Part 8

Eräässä yksityisessä kirjeessä Tampereelta t.k. 22 p:ltä kerrotaan, että Mannerheim on antanut vaatimuksen antautumisesta. "Määräaika meni umpeen viime perjantaiaamuna t.k. 22 p:nä. Vaatimusta ei noudatettu. Hänen joukkojaan on jo Kangasalan kirkolla ja Aitolahdella. Hänen tiedustelijansa kulkevat kaikkialla kaupungin läheisessä ympäristössä. Yöllä 22 p:ää vasten arveltiin hyökkäys tulevaksi ja jo k:lo 5 suljettiin kaikki liikenne kaduilla, mutta yö kului kuitenkin rauhallisesti, joten k:lo 8 aamulla päästiin ulos. Herrasmiehet eivät juuri voi liikkua kaduilla. Pakko-otto patteritöihin, varustuksia Epilässä ja Pyynikillä. Kanuunoita kaupungin ympäristöissä. Tulta aiotaan johtaa Tammelan kaupungin osassa keuhkotautiparantolasta, minkä katolta on laaja näköala. Kuularuiskuja pääkatujen ullakoilla, mutta muuten sotilaallisesti katsottuna kaupunki turvaton. Esikunnat karkasivat vieden palkkarahat, sen vähän kuin rahoja olikaan. Keskiviikkona valittiin uudet johtajat Salmela ja Rahja, samalla kuin esikuntapäällikkö Hyrskymurto, jonka ei onnistunut paeta, vangittiin. Hän muuten kovasti vaati kaupungin antautumista taistelutta, koska puolustus on toivoton. Punaiset tarjoavat yksityisesti aseitaan sitä vastaan, että saavat ruokaa ja turvaa. Niiden tila on ikävä. Näkevät huutavaa nälkää, vieläpä täälläkin, rintamasta puhumattakaan. Viime yönä kieltäytyi kaksisatamiehinen osasto lähtemästä ulos kaupungista Kangasalle, koska heillä ei ollut ruokaa ja koska pitivät joukkojaan liian pieninä ja väsyneinä. Valkoiset ovat kauhu, josta puhutaan kuin kuolemasta. Täällä lasketaan noin 8,000 miehen saarroksiin joutuneina olleen pakoitetun antautumaan Vilppulassa ja Korkeakoskella. Se sotaliike ei kuitenkaan liene vielä päättynyt. Panssarijuniaan saavat kiittää, että osakaan heidän joukoistaan pääsi perääntymään. Nämä junat ovat myöskin tulleet kelvottomiksi. Toinen suistettiin kiskoilta Siitamassa ja toinen ohjattiin yöllä eilistä vastaan kollisioniin sen kanssa, jossa siitä toinen vaunu vikaantui, niin että molemmat pikatykit menivät rikki, ja on se nyt täällä ratapihalla. Muuten on täällä valmiina vetureja ja vaunuja kaikkien johtajien poisviemiseksi kaupungista, eikä muuten kukaan vähänkään asiaa tunteva sosialisti enää luota voittoon. Tänään ovat kuitenkin hieman rauhallisempia, sentähden että etelästä on saapunut pienempiä apujoukkoja. Ne eivät kuitenkaan vaikuta mitään. Aitolahden Kuikkaan kartanossa on valkoisten etujoukot. Punaiset perääntyneet tänä aamuna kansanedustaja Linnan taloon, joka on noin kaksi kilom. Tampereelta. Luopioisista punaiset ovat perääntyneet Hauholle. Valkoiset Pälkäneen ja Kangasalan kirkonkylissä. Kangasalan asema on vielä tätä kirjoitettaessa punaisilla. Helsingin radan katkaisua Toijalassa odotetaan pian. Valkoisten etujoukkoja on eilen iltapäivällä ollut Ylöjärven Pohtolassa, joka on kaupungin länsipuolisella rajalla. Kaupunki eilenillasta piiritystilassa. Pakko-otolla saatiin eilen aamulla satakahdeksan miestä vaihtoihin. Porvarit loistavat poissaolollaan. Oriveden taistelussa punaiset menettivät kaksikymmentäyksi kanuunaa."

*

Toistaiseksi ei myödä lippuja Hyvinkäätä edemmä. -- Tampereen huhutaan olevan vallatun ja Lempäälän sillan räjäytetyn. Sähkösanomia ei mene Poriin, Tampereelle eikä Turkuun.

Tiistaina 26 p:nä maaliskuuta.

Pyhä Ilion ei saa kaatua.

Olen aina rakastanut ja ihaillut Ranskaa, josta olen, lähinnä Skandinaviaa, erittäinkin Norjaa, saanut henkisesti kaiken, minkä voi ulkomaailmalta saada. Kun ensi kerran elämässäni, lähempänä kolmeakymmentä, pääsin ulkomaille, kiidätettiin minut suoraan Pariisiin. Siellä sain maailman näyttelyn panoraamaitse silmäillä hiukan muihinkin maailmoihin, aina itämaille ja Afrikaan. Siellä sain käsityksen siitä, mitä maailma on, mitä yleisihmisyys. Siellä ranskaa oppien opin oman kielenikin ja ymmärtämään oman maani. Siellä sain käsityksen taiteesta ja tyylistä. En siellä mitään opiskellut, mitään erikoisesti tutkinut, se vain tuli eläen ja hengittäen. Näin siellä joskus unta, että olin palannut kotimaahan. Se oli painajainen, josta herättyäni tyynyni oli märkä. Olin itkenyt unessa sitä onnettomuutta. Minussakin toteutui, mikä muissakin, että jokaisella meistä on kaksi isänmaata, oma maamme ja Ranska.

Riemukaaren alla Champs Elysées'n päässä kertoi minulle opas ylpeydellä, että sen alaitse eivät saksalaiset olleet kulkeneet, vaikka marssivatkin ohi. Vaimot ja lapset olivat piirittäneet sen ahtautuen yhteen sen alle ja ympärille, eivätkä voittajat sentään hennoneet heitä ampua. Olin ylpeä kummankin puolesta, mutta kaikki myötätuntoni tietysti oli ranskalaisten puolella, niinkuin se yleensä aina on ollut voitettujen puolella -- tähän asti. Sodan alussa olivat tunteeni ja niistähän nyt on puhe -- kokonaan Ranskan ja Belgian puolella. Iloitsin Marnen voitoista. Ei moni Ranskan-ystävä tässä maassa sitä enää silloin tehnyt.

Ja melkein kauhistuen minä nyt totean, että kun kuulen liittoutuneiden tappioista, ja että Pariisia on pommitettu 120 kilometriä kantavilla tykeillä ja täällä uskotaan ja toivotaan, että Pariisi kyllä valloitetaan ja Saksa sanelee siellä rauhanehdot, minä siitä, joskin häpeän iloita, en kuitenkaan tunne erikoisempaa suruakaan. Saksan voitto ranskalaisista merkitsee nyt meidän lopullista voittoamme venäläisistä. Semmoisia ne meissä ovat ne n.k. parhaat tunteemme. Oma etu on aina piru temppelin harjalla.

Mutta ei sittenkään, Pariisia ei saa pommittaa, ei saa tulla se päivä, jolloin pyhä Ilion kaatuu. Se on liian suuri maksu meidän itsenäisyytemme hinnaksi. Liian suuri siksikin, että meillä ei olisi varaa sitä hintaa siitä maksaa.

*

Valpas tarjoo rauhanpiippua.

Valpas, se vanha irokeesi-intiaani, joka kaiken ikänsä on ollut sotapolulla, on nyt ehkä viimeinkin saanut tarpeekseen skalppeja vyöhönsä, lähtenyt rauhanpolulle ja ehdottaa tomahavkin kaivamista maahan ja rauhanpiipun sytyttämistä porvarillisten kanssa. Hän on tavannut edusm. Lohen ja tarjonnut välitystään rauhan aikaansaamiseksi millä ehdoilla hyvänsä. Lohi oli vastannut, ettei hän voi tehdä mitään asiassa. Sopivissa tilaisuuksissa, kun joukot jollain hetkellä menevät pitemmälle kuin missä hän uskaltaa olla mukana -- niinkuin viime keväänä valtuusmiehiä vankina pidettäessä -- merkitsee Valpas aina eriävän kantansa ja luultavasti on tämäkin sitä. Kettu kuulema joskus pelastuu ajavien koirien käsistä viskautuen selälleen, heittäytyen hyväksi ja nuollen niitä turpaan. Joskus se kuuluu onnistuvankin, mutta vanhat kettukoirat eivät anna pettää itseään. Ja niin tulee käymään nytkin.

Sittenkun punaisten johdossa oli tapahtunut palatsivallankumous ja jyrkimmät ainekset päässeet voitolle uudistaen punaisen kaartin johdonkin, on väsähtävä sävy saanut väistyä ja nyt puhalletaan sotatorvea entistä kiihkeämmin ja voitonvarmemmin. "Nyt on tullut suurten taistelujen vuoro. Köyhälistöltä kysytään nyt rautaisia hermoja ja päättäväistä toimintaa. Mikään porvarismahti ei voi ehkäistä yksimielisen vallankumouksellisen köyhälistöarmeijan voittokulkua! -- Aseelliseen hyökkäykseen maan työväkeä vastaan ryhtynyt riistäjäluokka tuntee lopullisen kohtalonsa hetken pian lyövän. Nopeaan toimintaan, toverit! Aseihin jokainen torpan ja töllin mies!" j.n.e.

*

Lakilapsonen.

Ovat vielä viimeisillään tekaisseet lakilapsosenkin, jolle on annettu nimeksi "Laki väliaikaisesta vuokratalon verotuksesta kaupungissa". Jokainen kiinteistön omistaja suorittakoon vuokratulon veroa 10 % vuokratuloista. Laki "astuu voimaan heti" -- ja lakkaa yhtä pian olemassa voimasta, jos koskaan astuukaan voimaan.

Mihin nämäkin pikkuäpäräparat joutunevat, kun aika isistä jättää.

*

Eräs kokous.

Eilen oli kokous, johon olin pyytänyt eräitä kansanvalistusta ja edistystä harrastavia henkilöitä saapumaan keskustellaksemme erään ehdotuksen johdosta, jonka olin heille tehnyt ryhtymisestä isänmaalliseen taisteluun ja toimintaan kansan eetillisen kasvatuksen, laillisuuden, oikeuden ja totuuden puolesta isänmaattomuutta, laittomuutta, vääryyttä, valhetta ja siveettömyyttä vastaan. [Ks. Hajamietteitä kapinaviikoilta II s. 114.] Olin ajatellut, että tätä toimintaa varten olisi aikaansaatava toimisto kansaa valistavien sanomalehtikirjoitusten hankkimiseksi, joita sitten tarjottaisiin varsinkin maaseutulehdille. Kokous pidettiin salaisesti, niinkuin tarpeellista oli, ja varmimmaksi paikaksi katsottiin Kansanvalistusseuran toimisto kaukana Töölöössä. Siihen oli saapunut kymmenkunta eri aloilla toimivaa henkilöä, joiden nimiä en pane tähän julki, koska pääasia on, että heidän mielipiteensä tulevat merkityiksi muistiin.

Kun olin avannut kokouksen selittämällä sen tarkoituksen ja esittämällä aikaisemmin laatimani kirjoituksen nojalla ehdotuksen eetillisen valistustoiminnan järjestämisestä, jonka päätarkoituksena olisi etupäässä sanomalehti- ja muunlaatuisten kirjoitusten kautta taistella sitä valhetta ja vääryyttä vastaan, joka on yhteiskuntaa vuosikausia myrkyttänyt ja lopuksi kansamme veljessodan kauhuihin saattanut, ja läsnäolleet suhtautuneet mitä myötätuntoisimmin esitettyyn ajatukseen, valitsi kokous puheenjohtajaksi minut.

Kysymyksestä syntyi vilkas ja monessa kohden syvälle uurtava keskustelu, johon nykypäiväin raskaat olosuhteet loivat vakavan sävynsä. Ajatusten vaihdosta kävi ennen kaikkea selville suunnitellun valistus- ja uudistustyön ehdoton tärkeys, johon nähden kaikki puhujat olivat poikkeuksetta yksimieliset; ainoastaan käytännöllisissä kysymyksissä ilmaantui jossain määrin eriäviä mielipiteitä. Eri puhujain lausunnoista mainittakoon seuraavaa:

_Ensimäinen puhuja_, joka aloitti keskustelun, huomautti, että kyseessä olevan toiminnan menestys tietysti kokonaan tulee riippumaan siitä, missä hengessä ja millä tavalla työ suoritetaan. On olemassa ehtoja, jotka ovat välttämättömästi toteutettavat, jos mieli tosituloksiin päästä. On otettava huomioon se tilanne, joka rauhan päätyttyä syntyy: suuria joukkoja punaisia tullee mahdollisesti lähetettäväksi vankileireihin. Toisia heistä muuttanee Venäjälle. Tuhannet ovat kaatuneet. Kaikkien näitten perheet joutuvat työttöminä tuuliajolle. Tehtaat ovat seisahduksissa. Leipää ei piankaan saatane. Ja monessa paikoin ei työnhaluisia punaisia varmastikaan oteta vastaan. Asiain näin ollen, arveli puhuja, ei mainitunlaatuinen kirjallinen toiminta yksinomaan paljoakaan tepsi. Sillä ei semmoisenaan tule olemaan tarpeellista vastakaikua. Eetillinen opetus menee yli päitten. Onhan jo monesti kuultu lastenkin herjaavan: "En perkele välitä Jumalasta enkä saatanasta!" Se valistustyö, joka tässä on kyseessä, olisi sen vuoksi siihen tapaan järjestettävä, että se todella niin hyvin aineellisesti kuin henkisesti _nostaisi_. On asetuttava mikäli mahdollista ymmärtävälle kannalle. Ei saa kaikkea syytä toisten niskoille heittää. Porvarillisellakin taholla on virheitä tehty. Kasvatus on kohdistettava myöskin -- ja ensinnä -- voittajiin. Kansallistunto on osoittautunut heikoksi; siitä on lähdettävä. Yhteiskunnan kosto elköön voiton huumassa nousko yli lain ankaruuden. Johtajia on kyllä kaikella ankaruudella rangaistava, mutta muille on laajassa määrin myönnettävä amnestia. Toisella puolella on jotain hyvitettävä. Vankileireissä olevia ja heidän perheitään on autettava. Yleistä mielialaa on kautta linjan rohkaistava. Rakentavaan suuntaan on toimittava, työkansassa on herätettävä jälleen toivoa ja luottamusta. Nyt suunniteltu toiminta elköön muodostuko _porvarilliseksi_ agitatsioksi: se vain nostaisi vastapuoluelaisten vihaa. Yritys on niin tärkeä, että olisi suunnaton vahinko, jos se supistuisi ainoastaan työksi, jonka kautta yläluokka valaisisi alaluokkaa.

_Toinen puhuja_ ilmoitti melkein kaikin puolin yhtyvänsä edelliseen lausuntoon. Hän huomautti nykyhetken tehtävän jakaantuvan kahdenpuoleiseksi: suoranaiseksi valistustyöksi ja valtiolliseksi uudistustoiminnaksi. Mitä ensinmainittuun tulee, oli puhuja sitä mieltä, ettei niitä henkilöitä, joita etupäässä tarkoitetaan, voida saavuttaa, jos yksinomaan porvarillisissa lehdissä julkaistaan kirjoituksia. Piti sen vuoksi lentolehtien levittämisen ja suullisen toiminnan onnistuneempana, varsinkin jos esittämisen sävy on nostava eikä alaspainostava, jommoista se suinkaan ei saisi olla. Mutta yleistä mielipidettä oli pyrittävä ohjaamaan myöskin valtiollisiin tehtäviin nähden, ja sen työn tuli kohdistua porvarilliseen yhteiskuntaan. -- Valtiollisella alalla on taantumuksellista suuntaa vältettävä. Äänioikeuteen ja kansalaisoikeuksiin ei pitäisi puuttua. Nykyinen tilanne on parlamentaarista tietä korjattava. Torpparikysymys on ensi tilassa ratkaistava. Kunnallissosialismia on toteutettava. Kuntien on hankittava itselleen maata, ja sillä keinoin taloudellisesti vahvistettava asemaansa, -- Muuten toivoi asian kehittyvän siihen suuntaan kuin edellinen puhuja oli ehdottanut.

Huomautin tähän, että esittämäni suunnitelma kyllä on siksi laaja, että siihen hyvästi mahtuu sekä kirjallinen että valtiollinen työ ja että kirjoituksessani on selvästi viitattu myöskin porvariston syyllisyyteen.

_Kolmas puhuja_ oli sitä mieltä, että asian menestys riippuu etupäässä edellä esitetystä näkökannasta. Porvaristoon nähden on ollut vallalla mitä suurin epäluottamus. Ei mielellään oteta vastaan, mitä siltä taholta sanotaan. Jos vielä kostotoimiin ruvetaan, niin yhä pahenee asia. Luottamusta on saatava syntymään eri kansanluokkien välillä. On tunnustettava, että on meilläkin paljon korjaamisen varaa. Mitä pikimmin on ryhdyttävä uudistustöihin sekä taloudellisella että henkisellä alalla ja niinmuodoin keskenäinen luottamus herätettävä; ainoastaan sillä tavoin voimme toiminnallemme luoda oikeata psykologista pohjaa, ainoastaan yhteiskuntaelämän syvemmälle kyntämisellä valmistaa sivistyksen siemenelle hedelmällistä maaperää. -- Oli samaa mieltä kuin ensimäinen puhuja: on ensiksi käännyttävä sivistyneistöön.

_Neljäs puhuja_ kuvaili parilla esimerkillä, miten laajoissa työväen piireissä vilpittömästi uskotaan punaisten taistelevan oikeuden puolesta. Emmekö näe tuhansien heistä horjumatta uhrautuvan uskotellun asiansa hyväksi? Siinä on vakavuutta takana. Meidän on se tunnustettava. Emme voi enää palata vanhoihin muotoihin. Uutta yhteiskuntaa on rakennettava. Synnintunnustuksella on aloitettava. Syyt, jotka tähän tilanteeseen ovat johtaneet, on poistettava. Kotikasvatusyhdistyksen toiminnassa on huomattu, että vain _asiat puhuvat_. Pelkillä sanoilla ei pitkällekään päästä. -- Uudistustyö olisi kohdistettava myös kirkolliselle alalle, sillä kirkkokaan ei ole syyllisyydestä vapaa. Pääasia on, että autetaan eikä paineta alas.

_Viides puhuja_, kuten edellisetkin, huomautti, että sosialistien puolella katkeruuden juuret ovat hyvin syvällä. Toiminnan muodot olisi siitä syystä tarkoin punnittava. Tilannetta olisi arvioitava laajalta kannalta ja puolueiden välisiä _liittymiskohtia_, niinkuin ylipäänsä _tasoittavia toimenpiteitä_ ehdottomasti etsittävä. Sosialismia ei ole pidettävä huliganismina -- vaikka meikäläisen sosialistisen liikkeen differentiatsiokyky onkin osoittautunut heikoksi. Suurena tekijänä kärsimiimme oloihin on ollut kansamme riippuvaisuus Venäjästä ja myöskin se läheinen suhde Venäjän vallankumouksellisiin, jota sosialistiset johtajat nähtävästi jo kauan ovat ylläpitäneet. _Idän painajainen_ on tilanteeseen paljon vaikuttanut ehkäisten maamme olojen tervettä kehitystä. -- Oli muuten sitä mieltä ettei pitäisi tähän eetilliseen toimintaan laajemmassa määrin sekoittaa konkreettista yhteiskunnallista reformityötä, jonka tekeminen kyllä on katsottava erittäin tärkeäksi, mutta jota ei olisi yhdistettävä tähän yleiseetilliseen valistustoimintaan. Siveellisen tunnon syventämistä on nähtävästi aloitteentekijä tarkoittanut, ja puhuja tahtoi tätä pyrkimystä kannattaa. Puoluetyöhön läheisesti liitettynä tämä eetillinen pyrkimys ei saisi riittävää kantavuutta.

_Kuudes puhuja_ asettui uudistuskysymyksiin nähden samalle kannalle kuin edellinen puhuja. Mitä syytöksiin porvaristoa kohtaan tulee, halusi hän jyrkästi protesteerata sitä väitettä vastaan että sisäiseen sotatilaan olisi vaikuttanut aikaisempain puhujain mainitsemat yhteiskunnalliset puutteet. Epäkohtia on, mutta syy nykyiseen olotilaan on venäläisten vaikutus, bolshevistinen henki, joka myrkyn tavalla on meikäläisten vereen tarttunut. Ellei niin olisi, minkä vuoksi käyttäisimme aseita punaisia vastaan?

_Seitsemäs puhuja_ kohdisti ajatuksensa etupäässä tehdaspaikkakuntalaisiin ja nuorisoon. Kansanvalistustyö oli ollut yksipuolista. Siihen oli sitten liittynyt suggestio utopistisesta tulevaisuuden onnesta. Kun tämä utopismi nyt särkyy, aikaansaa se kansan sydämeen haavan, joka ei liene helposti parannettavissa. Tämä katkeruus tulee yhä kasvamaan, elleivät pettymyksestä kärsineet saa vaikeassa tilassaan ymmärrystä osaksensa. Tärkeintä on nousevaan polveen tähdätä työ. Jos se tapahtuu, voi nyt suunnittelun alaisesta toiminnasta olla sangen hyviä tuloksia. -- Pyysi erityisesti saada kiinnittää huomiota johtotoimen tärkeyteen.

_Ensimäinen puhuja_ vielä ilmoitti myöntävänsä, että kirjoituksilla maalaislehdissä voisi kyllä hyvin paljon saada aikaan; sillä tavalla voitaisiin esim. luoda opinioni, joka ei ehkä muuten syntyisi. Ja kirjoitusten julkaisemiseen olisi heti rauhan palattua ryhdyttävä, jotta sanomalehdistön suunta ja sävy alusta pitäen tulisi johdetuksi oikeaan.

Kuitenkin tahtoi vielä painostaa sitä, että työttömille ja leivättömille olisi ennen kaikkea hankittava elämisen mahdollisuus. -- esim. siirtämällä ne maaseuduille, jossa vielä jonkun verran leipää on ja missä apuväkeä maanviljelystöissä kylläkin kipeästi tarvittaneen. Sillä tavoin saisi heille avatuksi uusia näköaloja. -- Tähän lisäsi, että kenties ei olisi paikallaan tässä liittyä mihinkään tarkoin määriteltyyn poliittiseen ohjelmaan; kuitenkin olisi yhteisiä suuntaviivoja ehdottomasti työlle löydettävä.

_Kolmas puhuja_ myönsi kuudennen puhujan olevan siinä oikeassa, että suurimmat syyt epäilemättä ovat toisella puolella. Mutta tämä ei kumoa sitä välttämättömyyttä, että luottamuksen suhde on saatava palautetuksi ja että voittajan puolelta on lähdettävä liikkeelle.

_Toinen puhuja_ lopuksi totesi, että kaikilla näkyi olevan sama pohja ainakin mitä työkansaan istutettujen vääräin käsitysten oikaisemiseen tulee.

Periaatteellisen keskustelun tähän loputtua, tiedusteli puheenjohtaja, olivatko läsnäolijat sitä mieltä, että toimintaan oli ryhdyttävä. Yksimielisesti vastattiin tähän myönteisesti.

Päätettiin asettaa toimikunta, jonka tehtäväksi tuli laatia seikkaperäisempi suunnitelma kyseessä olevaa toimintaa varten.

Keskiviikkona 27 p:nä maaliskuuta.

Vilppulan tappio -- provokatsion tulos.

Nyt on Vilppulan romahdus virallisesti myönnetty tapahtuneeksi. Surusanomaa julistamaan on pantu vallankumouksen kaikkein korkein, itse Manner. Niinkuin voisi ajatella, että _jos_ saksalaisten rintama murtuisi, keisari Wilhelm, eikä Hindenburg tai Ludendorff, toisi siitä sanan kansalleen ja pitäisi heti päälle rauhoittavan puheen.

Manner myöntää, että punainen armeija on ollut pakotettu peräytymään Vilppulasta, että valkoisten joukot ovat jo Tampereella pommittaneet sen esiseutuja, jopa ovat tunkeutuneet rautatielinjalle etelämpänäkin. Ettei tämä pala olisi kovin karvas purra ja niellä, sokeroi Manner sen nyt punaiselle mielelle niin makeaksi kuin mahdollista. Se on tyylinäyte, jota en henno olla selostamatta.

Ketjumme ovat tähän asti edenneet kaikilla rintamilla. Siitä huolimatta ei vihollista saatu ratkaisevasti lyödyksi, sillä se -- vekkuli -- vältteli huolellisesti ratkaisutaistelua. Mokoma hitaus ei miellyttänyt vallankumouksellisia joukkoja. Tunkeuduttiin sitkeästi eteenpäin varsinkin n.s. Vilppulan rintamalla. "Olosuhteitten vuoksi se tapahtui syvissä kiiloissa. Rintama muodostui pakosta hevosenkengän muotoiseksi ja venyi liian pitkäksi sekä samalla oheni. Tätä meille epäedullista seikkaa käyttivät viholliset hyväkseen (!) ja suuntasivat hyökkäysiskunsa kauemmas sivustoihin yrittäen saartaa pitkien taistelujen väsyttämät joukkomme tuhotakseen ne. Viimeksi mainittu ei kuitenkaan onnistunut. Vaikeasta asemasta pelastui kaartimme jotenkin ehjänä, perääntyen Tampereelle ja sen lähistölle. Elävä voima säästyi. Kaartin osastojen ja eräiden päälliköiden kylmä harkintakyky ja tarmokkuus sen vaikutti. Aineellista menetystä ei kuitenkaan voitu kokonaan välttää. Muutamia ensin käyttökelvottomiksi tehtyjä tykkejä, vähän ampumatarpeita sekä vähän muuta tavaraa oli pakko jättää kirvelevin mielin."

"Näin muodostuivat tapaukset viime viikolla pohjoisella, Tampereen rintamalla, vallankumouksellisen taistelumme ensimäiseksi vastoinkäymiseksi."

"Lahtarit eivät viivytelleet käyttämästä syntynyttä tilannetta hyväkseen. Samalla kuin ne ahdistelivat Tampereelle perääntyneitä joukkojamme kaupungin ympäristössä, heittäytyivät niiden toiset joukot Kangasalta käsin Tampereen--Lempäälän rautatielinjaa kohden ja näkyivät himoitsevan rautatielle hiukan etelämpänäkin. Tampereen esiseutuja ne pommittelivat suurempaa vaurioita aikaan saamatta. Mutta sekä Tampereella että Tampereen--Lempäälän rautatielinjalla pitävät joukkomme puoliaan, jopa hyökkäilevät taas menestyksellä."

"Tampereen rintamalla kohtasi meitä ensimmäinen merkille pantava vastoinkäymisemme. Älköön sitä sentään suuremmaksi tehtäkö, kuin mitä se on. Vihollisemme nyt kyllä sen johdosta koettavat palkkalaistensa laittamien nimettömien julistusten ja lähettämiensä kätyrien avulla kylvää epätoivon ja epäluulon myrkkyä työläisjoukkoihin rintaman takana, niinkuin ne ovat tehneet rintamallakin. Ovatpa ne saaneet monia itsetiedottomia köyhälistöläisiäkin tarkoituksellisia juorujaan ja valheitaan uskomaan ja levittämäänkin sekä siten tekemään vastavallankumouksellisille suoranaista palvelusta. Vallankumouksellisen armeijamme ja koko työväenluokan on noustava moista vastaan kaikilla sekä aineellisilla että siveellisillä voimillaan. Pidettäköön mielessä, että muilla rintamilla seisovat joukkomme yhä lujina. Toisin paikoin ne etenevät varovasti, mutta varmasti. Tampereen rintamalla saatu raskas isku ei murskannut Suomen työväen nykyistä taisteluvoimaa. Vallankumouksellisen työväen lujissa käsissä on sen asia edelleenkin."

Senkin valkoiset! Parjaavat, provoseeraavat, käyttävät heille edullisia tilanteita hyväkseen.

Se Mannerista. Hän varoittaa lopuksi parjaajista ja provokaattoreista. Ne on nyt ajettu matkaansa. Ja syystä kyllä. Sillä jos _niitä_ ei olisi ollut, ei olisi tappiotakaan tullut.

Millaista tuo provokatsio oli, siitä kertoo "Työ"-lehti seuraavaa:

"Pohjoisella Vilppulan rintamalla olevien joukkojen ollessa voitokkaassa taistelussa lahtarien kanssa, alkoi joukoissamme levitä tietoja: 'Lahtarit tuhonneet oikean sivustamme kokonaan',-- 'olemme kokonaan saarrettuja': -- huusivat joukkojen sekaan päässeet provokaattorit. Tästä syntyi pakokauhu, kuten tunnettua, sellaisin seurauksin, että joukkomme täytyi peräytyä. Kolme lahtarikaartilaista, jotka ehken kaatuneilta tovereiltamme olivat saaneet korttimme ja siten päässeet joukkoomme, päästivät taistelun kestäessä huudon, että 'päällikkömme ovat pettäneet meidät ja järjestäneet niin, että olemme kaikki tuhon omat', saaden tällä tavoin joukkomme hajalleen. Jälkeenpäin asiaa tutkittua ja epäjärjestyksen saattaneet henkilöt tarkastettua, löydettiin näiden paidankauluksesta lahtarikaartin kortit."

"Nyt ovat asiat pohjoisella rintamalla taasen täydessä järjestyksessä ja painaltavat poikamme hurjalla vimmalla eteenpäin ja saavat piankin korjatuksi ne pienet vauriot, jotka lahtarien provoseeraus aikaan sai."

"Siis, korvat kuuroiksi provokatsionille ja ankarin tuomio sen aikaansaattajille. Siitä riippuu taistelumme pikainen voitto!"

Ei näytä lopullinen voitto olevan kovinkaan tiukassa kantimessa, jos se riippuu vain provokatsion torjumisesta.

Eiköhän tämä muuten jo ole liika paksua pajunköyttä?

Ovathan pohjalaiset poppamiehiä ja muutenkin suuria suustaan, mutta tokkohan ne nyt sentään _sanan_ voimalla saivat Vilppulan rintaman rikki?

*

Yhteiset tietotoimistot.