Part 5

LAINA KALTIMO. (Tulee vasemmalta Bergin kanssa.) "Kun ei Muhamed tule vuoren luo, niin tulee vuori Muhamedin luo." Eikö se ollut niin?

BERG. Joko niin tahi päinvastoin -- kyllä asessori joka tapauksessa älyää, että hän on Muhametti.

LAINA KALTIMO. Mutta sopiiko se nyt oikein? Muhamettilaisillahan on monta vaimoa eikä arvon asessori ole kyennyt hankkimaan itselleen ainoatakaan.

KALTIMO. (On viime vuorosanan aikana Kaarron seurassa ilmestynyt ovelle.) Ei sitä tiedä, mitä tässä vielä tapahtuu!

EDELMAN. Niin, eihän sitä koskaan voi tietää aamulla, mitä iltaan mennessä on tapahtunut.

(Telefooni soi eteisessä.)

KAARLE WELLE. (Rientää vastaamaan.) Halloo... Kyllä, mutta saanko pyytää herra pääministeriä odottamaan hiukan, pyydän isäni puhelimeen... Olkaa hyvä. (Laskee kuulotorven; kääntyy.)

KALTIMO. (Äärimmilleen säikähtyneenä, horjahtaa, yrittää ottaa askeleen puhelinta kohti, mutta vaipuu tuolille.)

KAARLE WELLE. Isä olisi hyvä ja tulisi puhelimeen.

KALTIMO. (Liikahtaa tuskaisesti.)

EDELMAN. (Menee tyynesti puhelimeen.) Asessori Edelman puhuu... Päivää, herra pääministeri... Se oli _minun poikani_... Milloinkako sain pojan? Noin tunti sitten... Milläkö tavoin? Kyllä sen sanon: kaikkein laillisimmalla... Sen lain mukaan, joka lapsen omaksi ottamisesta on säädetty... Ei mitään... Kyllä... Sanon... Ministeri Kaltimon on siis oltava puolen tunnin kuluttua pääministerin luona... Hyvää iltaa...

KAIKKI. (Ovat kuunnelleet puhelinkeskustelua äärimmäisen jännitettyinä ja katselleet tuon tuostakin toisiinsa. Sen päätyttyä syntyy yleistä liikettä.)

LAINA KALTIMO. (Menee Irja Fiorinin luo.) Onko se totta?

IRJA FIORINI. Joka sana -- ja vielä vähän lisääkin...

KALTIMO. (Menee Edelmanin luo, ojentaa kätensä.) Sinä olet nimesi arvoinen: jalo mies.

EDELMAN. Eiköhän tämän hallituksen asema nyt vähitellen ala vakiintua varsin lujaksi.

BERG. Onko se sitten horjunut?

EDELMAN. Se horjui kovasti aamupäivällä.

BERG. Siitäpä minä en ole mitään tiennyt!

EDELMAN. Ei sitä tiennyt moni muukaan!

KALTIMO. (Menee Kaarle Wellen luo ja ojentaa hänelle kätensä.) Minä onnittelen -- parempaa isää ette olisi voinut saada.

KAARLE WELLE. Siitä olen vakuutettu. Ja erittäin hauska on minun kuulla se... (hiljaa:) juuri herra ministerin suusta. (Ääneen.) Ja nyt minulla ei enää ole mitään sitä vastaan, että sanotte minua sinuksi.

IRJA FIORINI. Mutta, mitä sinä Kaarle... Aivanhan minun täytyy sinua ihmetellä.

KAARLE WELLE. Äiti, hän tahtoi sitä itse niin hartaasti joku aika sitten.

LAINA KALTIMO. (Nyrpeästi.) Minun miehelläni on toisinaan niin merkillisiä päähänpistoja!

EDELMAN. On aina ollut! Päähänpistot ovat hänellä veressä. (Katsahtaa Kaarle Welleen.) Toisilla ne saattavat olla sydämessäkin!

KAARTO. Ja kolmansilla sormenpäissä!

KALTIMO. Pääasia on, että on päähänpistoja -- olkootpa ne sitten missä tahansa. Eikö ollut aivan loistava päähänpisto sekin, että meidän rakastettava emäntämme tänä iltana kutsui meidät tänne miten minä nyt sanoisinkaan -- --?

LAINA KALTIMO. Sano ristiäisiin!

EDELMAN. Olkoon menneeksi, jos rouva ministeritär välttämättömästi niin tahtoo! Siis: ristiäisiin. Vai mitä ministeri siihen sanoo?

BERG. (Koettaa olla vitsikäs.) Hän suostuu varmaankin. Muistaahan herrasväki toki, millä suopeudella hän eilen kohteli sukututkimusseuraa...

KALTIMO. Hyvä veli, pyydän, ettette tuo virka-asioita yksityisiin tilaisuuksiin...

IRJA FIORINI. (On edellisen keskustelun aikana kuiskannut jotakin pojalleen, joka sitten on hiipinyt viereiseen huoneeseen. Tarttuu nyt puheeseen maailmannaisen keveässä äänilajissa, mutta silti -- hymystään huolimatta -- alleviivaten eräitä lauseita.)

Ehkäpä sentään hylkäämme ristiäisnimen, sillä edellyttäväthän toki ristiäiset säädyllisten ihmisten keskuudessa häitä -- eikö totta, herra ministeri? -- ja vihkiäiset ovat vielä viettämättä...

LAINA KALTIMO. (Pisteliäästi.) Te näytte, neiti Fiorini, nyttemmin ruvenneen hyvin tarkkaan pitämään kiinni muodoista.

IRJA FIORINI. Täytyyhän minun, kun minulla on ministeri vieraana. Se velvoittaa.

BERG. Mutta miksi tahtoo emäntämme sitten tätä tilaisuutta nimittää?

IRJA FIORINI. Sanon sen heti paikalla, kun herrasväki vain ensiksi on saanut lasit käsiinsä. (Taputtaa käsiään. Kaarle Welle ja palvelijatar tuovat tarjottimilla täytettyjä shampanjalaseja. Vieraat katsovat vuoroin toisiinsa, vuoroin emäntäänsä, joka hymyilee herttaisen salaperäisesti.) Tämä tilaisuus on yksityisluontoinen -- siinä on herra ministeri aivan oikeassa --, mutta juuri hänen läsnäolonsa antaa sille sittenkin pienen virallisen vivahduksen. Sen vuoksi katson velvollisuudekseni parilla sanalla selittää, miksi tänä iltana olen tahtonut nähdä ystäviä ympärilläni. (Kaltimo ilmeisesti hermostunut; Edelman hiukan hämillään; Berg ja Laina Kaltimo äärimmilleen uteliaina.) Poikani ja minun elämässäni on tapahtunut käänne, kuten herrasväki jo tietää. Mutta ette kuitenkaan vielä tiedä kaikkea. On eräs asia...

LAINA KALTIMO. (Bergille.) Nyt minä kohta halkean!

KALTIMO. (Huokaa, pyyhkii hikeä otsaltaan.)

IRJA FIORINI. Niin, hyvä herrasväki, tänä iltana vietätte _minun kihlajaisiani_... Senvuoksi olen kutsunut teidät tänne.

KAIKKI. Aa... Niinkö? .. Senkö vuoksi?...

IRJA FIORINI. (Tarttuu asessori Edelmanin käsivarteen. Vieraat onnittelevat kilistäen.)

EDELMAN. (Kaltimolle, kun tämä tulee onnittelemaan.) Päähänpisto saattaa toisinaan olla pisto sydämeen... Olen iloinen, ettet sinä ole haavoitettujen joukossa...

IRJA FIORINI. (Hymähtäen.) ... Vaan _kaatuneitten_, joiden tuskat jo ovat loppuneet.

LAINA KALTIMO. (Edelmanille kilistäen.) Kaksi kärpästä yhdellä iskulla...

EDELMAN. Kolme... Mutta kolmatta saatte udella ministeriltä...

LAINA KALTIMO. Hyvänen aika! Eihän vain hallituksen asema taaskin ole ruvennut horjumaan?

IRJA FIORINI. Olkaa huoleti. Finanssiministeri on tänä iltana saanut loistavan luottamuslauseen.

LAINA KALTIMO. Vai sitä siis pääministerin asia koskikin...

EDELMAN. Sitä.

KALTIMO. (Kohottaen lasinsa ja asettuen puhuja-asentoon.) Hyvä herrasväki! Tänä iltana tunnen tarvetta lausua muutaman sanan. -- Elämässä sattuu toisinaan...

EDELMAN. Älä Herran nimessä rupea pitämään puhetta. Säästä lahjojasi. Tarvitset niitä vielä eduskunnassa ja vaalikokouksissa... siellä ne pääsevätkin paremmin oikeuksiinsa... Täällä riittää, kun vain kohotat lasisi...

KALTIMO. No niin... Niinpä ehdotan siis emäntämme maljan... (Kohottaa lasinsa; muut tekevät samoin.)

IRJA FIORINI. Ja emäntä uskaltaa pyytää, että myöskin joisitte toisen maljan: hänen poikansa.

(Vieraitten kilistäessä laskee esirippu.)