Part 3

GOTTVALD. Ja hautausmaalla laulamme me sitten: "Pois ma halaan". (Kääntyy, menee koululasten luo ja puhuu.) Numero 62: Pois ma halaan. (Laulaa hiljaa lyöden tahtia.) Pois ma halaan, pois ma halaan, Jeesukseni luokse palaan. (Lapset ovat hiljaa laulaneet hänen kerallaan.) Lapset, onko teillä nyt tarpeeksi päällänne? Hautuumaalla tulee hyvin kylmä. Tulkaa vaan sisään. Katsokaa nyt vielä kerran Hannele raukkaa. (Koululapset tulvivat sisään ja asettuvat juhlallisesti vuoteen ympärille.) Katsokaa, miten kuolema on tuon herttaisen pikku tytön kaunistanut. Ryysyissä kävi hän ennen -- nyt on hänellä silkkivaatteet. Avojaloin hän juoksenteli, mutta nyt on hänellä kristallikengät jalassaan. Pian saa hän asua kultaisessa linnassa ja syödä joka päivä paistettua lihaa. -- Täällä oli hänellä vain kylmiä perunoita ruokanaan -- ja jos olisi edes niitä saanut tarpeekseen. Täällä häntä aina kutsuttiin ryysyprinsessaksi, nyt tulee hänestä pian oikea prinsessa. Jos siis jollakulla teistä on häneltä jotain anteeksi pyydettävää, niin tehköön sen nyt, muuten kertoo hän kaikki rakkaalle Jumalalle ja silloin käy teidän huonosti.

PIENI POIKA (astuu hiukan esiin): Rakas prinsessa Hannele, älä ole vihainen minulle, äläkä sano rakkaalle Jumalalle, että minä olen aina kutsunut sinua ryysyprinsessaksi.

KAIKKI LAPSET. Me olemme siitä kaikki hyvin pahoillamme.

GOTTVALD. Kas niin, nyt Hannele-raukka kyllä antaa teille anteeksi. Menkää nyt ja odottakaa minua ulkona.

LAUPEUDENSISAR. Tulkaa, minä vien teidät toiseen takahuoneeseen. Siellä kerron teille, mitä teidän pitää tehdä, jotta teistäkin tulisi yhtä kauniita enkeleitä kuin Hannele kohta on. (Menee edeltä, lapset seuraavat häntä, ovi suljetaan.)

GOTTVALD (yksin Hanneleen vuoteen ääressä. Laskee liikutettuna kukkansa hänen jalkoihinsa): Rakas Hannele, minä toin sinulle vielä kimpun kauniita kellokukkia. (Polvistuu vuoteen luo, jatkaa vapisevalla äänellä.) Älä unohda minua kokonaan kirkkaudessasi. (Nyyhkii, painaen otsansa hänen pukunsa laskoksiin.) Sydämeni on murtua, kun minun täytyy erota sinusta. (Kuuluu ääniä, Gottvald nousee, peittää Hanneleen vaatteella. Kaksi vanhempaa naista kuin hautajaisiin puettuina pujahtaa sisään, nenäliina ja keltaniskainen virsikirja kädessä.)

ENSIMÄINEN NAINEN (katsoen ympärilleen): Emmekö lienekin ensimäiset?

TOINEN NAINEN. Ei, herra opettaja on jo täällä. Hyvää päivää, herra opettaja!

GOTTVALD. Hyvää päivää.

ENSIMÄINEN NAINEN. Se on kai kovasti koskenut teihin, herra opettaja! Oli tosiaan niin hyvä lapsi. Aina ahkera, aina ahkera.

TOINEN NAINEN. Onkohan se totta, mitä kerrotaan -- ei kai se totta ole? Että hän olisi muka tappanut itsensä?

KOLMAS NAINEN (on tullut lisäksi): Sehän olisi synti henkeä vastaan.

TOINEN NAINEN. Synti Pyhää Henkeä vastaan.

KOLMAS NAINEN. Sellaista syntiä -- sanoo pastori -- ei saa koskaan anteeksi.

GOTTVALD. Ettekö sitten tiedä, mitä Vapahtaja on sanonut? Sallikaat lasten tulla minun tyköni.

NELJÄS NAINEN (on tullut): Hyvät ihmiset, hyvät ihmiset, onpas se ilma. Ihan siellä jalkansa palelluttaa. Kun ei vaan pastori venyttäisi toimitusta liian pitkäksi. Lunta on hautuumaalla metrin korkeudelta.

VIIDES NAINEN (tulee): Kuulkaas, hyvät ihmiset, pastori ei tahdo siunata häntä, vaan kieltää häneltä vihityn maan.

PLESCHKE. Oletteko kuullut -- oletteko kuullut -- eräs kaunis herra oli pastorin luona -- kaunis herra oli pastorin luona -- ja sanoi: niin, niin -- Matternin Hannele on py-hi-mys.

HANKE (nopeasti tullen): Tuovat lasista arkkua.

ERI ÄÄNIÄ. Lasista arkkua! Lasista arkkua!

HANKE. Oi jesta! Se on sitten mahtanut maksaa rahaa.

ERI ÄÄNIÄ. Lasi-arkku! Lasi-arkku!

SEIDEL. Me saamme täällä nähdä vielä paljon. Enkeli on kulkenut kylän läpi. Pitkä kuin poppelipuu, uskotteko. Tuolla lammen luona istuu vielä pari. Mutta ne ovat pieniä kuin pienet lapset. Ei, se tyttö ei ollut pelkkä kerjäläistyttö.

ERI ÄÄNIÄ. Tyttö ei ollut pelkkä kerjäläistyttö! Lasi-arkkua tuodaan. Enkeli on kulkenut kylän läpi.

(Neljä valkopukuista nuorukaista tuo lasisen arkun, jonka he laskevat Hannelen vuoteen luo. Hautausväki kuiskuttelee hämmästyneenä ja uteliaana.)

GOTTVALD (nostaa hiukan Hanneletta peittävää vaatetta): Katsokaahan vainajaa.

ENSIMÄINEN NAINEN (uteliaana katsellen vaatteen alle): Hänellähän on kultaiset hiukset.

GOTTVALD (ottaen vaatteen kokonaan pois kalpean valon kajastaman Hannelen päältä): Ja silkkivaatteet ja lasikengät.

KAIKKI (väistyvät ikäänkuin häikäistyinä ja huudahtaen hämmästyksestä).

ERI ÄÄNIÄ. Ah, onpa hän kaunis! Kukas hän on? Matternin Hanneleko? Matternin Hannele? Sitä en usko.

PLESCHKE. Tyttö -- tyttö -- on pyhimys. (Nuorukaiset laskevat Hannelen hellävaroin lasiseen arkkuun.)

HANKE. Sanovat, ettei häntä panna hautaan ensinkään.

ENSIMÄINEN NAINEN. Panevat kirkkoon nähtäväksi.

TOINEN NAINEN. Minä luulen, ettei tyttö olekaan kuollut. Hänhän näyttää ilmielävältä.

PLESCHKE. Antakaahan -- antakaahan -- höyhen tänne -- pidetään -- pidetään -- höyhentä hänen suunsa edessä. Niin, niin. Ja katsotaan, vieläkö hänessä on henkeä, niin.

(Hänelle annetaan höyhen ja hän pitää sitä Hannelen suun edessä.)

Ei liiku. Kuollut on. Ei enää ole henkeä hivenen vertaa.

KOLMAS NAINEN. Minä annan hänelle rosmariinikimppuni. (Laskee kimpun arkkuun.)

NELJÄS NAINEN. Lavendeli-yrttinikin saakoon hän.

VIIDES NAINEN. Mutta missä Mattern on?

ENSIMÄINEN NAINEN. Missä Mattern on?

TOINEN NAINEN. Niin, hänkö? Istuu tuolla kapakassa.

ENSIMÄINEN NAINEN. Hän ei kai vielä tiedäkään, mitä täällä on tapahtunut.

TOINEN NAINEN. Mitäs hän! Kun vain saa ryyppynsä, muusta hän vähät.

PLESCHKE. Ettekö te -- ettekö te sitten -- ole mitään sanonut, että hänen kotonaan -- kotonaan -- on ruumis.

KOLMAS NAINEN. Pitäisi hänen se itsestäänkin tietää.

NELJÄS NAINEN. En minä tahdo mitään pahaa sanoa, herra minua varjelkoon! Mutta kyllä se vaan tiedetään, kuka tytöltä hengen on ottanut.

SEIDEL. Niinpä niin. Sen tietää, suoraan sanoen, koko kylä. Tytöllä oli nyrkinkokoinen kuhmu.

VIIDES NAINEN. Mihin se mies on astunut, siihen ei ruoho kasva.

SEIDEL. Mehän me hänelle yhdessä vaatteet muutettiin. Näin minä sen selvästi. Tuon nyrkin kokoinen oli kuhmu. Ja sen takia se henkikin lähti.

ENSIMÄINEN NAINEN. Matternin omallatunnolla se on, ei kenenkään muun.

KAIKKI (kiivaasti, mutta kuiskaavalla äänellä puhuen keskenään): Kenenkäs muun.

TOINEN NAINEN. Hän on murhamies.

KAIKKI (raivoissaan, mutta salaperäisesti): Murhamies, murhamies!

(Kuuluu juopuneen muurari Matternin räyhäävä ääni.)

MATTERNIN ÄÄNI. Ra-auhallinen o-matunto on -- paras -- pään -- alainen. (Ilmaantuu ovelle ja huutaa.) Tyttö! Tyttö! Letukka! Missä piileskelet? (Hoipertelee pihtipieltä vasten.) Minä luen viiteen asti -- niin kauvan -- minä odotan. Kauvempaa en: yks' -- kaks' -- kolme ja yks' tekee -- tyttö!! älä saata minua vimmaan, sen sanon minä sinulle. Kun minä rupean hakemaan ja löydän sinut, kanalja, niin rutistan minä sinut. (Säpsähtää, huomaa läsnäolevat, jotka pysyvät kuolonhiljaisina.) Mitä te täällä teette? -- (Ei vastausta.) Mitä te täältä haette? -- Piruko teidät tänne toi, hä? -- Laittautukaa tiehenne. -- No, tuleeko siitä mitään? (Nauraa itsekseen.) Ei, annas kun katsotaan. Kyllä minä ne konstit tunnen. Ei se sen kummempaa. Taisin naukata vähän liiaksi. Se panee näkemään kaikenlaista. (Laulaa.) Ra-auhallinen oma -tunto -- on pa-ras -- pään-alainen. (Pelästyy.) Yhäkö te vain olette siinä? (Äkillisen vimman vallassa etsii jotain, millä löisi.) Minä otan mitä käsiini saan...

(Ruskeaan kuluneeseen viittaan puettu mies on astunut sisään. Hän on noin 30-vuotias, hänellä on pitkä, musta tukka, ja kalpeat opettaja Gottvaldia muistuttavat kasvot. Hänellä on kädessä pehmeälierinen hattu ja sandaalit jalassa. Hän näyttää väsyneeltä ja tomuiselta. Lempeästi koskettaen muuraria käsivarteen, keskeyttää hän tämän puheen. Mattern kääntyy äkkiä. Vieras katsoo häntä vakavasti ja rauhallisesti suoraan kasvoihin.)

VIERAS (nöyrästi): Mattern, muurari -- Herran rauha sinulle!

MATTERN. Mitä sinä tänne? Mitä sinä täältä haet?

VIERAS (nöyrästi pyytäen): Minä olen jalkani veriin juossut; anna minulle vettä pestäkseni ne. Kuuma päivä on paahtanut minua, anna minulle viiniä virkistyksekseni. En ole syönyt mitään siitä asti kuin aamulla lähdin. Minun on nälkä.

MATTERN. Mitä se minua liikuttaa. Kuka käskee sinun maanteitä kuleksimaan? Tee työtä. Täytyyhän minunkin tehdä työtä.

VIERAS. Minä olen työmies.

MATTERN. Maankulkija sinä olet. Sen, joka tekee työtä, ei tarvitse käydä kerjuulla.

VIERAS. Minä olen työmies ilman palkkaa.

MATTERN. Maankulkija sinä olet.

VIERAS (arasti, nöyrästi, mutta samalla vaikuttavasti): Minä olen lääkäri, kenties sinä tarvitset minua.

MATTERN. Minä en ole sairas, en tarvitse mitään tohtoreita.

VIERAS (sisällisestä liikutuksesta väräjävällä äänellä): Muurari Mattern, ajattele vähän! Sinun ei tarvitse antaa minulle vettä ja kuitenkin tahdon minä parantaa sinut. Sinun ei tarvitse antaa leipää syödäkseni ja minä tahdon sinut kuitenkin terveeksi tehdä, niin totta kuin Jumala minua auttakoon.

MATTERN. Laittaudu matkoihisi. Mene tiehesi siitä, Minun jäseneni ovat terveet. Minä en kaipaa tohtoria! Ymmärrätkö?

VIERAS. Muurari Mattern, ajatteles vähän! -- Minä tahdon pestä jalkasi. Minä tahdon antaa sinulle viiniä juodaksesi. Sinä saat syödä makeata leipää. Polje jalallasi minun päätäni ja minä tahdon sittenkin tehdä sinut terveeksi, niin totta kuin Jumala minua auttakoon.

MATTERN. Tahdonpa nähdä, etkö aio lähteä siitä. Ja jollet löydä tietä ulos, niin sanon minä...

VIERAS (vakavasti nuhdellen): Muurari Mattern, tiedätkö mitä kodissasi on?

MATTERN. Kaikki, mitä sinne kuuluu. Kaikki, mitä sinne kuuluu. Sinä et sinne kuulu. Katso, että laputat.

VIERAS (yksinkertaisesti): Tyttäresi on sairas.

MATTERN. Ei hänen tautiinsa tohtoria tarvita. Se tauti on paljasta laiskuutta. Kyllä minä sen yksinkin saan lähtemään.

VIERAS (juhlallisesti): Muurari Mattern, minä tulen luoksesi sanansaattajana.

MATTERN. Kuka on sinut lähettänyt sanaa saattamaan.

VIERAS. Minä tulen isän luota -- ja menen isän luo. Missä hänen lapsensa on?

MATTERN. Mistäs minä tiedän, missä hän vetelehtii. Mitä hänen lapsensa minua liikuttaa. Ei hän ole niistä ennenkään huolta pitänyt.

VIERAS (lujasti): Sinun kodissasi on ruumis.

MATTERN (huomaa makaavan Hannelen, astuu jäykkänä ja vaiti arkun luo ja katsoo sinne samalla mutisten): Mistä sinä nuo kauniit vaatteet olet saanut? Kuka on sinulle ostanut lasisen arkun?

(Suruvieraat kuiskaavat kiivaasti ja salaperäisesti. Kuuluu monasti vihastuneita ääniä): "murhamies".

MATTERN (hiljaa väristen): Enhän minä koskaan ole sinua pahoin pidellyt. Minä olen sinua vaatettanut. Minä olen sinua ruokkinut. (Röyhkeästi vieraalle.) Mitä sinä minusta tahdot? Mitä se minuun kuuluu?

VIERAS. Muurari Mattern, onko sinulla mitään sanottavaa minulle?

(Suruvieraiden kuiske käy kiivaammaksi, raivokkaammaksi ja useammin kuuluu): "murhamies! murhamies!"

VIERAS. Etkö mistään voi itseäsi soimata? Etkö koskaan yöllä ole häntä unesta herättänyt? Eikö hän koskaan ole nyrkkiesi iskuista vaipunut kuin kuollut maahan?

MATTERN (kauhistuneena, suunniltaan): Saat tappaa minut tähän paikkaan! Taivaan salama iskeköön heti paikalla minuun, jos minä olen siihen syypää.

(Heikko, sinertävä salama leimahtaa ja kuuluu etäisiä jyrinää.)

KAIKKI (sekaisin): "Tulee ukkonen". "Nyt keskellä talvea?" "Hän on tehnyt väärän valan!" "Lapsenmurhaaja on tehnyt väärän valan!"

VIERAS (kiinteästi, mutta lempeästi): Eikö sinulla vieläkään ole mitään sanottavaa minulle, Mattern?

MATTERN (surkean pelon vallassa): Ken lastansa rakastaa, kurittaa sitä. En ole tuolle tytölle tehnyt muuta kuin hyvää. Olen häntä kohdellut kuin omaa lastani. Täytyyhän minun rangaista, jollei hän tee kunnolla.

NAISET (syöksyvät häntä kohden): Murhaaja! Murhaaja! Murhaaja! Murhaaja!

MATTERN. Hän on minulle valehdellut ja pettänyt minua. Hän on päivä päivältä varastanut minulta.

VIERAS. Puhutko totta?

MATTERN. Jumala minua rangaiskoon.

(Sinä hetkenä näkyy Hannelen ristityissä käsissä taivaan-avain kukka, josta säteilee kellertävän vihreä hohde. Muurari Mattern tuijottaa näkyyn kuin mieletön, koko ruumis vavisten.)

VIERAS. Muurari Mattern, sinä valehtelet.

KAIKKI (suurimman mielenkuohun vallassa, puhuen yht'aikaa): "Ihme!" -- "Ihme!"

PLESCHKE. Tyttö -- tyttö -- on pyhimys; tuo mies on kironnut -- sielunsa -- ja ruumiinsa.

MATTERN (karjuen): Minä hirtän itseni. (Painaa molemmin käsin ohimoltaan, menee.)

VIERAS (astuu Hannelen arkun eteen ja puhuu läsnäoleviin kääntyneenä. Tuon kaikessa ylevyydessään seisovan olennon edestä väistyvät nyt kaikki kunnioittavasti taaksepäin): Älkää peljätkö. -(Kumartuu ja tarttuu kuin tunnustellen Hannelen käteen. Hänen sanansa huokuvat lempeyttä.) Tyttönen ei ole kuollut. -- Hän nukkuu. (Syvimmällä sydämellisyydellä ja vakuuttavalla voimalla.) Johanna Mattern, nouse ylös!

(Kirkas kullanvihreä valo täyttää huoneen. Hannele avaa silmänsä, nousee turvautuen vieraan käteen, mutta ei uskalla katsoa häntä kasvoihin. Hän astuu arkusta ja vaipuu heti herättäjän eteen polvilleen. Kaikki läsnäolijat valtaa kauhu. He pakenevat. Vieras ja Hannele jäävät kahden. Himmeä viitta on liukunut hänen harteiltaan ja hän seisoo nyt kullanvalkeassa puvussa.)

VIERAS (pehmeästi ja sydämellisesti): Hannele.

HANNELE (hurmaantuneena, painaen päänsä niin alas kuin suinkin): Siinä hän on.

VIERAS. Kuka minä olen?

HANNELE. Sinä.

VIERAS. Mainitse nimeni.

HANNELE (kuiskaa pyhästä kunnioituksesta vavisten, kuin huokauksena): Pyhä, pyhä!

VIERAS. Minä tiedän kaikki tuskasi ja vaivasi.

HANNELE. Sinä rakas, rakas --

VIERAS. Nouse.

HANNELE. Sinun pukusi on tahraton. Minä olen häpeän peittämä.

VIERAS (laskee kätensä Hannelen pään päälle): Niin otan minä kaiken alhaisuuden sinusta. (Koskettaa hänen silmiään, minkä jälkeen hellällä väkivallalla kohottaa hänen kasvojaan.) Niin annan minä silmillesi ikuisen valon. Nähkää auringot ja uudet auringot. Nähkää ikuinen päivä aamuruskosta iltaruskoon. Nähkää kaikki minkä loisto täällä väikkyy: sininen meri, sininen taivas ja iankaikkisuuden vihreät nurmet. (Koskettaa hänen korviaan.) Niin annan minä korvillesi lahjan kuulla kaikkien miljoonien enkeleiden kaiken riemun Jumalan miljoonissa taivaissa. (Koskettaa hänen suutaan.) Niin irroitan minä sinun sopertavan kielesi siteet ja lasken siihen sinun sielusi, minun sieluni ja kaikkivaltiaan Jumalan sielun.

HANNELE (koettaa koko ruumis väristen ojentautua suoraksi. Kuin suunnattoman onnentaakan painamana ei hän voi sitä. Syvä nyyhkytys ja itku tärisyttää häntä, hän kätkee päänsä vieraan rintaa vasten.)

VIERAS. Näillä kyynelillä pesen sielusi maailman tomusta ja tuskasta. Minä tahdon korottaa sinun askeleesi Jumalan tähtien toiselle puolelle.

(Vienojen sävelten soidessa puhuu vieras seuraavasti, silittäen kädellään Hannelen päätä. Hänen puhuessaan ilmestyy ovesta enkeleitä, suuria, pieniä, poikia, tyttöjä, seisten ensin arkoina, uskaltaen viimein tulla sisälle, missä heiluttavat pyhäsavuastioita ja koristavat huonetta matoilla ja kukkasilla.)

VIERAS.

Niin, autuus ihana kaupunki on, Siellä rauha ja riemu on loppumaton,

(Harpunsoittoa, ensin hiljaa, sitten kovaa ja täysiäänisinä.)

Katot kultaa ja huonehet marmoriset, Punaviiniä suihkuvat lähtehet. Kadut peitoss' on kukkien valkeitten, Soi torneista hääsoitto ikuinen. Katon harjoilla kullassa aamun koin Ruusut hehkuvat vehmahin kiehkuroin, Ja perhoset leijaa ja joutsenien Käy ylhäällä kaartelu ainainen, Ne ylväinä leijaavat taivaita päin Halk' ilmain hopeena heläjäväin. Ikikaarissa siellä ne karkeloi Ja siivet kuin ilmojen harput soi. On allansa Siioin, sen puistot ja veet ja seurana tähtien saattueet. Siell' alhaalla ihmiset kaulakkain Käy juhlassa taivaisen sunnuntain. Punaviiniä helmivin ulapoin Meri kutsuvi sieluja inehmoin. Ja sen purppurahelmahan taivaiseen He astuvat kirkkaine ruumiineen. Ja sieltä ken nousevi riemuiten, Sen pessyt on veri Jeesuksen.

(Vieras kääntyy nyt enkelien puoleen, jotka ovat lopettaneet työnsä. Aran ilon ja onnen valtaamina astuvat he nyt lähemmäksi, muodostaen Hanneleen ja vieraan ympärille puolipiirin.)

VIERAS.

Nyt kääryliinoin hennoin, valkoisin Te tänne käykää, taivaan lempilapset, Ja kyyhkyn hellyydellä verhotkaa Tää ruumis pieni, raadeltu ja piesty, Hyyn purema ja kuivettama paahteen. Ja hiljaa liitäin siipein notkumatta Se viekää yli niittyin vihantain, Yökenttäin heilimöivää heinää viiltäin, Kuun valossa, mi tuskat huojentaa. Ja paratiisin ikikukkain tuoksuun Hän templiin vilpoisahan laskekaa.

(Lyhyt äänettömyys.)

Kun siellä silkkivuoteellaan hän uinuu, Te hälle kylpy vuoripuron veestä, Yön viinistä ja maidost' antiloopin Marmori-ammeesehen laittakaa, Pois huuhtokaa kaikk' kärsimyksen muistot. Ja syreenein ja jasmiinien tertut, Joiss' öinen kaste välkkäin valuilee, Täystuoksuisina päälleen siroitelkaa. Ja utusilkkiin hennot jäsenet kuin liljan lehdet varoin kuivatkaatten Ja virvokkeekseen malja tarjotkaa Syysheelmäin jaloimmista nestehistä. Hän metsän mehuisimmat mansikat Viel' lämpiminä päivän paahtehesta, Ja vadelmat kuin verta hohtavat, Oranssit, persikat ja ananassit, Kaikk' kaikki saakoon vadeiss' säihkyvissä. Hän nauttikoon ja sydän ahmikoon Siell' uuden aamun yltäkylläisyyttä. Ja kaaret uljaat silmää tenhotkoot Ja kultaperhot kisailkohot yllään permannon malakiittiin kuvastuin. Ain' olkoon tienään silkki valkoinen, Jott' tulppaanit ja hyasintit saartaa, Ja palmuin lomitse hän varjoisain Ain' nähköön ilman ihmekangastukset: Kuin hohtaa kentät puna-unikkoin Ja taivaan lapset kultapalloin leikkii Siell' loistehessa aamun ensi koin, Ja sulosoitto syömen kiehtokoon.

ENKELIT (laulavat kuorossa):

Me viemme sun hiljaa vaivoista maan Ylös taivahan kotiin korkeaan, Ylös taivahan kotiin korkeaan.

(Enkelilaulun aikana pimenee näyttämö. Hämärässä kuuluu laulu yhä heikommin ja yhä kauempaa. Tulee jälleen valoisa, näkyy köyhäinhuone, jossa kaikki on samoin kuin ennen näkyä. Hannele makaa taas vuoteellaan köyhänä lapsena. Tohtori Wachler on kuulotorvi kädessä kumartunut hänen puoleensa. Laupeudensisar katsoo häneen huolestuneena, kynttilä kädessä. Nyt vasta vaikenee laulu kokonaan. Tohtori Wachler nousee ja sanoo:)

"Te olette oikeassa".

MARTHA SISAR (kysyy): Kuollut?

TOHTORI WACHLER (nyökkää surullisesti): Kuollut. --