Hajamietteitä kapinaviikoilta 3/3 Loppuviikot
Part 6
On oma viehätyksensä viettää aikansa näissä yksinpuheluissa, joihin yleensä ei ole aikaa, tarvitsematta ajatella kompositsiota tai huoltaa tyyliä. Tämä tavallaan on oman itsensä tuulikanteleena olemista. Kun voisi harjoittaa tätä reportaasia laajemmalta. Ollapa nyt näkymättömyyden hattu, jolla pääsisi Smolnaan ja Sörnäisiin ja rintaman taa ja takaisin!
Niin, ne tämänpäivän sotasanomat ovat nyt nämä:
_Tiedonanto Ikaalisten rintamalta_. Pietarin punainen kaarti tuhottu Ikaalisten Viljakkalassa. Suodenniemi otettu. Taistelut Karkussa, Porissa punaiset.
_Oriveden rintamalta_. (Kirjeestä) "Kiiruhdan antamaan tietoja viimeisistä tapahtumista, ennenkuin yhteys katkaistaan. Meidän päävoimamme ovat nyt Hirsilässä ja etujoukot ottivat tänään Kangasalan".
"Lylyn taistelussa viime maanantaina saimme haltuumme 40 vaununlastia elintarpeita ja ampumatarpeita, 21 kanuunaa ja 113 kuularuiskua."
Taistelu Väärinmajassa on ollut hyvin verinen kumpaisellekin. Valkoiset ovat puhdistaneet kaikki.
Teisko ja Kuru ovat puhdistetut punaisista.
Punaiset ovat saarretut Hirsilän ja Kangasalan välillä. Väärinmajassa tekivät valkoiset pistinhyökkäyksen laulaen "Hansin Jukkaa".
_Tampereelta_. (Kirjeestä). "Aamupäivällä tuli 5000 käsittävä punainen joukkue pikamarssissa Kangasalta. Täällä ovat he vanginneet 3 päälliköistään. Miehistö ei tottele ketään. Helsinkiläinen päällikkö on vangittu ja hänen miehistönsä on matkustanut pois; 2 täyttä junallista tänään."
(Kirjeestä) "Täällä näkyy jo jälet sodasta. Pakolaisia on kaupunki täynnä. Luulen, ettei kauan kestä, ennenkuin olemme sodan jaloissa. Junat eivät mene kauaskaan pohjoiseen päin. Valkoiset ovat Teiskolan kartanossa Teiskossa, tunnin matkan päässä Tampereelta. Sunnuntaina tulivat ensimmäiset pakolaiset Kurusta tänne. Miehet olivat väsyneen ja murtuneen näköisiä. Saa nähdä, mitä lähipäivät tuovat tullessaan."
(Toisesta kirjeestä) "Lähiseuduilla on Pelastusarmeija alkanut suurta pelastustyötään. Ennen tämän viikon loppua odotamme tännekin suuremmoista pelastusarmeijan kokousta. Siitä kai tulee oikea pelastuskokous. Ilmoitan vain tämän Teille kaikille Pelastusarmeijan ja pelastustyön ystäville."
(Kolmannesta kirjeestä) "Kaupunkimme on nyt entistä enemmän suuren leirin näköinen, täynnä tuhansia pakenevia. Pakenevat punaiset ovat nääntyneen näköisiä, kuormat erilaista tavaraa täynnä. Pitkin yötä ja aamua on niitä paennut tänne päin. Varsinkin kerrotaan Muroleessa taistellun ankarasti ja että ne valkoiset tulevat vain päin, niitä ei pidätä mikään. Näin on vakuuttanut eräs koko sodan ajan kuulani iskua hoitanut mies. Siis alta pois! 18 km:n rintamalla hyökkäävät Hämeenkyröstä päin valkoiset, niiden edellä väistyy noin kolmetuhatta punaista ja edistyy rintama noin 15 km päivässä.
"Vilppulan suunnalla menestyy valkoisten työ hyvin. Lylyn seuduilla ottaneet, mikäli kerrotaan, 125 kuularuiskua, 26 tykkiä y.m. -- Orivedeltä paenneet punaiset kertoneet, että siellä vallitsi kamala sekasorto punaisten kesken ja että valkoisia tuli joka suunnalta. Orivesi pitäisi olla valloitettu ja punaisia on painettu Teiskon erämaihin. Punaiset paikoin kapinoivat ja vangitsevat päälliköitään."
_Vilppulan rintamalta_. Nokia 18/3. "Vilppulan punikit saarretut. Valkoiset ovat Orivedellä, johon tulivat viime yönä. Valkoisista toiset painavat Tamperetta kohti. Kurusta ajoivat kaikki punikit pakosalle. Siis ovat valkoiset Kurun herroja. Tykkien jyske kuuluu Kyröstä. Viljakkalan ja Kurun joukot ovat päässeet yhtymään ja ryntäävät Tamperetta kohti. Valkoisten ryntäys alkaa nyt Porissa, Tyrväällä, Kiikassa, Karkussa, Kurussa ja Orivedellä. Luultavasti joutunee Tampere tällä viikolla valkoisille. Joka tapauksessa on voitto meidän."
"Tiedonantajakin" myöntää, että pohjoisella rintamalla on asetuttu uusiin asemiin. Siis ovat nämä tiedot Vilppulasta ainakin jossain määrin oikeat.
*
Venäjä ja me ja muu maailma.
Turhaan -- mutta kuitenkin alinomaa -- herää, oikeastaan seisoo, aina edessä kysymys, mitä varten tämä kaikki?
Historiahan on tehdessään lopputilejä ja lopputuomioita lausuessaan aina todennut, että se ja se sota oli välttämätön, että muuten ei olisi selvitty siitä ja siitä, ja tavallaan se sitten antaa, joskaan ei aina siunaustaan, niin kuitenkin ymmärtämyksensä sille, mikä tapahtui. Antaneeko se tälle meidänkin sodallemme, punaisten kannalta katsottuna? Tekisi mieli elää niin kauan, että saisi nähdä sen "puolueettoman" tuomion, sen viimeisen sanan, miten se perustelisi esim. tämmöisen päätelmän: "Vaikka ei voikaan kieltää, että Suomen kapina tuotti tälle maalle ja varsinkin tämän maan köyhälistölle näennäisesti paljon vahinkoa j.n.e., niin täytyy kuitenkin myöntää, että siitä sen maan köyhälistöllä ja köyhälistön asialla yleensä oli hyötyä siihen nähden, että j.n.e."
Venäjä on mahtavuudellaan, suuruudellaan ja voimallaan kauan huumannut maailmaa ja varsinkin meitä. Se on ollut sellainen suuri tuntematon, joka aina on pitänyt ottaa laskuissa huomioon, vaikkei ole tiennyt, miten se oikeastaan niihin vaikutti. Se on ollut kuin suunnaton korpi viljellyn alueen rajalla. Eurooppa ei oikeastaan ole päässyt siihen käsiksi enemmän kuin Tiibettiin ja Kiinaan. Mutta siellä on aina mylvinyt, ryskänyt, ainakin hautunut, sieltä ovat tulleet rutot ja rotat ja hirmukuolemat. Sieltä päin ovat kautta kaikkien historian aikojen vaeltaneet kansat ja vallanneet niiden asuinsijoja, jotka ovat sieltä ennen heitä tulleet. Rakennetaan tokeita, jotka aina lopulta murtuvat. Milloin sitä vastaan taistellaan, milloin koetetaan rakentaa hyviä välejä. Sen taivaalla seisoo aina ukkospilvi, sieltä on aina minimipyörre uhkaamassa. Täytyy aina olla valmiina reivaamaan purjeita, rakentaa purtensa sen puhkeamisen varalta eikä koskaan unohtaa, _että_ se tulee, vaikka ei tiedäkään _milloin_. Euroopan täytyy aina olla valmiina seisomaan uhkaavassa idän ilmassa, mutta ei kukaan saa yksin käyttää sitä hyödykseen toista vastaan, sillä vaara on yhteinen, nyt enemmän kuin koskaan ennen; nyt kun sen pelon uhkapilvi näyttää kadonneen ja taivas on Eurooppaan kohdistuvaan venäläisvaaraan nähden kirkas, nyt on syytä olla kaikkein eniten varuillaan, sillä nyt Venäjä bolshevistisessa muodossaan, joka on vain uusi muoto, mutta ei uusi sisältö, näyttää, mitä se oikein on. Sen muunlaiset ainekset eivät merkitse mitään. Eivätpä meihin nähden merkinneet mitään Kerenskit ja Miljukovit, "ystävät" muka. Olkoonpa sen kulttuuri eräillä aloilla kuinkakin korkea, se on helyä, joka karisee, koruompelusta, joka putoaa pois, ja musikka puseroineen on siinä, herrashetaleet heitettyään. Sen itämaisten vaistojen vaara on sitä suurempi nyt, kun sota on näyttänyt, että venäläistä henkeä on sen maantieteellisiä rajoja paljon lännempänäkin. Koko Eurooppa on tätä nykyä raakalaistilassa ja Venäjältä tuleva lisä siihen on sen lopullista venäläistyttämistä, aasialaistuttamista, turkkilaistuttamista. Niinkuin koko Eurooppa monta kertaa lyötyään sulttaanit takaisin, sai lopulta vavista turkkilaistuhon edessä, joka vasta Wienin porttien edessä padottiin, samoin tulee käymään nytkin Venäjän suhteen, jahka Länsi-Eurooppa oikein taistelee itsensä uuvuksiin. Aavikkojen myrsky on hetkeksi vaimentunut, mutta ilmanvireet liikuskelevat ja hankkivat rumaa. Meillä siitä on parhaallaan tuntua, täällä se jo vingahtelee ensi vinkumistaan nurkissa. Mutta "vetoa" siitä jo tuntuu Skandinaviassa ja kai se jo tunnetaan Saksassakin, vaikka bolshevismin vaikutuksista sieltä ei saavukaan mitään luotettavia säätietoja.
Ei ole maailmassa koskaan ollut lyhytnäköisenpää liittoa kuin länsimaisten liittoutuneiden ja Venäjän. Yhtyäpäs nyt Venäjän avulla omaa rajavartiaansa Saksaa kukistamaan! Se on juuri sama kuin jos Hollannissa sisällisen sodan aikana toinen taistelevista liittoutuisi yhteisen vihollisen, meren kanssa, jotta meri tuhoisi sitä vastaan rakennetut padot. Sen sijaan, että Suomea kai nyt suuressa Euroopassa katsotaan syrjin karin siksi, että se pyysi Saksaa tänne, pitäisi Englannin, Ranskan ja Ameriikan iloita, että täällä Saksan avulla koetetaan korjata patoa, johon venäläisyys bolshevismin muodossa on juuri repimässä ensimmäistä aukkoa, päästäkseen aluksi sitä tietä tuhoamaan eurooppalaisia kulttuurivainioita. Mutta mitäs ne sitä ymmärtäisivät! Ei enempää kuin meikäläiset punikit. Mutta kyllä kai kerran ymmärtävät. Ja suotakoon meidän elää edes niin kauan, että saamme näyttää pitkää nenää suurvalloille, vaikkei meistä tulvan sisästä silloin enää näkyisikään muuta kuin pää hartioita myöten ja nenä.
Vanhat suomalaiset -- ja monet muutkin meistä -- huumautuivat Venäjän suuruudesta, viimeksi viimeisen keisarin kruunauksessa. Se on niin kauhean komeaa, mahtavaa, ei sille mitään mahda, on oltava ärsyttämättä, on alistuttava ja odotettava parempia aikoja. Ei, ei, ei tässä auta vastaan paneminen. Ehkä hyvä herra ei suutu, kun ollaan oikein siivolla ja totellaan ja sillä lailla ansaitaan suopeus ja joitain etuja suomalaisuudelle ja -- myöskin vanhoillisuudelle. Ja on se ruotsalaisuuskin sieltä kantanut itselleen almuja kurottavaan käteensä. On, on, toinen ja toinen. Häpeä se on sanoa ja kipeä on ollut ja on oleva kärsiä.
Punaiset huumautuivat luultavasti nekin myöskin Venäjän suuruudesta. Ne hommasivat ja häärivät siellä, näkivät heidän vallankumouksensa suuruuden, sen suunnattoman, imponeeraavan kuohuilun ja panivat hekin myllynsä pyörimään siihen virtaan. Miksei se jauhaisi jotain heillekin! Sen turvissa ja sen liitossa oli elettävä -- aivan niinkuin ennenkin oli eletty. Se on mahtava, se jaksaa auttaa. Heillä, venäläisillä veikoilla, oli niin repäisevä, esimerkiksi kelpaava meininki. Ne näkivät, kuinka polssit siellä kumosi, kukisti, otti haltuunsa. Kun ne niin nopeasti suoriutuivat omasta porvaristostaan, miksemme mekin omastamme? Me olemme täällä yhtä voimakkaita kuin he siellä. Ja sitten yhdessä heidän kanssaan koko maailman kimppuun. Kaikki yhtykäämme!
Mutta meillä eivät kaikki yhtyneetkään. Venäjällä ei porvaristo saanut tukea ja apua mistään, meillä se sai. Ja siinä se tuli se suuri laskuvirhe punaisille Venäjän mahtavuudesta. He unohtivat yhden tärkeän tekijän, jota ei näkynyt täällä Helsingissä eikä Pietarissa eikä muualla sosialismin pesäpaikoissa: Suomen talonpojan. Suomen talonpoika lähti tekemään ensimmäisiä tokeita mylvivää, sisäänmurtautuvaa merta vastaan. Pohjan poikiin ei Pietari eikä Moskova koskaan ole imponeerannut. Heillä tulee olemaan historiassa sama paikka kuin aikoinaan omasta ja maailman kansojen vapaudesta taistelevalla Hollannilla Espanjaa vastaan. On sentään huimaavaa ajatella, että Vilppulan voitto on lopulta voitto -- Englanninkin hyväksi.
Keskiviikkona 20 p:nä maaliskuuta.
Kiittämätön talonpoika.
Punaiset ovat lehdissään sekä houkutellen että uhaten koettaneet saada puolelleen muutakin väkeä kuin varsinaista omaansa, sitä tehdessään kummastellen, että mikä ihme siinä on, että ne kaikki nuo vähäpalkkaiset, pikku virkamiehet, kansakoulunopettajat, köyhät dosentit, kirjailijat, pientilalliset ja mitkä kaikki, miksi he eivät saavu meidän puolellemme, johon heidän oikeastaan pitäisi aatteellisesti ja aineellisesti kuulua ja jossa heillä olisi kaikki voitettavana eikä mitään menetettävänä. Se on ollut sitä ihmisjahtia, kaartin harjoittaessa omaansa -- ohimennen sanoen vangittiin tänään tohtori P. Virkkunen. Nyt koettaa Rantamala kaiken paatoksensa voimalla eilisessä "Työmiehessä" todistaa Suomen talonpojalle, että hänen paikkansa olisi oleva tehtaalaisen ja muun maattoman työmiehen rinnalla. Hän muistuttaa häntä herrain vanhasta sorrosta, virkamiesten rosvouksista j.n.e., joten asian pitäisi olla yhteinen. Hän kuvailee hellimmällä venäläis-karjalaisella vesselyydellään, kuinka tuiki tarpeellinen tehtaalainen on talonpojalle, joka ilman hänen työtään ei saisi vaatetta päällensä, ei kenkiä jalkaansa, ei kelloa taskuunsa, sikaria suuhunsa. "Poistakaa tehdastyöläinen ja talonpoika vajoo oitis raakalaisajan kurjaksi ja avuttomaksi olennoksi. Kaikki taivaan jumalat yhteensä eivät riitä talonpojalle korvaukseksi tehdastyöläisestä." Ja nyt tuo kiittämätön talonpoika ainaisten sortajiensa, halveksijainsa ja rosvoojiensa, joutilaiden herrojen usuttamalla on karannut ainoan ystävänsä, ainaisen auttajansa ja apunsa, työmiehen niskaan. Hätä ja häpeä täyttää hänen mielensä sitä ajatellessa. Niinkö palkitsi Suomen talonpoika ainoan apunsa? Pimeys ja yö on tulvinut talonpojan sydämeen. Tuntuu kuin olisi päivä sanonut sen talonpojan sydämelle katkerat hyvästinsä ja sen asujaksi hiipinyt ikuinen häpeä.
"Itkekää sitä te, joilla on vielä sydäntä hyvälle! Valittakaa sitä te Suomen syvät korvet. Vedotkaa te tutkimattomat taivaat vieläkin sen talonpojan sydämeen. Vedotkaa siihen kaiken hyvän ja oikean nimessä ja talonpojan oman arvon ja kunnian nimessä. Minä itse en siihen enää uskalla vedota. En pelkää sitä, että siitä talonpojan sydämestä olisi nytkään vielä kaikki hyvä kuollut, mutta sanani vain raukeavat. Tahtoisin huutaa apua, mutta ääneni jo väsyy. Vedotkaa siis tällä tuskien hetkellä talonpojan sydämeen te, joilla ehkä on enemmän voimia sen ovea avata. Selittäkää sille Suomen talonpojalle, että hän näinä murheen ja yön päivinä seisoo tulevien sukupolvien ja koko maailman tuomioistuimen edessä. Itä ja länsi, ottakaa hellimmät äänenne ja rientäkää kiiruusti rukoilemaan sitä erehtyneen talonpojan sydäntä hartailla sanoilla: Ystävä ja veli, elä surmaa työ- ja kärsimystoveria. Elä lyö maahan omaa apuasi ja ystävääsi, sitä, joka on aina ollut sinulle turva ja tuki, sillä jos ystäväsi petät, petät kunniasi ja majaasi hiipii ikuinen yö ja häpeä."
Kun "Työmiehessä", jossa tähän saakka on vain yllytetty, uhattu ja sadateltu, sallitaan tämä sävy, kun _rukoillaan_ tutkimattomia taivaitakin, silloin ei Mannerheim enää mahtane olla kaukana ja silloin lienee Saksan laivasto aivan lähellä ja tieto lopusta varma. Rantamala on yleensä herkkä ilmapuntari, josta näyttää voivan lukea, mikä paine punailmoissa on.
*
"Tuho on ovella."
Tähän päätin aamupäivällä. Saapui tämän illan "työmies". Siinä toteaa Rantamala, että lopullinen tuho jo on tullut. "Tuho on ovella", sillä Saksa on ovella, vihollinen aivan muulien edessä. Ja se on tullut myöskin sikäli, että anarkismi verisine julmuuksineen "hiipii vallankumouksen liepeillä." Nyt se on sanottu ja nyt sen tietävät myöskin "Työmiehen" lukijat, jos ymmärtävät, mitä lukevat. Hiukan ihmetyttää, että "Työmies" taistelun viimeisessä vaiheessa päästää julkisuuteen niin lamauttavan tiedon. Olisiko se jotain Valppaan toistaiseksi käsittämätöntä taktiikkaa?
Kirjoitus on muuten omansa herättämään sekavia tunteita meissäkin, jotka odotamme tänne saksalaisia pelastajinamme. Rantamala, tietystikin omissa tarkoituksissaan, maalaa pirun seinälle niin räikein värein, kuin se hänelle suinkin on mahdollista. Mutta hänen purkauksissaan on sekä nykyistä totta että näkemystä tulevaisuuteen, jota ei voi aivan olkapäitään kohauttaenkaan sivuuttaa.
"Maailmassa on", kirjoittaa hän, "hyvin paljon, jopa aivan tuoreita esimerkkejä siitä, kuinka joku suuri kansa on alkanut toisen kansan valloituksen juuri siten, kuin Saksa nyt alkoi Suomen valloituksen. Johan Rooman maailmanvalta käytti ajoittain samantapaista menettelyä, s.o. hankki valloitettavassa maassa joitain poliittisia tai taloudellisia oikeuksia ja käytti sitten niitä oikeuksiansa hyväkseen kehittääkseen valtaustansa ensin rauhallisesti ja lopulta niiden oikeuksiensa turvaamisen nimessä sekaantui kansan asioihin asevoimalla, päättäen siten valtauksen. Aivan samaa tietä on myös Englanti toteuttanut esim. Intian orjuutuksen. Saapuihan Intiaan Englannin valtauksen edelläkävijänä n.s. englantilainen Itä-Intian Kauppakomppania, joka laski Intiassa Englannin vallan perustuksen rauhallisilla keinoilla, provoseerasi lopulta kapinan ja niin toimitti Englannille näennäisesti oikeutetun tilaisuuden lähettää aseellisen voiman tuon Kauppakomppaniansa oikeuksien valvonnan nimellä päättämään valtauksen täydellisesti."
Lueteltuaan useita muita samantapaisia esimerkkejä ja sovittaen niitä tietystikin hyvin väritetysti ja omalta kannaltaan Suomen asemaan hän lopulta kysyy: "Missä on apu?", ja vastaa: "Vielä eivät ole viimeiset sanat sanotut. Vieläkin voisivat esim. kansainväliset sanat ja varsinkin köyhälistön sanat nousta yläpuolelle Saksan sanojen. Poliittiset, uudet konstellatsionit ovat aina ja loppumattomasti tarjolla. Ehkä ei tarvittaisi mitään äärimmäistä. Yleensähän maailmassa silloin, kun vihollinen ja tuho on ovella, ovat sovinnon sanat helpot. Ne aivan rukoilevat päästä sisälle. Muinoinen Rooma haki kaupungista tyytymättöminä poistuvia plebeijiänsä takaisin suostumalla niiden vaatimuksiin. Kun muinoin tuho uhkasi, niin Unkarin kuningatar Maria Teresia lapsi sylissä kääntyi Unkarin magnaattien puoleen, vetosi niiden sydämiin ja ne toivat avun. Ei vielä monta kuukautta sitten täällä Ad interim-lehden miehet tekivät omalta osaltansa kaikkensa estääksensä Saksan hegemonian valtaan pääsyn. Missä ovat ne Ad interim-lehden miehet nyt? Niiden miesten joukossa oli muutamia naisiakin. Missä on heidän joukossansa nyt se Maria Teresia, jonka sydän kuulisi hätäkellojen hiljaisen soinnin ja joka silmät kyyneleisinä astuisi omiensa eteen ilmoittamaan: saksalainen valta on muulien edessä, tuho on ovella tulossa. Isänmaan nimessä siis oikeutta plebeijeille!"
Jos Ad interim'in miehet tätä nykyä voisivat saada äänensä kuuluville, niin he luultavasti vastaisivat, että he eivät enää mahda mitään, jos tahtoisivatkin. Hukkuvan täytyy tarttua siihen pelastusrenkaaseen, jonka hänelle heittää kuka tahansa, joka on hänen hätähuutonsa kuullut. Ne, jotka nyt parkuvat tuosta tulevasta "tuhosta", ovat itse pakottaneet sen tulemaan -- jos se nyt sitten _on_ tuho.
*
Ilmeisesti tahallista yllytystä tihutöihin.
Miten uskomattomaan määrään kiihoitus näinä aikoina kiihtyy punaisten sanomalehdissä, siitä vielä yksi näyte. Samalla sivulla, missä alikerrassa on vasta selostamani Rantamalan rukoileva ruikutus ja hänen kauhunsa ilmaisu punaisten julmuuksista, on ylikerrassa melkein koko palstan täyttävä kirjoitus "Vapaus ja porvaristo", jossa käydään kirkon ja papiston kimppuun vetämällä esiin keskiaikaiset inkvisitsion kauhut. Aivan yksityiskohtaisesti siinä palstanpituisesti kuvataan katolisen uskonvimman hirmutekoja kerettiläisvainojen aikana seuraavaan tapaan:
"Erääseen latoon -- jossain Ranskassa -- teljettiin kerran 500 naista ja sytytettiin se palamaan. Kun muutamat heistä hyppäsivät alas rei'istä, ottivat peitsien kärjet heidät omalla tavallaan vastaan."
"Usein pantiin toimeen koko maita käsittäviä verilöylyjä. Eräässä sellaisessa murhattiin 75,000 ihmiseen. Pinottuja ruumiita katseli m.m. kuningas avioineen suurella ihastuksella."
"Matalissa, maanalaisissa luolissa, joissa ei voinut seisoa, kidutettiin ihmisiä, niin että he lääkärin hoidosta huolimatta ulospäästyään kuolivat heti."
"Erään maanalaisen luolan komerossa oli puinen neitsyt Maarian kuva kultainen kehä pään ympärillä ja lippu oikeassa kädessä. Silkkihame olkapäiltä varpaille asti laskeutui kauniisiin poimuihin. Mutta mitä tuon silkkihameen alla oli? Koko etupuoli täynnä -- teräviä neuloja ja pieniä veitsenteriä. Seinän takana oleva koneisto ojensi käsivarret ja taivutti ne ikäänkuin hellään syleilyyn. Tuhannet ihmisraukat ovat saaneet veriinsä nääntyä tässä 'kristillisen rakkauden' syleilyssä".
"Erästä yksinkertaisinta venytyslaitetta käytettiin niin, että uhri riisuttiin alastomaksi ja kovalla, karkealla nuoralla sidottiin kädet selän taakse. Tämä nuora kiinnitettiin nostovipuun, joka nosti ja laski tehden samalla äkkinäisiä nykäyksiä, niin että kidutettavan raukan, jonka jalkoihin oli lisäksi pantu raskaita painoja, vääntyivät raajat sijoiltaan nuoran hangatessa syviä haavoja värisevään lihaan."
"Eräänlaisella rengaslaitteella niinikään kidutettiin suukapulalla rääkättyjä ihmispoloisia."
"Ehkä jo nämä esimerkit riittävät osoittamaan kirkkojärjestelmän perkeleellistä petomaisuutta, jota kristillisyyden nimessä on harjoitettu."
"Yläluokka ei ole milloinkaan kammoksunut minkäänlaisia keinoja tavoitellessaan valtaansa ja pyrkiessään anastamaan etuoikeuksia sekä tyydyttämään itsekkäitä himojaan."
Näistä kuvauksista sitten sopivin ylimenoin siirrytään nykyaikaan, Suomeen, ja "Työmiehen" lukija, punakaartilainen tekee niistä omat johtopäätöksensä ja hänen mielialansa on valmistettu viemään samantapaisiin. Täällä on jo alkanut kuulua huhuja silpomisista ja muista kidutuksista, joita ei edes voi mainita. Psykologinen selitys niihin ja kai vielä päivän valoon tulemattomiin hirmutöihin on haettavana paitse muusta myös tämmöisten kuvausten aikaansaamasta suggestiosta. Ei ole enää epäilystäkään siitä, ettei se lehden toimituksen puolesta olisi täysin tietoista ja tahallista. Yksi ainoa tämmöinen kirjoitus tekee tyhjäksi kaikki viralliset varoitukset ja paheksumiset.
Torstaina 21 p:nä maaliskuuta.
_Suomi voisi olla suurvalta_, Niin olen joskus näinä aikoina tullut haaveilemaan, ja kukapa sitä ei. Jos kaikki ne voimat, jotka nyt vetävät eri köyttä, vetäisivät yhtä, mitä me kykenisimmekään saamaan aikaan, ainakin omalla alueellamme! Jos ne kaksi härkää, punainen ja valkoinen, sen sijaan, että panevat kaiken sarviensa, niskansa ja maasta ponnistavien jalkojensa voiman toisiansa _vastaan_, saataisiin isänmaallisen työn ikeen alle vetämään _yhteistä_ auraa, mikä syvä vako siihen saataisiinkaan uurretuksi, mikä viljelysmaa muokatuksi! Jos tämä tarmo koottuna olisi päässyt suuntaumaan verivihollista vastaan, ei olisi Saksaa tarvittu. Sisua meillä näkyisi olevan niinkuin kärpällä, joka pureutuu suurmetson kurkkuun eikä hellitä sen lentoonkaan lähdettyä, ennenkuin voitto on hänen. Maratonin kansa me olisimme voineet olla ja Salamiin kansaksi tulla. Mutta me emme olleet _sitä_, olimme kuin joku orjuutettuna ollut sisäissotainen pieni Balkanin kansa, jonka asioita vieraitten täytyi tulla järjestämään.
*
_Ensimmäinen rauhanääni_ on tullut kuuluville punaisten taholta. Joku Edvin Wahlsten Turussa ehdottaa "Arbetet"-lehdessä ryhtymistä sovinnon hierontaan. Lähtökohdaksi ajattelee hän -- kansanvaltuuskunnan ehdotusta hallitusmuodoksi! Eikä siitä siis ole sen enempää sanomista.
Perjantaina 22 p:nä maaliskuuta.
Uudet luudat.
Punaisten sota-asiain johto on järjestetty uudelle kannalle. Ylipäällikkö Haapalainen on saanut eron, sanokaamme potkun. Ylipäällystön muodostavat nyt hänen sijaisensa Adolf Taimi, sekä pohjoisen rintaman päällikkö Eino Rahja ja kansanv.-kunnan jäsen Evert Eloranta. Samalla on päätetty hankkia entistä enemmän sota-asioita tuntevaa avustusta, tietenkin lisää venäläisiä upseereja. Muutokset tietänevät sitä, että tähänastinen ylijohto on osoittautunut kelvottomaksi ja että on tapahtunut vallankumous vallankumouksessa.
Joka todettakoon tyydytyksellä.
*
Kootaan matkarahoja.
Yhä lisääntyvässä rahapulassaan on kansankavalluskunta laskenut liikkeelle uusia seteleitä. Se on myös päättänyt, että mikäli intendenttilaitos, punaisen kaartin muonituskomiteat, valtion laitokset sekä elintarvelautakunnat tai kunnat joutuvat maksamaan yksityisille henkilöille tai liikkeille suurempia summia, on näiden käteisrahan asemasta pantava summa tämän henkilön tai liikkeen nimeen Suomen Pankin lähimpään konttoriin juoksevalle tilille ja annettava maksuna saamansa vasta- ja shekkikirjat.
Toisin sanoen: valtuuskunta ottaa tavarat ilmaiseksi. Se lyö kyllä reilusti rahat tiskiin, mutta tavarat saatuaan se pyyhkäisee rahat takaisin taskuunsa. Sillä se, mikä kerran joutuu nykyiseen Suomen pankkiin, se ei sieltä koskaan palaja.