Part 9

Tulee niin paljon tietoja murhista ja tihutöistä maaseudulla, useimmat minulle outoja henkilöitä, etten ole tullut tehneeksi niistä enää muistiinpanoja. Joskus taas kumotaankin tiedot. Etäämpää tietysti tulee tietoja niukemmin, vaikka siellä kai tapahtuu vielä enemmän, rintamain läheisyydessä. Tällä haavaa pelätään varsinkin panttivankien ottoja, jopa pogromejakin, joita poistuvien matruusien luullaan panevan toimeen.

"Työmiehen" kirjoituksetkin tulevat yhä verisemmiksi ja kiihkoisemmiksi.

*

Hämärtää.

En huomaa, että ihmiset näissäkään vaikeissa oloissa olisivat entistä paremmat, jalommat, eivät edes yksityisessäkään elämässään. Lieköhän montakaan, jotka käyvät tilille itsensä kanssa. Me olemme kaikin puolin oikeassa, he ovat kaikin puolin väärässä. Koston tunne kehittyy siveelliseksi velvollisuudeksi. Se on olevinaan oikeuden tunnetta, se pukeutuu ihmisten sitä itsekään aavistamatta siihen vaippaan. Jotkut kyllä sanovat: tietysti ovat vain johtajat rangaistavat, muille on annettava, mikäli mahdollista, armahdus. "Mikäli mahdollista" on hyvin venyvä. Minusta tuntuu, minä suoraan sanoen jo pelkään meidän puolestamme, sittenkuin olemme voittaneet, ettemme kykene korjaamaan voittomme hedelmiä niinkuin pitäisi. Näissä mietteissäni ollen on minulla ollut surullinen sunnuntai. En ole käynyt ketään tapaamassa.

Täytyisikö kuitenkin johonkin ryhtyä?

*

Mitä olisi tehtävä tämän kansan valistamiseksi.

Olisi ryhdyttävä isänmaalliseen taisteluun ja toimintaan kansan eetillisen kasvatuksen, laillisuuden, oikeuden ja totuuden puolesta isänmaattomuutta, laittomuutta, vääryyttä, valhetta ja siveettömyyttä vastaan.

Sillä yhteiskuntamme kaikki vanhat perustukset tätä nykyä horjuvat. Eivät vain ulkonaiset ja näkyvät, vaan vieläkin enemmän sisäiset, aatteelliset, ihanteelliset, siveelliset. Suomessa ei ole koko maan yhteistä hallitusta, ei järjestystä, ei oikeutta, ei oikeuden, hengen eikä omaisuuden turvaa. Vallitsemassa ja hallitsemassa on mielivalta väkivallan ja raa'an voiman turvin.

On jo kauan ollut selvillä, että tämäntapaiseen tultaisiin ja mikä siihen oli vievä. Olkootpa ulkonaiset aineelliset syyt siihen olleet kuinka suuret tahansa, epäkohdat, vääryydet kuinka räikeät tahansa, sota ja sen seuraukset venäläisine tartuntoineen niin vaikuttavat kuin ne ovat olleetkin --, pääsyyt ovat kuitenkin paljoa syvemmällä. Se oli Suomen kansan pohjimmainen hengen pohja, joka ei kestänyt. Kun rakennus kaatuu, ei se ole ainoastaan sen myrskyn syy, joka sitä sysäsi, vaan itsensä perustuksen, joka oli heikko.

Suomen kansan valistuksellinen, sivistyksellinen perustus ehkä lopultakin on jossain määrin kestävä ne sysäykset joita sen sille rakentama vuosisatainen yhteiskunta nyt saa kokea, mutta _kun_ se kuitenkin _saattoi_ siinä määrinkin pettää, kuin jo nyt on tapahtunut, on itse pohjassakin ja juuri siinä vika niin suuri, että se on uusittava ja vastaisen, ehkä jo huomisen lopullisen romahduksen vaara mitä pikimmin torjuttava.

Tätä vaaraa ei saada torjutuksi yksinomaan millään lujalla järjestysvallalla, ei tarmokkaimmallakaan hallituksella, ei kansanvaltaisimmallakaan hallitusmuodolla, ei myöskään laajaperäisimmillä yhteiskunnallisilla uudistuksilla. Uusinnan täytyy alkaa mielistä, sydämistä, kansan omasta hengestä. Yksityisten, ryhmien, luokkien maailmankatsomus on rakennettava uudelle tai oikeastaan vanhalle pohjalle.

Kaikki eetilliset, oikeudelliset, valtiolliset ja yhteiskunnalliset käsitteet ovat suuressa osassa ihmisiä tätä nykyä täysin sekaisin. Murhat, rosvoukset, valheellisuus, vääristely, alhaisimmat intohimot, kaikkinainen väkivalta, vallan anastus, sorto ja pakko ovat tunnustetut oikeutetuiksi taistelukeinoiksi oman asian ajamisessa. Hirvittävintä on, että itsessään mitä parhainten ja oikeutetuimpien pyrkimysten perille ajamiseksi kehnoin keino näyttää olevan parhain. Oikeata, rehellistä, totta semmoisenaan ei enää ole olemassa, ainoastaan silloin sekin ehkä omaksutaan ja siihen vedotaan, kun se hyödyttää; se kielletään ja hyljätään, kun sen luullaan vahingoittavan. Sodan moraali on jo kauan ennen sotaa ollut kansamme moraali.

Tämä siveellinen sekaannus on suurin siinä osassa kansaamme, joka lähti kumouksen ja kaappauksen tielle, mutta ei ole mitään takeita siitä, että sama oppi ei ole saava, ja on jo saanutkin, tunnustajiaan toisessakin osassa kansaamme. Nykyisestä punaisesta sorrosta kärsiviä uhkaa siitä vapautuneina vaara ruveta mittaamaan samalla mitalla, millä heille mitattiin. Sisäinen sota-aikainen turmelus ei rajoita kansan siveellistä selkärankaa jäytävää työtään ainoastaan toiselle puolelle rintamaa, vaan pyrkii leviämään ruttona kaikkialle, ja on jo levinnytkin.

On noustava, kun tästä vähänkin selvitään, nopeaan, tarmokkaaseen työhön ja taisteluun ikuisten eetillisten, oikeudellisten, aatteellisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten, sanalla sanoen vanhojen tunnustettujen inhimillisten ja kansallis-isänmaallisten ihanteiden puolesta, joista Suomi tähänkin saakka on elänyt. On noustava juuri silloin, kun ne kielletään ja niitä uhataan -- ja kun vielä on aika.

On ryhdyttävä niiden levittämiseksi sisäiseen lähetystyöhön niinkuin mustimmassa pakanamaassa, jossa niistä ei mitään tiedetä eikä niiden mukaan eletä. Kansastamme on puristettava pois valhe, se on uudelleen impregnoitava totuudella. On alotettava aakkosista, sillä suuri osa meidän kansastamme on ne unhottanut, jos se koskaan vielä lienee niitä tuntenutkaan.

Epäilen sitä. Epäilen sitä nykyhetken kauheat harhat silmiemme edessä. Sillä tietämättömyyttä, harhaantumista tämä kaikki pohjaltaan on.

Mikä pimeyden pohjola tämä muka valon ja vapauden kotimaa onkaan! Eihän osa Suomen kansasta ole selvillä edes siitäkään, että se on oma erikoinen kansa, jonka on saatava elää elämäänsä vieraan siihen sekautumatta, että sillä on isänmaa, jota ei ole jätettävä vihollisen valtaan. Eihän sillä ole aavistustakaan lakipohjaisen yhteiskuntajärjestyksen ensimäisistä ehdoista, ei eduskunnallisesta toiminnasta, todellisesta kansanvallasta, henkilön ja omistusoikeuden loukkaamattomuudesta, se ei tunnusta mitään muuta kuin luokkaedun ja luokkamoraalin, tuskinpa enää sitäkään, sillä pian kai hajoaa sosialistiemme oma luokkakansakin pieniksi hetkellisiä riistanajojaan harjoittaviksi villiheimoiksi, käyden samaa kehitystä kohti kuin sen emämaassa Venäjällä.

Ja tämän kansan pitäisi kyetä _luomaan_ itselleen ja jälkeentulevilleen uutta Suomea, vapaata itsenäistä valtiota, ja siihen upi-uutta yhteiskuntaa?

Kansaamme on opetettava, neuvottava, totutettava, kädestä pitäen talutettava pois siltä harhapolulta, jolle se on joutunut, takaisin omaan kotiinsa. Kai vitsaakin tarvitaan, ja vitsankäyttäjät yhdessä vitsausten kanssa kyllä tulevat tekemään tehtävänsä, ja tehkööt _ne_ sen. Mutta opetus, neuvonta, kasvatus, valistustyö seuratkoon kuritusta.

Kansamme eetillisessä, opillisessa, käytöllisessä kasvatuksessa on täytynyt tapahtua hirveitä laiminlyöntejä, koska se on voinut kasvaa siinä määrin väärään, kuin nyt toteamme tapahtuneen. Tämä laiminlyönti on korjattava. Työ ei ole kädenkäänteessä suoritettu, mutta alku on tehtävä. Kaikkien, jotka siihen tuntevat vähänkin kykyä ja kutsumusta, on pantava itselleen velvollisuus, asevelvollisuus sisäisen turmeluksemme vihollista vastaan. Ei riitä enää tähänastinen toiminta, ei kirkko, koulu ja muu virallinen ja puolivirallinen valistustyö. On ryhdyttävä aivan erikoiseen, ylimääräiseen valistustyöhön, vanhain alkeellisimpien totuuksien ja ihanteiden selvittämiseksi ja uudelleen juurruttamiseksi kansamme sieluun, kaikkein pimeimpien kolkkien valaisemiseksi. On alotettava mitä sitkein, määrätietoinen, uupumaton, keskeytymätön toiminta siveelliseksi, tiedolliseksi, opilliseksi, valtiolliseksi, yhteiskunnalliseksi valistamiseksi. Sen työn tulee olla yhtäällä positiivisesti rakentavaa totuuden työtä, toisaalla alasrepivää valheen valloitusten hävittämistä.

Tähän tehtävään on koottava kansamme parhaat henkiset kyvyt, sen korkein äly, sen toimintatarmoisin voima.

Olen ajatellut, että näitä voimia kokoamaan ja keskittämään olisi perustettava seura, järjestö, miksi häntä nimittänemmekin, joka heti kohta, kun tarpeelliset varat ovat koossa, ryhtyisi tehtäväänsä. Tehtäväthän ovat moninaiset ja yhtä moninaiset niiden toteuttamiskeinot puhutun ja kirjoitetun sanan avulla. Käytettävinä olevat voimat ja varat kai tulisivat määräämään, kumpaanko olisi kulloinkin turvattava. Toistaiseksi luulisimme olevan helpomman saada kirjallisia voimia. Meillä on paljon kynämiehiä, joille nykyiset tapahtumat varmaankin ovat antaneet voimakkaan sisäisen sysäyksen valistukselliseen agitatsiotyöhön yllä esitetyssä tarkoituksessa. Ne olisivat saatavat ja varmaan saadaankin liikkeelle: tietomiehet ja tiedemiehet, professorit, tohtorit, lehtorit, maisterit, opettajat, kirjailijat, runoilijat, sanalla sanoen kaikki aatteen miehet, ihanteiden miehet, papit ja maallikot.

Muissa sivistysmaissa suorittavat suurimmatkin ja parhaimmat kyvyt ja kynät tällaista aatteellista kansanvalistustyötä sekä sanomalehdistössä että muussa kirjallisuudessa, varsinaisen toimintansa ohella. Meillä sitä ei ole tehty siinä määrin kuin olisi ollut suotava. Nyt on sellaisen toiminnan aika tullut. Nyt on aika astua korkeuksista laaksoihin, aikakauskirjoista ja yläluokan julkaisuista aina sanomalehtien alikertoihin. Ei saa jättää ammattisanomalehtimiesten ja puolueitten palveluksessa toimivien kynämiesten yksinomaiseen varaan edes sellaistakaan heille tavallaan kuuluvaa työtä kuin on jokapäiväinen taistelu sosialistis-anarkistista valheen rintamaa vastaan. Sillä nyt ei ole kysymys vartiopalveluksesta, vaan hyökkäyksestä, läpimurtamisesta, eikä saa olla herraa maalla enemmän kuin merelläkään.

Ei olisi aluksi lähdettävä liikehtimään laajemmalti kuin mihin voimia ja varoja riittää. Olen ajatellut, että repivä ja rakentava työ olisi aluksi suoritettava sanoma- ja lentolehdistön avulla. Kirjoitukset olisivat laadittavat siihen sävyyn ja suuntaan, että niitä voitaisiin tarjota sanomalehdille, etupäässä maaseutulehdille eri osissa maata, päivä-, viikko-, kuvalehtiin, kaikkiin, halpahintaisiin aikakauskirjoihin, mihin niitä vain saataisiin sijoitetuksi. Olen varma siitä, että ainakin porvarilliset lehdet puolueisiin katsomatta mielellään julkaisevat tällaista lukemista, kun sen hankkiminen heille ei mitään maksa, ja vaikkapa, vähän maksaisikin. Jolleivät lehtien omat palstat riittäisi, voitaisiin niitä seuran avustuksella laajentaa. Voitaisiin lehtien mukana myös tarjota julaistavaksi pitempiäkin kirjoituksia erikoisina liitteinä ja sunnuntainumeroina, jotka voisivat olla sisällöltään samat eri lukija-alueilla. Maaseudulla luetaan muutakin kuin sosialistista kirjallisuutta, kun sitä on saatavana. Maaseutulehdet tunkevat sosialististenkin lukijain luo, niiden avulla pääsisivät maan parhaat kirjailijat aatteineen yhtämittaiseen kosketukseen heidän kanssaan, vaikkeivät lukijat aluksi kuuluisikaan heidän varsinaiseen lukijakuntaansa.

Olisi siis kysymyksessä oikeastaan saada aikaan toimisto, toimitus kansaa valistavien sanomalehtikirjoitusten hankkimiseksi. Tuo toimitus ei tarvitseisi olla kovinkaan monimiehinen. Siinä pitäisi kuitenkin olla edustettuna vissit välttämättömät alat: uskonto, etiikka, yhteiskunta- ja valtio-oppi, kaunokirjallisuus, runous -- eri alain edustajat pitäisivät huolta omaan alaansa kuuluvain kirjoitusten hankkimisesta. Erikoisen tärkeänä tehtävänä olisi _päivän tapahtumien käsittely_ niiden aatteiden valossa, joiden ajamista tämä toiminta tarkoittaa. Kuta aktualisempi teksti, sitä vaikuttavampi saarna -- ja sitä tekstimateriaalia tarjoutuu varmaan tulvimalla. Kiireellinen tarve vaatisi, että suunnaton valheiden, intohimojen, vääristelyjen, vihan ja harhaoppien likalättö suoranaisella polemisella ja agitatorisellakin tavalla edes jossain määrin saataisiin ajetuksi pois ja kansanhenki puhdistetuksi ja desinfisoiduksi.

Vastatkoot eetillisen kansan kasvatuksen, yhteiskunnan tukemisen, laillisuuspohjan uudelleen rakentamisen, siveellisen suursiivouksen ystävät: onko aika tähän toimintaan ryhtyä?

_Jos_ on -- sanon: _kun_ on -- niin tällaista toimintaa, tällaista valistustyötä varten tarvitaan ennen kaikkea varoja ja paljon varoja. Pelkkä innostus ja hetkellinen avustushalu pian lakkaa, jos toimihenkilöt ja kirjoittajat eivät saa vaivoistaan täyttä korvausta. Kun varoja on, saadaan työvoimiakin, ensin niitä, jotka esikuntana johtavat sotaretkeä, ja sitten niitä, jotka sotaa käyvät.

Olisi vedottava niihin, jotka voivat uhrata, jotka voivat hankkia nämä varat. Uskon, että varakkaat kansalaiset kaikista puolueista kilvan rientäisivät tätä työtä tukemaan. Koemerkintä osoittaisi, voidaanko ollenkaan lähteä suunnitellulle retkelle sitä valhetta, pimitystä, yllytystä ja anarkiaa vastaan, joka ei ole voitettu sillä, että laillinen järjestys on asevoimin palautettu. Hirviöllä, joka pitää tätä maata puristuksessaan, on sata päätä ja tuhat kouraa.

Kun varat on saatu kokoon, kutsuttaisiin varain antajat muodostamaan sitä elintä, seuraa, yhtiötä, joka ne hoitaa ja käyttää ja antaa tarpeelliset toimintaohjeet.

Maanantaina 25 p:nä helmikuuta.

Tämän päivän tietosato:

Mannerheimilta on tähän saakka puuttunut aseita, mutta nyt hän on niitä saanut. Se on ollut syynä siihen, että rynnistys on viipynyt. Samassa on myös ollut joitakin punaisten pesiä, m.m. Varkaus, jotka on täytynyt puhdistaa. Varkaus vallattiin vasta viime perjantaina. Punaiset olivat tehneet itselleen siellä suojuksia jäästä ja rautapellistä. -- Pohjanmaalla ovat heränneet antaneet oman erikoisen julistuksensa. Sota on saanut heidän keskuudessaan melkein uskonsodan luonteen. -- Ruokavaroja on nyt saatu rintaman taa, mutta rahasta on puute. Tehtaat antavat shekkejä. -- Juna, joka kuukausi sitten vei täältä eräät senaattorit, oli vähällä joutua tuhon omaksi. Tietämättä sen tulosta olivat valkoiset miinoittaneet radan, sillä odotettiin punaista junaa, eikä voitu enää saada annetuksi tietoa. Joku jääkäri lähti sitä vastaan, mutta ei ehtinyt poistamaan miinaa. Pysäyttääkseen junan hän ampui veturia. Juna pysähtyikin, mutta veturi, tenderi ja yksi vaunu ehtivät kuitenkin räjähtää. Senaattorien vaunu säilyi. -- Punaiset ovat Otavan koululla silponeet uhreiltaan nenät ja puhkaisseet silmät. -- Eräs opettajatar Anna Hyvärinen Karttulassa on pitänyt puheen erään kaatuneen valkoisen haudalla ja tullut salaa ammutuksi matkalla sieltä. -- Joku 70-vuotias asemapäällikkö Viipurin puolessa on ripustettu puuhun ja siihen ammuttu; ruumiissa useita kuulia.

*

Rovasti Kössi Ahmala.

Kun työläiselle vuodesta vuoteen joka päivä heidän lehdissään ja kirjasissa ja kokouksissa on uskoteltu, että niin pian kuin me vain otamme tämän maan asiat hoitoomme ja tartumme itse peräsimeen, niin maailma kyllä muuttuu, koittaa vapautuksen päivä, saapuu onnen aika, on tuhatvuotinen valtakunta ovella, niin eihän ole oikeastaan ihme, että he lopulta ovat ottaneet uskoakseen. Ja kun omat miehet nyt ovat olleet ohjaksissa jo kuukauden päivät, niin tuumii yksinkertainen työmies: nyt kai se luvattu maa jo alkanee häämöittää -- minullekin. Ja hän kuvittelee sen maan rieskan ja hunajan itselleen vuotavaksi siten, että hänen omat osansa edes jossain määrin ehoutuvat porvarillisesta entisestään sillä tavoin, että hänen tarvitsee tehdä hiukan vähemmän työtä ja että hän saa hiukan enemmän palkkaa. Muulla tavoin toteutuvaksi, muita päämääriä tavoittelevaksi hän ei ole osannut uutta aikaa ajatella. Tasa-arvoisuudet ja sen semmoiset aatteelliset päämäärät -- niistä hän välittää vähemmän, jos ollenkaan.

Ja niinpä nyt -- kertoo "Tiedonantaja" -- tulvii sekä valtion että kunnan virastojen pöydille lukuisia kirjelmiä, joissa "vedoten työväestön valta-asemaan, anotaan palkka- y.m. sopimusten parantamista. Semmoisia palkankorotuspyyntöjä on kansanvaltuuskunnalle tullut m.m. useilta eri paperiteollisuustyöaloilta."

Mutta kun valtuuskunta, ei voi maksaa edes kaartinsa palkkoja, ei sillä tietysti ole varoja korottaa siviilityömiesten palkkoja. Se ei voi sitä ajatellakaan. Nykyinen kiireellinen tilanne estää hallitusta ottamasta edes käsittelynkään alaiseksi niin mitättömiä asioita kuin työväen palkkakysymyksiä. Se levittää käsiään, kohauttaa olkapäitään -- sanoo kai: tjah! sanoo: tjeh! -- on kohtelias, valittaa, myöntää kyllä, ikävä kyllä, että palkat ovat aivan mitättömät, ne tietysti vaatisivat korjausta j.n.e. -- mutta koettakaahan, hyvät ystävät ja kylänmiehet, nyt toistaiseksi työskennellä -- entisen palkkaperustan mukaan. Ja jottei siinä sen enempää mukistaisi, tai toverillisesti turistaisi, niin lopetetaan keskustelu melkoisen töykeästi niinkuin paras porvaripomo entisinä pahoina aikoina: "On aivan mieletöntä, että _tällaisena_ aikana, jolloin ratkaistaan suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä, te sekoitatte niihin myös palkkakysymykset. Hyvästi, toverit, näkemiin siksi, kunnes tilanne on edes jossain määrin selventynyt!" Tämmöinen on henki ja osaksi sanaiset sanatkin eräässä Kansanvaltuuskunnan Työasiain Osaston kiertokirjeessä "kaikille paperiteollisuus- ja puuhiomotyöläisille".

Ennen aikaan isäntä usein vei jäykkäniskaisen renkinsä tai torpparinsa papin pakeille saamaan nuhteita ja neuvoja ja ojennusta. Sosialisti-isännällämme ei ole mieliä pehmittävää pappia varanaan, mutta hänellä on herrashenkinen aatteen mies, akitaattori, sanomalehtimies, joka pannaan sepittämään sovittava ja selittävä yleväaatteinen artikkeli hallituksen äänenkannattajaan, antamaan palkankorotuksen sijasta puoluemoraalia, leivän sijasta sanoja. Hän vaatii "uhrautuvaisuutta ja itsekieltäymistä". "Tuossa tuokiossa, jo ennen alkaneen taistelun ratkaisemistakaan ei sovi odottaa kovin kouraantuntuvaa aineellista hyvyyttä ja mahdottomia olojen parannuksia. 'Keltaisen linnan' valtauksen luulevat pintapuolisesti ajattelevat ainekset saattaneen jo runsauden sarven ylitse vuotamaan... Aineellisella elämällä on omat järkkymättömät lakinsa, joita mikään taikurikäsi ei saata mielivaltaisesti muutella. Vasta pitkien ajanjaksojen perästä voi aineellisen hyvinvoinnin edellytykset päästä siunausta tuottamaan. Siihen mennessä voidaan lohduttautua niillä _aatteellisilla saavutuksilla_, joita vallankumous on niin huomattavasti tuottanut ja yhä tuottaa... Siitä syystä on meidän joka paikassa teroitettava mieliin: uhrautuvaisuutta ja itsekieltäytymystä, sanankuul... (ei, hän sanoo:) toverit!"

Tämä sosialistinen valtion palkkapaimen puhuu tovereille juuri niinkuin paras porvarirovasti sanankuulijoilleen ja saa luultavasti, toivottavasti, evankeliumistaan hyvän elatuksensakin. Hänen nimensä on Kössi Ahmala.

*

Panen vain ohimennen merkille, että Aarne Orjatsalo taas vilahtaa esiin. Hän on kirjoittanut "Tiedonantajaan" kirjoituksen "Ihanteensa pettävä nuoriso" -- pettävä siihen nähden, ettei se ole liittynyt vallankumoukseen. Aarne arvostelee sangen ylimalkaisesti ja tylsäkärkisesti nuorison tähänastista opetusta. Hän on parempi näyttelijä kuin sosialipolitikko ja moralisti. Se hänestä tähän otteeseen.

*

Saksa auttaa meitä varmasti.

Se on tämän päivän suuri uutinen. Sen Venäjälle panemien rauhanehtojen 4:s kohta kuuluu:

"Venäjän on solmittava pikainen rauha Ukrainan tasavallan kanssa. Ukraina ja Suomi ovat mitä pikimmin puhdistettavat venäläisestä sotaväestä ja punakaartista."

*

Valtiosääntö.

Kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, josta äsken otin maistiaisia Mannerin puheen mukaan, on nyt ilmestynyt pykäliin pantuna. Niitä on kaikkiaan 83. Tavallaan se on sympaatinen tekele, sillä se on mitä peittelemättömin luokkaperustuslaki, jossa ei edes koetetakaan tehdä oikeutta muille kansanluokille kuin työväenluokalle. Se on köyhälistön rehellinen vallananastus- ja itsevaltiuslaki, sen täydellisen ylivallan kaappaus, pantuna pykäliin sen tilanteen ainaiseksi pysyttämiseksi, joka tällä haavaa on olemassa.

Se on siinä naivisuudessaan voittamaton, vastustamaton. Se tuotti minulle jo ensi-lukemisessani vilpitöntä huvia ja hauskuutta, jonka uudistamistakaan en henno kieltää itseltäni selostamalla sen parhaita paikkoja. Tulen luultavasti usein lueskelemaan sitä virkistyksekseni.

Monen muun tavallisen, jokapäiväisen vapauden (sanan-, kokoontumis-, uskonnon-) ohella, joita vapauksia tapaa kaikissa paremmissa uudenaikaisemmissa perustuslaeissa, on tähän perustuslakiin otettu nimenomainen säännös myöskin _lakkovapaudesta_. Se on laajennettu niin suureksi, että lakkoa vastaan on mahdoton ryhtyä minkäänlaisiin ehkäisytoimenpiteisiin, muodostuipa se melkein millaiseksi tahansa, sillä julkisen vallan ase- ja järjestysvoiman ei ole sallittu millään tavoin sekaantua työriitaisuuksiin. Työväelle on perustuslaissa myönnetty oikeus (sanoisinpa melkein: annettu kehoitus) kehoittaa (toisin sanoen: kiihoittaa) työstä luopumiseen; sen täytyy saada asettaa lakkovahteja, sillä on oikeus yllyttää vieromaan (s.o. boikottaamaan) lakonalaista liikettä ja sen isännistöä, avustajia ja tavaroitakin. Valtion täytyy siis, pukeutuipa tämä vapaus millaisiin muotoihin tahansa, seisoa ristissä käsin.

Kansaneduskunnasta -- joka kansan edustajana käyttää sen korkeinta valtaa, asettaa m.m. ylemmät virkamiehet ja tuomarit ja ratkaisee melkein kaikki asiat sekä pienet että suuret -- tulee pysyvä virasto à 200 virkamiestä. Se kokoontuu vuosittain sekä lain määräämänä että määräämättömänä aikana, milloin vain enemmistö sen tarpeellisena pitää, ja lopettaa tai on lopettamatta istuntonsa oman päätöksensä mukaan. Se voi kyllä hajoittaakin itsensä, jos niinkuin tulisi sille päälle. Sen kaikki valiokunnat voivat ja joidenkuiden tuleekin työskennellä valtiopäiväin väliajoillakin. Se on oikea ammattipolitikkojen eläke- ja kasvatuslaitos.

Äänestys on julkinen, kun pöytäkirjaan on merkittävä, mitä ehdotusta mikin äänestäjä kannattaa. Tämä tietysti sitä varten, että edustajiin nähden voitaisiin harjoittaa puoluepakotusta ja riistää heiltä mahdollisuus pienimpäänkin itsenäisen mielipiteen ilmaisuun. Eduskunta valvoo ylintä hallintoa, jota hoitaa sen valitsema Suomen Kansanvaltuuskunta erään valiokuntansa, n.s. valvojavaliokunnan kautta, jonka jäsenten tulee olla läsnä kansanvaltuuskunnan istunnoissa. Niissä istunnoissa on valvojavaliokunnan jäsenellä oikeustehdä muistutus, jos kansan valtuuskunta tekee päätöksen, joka valvojain mielestä poikkeaa siitä, mitä kansaneduskunta asiassa _todennäköisesti päättäisi_. Se voi siis sanoa senaatilleen milloin tahansa: top! ja jos senaatti ei tottele, vaan pitää oman päänsä, panee se eduskunnan sanomaan: top tykkänään!

"Kansaneduskunnan on varjeltava ja vahvistettava Suomen vapautta, koskemattomuutta ja puolueettomuutta ja hankittava niille takuita." Jos niin hullusti kävisi, että Suomea uhkaisi sodan vaara taikka muuten vieraan vallan tunkeutuminen Suomen alueelle, "_koettakoon_ eduskunta saada sellaisen onnettomuuden vältetyksi, ja jos se sittenkin tapahtuu, mahdollisimman pian palautetuksi Suomen koskemattomuuden". Millä keinoin tämä "koettamisen" epäonnistumisen jälkeinen koskemattomuuden palauttaminen tapahtuu, siitä pikkuasiasta ei ole säädöstä valtiosäännössä, mutta näyttää siltä, ettei se missään tapauksessa tule tapahtumaan aseiden avulla, koska valtiosäännössä ei ole viittaustakaan sotalaitoksen järjestämisestä. Että kuitenkin on aikomus Suomen vapauden varjelemiseksi ja vahvistamiseksi ryhtyä joihinkin toimenpiteihin, käy selville siitä, että yllä mainituissa tapauksissa eduskunta voi rajoittaa kansalaisten oikeuksia ja vapauksia kieltämällä heitä oleskelemasta maassa ja sieltä pois matkustamasta, lakkauttamalla paino- ja kokoontumis- jopa lakkovapaudenkin, johon kaikkeen kuitenkin vaaditaan eduskunnan suostumus.