Part 19

Melik viittasi heille. Kumpikin alkoi kulkea pilareiden ohi nostaen raskaita laskosverhoja ja tarkastaen, oliko joku jäänyt niiden taakse kuuntelemaan. Tarkastuksensa toimitettuaan ja huomattuaan kaikkien todella menneen, he poistuivat valtaistuinsalista.

Anahita oli jäänyt yksin suurherran valtaistuimen eteen. Hän oli noussut seisomaan ja valmistautui jatkamaan kertojattaren tointansa.

Lukuisat pitkäjalkaiset kullatut lamput, jotka hämäräisen kattovalon riittämättömyyden vuoksi oli sytytetty avaraa valtaistuinsalia valaisemaan, paloivat leimuten ja korkealiekkisinä.

Melik piti yhä hehkuvat silmänsä kiinnitettyinä Anahitaan, joka ensin avokatsein niitä kesti, mutta joka, jäätyään kahden kesken suurherran kanssa, vaistomaisesti väisti niitä, luomalla katseensa alas.

Nyt katsoi hän velvollisuudekseen jatkaa asiansa esittämistä ja nosti taas silmänsä suurherran puoleen, luoden häneen avoimen, vilpitöntä intoa ja varmuutta kuvastavan katseen. Mutta yhä hehkuvammin ja terävämmin silmäili shaahi häntä. Anahita tunsi sisässään selittämätöntä vavistusta, mutta alkoi kuitenkin melkein tyyneellä äänellä:

-- Tulen esittämään sinulle, suurherra, onnettoman kurdilaispäällikön, Mervimin asiaa.

-- Et luultavasti tiedä, että olen itse tuominnut Mervimin juonittelijana ja maankavaltajana -- sanoi Melik.

-- Sen tiedän, suurherra. Mutta Mervimin vihamiehet sekä väärät todistajat olivat saattaneet tietosi harhaan, niin että langetit väärän tuomion, sillä Mervim on viaton.

-- Tiedätkö, kertojatar, mikä rangaistus sinua uhkaa, jos olet ottanut ajaaksesi väärää asiaa?

-- Sen tiedän.

-- No mitä sanoisit, jos tuo Mervim sittenkin olisi syyllinen?

-- Sitä en voi uskoa, sillä on siksi lukuisia todistajia, jotka kaikki ovat valmiit valalla vahvistamaan väitöstään, että Mervim on syytön. Koko läntinen parsien heimo saattaa tämän todistaa ja valalla vahvistaa todistuksensa.

-- Entä jos minulla olisi vielä lukuisammat, vielä tehoisammat todistajat, jotka vannovat Mervimin olevan syyllisen?

-- En tunne sinun todistajiasi, suurherra. -- Mutta suvaitse ensin kuulustella minun todistajiani.

Anahita katsahti sivulleen, ikäänkuin olisi etsinyt todistajiaan ja tunsi helpoitusta päästessään hetkeksi vapaaksi shaahin katseesta, jonka omituinen hehku nyt kävi hänelle vallan sietämättömäksi.

Silloin Melik nousi norsunluu-istuimeltaan ja astui alas muutaman valtaistuimen portaan kertojatarta kohti. Hänen silmissään välkkyi lempeämpi hohde ja hän virkkoi:

-- Tahdoin vaan koetella varmuuttasi ja rohkeuttasi. Huomaan nyt, että olet yhtä rohkea kuin kaunis. -- Todistajasi ovat tarpeettomat. Suurvisiirini, Hassan Ibn Alin, kautta olen jo paljon ennen ilmoitustasi saanut kuulla, että hän puolestaan on Mervimin asiaa uudestaan tutkinut. Hän piti sitä niin vaarallisena, ja ajatellessaan edeltäjättäresi kovaa kohtaloa, tahtoi hän suojella sinua samanlaisesta ja ryhtyi asiaa tiedustelemaan. Nyt on minunkin vakaumukseni varma, ja kohta on Mervim julistettava vapaaksi ja entisiä oikeuksiaan nauttivaksi.

Ilo välkähti Anahitan silmiin, kun hän kuuli nämät shaahin sanat.

Shaahi huomasi tämän hänen kasvojensa ilonkirkkauden ja astui vielä muutaman portaan alemmaksi, niin että hän nyt seisoi valtaistuimen alimmalla portaalla. Hän virkkoi:

-- Siltä ei sinun ansiosi vähene, sillä olet osoittanut suurta rohkeutta, ottamalla kerrottavaksesi näin vaarallisen asian. Sinun ilmoittamanasi se yksistään saattoi joutua uudelleen käsiteltäväkseni. Ja sinun ylistystäsi annan kuuluttaa moskeoissa ympäri maata. Vaan näön vuoksi annan kuulustella todistajia. Voit olla varma siitä, että Mervim pääsee vapaaksi.

Iloissaan laskeutui Anahita matolle polvilleen ja rukoili palavan kiitosrukouksensa Allahille, joka näin palkitsi hänen pyrkimyksensä, joka näin oli valaissut suurherran mielen.

Hänen rukoillessaan oli Melik astunut hänen viereensä ja silmäili häntä ihailevin katsein.

Kun Anahita lopetettuaan rukouksensa taas nousi pystyyn, säpsähti hän nähdessään suurherran vallan vieressään. Tämä tarttui hänen käteensä ja vei hänet valtaistuimen portaiden vieressä olevien korkeiden sillkkipatja-istuinten luo, virkkaen:

-- Olet jo varmaankin väsynyt. Levähdä siis tässä hetkinen!

Kun Anahita ujona oli noudattanut kehoitusta, istuutui shaahi vallan hänen viereensä ja sanoi:

-- Onneasi voit kiittää, että ryhdyttyäsi tähän vaikeaan asiaan olet välttänyt kaikki uhkaavat vaarat. Ihme on näet, ettei peljätyn ja kukistamattoman Alamutin fidaavienkaan ole onnistunut sinuun tikarejansa tähdätä.

-- Allah on ollut vahvana turvanani.

-- Niin on; ja lisäksi minä ja suurvisiirini. Mutta eivät vaarasi nytkään lopu. Päinvastoin kaikki Mervimin vihamiehet nyt kiivaasti rupeavat sinua ahdistamaan. Tahdon vapauttaa sinut näistä vaaroista, sillä nuoruutesi ja kauneutesi ansaitsevat ylhäisintä asemaa. -- Kuuletko, kertojatar? Olen mieltynyt sinuun, ei yhdenkään naisen sulo vielä ole minusta tuntunut niin viehkeältä kuin sinun; äänesi kaiku on hopeanheleä ja korvalleni vienointa soittoa. Senvuoksi tahdon kohoittaa sinut puolisokseni, lempipuolisokseni, haaremini valtiattareksi. -- Kuuletko, kertojatar? Niin vastustamatta on sulosi minut hurmannut.

Anahita oli tämän kuultuaan vallan tyrmistynyt, hän ei voinut uskoa korviaan, eikä hän voinut vastata sanaakaan.

Shaahi ei intohimonsa kiihkossa huomannut Anahitan kauhunilmettä, vaan jatkoi yhä enemmän tulistuen:

-- Sinäkö ainaiseksi harsoihin peittäisit nuo silmät, jotka säteilevät kirkkaina kuin soheil-tähti, levittäen ainaista onnea niille kuolevaisille, jotka asuvat sen valaisemilla mailla!

Voimatta kauempaa hillitä itseään, kietoi Melik käsivartensa Anahitan ympäri ja tahtoi painaa suudelman hänen silmilleen.

Mutta Anahita kokosi kaiken tarmonsa, tempautui irti hänen käsivarrestaan ja syöksyi läheisen marmoripilarin luo, tarttuen siihen käsivarsineen, ikäänkuin turvautuen vankan kiven apuun.

Hänen vastustuksensa kiihoitti yhä enemmän Melikin intohimoisia pyyteitä. Leimuavin katsein hän lähestyi Anahitaa toistaakseen äsken yrittämänsä hellyyden osoitetta.

Kun Anahita taas näki hänet vallan lähellä itseään, puhkesi hänen itsesuojelemisvaistonsa esiin, hän irroitti käsivartensa pylväästä ja väistyi pari askelta. Sitten hän ojensi vartalonsa ja asettui ikäänkuin vastarintaan.

Ääni varmana ja silmät säihkyen vakaumusta hän huudahti:

-- Muista minun valaani... ja muista myöskin omaa valaasi!

-- Ne muistan -- sanoi Melik -- mutta ylimäinen pappi saattaa meidät molemmat valastamme vapauttaa. Hänet kutsutan viipymättä tänne, sillä jo tänä iltana täytyy sinun tulla omakseni!

-- Se olisi Allahin pyhän tahdon rikkomista, se olisi hänen pyhän lakinsa pilkkaamista!

-- Olen Allahin tahdon ja lain edustaja maan päällä.

-- Kansa ei ole suostuva siihen, että sen valitsemaa ja voitelemaa näin loukataan.

-- Kansan täytyy taipua minun tahtoni alle. Ei yksistään Persian kansa ole käskyjeni alainen. Olen masentanut toistakymmentä eri kansakuntaa Aigean meren ja Induksen välillä. Kaikki tottelevat ne käskyjäni. Kuka rohkenisi nousta minun tahtoani vastustamaan? Minulla on valta vaikka kokonaan lakkauttaa kertojattaren toimi ja käskeä vääryyttä kärsivien suorastaan kääntyä minun puoleeni.

Voimatta hillitä verensä tuimaa kuohahdusta, lähestyi Melik uudestaan Anahitaa; kertojatar vaipui hervottomana alas mosaiikkipermannolle patsaan viereen, ruveten itsekseen rukoilemaan.

Nähdessään Anahitan pelon ja tuskan, tyyntyi Melik hieman ja päätti malttaa mielensä ja lohduttaa häntä.

-- Nouse -- sanoi hän -- ja levähdä patjaistuimella. Älä pelkää minua, sillä olen ystäväsi... ja olen rakastava sinua kiihkeämmin kuin ketään muuta naista. Ymmärrän levottomuutesi ja arvelusi. Mutta kun ylimäinen pappi saapuu, on hän mielesi rauhoittava.

Kuullessaan ylimäistä pappia mainittavan, tointui Anahita hieman, ja toivon välke välähti hänen sielussaan. Ehkäpä ylimäinen pappi oli häntä puolustava, oli vastustava suurherran mielettömyyttä ja soimaava hänen rikollista aiettaan.

Melikin poistuttua valtaistuimen luo, meni Anahita patjaistuimelle, jolle hän hervottomana vajosi. Hänen voimansa olivat uupuneet.

Melik astui sillävälin ylös valtaistuimelle ja näpäytti sen sivulla riippuvaa kultalevyä. Seuraavassa tuokiossa riensivät Demur ja Abu'l-ganaïm esille.

Melik viittasi heitä tulemaan syrjään ja sanoi Abu'l-ganaïmille:

-- Mene kutsumaan tänne ylimäinen pappi. Hän pukekoon ylleen täyden ylimäispapillisen pukunsa ja tuokoon juhlakoraanin mukaansa. Hän toimittakoon ensin puhdistavan kylvyn ja valmistautukoon rukouksella isossa sinisessä moskeassa sitä tärkeätä tointa varten, jonka hänelle täällä olen määräävä.

Visiiri Abu'l-ganaïmin poistuttua suurherran käskyä täyttämään, kääntyi tämä Demurin puoleen ja sanoi puoliääneen:

-- Kutsu tänne haaremin naisia ja kertojattaren saattonainen ja käske heidän johdattaa hänet lempipuolison-huoneisiin. Kertojattarelle annettakoon parhaita virvokkeita, ja odaliski-kuoro laulakoon ja tanssikoon hänen edessään, jos se häntä huvittaa. Hänelle tuotakoon runsaasti kulta- ja helmikoristeita sekä hohtokiviä. Seinät ja divaanit peitettäköön kaiteilla verhoilla, ja jos hän haluaa levähtää, levitettäköön sisimmässä makuuhuoneessa pehmeimmät patjat ja silkkipeitteet. Ruusuöljyä priiskoitettakoon kaikkialle näissä haaremin valiohuoneissa. -- Muistatko toimittaa kaikki, mitä käskin?

-- Palvelijasi on täyttävä kaikki käskysi.

-- Saatettuasi kertojattaren lempipuolison-haaremiin, tulee sinun kutsua hovilaiset, Mervim ja todistajat tänne. Tahdon julistaa Mervimin vapaaksi.

-- Sen teen, suurherra. Pitääkö minun myös järjestää todistajat tavanmukaisesti saattamaan kertojatarta takaisin hänen linnaansa?

-- Se on tarpeetonta. -- Kertojatar jää tänne. Hänen äänensä on liian heleä, hänen silmänsä liian kauniit, jotta hän voisi sulkeutua ahtaiden muuriensa sisälle. Hän on tästälähin muuttava ammattia.

Tämän sanottuaan Melik iski Demurille merkitsevästi silmää.

Suurvisiirin pojan mentyä naisia kutsumaan, lähestyi Melik Anahitaa, joka sivulle päin nojaavana, tyrmistyneenä kuiskaili rukouksiaan.

Melikin istuutuessa hänen viereensä, hän kavahti rukouksistaan ja näytti taas aikovan paeta.

Mutta Melik tarttui hellästi hänen käteensä ja sanoi lempeällä äänellä:

-- Opit vielä minusta pitämään, siitä olen varma. Sillä olen kohoittava sinut haaremin ylimmäksi. Kaikkien tulee sinua palvella, kaikkien tulee ihanien silmiesi väikkeestä lukea vähimmätkin mielihalusi ja ehdottomasti täyttää ne, jos ne suinkin ovat täytettävissä. Haaremin aarreholvit tulevat olemaan avoinna sinulle; saat valita itsellesi sieltä niin paljon kultaa, helmiä ja hohtokiviä kuin vaan halajat. Juhlatiloissa olet ajava minun rinnallani kultavaunuissa, ja tulevalla Bagdadin retkellä olen Itämaan ruhtinaille ylpeänä näyttävä sinun harvinaista suloasi. Ja kaikki tulevat sinua ihailemaan ja ylistystäsi toistamaan ympäri maanpiiriä.

Anahita kokosi kaiken rohkeutensa ja virkkoi:

-- Kaikki aarteesi ja tarjoamasi kunnia eivät saata poistaa häpeää ja Allahin vihaa, jonka aiot vetää itsesi ylitse, ja myöskin minun ylitseni.

Pilarien välistä raskasta verhoa nostettiin nyt, ja Demurin kutsumat naiset, Ferengis etumaisena, astuivat sisään. Notkistettuaan toisen polvensa suurherran edessä, menivät he Anahitan luo.

Huomattuaan Ferengiksen, nousi Anahita patjaistuimelta ja syleili häntä. Kertojatar koetti hillitä liikutustaan; hän ei valittanut, mutta kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.

Ferengis ei ymmärtänyt hänen syvää liikutustaan, mutta siitä kiihkeästä tavasta, jolla Anahita häntä syleili, ikäänkuin äänettömänä anoen häneltä suojelusta, saattoi hän aavistaa jotakin tavatonta.

Suurherra viittasi Demurille, joka naisten jälkeen oli ilmestynyt marmoripylvään luo.

Suurvisiirin poika virkkoi:

-- Suvaitse, kertojatar, seurata näitä naisia sisähuoneisiin lepoa ja virvokkeita nauttimaan.

Anahita huomasi, ettei hänellä ollut muu edessä, kuin noudattaa käskyä. Nojautuneena Ferengiksen olkaa vastaan ja haaremin ylhäisten palvelijanaisten seuraamana alkoi hän hitaasti astua pois valtaistuinsalista Demurin osoittamasta sivuovesta.

Melik seurasi tarkasti katseillaan poistuvaa kertojatarta, ja hänen tulinen silmäilynsä ilmaisi rajatonta ihastusta.

KAHDEKSAS LUKU.

Valtaistuinsalin vieressä oli toinen avara sali, johon Mervim, hovilaiset ja todistajat olivat poistuneet siksi ajaksi, kun shaahi kuulusteli kertojatarta.

Haoma, jonka mieli oli oudon jännityksen valtaamana ja joka levottomana odotti sitä hetkeä, jolloin todistajat jälleen kutsuttaisiin valtaistuinsaliin, missä shaahin julistuksen Mervimin asian ratkaisun suhteen piti tapahtua, oli asettunut syrjäisen pylvään luo. Jo valtaistuinsalissa oli muuan vanhanpuolinen hovilainen, jonka tarkistelevat ja ilkeät silmät lakkaamatta tähystelivät Haomaa, vetänyt tämän huomion puoleensa. Vanhuksen kasvot olivat tuntuneet hänestä tutuilta, mutta sitten oli tuo hovilainen taas kääntynyt pois. Kun mentiin viereiseen saliin, oli tämä vanhus kulkenut vallan Haoman ohi ja luonut häneen vihamielisen ja samalla ivallisen katseen. Ja silloin oli Haoma tuntenut hänet, huolimatta hänen komeasta hovipuvustaan. Hän oli Shiruje, entinen häpeävankien vartija.

Todistajien odotussalissakin oli Shiruje muutaman kerran kulkenut Haoman ohi ja pysähtynyt matkan päähän häntä tähystelemään. Ja Haomasta oli tuntunut, kuin olisi tämä häijy mies tahtonut väijyä häntä tai urkkia esille hänen ajatuksiaan. Mutta Haoma näytti hänen suhteensa välinpitämättömältä, eikä enää luonut häneen katsettakaan.

Annettuaan määräyksensä Anahitan johtamisesta tähän aikaan asumattomina oleviin shaahin lempipuolison huoneisiin ja käskettyään naispalvelijoiden niitä komeasti koristaa, meni Demur siihen saliin, missä todistajat ja hovilaiset odottivat. Kulkiessaan salin toisessa päässä olevalle kohonteelle, kuuluttamaan että shaahi heitä odotti ilmaistakseen päätöksensä, huomasi Demur Haoman. Kuulutus-toimensa täytettyään hän heti riensi Haoman luo. Todistajat ja hovilaiset alkoivat sillävälin tulvia sisälle valtaistuinsaliin.

Shirujelta ei jäänyt huomaamatta, että suurvisiirin poika ja Haoma näin jäivät muista jälelle. Hän seurasi ihmistulvaa niin hitaasti, että oli viimeisten joukossa. Kun hän, ennen astumistaan valtaistuinsaliin, käänsi päätään katsoakseen juttelevia ystävyksiä ja silloin huomasi heidän vilkkaasti keskustelevan, ei hän seurannutkaan muita sisälle, vaan poikkesi pilarin ja ovipielen väliseen syvennykseen tähystelemään, mitä he aikoivat tehdä.

Demur oli kiireisesti kertonut Haomalle viime hetkien tapahtumat, eikä jälkimäinen vielä ollut tointunut hämmästyksestään. Sen verran oli hän käsittänyt, että Anahitaa uhkasi tavaton vaara ja häpeä, ja että hänen tuli uhrata kaikki pelastaakseen hänet.

Samassa Haoma huomasi salin tyhjäksi ja huomautti:

-- Eikö meidän pitäisi mennä sisälle shaahin päätöstä kuulemaan?

-- Se on tarpeetonta -- sanoi Demur. -- Shaahi ei nyt tule kuulustelemaan ketään todistajia, sillä hänen päätöksensä on jo valmis. Ja vaikka Mervimin asia olisi vaarakin, hän hänet muitta mutkitta julistaisi syyttömäksi, sillä ymmärräthän, ettei shaahin lempipuoliso mitenkään saa ajaa väärää asiaa! Tuo sana lempipuoliso koski kipeästi Haoman mieleen, ja kauhistunut ilme kasvoissa hän kääntyi Demurin puoleen kuiskaamaan:

-- Ystävä hyvä, tahdotko kuulla ja auttaa minua? Nyt jos koskaan tarvitsen apuasi, sillä olen suuren ahdistuksen valloissa.

Oudot aavistukset leimahtivat Demurin mielessä ja hän virkkoi:

-- Menkäämme pois täältä, niin saat kertoa minulle kaikki.

-- Mutta voitko poistua?

-- Sen voin tehdä, sillä olen nimenomaan shaahilta saanut toimekseni valvoa lempipuoliso-huoneiston koristamista ja Anahitan kestitsemistä. Isäni huoneet ovat tässä lähellä. Asustan niissä nyt hänen poissaollessaan. Siellä saamme häiritsemättä puhua.

Leveätä pylväskäytävää myöten he poistuivat odotussalista ja astuivat avaralle pihalle. Sen perältä menivät he sisälle pienempään palatsirakennukseen, ja kuljettuaan pitkän solakäytävän läpi saapuivat he suurvisiiri Hassan Ibn Alin avaraan odotussaliin, joka Haomalle oli tuttu hänen edelliseltä käynniltään. Sieltä he kulkivat suurvisiirin pieneen työhuoneeseen.

-- Mikä sinun on? -- kysyi Demur heidän istuuduttua.

Haoma tunnusti nyt hänelle onnettoman rakkautensa kertojattareen, miten tämä oli sen hyljännyt ja miten Haoma oli päättänyt taistella luvatonta kiintymystään vastaan sekä ilmaista kieltäymispäätöksensä kertojattarelle.

-- Minun täytyy vielä saada häntä tavata, minun täytyy saada ilmaista hänelle päätökseni, minun täytyy vielä kerta nähdä hänen viattomat silmänsä...

-- Mutta ajattele toki, että toivomuksesi on miltei mahdoton toteuttaa. Mitenkä voisit sinä tunkea lempipuolison-asuntoon joutumatta mitä suurimpaan vaaraan?

-- Sanoithan juuri itse, että sinulla on toimena valvoa näiden huoneiden koristamista. Etkö voisi kutsua kertojatarta johonkin sivuhuoneeseen, jotta voisin puhua hänen kanssaan?

-- Sitä en voi. Sillä kertojattaren mentyä sinne sisälle, en minä enää saa näyttäytyä siellä. Ainoastaan uskottujen eunukkien kautta saan kuulustella, miten koristaminen ja kestitys on järjestetty.

-- Anna minulle siis eunukinpuku ja toimeksi jonkun koristusesineen vienti noihin huoneisiin. Saatanhan salaisesti puhutella Ferengistä ja pyytää häntä kutsumaan kertojatarta johonkin sivuhuoneeseen.

-- Se olisi yksi keino. Mutta sekin on perin vaarallinen. Ajattele, kuinka paljon panet alttiiksi yhden hetken vuoksi!

-- Kiellätkö siis apusi minulta, kiellätkö tämän pyynnön, joka kenties on viimeinen, jonka sinulle teen?

Haoman ääni oli niin rukoileva ja hänen silmissään kuvastui niin surullinen ilme, että Demur tunsi itsensä liikutetuksi.

Hän sanoi:

-- En kiellä apuani; mutta pelkään vaan, että syöksyt suoraa päätä turmioon. Et luultavasti tiedä, mikä kauhea rangaistus kohtaa sitä miestä, joka tavataan shaahin haaremista. Hän sidotaan käsistä ja jaloista ja haudataan elävältä kaulaa myöten. Sitten soaistaan hänen silmänsä ja hän saa tässä tilassa nääntyä nälkään. Melik on hirvittävä, kun hän suuttuu. Hän on antanut soaista silmät omalta veljeltään, joka kapinoi häntä vastaan.

-- Olen valmis mihin kärsimyksiin tahansa. Olen jo ennenkin katsonut surmaa silmiin; Velvollisuuteni on, jos suinkin voin, tunkeutua kertojattaren luo, näyttääkseni, että henkeni uhalla tahdon tehdä hänelle viimeisen ystävänpalveluksen.

-- Onko siis tämä toivomuksesi järkähtämätön?

-- Se on järkähtämätön, jos mahdollisuus sen sallii.

-- Ajattelen siis näin: Pukeudut eunukinpukuun ja viet ruusuöljy-ruukkua lempipuolison makuuhuoneeseen. Mukaasi tulee taattu eunukki, joka tuntee nämät huoneet ja käytävät. Menette makuuhuoneeseen. Siinä tai jossakin sen lähellä olevassa huoneessa ovat Anahita ja Ferengis, sillä en luule, että kertojattarella on halua mennä isoon saliin kuulemaan soittoa ja katsomaan odaliskien tanssia. Nähdessäsi Ferengiksen, voit salaisesti viitata häntä tulemaan makuuhuoneen viereiseen kylpyhuoneeseen -- tunnen kaikki nämät huoneet hyvin, sillä olen valvonut niiden korjaustöitä. Pyydä häntä silloin sanomaan Anahitalle, että kylpy odottaa, tai jotakin sellaista. Sano sitten kertojattarelle nopeasti sanottavasi. Sillä jos viivyt, olet hukassa. Shaahi julistaa paraikaa päätöksensä Mervimin asiassa ja vastaanottaa kansan suosionosoituksia. Ei voi viipyä pitkää aikaa kunnes ylimäinen pappi saapuu. Ja keskusteltuaan hänen kanssaan shaahi epäilemättä heti vie hänet Anahitan luo. Sitä ennen sinun täytyy olla poissa. Mutta sinun ei sovi palata samaa tietä. Mukaasi tullut eunukki osoittaa sinulle käytävän, joka kylpyhuoneesta johtaa puutarhaan. Tästä puutarhasta vie käytävä sille pihalle, josta shaahi lempipuolisonsa kanssa lähtee ajelemaan. Pihan perällä on ovi, joka vie tähän isäni asuntoon johtavaan käytävään. Sillä tätä tietä on suurvisiirin ilmestyminen avaamaan joen marmorisillalle päin aukenevaa kullattua porttia, shaahin lähtiessä ajamaan. Tämä avain on nyt, kuten kaikki muut isäni hoitamat avaimet, hallussani. Tuon oven edessä ei vielä ole mitään vartijaeunukkia, koska tämä palatsin osa jo jonkun aikaa on ollut asumattomana. Aukaise tuo ovi ja sulje se huolellisesti jälkeesi. Sitten astut salakäytävään, jota myöten opaseunukin kanssa palaat näihin huoneisiin. Täällä saatat piillä kunnes tulee pimeä, pukeutua omiin vaatteisiisi ja syrjäkäytäviä myöten poistua ja palata vuorikoskelle. Mutta suurin varovaisuus on tarpeen. Ja sittenkin on yritys hyvin vaarallinen... Jos joutuisit kiinni, olisi minunkin tilani vähän arveluttava...

-- Se on pahin pelkoni. Mutta ennen annan kiduttaa itseni kuolijaaksi, kuin ilmaisen sinun minua auttaneen.

Omituinen toivonvälke valaisi Haoman otsaa, hän puristi liikutettuna ystävänsä kättä ja virkkoi:

-- Miten paljon teetkään minulle, sinä kelpo ystävä!

-- Ei ole hetkeäkään hukattavissa -- huomautti Demur. -- Odota täällä hetkinen.

Menen kutsumaan tänne eunukin ja käsken hänen tuoda sinulle valepuvun.

Demurin mentyä, rupesi Haoma kuumeisesti astumaan edestakaisin pienen huoneen lattiaa pitkin. Outona kuohuivat hänen tunteensa, raivo ja epätoivo taistelivat hurjaa taistelua hänen sisällään, ja levottomana odotti hän joka hetki Demurin paluuta.

Nopeasti palasikin suurvisiirin poika, eunukki seurassaan. Haoma ei myöskään vitkastellut pukiessaan ylleen pitkää punaista eunukki-vaippaa ja suurta avaraa vaaleankeltaista päähinettä. Hän sai ruusuöljyruukun käteensä, ja toverinsa seurassa, joka kantoi hienoja pyyheliinoja -- kylpyhuoneen tarpeisiin -- alkoi Haoma kulkea vaarallista päämääräänsä kohti.

Jäähyväisiksi hän herttaisesti puristi Demurin kättä.

YHDEKSÄS LUKU.

Se piha, joka sijaitsi valtaistuinpalatsin vieressä, oli Haoman ja hänen kumppaninsa astuessa sille, vallan tyhjä. Haoma päätti siitä, että shaahi ja kansa vielä olivat valtaistuinsalissa. Esteettömästi pääsivät he sisälle shaahin lempipuolison huoneisiin, sillä pääovella ei vielä ollut mitään vartijaa. He kulkivat useampien upeiden huoneiden läpi, joita haaremin ylhäiset palvelijanaiset verhoilla, pehmeillä silkkimatoilla ja kukilla koristivat. Siellä täällä auttoi heitä joku eunukki. Mutta nämätkään eivät kiinnittäneet Haomaan ja hänen kumppaniinsa huomiota, koska luulivat heitä suurvisiirin pojan lähettämiksi apureiksi.

Pienemmistä huoneista saapuivat Haoma ja opas-eunukki avaraan saliin, jossa odaliski-tanssijattaret ja soittajattaret, puettuina kevyisiin ja lyhyisiin hameisiin, odottivat. Anahitaa ja hänen ystävätärtään ei vielä täälläkään näkynyt.