Part 3

"Nyt on maa myöty!" huudahtaa tänään Irmari Rantamala. Ja hän uskottelee saksalais-suomalaisesta sopimuksesta olevan seurauksena, että Suomi joutuu saksalaisen virkamiesikeen alle, Saksan alusmaaksi, ja muuta semmoista. "Mutta onneksi ei saksalaisen junkkarin miekka sano maailmassa elämän viimeistä sanaa. Onneksi on oikeus lujempi kuin miekan rauta ja kansojen vapautumisen edessä taittuvat lujimmatkin pistimet." "Ei siis hätää Preussin prinssienkään edessä. Helpompi on lannistaa valtamerien voima kuin kansojen vapautumisen ja työväen asia."

"Ja niinpä meidän silmämme nyt yhä toivovammin kääntyvät oman punaisen sotilaamme puoleen. Mitähän tulleekin, niin niiden punaisten vapaudensankarien veri on se vastalause, jota täytyy tulevaisuuden nöyränä kuunnella ja kerran se laskuissansa täydestä kirjoihinsa ottaa. Vilppula, Mäntyharju, Antrea y.m. ovat niitä historian uusia nimiä, joiden rinnalla jäävät varjoon muinaiset teurastuskentät. Muinaisilla teurastuskentillä teurastettiin kansoja yksinomaan rosvoavien valtioiden ja rosvoavien luokkien asian hyväksi, sillä niissä taisteluissa sotivat orjuuttajat orjista. Vilppulan, Mäntyharjun, Antrean y.m. kentillä on punainen sotilas ensikertaa astunut kirjoittamaan verellänsä uuden ajan historiaa. Sillä hetkellä, jolloin punakaartilainen polki jalkansa niiden kenttien lumeen, saivat ne historiallisen hohteensa. Niiltä kentiltä lähtevät nyt ne uudet tiet, joita myöten on lähdettävä kulkemaan kaiken uhalla, kestäen synkimmätkin yöt, pisimmätkin taipaleet, nousten ylös verisimmistäkin haudoista. Punakaartilainen on niillä kentillä astunut historian tekijäksi, ja vaikkapa sen ensi rivit sortuisivatkin verisiin hautoihinsa, ei sen joukko enää sorru, vaan vie halki suurimpienkin vaivojen asiansa lopulliseen voittoon, vie kuin riemukulussa, kuten seppelöidyt sankarit, joiden asia on koko ihmiskunnan asia. Ei siis vielä hätää, vaikka porvarit möivätkin maansa ja kansan. Se kauppakirja ei kuitenkaan ole enää laillinen, ei tule pysymään, _sillä siitä puuttuu_ tärkein, nimittäin kansan ja _punakaartilaisen puumerkki_. Taistelu tulee ehkä olemaan pitkä, sen muodot vaihtelevat. Verisiltä kentiltä se ehkä siirtyy -- ehkä useinkin -- rauhallisille, luoville työmaille. Ehkä on niillä rauhan työmaillakin ostettu monet voitot kalliilla hinnalla ja ehkä ne verettömien, joskin raskaiden taistelujen voitot tulevat olemaan taistelun ratkaisevimpia sanoja, mutta niiden rauhan taisteluiden punaisen armeijan silmiin tulevat aina kuvastumaan nykyisen punaisen sotilaan verellä punatut kentät. Uudet nimet, Vilppula, Mäntyharju ja muut ovat niitä pyhiä paikkoja, joilta nousevat polvet hakevat rohkeutta ja voimaa taistelussa, joka, mitenkä sen muodot muuttelevatkin, ei lakkaa, ennenkuin on tehty mitättömäksi sekin kauppakirja, jolla porvaristo möi Saksalle maansa, kunniansa ja kaiken."

Olen tässä taas antanut sananvuoron virkaveljelle. Hänkin näyttää jo katsovan taistelun menetetyksi -- ainakin tällä haavaa. Hän haaveilee jo "rauhan taisteluiden punaisesta armeijasta." Siitä armeijasta haaveilen minäkin, olkoon sen nimenä sitten punainen tai valkoinen. Enkä tahdo kaikessa kieltää sitä, minkä merkityksen hän antaa sille taistelulle, joka täällä nyt on päättymässä, niin pingoitettua kuin hänen paatoksensa muuten onkin.

Keskiviikkona 13 p:nä maaliskuuta.

"Tarmon" lähtö y.m. huhuja.

Tämän päivän "huhut", jotka huvin vuoksi merkitsen muistiin, olkootpa sitten tosia tai ei -- onhan niitä mukava vertailla kerran selviäviin tositapahtumiin -- ovat m.m. seuraavat:

-- Saksalaiset ovat tulossa Turkuun, ovat tulossa Lappvikiin, ovat tulossa Haminaan. -- "Tarmo" kun vallattiin, se vei samalla mukanaan senaattoreja. Siitä kerrotaan näin: kapteenin luo tulee joitain hänen tuttujaan, vanhoja merikapteeneja. Mennään salonkiin maistelemaan puoliskuppisia. Tuodaan venäjänkielinen määräys, että jäänmurtajan on lähdettävä päästämään jäistä jotain laivaa ulkopuolella Groohaaran. Pitäisi keskeyttää kestit ja vanhojen ystävien olisi mentävä maihin, kun kapteeninkin on lähdettävä kannelle. Silloin pyytävät ystävät saada seurata mukana pienelle huviretkelle; ja kyllä perämies hoitaa navigatsionin. Ei se nyt kapteenin mielestä ole oikein reklementtien mukaista, mutta olkoon menneeksi. Kapteeni jää kannen alle ja laiva lähtee satamasta. Juodaan jatkuvasti kahvia ja kippistellään ja kerrotaan kaskuja. Jonkun ajan kuluttua kapteeni kuitenkin lähtee kannelle haukkaamaan ilmaa. Silloin hän huomaa, että kurssi onkin helkkariin päin ja alkaa tiuskata, että mitä tämä on. Suu kiinni! Muuten saat tästä (browningista). Täytyy antautua. Tekee sen ehkä mielelläänkin. Sillaikaa on epäluotettava miehistö vangittu. "Tarmo" höyryää Rääveliin. Sen pituinen se. -- Tokoi on antanut määräyksen kaikille työväenyhdistyksille, että jäsenluettelot ovat hävitettävät. -- Sosialistinen puolue on päättänyt kahden äänen enemmistöllä, että taistelu on lopetettava, jos saksalaiset tulevat. -- Turkulaiset ovat lähteneet reippaasti Naantaliin saksalaisia vastaan, kehuen: "Kerrankin saamme taistella oikeata vihollista vastaan!" Sopiihan koettaa, onnea matkalle. Onhan se samalla suuremmoista, että muuan punakaartilaisrykmentti lähtee rynnistämään maailman voimallisinta militäärivaltaa vastaan. Sisua on.

*

Hyljännevät poikasensa.

Jos sosialistijohtajat olisivat sellaisia taktikkoja, kuin heidän sanotaan olevan, he lopettaisivat sodan ilman enempää verenvuodatusta ja laskisivat aseensa. Omille joukoilleen he voisivat sanoa: emme voineet tällä kertaa enää mitään, mutta me aloitamme uudestaan, niin pian kun se suuri sosiaalinen mullistus muualla maailmassa tulee tapahtumaan. He olisivat pelastaneet armeijansa, säästäneet elävän voimansa, jonka härkäpäinen uhma nyt luultavasti tulee tuhoamaan. Heille jäisi vaikuttava agitatsiovaltti porvarillisia vastaan siitä, että nämä ovat kutsuneet maahan vierasta sotaväkeä. Elleivät he sitä tee, niinkuin luultavasti eivät teekään, sillä he ovat taktikkoja ainoastaan pienessä, mutta eivät suuressa, vaan jatkavat turhaa taistelua ja hyödytöntä teurastusta, tulee suotta vuodatettu veri huutamaan kostoa varsinkin johtajille itselleen. Kenties he tämän käsittävätkin, mutta eivät voi enää mitään, menetettyään luultavasti kaiken vaikutusvallan omiin joukkoihinsa. Tietenkin siinä myöskin on heillä oma pääkin kysymyksessä, he kun tietävät, ettei mikään armahdus ainakaan heihin nähden tule kysymykseen. He valitettavasti eivät ole se emo, joka vaaran uhatessa poikuetta heittäytyy vainolaisen eteen, houkutellen häntä pois ja viivytellen häntä, kunnes poikaset ovat ehtineet kätköihinsä, joista he vaaran ohi mentyä sitten vähitellen liittyvät yhteen. He luultavasti itse ensimmäisinä nousevat siivilleen ja jättävät poikasensa oman onnettomuutensa nojaan.

*

"Venäläinen sotilas, jonka nimeä ei tunneta."

Maanantaisessa "Tiedonantajassa" oli täällä Mäntymäellä haudattujen luettelossa merkintä: "Venäläinen sotilas, jonka nimeä ei tunneta". Tästä saa Anton Huotari aiheen kaiuttaa kanneltaan kaatuneen toverin muistoksi. Hän tekee sen kylläkin tuntehikkaasti ja vaikuttavasti. Ja miksei se vaikuttaisi. Kaikki on siinä, mistä päin ja millä silmillä katsoo. Tunsin itsekin jotakuinkin samaa tuota vainajien luetteloa silmäillessäni. Tunteen, säälin, anteeksiannon täytyy liidellä sovittavana ja ymmärtävänä vihollistenkin hautojen yllä. Kun hän kaatuu tai laskee aseensa, on hän ihmisveli eikä muuta. Me valkoiset emme saa tai meidän ei ainakaan pitäisi saada olla raakalaisia eikä siksi tulla. Vaikka minä tätä kirjoittaessani samalla tunnen ikäänkuin kylmä viluinen viima suomalaisen sydämen vielä sulamattomasta routaisesta suosta henkäisisi ympärilläni. Huotari kirjoittaa m.m.:

"Tämän tuntemattoman muistolle tahtoisin minä, jos olisin runoilija, ylistysvirren virittää. Sillä mies, joka rientää tuntemattomana sankarikuolemaan, on ansainnut ihailumme. Kukaan ei tiedä, mistä hän tuli, missä oli kotilietensä, missä emonsa ja taattonsa maja; ainoastaan hautansa tunnemme. Nimetönnä makaa hän sankaritoveriensa vieressä kukkaiskummun alla. Oliko kotinsa Volgan varsilla, Uralin mahtavain vuorten juurilla, Donin viljavilla mailla vaiko Krimin autereisen taivaan alla, sitä emme tunne."

"Varmaankin oli innostuksesi suuri köyhälistön asiaa kohtaan, kun vieraassa maassa astuit luokkatoveriesi joukkoon ja annoit hurmeesi vuotaa kuiviin yhteisen asian puolesta antamatta taistelutovereillesi tietoa omasta nimestäsikään. Vaatimattomana rintamamiehenä kaaduit. Mutta luokkatoverisi muistavat sankarikuolemasi, vaikka emme nimeäsi tiedäkään. Olit maailman kansalainen ja kannoit tärkeimpäsi, henkesi, uhrialttarille. Siten tahdoit omalta osaltasi auttaa nykyisen kurjuuden maailman kukistamista ja korkeamman ihmisyyden valtion muodostumista."

"Sinä makaat nyt kukkaiskummun alla rauhan unta. Kevään tultua laulavat linnut hautasi äärellä ylistyslauluaan. Mutta kaukana kotimaassa odotetaan sinua joka hetki kotiin palaavaksi. Vaan sinä et koskaan heidän kaipuutaan täytä, sillä sinä makaat tuntemattomana Mäntymäen kalmistossa. Odottava äiti, hartaasti ikävöivä puoliso, toivova morsian tai kenties rakastavat pienokaisetkin saavat turhaan nimeäsi mainita, sinä et enää heille koskaan vastaa."

*

"Kaikille kaikkialle Eurooppaan."

Kansanvaltuuskunta yrittää paitsi eilisellä julistuksellaan "kaikille kaikkialle Eurooppaan" käännyttää saksalaisia toisellakin, jolla se kääntyy suoraan saksalaisen laivaston miehistön puoleen. Saksalaisia sotilaita ja merimiehiä kehoitetaan siinä pysymään puolueettomina.

"Tahdotteko todellakin -- kysytään siinä -- oman henkenne uhalla auttaa Suomen verenhimoisia pyöveleitä masentamaan siunauksia tuottavaa vallankumoustamme, jota kansamme suuri enemmistö muutoin kannattaa?"

"Ei, kunnialliset Saksan miehet, se olisi toki historiallinen häpeä! Sellaista ette toki tule tekemään."

"Me olemme vallankumouksellisia, mutta emme mikään rosvo- ja kapinoitsijajoukko, kuten teille on valehdeltu. _Punainen kaartimme_ on nyt kansanvaltaisen Suomen uusi valtio armeija, -- valkoinen kaarti on vain vastavallankumouksellinen kapinoitsijajoukko."

"Saksan työläiset, elkää antako väärinkäyttää itseänne meidän kansaamme vastaan. Toivottavasti pakottaa Saksan kansan yleinen mielipide Saksan hallituksen jo piankin kutsumaan teidät pois täältä. Siihen saakka odottakaa puolueettomina pysyen!"

Lopuksi uhkaa kansanvaltuuskunta punakaartilla.

"Me haluaisimme ystävinä keskustella kanssanne. Mutta jos teidät johdetaan taisteluun meitä vastaan, on myös Punainen Kaartimme valmis kaikella voimallaan taistelemaan."

Torstaina 14 p:nä maaliskuuta.

"Vaikka me sen itse sanomme".

"Työmies" sanoo tätä kapinaa Suomen työväenluokan kypsyysnäytteeksi. Kuluneet kuukaudet ovat sen todistaneet.

"No, miltä näyttävät tulokset?" -- kysyy lehti ja vastaa: "Varsin hyviltä, vaikka me sen itse sanomme. Valtiokoneisto on käynnissä, kunnalliset asiat hoidetaan, armeijamme on maasta polkien luotu ja maan taloudellista koneistoa rustataan käyntiin kiireen kaupalla. Vaikeuksista ei ole puutetta, se on totta. Mutta ne vain innostuttavat ponnistamaan kaikki voimat niiden voittamiseksi".

*

Vakavata tulossa.

Että lännestä päin on jotain vakavampaa jo tulossa, vaikka "Työmies" väittää huhut saksalaisten lähenemisestä Turkua kohden perättömiksi, siihen näyttää viittaavan se, että Turun -- Toijalan ja Turun -- Karjan välillä matkustaville on asetettu entistä ankarampia matkalupamääräyksiä.

*

Kai valkoistenkin sota on sotaa.

Niin hartaasti kuin haluaisinkin voivani, en kuitenkaan voi sivuuttaa alinomaa uudistuvia kertomuksia valkoistenkin harjoittamista julmuuksista. Jokainen koettaa ja tahtoo uskoa omistaan kaikkea mahdollisinta hyvää, valkoinen on enkeli, punainen on perkele. Mutta kai tulee näyttäytymään, vastoin sitä, mitä täällä valkoisista ei tahdota uskoa, että valkoinen sota on sotaa sekin, joka vie siihen raaistumiseen, mihin se vie, kaikki sota, saati sitten sisällinen. Eräs nimimerkki J. J. kertoo "Tiedonantajassa" seuraavaa.:

"Olen toimessa, missä on tilaisuus nähdä heti tuoreeltaan maalta, rintamilta ja rintamain takaa tulleet raportit; olen tilaisuudessa kuulustelemaan rintamain takaa tulleita pakolaisia. Jos luoksemme saapuu karjalainen, savolainen tai pohjalainen, jos hän on tilallinen tai tilaton, niin jokainen heistä poikkeuksetta kertoo aivan samantapaisista valkokaartilaisten tekemistä hirmutöistä. Sellaisetkin henkilöt, jotka eivät ole nähneet sanomalehdistä palaakaan koko kansalaissodan aikana, eivätkä kuulleet sanaakaan tältä puolen rintaman, kertovat aivan samoista tapauksista, joista sanomalehdet joka päivä sisältävät uutisia. Kuinka voisi saada parempia todistuksia ja minkälaisiin todistuksiin enää voisi uskoa, ellei juuri noiden itse kokeneiden, eri tahoilta tulleiden pakolaisten kertomuksiin. Valkokaartilaisten julmuuksista sitäpaitsi eivät kerro yksinomaan vainoa kärsineet, vaan lisäksi asevelvollisuuspakolaiset ja vangiksi otetut valkokaartilaisetkin sen tunnustavat. Tähänastisen työskentelyni tuloksena olen tullut siihen vakaumukseen, että valkokaartilaisten julmuudet eivät johdu mistään satunnaisista, hetkellisistä vaikutteista tai yksityisestä kostonhalusta. Heillä näyttää olevan yleisenä ohjeena, että minkäänlaisia keinoja ei tule säästää silloin, milloin vaan joku vastustaja tai siksi oletettu tavataan."

*

Työläisten asema valkoisessa Suomessa "Tiedonantajan" mukaan.

Eräs kirjoittaja "Tiedonantajassa" koettaa mahdollisimman räikein värein kuvata sitä asemaa, mihin valkoisella puolella toimeenpantu yleinen asevelvollisuus on saattanut siellä olevat työläiset pakottaen heitä tarttumaan aseihin omia tovereitaan vastaan. Itsesäilytysvaiston pakottamana hänen täytyy kohottaa murha-ase todellisia veljiään vastaan, ampua, ettei tulisi ammutuksi. Ja mietteensä visusti kätkeä ja taistella. Muuta keinoa ei ole. Vastakkaiselta puolelta häneen muka aseet kohdistetaan hänen tuhokseen ja synkkiä kirouksia manataan, hänhän on valkokaartilainen. Hän, joka väkisin on sinne raahattu, saa tuhonsa toveriensa kädestä. Eikä hän voi tehdä mitään päästäkseen tästä saatanallisesta asemasta. Pako eteenpäin, varma surma, pako taaksepäin, kuolema. Ja jos toveriensa luokse pääsisikin, niin siellä ei tunneta muuksi kuin veriviholliseksi, valkokaartilaiseksi.

Jos valkoisten puolella semmoista pakkoa harjoitettaisiin, olisi se tietenkin sydämetöntä ja anteeksi antamatonta. Mutta minä luulen, ettei siellä semmoista tapahdu. Punaisia ei varmaankaan viedä väkisin rintamille, jo siitäkin syystä, että oma selkäpuoli on turvattava.

*

Kosteikko.

Olen viikkomääriä rämpinyt läpi "Työmiehen" likaisten palstojen, läpi valheen, yllytyksen, syytösten, vääristelyjen, tunnottoman petkutuksen, intohimojen, veren ja vihan. Olen usein ajatellut kääntyä takaisin, jättää lehdet lukematta ja työntää ne siihen viemäriin, mistä ne ovat tulleet. Ja yhtäkkiä tunnen alla kiinteätä maata ja tulen kosteikkoon, joka kuin ihmeenä on edessäni, vihreänä lehtona keskellä räkäistä petäjikköä. Tuossa on kirjoitus, jonka alla on nimimerkki J. W. L:la, otsakkeella "Siveysoppi kansakoulujen opetusohjelmassa".

Se on kokonainen ohjelma siveysopin opettamista varten kansakoulussa, hatara kylläkin, mutta kuitenkin jotain. Saattaa olla mielenkiintoista tulevaisuudessakin nähdä, mitä jotkut heidän tahollaan tänä aikana näistä suunnittelivat.

Siveysopin yhteydessä olisi kirjoittajan mielestä kansakouluissa esitettävä lyhyin piirtein uskontojen historian, uskonnollisten käsitteiden alkujohtumia, etevämpien uskontojen kehitys, perusteet ja ääriviivat. Näistä voi myös poimia tällaisen esityksen yhteydessä näytteeksi arvokkaimmat siveysopilliset lauselmat, kuten esim.: "Kaikki mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää tekin heille", sekä Mooseksen käskyistä ne, jotka koskettavat suhdetta lähimmäiseen, y.m.

Varsinaista siveysopetusta järjestettäessä olisi pidettävä silmällä ja noudatettava perussääntönä: suhtaudu muihin ihmisiin niin, ettet kenellekään tahallasi tuota vahinkoa, et ehdoin tahdoin, etkä oman itsekkäisyytesi takia saata lähimmäisellesi edes hermoja (sielua) kuluttavaa mieliharmia.

_Velvollisuudentunnon_ kehittämistä on harjoitettava ja valaistava luonnosta, ihmiselämästä ja historiasta otetuilla esimerkeillä, joilla voi osoittaa, että ihmisen on täytettävä velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan, jos mieli itselleen saada elämän- ja nautinnonoikeutta. Velvollisuus niin hyvin itseämme kuin yhteiskuntaa kohtaan vaatii noudattamaan säästäväisyyttä ja välttämään tuhlaavaisuutta. Elämästä otettavilla esimerkeillä voidaan osoittaa, että säästäväisyydellä on suuri arvo, samoin myös, että tuhlaavaisuus on pahe, jolla on surulliset seuraukset. -- Velvollisuutenamme on suhtautua oikealla tavalla, jopa suurella varovaisuudella, _rahaan_. Sillä rahalla tuntuu olevan, kuten kokemus osoittaa, turmiollinen voima, nimittäin kasvattamaan ahneutta ja omanvoitonpyyntiä, siis kehittämään alhaisia viettejä. _Työn_ kasvattavaa ja kehittävää merkitystä on teroitettava. On myös opetettava, että _rehellisyys_ perii maan.

Opetusohjelmassa on seuraava nykyisten tapausten valossa hyvinkin tarpeelliselta näyttävä opetusohje: _oikeudentunto_ kasvattaa jalon kansan. Siksipä on jo kouluopetuksessa sitä kehitettävä. Mitä seuraisi, jos kukin saisi tehdä mitä tahtoo: tappaa, varastaa, valehdella j.n.e. Yleinen sekasorto siitä olisi seurauksena, eikä kukaan olisi turvattuna. Jokaisen täytyy siis ymmärtää, että järjestys on tarpeen ja että kaikilla yhteiskunnan jäsenillä täytyy olla sekä rehellisyys- että oikeustajunta.

On hiukan yllättävää, että tämä sosialisti-moralisti katsoo tärkeäksi juuri nyt opettaa _suvaitsevaisuutta_. Kaikenlainen yhteistoiminta edellyttää suvaitsevaisuutta toisinajatteleviakin kohtaan. Vastustajiakin on opittava ymmärtämään ja kunnioittamaan. On vastustajista tavallaan hyötyäkin. Olemme näet pakotetut tarkistamaan ja yhä uudelleen arvioimaan omiakin käsityksiämme. Siten kehitymme ajattelemisessa.

Myöskin _tunne-elämän jalostaminen ja hienostaminen_ mahtuu tämän "Työmiehen" maailmanparantajan opetusohjelmaan. Tämä saattaa tapahtua tutustumalla taiteeseen ja runouteen. Sitenkin osaltaan voidaan poistaa tahi ainakin vähentää ihmisluonteesta raakuutta, alhaisia, epäjaloja ja törkeitä mielikuvia. Saatetaan ihminen kehittää sellaiseksi, ettei hän enää tunne nautintoa toisten kiusaamisesta ja kärsimyksistä, ei panettelusta eikä parjauksistakaan, vaan päinvastoin inhoa. Sen sijaan hän nauttii kaikesta jalosta ja ylevästä, mikä edistää yhteisonnea, tuntien myötätuntoa ja iloa tästä samoinkuin kaikista uusista tutkimustuloksista, joilla saavutetaan oikeudellinen voitto toisensa perästä, korkeimman totuuden alalla.

Uusi kasvattaja koettaa hahmotella eteemme _ihanneihmisen_. Semmoiseksi pääsemme siten, että milloin on tapahtunut rikkomus yhteiskuntaa tahi toista ihmistä kohtaan, se on korjattava ja korvattava. Muutettava entinen menettelytapa. Tehtävä siis selvä kääntymys. Tuo korjaus, muutettu elämäntapa ja uusi suhtautuminen lähimmäisiin, kehittyen uudeksi luonnoksi, sitten aikaa voittaen kyllä tyynnyttää sekä lähimmäisen että asianomaisen itsensä, hänen katuvan mielensä ja tuottaa tasapainon. Mitä korkeammalle ihminen jalostuu, tottuu hyveisiin, sitä vähemmän hän tarvitsee mitään pakkokeinoja ulkoapäin. Hän on ihanneihminen vapaasta tahdostaan ja ylevästä innostuksestaan. Sopivat olosuhteet ja hyvin harkitut, ennakkoluuloista vapaat kasvatuskeinot saattavat enemmän kuin vanhanaikainen kasvatus kehittää ihmistä siveellisesti vapaaehtoiseksi olennoksi. Jos hän näin tekee, ei hänen tarvitse kuolemaakaan pelätä. Aikansa elettyään hän olemuksineen ja ajatuksineen siirtyy pois näyttämöltä jättääkseen tilaa seuraaville olomuodoille ja kehitysasteille. Ja sen tekee korkealle jalostunut ihminen odottamatta tahi vaatimatta itselleen mitään ansiotonta ja ehdotonta armonosoitusta haudan toisella puolen. Tahi jos hän ehkä vielä uskoisikin jotain jatkuvaa elämää jossain muodossa olevan tarjolla, niin hän vapaasti alistuu ja tyytyy tietysti siihen sellaisena kuin se, kuten muukin luonnon ikuisten lakien välttämättömyys, hänelle ehkä eteen avautuu. Siinä mielessä hän on valmis minä hetkenä tahansa, kun loppuun kulunut ikä ja fyysilliset olosuhteet niin vaativat, laskemaan päänsä ikuiseen lepoon ilman erikoisia tunnonvaivoja tahi hätäilemisiä. Rehellinen totuuden etsijä ei säikähdy viimeistä hetkeään "sielunsa autuuden" takia.

Tällaisia periaatteita ja suuntaviivoja silmälläpitäen olisi siveysopetusta annettava niin kansa- kuin oppikouluissakin, käyköönpä tuo opetus sitten joko varsinaisen siveysopin nimellä, kuten kai on luonnollisinta, tahi vaikkapa -- jos niin tahdottaisiin -- uuden uskonnon nimellä.

Näin pitkälle J.W.L:la. Mutta ei yksi lintu kesää tee. Pian kai tämä sosialististen ihanteiden keidas jää selän taa ja saan taas aikaa tarsia "Työmiehen" siveellisen turmeluksen suota, jossa ei vielä ainakaan tällä hetkellä näy rajaa eikä rantaa.

Perjantaina 15 p:nä maaliskuuta.

Seinäjoki -- Suomen sotajoukon kokoontumispaikka.

Olkoon tämä päivä omistettu jollekin aivan erikoiselle: kuvaukselle rintaman takaa. Se on jo kuukauden vanha, mutta meille täällä tuores ja tuoksuva kuin vasta leivottu vehnänen.

Ylläolevalla otsikolla on Stockholms Dagbladin helmik. 22 p:n numerossa julaistuna lehden Suomeen lähettämän kirjeenvaihtajan kuvaus leirielämästä Seinäjoella.

"Seinäjoki, helmik. 14 p:nä.

"Oli jo keskiyö, kun vaunumme vieri asemasillalle, jolla myöhäisestä ajasta huolimatta vallitsi kuumeinen toiminta. Patrulleja tuli ja lähti, lähettejä saapui ja toisia lähetettiin. Joukkoihin otettavia 'siviilisotilaita' liikkui kaikkialla. Junan mukana saapui suuri joukko suojeluskuntalaisia, jotka soittokunta vastaanotti Suomen omalla 'Pojat kansan urhokkaan' -marssilla ja voimakkailla eläköönhuudoilla. Innostus oli sanoin kuvaamaton. Saapuneet nuoret pojat vastasivat Vaasan marssilla, ennenkuin he astuivat vaunuista, ja uuden riemun vallitessa astuivat he vaunuista riveihin marssiakseen määräpaikoilleen. Heidän marssinsa tuskin oli sellaista, että ruotsalainen sotilas olisi sitä hyväksynyt. Mutta jaloissa oli voimaa ja kivääriä kannettiin hellästi, kuin olisi se ollut esikoinen. Moni ehkä kantoikin ensi kertaa elämässään kivääriä. Suomessa ollut venäläinen sotaväki on kyllä huolehtinut siitä, ettei kukaan ole saanut käsitellä näin vaarallisia leikkikaluja. Muuan venäläinen vänrikki, joka ilmestyi -- jumala ties mistä -- ja joka vasta pienen seikkailun jälkeen löysi paikkansa Vaasaan menevästä junasta, katseli ihmettelyn ja ihailun sekaisella ilmeellä poistuvia. Pyhän madonnan nimessä -- siinä oli toisenlaista ainesta kuin hänen harmaatakkisissaan! -- Ja siinä oli toisenlaisia poikiakin. Kansan armeija, jonka Suomi on loihtinut esiin maasta, miten pitkässä ajassa ja millä tavalla, tuskin vielä tiedetäänkään, on ainoa laatuaan, ei ainoastaan leijonarohkeutensa takia. Se ei ole buuriarmeija, johon kuuluu rajaton määrä mestariampujia, ei myöskään vakinainen sotilasarmeija aseistuksineen ja kurineen, sen muodostaa joukko vapaussankareita, jotka ovat tarttuneet aseisiin suojellakseen kotejaan. Jokainen heistä on lähtenyt sotaan vapaaehtoisesti, ei tarvita nagaikkoja eikä revolverin periä heidän saamisekseen vihollista vastaan. Eipä silloin tarvitse ihmetellä, että joukko vaikutti venäläisraukkaan. -- Hurraa -- hurraa ja eläköön eläköön! kaikui ylhäältä tieltä poikien lähtiessä".