Part 3

INRA riemuissaan: Olet sankari kapinaurosten sorjain. Ja vainottu lailla oot orjain. Tuli rintahas lyötty, tuli välkkävä vyöllesi vyötty -- Ja huulilta samallainen kuin prinsessa nainen! Olet sankari unieni!

NARKAS vähän kohottautuen: Tuo viiniä huulilleni -- --

INRA Olen kaltaisesi, tulen immeksesi.

Aikoo painua Narkaan puoleen, mutta havaitseee tämän menneen tainnoksiin ja peljästyy. Yökkö, MaraMatti, Hyyppä ja pari muuta apinaurosta hiiviskelee pitkät köynnösköydet ja isien leukaluut kädessään esiin vasemmalta ja lähestyvät Inraa takaapäin tämän näkemättä.

Hän riutuu jälleen, hän kalvistuu -- -- -- Taas auttaisko suutelosuu.

Aikoo suudella, silloin kietoo Yökkö hänet takaapäin köynnöksiin, vie vasemmalle ja sitoo nopeasti ulommaisen puun kylkeen. Narkas jää makaamaan tainnoksissa. Hyyppä menee myös Inran luo. Marakatti ja kaksi muuta lähestyvät Narkasta, varovasti ja kurkkien.

YÖKKÖ Häh-häh, jokos selvän teit, mihin häntäni veit!

INRA ylpeässä uhmassa, jossa soinnahtaa myös lapsellista uhittelua:

Olen ihmisen morsian! Sain sankarilta ma salamaa.

HYYPPÄ Olet kauniimpi entistäkin -- --

YÖKKÖ Sun opetan kyllä sun, västäräkin!

Heristelee uhkaavasti leukaluulla.

INRA voitonvarmasti uhitellen: Lyö, kääpiöpeikko, sun iskus on heikko. Nyt syntyy sankarin ihme!

HYYPPÄ Äläs immelle mun sinä mekastele!

YÖKKÖ Älä siin' ihan nokalla kekastele!

MARAKATTI Pojat, täällä lie ihmisen kakara!

Yökkö siirtyy Narkaan luo. Hyyppä jää ihmettelemään Inran ihanuutta.

Niin kalvas, ett' aurinko luun läpi paistaa.

YÖKKÖ Mitä muotoa peukalosakara?

Kumartuu tutkimaan.

Jos mallia käyräkyntistä, kaistaa -- -- no, enkös sanonut -- -- katsohan petoa, sama ruoja, mielt' ihan alkaa etoa -- -- Hanuuman ja sielunpaimen miss' aikaillevat? Heit tarvis ois tuomion tekoon -- --

HYYPPÄ Isä viholaiskekoon jäi seesamin alle, emo vieressä tärrää ja hyppii, ukon turkieta otuksia nyppii.

MARAKATTI Ja paimen, hän liian suuren sai leukaluun, tähän lähelle väsähti alle pähkinäpuun.

HYYPPÄ Minä lennätän sanan!

Yrittää kurkottaa sormellaan Inran huuliin, Inra uhoaa puraista.

Isält' omaksi pyydän sun, kaunihin kanan!

Juoksee vasemmalle.

YÖKKÖ Pojat, ihmisen peijjaisjuhla nyt alkaa! Paratiisissa, onnelan puolla otus tuollainen harvoin saa kuolla.

Kääntyy nauraa hohottaen mennäkseen Inran luo.

MARAKATTI Mit' oisi, jos nipästäis ihmisen jalkaa?

YÖKKÖ kääntyy takaisin vihaisena: Jätä nipistämättä se sorkka tai vilutauti ja horkka sun selkäsi köyryyn lyö ja Iisäksi untuvat nahasta syö.

Menee Inran luo, mielistelevästi houkutellen.

Naa -- jokos sirkutat, sirppana sorja, miss' on minun häntäni norja -- -- -- Mikä hyöty on kiukusta mykästä? Ei mykkää neitoa missään lykästä, sano päätä ja pahkaa, niin paimenen eessä sun suojelen selkänahkaa.

Jatkaa hiljaisella äänellä houkutteluaan.

MARAKATTI Mut oikein kun nuuskin ja tarkkaan, tuot' otusta vertaan patriarkkaan ja pappiin ja muihinkin apinoihin, on niinkuin ois jotain apinamaista -- tosin nurjalta puolelta käännettynä miten sanoisin -- kieroksi väännettynä -- ois jotain tuttua, ssukulaista etonaamassa tuossa -- --

YÖKKÖ suuttuneena: Mut ootas, kun pappi suo saarnansa antimet niin tottapa heltii kielesi kantimet!

MARAKATTI Kuka ties ovat olleet hekin paratiisissa kerran kuin mekin, mut sitten houkiksi, narreiksi käyneet ja pöyhkeinä ylpistäyneet. On miekkonen täytynyt portista ajaa, ja ulkopuolella onnelan rajaa on suurtunut hullujen luku, on siittynyt sairasten suku.

UHU tulee vasemmalta suoraan Narkaan luo: Mitä kuulin, sen todeksi nään. -- Laki paratiisin on pyhä ja tuomio sen on selvä ja lyhä: Krokodiilien suuhun, ken apinaurosten kuulu ei sukupuuhun.

YÖKKÖ osoittaa Inraa: Ja tää, tämä raatoa nuoli! Se seikassa raskas ja painava puoli.

Hanuuman, Naakka ja Hyyppä tulevat vasemmalta. Hanuuman menee suoraan ruukkujen luo ja kurkistaa pariin niistä, mutta ei huomaa syrjemmäliä olevaa viiniruukkua. Huokaa pettyneesti ja kääntyy ärtyisen näköisenä toisten puoleen.

UHU Olet rikkonut korkeinta, ankarinta paratiisimme lakia -- -- Olet koskenut ruttoisinta olet säästänyt ihmistä lemmen takia. Täst' alkaen kiinni sulle on Onnelan syli, paratiisista pois sinut ruoskitaan, päin vuoria, vuorten yli, päin alhoja vaivojen maan.

HYYPPÄ Se tyttö on mun! Älä kajoo, tai naamataulusi kahtia hajoo!

UHU Mikä riivattu poika.

HANUUMAN keskinäyttämnllä: Nyt kerraksi riittää sankaritekoja! On aika jo viettää peijaisia, nyt esille maljat ja maistimia, tuo juhlan sankari mereen heittäkää.

Siirtyy lähelle Inraa.

YÖKKÖ Mut kourin kosketa ei! Pojat, riukuja tänne!

Pari apinaurosta ottaa luolan edestä riu'ut käteensä.

INRA hädissään Hanuumanille: Jos irti mun päästät, tuon ihmettä juomaa -- tuon tulista, punaista, auringon luomaa --

HANUUMAN, Se vaikk' olis peevelin suomaa, tuo tänne tai kurkkuni kuivaa.

Hyyppä päästää Inran nopeasti.

INRA rientää sukkelasti Narkaan luo, vetää tämän huotrasta säilän, jota väläyttää auringossa.

Hei, ilmoja häilä, sa ihmisen säilä, nyt rintoja lyö, liha luista jo syÖ.

Kaikki muut pakenevat heti vasemmalle, paitsi Hanuuman, jona jää vasemmalie taka-alalle. Naakka palaa samassa ja alkaa vetää ukkoansa pakotielle. Tämä hidastelee ja vetäytyy vaasemmalle arvokkaasti.

Täm' on salaman kärki, sen luonut on ihmisen järki!

Hanuuman ja Naakka katoavat kokonaan. Inra koskettaa kädellään miekan terää.

Kova, tuima kuin turma -- -- ihan toista kuin huultensa hurma.

Heittää miekan maahan, syöksyy Narkaan luo ja juottaa tälle kiireesti viiniä.

KIRRA oikealta, pelästyneenä pieni ruukku ja hedelmiä käsissä,

Taa louhikon lyyhistyimme ei rohjettu tulla -- -- Mut öljyt ja heelmät on mulla.

INRA voitelee nopeasti Narkaan kasvoja. Tämä herää. Hän herää, hän herää! Oi nouse, jo voimasi kerää --

Auttaa Kirran avulla Narkaan jaloilleen ja vievät häntä kainalosta tukien aikealle,

Sun vien minä turvaan -- -- He tulevat taas, sen arvaan.

Palaa takaisin, ottaa säilän maasta.

Täss' ootan ja voimalla verisen tarvaan terin tuimin ma rintoja survaan.

Kääntyy oikealle päin.

Ylös vuorelle, urhot, nuolien heittoon, ja myrkkykyitä te tuokaa myötä Hui-ui, ho-hoi! Joko ryömitte taas peripelkurit louhikon peittoon? Hui-ui, ho-hoi!

ÄÄNET Ho-hoi, ho-hoi!

KIRRA kurkoittautuu näkyviin oikealta: Sun äänesi kuullen he saapuu!

INRA Älä hoivatta heitä sa muukalaista.

KIRRA Ei tarvis miehestä surra, hän viinistä tointuu ja virkoo -- --

INRA Mene luoksensa jälleen, eiköpä maista jo heelmäkin purra.

Kirra katoo.

Hui-ui, ho-hoi!

ÄÄNET läheltä voimakkaasti: Ho-hoi, ho-hoi!

INRA yksin, hurjassa riemussa: Mik' yltyvä voima, julma ja hyvä mun työntää ja kaartaa rintani luita? Ja otsa on kylmä ja kirkas kuin kulta. tämä otsa on aurinko itse! -- -- Oi täälläkö, mullakin ihmisen järki? Oi, täällä mun voimani syy! -- Nyt vast' olen ihminen, nyt tunnen selvästi sen, Oman olentoni kautta ma nään -- -- Nyt taidan julmana nauraa päin peikkoja onnelan tään, nyt taidan kylmänä tuntea vihaa, nyt taidan julmana piinata lihaa jok' apinahoukan ja moukan -- -- -- Ja vieläkin enemmän tiedän: Minä tiedän, ett' tultakin ihmeellisempi on rinnassa henkivä lempi. Minä tunnen, julmasta julmempaa minä tehdä voin, kun saalista saan, saan lempeni saalista puolustaa. Hui-ui, huk-huk, ho-hoi!

ÄÄNET valtavalla voimalla karjuen: Ho-hoi, ho-hoi!

INRA oikealle, maata polkien: Jo raivosta raikuu kallioseinä! Okapiikkinen ohdake, myrkkyheinä jo nöyrtyy, murtuu mun jalkani alle -- --

APINAT kohottavat vasemmalla sotahuutonsa: Ho-oh, ho-hoo, hö-öh, hö-höö!

INRA ilkkuen: Sotahuutoja röhkii jo apinakansa!

APINAT Ho-oh, ho-hoo, hö-höö!

INRA Hui-ui, ho-hoi, jo vastaa kapinakansa!

ÄÄNET Ho-hoi, ho-hoi!

Uhu, Hgyppä ja sitten Hanuuman, kantapäillä Naakka ja Marakatti tulevat näkyviin.

INRA Hu-hui, ho-hoi! Hei, heimoni, nuolin pilveen ne nahkurit peittäkää!

Nuolia sataa vasemmalta näyttämön yli oikealle.

Sisiliskoja tänne ja myrkkymatoja!

Kuuluu pari jymähdystä, kun vuorelta heitetään oikealle ruukkuja.

NAAKKA kirkuen: Hyi, kyitä ja liskoja satoja!

Apinat katoavat.

INRA Ja naurulla ilkamailveen ne takaisin heittää.

Kuuluu vasemmalta rehevää naurua.

YÖKKÖ Pojat, rantaman kautta se kierretään!

Apinat Yökkö etunenässä kiertävät taka-alaa luolaa kohti.

HANUUMAN Sotahierimin hierretään!

NAAKKA Mene kyykyssä päin, on varoa paras.

HANUUMAN astuen rehevästi luolaan päin: Pidä itse sa varas! Toki päällysmies esimerkkiä näyttää ties.

INRA Käsivarteni käärme on luikertavainen.

Ja tää, tämä säiläni suikertavainen, se lyö joka ruipeloruojaan -- -- Minä ihmisen poikaa suojaan!

UHU Kautt' autuaan tämän hammassarjan tuon riepotan pois tuon huulien marjan.

Yrittää lähestyä lyödäkseen Inraa.

INRA väläyttäen säiläänsä lyö Uhun takaisln, voitonriemuisena:

Teit' uhmaan otsani auringolla, oi, suurta on ilminen olla!

NARKAS rintää nauraen oikealta Inran luo: Käy tiukalle liiaksi leikki tää! Suo sällä, se merehen pyyhältää nää leikkisät riitaveikot -- --

Ottaa miekan Inralta ja asettuu Inran eteen suojaksi.

No, rynnätkää toki, pörröpeikot!

_Oinas_ juoksee oikealta paava soihtu kädessä aina keskinäyttämölle asti. Apinat painuvat pelästyneinä yhtenä kasana yhä lähemmäs luolan suuta. Kirra oikealta jäätien syrjään seisomaan. Inra ja Narkas vasemmalle.

Minä uskalsin liekkien loihtuun, Tulen vuorilta vangitsin soihtuun.

Nostaa soihdun korkealle, siihen katsoen:

Sen tein minä armasta muistain, san tein minä kuoleman suistain.

Huomaa apinat.

Kas, armasta apinasäätyä, sun vuoros loukkoon on häätyä -- --

Menee soihtua heiluttaen apinoita päin, jolloin nämä vähitellen katoavat luolaan, Oinas voitonriemuisena niitä hitaasti seuratessaan:

Mit' uutta ja armasta auringon alla, sen väistätte pakenemalla. -- Nyt taapäin matka on teillä!

Kaikki apinat katoavat luolaan. Oinas työntää pari riukua telkeeksi luolan suulle; joten apinat voivat vain raoista kurkistella.

Mitä tahtdon, sen taialla tällä mahdan. Joka luojan ja loukon ma täyteen ahdan poroporhoja teitä, ja pähkinämaat minä poroksi polton. He saparokkaat, joko häntanne käpristyy -- --

Huomaa Inran ja Narkaan.

Mikä kalvakas otus -- Ken olet? Jo selvä tee tai naamasi kärventyy!

Lähestyg uhkaavasti soihtuineen.

INRA Älä kosketa ihmisen poikaa! Hän saapui pelastajaksi; Tuli lempeni saajaksi ainoaksi!

OINAS raivostuneena: Sen surmaan, poltan ja revin!

Syöksyy Narkasta kohti, mutta tämä lyö miekalla häneltä soihdun maahan, jossa polkee sen sammuksiin.

NARKAS nauraen: Mut ei käy päinsä se hevin.

Uhkaa säilällään.

INRA Oinaalle: Mene pois! Sun tuomitsen pois, ikiajoiki kauvaksi täältä!

OlNAS murtuneena: Jos rintani auki revitty ois, mut liekkini vieläkin hulmuaisi, en synkkään, näin minä huokajaisi.

KIRRA tulee Oinaan luo: Tulen vuorilta toit, ihan taivaasta asti, olet sankari suurin ja parhain! He palkitkoonkin sun katalasti, sun kanssasi lähden ja jälkeen vaivojen, harhain tulen löydamme taas, yli aution maan sen nostamme paistelemaan -- --

lNRA Jo vaikene. Tuomion alle. nyt saatan kaikki. Ja kuolemalle jok' ainoan apinahoukan ma heitän.

KIRRA Se laajalti, kuumasti paistain povet kenttäin kylmien avaa, elo viljava marroota sylistä havaa. Oi, onni on muualla, täällä ei, sydän julman Inran sen tuhoon vei -- --

INRA Kuin nauranneet ois rujoa rampaa, he ihmismuotoa mun, heit' itseä korkeampaa, ovat herjanneet, ovat vainonneet -- -- Nyt meidän on vuoro, nyt meidän on vaino, nyt toisille harteille tämän paino.

HANUUMAN kurkoittaa yläruumiinsa riukujen lomitse: He, kuulepas kuitenkin tätäkin kuomaa, toki arvossa huomaa, ett' aatokset meillä kay myötämäkeä samaa. Tasan on toki pantava pähkinäpuut, tasan kaikki, ja kaikkea maallista hyvää saa sovuzsa jauhaa kaikkien leukaluut. Ja paljonko kullekin kuuluu eloa, jyvää, siit' olkoon mittana maha ja napa! -- -- Tää sopuisa perin on mittaustapa, ja samoin seikan sen Oinaskin laati, paratiisin kun uudeksi vaati.

INRA Tasan! Tasan saatte hyppyset nuolla, matoliemet ja kaljat manalan puolla!

HANUUMAN Nää entiset herrat tietenkin häntänsä ratkoo, ja oikea mies ihan juuresta katkoo --

INRA Äl' enää turhia lallata! Ei enää lapsekas leikki, ei naurava raiku voi mieltäni lientää ja vallata. On lempi ja viha mun rintani kaiku!

HANUUMAN Papin hampaat loukkua lyö, jo Hyyppä kauhusta kynsiä syö ja kieltä vailla on Naakka, mit ihmettä häistäni saakka en nähngt ole -- --

INRA julmasti: Paras sulloa pappi se niinisäkkiin ja mereen, krokodiilien kitaan! Ja toiset, sinne nääntyä häkkiin te saatte vaivassa kuolaman hitaan. Näin lempeni saalista puolustan, olen ihmisen morian!

Narkaalle:

Sun kauttasi, mies, unileikiksi vain oman entisen eloni kokea sain: Sydän lapsekas mun eli auringon säteilyllä, ja otsani selkeä silmä sen yllä kuin kuudan pieni tyynenä valvoi ja varjeli sydämeni tulta. Mut kerran se silmä nukkunut lie ja leikkivän sydämen multa sa veit, oi, sankari ihme ja ihana. Siit' alkaen sulle lempenä palanut oon, vihamiehille vihana Sult' opin, ett' otsani alla ei kuudan pienoinen valvo, vaan salama järjen, mi voittaa raatelemalla kuin isku sun säiläsi kärjen.

Hän lakkaa äkkiä puheestaan ja katsoo pelokkaana ja odottavna, Narkaasta etääntyen:

Oi, ryöstäjä armas, jo jotain sano. On vaiva mun olla näin sydäntä vailla -- Koko olentoni itselles ryöstä! -- Jo valtakunta on valmis vihani työstä. Oi, astu ja hallitse meidän mailla. -- Tytär ihmisen olen, se sano!

NARKAS Perin inhimillinen apina olet! Sinä tottakin ihmistä apinoit: Olet sorja kun hurjana kapinoit ja pörröpeikkoja hännille polet, mut rumenet taas ja julmaksi tulet, kun entiset herrasi häkkiin sulet.

INRA Ah, Inrako ruma! Kuin ohdakeruoskalla raastat, kuin muutkin sa soimaten haastat.

NARKAS -- Minä läksin maastani pois periaatteen tähden ja samasta syystä nyt täältäkin lähden. Paratiisi tää täynnä on hälyä, ihan samaa kuin meilläkin lännen puolla. Joka puolelle täälläkin täytyy pälyä, joka haaralle houkkana häilää, ettei sais kylkeen kuoleman säilää ja manalan maljoja nuolla. -- Toki myönnän, ett' tappelu teillä hauskemmin käy kuin meillä, mut eroa muuta ei näy -- -- Siis, luonnonlapset, vintiöt, viirupäät, niin hännättömät kuin hännäkkäät, hyvästi jääkää: Seutuhun yksinäiseen, miss' ei ole tarvis säiliä käytiää, eik' irvihammasta toiselle näyttää, mun täytyy jälleen etsiä tietä.

Oinaalle:

Mut, Oinas nuori, sankaritöin tulen vuorilta toit, sun palkita tahdon.

Sytyttää soihdun.

Taas soihtusi taulasta liekkiin löin ja sulle sen suon -- --

OINAS syvän ihmettelyn ja oudon riemun vallassa: Maan valloitan rajasta rajaan ja antimet kaikki sun etehes tuon! Ken lienetkin, sua soihtuni palvoo.

NARKAS Ei kerjäläisestä hallitsemaan! Mut yIpein on Inra, hän valtikan saakoon. -- Hei, hyvästi sisaret, veikot, he, hyvästi apinapeikot!

Katoo nopeasti oikeealle.

OINAS Nyt on aika on mun, nyt on retkeni aika.

Nostaa soihtunsa.

Ja tässä mun voittoni ainoa taika! -- Mut tukkoon loukku ja tuimemmat teljet ett' estyy herrojen napinaeljet.

Kirralle.

Saat tultani valvoa hetken.

Antaa soihdun Kirralle, joka huoltaa sitä arasti pidellen ja ihmetellen, ja työntyy luolalle, jossa Inran ja Kirran dialoogin aikana lisää luolan aukolle pari paksua puuta ja kääntää sen eteen valtavan kiven.

INRA joka koko ajan on seisonut hämmästyneestä murheesta sanattomana katsoo oikealle, Narkaan jälkeen:

Sydänparkani kauas hän vie -- -- veri suonista vuotaa ja valuu pois, kuin reväisty auki mun rintani oi, -- -- Mihin käykin sankarin tie -- laill' uhrin ja teuraan, ma polkua ihmisen seuraan.

KIRRA Oi, hullu, pyydä ja rukoile -- --

INRA äkkiä ylpigtyen: Ja kumarra, nöyrry ja rukoile! Mua rumaksi moitti, se valhetta on! Vai tottako on, sa sano?

KIRRA Olet kaunis, kauniimpi muita -- Oi, riennä, ma turvaksi läbden.

INRA puoleksi kiukussa, puoleksi itku kurkussa: Ah, Inrako ruma! Auringon nähden käyn kiinni sen tuhmurin sanaan, sen loikurinlaskijan kehnoksi, kurjaksi manaan.

Katoo oikealle.

OINAS on saanut kuntoon luolan telkeet ja ottaa nyt soihdun Kirralta. Tule, Kirra, nyt tehdään jälkeä oivaa.

KIRRA Ois Inralle suotava hoivaa --

OINAS Hän tointuu kyllä ja palajaa ja meiltä valtakunnat ja valtikat saa.

Lähtee vasemmalle.

HANUUMAN Kirralle, joka seisoo epäröiden: He, Kirra, mun lemmikkityttöni soma, oon tuossa paikassa kuoleman oma, jos et tuo suuhuni tilkaista juomaa, sit' ihmettä viiniä, auringon luomaa.

Kirra sieppaa ruukun maasta ja vie Hanuumanille.

Viel' etköhän aukoisi veräjäpuita.

KIRRA En uskalia -- -- kiire on mulla.

Juoksee vasemmalle.

HANUUMAN ruukku käsissä, kurkoittaen päänsä näkyviin: Nyt tainnut on sittenkin mullistus tulla Tok' ennen jahtasi uros neitsyttä virmaa, oli lemmenkuherrus kainoa nakkailua, nyt urhojen jälkiä immet kirmaa, koko touhu on hammastelua, hakkailua.

Ryyppää ahneesti.

Ka, mikäs siinä -- -- valinta vapaa -- -- tosin nurinpäin -- -- kai liekin se ihmistapaa.

VÄLIVERHO.

KOLMAS NÄYTÖS.

Näyttämö sama kuin edellisessä näytöksessä. Syvä aamuhämärä.

HANUUMAN takoen nyrkillään telkeitä ja rytistellen näitä ankarasti:

Koko yön olen takonut hirteen nyrkkiä, mut turhaa tässä on yksin tyrkkiä -- -- pojat, tänne! Jos ois sitä joukolla työntää.

APINAT yrittäessään yhteisvoimin rynnistää telkeitä vastaan Ho-oh-ho-hoo! Hö-öh-hö-höö -- --

HANUUMAN rymyäänellä: Ho-hoo jopas laukes! Mut kylläpä tenäs -- --

HYYPPÄ Isä! Laukku jo aukes -- --

HANUUMAN No sopiiko laukusta nenäs?

HYYPPÄ Se sopii kyllä, jo häntäkin sujuu!

Ryömii nopeasti aukosta ja keikahtaa seisomaan näyttämölle.

Isä, täällä jo kukkuu poikas.

HANUUMAN Nyt urho jok' ainoa karkuun oikas!

MARAKATTI ryömii samoin laukusta ulos: Ja Marakatti on tässä kuin kerä.

HANUUMAN No, samalla tavalla loppuerä!

HYYPPÄ juoksee luolalle ja vetää Naakan aukosta ulos: Emo Naakka, no, nopsempaan. Mikäs tiukkaa!

NAAKKA Takapuolelt' ol' liiaksi piukkaa -- --

UHU tulee aukosta heti Naakan jälkeen: Sielt' ojenna, Yökkö, viel' leukaluu ja paimensauvani, jumala Kuu, mi meidät pelasti hirviön kidasta.

HANUUMAN Yökölle, joka parhaillaan ryömii: Älä, Yökkö, sa ähri ja hidasta!

YÖKKÖ He, tässä on ukkeli ehjänä nenä -- --

HANUUMAN Ja kuningas viimeisenä!

YÖKKÖ Tosin häntäni puuttuu -- --

HANUUMAN yrittää turhaan aukosta: Mitäs tämä? Mun mahani juuttuu!

HYYPPÄ On liian pieni so lovi.

HANUUMAN Jaa, jaa, ei kuningas raoista sovi. -- He, työhön nyt koko miesten rivi, pois eestä tuo sammalekivi.

Apinauroot ryhtyvät työhön ja saavat kiven vieritetyksi alas ja aukon huomattavasti suurennetuksi.

NARKAS tulee väsyneenä ja ärtyisenä oikealta taka-alalta. Apinat kyyristyvät oikealie.

Taas samako paikka on eessä!

Palaa taka-alalle, jolloin apinat pakenevat kyyrysillään vasemmalle.

Täm' on noitien peliä: koko päivän ja yön panen parasta neliä, kuin konkari riivatun vempeleessä. Käyn polkua pitkin, se katkee alta kuin sauva ainoa sokealta. Haen tietä, mut eessä on vuorenseinä ja kolkkoja kumpuja, ketoja; joill' ainoa peite on palanut heinä ja viidakko kauhun, kahisten petoja.

Hanuuman rymäyttää telkeitä maahan ja astuu esille. Säikähtyneenä karjaisten:

He-häh, ketä siellä?

Vetää säilänsä.

HANUUMAN hirmuisena vihassaan: Älä karju, mies, mua työläst' on niellä! olen hännältä pisin ja muutenkin karvallisin. Sitäpaitsi, mun sappeni kiehuu, se ryöhää ja riehuu -- --

NARKAS Älä riehu mies, tahi säilästä saat!

HANUUMAN yhä hirmuisempana: Ne lierohännät, ne koijarit peijakkaat! Noin taattonsa jättää ja lammaslauma pakoon mättää.

Aikoo rientää vasemmalle.

NARKAS työntää miekkansa eteen: Jukoliste, sun säilällä survaan!

HANUUMAN Hyvä ihminen, miest' älä säilällä lyö, Minä kuulin kyllä, sen kärki niin kamala on kuin ihmisen järki ja rumasti ryntäitä syö. Käyn loukkoon kyllä ma takaisin.

Hanuuman menee riukujen taakse.

INRA kaukaa: Hui-ui, ho-hoi!

NARKAS Koko yön läpi pääni on soinut tuo valitusääni. Kuin noidan laulu se kiehtoo ja kauhua rinnassa liehtoo -- -- Kuin kaikua Kalman, kuin hautojen tulta sitä pakenin yöllä, se seuras yhä ja mielen vei multa -- -- Kun aamun hengessä vihdoin merisen tuoksun ma tunsin, jo heitin hulluna juoksun, -- oli toivoa mulla sinapinsiemen -- joka poukaman kiersin ja niemen ja ruuhtani rannalta hain: vain haavoihin jalkani sain.

Väsähtää vasemmalle, kivelle istumaan.

Kuin nälkäinen koira nyt tänne osuin ja apinapeikkoa viimeksi hosuin. Jos lie tämä paratiisissa-oloa, on autuus -- lievästi sanoen -- noloa.

HANUUMAN Noin pelkää vavisten ihminenkin! Nyt nään minä todeksi senkin, ett' olennot kaikki on laatua samaa: jok'ainoa pelkää, jokaista kauhu lamaa. Nun apinalapseni pelkää tulta ja päivää tuo kammoo kuuta ja pimeänhäivää.

Aurinko nousee.

NARKAS Valo auringon valahti tänne -- --

Nousee seisaalleen ojentaen vartalonsa ja rintansa kohti aurinkoa.

-- Oi loimota päin, tuli hurja, niin poissa on pelko ja miel'ala kurja! Taas rantoja pitkin ruuhtani etsiskellen ja sitten pois meren selkiä keinuellen!

Aikoo lähteä.

INRA aivan läheltä Hui-ui, ho-hoi!

NARKAS seisahtuen: Taaa ääni se soi! Mut suloisempi se nyt on kuullakseni -- --

HANUUMAN Se Inran on ääni, mun tyttäreni.

NARKAS nauraen Sun kanssas ukkeli vetoa lyön, ett' olin hulluna viime yön. -- Avull' Inran nyt ruuheni löydän.

INRA tulee vaataan oikealta taustalta, hyökkäävästi, kuin taisteluun vaatien:

Ruma onnko ma vielä, se sano!

NARKAS Miks yöllä sä vuorilla huhuit?

INRA itkeväistä ivaa täynnä: Kuin sielunpaimen ja apina puhuit Mun rumaksi manasit, ja houkkona ketojen heinää lanasit -- --

NARKAS Sano mistä mä ruuhtani hakisin.

INRA itsepintaisesti: Ruma oonko ma? Oitis se sano!

NARKAS Alä muistele niitä, ma leikillä pakisin.

INRA Ma näytän sun ruuhesi vanan, jos saan sulta vastaussanan.

NARKAS Sinä itsepintainen kakara, olet kirkas kuin kuutamon sakara.

lNRA Sano, kaunis mulla on kirsikkasuu ja varsi kuin kukkiva santeiipuu?

NARKAS Kuin autuus hullu sun huultesi malo kuin päivä on silmies valo, sen vannon ja kunniasanalla takaan -- --

INRA osoittaa voitollisesti nauraen merelle: He, katsopas, palkaksi valasi vakaan saat ruuhesi nähdä, jos silmäs on tarkka. Tuoll' ulapan sinervän puolla kuin vanhan Hanuumanin valtikkasarkka se pikkuruisena keinuu ja kelluu. Sen rannalta työnsin ma kiukuissani -- -- Mult' enää et pääse, mun armahani!

NARKAS raivostuen: Tytärt' ihmisen ei ole katalampaa!

INRA yhä vvoitonriemuisena: Eik' älyltä toista sen taitavampaa.

NARKAS tolkuttomana raivosta: Voi, ilkkuja kehno, sa kurjasti teit.

Vetää säilänsä puoleksi näkyviin huotrasta.

Läpi sydämesi säilällä lyön!

INRA viattomasti: Ei sydäntä mulla, sen itse sa veit -- -- ja salaa teit sen veijarityön!

NARKAS neuvottomana: Mitä tehdä? Kuin lapsi hän vastaa, mun aasiksi naurulla lastaa -- --

INRA vetää kummallakin kädellään hiussuortuvan esille ja kurkoittaa näitä kuin ohjaksia Narkasta kohti hullunkurisesti ilakoiden; Ja hapsilla somilla aasia ajaa.

NARKAS taas suuttuen: Sun orjaksi teen ja heimosi myötä ja sitten aamusta iltaan pitkin yötä te raataa saatte mun ruoskani alla -- --

INRA innosta hehkuen: Ah, ilolla ihanalla sun orjasi olen -- -- Koko olentoni itselles ryöstä.

NARKAS hullunkurisesti toivottomana: Tulen hulluksi aivan! Kallion kylkeen mun täytyy kalloni syöstä, en ymmärrä muuta -- --

Syöksyy oikealle etualalle.

INRA Ja antaa Znralle suuta -- --

Oinas ja Kirra kantaen soihtua tulevat mukanaan Naakka, Hyyppä, Uhu, Marakatti ja Yökkö, jotka kaikki muut paitsi Yökkö on sidottu hännistä yhtoen rykelmään. Yököllä on köynnösköysi oikean nilkan ympäri. Vangituita ohjaa köydestä Oinas.

KIRRA Inralle: Tätä soihtua peljäten apinat taipui sun valtahas, Inra.

OINAS Hanuumanin valta jo vaipui, hän vankina on ja joukkonsa myntä! Puun alla jok' ainoan, huusin ne sanat, he häntänsä riisui ja maahan heitti, kuin kynityt hanhet ja kanat sun nimehes vannoi ja soihtuni kautta.

KIRRA Niin kuljimme, kunnes aurinko heräsi.

OINAS Ja ahkera Kirra ne hännät kekoon keräsi.

INRA Mit' aattelen kuomista näistä? -- --

OINAS. Nää karkurit sitelin hännänpäistä ja matkansa käänsin myötäsukaan. Ne tuomitse tahtosi mukaan.