsokaa, tuossa tulee viisaus ja ymmärrys!" Ja kohta hajaantui poikaparvi kumarrellen nöyrästi ja kehotellen puoliääneen: "Antakaa tietä viisaudelle ja ymmärrykselle!"

Kun kirkkojuhla jälleen saapui ja Grasbodenin isäntä toi Burgerlin ja Leenan sekä ravintolaan että tanssisaliin, laulettiin heistä heidän poistuttuaan pilkkalaulu:

"Ymmärrys ja viisaus, miekkosta on kaksi; etkö, henttu, sinäkin taivu viisahaksi!"

Siten täytyi juorun Grasbodenin "ymmärryksestä ja viisaudesta" levitä kylän ulkopuolellekin, sillä Föhrndorfin kirkkojuhlille kerääntyi väkeä naapuriseurakunnistakin, ja jokainen vei sieltä mielellään hassuja juttuja kotipuolelleen. Hinterwaldenista oli juhlilla renki Hiesl, ja häneltä sai Halden vanha isäntä samana iltana kuulla koko jutun.

Vanhus puisti päätään. Hän koetti seuloa juttua, erottaa siitä pois kaiken ilkeämielisen tyhjän lorun, mutta jäännöksestäkään hän ei päässyt selville, eikä hän löytänyt koko jutussa mitään järkeä.

"Mitä he ajattelevat?" murisi hän. "Turmelevat yhdessä toistensa maineen! Sehän on hullua! Asia on selvitettävä! Jos kumpikaan heistä ei ymmärrä, mistä on kysymys, niin minä osotan sen heille. Menköön niin tahi näin, mutta oikealle tolalle täytyy päästä!"

Hän käski Hieslin valmistaa seuraavaksi aamuksi ajoneuvot kuntoon.

* * * * *

Grasbodenin isäntä istui huoneessaan. Hän oli lähettänyt sanan palvelusväelle, ettei hän tule aamiaiselle, ja luuli aterioimisen sujuvan pirtissä ilman häntäkin. Toisesta avatusta akkunasta virtasi raitis aamu-ilma huoneeseen, toisen, suljetun luona istui Kaspar Engert nojaten raskaasti päätään käsiänsä vastaan ja katseli suurta kärpästä, joka tuon tuostakin lensi ruutua vastaan ja surisi siinä ylös ja alas kieppuen, kunnes taasen lensi huoneen keskipalkoille ja sieltä uudella vauhdilla iski päänsä akkunaa vastaan.

Tilanomistaja kurtisti kulmiaan, kärpäsen pärinä alkoi häntä hermostuttaa, se muistutti bassoviulun ääntä, joka edellisenä iltana oli häntä seurannut koko kylän läpi.

Hän oli kuullut pilkkalaulun ja hänellä oli ollut hyvä halu palata lyömään sille tahtia, mutta Leena oli rukoillen tarttunut hänen käsivarteensa ja vetänyt hänet pois sieltä. Varhain aamulla joku oli hänen akkunansa ohi kulkiessaan viheltänyt samaa säveltä, ja vaikka se heittiö ei ilmaissut sanoja, oli varma, että hän ne osasi alusta loppuun saakka.

"Kirotut lurjukset! Mitä se heihin koskee, jos kaksi ihmistä eivät tahdo tehdä toisilleen eikä heille mitään? Mitä se noita kurjia liikuttaa..."

Pum! Nyt lensi kärpänen ruutua vastaan ja sitten se valitti:

Srr -- sum -- sum -- summ -- -- ymmärrys ja viisaus -- --

"Hiiden hyönteinen!" huusi Engert ja lyödä hosaisi kärpästä, niin että ruudut tärisivät; säikähtynyt soittaja lensi suuressa kaaressa huoneen läpi ja hävisi sitten onnekseen avonaisen ikkunan kautta.

Engert nojasi uudestaan päänsä käsiään vastaan. Hän painoi kämmenellä otsaansa ja työnsi hiljaa kymmenen sormeansa hiusten läpi; hän ei voinut kieltää, että niiden alla vallitsi sangen sekasortoinen tila. Ja kun nyt vihdoinkin ne ajoneuvot, joiden lähestymisen hän oli jo hetkisen sitten kuullut, nopeasti ja kolisevalla kyydillä kääntyivät porttikäytävän kautta hänen pihaansa, häntä melkein kiusasi jokaisen kavionlyönnin ja rattaan kolauksen hänen puutuvissa aivoissaan kuuluva kaiku.

Kukahan nyt tulee? ajatteli talon isäntä, jolle jokaisen vieraan tulo tuntui sopimattomalta.

Kauan ei hänen tarvinnut olla epätietoisena, kuka vieras oli, sillä hän kuuli pihalta Burgerlin iloisen äänen huutavan: "Iso-isä! iso-isä!"

Jossakin määrin tyytyväisenä siihen, ettei tulija ollut kukaan muu, nousi Engert paikaltaan.

Burgerl oli Magdaleenaa kädestä vetäen rientänyt iso-isää vastaan. Rattailta päästyään vanhus hiveli tyttärensätyttären kiharoita ja Hiesl katsoi heihin hymyillen ohjauslaudaltansa. Hän kenties huomasi myöskin heidän läheisyydessään parin korkearintaisia jalkoja sievissä nauhakengissä, jotka omisti luvatonta onnea tavotteleva tyttö. Kun tämä tyttö huusi hänelle tervehdyksen, hän ei edes nostanut katsettaankaan, nyökkäsi vain nyrpeästi ja kääntyi pois.

"Sinulla on älyä", mutisi hän, "kyllä sinä ymmärrät! Jos minä pääsen uudestaan maailmaan, rukoilen että minusta tulisi kaunis tyttö, jotta voisin kietoa pauloihini rikkaan miehen."

Ennenkun Halden arvokas isäntä ojensi kätensä Magdaleenalle, hän katseli tutkivasti. Mutta kun tytön silmät, jotka nähtävällä hämmästyksellä katselivat epäkohteliasta renkiä, kääntyivät häneen ja vapaalla sydämellisyydellä kiintyivät hänen katseeseensa, ojensi vanhus oikean kätensä.

"Hyvää huomenta, neito", hän sanoi, ja näpisti sitten Burgerlin poskea. "Missä sinun isäsi on?"

"Huoneessaan. Tule, iso-isä, minä saatan sinut sinne." Tyttö tarttui hänen käteensä.

"Se on oikein, vie minut hänen luokseen. Me puhumme tänään, luulen, sekä laajalta että syvältä, ja mitä aikaisemmin alamme, sen pikemmin pääsemme selville."

He astuivat rakennusta kohden.

"Pidätkö Magdaleenasta vielä yhtä paljon kuin alussa?"

"Rakkaasta Leenastani? Kuinka sitä kysyt?"

"Onko isäsikin häneen tyytyväinen?"

Burgerl puristi huulensa yhteen ja katsoi veitikkamaisesti vanhukseen.

"Katsopa vain! Sinä, pikku velho, alat jo puhua silmillä! Se on vielä aikaista!" torui ukko, ja samalla kun Burgerl juoksi hänen edellänsä portaita ylös ja hän itse hitaasti, porras portaalta, jälkiä seurasi, puhui hän päätänsä puistellen: "Tuo kananpoika ei ole typerä. On todellakin aika, että joku, jolla siihen on oikeus, puhuu asiat halki."

Burgerl tyrkkäsi oven auki ja huusi huoneeseen: "Taattoseni, iso-isä on täällä!"

"Hyvää päivää, appi!" tervehti nuori isäntä. "Ei ole hyvin tehty, kun käyt niin harvoin. Onhan jo koko ijäisyys viime käynnistäsi."

"Ei kokonaista kuitenkaan, puolikin riittää. Päivää päivää, Kaspar!"

Miehet puistivat toistensa kättä. Iso-isä sanoi sitten: "Kuule, Burgerl, puutarhassa istuu erään puun oksalla pieni lintu ja laulaa sinulle. Riennä sitä kuuntelemaan ja sulje ovi jälkeesi."

Burgerl seurasi vanhuksen viittausta, mutta vain niin kauas kuin häntä itseään miellytti. Puutarhaan hänellä ei ollut mitään kiirettä, ja lintu sai kauan turhaan laulella.

Jäätyään vävynsä kanssa kahden vanhus otti tuolin: "Saanen kai istua?"

"Kysyt vielä, tietysti, ole hyvä ja istu", sanoi Grasbodenin isäntä. "Älä pidä minua epäkohteliaana, kun en tarjonnut istuinta; pääni ei ole tänään oikein kunnossa."

Hän istui vastapäätä appeaan.

"Hyvin ymmärrettävää", sanoi appi, "olet eilisestä pohmelossa, et siedä paljoa ja harvoin nautit; ei se ole ihmekään. Kenties on kuitenkin parempi puhua sinun kanssasi tänään, jolloin sinun täytyy ponnistamalla pitää ajatuksiasi koossa, kuin muulloin, jolloin ajatuksesi lentävät vapaana kaikkeen -- niinkuin kansa sanoo -- mikä on viisasta ja ymmärtäväistä."

Grasbodenin isäntä ei ymmärtänyt vanhuksen veitikkamaista katsetta oikealla tavalla, vaan huudahti: "Sitäkö vielä puuttuu, että sinäkin, joka olet läheisimpiäni, tulet minua ivailemaan, omassa talossani ja omassa huoneessani!"

"Vai otat sinä sen sillä tavalla?" vastasi Halden isäntä, hänkin närkästyen. "No, koska niin tahdot, voin olla vakavakin ja sanoa suoraan, ettei siinä ole älyä eikä ymmärrystä, kun teet itsesi ja erään toisen oman väkesi ja koko kylän irvistelyn esineeksi, puhumattakaan lapsestasi, jolla on sekä silmät että korvat auki! Ja koska minä olen sinun lähimpäsi, olen tullut tänne juuri sitä varten, että saisin sinun tekemään lopun asiasta tavalla taikka toisella."

"Kuinka sitten?" kysyi nuori isäntä.

"Kuinka sitten?" toisti vanhus kohottaen kulmakarvojaan. Hän katsoa tuijotti vävyynsä niinkuin ei olisi häntä koskaan ennen nähnyt tahi olisi luullut hänen kadottaneen muutamia ruuveja päästään. Mutta hän supisti jälleen silmäluomensa ja sanoi: "He, lähetä tyttö matkoihinsa!"

"Sitä et voi vaatia, Burgerlin tähden."

"Joutavia, se on helposti autettu. Minä otan kummankin, pienemmän ja suuremman, omaan kotiini. Hinterwaldenin ja Föhrndorfin väki on niin suuri, että kaikki juoru siten loppuu."

"Mutta olisiko oikein, että lähettäisin lapsen niin kevyesti luotani?" sanoi Grasbodenin isäntä.

Halden vanhus asetti kätensä suun eteen ja rykäisi hiljaa: "Kuinka hellä isä sinä oletkaan!"

"Salli minun sanoa sinulle, appi", jatkoi toinen innokkaasti, "en selitä väärin tarkotustasi; mutta luota minuun, asiassa ei ole mitään muuta kuin ihmisten järjettömyyttä ja ilkeyttä. Jätä siihen sekaantumisesi toistaiseksi, ja saat nähdä, että juoruajat väsyvät ja totuus pääsee oikeuksiinsa."

"Totuudesta ei ole puhettakaan, vaan siitä, miltä asia näyttää, ja se tulee sitä pahemmaksi, kuta kauemmin se tällaisena jatkuu. Katso, Kaspar, minä toin tytön tähän taloon; ja siksi minä pidän omantunnonvelvollisuutena pitää huolta, sikäli kuin voin, että hänellä tästä talosta lähtiessäänkin on puhdas kunnia ja maine. Kaikkein pienin velvollisuuksistani on se, että kirjotan tytön vanhemmille ja pyydän heitä ratkaisemaan, saako tyttö edelleen jäädä tänne vai onko hänen palattava kotiin."

Grasbodenin isäntä nousi ja laski kätensä appensa olkapäälle. "Älä tee sitä, isä. Minä sanon, miksi ei. Hänen vanhempansa eivät ole näillä seuduin eivätkä voi muodostaa omaa käsitystä asiasta. Sinä voit saattaa heidät väärään luuloon, sillä sinä vetoat ihmisten puheisiin etkä tutki totuutta."

Hän kulki kuohuksissaan pari kertaa edestakaisin, sitten pysähtyi pöydän eteen ja jatkoi puhettaan vanhukselle:

"Vasta siitä päivästä, jolloin hän talooni saapui, on täällä ollut jotain rattoisuutta. Burgerlille hän on kuin toinen äiti; kuinka häntä koettelenkaan, hän on aina käyttäytynyt yhtä kunnollisesti, ja minulle hän on rehellinen ja vilpitön ystävä. Tyttö on minun kattoni alla yhtä hyvässä tallessa kuin äitinsä silmän alla, ja minä sanon sinulle, että hän on kunnioitusta herättävä, niin ettei kukaan uskalla sanoa hänelle ainoatakaan sopimatonta sanaa. Saat luottaa minuun -- minun tapani ei ole valehdella -- vaikka olenkin osottanut hänelle kiitollisuuttani hyvillä sanoilla, ystävällisellä kohtelulla ja lahjoilla, en kuitenkaan ole koskaan unhottanut, mitä velvollisuutemme toisiamme kohtaan vaatii. En ole koskaan ajatellut kaukaisintakaan luvatonta ajatusta ... mutta mitä hittoa sinä naurat, isä, ikäänkuin minä en olisi viisas? Oletko mieletön? Onko siinä mitään naurettavaa?"

Vanhus oli nojannut tuolillaan taaksepäin ja nauroi kurkun täydeltä. Mutta huomattuaan vävynsä vihan ja kärsimättömyyden vallassa puristelevan ja puistelevan nyrkkejään, hän nousi kiireesti ja tarttui rauhottavasti hänen käsivarteensa. "Kaspar", huudahti hän, "nyt tahtoisin sanoa sinulle kokkasanan, mutta en keksi sopivaa. Onko todellakin mahdollista? Tyttö on sinun kotisi sielu, lapsesi toinen äiti, sinun uskollinen ystäväsi ja kaikessa suhteessa kunnon nainen -- tarvitseeko sinun sitten vielä vannoa, ettei sinulla ole ollut häneen nähden kaukaisintakaan luvatonta ajatusta?! Mutta, sinä herttainen tomppeli, miksi et ole tavannut sitä ajatusta, joka on lähinnä, nimittäin -- luvallista?"

"Luvallista?"

"Niin, miksi et tee häntä vaimoksesi, koska kerran jo olet rakastunut häneen ja hän sinuun, ja vieläpä siihen määrään, että viisautenne ja ymmärryksenne estää teitä näkemästä, miten tyhmästi käyttäydytte rahvaan nähden?"

Grasbodenin isäntä oli nostanut oikean käden niskaansa. Hän seisoi siinä eteensä tuijottaen ja kuuli vanhan Halden isännän jälleen nauravan "ikäänkuin hän ei olisi viisas". Mutta kun hän heitti sivukatsauksen appensa nauraviin kasvoihin, räpyttäviin, kyyneleissä helmeileviin silmiin ja huohottavaan suuhun, alkoivat hänen omatkin suupielensä värähdellä; vanhuksen iloisuus oli tarttuvaa. Kaspar Engert antoi kätensä vaipua ja yhtyi nauruun, sen ohessa puistaen lakkaamatta päätään ikäänkuin hänen ihmettelyllään ei olisi mitään määrää. Siitä johtui etteivät miehet omalta melultaan kuulleet heleää naurua, joka kaikui aivan oven takana.

Iloisuus on tarttuvaa. Leena istui eteisen portaalla ja odotti Burgerlia. Kun ylhäältä kuului kaikuva nauru, hänkin hymyili ehdottomasti: "Mitähän ne niin hassusti nauravat?"

Silloin juoksi Burgerl portaita alas, piti oikealla kädellään esiliinaa suun edessä ja kääri vasemman Leenan kaulaan. "Tiedätkö, mitä iso-isä tahtoo?"

"Mistä sen tietäisin?"

"Häitä", kikatti pienokainen.

"Älä puhu tuhmuuksia!"

"Äläkä sinäkään ole älytön", sanoi Burgerl. "Sinusta pitää tulla talon emäntä."

Leena punastui ja työnsi lapsen luotaan. "Sellainen pila ei ole sopivaa!"

"Ei se ole pilaa", nauroi Burgerl ja hyppi Leenan ympäri. "Isä aikoo vakavasti."

"Burgerl!"

"Mutta, Leena, eikö sinullakaan ole silmiä? Täytyykö sinullekin sanoa niinkuin iso-isä sanoi isälle -- että hän on rakastunut sinuun ja -- sinä häneen?"

Silloin haihtui veri Magdaleenan poskilta, hän ojensi molemmat kätensä torjuen eteenpäin ja hypähti kiihkoisesti pystyyn. Mielessä ainoa ajatus: pois täältä! hän riensi portaita ullakkokamariin.

Burgerl seisoi niin hämmästyneenä, ettei edes huomannut kääntyä katsomaan pakenevan jälkeen. Hän kääri esiliinansa pari kertaa käsivartensa ympäri ja purki sen jälleen. Äkkiä painostava tuska valtasi hänet, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä ja suun ympärys värisi. Hän riensi portaille ja kiiruhti ylös.

* * * * *

"No, Kaspar", sanoi Halden isäntä, "minusta näyttää, ettei tämä keino, ratkaista asia ottamalla tyttö emännäksi, tunnu sinusta erittäin vaikealta?"

"Ei, ei; jos sen sanoisin, olisi se aika valhe", virkkoi Grasbodenin isäntä nauraen, lisäten kuitenkin kohta vakavana: "mutta epäilen, suostuisiko hän siihen."

"Älä ole typerä. Sanon sinulle, voi sattua, ettei tyttö siedä rakastettunsa tähden pilkkaa ja häväisyä ja käyttäytyy ihmisten nähden sentähden tylysti häntä kohtaan; mutta en ikipäivinä usko mahdolliseksi, että kukaan antaisi sepittää itsestään häväistyslauluja ja kärsisi pilkkaa pysymällä kiinni miehessä, jota ei rakasta. Se on mahdotonta, usko se! Minä tunnen naisväen."

"Olen kuullut, että sinä olet ollut niihin taipuvainen."

"Katsopa vain! Ja minä kuulen, että sinä olet tyytyväinen. Vuosiin ja päiviin ei sinulta ole leikkipuhetta kuultu, ja nyt sinä jo kokkailet minun kanssani!"