Part 3

"Pidänkin häntä palveluksessani vain hänen pasteijoittensa vuoksi", jatkoi Busch. "Hänen taitonsa saa minut pitämään häntä korkealla kaikkien muiden naisten yläpuolella. Mylady on saanut kasvatuksensa Ranskassa, ja sai pasteijareseptin itsensä Louis Philippin hovikokilta."

Asbjörn Krag jatkoi keskustelua entiseen hiukan pilkallisen kohteliaaseen tapaan haluamatta pahoittaa tuon hienon veitikan mieltä.

"Kuinka onnellinen olettekaan te, joka saatte sellaisia pasteijoita!"

"Niin, minä olenkin onnellinen", sanoi Busch ilman että vakavuus olisi hetkeksikään väistynyt hänen kasvoiltaan.

Nyt arveli Krag keskustelun kaipaavan jo muutosta, ja sanoikin senvuoksi:

"Emmeköhän ole jo laskeneet kylliksi leikkiä noista epäonnistuneista pasteijoista?"

Thomas Busch kohautti ikäänkuin ihmetellen kulmakarvojaan ja katsoi salapoliisiin. Tällä hetkellä muistutti hän ylpeää aatelismiestä, joka alentuu keskustelemaan nousukkaan kanssa.

"Rakas ystävä", sanoi hän, "minä en laske koskaan leikkiä."

Ja ikäänkuin osoittaakseen toivovansa keskustelun päättyvän tähän ja epämieluisen vieraansa lähtevän, veti hän taskustaan hienokaiverteisen, umpikuorisen kultakellon. Sitten veti hän tuolin pöydän viereen ja istuutui, liikkeissään hienous, jonka voi omata vain sellainen henkilö, joka koko ikänsä on liikkunut hienoimmissa seurapiireissä.

Krag huomasi, että hänellä oli jaloissaan kirjaillut silkkitohvelit ja silkkisukat. Hänen ylellisen hieno pukunsa pisti silmään omituisena vastakohtana hänen vakaville kasvoilleen, joista huokui miehekäs levollisuus ja voima.

"Palataksemme asiaan --" jatkoi Busch, "mistä rikoksesta minua oikein syytetään?"

Kysymys tuli jokseenkin yllättävänä, mutta Krag kykeni säilyttämään mielenmalttinsa täydellisesti. Hän arvasi Buschilla olevan jonkun määrätyn suunnitelman.

Nyt tarvitsi Krag kaiken mielenmalttinsa ja näyttelytaitonsa voidakseen luonnollisesti näytellä loistavaa komediaa noiden terävien silmien huomaamatta petosta.

Hän kohottautui sentähden, otti arvokkaan asennon ja sanoi rauhallisesti:

"Thomas Busch, arvaan, että haluatte jälleen näytellä viatonta karitsaa, mutta tällä kertaa ei se ole onnistuva teille. Teidän epäillään yrittäneen ryöstää rahaa köyhältä työläiseltä, jolla sitä sattui olemaan jonkunverran mukanaan."

"Ryöstää?" kysyi Busch välinpitämättömästi. "Kuinka suuren summan väitetään minun yrittäneen ryöstää?"

"Miehellä oli kaksituhatta kruunua mukanaan. Ne olivat hänen esimiehensä rahoja."

"Kaksituhatta kruunua", murahti Busch koetellen peittää haukotustaan. "Rohkenenko vaivata teitä kysymällä miehen nimeä?"

"Hänen nimensä on Karl Johan Boman, metallityöläinen ammatiltaan."

"Ahaa, se oli siis se mies, joka tuijotti minuun niin hävyttömästi raitiovaunussa?"

"Niin, se oli hän, joka istui teitä vastapäätä. Hän tunsi teidät heti, ja voisi vaikka vannoa, että olette sama mies, joka hyökkäsitte hänen päälleen."

"Rohkenenko kysyä edelleen, kuinka tämä hyökkäys tapahtui?"

"Kerron sen teille mielelläni", vastasi Krag, "vaikkakin tiedän, että te tunnette asian yhtä hyvin kuin minäkin. Tarkkaan tutkittuani tapausta (Krag pöyhisti rintaansa mahtavasti) olen päässyt asian perille, ja voin liikaa kehumatta itseäni sanoa tuntevani sen aivan yksityiskohtia myöten."

Thomas Busch nyökkäsi hyväksyvästi, ja Krag kertoi tapauksen sellaisena kuin oli sen Bomanilta kuullut, lisäten siihen kuitenkin jutun kahdestatuhannesta kruunusta, jotka Boman muka oli kätkenyt sukkaansa.

"Siis en minä kaikista yrityksistäni huolimatta onnistunut saamaan noita kahtatuhatta kruunua?" kysyi Busch Kragin lopetettua kertomuksensa.

"Ette kylläkään, onnellisen sattuman kautta sai miesparka pitää rahansa, mutta se ei lievennä rangaistusta, jonka rikoksestanne olette saapa".

Busch kumartui salapoliisin puoleen ja kysyi:

"Luuletteko todellakin minun aikoneen varastaa nuo kaksituhatta kruunua?"

"Poliisilla on syytä luulla asian olevan kuten kerroin."

"Typerä poliisi."

Busch oli hypähtänyt pystyyn, mutta hillitsi itsensä heti jälleen, ja jatkoi:

"Olen maailmanmies, enkä aio sallia loukattavan itseäni."

Erehtyikö Krag? Eikö kaikesta huolimatta mielihyvän ilme hetkeksi kuvastunut Buschin vakavilla kasvoilla?

Oliko Krag todellakin onnistunut johtamaan viekkaan vastustajansa harhaan?

Busch nousi tuoliltaan, otti teeskennellyn kohteliaasti salapoliisin käden kainaloonsa ja sanoi:

"Näytänpä teille jotakin."

Hän astui muutamia askeleita eteenpäin ja pysähtyi erään marmoriveistoksen eteen.

"Ihastuttava pikku kapistus", sanoi hän, "se maksoi 3000 liraa. Ostin sen kerran Italiasta."

Sitten osoitti hän seinällä riippuvaa, hienoissa kullatuissa kehyksissä olevaa taulua.

"Se on Zornin maalaama", sanoi hän. "Sen ostin seitsemän kuukautta sitten eräältä taidekauppiaalta Göteborgista. Se maksoi minulle 4800 kruunua."

Hän kulki taideteokselta toiselle mainiten aina hinnan, jonka hän oli saanut maksaa niistä kustakin. Kun he olivat lopettaneet tarkastuksensa, vei hän salapoliisin kirjoituspöytänsä luo. Sitten avasi hän erään omituisilla mosaikkikoristuksilla koristetun laatikon ja otti sieltä Keskuspankin shekkikirjan.

"Yhdellä ainoalla shekillä", sanoi hän, "voin milloin tahansa nostaa noin 7000-8000 kruunua, siis nelinkerroin sen summan, jonka väitätte minun yrittäneen varastaa työmieheltä. Haluatteko todistuksia?"

"En, mitäpä niillä tekisin", vastasi Krag teeskennellen olevansa kovin hämmästynyt kaikesta näkemästään ja kuulemastaan.

"No, ja mitä pidätte taidekokoelmastani?" kysyi Busch. "Uskotteko vieläkin, että minä, joka uhraan tuhannen toisensa jälkeen sellaiseen, voisin alentua hyökkäämään köyhän työläisen kimppuun ryöstääkseni hänen vaivaiset kaksituhatta kruunuansa?"

Krag ymmärsi nyt, että hänen suunnitelmansa oli onnistunut. Buschilla ei ollut aavistustakaan siitä, että salapoliisi epäili aivan toisten syiden vaikuttaneen tuon n.k. "ryöstöyrityksen", mutta hän tahtoi saada voittonsa vielä täydellisemmäksi ja sanoikin sentähden pilkallisesti:

"Tuollainen keräilykuume nielee suuria summia."

Thomas Busch hätkähti, mutta hillitsi itsensä ja sanoi jälleen:

"Olen maailmanmies, enkä aio sallia loukattavan itseäni."

Nähtyään Kragin "hämmennyksen" yhä kasvavan, kysyi hän äkkiä:

"Mitä varten oikeastaan tulitte tänne?"

"Tulin tänne vangitakseni teidät."

Busch heilautti kättään huolettomasti.

"Sen olette luonnollisesti täysin oikeutettu tekemään. Mutta minä vaadin todistuksia. Ja te tiedätte kyllä, herra salapoliisi, kuinka vaarallista on vangita henkilö, jonka syyllisyyttä ei voida todistaa."

"Hyvä, Thomas Busch, olette saapa todisteita aivan kylliksi."

Busch vilkaisi jälleen kelloaan.

"Suonette anteeksi", sanoi hän, nyökäten oveen päin.

Krag ymmärsi vihjauksen.

"Toivon tämän kohtaamisemme olevan viimeisen", sanoi Busch.

Asbjörn Krag lähti. Busch käänsi hänelle selkänsä, eikä ollut huomaavinaan hänen hyvästelyään.

Itsekseen muristen avasi muija hänelle oven. Ulos päästyään mutisi Krag:

"Ohoh, rakas ystävä, olenpa nyt johtanut sinut sittenkin harhaan. Luulet minun juoksevan ympäri kaupunkia nuuskimassa parin tuhannen kruunun ryöstöyrityksen tekijää, mutta minäpä vainuankin tässä olevan toisen, vähän suuremman rikoksen tekeillä. Nyt luulet johtaneesi minut harhaan, mutta siinäpä erehdyt!"

Krag meni ensin poliisiasemalle, ja keskusteltuaan hetkisen poliisipäällikön kanssa, kutsui koolle joukon parhaita apulaisiaan.

Pidettiin neuvottelu. Krag kertoi lyhyesti kokemuksensa ja Busch päätettiin asettaa tarkan silmälläpidon alaiseksi.

Kolme salapoliisia pukeutui valepukuihin ja sijoittui Thomas Buschin asunnon läheisyyteen.

Eräs heistä maalasi reklaamitaulua läheisen myymälän seinään. Toinen pukeutui puutarhuriksi, ja kolmas opetteli ajamaan polkupyörällä Buschin talon edustalla.

Salapoliisien oli pidettävä Buschin asuntoa silmällä, ja jos Busch tulisi ulos, oli heidän seurattava häntä.

Sitten hankki Krag hiukan lisätietoja Buschista. Tällä oli todellakin muutaman tuhannen kruunun suuruinen summa talletettuna Keskuspankissa.

Sitten lähetti Krag pikasähkösanoman Pariisiin, jossa tiesi Buschin viimeksi oleskelleen, ja tunnin kuluttua sai hän seuraavasisältöisen vastauksen:

Kristianian salapoliisiosasto.

Kysymänne Thomas Busch on ennen Pariisiin tuloaan oleskellut Madridissa esiintyen siellä nimellä parooni Bizerta. Hänen täytyi erään kaksintaistelun takia poistua Espanjan pääkaupungista ja senjälkeen asettui hän Pariisiin esiintyen norjalaisena taidehistorioitsija Thomas Buschina. Poliisin huomio kiintyi pian häneen, mutta on hän todistusten puutteessa saanut toistaiseksi olla vapaalla jalalla. Hän seurustelee hienoimmissa seurapiireissä. On hyvin vaarallinen henkilö, joka ei kavahda mitään. Häntä epäillään Parisissa murhasta, osakekeinottelusta, pelipetoksesta ja vakoilusta.

_Lépine_.

Krag hymyili. Thomas Busch oli halunnut todisteita. Krag päätti tehdä nyt parhaansa kootakseen rikollista vastaan mahdollisimman sitovia todisteita, ettei, kuten usein ennen, oltaisi pakoitettuja todisteiden puutteessa laskemaan rikollista vapaaksi, huolimatta siitä, että hänen syyllisyytensä oli ilmeinen.

Koska kello oli vasta 7, ja Asbjörn Kragin ei tarvinnut odottaa lähetettyjen salapoliisien raporttia ainakaan ennen puolta yhdeksää, päätti salapoliisi pistäytyä tapaamassa näytelmän tähänastista päähenkilöä, Karl Bomania. Olihan sitäpaitsi mahdollista, että tämän kotoa voisi löytää jotain, joka helpottaisi arvoituksen ratkaisua. Useinhan kaikkein vähäpätöisimmiltä näyttävät pikkuseikat saattavat johtaa suurimpiin tuloksiin, ja Krag oli päättänyt selvittää arvoituksen mihin hintaan hyvänsä, sillä hän aavisti, ettei tässä ollut kysymys ainoastaan poliisilaitoksen maineesta, vaan oli ajoissa ehdittävä torjua uhkaava vaara.

Krag joutui perille klo 8:n tienoissa.

Portinvartijan asuntoa ei ollut vaikea löytää, sillä ovella oli kauasnäkyvä messinkinen nimikilpi.

Salapoliisi koputti ovelle, ja ystävällinen naisenääni vastasi "sisään."

Astuttuaan sisään joutui salapoliisi valoisaan keittiöön, jossa kaikki oli siistiä ja hyvässä järjestyksessä. Bomanin vaimo -- salapoliisi arvasi, että se oli hän -- istui tuolilla lieden ääressä ommellen. Kiiltävä, kuparinen kahvipannu porisi iloisesti tulella, ja arkihuoneessa leikki keskenkasvuinen poika hiukan itseään nuoremman sisarensa kanssa.

"Rouva Boman, vai kuinka?" kysyi salapoliisi.

Vaimo kohottautui tuoliltaan ja vastasi myöntävästi. Hän työnsi ompelutyönsä sivuun ja pyysi salapoliisia astumaan sisään. Sitten käski hän lapset keittiöön ja sulki oven.

Huone oli erittäin kodikas; kaikki oli yksinkertaisuudestaan huolimatta puhdasta ja somaa todistaen, että asukkaat olivat uutteraa ja siistiä väkeä.

"Miehenne ei liene kotona, huomaan minä", sanoi Krag.

"Ei", vastasi vaimo, "mutta odotan hänen tulevan millä hetkellä tahansa. Hän lähti ulos tärkeälle asialle, ja sanoi, että ellei hän ehtisi kotiin kello kahdeksaksi, lähettäisi hän sanan. Kello on kai jo pian 8, joten tullee hän pian."

"Kello on hiukan yli puoli kahdeksan", sanoi salapoliisi katsoen kelloaan. "Ellei rouvalla ole mitään sitä vastaan, niin odotan, kunnes miehenne tulee kotiin. Haluaisin mielelläni keskustella hiukan hänen kanssaan."

Vaimo osoitti hänelle tuolin ja hän istuutui.

"Luultavasti arvaatte syyn tänne tulooni", jatkoi Krag. "Miehenne on joutunut raa'an pahoinpitelyn uhriksi, mutta ei ole viipyvä kauan ennenkuin saamme syyllisen kiinni."

"Kuulutteko ehkä poliisiin?" kysyi vaimo.

"Kyllä", vastasi Krag hymyillen. Hän arveli, ettei Boman syystä tai toisesta ollut kertonut hänestä mitään vaimolleen, ja piti sentähden tarpeettomana ilmoittaa nimeään tälle.

"Silloin olette ehkä sen salapoliisin ystäviä?"

"Minkä salapoliisin?" kysyi Krag.

"Tarkoitan sitä herraa, jonka puoleen mieheni kääntyi, hänen nimensä oli kai Asbjörn Krag."

"Mutta sehän olen juuri minä. Minun nimeni on Asbjörn Krag."

Vaikka pommi olisi räjähtänyt rauhallisessa huoneessa, ei vaimo olisi voinut säikähtyä enemmän kuin kuullessaan salapoliisin sanat.

Hän tuijotti aivan hämmentyneenä salapoliisiin ja änkytti;

"Oletteko _te_ Asbjörn Krag? Te -- -- -- ei -- mutta sehän on mahdotonta."

Krag hypähti pahaa aavistaen pystyyn.

"Jos _te_ olette Asbjörn Krag", jatkoi vaimo, "niin miksi Herran nimessä sitten tulette kysymään, onko mieheni kotona?"

Krag tunsi ensin itsensä hiukan hämmentyneeksi, mutta yht'äkkiä selvisi hänelle koko tapaus.

"Mihin aikaan miehenne lähti ulos", kysyi hän vakavana.

"Hän lähti kello 6, heti saatuaan lähettämänne sanan."

"Lähettämäni sanan", mutisi Krag.

Tuska viilsi hänen sydäntään.

Hän ei ollut lähettänyt mitään sanaa.

VI

VALOA PIMEYTEEN.

Tuntui kuin vaimo olisi voinut lukea salapoliisin ajatukset. Hän alkoi itkeä, ja hänen päänsä vaipui pöydänreunaa vasten.

"Hän on joutunut nyt taas noiden ilkeiden ihmisten käsiin", nyyhkytti hän, "vaikkei hän koskaan ole kenellekään pahaa tehnyt. En ymmärrä, miksi he vainoavat häntä."

Asbjörn Krag lohdutti häntä.

"Koettakaa nyt rauhoittua", sanoi hän, "miehenne ei voi olla kaukana, ja vaikka hän olisikin joutunut vainoojiensa käsiin, eivät he uskalla tehdä hänelle mitään pahaa. Kuka toi hänelle sanan?"

"Eräs virkapukuinen poliisi."

"Minkänäköinen hän oli?"

"En voi tarkoin kuvailla hänen ulkonäköään, sillä hän seisoi koko ajan hämärässä porttikäytävässä."

"Sanoiko hän tulevansa minun lähettämänäni?"

"Sanoi, otin itse hänet vastaan. Hän sanoi Asbjörn Kragin lähettäneen terveisiä ja käskeneen mieheni tulla luokseen."

"Ja miehenne lähti ilman muuta?"

"Niin, mitäpä hän olisi voinut muutakaan tehdä. Eihän hän voinut epäillä petosta, kun sanantuojana oli virkapukuinen poliisi. Sitäpaitsi sanoi hän juuri lähtiessään: 'Kello on kuusi; se sopii. Krag sanoi lähettävänsä minulle tiedon kuuden tienoilla'."

Krag muisti nyt todellakin sanoneensa niin Bomanille erotessaan tästä raitiotiepysäkillä. Jonkun Thomas Buschin miehistä oli täytynyt kuulla tämä, ja he olivat kyllin häikäilemättömiä käyttääkseen tietoa hyväkseen.

"Mieheni lähti hevosella", sanoi vaimo.

"Näittekö vaunut?"

"En, mutta avonaisen keittiön ikkunan kautta kuulin mieheni sanovan konstaapelille: 'Ahaa, teillä on vaunut. Sepä mainiota'."

Asbjörn Krag ymmärsi nyt, ettei hänellä ollut hetkeäkään hukattavana, jos hän aikoi ajoissa ehkäistä sen rikoksen, joka -- siitä hän oli varma -- kätkeytyi tämän salaperäisen ihmisvarkauden taakse.

Rauhoittaakseen levotonta, itkevää vaimoa, sanoi hän tälle lähtiessään.

"Lupaan teille, että ennen puoliyötä on miehenne oleva vahingoittumattomana luonanne."

Mutta kävellessään nopein askelin pitkin katuja ei hän ollut yhtä toivehikas kuin portinvartijan asunnossa oli teeskennellyt olevansa.

Huomaamattaan pysähtyi hän hetkeksi ja huudahti itsekseen:

"Boman poissa. Jäljettömästi kadonnut. Herra Jumala, kuinka pääsenkään tämän sotkun perille!"

"Vakoojat!" välähti yht'äkkiä hänen mieleensä. Hänen täytyi heti saada tietää, jos Busch oli poistunut asunnostaan.

Muutaman minuutin kuluttua oli hän Hanstengadenilla. Hän pysähtyi pikkupuodin edustalle, jossa pitkätukkainen nimikilpimaalari oli juuri lopettanut työnsä ja parhaillaan kokoili työkaluajaan aikoen lähteä pois.

"Valmis?" kysyi Krag hermostuneena.

"Kyllä", vastasi valepukuinen salapoliisi. "Thomas Busch on lähtenyt ulos."

"Äskettäinkö?"

"Niin, noin viitisen minuuttia sitten. Hän ajoi pitkin Drammenintietä. Polkupyöräilijä seuraa häntä."

Salapoliisi osoitti suuntaa, jonne Busch oli mennyt, ja Kragin terävä silmä eroitti heti hienon, keltaisen hiekkajuovan, joka kapeana viiruna luikerteli pitkin katua silmänkantamattomiin.

"Mainiota", sanoi Krag, "juokse heti hakemaan ajuria."

"Nimikilpimaalari" jätti heti työkalunsa ja lähti esimiehensä asialle.

Vakooja numero 2, puutarhuri, saapui nyt paikalle.

Krag käski hänen lähteä heti ilmoittamaan kaikille vapaina oleville salapoliiseille poliisiasemalle, että heidän oli koetettava ottaa selko ajurista, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.

"Ottakaa siitä selko, maksoi mitä maksoi", sanoi hän. "Käyttäkää revolvereja, jos on tarpeen. Sill'aikaa seuraan minä Buschia. Tapaamme poliisiasemalla klo 12."

Hän hyppäsi vaunuihin, jotka olivat juuri saapuneet, ja käski ajurin ajaa nopeaa vauhtia pitkin keltaista hiekkajuovaa.

Hiekan oli Buschin perästä seuraava salapoliisi laskenut mukanaan olevasta laatikosta valumaan kadulle opastaakseen toiset salapoliisit jäljilleen.

"Ajanko niin pitkälle kuin viivaa riittää?" kysyi ajuri, nuori, vilkas poikanen. Hänestä oli tämä ihanaa urheilua.

"Aja vaan, ja ajakin nopeasti", vastasi Krag.

Kuskipoika sylkäisi kouriinsa, läimäytti hevosta piiskalla, ja niin lähdettiin liikkeelle vauhtia, joka ei liene ollut aivan lakipykälien mukaista. Mutta kyytipoika tiesi, kuka hänen rattaillaan istui, ja nauroi vaan nähdessään poliisien merkitsevän hänen numeronsa muistikirjoihinsa sakoittaakseen häntä liian hurjasta ajosta. Poliisit eivät nimittäin ehtineet tuntea vaunuissa istuvaa salapoliisia.

Tuntui siltä kuin ei keltainen hiekkajuova loppuisi koskaan. Ajettiin jo kaupungin ulkopuolella, ja yhä luikerteli keltainen hiekka kapeana juovana eroittuen kirkkaalla värillään selvästi tien valkoisesta tomusta.

Matkan kestäessä oli salapoliisilla hyvää aikaa kiinnittää päällensä tekotukka ja -parta, ja kaupungin ulkopuolelle jouduttua ei vaunuissa enää istunutkaan tunnettu kristianialainen salapoliisi Asbjörn Krag, vaan vanha, punanenäinen herrasmies, joka nähtävästi matkusti kaupungista takaisin maakartanolleen.

Lysaker-vuonon lähellä tulivat Thomas Buschin vaunut vastaan.

Busch ajoi kumipyöräisissä Victoriavaunuissa. Hän istui vaunuissaan yksin nojautuen mukavasti tyynyjä vasten ja tuprutellen mahtavia savupilviä havannastaan. Hän ei välittänyt vähääkään vastaantulevasta, vanhasta, punanenäisestä maalaispohatasta, eikä tälläkään ollut mitään halua pysähtyä.

Hetken kuluttua tuli polkupyöräilijä vastaan. Ei hänkään, vaikka joka päivä tapasikin Kragin, olisi tuntenut tätä valepuvussa, ellei Krag olisi antanut hänelle merkkiä.

Polkupyöräilijä jarrutti, mutta Krag huusi vain:

"Seuraa häntä edelleen!"

Polkupyöräilijä lähti heti jälleen liikkeelle.

Vaunut seurasivat keltaista juovaa aina erään pienen sekatavarakaupan edustalle Lyseakerissa.

Kaupassa sai salapoliisi tietää, että "mies, joka ajoi Victoriavaunuissa", oli käynyt puhuttelemassa erään pikku höyryaluksen kapteenia. Kapteenin nimi oli Davidsen ja höyrypurren "Flink". Kapteeni asui eräässä aivan puodin lähellä olevassa talossa.

Salapoliisi koputti kapteenin asunnon ovella, ja tapasikin tämän kotona.

Asbjörn Kragin jäätyä kahden kesken kapteenin kanssa huoneeseen, alkoi hän kapteenin sanomattomaksi hämmästykseksi ilman muuta riisua naamioitaan. Nyt, kun Thomas Busch oli poissa, ei hän enää tarvinnut irtotukkaansa, punaista nenäänsä eikä tekopartaansa.

Kapteeni luuli ensin joutuneensa jonkun hullun kanssa tekemisiin, ja aikoi heittää salapoliisin kadulle, mutta kun tämä näytti poliisimerkkiään, tuli toinen ääni kelloon.

Krag kertoi ajavansa takaa erästä rikollista, ja että tämä rikollinen ei ollut kukaan muu kuin se tumma herrasmies, joka oli äsken tullut kylään ajaen hienoissa Victoriavaunuissa ja käynyt kapteenin luona.

"Tarkoitatteko herra Buschia", huudahti kapteeni kauhuissaan, "tuota hienoa herraa, joka asuu Kristianiassa?"

"Häntä juuri", vastasi salapoliisi. "Häntä epäillään osallisuudesta ryöstöön. Mitä asiaa oli hänellä teille?"

"Hän halusi vuokrata laivaani."

"Teidän pientä, 'Flink'-nimistä höyrypurttanneko?"

"Niin."

Kapteeni meni ikkunan luo ja osoitti merelle ankkuroitua, pientä, sievää höyrypurtta.

"Laiva on aika soma. Siinä on salonkikin, ja minä vuokraan sen usein pienille seurueille, jotka haluavat tehdä pienen, virkistävän merimatkan kesähelteessä. Herra Busch vuokrasi sen muutamien ystäviensä kanssa."

"Milloin aikovat he lähteä merimatkalle?" kysyi salapoliisi.

"Huomenaamulla kello yhdeksän. Hän tulee silloin tänne kolmen ystävänsä kanssa."

"Ja minne aikovat he mennä?"

"Johonkin aivan lähelle. Luultavasti maatilalleen."

"Onko Buschilla maatila vuonon varrella?"

"Kyllä, Buudevuonon rannalla. Se on pieni karjatalo, jonka hän on rakennuttanut metsään, vuonon rannalle."

"Sanoiko hän niiden ystäviensä nimet, jotka tulisivat hänen kanssaan?"

"Ei, mutta hän kutsui erästä heistä lähetystösihteeriksi. Hänellä lienee jotain aivan erikoista asiaa, ainakin mikäli minä ymmärsin."

Salapoliisi tuli tarkkaavaiseksi.

"Erikoista asiaa", sanoi hän. "Kertoiko hän siitä mitään lähemmin?"

"Kyllä. Hän sanoi ottavansa mukaansa maalle erään sairaan ystävänsä."

"Erään sairaan ystävänsä?"

"Aivan niin. Senvuoksi pyysi hän minua valmistamaan salonkiin vuoteen."

Kragin mieleen välähti heti Boman. Olisiko mahdollista, että he aikoisivat kätkeä hänet huvilaan? Mutta mitä hyötyä heillä siitä olisi?

"Onko teillä miehistö laivalla, kapteeni?" kysyi salapoliisi.

"Kyllä. Meitä on neljä miestä, minä ja lämmittäjät. Enempää emme tarvitse."

"Haluaisin kuitenkin pyytää teiltä paikkaa laivallanne."

Kapteeni katsoi häneen nauraen.

"Kysynkö Buschilta, jos hän suostuu siihen?"

"Sitä ette luonnollisesti saa tehdä."

"Hän suuttuu huomatessaan jonkun vieraan päässeen tunkeutumaan mukaan."

"Hänen ei tarvitse saada tietää siitä mitään. Onhan teillä laivallanne varmaankin joku loukko, johon voitte kätkeä minut."

"Hänellä on terävät silmät."

"Minulla on kiire", sanoi salapoliisi jyrkästi. "Kyllä tai ei! Jos kieltäydytte, tulette luultavasti osalliseksi suureen rikokseen, jos taas myönnytte, täytyy teidän olla kokonaan minun puolellani. Annan teille viisi minuuttia ajatusaikaa."

"En tarvitse mitään ajatusaikaa", sanoi kapteeni reippaasti, "olen käytettävissänne."

"Hyvä. Mutta te ette millään ehdolla saa mainita kenellekään sopimuksestamme."

"Se on itsestään selvää."

"Ei perheenne, eikä kukaan laivan miehistöstä saa tietää mitään. Ja mitä Buschiin taas tulee, niin älkää olko tietävinänne lainkaan koko asiasta, tapahtuipa sitten mitä hyvänsä."

"Selvä."

"Voitteko toimittaa minut aikaisin huomenaamulla laivalle niin, ettei kukaan saa siitä vihiä?"

"Kyllä. Jos tulette tänne huomenaamulla kello kahdeksan, niin minä pidän kyllä huolta piiloittamisesta."

"Päätetty siis?"

"Päätetty."

Sopimus vahvistettiin kädenlyönnillä, ja Asbjörn Krag meni sitten takaisin vaunuihinsa, jotka odottivat ulkopuolella.

Sekatavarakauppias seisoi juuri myymälänsä ovella, kun Kragin vaunut vierivät pois. Hän ei ollut uskoa omia silmiään. Tullessaan kylään oli herra ollut vanha, punanenäinen ja parrakas, ja lähtiessään ajamaan takaisin kaupunkiin, hyppäsi hän yhdellä loikkauksella vaunuihin ja oli aivan nuoren näköinen. Tässä oli pirulla sormensa pelissä?

Paluumatkalla kävi salapoliisi ajatuksissaan vielä kerran koko jutun kohta kohdalta läpi, mutta hänen täytyi myöntää, ettei hän kaikista ponnistuksistaan huolimatta ollut vielä päässyt askeltakaan lähemmäksi arvoituksen ratkaisua. Hän ei ymmärtänyt Thomas Buschin menettelyn _syitä_. Hänen aivonsa työskentelivät kuumeisesti. Olisipa hänellä ollut edes aikaa kylliksi, mutta asian kehittyessä nopeasti, ei hän ollut ehtinyt edellisestä arvoituksesta selviytyä, ennenkuin toinen jo tuli hänen ratkaistavakseen, ja tämä teki asian vielä salaperäisemmäksi ja sotkuisemmaksi.

Hän oli hyvin kiihtynyt ja käski ajurin ajaa suoraan kaupungin keskustaan mahdollisimman pian. Saadakseen ajan kulumaan ja antaakseen aivojensa levätä hetkisen, viittasi hän luokseen erään sanomalehtipojan ja osti iltalehdet.

Hän silmäili nopeasti tuoreimmat uutiset ja luki jonkun ilmoituksen ja sähkösanoman sieltä täältä, ilman mitään järjestystä.

Ei mikään kyennyt herättämään hänen mielenkiintoaan. Äkkiä pysähtyi hänen katseensa erääseen paikallisilmoitukseen, joka sisälsi kaksi päivämäärää. Se oli aivan tavallinen uutinen, jossa ei ollut salaperäisyyden varjoakaan, eikä hänen huomionsa olisikaan kiintynyt siihen, ellei siinä olisi ollut noita kahta päivämäärää. Niihin kiintyi hänen huomionsa pitkäksi aikaa ja hänen aivonsa työskentelivät tulisella kiireellä.