Part 10

Täydennän tätä kuvaa sikäli, että sama viha, minkä kirjoittaja uskoo tulevan elämään työläisissä porvarien hirmutöistä, elää myöskin porvareissa punaisten monta vertaa kaameammista.

Olin unohtaa, että huomenna on pääsiäinen, jolloin sovittaja nousi kuolleista.

Pääsiäissunnuntaina 31 p:nä maaliskuuta.

Siperian vilja saapunut.

Tokoi on nyt päivän sankari. Hän on saanut viljajunansa -- 30 vaunua -- saapumaan Siperiasta Helsingin asemalle. Ainakin väitetään, että se on viljaa ja että vilja, mikä on tullut, on tullut Siperiasta, jollei kaikki ole tekaistua teatteria -- Aarne Orjatsalokin on siinä mukana -- niin on juna lähtenyt täältä helmikuun 19 p:nä ja saapunut Omskiin maaliskuun 7 p:nä, josta palattiin Pietariin t.k. 29 p:nä ja oltiin täällä eilen illalla.

Se otettiin vastaan suurilla juhlallisuuksilla. Itse Manner oli vastassa Riihimäellä ja piti tietenkin puheen. Väliasemalla junaa tervehdittiin suurilla juhlallisuuksilla, jotka saavuttivat huippunsa Helsingissä. Matka oli kestänyt 41 vuorokautta. Ei "Työmies" aivan suotta kehaise, että tapaus on yksi historian merkkitapauksia. Se on lyönyt porvarilliset provokaattorit ja työväen häpäisijät auttamattomalla häpeällä ja osoittanut, että siihen, mihin porvarillinen hallitus ei koskaan olisi pystynyt, pystyy työväki ja sen asettama hallitus.

Junan pysähdyttyä Helsingin asemalle nousee sen etupäässä olevan matkustajavaunun rappusille O. Tokoi ja lausuu junan miehistölle tervehdykset. Hän huomauttaa maaliskuun päivien suuresta merkityksestä. "Kolme vuotta sitten oli muutamia ihmisiä niistä piireistä, jotka sen katsoivat tarpeelliseksi, kokoontunut samalle laiturille vastaanottamaan Venäjän tsaaria, joka matoilla peitettyä laituria myöten astui kaupunkiin. Vuosi taaksepäin otettiin samalla laiturilla vastaan Venäjän porvarillisen vallankumoushallituksen lähetit Roditshev ja vähän myöhemmin Stahovitsh ja Kerenski, ja tästä päivästä vuosi takaperin otettiin vastaan entisen kukistuneen hallituksen päällikkö Svinhufvud, jonka porvarilliset kukittivat. Nyt maaliskuun 30 p:nä olemme kokoontuneet vastaanottamaan Suomen vallankumouksellisen köyhälistön leipäjunaa, joka toisesta maasta ja suunnattomien matkojen ja lukuisien vaikeuksien takaa on tuonut Suomen työläisille leipää, joka on sittenkin elämän todellinen voiman ja elämän lähde. Se on ollut mahdollista vain sen kansainvälisen solidarisuuden vuoksi, joka eri maiden köyhälistöjen kesken vallitsee. Täten on pantu alku myöskin todelliselle kansainväliselle kaupalle.

"Muistuttaen, että juna on päässyt perille kaikista niistä epäluuloista ja valheista huolimatta, mitä sen johdosta on täällä levitetty, kohotti Tokoi lopuksi 3-kertaisen eläköön-huudon ihmiskunnan tärkeimmälle ravintoaineelle: leivälle.

"Saapuvilla olleet yhtyivät siihen riemulla.

"Tämän jälkeen Rautatieneuvoston puheenjohtaja Myrsky rautatiehallinnon puolesta tervehti saapunutta junamiehistöä, kutsuen heidät kahville rautateiden hallintorakennukseen, jonne myöskin soittokunta siirtyi.

"Hallintorakennuksen ravintolassa kajautti torvisoittokunta ripeän marssin, minkä jälkeen taiteilija Aarne Orjatsalo lausui muutamia reippaita sanoja tervehdykseksi pitkältä matkalta saapuneen junan miehistölle, kohottaen 3-kertaisen eläköön-huudon".

Se, että kohotetaan eläköön-huuto leivälle, tapahtuu luultavasti ensi kerran maailman historiassa. Ennen vanhaan syömään ruvettaessa vain ristittiin kädet ja siunattiin jumalanvilja.

*

"Jokainen jumalien luota pois astuttu askel vie ihmistä ylöspäin."

Irmari Rantamala on valinnut tämän päivän selvittääkseen välinsä itsensä ja jumalan kanssa. Kirjoitus, jonka nimenä on "Oman itsensä edessä", on valaiseva tämän miehen samoinkuin monen muunkin sikäläisen sisäisen minän ymmärtämiseksi. Se opettaa samalla, mihin perustuu se kirkon ja sen opin viha, joka ei-kristillisissä sosialisteissa on tunnusmerkillistä. Pitkästä kirjoituksesta lainaan näytteeksi vain joitain otteita.

"Johdun tätä kirjoittamaan tietämättä miksi. En tiedä koskaan tahtoneeni heittää jumalia kivillä, mikäli olen jaksanut hitusenkaan uskoa niiden olemassaoloon. Mutta sitä uskon voimaa minulla ei ole koskaan ollut. Jokainen hetki on vain synnyttänyt minuun yhä syvemmälle sen vakaumuksen, että tarut jumalista on ihmiskunnan suurin ja taikauskoisin petos. Olen tuhannesti koetellut kuunnella pääsiäiskellojen soittoa elämän lakkaamattomasta syvyydestä, mutta aina on niistä kelloista kantanut korviini se surullinen todistus, että kristinusko ei ole jaksanut jalostaa ihmiskuntaa rahdunkaan vertaa, ei Kristus-jumalan veri pestä ja puhdistaa ainoaakaan ihmissydämen nurkkaa. Pakanamaailman syvyydestä voin poimia lukemattomia nimiä, jotka edustavat korkeampaa moraalia kuin ainoakaan kristinuskon pappi. -- Pakanamaailma ei ole polkenut ihmistä koskaan niin syvään orjuuteen kuin on polkenut nykyinen, kristinuskon merkeissä vaeltava yhteiskunta, ja kuvaavaa on, että sitä orjuutta, jonka on luonut juuri kristinuskon ja nimenomaan Kristuksen uskon hegemonian alainen yhteiskunta, sitä orjuutta hävittämään, orjia vapauttamaan ovat astuneet ne ja ainoastaan ne miehet, jotka ovat tehneet kynnyksensä niin korkeiksi, että jumalat eivät voi heidän huoneeseensa tulla. Onhan suorastaan vihlovan hädän ja häpeän huuto sekin näky, että esim. Suomen orjien hartioilla on samainen Kristus-jumala tuhansine pappeinensa tullut milteipä raskaimmaksi kuormakiveksi. Hänet ristiinnaulittiin ryövärien keskelle. Olisiko siinä elämän verinen, vihlova ja syvä ironia lausunut tuskallistakin tuskallisimman ennustuksensa? Hänen pappinsako, Kristuksen papit, ovat aina ylinnä elostelleet orjien hartioilla, ryöväten ja riistäen nyt kuten muinoin? Olisiko todellakin Jeesus Joosefinpojan elämän tragiikka ollut niin syvä, että hän elämänsä päättyessä naulittiin ikuisiksi ajoiksi ristinpuuhun -- ryövärien seuraan, riistäjien herraksi ja jumalaksi?"

"Kysyt. Et saa vastausta. Kun puhelen itseni edessä, kun etsin itsestäni, minkä jalostavan vaikutuksen on kristinusko minuun itseeni tehnyt, niin on kuin vajoaisin johonkin syvään pimeyteen, josta kuuluu vain veristen pääsiäiskellojen etäinen ja salaperäinen sointi. Saat aavistuksen jostain taikauskosta ja hätäännyt, et tiedä minkä edessä. -- Kuitenkin hiipivät joskus huoneeseen hetket, jolloin maailma tuntuu olevan entistäkin etäisempi. Mieleen virkoaa joku lapsuuden hellä muisto hiljaa kuin yksinäinen kaino kukka keväthankien alta. Kun tutkin itseäni ja monia mietteitäni, niin minun ylleni silloin leviää se rauhallinen usko, että olen jo syntyissäni ollut irti kaikista jumalista. Olen joskus yksinäisyydessä itkenyt yhtä ja toista siellä kaukaa muistellessani. Olin tuhannesti sydämelläni tuntenut, että jumalankieltämykseni, vaistomaisen halun tulla toimeen ilman jumala-usvia olen perinyt jo isäni verestä, suomalaisen talonpojan verestä, talonpojan, joka naivin lapsen hartaudella vähintäin kerran päivässä kiersi pientaria myöten peltonsa nähdäkseen sen viljan kasvun, toisten sille lapsen hartaudelle nauraessa. Muistan keväisen hiljaisen tou'onteonpäivien päivän, jolloin isäni kylvi, minun -- olin noin kuusivuotias -- tapani mukaan hänen edellään 'siemenellä kulkiessa' näyttääkseni kylvöksen nojaa. Isäni istahti hetkiseksi siemensäkille, mietti ja puheli sitten minulle: 'Kylvetään. Sanotaan jumalien lainaavan kasvun', alkoi hän ja lisäsi: 'Mutta jos, poika, kerran kylvät, niin kylvä semmoinen siemen, että pellostasi häviävät sekä jumalat että muut ohdakkeet.' Tämä on minulla sittenkin isäni jättämä suurin, oikeastaan ainoa perintö ja monesti minä olen tuntenut hiljaista rauhaa ja ylpeyttäkin siitä -- että se on juuri talonpoikaisisän, suomalaisen talonpojan jättämä perintö. Vasta sitten, kun minulle lopullisesti lakkasivat kuulumasta kaikkien jumalien äänet, alkoivat minulle ennen autioon korvaani ilmestyä ja kuulua orjien ja kärsivien apua anovat äänet. Paljonhan, oikeastaan kaikki olisi pitänyt elämässäni olla toisin, mutta myöhä on syyttää itseänsä, ei sillä mikään parane. Lamppu vain kituen palaa, pääni köyhtyy hiuksista, mieli käy raajarikoksi. Isäni jättämä kylväjäperintö on jäänyt kylvämättä silloin, kun vielä käsissäni, oli miten oli, tuntui olevan kylväjän täysi voima. Nyt ovat kylvöaikani jo ohi, sillä kädet ovat jo aikoja rauenneet. Se perintö, jonka suomalainen talonpoika kerran jätti pojallensa, on jäänyt kuolleeksi peniksi, sillä nyt ovat päästäni hiukset lähteneet, sanani ovat köyhät ja maailmani on huvennut pieneksi hökkeliksi, jossa ei ole enää muuta kuin köyhyyden suuri rikkaus. Mutta hyvä niinkin. Kylväkööt rikkaat kylväjät."

"Ja miten paljon siihen isän perintöön sisältyikään! Pääsiäiskellojen varassa kulkenut ihmiskunta seisoo parastaikaa oman verisen vararikkonsa edessä. Jumalien ja niiden kirkon johdolla vaeltanut maailma seisoo syvimmän onnettomuutensa raunioilla. Inhimillinen moraali, joka oli laskettu Kristuksen veren varaan, on näinä päivinä lopullisesti vajonnut rikollisesti vuodattamansa ihmisveren mereen. Huone ei ollut siis kalliolle rakennettu. Nyt kauheimman hädän hetkellä oli ihmiskunnan pelastajiksi täytynyt astua juuri niiden, jotka ovat ainaiseksi ovensa jumalilta lukinneet. Näissä ja monissa muissa tuskallisen syvissä tosiasioissa on Suomenkin köyhälistölle vihjaus siitä, mitä teitä kulkien sen on lähdettävä vapauttaakseen henkensä ja vapautuakseen orjuudesta. Jokainen jumalien luota pois astuttu askel vie ihmistä ylöspäin."

"Niin uskon, uskon levollisesti enkä katkeruudella. Vaikeahan on seisoa sen tosiasian edessä, että jumalien vereen hukkuneen ihmiskunnan nyt täytyy etsiä pelastusta omasta verestänsä, mutta sen lujan ja raskaan tosiasian edessä ei auta enää muu kuin vaieta ja olin sen todistajana. Ehkä on niin, että ihmiskunta ei voinut enää peseytyä ja puhdistua muussa kuin omassa veressänsä. Sotaa, nykyistä syvää murhenäytelmäähän on kristinuskon vaikutuksen alainen porvarillinen moraali suositellut kansojen kasvattajana ja karkaisijana. Niin tekee esim. suomalainen Snellman valtio-oppinsa filosofiassa, jossa hän ihannoi sotaa ihmiskunnan ja kansojen fyysillisenä kasvattajana ja karkaisijana."

Ja samaan henkeen jatkuu tämä pääsiäissaarna palstamääriä.

*

Saksalaisten vakuutetaan aivan varmasti olevan Hangossa. Ensi viikon kuluessa he ovat täällä.

*

Viime keskiviikkona on punakaartilla ollut kiihkeä kokous Säätytalolla. Johtajia on vangittu. Enemmistö on vaatinut antautumista, mutta vähemmistö on ajanut tahtonsa läpi.

Kansantalolla on myöskin ollut kaartiin kuulumattomien siviilimiesten kokous. Sielläkin on aseiden laskemisen puolella ollut enemmistö; vähemmistö ei kuitenkaan alistunut, vaan kutsui punakaartilaisia avukseen. On ollut mellakkaakin.

*

Minä vain paikkaisin.

Voitaneenko mitään oikeastaan uudesta rakentaa? Eikö tässä maailmassa sittenkin rakennettane uutta oikeastaan vain paikkaamalla. Mistä repeää tai kuluu, siihen ommellaan uutta. Riippuu siitä, miten paikka pannaan, kuromallako vai huolellisesti ompelemalla. Sillä lailla uudistuu vanha ja paikattu on usein lujempi kuin kokonaan uusittu. Pienillä kansoilla ei ole varaa rynnätä mullistelevasti uusimaan olojaan, enemmän kuin köyhällä on varaa teettää uusi takki, ennenkuin vanhasta ei enää tule paikatenkaan kalua. Niin on täällä meillä tehty ja on tehtävä. Näen yhtäkkiä edessäni äitini, joka maata pannessani jäi parsimaan lastensa vaatteita. Kun heräsin aamulla, oli hän vielä siinä. Kai hän oli käväissyt levollakin, pannen myöhään maata ja nousten varhain, paikaten ja parsien, ja saaden urakkansa täytetyksi, lapsilauman vaatteiden repeämät korjatuksi. Sillä lailla siihen aikaan ylipäänsä kaikilla tavoin Suomea, sitä vanhaa Suomea, ylläpidettiin. Nyt tätä uutta Suomea rakennetaan niin, että repaleet saa takapuolesta roikkua, kunnes uudet housut saadaan vaattureissa ommeltua ja rässättyä -- mutta ennenkuin ne sieltä saadaan, täytyy esiintyä sansculotteina, housuttomina, ja sitä aikaa on tämä tänäinen. Joka oli todistettava -- en tiedä sitten, kuinka sitovasti syrjäisille, mutta ainakin minulle itselleni, oman luonteeni mukaisesti, on asia selvä.

Maanantama 1 p:nä huhtikuuta.

Jos Saksa ei voittaisi --?

Tulemme olemaan kokonaan kytketyt Saksaan. Jos autamme Saksan vallan laajentamista (Ahvenanmaa, Suursaaren laivastoasema, toinen Helgolanti, sotasatama Jäämeren rannalle), joudumme sen kanssa Englantia, Ranskaa ja Amerikkaa vastaan, ja myös Venäjää vastaan, sekä nyt että varsinkin silloin, jos siellä vastavallankumous voittaa ja sen liitto länsivaltain kanssa pysyy. Ellei Saksa voi auttaa meitä ajan pitkään, tai se ei voi sanella rauhanehtoja -- kuinka sitten selviämme Venäjästä? Onhan meillä nyt valttikuningas kädessämme, mutta kuningasta korkeampi kortti on ässä, joka voi kaataa koko pakan, tai oikeastaan äksä = suuri tuntematon.

*

Olenhan ollut näinä aikoina yhdessä monenlaisten ihmisten kanssa, mutta en ole tavannut montakaan, jonka kanssa voisi keskustella asiallisesti ja intohimottomasti, niinkuin historiallisesta asiasta. Ei kenelläkään ole puolueettomuutta eikä myöskään mielikuvitusta. Joka paikassa kohtaa minua fraasit, kliseet, pintapuolisuus ja mataluus. Ihmiset ovat kaikesta selvillä, mutta lyhytnäköisesti. Niin tietysti minäkin, mutta sen vuoksi etsin niitä, jotka ovat viisaampia ja kaukonäköisempiä kuin minä.

Lienenkö koskaan elänyt niin intensiivistä sisäistä elämää, penkonut itseäni niin perinpohjin, nähnyt kaikki niin lahjomattomasti, ottanut itseni niin operatiivisesti. Luulin, että elämäni ja kehitykseni jo oli valmis. Nyt se vasta oikein alkaneekin, s.o. voisi alkaa, jos olisi minussa alkajaa. Mutta luultavasti solahdan vanhaan slentriaaniin, sillä minussa on samalla vastustamaton nirvanaanvaipumis-halu, halu päästä rauhaan. Tulee välistä huikaiseva ikävä, en tiedä mitä. Vihaan, inhoan tätä maailmaa ja varsinkin tätä kansaa sen kaikkia kerroksia myöten. Jos tähän lisäisin, niinkuin tavallisesti lisätään: mutta minä rakastan sitä kuitenkin, niin olettelisin.

Tiistaina 2 p:nä huhtikuuta.

Tokoi vertaa itseänsä Kristukseen.

Tokoi on pitänyt monta suurta puhetta, joskus hyviäkin, niinkuin sen suuren viimekesäisen vapauspuheensa, jonka jälkeen hän oli miltei kansallissankari porvarienkin keskuudessa -- muutaman hetken. Hän oli profeetta, mutta väärä, niitä kaikkein väärimpiä ja kieroimpia. Nyt hän on taas pitänyt puheen, saarnan, jonka teksti on otettu raamatusta. Minulla on hämärä aavistus siitä, että tämä hänen puheensa on hänen viimeisensä tässä maassa. Tampere, joka niin monta kertaa on valloitettu, lienee nyt todella valloitettu, viimeisen kerran ja lopullisesti. Kaikesta päättäen ei enää ole aikaa puheiden pitoon, Karkoittajan askeleet kuuluvat jo kujalla, maa tömisee hänen jalkojensa alla.

Ja jopa totisesti on aika ajaa rienaaja temppelistä. Sillä Tokoi rienaa.

Hän on valinnut ja vallannut Kansallisteatterin näyttämön saarnatuolikseen. Sieltä tämä piru nyt selittää raamattua. Päivä, jonka hän oli valinnut ja jonka merkityksen johdosta hän puhui, oli pitkäperjantai. Siellä oli heillä juhla Ensi-avun hyväksi. Siellä esiintyi myöskin Orjatsalo, nämä kaksi tämän maan suurinta humpuukimestaria, sirkustirehtööri ja hänen pajatsonsa.

Tokoi rienaa. Riittäisi, jos vain sanoisin, että hän vertaa itseänsä Kristukseen -- hän! Mutta saakoon hän sanan vuoron vähän laajemmaltakin.

Hän kertoo, kuinka vieno naisääni hänen kadulla kulkiessaan heitti häntä vastaan sanan: "Isänmaankavaltaja!" -- luullen näillä sanoilla muka tulkitsevansa kansan yleisen mielipiteen, lausuneensa syvän historiallisen totuuden. Niin juuri! huudahtaa Tokoi. "Isänmaankavaltaja, maanpetturi" on aina kuulunut silloin, kun työväki tai kuka tahansa on uskaltanut nousta vallassa olevaa järjestelmää vastustamaan. Isänmaankavaltajana, kansan ja keisarin vihollisena, yhteiskunnallisen järjestyksen häiritsijänä ristiinnaulittiin "eräs mies" noin 2000 vuotta sitten ryövärien keskelle. "Nykyinen maailma kunnioittaa häntä Vapahtajan nimellä. Niin paljon ovat mielipiteet muuttuneet tämän ajanjakson kuluessa. Mutta myöhemminkin kautta vuosisatojen on aina sama tuomio kuulunut silloin, kun joku on rehellisesti, vakaumukselleen uskollisena, ryhtynyt vastustamaan vallassa olevaa järjestelmää." Se tuomio on nyt soinut Suomen työmiehenkin korviin. Mutta se tuomio on tälle työmiehelle yhtä epäoikeutettu nyt, kuin se oli sille "miehelle" silloin. Työväki on aina vastustanut militarismia. Mutta nyt sen täytyi tarttua aseisiin, sillä "vastustajat olivat sen siihen pakottaneet." Ja se on tapahtunut täydessä sopusoinnussa Kristuksen opin kanssa, jopa hänen nimenomaista neuvoaan noudattaen. Sillä "sekin rauhanmies, jonka kuoleman muistopäivää me nyt vietämme ja joka koko oppinsa perusti rauhaan, hänkin tuskan hetkinä nähdessään ne yhteiskunnalliset ristiriidat, jotka silloin vallitsivat, oli pakotettu lausumaan: 'Jolla on kaksi hametta, hän myököön toisen ja ostakoon miekan'. Yhteiskunnalliset olot muokkaavat mielipiteet, pakottavat vastustamattomalla voimalla valitsemaan ne esiintymistavat, jotka kukin aika vaatii."

Ja näin on siis todettu, että tämä punakaartilaiskapina on Kristuksen opin mukainen ja verrattava hänen historialliseen tehtäväänsä. Ja vielä: jos Kristus olisi elänyt nyt, olisi hän menetellyt samoin kuin täällä on menetelty. Olot olisivat pakottaneet hänet vastustamattomalla voimalla valitsemaan ne esiintymistavat, ne punakaartilaistavat, mitkä nykyaika vaatii.

Tokoin ajatuksen juoksu on siis: koska Kristus ei ollut maankavaltaja, niin en minäkään sitä ole.

Ja niin on piru taas kerran selittänyt raamattua omalla tavallaan ja omaksi edukseen. Mutta turhaan Tokoi tänä pitkänäperjantaina pesee käsistään verta sillä verellä, joka vuoti tuona toisena.

*

Tokoi ja isänmaa.

Tokoin erikoisosa kapinaan nähden on, niinkuin tästäkin näkyy, esittää siinä isänmaallisen, suomalaiskansallisen miehen osaa. Hän puhuu aina siitä, kuinka paljon _Suomi_ tästä tulee hyötymään. Niinpä hän pitkänperjantain puheessaankin tehostaa, että tähän taisteluun on ryhdytty siksi, että työläisetkin saisivat omistaa tästä _isänmaastaan_ edes jonkun osan ja tuntea sen omaksi isänmaakseen. "Jos me voitamme, tarjoutuu meille mahdollisuus rakentaa uudelleen tämä pirstoiksi mennyt yhteiskunta. Silloin meillä on valta muodostaa tämä Suomi maaksi, jonka me tunnemme isänmaaksemme, omaksemme."

Isänmaallisena miehenä hän maalaa seinälle paholaisen, joka Suomea uhkaa Saksan puolelta, jonka kapitalismille porvarit "ovat antaneet täydelliset riisto-oikeudet tässä maassa." Torikokouksessa maalisk. 3 p:nä pitämässään puheessa hän koko ajan kehui sitä Suomen kannalta edullista kauppaa, minkä kansanvaltuuskunta oli tehnyt bolshevistisen hallituksen kanssa järjestäessään näiden molempien työväen tasavaltojen keskinäisiä välejä. Ei sanallakaan hän maininnut sen meille tuottamista haitoista ja vaikeni kokonaan kansalaisoikeuksien myöntämisestä venäläisille. Olisiko se ollut hänen äänetön vastalauseensa niitä pykäliä vastaan, ehkä hän oli koettanut "isänmaalleen" saada enemmänkin kuin oli voinut. Miten lie, ainakin katsoo hän tarpeelliseksi näytellä suomalaista, kansallista, välttäen huolellisesti puhua kansainvälisyydestä ja venäläisestä toveruudesta, jotka erikoisesti näyttävät kuuluvan ulkoministeri Sirolan rooliin. Tokoi on viran puolesta jonkunlainen supisuomalaisten sisäasiain ministeri, jonka erikoistehtävät kuuluvat hänelle erittäinkin elintarvepäällikkönä.

*

Kaarti sijoitetaan kasarmeihin.

Punakaartilaisjoukot ovat tähän asti nähtävästi asuskelleet kukin kotonaan, koska nyt käsketään, että heidät tästä lähin tullaan sijoittamaan kasarmeihin. Piileskelyä, haluttomuutta ja niskoittelua on kai ollut, koska semmoisesta uhataan saattaa säälimättä sotaoikeuteen ei ainoastaan yksityisiä, vaan myöskin -- joukkoja. Tänään kuletettiin Esplanadin poikki suurta joukkoa työläisiä, aseistettujen toverien edessä kaartin kasarmille päin.

Keskiviikkona 3 p:nä huhtikuuta.

Sirolan viimeinen puhe.

Sirolakin on pitänyt pitkänäperjantaina puheen kansallisteatterissa. Se on sen päivän pituinenkin. Sen lyhykäinen sisältö on tämä: Porvaristo tahtoi täällä harvainvaltaa ja militarismia. Sitä varten se heitti kansamme sekä sisälliseen sotaan että suurpoliittisiin seikkailuihin, toivoen Saksan avulla saavuttavansa tarkoituksensa. Täällä aiottiin panna toimeen pakonalainen asevelvollisuus, jonka määränä oli taistella Suomen porvariston ja nähtävästi joidenkin suurimperialististen etujen puolesta vierailla tantereilla. Saksa tulee käyttämään Suomen poikiakin valloitustarkoitustensa hyväksi. Tätä kaikkea vastaan Suomen köyhälistö on noussut pyhään sotaan Suomen kansan vapauden ja kansojen rauhan ja maailman työläisten oikeuden puolesta. Jos Suomen kansan on suursodan Molokille uhrinsa kannettava, niin kantakoon se ne siinä mielessä, että syöstään istuimeltaan koko militarismin ihmisiä ahmiva, verta juova peto.

Kun Sirolan puheen koko rakennus seisoo sen vanhan valheellisen väitteen pohjalla, että Suomen porvaristo aloitti sodan ja sitä tahtoi, romahtaa se siihen. Olen siitä oikeastaan maininnut heittääkseni tällekin suurpuhujalle hyvästini, niinkauan kuin hän vielä on näköpiirissäni. Sillä kai hänkin on pian tiessään. Heiluttaessani kylmää kättä, sanon sentään vielä, että Sirolan puhe on muodollisesti hyvin koottu ja taitavasti dialektinen. Hän muovailee hyvin sekaisen savensa.

*

Sirola jääkäreistä.

Sirolan puheessa oli minulle jotain uuttakin -- en tiedä sitten, kuinka _totta_ se on -- mitä hän kertoo kohtauksestaan joidenkuiden jääkärien kanssa. Jotkut heistä olivat viime kesänä Tukholmassa tiedustelleet häneltä, vieläkö heitä Venäjän vallankumouksen jälkeen Suomen vapautukseksi tarvitaan. "Vastasin, ettei ole sosialidemokraatien asia antaa heille ohjeita, kun emme ole olleet heitä Saksaan lähettämässäkään, mutta -- viittasin -- että jos kova kaledinilais-kornilovilainen taantumus Suomea uhkaisi, niin voisi heidän sotataidostaan olla hyötyä -- mikäli sitten tahtoisivat kansanvallan puolesta tapella. -- Nuo poikaset vakuuttivat, että heidän joukossaan on huomattavasti sosialisteja ja on heillä useimmillakin sympatioja sosialismia kohtaan. Osoitin heille, että sellaiset 'sympatiat' ovat sitä kaikkein huokeinta rihkamaa, mitä maailman markkinoilla liikkuu, ja todistin, että vielä tullaan Suomessa käymään porvariston ja köyhälistön kesken ankaria taisteluita maamme itsenäisyyden sisällyksestä. Silloin nähtäisiin, ovatko he kansanvallan vaiko herrasvallan puolella."

*

Asema "vahvistuu".

Samaan aikaan kuin tiedetään, että Tampere on valloitettu, ilmoittaa punaisen kaartin esikunta, että heidän asemansa siellä _vahvistuu_ päivä päivältä. Raudussa ilmoitetaan valkokaartin hyökänneen, mutta kärsineen raskaan tappion. He ovat muka menettäneet 800 miestä, "kun sitä vastoin meikäläisten mieshukka supistuu pariin kymmeneen kaatuneeseen ja 18 haavoittuneeseen. Vihollisen kymmenkertaiset voimat lyötiin kokonaan hajalle."

*

Omituisuutena mainittakoon, että punakaartin raporteissa ei enää puhuta "lahtareista" vaan "valkokaartilaisista".

*

Heränneitten lippu ja sotahuuto.

"Työmies" kertoo, että Pohjanmaan heränneillä on oma mustapohjainen sotalippunsa, johon tunnuslauseeksi on suurilla kirjaimilla piirretty: "Jeesuksen Kristuksen nimeen perkeleitä vastaan." Heidän sotahuutonsa on: "Puukko oikeahan, puukko vasempahan, puukko punaisen rintahan."

*

Harakiri.