Part 11

Vihdoinkin alkaa tapahtua enemmän ja enemmän. Pitkään aikaan ei ole mitään tapahtunut. Kaduillakaan ei näy mitään. Mitä seinäin sisässä ja vartioiduilla alueilla toimitetaan, ei kukaan tiedä. Vallankumouksesta ei näe juuri muuta kuin vartiat pankkien y.m. virallisten talojen edustalla; ne näyttävät ikävystyneiltä ja tehtäviinsä kyllästyneiltä, useimmat nuoria poikia tai vanhempia miehiä. Luultavasti eräissä porvarillisissa piireissä toimitaan, järjestetään, kenties hiljaisuudessa harjoitetaankin. Kasvojen ilmeistä näkyy, että eletään varman voiton toivossa. Ryhti on toinen ja tervehdykset kaduilla reippaat. Naiset ompelevat pusseja, joihin mahtuu muonaa kolmeksi vuorokaudeksi suojeluskaartilaiselle, kun hänen aikansa on astua piilostaan esiin. Ei kuulu enää laukauksiakaan öisin, ainakaan tällä puolen kaupunkia Eiran kaupunginosassa, kaukana keskustasta meren rannalla. Mutta anna ajan kulua vielä vähän, niin juuri tämä tienoo kai muuttuu yhdeksi Helsingin valloituksen päänäyttämöksi. Sillä jos saksalaiset tulevat laivoineen, niin tuohon ne kai tulevat, niin että mukavasti näen heidät ikkunastani. Ei ole näkynyt sieltä tulevia, paitsi kahta "kyyhkystä", jotka taas leijailivat useita kierroksia kaupungin yllä -- mutta meneviä olen nähnyt, ja se on tämän päivän suuri jännittävä elämys.

Vihdoinkin jotain!

Ilmaantui taas pitkästä ajasta liikettä merelle. Viaporin salmesta matelee jääsohjussa ulos pieni hinaaja kihnuttaen perässään pitkää soikulaista esinettä, merikäärmettä, jolla on keskellä koroke ja jonka pian älysin vedenalaiseksi. Sitten tulee niitä samanlaisia kaikkiaan neljä suurempaa ja pienempää. Ne kasaantuvat jotenkin yhteen ryhmään Groohaaran sisäpuolelle. Siitä niitä päivän pitkään siirretään ulomma ja ulomma. Luulin ensin, että ne vietäneen nekin Kronstadtiin saksalaisten tieltä, mutta niin pitkäksi niiden viimeinen matka ei tullut. Ne asetettiin rykelmään lähelle toisiaan ja siinä touhussa kului päivä noin klo 6:11 tienoille. Hinaajat palasivat pois ja jättivät vedenalaiset sinne.

Oli kokoontunut yhä enemmän väkeä kadulle meidän talomme edustalle, josta on vapaa näköala merelle yli Ursinin kallioiden ja uimahuoneiden. Ehkä ne tietävät jotain siitä, mitä on tekeillä. Lähden alas. Rappuja laskeutuessani heilahtaa yhtäkkiä koko talo, ovet lyövät loukkua ja samassa kuuluu kova pamaus. Kun pääsen ulos, seisoo suuri musta savupatsas sillä kohdalla, missä vedenalaiset olivat. Kun pilvi on häipynyt, on kaksi laivaa kadonnut. Seisomme siinä ja kiikaroimme ja odotamme, että toistenkin on käyvä samoin. Välähtää, pamahtaa niin, että tuntuu ruumiissakin, seuraa musta savupilvi, se haihtuu ja jälellä on vain kaksi laivaa. Pian kai nekin menee samaa tietä. Mutta ei menekään. Jotain on nähtävästi joutunut epäkuntoon, helvetinkone ei olekaan toiminut. Ja siihen ne jää. Hinaajat eivät näytä uskaltavan mennä apuun. Sytytyslankahan voisi sittenkin kyteä hiljalleen. Kuinka lie? Ihmiset odottavat turhaan ja poistuvat vähitellen pimeän tultua. Vasta klo 10:n tienoissa kuuluu kolmas räjähdys mereltä ja hinaajan lyhty kiiltää Groohaaran luona. Se oli sittenkin uskaltanut mennä puhaltamaan hiillokseen ja saanut sen uudelleen syttymään. Oli mennyt kolmas ja neljäskin englantilainen vedenalainen meren pohjaan saksalaisia pakoon, upotettu monien miljoonain aarre. Ihmiset olivat tavattoman hyvätuulisia, sillä kun englantilaiset kerran ryhtyvät tällaisiin varokeinoihin, silloin he tietävät, että heidän laivansa muussa tapauksessa varmasti joutuisivat vihollisen käsiin. Tyhjää ne eivät säikähtäisi. Liekit, jotka loimahtivat mereltä, olivat kuin merkkitulia vuorilta, ilotulia meille, tietotulia vapauttajan pikaisesta saapumisesta.

Torstaina 4 p:nä huhtikuuta.

Loppuhälytystä.

Kapinan alussa löi heidän sanomalehdistään vastaan suuret otsakkeet ja niiden alla monen palstan yli kulkevat lihavilla kirjaimilla painetut julistukset. Lopun edellä leimahtaa sama liekki ennen sammumistaan. Tämän aamun "Tiedonantajassa" on kaksi "_julistusta_" ja kaksi "_päiväkäskyä_" kahdella palstalla paksuin kirjaimin.

Sävy on kuitenkin toinen, ero syttyvän ja sammuvan. Silloin monisanaisia monilla nimillä varastettuja manifesteja valtuuskunnilta ja järjestöiltä ja neuvostoilta, nyt lyhyitä käskyjä ja komennuksia, joiden alla on persoonaton "Esikunta" tai vain "Helsingin paikallinen esikunta", jolle kansanvaltuuskunta siis näkyy jättäneen pesänsä hoidon.

Silloin mobilisoitiin kaikki voimat hyökkäykseen, nyt kerätään viimeiset rippeet puolustukseen. Lisätään vartiostoa rautateille, maanteille, silloille, tiesolmuihin; kielletään liikkuminen kaikkialla, missä se vain katsotaan tarpeelliseksi; panssariautojen, kuularuisku-, kone- ja varuskuntien sekä tykkimiehistöjen käsketään joka hetki olla valmiina panemaan toimeen niitä määräyksiä, joita esikunta antaa. Kaikki valta sotilas- ja siviiliasioissa siirretään Esikunnalle, joten on siis olemassa täydellinen sotilasdiktatuuri, piiritystila, sotatila, vai miksi niitä noita tiloja oikein kutsuttaneen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Huomenaamusta alkaa myös pakko-otto. Sitä koskeva päiväkäsky on näin kuuluva: "Perjantai-aamusta klo 10 alkaen tullaan ottamaan työvoimaa P. kaartin sotilaallisiin y.m. tarkoituksiin tarpeellisten töiden suorittamista varten, ensi sijassa joutilaan katuyleisön keskuudesta."

Alkaa siis nähtävästi ihmismetsästys, orjajahti.

Kuuluuhan tämä kylläkin sotaiselta, jokainen julistus on kuularuiskun rätisevä laukaus, mutta ei se kaikki enää tee juuri mitään vaikutusta. Mörkö mörähtelee, turkki korvilla nurin, mutta ei kukaan häntä pelkää; lapset tietävät jo, kuka siellä alla on: voimaton ja vaaraton. Mahdollisesti napataan joku porvari kiinni, ehkä tulee teloituksia ja ryöstöjäkin, mutta talot taitavat jo olla siksi hyvin varustetut, ettei niiden asukkaiden ottamiseen uskalleta ryhtyä. Ja mihinkä ne veisivät meitä töihinsä ja kuka meitä kaikkia vartioisi? Se on nähtävästi kaikki turhaa häivytystä. En enää malta enkä viitsi lukea heidän lehtiään. Merkitsen vain muistiin jonkun vastaisen tutkijan varalle, että "Tiedonantajassa" on pääkirjoitus otsakkeella: "Taiteilijan ja opiskelijan traagillinen kohtalo", jonka loppulauseesta päätän, että siinä kehoitetaan näitä yhdennellätoista hetkellä liittymään vallankumoukseen ja luvataan olla "lempeä ja jalo".

*

"Rauhallista" kaikilla rintamilla.

"Tiedonantajan" mukaan on kaikilla rintamilla "rauhallista" -- Viipurin rintamalla, Heinolan rintamalla, Kouvolan rintamalla, Lappeenrannan rintamalla. On ilmaantunut uusikin rintama -- Hämeenlinnan, jossa sielläkin on "verrattain rauhallista", ainoastaan joitain pienempiä taisteluja siellä täällä. Tästä päättäen on siis rintama Tampereelta jo siirtynyt Hämeenlinnaan.

*

Saksalaiset jo Karjalla.

Aivan varmoista lähteistä saatu tieto kertoo, että saksalaiset ovat nousseet maihin Hangossa ja edenneet Karjan asemalle, jossa on taisteltu. Koko päivän on sakea sumu peittänyt meren. Klo 1:n tienoissa kuului sieltä samanlainen räjähdys kuin eiliset. Luultavasti lensi viimeinenkin vedenalainen ilmaan.

Kerrotaan, että ryssät ovat peloissaan saksalaisten tulosta, aikeissa viedä satamalaitureissa vielä olevat kuljetuslaivansa Kruunuvuoren selälle, muka puolueettomalle alueelle.

*

Senaatintalo tyhjenee.

On nähty kapsäkeillä täytetyn auton lähtevän senaatintalon luota Hallituskadun puolelta ja ajavan asemalle. Luullaan niiden olevan senaattorien ja senatoorskain matkakapistuksia. Olisin mennyt viemään kukkia, jos olisin tiennyt tunnin ja hetken. Sillä minä olen iloinen siitä siveellisestä tappiosta, jonka tällainen pako tuottaa. Paimenet lähtevät ja jättävät laumansa oman onnensa nojaan. Ei heidän päänsä ympärillä nyt ainakaan tule säteilemään marttyyrikruunun kehä.

*

Sain juuri kuulla, että valtuuskunnan lähtö on tapahtunut kaikenlaisin hankaluuksin. Punakaarti ei ole tahtonut päästää heitä livistämään, vaan on heidät vangittu asemalla ja viety Smolnaan. Hyvin puhein he nähtävästi ovat sieltä päässeet irti, koska taas ovat ilmaantuneet asemalle. Vielä kerran heidät kuitenkin vangittiin, mutta viimein annettiin mennä. Kai he saivat armeijan johdon vakuutetuksi siitä, että "hallituksen" ennen muita täytyy olla turvassa ja että jos se vangitaan, joutuu kaikki "järjestys" hunningolle. Siirtyihän hallitus Pariisistakin pois. Kerrotaan, että loppuargumenttina lähtölupaan on ollut kuularuiskukin.

*

Varokeinoja pommituksen pelossa.

Tulevan pommituksen pelossa laittavat ihmiset ikkunoitaan avattavaan kuntoon ilmanpaineen vaikutusta vastaan. Palvelijattaret naureskelevat tälle rouvain touhulle, varmasti vakuutettuina siitä, että tämä on vain porvarillista provokatsiota mielialan masentamiseksi ja että saksalaiset eivät ole nousseet maihin, vaan että Hangosta tulevat ovat vain saksalaisiksi pukeutuneita suojeluskuntalaisia. Suojeluskuntalaisten pelossakohan englantilaiset piilottivat vedenalaisensa meren pohjaan ja näitäkö pakoon kansanvaltuuskunta muutti majaa?

*

Yhä niuhottaa usva merellä ja on sieltä levinnyt maihinkin. Se on symboolinen usva, verho tietymättömän tulevaisuuden edessä. Ei tiedä, mitä sen takana piilee, elämäkö vai kuolema.

*

Ryhtyvätkö ne täällä todellakin vastustamaan saksalaista vai heittävätkö aseensa ja antautuvat? Jos Helsingissä ei vuotaisi verta, helpottaisi se suuresti loppusuoritusta, jolle olisi eduksi, ettei mieliala pääkaupungissa liiaksi kiihtyisi.

*

Kansanvaltuuskunta matkalla omaan maahansa.

Huhut kansanvaltuuskunnan lähdöstä toteutuvat. Se on kuin onkin paennut ja siirtynyt Viipuriin. Punaisen kaartin esikunta ilmoittaa "katsoneensa sen olevan välttämätöntä", ja käskee "kaikkia laitoksiaan ja toimitsijoitaan antamaan kaikkea mahdollista apua tämän siirron helpottamiseksi".

Käskyn lähteä antaa hallitukselle siis sotilasjohto, Punainen kaarti, niinkuin Ranskan armeijan ylipäällikkö käski Poinrarén siirtymään Bordeaux'hon. Koko komeaa! Valtuuskunta voi nyt pestä kätensä ja sanoa: "Ka, olisinhan minä jäänyt... enhän minä... mutta kun ne nuo... täytyihän totella, en mahtanut mitään".

Mutta ei tämä temppu kuitenkaan pitkälle auttane. Raukkamaiseksi, kurjaksi paoksi sen tulevat leimaamaan ennen muita omat miehet, oman nahkan pelastamiseksi, asian pettämiseksi, toverien jättämiseksi oman onnensa nojaan. Viipuriin siirtyminen on silmäin lumetta, paon todellisen tarkoituksen peittämistä, paon, joka ennen pitkää päättynee Pietariin, ellei välillä napata kiinni.

Sinne siis menivät Tokoit, Mannerit, Sirolat, Gyllingit, Kuusiset, Valppaat, Pärssiset -- kaikki. Idästä he ovat tulleet, idäksi pitää heidän jälleen tuleman. Eikä taida mikään heitä sieltä enää kyetä eloon herättämään.

*

Uusi hallitus.

Vanhan hallituksen mentyä on sijaan astunut uusi, suurten, tunnettujen nimien tilalle pienet ja tuntemattomat: Ylin sotapäällikkö on nyt joku F. E. Johansson, kulkulaitosten päällikkö G. A. Laitinen, työasiain päällikkö Rob. Hurskainen, sairashuoneiden päällikkö H. Virtanen.

*

Täysin taistelukuntoinen punakaarti.

Vilppulasta lyötiin punaiset takaisin, Tampere kai jo on valloitettu, vaikka "Tiedonantaja" myöntää vain sen, että se on joka puolelta piiritetty ja eristetty, Raudussa on ollut täydellinen romahdus, valtuuskunta on paennut -- mutta siitä huolimatta vakuuttaa "Tiedonantaja", että "täysin taistelukuntoinen punakaarti on torjunut -- kuten Raudussa ynnä muualla -- kaikki suuremmat yleisrynnäköt", ja että "työväen luokan järjestettyä joukkovoimaa vastaan ei voi mikään mahti seistä".

*

Venäläisiä on -- valkokaartissakin.

Venäjän kaksinaamaisen -- vai kaksipäinenkö se nyt oli -- kotkan traditsiot elävät yhäkin bolshevistisessa ylösnousemisessaan. Moskovan kansankomissaarien neuvosto on jostain syystä, nähtävästi saksalaisia peläten, katsonut hyödylliseksi vakuuttaa, että mitään venäläisiä osastoja ei Suomessa ole, ja jos olisi, kutsutaan ne pois. Jos siellä kuitenkin niitä olisi, ovat ne vapaaehtoisia ryhmiä, joita on sekä _valkokaartin_ että punakaartin riveissä.

*

Saksalaiset Hangossa ovat valkokaartilaisia.

Nyt täytyy "Tiedonantajankin" myöntää, että Hangossa on tapahtunut maihinnousu. Siellä on "tuntematon" laivasto, jonka mukana oli "Sampo". Se laski maihin 400 miehen suuruisen joukon -- valkokaartilaisia. Laivat tunnettiin sitten saksalaisiksi, "jotka olivat tulleet katsomaan, kuinka valkokaartilaisten hommat onnistuvat". Valkokaartilaiset valtasivat Hangon ja etenivät Tammisaareen ja siitäkin ohi Karjalle päin. Siellä oli punakaartilaisia vastassa, ja vihollisen täytyi peräytyä aina Tammisaareen asti. Niiden karkoittamisessa ei ollut suurtakaan työtä. Tämä valkokaartilaisjoukko oli "todennäköisesti koottu Ahvenanmaalla huseeraavista valkokaartilaisista".

Ei, kyllä kai siellä on hiukan muutakin tulossa ja tekeillä.

*

Saksan laivasto Helsingin edustalla.

Ja nyt onkin näin kuuluva julistus heitetty alas lentokoneesta:

"Saksalaiset joukot tulevat aivan lähipäivinä ottamaan Helsingin haltuunsa. Armoille antautuminen ilman ehtoja on välttämätön. Monet ihmishenget voivat säästyä ja varusväen kohtaloa voidaan paljon lieventää, jos kaikki satamassa olevat sota- ja kauppalaivat luovutetaan vahingoittumattomina. -- Suomenlahdessa olevan Saksan laivaston päällikkö lupaa vapauden ja palkintoja jokaisen laivan miehistölle, joka luovutetaan vahingoittumatonna. Jokainen yksityinen mies miehistöstä, joka saattaa laivansa käyttämättömäksi, saa siitä ankarimman rangaistuksen. _Saksan merisotavoimat ovat jo Helsingin lähellä_. Kaikki punaisten väkivaltaisuudet ja rauhallisten asukkaiden hengen ja omaisuuden ottaminen rangaistaan mitä ankarimmin."

On nyt sitten ainakin _se_ varma, että ne tulevat -- ja ehkä ovatkin jo tuolla sumuseinän takana.

Voisihan vielä ajatella, että tämäkin on "provokatsiota", että julistus on tekaistu, mutta ainakin on sen alkuteksti, ruotsinnoksesta päättäen, ollut saksankielinen.

Lauantaina 6 p:nä huhtikuuta.

Eräs, joka tuntee pohjalaisen talonpojan.

Tulee tässä vielä lehtiäkin silmäilleeksi niiden lopun edellä, laiskahkosti ja välinpitämättömästi siirtyen otsakkeesta otsakkeeseen. Niitä on tänään: "Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää..."; "Köyhälistön voitto" (Santeri Mäkelän puhe Viipurissa); "Taistelun tuoksinassa", puhe, jonka Viipurissa on pitänyt Hilja Pärssinen -- hän on siis siellä; "Helsingin työväen tervehdykset punakaartilais- ja työläistovereille Tampereella", -- joka on piiritetty ja jonne tervehdys ei enää tule, koska se ehkä jo on vallattukin.

Toveri Santeri Mäkelä antaa puheessaan hyvin synkän kuvan meidän, porvarien, voiton ja tulevaisuuden toiveista. On todettavissa se tosiasia, sanoo hän, että vastustajamme voimat eivät ole niin suuret ja kestävät kuin yleensä luullaan. Oikeastaan sen taistelu on epätoivoista taistelua. Vihollisemme pyrkii epätoivon vimmalla joihinkin ratkaiseviin tuloksiin, tietäen, että se hetken perästä on myöhäistä. Mannerheimin valtakunnassa on nälkä. Pohjois-Pohjanmaalla on jo tapahtunut nälkäkuolemia. Kevät lähestyy. Talonpoika alkaa ikävöidä peltotöihin; ja enemmän: talonpojalle alkaa selvitä yhtä ja toista tämän sodan kestäessä. -- "Olen eteläpohjalainen talonpoika, kotoisin sieltä lahtarien körttiläismailta. Tunnen sen heimon, joka tällä hetkellä jäykimmin taistelee omaa kansaansa, työväenluokkaa vastaan. Voin teille pohjalaisena talonpoikana, pohjalaisten talonpoikien puolesta mitä vakavimmin vakuuttaa, että eivät nämä talonpojat ole alkuaan lähteneet kansalaissotaan -- nehän lähtivät vain ajamaan ryssää maasta ja pitämään 'huligaaneja kurissa'."

Jos pohjalainen talonpoika lähti liikkeelle ajamaan ryssää ja hulikaania maasta, niin se jatkaa tätä ajoaan, kunnes tarkoitus on saavutettu, ja nythän niitä on vielä molempia tällä puolen rajan.

*

Kaikki yhteen kasaan.

On julaistu määräys, jossa kaikkien punaiseen kaartiin kuulumattomien henkilöiden käsketään tänään klo 2 kokoontua kaartin kasarmin pihalle. Joka ei tottele, uhataan ottaa väkisin. Nähtävästi tämä tarkoittaa kaikkien niiden sekoittamista yhteen sakkiin, jotka eivät ole tahtoneet olla aseellisesti mukana. Siten syntyneestä laumasta on vaikeampi löytää varsinaiset kaartilaiset, jotka näin kai koettavat piiloutua toisten selän taa.

Sunnuntaina 7 p:nä huhtikuuta.

Hautajaissaatto.

On tämän talven kuluessa ollut monta vaikeaa päivää, mitä ristiriitaisimpien ja repivimpien mielialojen täyttämiä. Eihän voitto aina ole ollut läheskään varma ja sitä mahdollisuutta on ollut vaikea sulattaa. Silloinhan olisi kaikki pirstaleina. Nyt, kun ainakin ulkonainen voitto on varma, nousevat aaveet toisaalta. Miten sitten voitosta suoriudumme? Miten osaamme sen hedelmät korjata, tai oikeammin: sen rauniot rakentaa. Sillä raunioita tästä tulee ja on jo tullut, aineellisia, siveellisiä, aatteellisia.

Minut valtaa sanomaton, kyyneletön sääli tämän kapinan _uhreja_ kohtaan. Voittajan on helpompi nilkuttaa rampanakin, mutta taistelunsa menettäneen, joka kainalosauvain varassa laahustaa kerjäten ovelta ovelle ja saa leivän sijasta kiven ja kiven kera jälkeensä kirouksen, syyllinen niinkuin syytönkin, sillä niitäkin on? Kaikki he saavat eliniäkseen haukkumanimen "punikki". Se on hyvin suureksi osaksi ansaittu, ja se siinä juuri onkin surkeinta. Mutta vielä surkeampaa on, että tämä pitkä- ja salavihainen kansa vihaa kolmanteen ja neljänteen polveen lapsia ja lastenlapsia. Se nauttii vihasta, sen veret tarvitsevat sen virkistyksen, niinkuin äkäinen äijä aamuriidan omaistensa kanssa.

On hirvittävää sen inhon ja vihan juopa, joka on revennyt kahden kansanluokan väliin. On oleva ilkeää, sietämätöntä elää tässä maassa loppuikänsä. Mahtaneeko voida karaista itsensä välinpitämättömäksi, jatkaa elämäänsä, ollen olevinaan optimisti? Ottanenko asian syvemmin ja herkemmin kuin on syytä? Soisin sen tekeväni.

Olin tänään sunnuntaikävelyllä ja satuin punaisten hautaussaattueen tielle, Bulevardin kadulla, kirkkopuiston kohdalla. Kun en tahtonut tunkea rivien läpi, pysähdyin. Minusta eivät vain hautaan saatettavat vainajat olleet viimeisellä retkellään, vaan myös saattajat. Ne olivat kaikki kuin kuolemaan tuomituita. Ei ollut enää mitään ryhtiä eikä uhmaa. Liput kyllä liehuivat, mutta ilme niiden kantajien kasvoilla oli kalsea ja tympeytynyt. Aseelliset olivat viimeistä reservijoukkoa, joiden käteen kivääri mahdollisesti oli pistetty väkisin. Paras väki on kai jo aikoja sitten viety manalle. Nuo tuollaisetko ne aikovat käydä harjaantuneita, vanhoja Saksan sotureita vastaan? Jotkut tytöt koettivat niskojaan nakellen heittää uhmakatseita siihen porvarijoukkoon, joka reunusti kadun. Saattueen kulku tämän kujan läpi oli kuin tuomittujen kulkua. Tuomio ei ollut vielä täytäntöön pantu, mutta kyllä lausuttu. Se jomotti päättäväisen peruuttamattomana jäykillä kasvoilla ja kiinteissä katseissa ja suun ympärystä viiltävissä, ivallisissa nykäyksissä. Yllä hyrräsi saksalainen lentokone kuin haaskalintu erämaan karavaanin päällä.

Lähdin seuraamaan saattuetta, kun matkani muutenkin oli Töölööseen päin. Ylioppilastalon aukealla seisoi eräs vanha tuttavani, herkkämielinen, vanha laulaja ja opettaja, jonka kanssa oli entisinä aikoina innostuttu monet kansalliset innostukset, juotu monet maljat ylioppilasjuhlissa isänmaan ja kansan onneksi. Hän, kansanvalistusmies, seminaarinopettaja, nyökäytti päätään suruvoittoisesti, saamatta sanotuksi muuta kuin: "Voi surkeutta, voi järjettömyyttä!" Oliko tämä näkemämme tulos liian paljosta kansanvalistuksesta vaiko liian vähästä?

Kuljin saattueen rinnalla, se Henrikin katua, minä alempana Henrikin puistossa, yhdessä ja kuitenkin erillään, yhtäsuuntaisesti ja kuitenkaan koskaan yhtymättä. Töölöön tavara-aseman ratapiha on täynnä kuolleita vaunuja. Siellä ei ole mitään liikettä, ei näy ainoatakaan ihmistä. Yksi ainoa veturi on tuonnempana liikkeessä.

Menisinkö heidän kanssaan aina Mäntymäelle saakka? Ottamaan puhevuoron, selittämään heille, että tämä on heissä mieletön harha, että heidän aatteellaan on ystäviä muuallakin kuin heidän omassa luokassaan, aatteella, mutta ei menettelyllä. Ei se mitään hyödyttäisi. Se olisi ollut tehtävä ennen. Se on tehtävä toiste, kun nämä päivät ovat tulleet päätökseensä. Enhän osaa puhua, mutta jos osaisinkin, saisin ehkä kuulan otsaani; sitä useamman painetin piston, kuta paremmin olisin puhunut. Sitä sanottaisiin provokatsioksi, minä olisin yllyttäjä, "lahtarien" lähetti.

Poikkean Karamsinin taloon. Se on nyt museona. Siinä asui aikoinaan Suomen hienoin ja ylhäisin ja hyväätekeväisin nainen. Hän istuskeli parvekkeellaan ja näki tyynen kaislarantaisen lahden yli Kaisaniemen koivut ja Sörnäsin kalliot, palan idyllistä sisäsaaristo-Suomea, ei ratapihoja, ei kivimuureja, ei Kansantalon ryöväriritari-linnaa. Se oli sitä aikaa, jolloin laineet loiskuivat luhtaniityille ja ruokakuormaa ajavan maalaisen kärrynrätinä kuului maantieltä, ei viertotieltä, muistuttaen pääkaupungin ja maaseudun silloin ystävällistä suhdetta. Liekö tämän maan silloin ollut parempi vai pahempi kuin nyt?

Jatkan matkaani puistoon, istuudun sulalle kalliolle, jota aurinko lämmittää. On aivan hiljaista muuten, paitsi että saattueen astunta kuuluu heikkona rapinana katuun. Ei kukaan virka mitään. Eivät puhele, eivät laula eivätkä soitakaan. Nyt soittavat. Jostain edempää alkupäästä kuuluu vaimeneva "Ikuinen muisto". Olen päässyt kaikesta katkeruudestani. Tämä on liian surkeaa ja säälittävää. Ei se ole heidän _kaikkien_ syynsä. Eivät ne kaikki ole raatelijoita ja murhamiehiä. Eivät ne ole älynneet tehneensä maanpetosta ja kavallusta. Se suomalainen, joka venäläiseen turvaten käy oman kansansa kimppuun, ei ymmärrä enää mitään. Hänen suurin rikoksensa on hänen paras puolustajansa. Ja vielä enemmän sekaisin on se, joka puolustautuu väitteellä, että vieraaseen apuunhan porvaritkin turvasivat, ettei siis saksalaisen ja venäläisen välillä ole erotusta. Syylliset karkasivat ja pelastivat nahkansa, syyntakeettomat jäivät heidän sijastaan kärsimään. Heitä vielä viimeiseen saakka tuuditetaan siihen, että köyhälistö voittaa, että voitto on varma. Ei se muka ole saksalainen lentokone, joka leijailee heidän ylitsensä. Siinä on vain joitain valepukuisia suojeluskuntalaisia. Hangossa ei ole ainoatakaan saksalaista laivaa eikä miestä.

He eivät tiedä eivätkä ymmärrä paremmin. Mutta meidän toisten täytyy ymmärtää paremmin. Sillä meillä on kaikki edellytykset menetellä toisin. Meiltä _voi_ vaatia sitä ja me _vaadimme_ sen itseltämme. Sillä tavalla tehden tästä voi alkaa uusi elämä ja siedettävät olot.

*

Puuttuu nimi ja allekirjoitus.

Tiedot saksalaisten pikaisesta tulosta vahvistuvat vahvistumistaan ja ovat nähtävästi aikaansaaneet suurta hämminkiä ja masennusta punaisella puolella. Sen torjumiseksi on ryhdytty monta kertaa koeteltuun ja aina tehonneeseen keinoon, tosiasiain kieltämiseen ja provokatsioksi selittämiseen. "Työväen pääneuvosto", jonka tietysti täytyy tietää, kuinka asiat ovat, julistaa, että saksalaisten tulossa Hankoon on ainoastaan sen verran perää, että lahtarit koettavat vain saksalais_kauhulla_ lamauttaa punaisen armeijan sotilaita. Ei ole edes todennäköistäkään, että saksalaiset tulevat. "Saksan imperialistinen hallitus vitkastellee sellaiseen ryhtymästäkään, sillä Saksan työväki ei voi äänettömänä sitä sallia." Niinikään venäläisen Itämeren laivaston päällystö väittää, että Saksan Itämeren laivaston päällikön täällä levitetty julistus laivaston tulosta on väärennys. Siinä ei ole nimeä eikä allekirjoitusta. Saksalaiset eivät ole venäläisen laivaston päällystölle antaneet mitään tietoa tulostaan.

Osa kansanvaltuuskuntaa näyttää vielä olevan Helsingissä. Ainakin on Kullervo Manner vielä eilen allekirjoittanut täällä päivätyn julistuksen, jossa määrätään pakollinen yleinen mobilisoiminen työ- ja sotilastarkoituksiin.

*

Kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osaston nimessä määräävät L. Letonmäki ja A. Kiviranta, että Punakaartin sota- ja kenttäoikeudet ovat oikeutetut tuomitsemaan vastavallankumouksellisten ainesten saboteerauksesta vallankumousta vastaan, ja on niiden siinä sekä tuomioiden täytäntöönpanossakin noudatettava sotaoikeuden mukaista nopeutta ja ankaruutta.