Part 4

_Silloin selvisi hänelle yht'äkkiä koko juttu_.

Arvoitus oli selvinnyt aivan yht'äkkiä, kuten pimeys, jonka kirkas valonsäde halkaisee.

Hän kääräisi sanomalehdet kokoon ja ilmoitti ajurille uuden osoitteen, jonne tämän oli ajettava.

Nyt selvisi salapoliisille Thomas Buschin aikomukset. Tällä hetkellä oli hänelle kaikki muu yhdentekevää.

Hän oli päässyt harvinaisen häikäilemättömän rikossuunnitelman perille.

VII

VARASTETTU HEVONEN.

Salapoliisi ajoi jälleen portinvartijan asunnolle saadakseen keskustella Bomanin vaimon kanssa.

Miehen katoaminen oli saattanut koko perheen elämän aivan pois tolaltaan. Boman ei ollut vieläkään antanut mitään tietoja itsestään, ja onneton vaimo piti häntä jo kuolleena. Sekä hän että lapset olivat aivan epätoivoisia, ja verestävät silmät todistivat heidän itkeneen sitten Kragin viimekäynnin.

Salapoliisi koetti lohduttaa vaimoa sanomalla tämän miehen huomenaamulla ainakin jo varmasti tulevan kotiin.

"Mutta tehän lupasitte, että hän tulisi jo ennen puoliyötä", nyyhkytti vaimo.

"Sen tein kylläkin", vastasi salapoliisi, "mutta silloin en vielä tiennyt sitä, mitä nyt tiedän."

"Mitä sitten?"

"Eräs rikos on tekeillä", vastasi Krag, "harvinaisen häikäilemätön ja rohkea rikos, jollaista tuskin enää meidän päivinämme voisi pitää mahdollisenakaan."

"Mutta mitä miehelläni on tuon rikoksen kanssa tekemistä?"

"Ei yhtään mitään. Hän ei edes aavista mitä on tekeillä. Mutta ne roistot, jotka toimeenpanevat rikoksen, pitivät parhaana piiloittaa miehenne kahdeksitoista tunniksi. Muussa tapauksessa olisi hän tietämättään voinut ehkäistä heidän tuumansa."

"Silloin ovat he varmasti jo tappaneet hänet. Bhuu--u-uu--."

"Ei", vastasi salapoliisi. "Sitä he eivät ole uskaltaneet tehdä. Häntä pidetään ainoastaan kätkettynä johonkin ja huomenaamulla kello yksitoista on hän jälleen luonanne... Eikö miestänne muuten pidetty taitavana moottorinhoitajana?"

"Kyllä. Hänellä oli hyvin tuottava toimi moottorinkuljettajana eräässä suuressa moottorissa, joka nyt, parooni D:n vieraillessa paikkakunnalla, on annettu hänen käytettäväkseen."

"Parooni D:n? Hänhän asuu Bygdössä?"

"Niin, ja moottori on Frognerkilenissä."

Salapoliisi katsoi Bomanin pikku poikaa, joka oli seissut äitinsä vieressä ja kuullut koko keskustelun. Poikanen näytti reippaalta ja älykkäältä.

"Sinä kai tiedät, missä moottorivene sijaitsee?" kysyi salapoliisi.

"Kyllä" vastasi poika.

"Haluatko tulla mukaani näyttämään sen minulle?"

Poika tempasi hatun päähänsä.

Vaunut odottivat kadulla, eikä kulunut monta minuuttia ennenkuin Krag ja poika olivat jo Frognerkilenissä.

Matkalla kertoi pikku veitikka parooni D:n lähettäneen edellisenä iltana kirjeen, jossa käski Bomanin laittamaan moottoriveneen kuntoon huomenaamuksi pientä huviretkeä varten.

"Ja mitä äitisi vastasi siihen?" kysyi Krag.

"Hän vastasi, ettei tiennyt varmaan, jos isä tulisi siksi kotiin, joten paroonin olisi paras hankkia huomiseksi itselleen toinen kuljettaja. Onhan aina muitakin kuljettajia saatavissa, mutta parooni on hyvin kiivas ja suuttuu aina kun jotain vastoinkäymisiä sattuu."

"Hyvä on", vastasi Asbjörn Krag, "äitisi on menetellyt viisaasti."

Salapoliisi tarkasteli innokkaasti kapeata, siroa moottoria. Siinä oli epäilemättä voimakkain kone koko vuonolla. Koneet täyttivät melkein puolet koko veneestä.

"Se on jo kunnossa", sanoi poika.

"Kunnossa?"

"Niin, huomenaamuista retkeä varten. Katsokaa, messinkiosat on kiilloitettu ja säiliöt ovat täynnä."

Hän osoitti takaistuinta.

"Tuossa", jatkoi hän, "on paroonin tapana istua, ja tuossa seisoo isäni ohjaamassa."

"Eikö moottorissa tavallisesti useampia olekaan?"

"Kyllä. Paroonilla on tavallisesti mukanaan pari palvelijaa. Joskus pääsen minäkin mukaan, ja silloin autan isääni koneen hoidossa."

"Sinä olet kelpo poika", sanoi salapoliisi. "Tule nyt, lähdemme jo takaisin, alkaa tulla jo pimeäkin."

Jätettyään pikku veitikan ohimennessään kotiin, jatkoi salapoliisi matkaansa poliisiasemalle.

Buschia seuranneet kolme vakoojaa jättivät ensin raporttinsa.

"Pyöräilijä" kertoi seuranneensa Buschia takaisin tämän asunnolle, Busch oli pysynyt kotonaan koko illan, ja häntä oli käynyt tapaamassa kaksi miestä, jotka eivät kuitenkaan viipyneet kauan hänen luonaan. Kello puoli kahteentoista mennessä ei Busch ollut poistunut asunnostaan.

"Noiden herrojen nimet ja osoitteet?" kysyi Krag.

Salapoliisi ojensi paperiliuskan esimiehelleen.

Siihen oli hän merkinnyt miesten nimet ja osoitteet.

Senjälkeen tuli niiden salapoliisien vuoro, joille oli annettu määräys etsiä se ajuri, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.

Ainoastaan yhdellä salapoliiseista oli erikoisemman mielenkiintoista kerrottavaa. Hän kertoi eräistä varastetuista vaunuista.

"Kello viisi iltapäivällä", kertoi salapoliisi, "tilattiin erään ajurin, Peder Karlsenin, omistama umpinainen vaunu Rosenborg-kartanoon. Vanha, valkopartainen herra nousi vaunuihin ja käski ajurin ajaa rautatieasemalle. Mutta vaunujen tullessa rautatievaunutallin luo, käskikin herra pysähtyä erään kahvilan edustalle. Herrasmies laskeutui vaunuista ja meni kahvilaan. Ajuri odotti ulkona noin viitisen minuuttia. Sitten tuli kahvilanomistaja ulos pyytäen ajuria avuksi kantamaan vanhan herran matkakirstua.

"Ajuri, joka, tuntien hevosensa siivoksi, ei pelännyt sen lähtevän hänen poissaollessaan minnekään, jätti ohjakset irralleen vaunuihin ja lähti isännän kanssa kahvilaan.

"Kahvilan etuhuoneessa, joka oli kadun puolella istui vanha herra rauhallisesti juoden maitoa.

"'Jaha, siinähän olettekin jo', sanoi hän ajurin tullessa sisään, 'oli hyvä, että tulitte kantamaan kirstuani. Tulkaa mukaani. Se on täällä sisällä.'

"Ajuri seurasi, epäilemättä petosta.

"Osoittaen suurta, raudoitettua kirstua, joka oli taaemman huoneen nurkassa, sanoi herra:

"'Tuossa se on, mutta odottakaapa hetkinen.'

"Hän meni toiseen huoneeseen ja sulki oven perästään.

"Ajuri odotti pienessä huoneessa melkein kymmenen minuuttia, mutta kun herraa ei kuulunut takaisin, lähti hän ulos katsoakseen hevostaan. Mutta hevonen oli kadonnut vaunuineen päivineen.

"Ajuri säikähti luonnollisesti hirveästi, sillä hevonen ei ollut hänen omansa. Hän huusi kahvilanomistajaa, joka tulikin juosten paikalle.

"Yhdessä he sitten tutkivat koko korttelin, peläten hevosen lähteneen yksin liikkeelle, mutta missään he eivät nähneet jälkeäkään vaunuista. Ne olivat ja pysyivät poissa. Vanha, valkopartainen herra ei myöskään tullut takaisin, ja miehet alkoivat epäillä hänen varastaneen vaunut. Kahvilanomistaja sanoi, ettei hän tuntenut vanhaa herraa. Tämä oli vain yhden ainoan kerran, eilen, ollut hänen kahvilassaan ja pyytänyt saada jättää sinne matkakirstunsa säilytettäväksi. Hän lupasi noutaa sen myöhemmin.

"Kahvilanomistaja avasi nyt matkakirstun ja molempien suureksi hämmästykseksi huomasivat he sen olevan täynnä tiiliä.

"Petos oli nyt ilmeinen, ja surullisin mielin lähti ajuri kotiinsa ilmoittamaan onnettomuudesta isännälleen. Tämä nosti luonnollisesti asiasta hirveän melun ja päätti ilmoittaa heti varkaudesta poliisille.

"Hänen juuri aikoessaan lähteä poliisiasemalle soi puhelin. Hän tarttui puhelintorveen ja miehenääni kysyi:

"'Onko isäntä itse puhelimessa?'

"'Kyllä', vastasi hän.

"Ääni jatkoi:

"'Tiedättekö jo, että teiltä on tänään varastettu hevonen vaunuineen?'

"'Kyllä.'

"'Sekä hevonen että vaunut ovat postikonttorin edustalla. Menkää pian hakemaan ne sieltä.'

"Samassa kilahti loppusoitto, ennenkuin ajuri ehti kysyä edes puhujan nimeä.

"Ajuri otti onnettoman renkiparkansa mukaansa ja he ajoivat yhdessä heti postikonttorille ja löysivät todellakin hevosen vaunuineen talon edustalta. Kysellessään ihmisiltä saivat he tietää hevosen seisseen jo runsaan puolituntia kadulla.

"Vaunujen sisästä löysi ajuri tyynyltä kirjekuoren, joka sisälsi 25:n kruunun setelin, sekä paperilapun, johon oli kirjoitettu: 'Kiitos lainasta'."

"Näittekö kirjeen?" kysyi Krag.

Salapoliisi ojensi esimiehelleen kirjeen, ja Krag näki heti, että se oli kirjoitettu samalla käsialalla kuin se, jonka Boman oli saanut.

Varkauden syy selvisi nyt hänelle. Yksinkertainen Boman parka oli viety kotoaan _juuri noilla varastetuilla vaunuilla_. Luultavasti oli hänet nukutettu sitten umpinaisissa vaunuissa ja viety varmaan piilopaikkaan.

Roistot olivat kyllin uhkarohkeita varastaakseen keskellä kirkasta päivää vaunut, ettei ajuri olisi voinut kertoa mitään poliisille.

Kello oli jo yksi yöllä ja Kragin ympärille oli kokoontunut lauma salapoliiseja, jotka odottivat hänen määräyksiään. Salapoliisipäällikkö oli nimittäin luovuttanut asian johdon Asbjörn Kragille. Kaikki luulivat saavansa jatkaa Bomanin etsimistä ja Thomas Buschin vahtimista vielä koko yön, ja hämmästyivätkin sentähden suuresti, kuullessaan Kragin sanovan:

"Tänä iltana emme voi tehdä enää mitään. Huomenna jatkamme työtämme. Kolme teistä saa lähteä huomenaamulla kello 1/2 9 patrullimoottorilla merelle. Teidän täytyy varustaa moottori valmiiksi lähtemään minä hetkenä hyvänsä täyttä vauhtia merelle. Teidän on parasta ankkuroida jonkun suojaavan kallioniemekkeen taakse, josta sitä ei näy merellepäin."

"Ketkä meistä saavat tämän tehdäkseen", kysyttiin.

"Onko joukossanne ketään, joka tuntee 'Flink'-nimisen höyrypurren?"

"Lysakerilaisen matkailijapurren. Minä ainakin tunnen sen", sanoi eräs salapoliiseista.

"Minä myös", kuului vielä kaksi ääntä yht'aikaa.

"No silloin voitte te kolme ottaa sen homman osallenne. Minä olen itse 'Flinkillä.' Heti kuultuanne siellä ammuttavan, tulee teidän täyttä vauhtia lähteä liikkeelle ja vallata laiva."

"Hyvä", vastasivat salapoliisit lähtien laittamaan patrullimoottoria lähtövalmiiksi ja sitten lepäämään muutamaksi tunniksi.

"Entä me muut?" kysyi Harald Brede, Kragin ystävä ja oppilas. "Mitä me saamme tehtäväksemme?"

"Kello on nyt yksi", vastasi Krag, "tarvitsette kai hiukan lepoakin."

"Äsh! Eikö Buschia ole vartioitava?"

"Ei tarvitse. Voitte kutsua kaikki salapoliisit sisään."

"Jatkamme siis Bomanin etsimistä?"

"Niin."

"Entä mitä te itse aiotte tehdä?" kysyi Brede edelleen.

"Aion nukkua", vastasi Asbjörn Krag.

Silloin hymyili Harald Brede, sillä hän tiesi nyt, että Krag oli päässyt salaisuuden perille.

VIII

NEROKAS KAAPPAUS.

Seuraavana aamuna sovittuun aikaan tapasi Asbjörn Krag kapteeni Davidsenin höyrypursi "Flinkillä."

Kapteeni oli valmistanut kaikki jo etukäteen. "Olen antanut lomaa perämiehelleni", sanoi hän, "tuossa on hänen virkapukunsa. Koettakaapa sopiiko se teille." Krag veti nutun ylleen. Se sopi mainiosti. "Ja sitten saatte toimittaa myöskin perämiehen tehtävät", sanoi kapteeni hymyillen, "ja te, joka tunnutte olevan niin sukkela muuttamaan ulkomuotoanne, voisitte myöskin korjailla naamaanne hiukan enemmän merimiesmäiseksi."

Se olikin pian tehty. Pari minuuttia peilin edessä ja Asbjörn Krag oli muuttunut ahavoituneeksi, vereväksi merikarhuksi.

"Ha -- ha -- haa", nauroi kapteeni, "mainiota. Voisinpa vaikka lyödä vetoa, ettei itse Thomas Buschkaan tuntisi teitä nyt."

Mutta hän tuli pian vakavaksi jälleen, kun Krag otti mukana tuomastaan pikku laukusta esille kaksi browningpistoolia.

"Toinen on teille", sanoi salapoliisi, "toisen pidän itse."

"Onko pistooli panostettu?"

"Luonnollisesti. Sen saatte kyllä huomata sitten, kun tulee aika käyttää sitä."

Tyytyväisen näköisenä pisti kapteeni pistoolin taskuunsa. Krag ymmärsi nyt, että rehti kapteeni oli täydellisesti hänen puolellaan.

Kello puoli yhdeksän saapui Thomas Busch vaunuilla erään toisen herran seurassa laivalle. Busch tapasi kapteenin laivan kannella. Krag seisoi perämiehen puvussaan aivan heidän vieressään kiilloittaen kangastilkulla messinkiä. Hän kuuli jok'ainoan sanan Buschin ja kapteenin välisestä keskustelusta.

"Minun sairas ystäväni", alkoi Busch, ja hänen äänensä oli tyyni ja rauhallinen kuten aina, "minun sairas ystäväni tulee moottoriveneellä. Tuon hänet itse laivalle. Mutta kun en halua hänen joutuvan kärsimään pitkästä matkasta avonaisessa moottoriveneessä, haluaisin teidän lähtevän nyt jo liikkeelle ja ajavan meitä odottaen edestakaisin Pääsaaren edustalla."

"Lähdemme heti liikkeelle", vastasi kapteeni tehden kunniaa.

Busch vilkaisi ohimennen salonkiin, jonne oli valmistettu vuode hänen sairasta ystäväänsä varten.

"Hyvä on", sanoi hän. "Luultavasti haluaa ystäväparkani laskeutua levolle heti laivaan tultuaan. Hän ei ensi silmäykseltä näytä niin kovin sairaalta, sillä tavattoman tahdonvoimansa avulla pysyttelee hän pystyssä kovista tuskistaan huolimatta. Ystävä raukka! Yht'äkkiä voi hän kuitenkin lysähtää aivan kokoon."

"Karboolia", mutisi salapoliisi itsekseen puhdistaessaan messinkiä. Kapteeni vei aina Buschia puhutellessaan kätensä lakin reunaan ja oli kaikin tavoin tavattoman kohtelias.

Astuessaan maihin takaisin, kysyi Busch vielä kerran:

"Oletteko siis aivan selvillä tehtävistänne, kapteeni?"

"Täydellisesti", vastasi kapteeni, huutaen heti senjälkeen konehuoneeseen:

"Valmis!"

Alhaalta kuului räminää, ja pieni, siro pursi alkoi hiljalleen keinua ja nytkäytellä köysiään.

Thomas Busch nousi seuralaisineen jälleen vaunuihin ja lähti ajamaan kaupunkiin päin.

Salapoliisi oli tarkastellut salaa myöskin Buschin seuralaista. Hän huomasi, että tällä oli vaaleansiniset silmät.

"Ahaa", ajatteli hän, "siinähän meillä on polkupyöräilijä, joka ajoi pyörällään Bomanin kumoon."

Hän huomasi myöskin, että sinisilmäinen herrasmies oli hiukan kalpea ja hermostunut. Nähtävästi ei hän ollut yhtä varma seikkailun onnistumisesta kuin tuo aina yhtä rauhallinen Thomas Busch.

"Flink" kiisi nopeasti merelle kulkien kohti Pääsaarta.

Matkalla luki Asbjörn Krag vielä kerran sen sanomalehdestä irtileikkaamansa uutisen, joka oli johtanut hänet oikeille jäljille. Kaikessa suppeudessaan kuului se seuraavasti:

Parooni D, (nimi oli mainittu kokonaan) joka t.k. 15:tenä päivänä aikoi käydä tutkimassa Pääsaaren mielenkiintoisia vanhoja linnanraunioita, mutta sai silloin esteen, lähtee sinne huomenaamupäivällä.

"T.k. viidentenätoista päivänä istui paroonin moottorinkuljettaja nukutettuna korkeaselkäisessä nojatuolissa Thorvald Meyerinkadun varrella; tänään on hän samassa tilassa jossain muualla", ajatteli salapoliisi, "ja tästä kaikesta saamme kiittää Thomas Buschia. Bomanin viransijainen paroonin moottorissa on luonnollisesti Buschin miehiä."

Kello yhdeksän alkoi jännittävä seikkailu.

"Flink" oli käynyt aina Vippetangenissa saakka, ja tuli nyt hiljalleen takaisinpäin.

Krag seisoi laivan komentosillalla tähystellen ympäristöä.

Merellä näkyi olevan hyvin vähän laivoja liikkeellä. Siellä täällä muutamia purjeveneitä ja pari moottoria. Aamu oli vielä niin varhainen, ettei liikenne ollut ehtinyt päästä vauhtiinsa.

Krag tähysteli Pääsaarelle päin ja huomasikin vihdoin eräässä suojaisessa paukamassa poliisimoottorin, joka oli niin täydellisesti rantakallioiden peitossa, että ainoastaan henkilö, joka tarkoin tiesi, mistäpäin sitä oli etsittävä, voi huomata sen.

Sitten katsoi hän taas Frognerkileniin päin.

Ja kas, siellähän porhalsikin pieni moottori jo suoraan "Flinkiä" kohti.

Eräs toinen moottori, aivan yhtä suuri kuin edellinen, tuli päinvastaiselta suunnalta.

"Flinkin" kapteeni lähestyi salapoliisia ja kysyi tältä:

"Mitä tässä oikein on tekeillä?"

"Varkaus ja kiristys."

"Varkaus? Aikooko herra Busch varastaa moottorin?" kysyi kapteeni tähystellen moottoria, joka vinhaa vauhtia kiiti siintävällä selällä.

"Ei", vastasi Krag. "Hän aikoo varastaa jotain muuta."

"Mitä sitten?"

"Erään ihmisen."

"Ihmisen!" huudahti kapteeni aivan ymmällään. Hän aikoi kysellä asiasta lähemmin, mutta Krag keskeytti hänet sanoen:

"Sen arvasinkin. Nyt se alkaa."

Kapteeni tähysteli hänen osoittamaansa suuntaan. Paroonin moottori oli pysähtynyt yht'äkkiä.

"Kiikari!" huusi salapoliisi.

Kapteeni ojensi hänelle kiikarin.

Kiikarilla voi salapoliisi eroittaa helposti moottoriveneessä olevat henkilöt. Näytti kuin siellä olisi tapahtunut jotain odottamatonta. Moottorinkuljettaja puuhaili koneensa vieressä, mutta ei kyennyt saamaan sitä käyntiin.

"Kirottu lurjus", mutisi salapoliisi.

Sitten kävi kaikki aivan kuten hän oli aavistanutkin. Näytti kuin moottorinkuljettaja olisi selitellyt peräsimessä olevalle paroonille, että moottori oli mennyt rikki, ja että he olivat nyt aivan avuttomia. Parooni nousi istuimeltaan ja näytti olevan hyvin kiukuissaan.

Silloin sai moottorinkuljettaja jonkun onnellisen päähänpiston. Hän ehdotti jotain paroonille, ja tämä nyökkäsi myöntyvästi. Juuri samalla hetkellä kiiti toinen moottori heidän ohitseen. Siinä istui Thomas Busch ystävineen. Salapoliisi tunsi heidät hyvin. Huomattuaan paroonin moottorinkuljettajan viittaavan hänelle, pysäytti Busch oman moottorinsa. Ryhdyttiin keskusteluihin, ja kiikarillaan eroitti salapoliisi aivan hyvin henkilöt ja näki, kuinka Thomas Busch kumarsi syvään tervehtiessään ylhäistä ulkomaalaista.

"Olen aivan kuulevinani heidän keskusteluttakin, niin selviä ovat heidän eleensä. Thomas Busch tarjoaa apuaan, ja koska koneenkäyttäjä, tuo kirottu lurjus, väittää kivenkovaan, ettei moottoria voida korjata merellä, suostuu parooni kiitollisena ottamaan vastaan tarjotun avun."

Paroonin moottoriin heitettiin hinausköysi, ja Thomas Buschin moottori pantiin taas käyntiin.

Asbjörn Krag ihmetteli hiukan tätä, mutta kun Busch muutaman minuutin kuluttua seisautti jälleen moottorinsa, selvisi Kragille koko näytös. Buschin moottori kulki muutaman metrin taaksepäin ja keskustelut paroonin ja rikollisen välillä jatkuivat edelleen.

Busch nousi seisomaan, selitteli paroonille jotain, ja kumarsi jälleen.

Hän koetti nähtävästi saada ylhäisen ulkomaalaisen vakuutetuksi siitä, että moottorivene, olipa se sitten kuinka hieno ja kallisarvoinen tahansa, oli kuitenkin aina epävarma, ja voi milloin tahansa jättää omistajansa pulaan. Jos parooni haluaisi käyttää hyväkseen hänen pikku purttaan, niin voisivat palvelijat ja kuljettaja soutaa paroonin moottorin takaisin kaupunkiin. Hän pitäisi kunnianaan saada saattaa hänen ylhäisyyttään mihin hyvänsä, ja sitäpaitsi olisi hänellä käytettävissään pieni höyrypursikin tuolla Pääsaaren luona.

Hänen ylhäisyytensä hymyilee armollisesti ja ottaa kiitollisena kutsun vastaan. Hänen ylhäisyytensä on hiukan turhamainen, eikä halua joutua mihinkään ikävään ja naurettavaan tilanteeseen. Busch auttaa häntä kohteliaasti ja hän astuu tämän moottoriin.

Senjälkeen pannaan Buschin moottorin kone jälleen käyntiin ja paroonin palvelijat soutavat rikkoutuneen moottoriveneen takaisin kaupungin rantaan.

IX

KUUSITUHATTA PUNTAA.

Moottoriveneen ehdittyä niin lähelle höyrypurtta, että Krag tunsi kaikki moottorissa olevat, lähti hän komentosillalta mennen alas salonkiin.

Siellä oli kaikki valmiina ottamaan vastaan ylhäisiä vieraita. Whisky ja soodapullot seisoivat pöydällä ja pienellä tarjoilupöydällä oli lisää virkistysjuomia. Krag huomasi siellä myöskin erään korin, joka oli täynnä pitkäkaulaisia samppanja- ja likööripulloja.

"Nuo roistot", ajatteli salapoliisi, "kaikki heidän rikoksensa tapahtuvat suunnitellun hienosti ja harkitusti."

Hän viittasi kapteenin luokseen.

"Onko revolverinne käsillä?" kysyi hän.

Kapteeni Davidsen taputti hymyillen taskuaan vetäen revolverin kiiltävän kahvan taskusta esille.

"Ettekö ole hermostunut?"

"En vähääkään. Olin viisi vuotta sitten kukistamassa neekerikapinaa eräässä new-orleansilaisessa laivassa", vastasi hän, "se oli toista, se!"

"Hyvä on. Pysytelkää vieressäni. Kun Thomas Busch saapuu laivalle, pyytää hän luultavasti saada sulkea ovet ja jäädä paroonin ja toverinsa kanssa kolmen kesken salonkiin. Älkää olko epäilevinänne mitään, mutta pysytelkää täällä läheisyydessä. Heti kuultuanne salongissa ammuttavan, tulee teidänkin ampua joku laukaus täällä kannella."

"Ketä kohti?"

"Ei ketään. Ampukaa ilmaan vain. Se on sovittu merkki."

"Hyvä on. Sen minä kyllä muistan. Mutta mitä teen sitten?"

"Sitten koetatte haalia kokoon miehenne, ja kiiruhdatte salonkiin."

"Niin, mutta jos ovi on lukossa?"

"Silloin murratte oven. Jos se on välttämätöntä, niin särkekää vaikka koko salongin seinä."

Kapteeni näytti hiukan huolestuneelta.

"'Flink' on hieno ja kallis laiva", mutisi hän, "ja sitäpaitsi ei se ole omani."

"Hyvä kapteeni", vastasi Krag, "te saatte luonnollisesti täyden korvauksen kaikista vahingoista. Tällaisessa tapauksessa ovat aineelliset vahingot aivan toisarvoinen seikka. Muistakaa, että ihmishenkiä on kysymyksessä."

"Voitte luottaa minuun, herra salapoliisi."

"Hyvä on, mutta nyt kuulen moottorin lähestyvän. Menkää nyt kannelle ja toivottakaa vieraat tervetulleiksi laivaanne. Olkaa ystävällinen ja kohtelias, kuten tavallisesti."

"Entä te?" kysyi kapteeni, "mitä aiotte te tehdä?"

"Minä piiloudun tänne", sanoi salapoliisi ryömien pöydän alle. Pöytäliina ulottui aina lattiaan saakka.

Asbjörn Kragin juuri ehdittyä piilottautua pöydän alle, kuului Thomas Buschin ääni.

"Kapteeni Davidsen", huusi hän, "kapteeni Davidsen, missä olette?"

"Täällä", vastasi kapteeni kiiruhtaen kannelle.

Koska salongin ovi oli auki, kuuli salapoliisi piilopaikkaansa jok'ainoan sanan, joka kannella lausuttiin.

Moottorivene oli nyt saapunut aivan höyrypurren viereen, ja ensimmäisenä hyppäsi purteen Thomas Busch.

Hän astui laivan portaalle ja ojensi kätensä paroonille, joka ei tuntunut olevan oikein perehtynyt tällaisiin kiipeämisiin.

Parooni hymyili vain alentuvaisen armollisesti.

Vihdoin pääsi hän kannelle ja ojennellen jäykkiä jalkojaan sanoi:

"Tämähän on todellakin soma laiva, soma pieni laiva."

Kohta tämän jälkeen hyppäsi myöskin Thomas Buschin apuri, sinisilmäinen mies laivaan.

Thomas Busch viittasi salonkiin päin ja pyysi paroonia astumaan sisään.

"Kiitos, kiitos", vastasi tämä. "Tekisi todellakin hyvää saada hiukan levähtää kaiken tämän puuhan jälkeen. Ikävä, että moottoriveneeni meni rikki. Niin, sillätavoin käy, kun ottaa viransijaisen. Muuten minulla onkin moottorinkuljettajana oikein kelpo mies. Hänen nimensä on Boman. Hän on varmaan sairastunut, mies parka."

"Mies parka", mutisi Busch säälivästi. "Jos teidän ylhäisyytenne haluaa, lähetän hyvin mielelläni jonkun miehistäni korjaamaan moottoria."

"Ei, tuhannen kiitosta vaan!" vastasi hänen ylhäisyytensä istuutuen salongin pöydän ääreen. Asbjörn Krag näki piilopaikastaan hänen hienojen kiiltonahkakenkiensä kärjet.

"Haluaako teidän ylhäisyytenne mennä maihin Pääsaarella?"

"Ei, kiitos", vastasi parooni. "Luulen jättäväni sen toiseen kertaan. Pelkään pahasti, etten saa koskaan nähdä noita kuuluisia raunioita. Nyt sain jo toisen kerran tyhjin toimin lähteä takaisin."

"Sepä ikävää", vastasi Busch. "Teidän ylhäisyytenne haluaa ehkä mennä maihin Bygdössä. Mehän voisimme ohjata pikku purtemme merikylpylän laituriin. Sopiiko se herra paroonille?"

"Kyllä", vastasi hänen ylhäisyytensä kiitollisena, "se sopii mainiosti. Olen hyvin kiitollinen teille tarjouksestanne, herraseni."

"Annan kapteenille määräyksen ohjata Bygdöseen", sanoi Busch mennen kannelle.

Hetken kuluttua lähti pursi täyttä vauhtia liikkeelle.

Thomas Busch tuli takaisin salonkiin ja sulki huolettomana oven jälkeensä. Krag kuuli lukon napsahtavan hiljaa.

"Ahaa", ajatteli hän, "nyt luulee hän saaneensa linnun satimeen."

Pari minuuttia keskustelivat herrat kaikenlaisista yleisistä asioista.

Äkkiä hätkähti parooni. Hän oli avonaisista peräikkunoista tullut silmäilleeksi maisemaa.

"Minne ihmeelle laivanne oikein kulkee? Minusta tuntuu kuin emme kulkisi lainkaan Bygdöhön päin. Bygdöhän on takanamme ja me etenemme hetki hetkeltä yhä kauemmas siitä."

"Minä en periaatteellisista syistä sotkeudu koskaan asioihin, jotka kuuluvat kapteenille, eivätkä minulle", sanoi Busch nousten. "Haluaako teidän ylhäisyytenne nauttia jotain virkistyksekseen?"

"Ei, kiitos", vastasi parooni, "mutta sensijaan haluaisin kernaasti, että laiva ohjattaisiin Bygdöhön."

"Kapteeni tuntee kuitenkin seudun paremmin kuin yksikään meistä."

"Mutta joka tapauksessa olemme jo kaukana Pääsaarelta", sanoi parooni yhä levottomampana, "ja etenemme yhä enemmän Bygdöstä."

Hän oli selvästi alkanut epäillä jo hiukan rakastettavia isäntiään.