Part 8

Loppuhuomautuksena lausutaan, että elköön missään tapauksessa annettako oikeudenkäytön kompastua vanhojen turhantarkkojen muotojen ja kaavamaisuuksien tavotteluun, vaan olkoon oikeus, kuten sen nimikin kuuluu, vallankumousoikeus, _omantunnon ja kansan väärentämättömän oikeustajunnan tarmokas tuomioistuin_.

Mikähän nyt sitten lienee se kansanmiehen omatunto ja väärentämätön oikeustajunta? Kai ne ovat jonkunlaisia vastakohtia herrasmiehen omalletunnolle ja oikeustajunnalle.

Mutta kuinka tahansa: jos ei oikeudenkäytön puolueettomuus perustu muuhun kuin siihen, ollaan ilman lain turvaa, niinkuin tietysti ollaan jo muutenkin. Siitä ei siis ole syytä päivitellä, vaikka sitä aina vain tulee tehneeksi.

*

Punaisen armeijan muonitus- ja vaatetushuolet yhä suurenevat. Varsinkin vaatekappaleiden jakelutapa näyttää synnyttäneen tyytymättömyyttä. Otan tietoni eräästä yleisesikunnan omasta kiertokirjeestä. Kaikki tahtovat yhtä paljon vaatteen apua, mutta kun toisilla on enemmän omia vaatteita kuin toisilla, tulevat toisen varustukset paremmiksi kuin toisen. Siitä on syntynyt "ristiriitoja". Niiden sovittamiseksi on päätetty, että sotilaan on hankittava vaatteensa itse siten, että hänen palkastaan vedetään pois hänen saamansa vaatekappaleen hinta. Mitähän sanonevat eukot kotona siitä, että heidän avustuksensa näin vähenee? On myös niin hullusti, että niinkuin esikunta sanoo, kysymys palkastakin on vielä ratkaisematta sentähden, että tuhannet muut kysymykset on täytynyt ratkaista sen edellä vallankumouksen "onnistumiselle tärkeämpinä tekijöinä."

Arveluttava pula on siis olemassa, mutta esikunta koettaa päästä siitä sillä, että huudahtaa: "Eteenpäin siis... jatkuvaa uljuutta, uhrautuvaisuutta ja kärsivällisyyttä" j.n.e.

"Toverillisesti Yleisesikunta. Ali Aaltonen."

*

Orjatsalo ennustaa.

Näyttelijä-kirjailija-seikkailija Aarne Orjatsalo on liittynyt kapinallisiin. Hän esiintyy nyt köyhälistön ystävänä. Tämän päiväisessä "Tiedonantajassa" on häneltä kirjoitus "Vailankumouksen tie", joka ei ole mitenkään erikoinen. Siteeraanmahan kuitenkin seuraavan: "(Porvarillisten) omat joukot varmasti kääntyvät heitä vastaan. Ja tilinteon päivä on heidän joukossaan oleva ankarampi ja kenties verisempi, kuin mitä se nyt on meidän rintamallamme."

*

Matala moraalimme.

Kun sota puhkesi ja täällä alotettiin valli- y.m. varustukset, ja kun tehtaat, tosin puoliväkisin, muutettiin venäläisiksi asetehtaiksi ja muita sotatarvetilauksia suorittamaan, kun monen monet yksityiset rupesivat urakoitsijoina kokoamaan suuria voittoja, ja kun liikkeiden osakkeilla sitten harjoitettiin pörssikauppaa ja kaikkein isänmaallisimmat miehet ja naiset sulloivat ruplia taskuunsa nähtävästi tuntematta siitä mitään isänmaallisen tai eetillisen omantuntonsa vaivoja, tulin usein ajatelleeksi, miten matalaa moraalimme sittenkin on. Kaikille oli kyllä selvää, että Venäjän voitto olisi meidän tuhomme, että sen ase- ja muiden varastojen kartuttaminen oli omaan rintaan kerran tähdättävän puukon takomista, teroittamista. Eihän tietysti voitu harjoittaa mitään julkista agitatsiota vastarinnan aikaansaamiseksi. Mutta olisi voinut toivoa, että tässä asiassa jos missään olisi muodostunut maanalainen passiivisen vastarinnan rintama. Niin ei tapahtunut, vaan päin vastoin toimittiin oman voiton toivossa aktiivisesti venäläisen voiton hyväksi, vieläpä sittenkin, kun jääkärit olivat niiden ammusten yletettävissä, joita täällä valmisteltiin.

Sanotaan ehkä, että oli pakko, että täytyi pelastaa maan teollisuus, että tehtaat muuten ehkä olisivat joutuneet kokonaan venäläisten käsiin. Saatiinhan edes jotain pelastetuksi, estetyksi venäläistä työväkeä tänne tulemasta. Olkoon niinkin. Mutta alistumis- ja myöntyväisyyspolitiikkaa tämä oli, ei vähimmässäkään määrin perustuslaillista. Olisi siinä varmaan voitu saboteerata, jos olisi tahdottu, mutta oli mukavampi pistää rahat taskuunsa. Ei ole tämäkään historiamme kauniita lehtiä. Liikeveljeys venäläisten kanssa vei siihen, että rahakas venäläinen kundi Helsingin myymälöissä oli suosittu, kun suomalainen köyhempi tuskin siedetty. Omaksuttiin venäläiset liiketavat lahjuksineen ja väärine laskuineen. Ei ne ole vain punaiset, jotka ovat "veljeilleet".

On katkerahko kohtalon iva, että ne vallihaudat ja muut varustukset, joita me porvarillisesta rakennusmestariurakoitsijasta ja pikkupomosta gulashi- ja pörssikeinottelija-miljoonamieheen saakka olemme olleet kaivamassa, nyt ovat punaisten parhaita tukipaikkoja, joista ne meitä uhkaavat ja jotka ovat meidän valloitettavat verellämme. Ja niin katkeran kitkerää kuin se onkin, täytyy myöntää oikeaksi, mitä eräässä "Työmiehen" tänäisessä kirjoituksessa "Venäläiset ja me" (joka _muuten_ tietysti on täynnä valhetta ja vääristelyjä) sanotaan: "Suomen porvaristo antoi passiivisen kannatuksen Venäjän sortovallan niille toimenpiteille, joilla meitä näännytettiin. Ja kylläpä he vallan hyvässä sovussa tasasivat venäläisten sotarosvojen kanssa valtion varustustöissä kähveltämänsä varat ja veivät kaikenlaisilla verukkeilla monen työläisen palkat..." En tiedä, onko totta, mutta pelkään pahoin, että on totta, mitä lehti vielä väittää: että "urakoitsijat ovat ilmoittaneet venäläisille töiden teettäjille, että ei tarvitse maksaa työläisille niin paljon kuin siellä ensiksi suunniteltiin."

Ja vallityömiehet poloiset, ne punaiset, jotka noita hautoja kaivoivat, kaivoivat niitä luultavasti omiksi haudoikseen. Ehkä piankin heidän verensä vuotaa niissä virtanaan.

*

Kätilö Manner.

Eilen, kun selostin rouva Kollontayn puhetta Kansallisteatterissa, ei Mannerin puhe, johon se oli vastaus, vielä ollut julkaistu. Tänään se täyttää kuusi palstaa "Tiedonantajassa". Se on oikein jymypuhe, ohjelmapuhe, laadittu ja lausuttu samaan tyyliin kuin minkä tahansa suuren maan pääministerin. Siinä vedetään sen hallitusmuodon suuntaviivat, jonka kansanvaltuuskunta aikoo antaa Suomen kansalle. Kun tämä asiakirja kai aikoinaan tulee olemaan pykäliin pantuna valmiina, jätän puheen siltä kohdaltaan selostamatta. Maistiaisiksi kuitenkin muutamia kohtia.

Manner on ajatellut, että uuteen valtiomuotoon tulisi kuulua määräykset, joiden kautta määrätty luku Suomen äänioikeutettuja kansalaisia, esim. 10,000, olisi oikeutettu tekemään kansan eduskunnalle vaatimuksen, että siitä ja siitä asiasta on laadittava sellainen ja sellainen laki. Ne 10,000 saisivat jättää joko valmiin yksityiskohtaisen tai _ylimalkaisen_ ehdotuksen. Ja kansaneduskunta olisi velvoitettu tuota 10,000 kansalaisen lainsäädäntöalotetta käsittelemään ja siitä päätöksensä tekemään. Jos eduskunta kaikinpuolin hyväksyisi noiden 10,000 tekemän ehdotuksen, niin asia tulisi sillä jo päätökseen. Mutta jos muutettaisiin ehdotusta jonkun verran, niin kansa taas yleisellä äänestyksellä voisi ratkaista, hyväksyykö se tuon 10,000:n tekemän alkuperäisen vaiko kansaneduskunnan siitä muokkaaman ehdotuksen. "Demokraatiseen järjestykseen tulee kuulua myös sen, että kansaneduskunnan muistakin päätöksistä, jotka eivät ole lähteneet suoraan kansan alotteesta, voidaan vedota yleiseen kansan äänestykseen."

Kymmenentuhatta kansalaista -- tai sanokaamme kymmenen agitaattoria, jotka saavat kokoon kukin tuhat nimeä, -- voisi siis milloin tahansa pakottaa eduskunnan käsittelemään päähänpistojaan ja vaatia mahdollisesti koko kansan vähäväliä niistä äänestämään. Mikä kunta tahansa voisi saada eduskuntaan nurkkapatrioottiset alotteensa. Semmoisia alotteita voisi kerääntyä satoja. Kansanvalta sortuisi varmasti ennen pitkää omiin hameihinsa.

Että meillä sosialismi on ollut salaisesti pyrkimässä yksityisen omistusoikeuden lakkauttamiseen, siitä on ollut oireita havaittavissa Mannerin puheessa vaatimus siitä tuodaan julki.

Samoinkuin Kollontay venäläisen vallankumouksensa kehuu Manner omansa saavutuksilla. Hän vertaa vallankumoustaan, ja kai samalla myös itseään, sen ylintä toimihenkilöä, _kätilöön_, joka vapauttaa synnytystuskissaan olevan yhteiskunnan ja sen kohdusta kirvoittaa terveen, elävän ja voimakkaan uuden yhteiskunnan. Se on jo kirvoittanutkin jotain. Se on jo "verrattain vähällä vaivalla" kaatanut yhteiskunnan ylirakenteen ja nyt se tosiasiallisesti hallitsee tässä maassa ja pitää hallussaan valtiovaltaa, käyttäen sitä tarkoitusperiensä hyväksi. "Samalla se myös kaikella voimallaan pyrkii eteenpäin ja askel askeleelta ottaa käsiinsä myös yhteiskunnan taloudellista valtaa. Se on ottanut valvontansa alle taloudellisen elämän eri aloja. Tehtaita pannaan jo käyntiin työväen omilla toimilla. Työväen luottamusmiehiä pannaan niitä ohjaamaan ja teknillisesti hoitamaan, taloudellisesti järjestämään. Samaten maatiloja jo tässä maassa monin paikoin työväen järjestöt luottamusmiestensä ja tilojen alustalaisten välityksellä hoitavat. Näin valtiollisen vallankumouksen suurten saavutusten ohella _taloudellinen_ vallankumous askel askeleelta menee eteenpäin ja sillälailla valmistaa sitä perustusta, jolla työväen tulevaisuuden vallan tulee seistä, jotta se olisi pysyväinen ja varma."

Pysyväinen ja varma. Ei ole milloinkaan ollut paremmin paikallaan vertaus vuoresta, joka synnytystuskissaan puhkuen loi naurettavan hiiren... Ei vain tahdo nauru naurulle tuntua, vaikka koettaisikin.

*

Siviilijutut saavat levätä.

Kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto ei nähtävästi tahdo jättää oikeudenhoitoa retuperälle. Se ilmoittaa kanslistinsa Tyko Varto'n kautta, että kaikki raastuvan- ja kihlakunnan oikeuksissa (miksei myös hoveissa ja senaatissa?) keskeneräisiksi jääneet rikosluontoiset asiat ovat tutkittavat ja tuomittavat sen paikkakunnan vallankumousoikeudessa, missä ne ovat tapahtuneet.

"N.s. siviiliasiain, eli juttujen, joiden pohjana ei ole rikosta, käsittelystä ja oikeuslaitoksista tulee piakkoin julkaistavaksi erityinen laki, joten sellaiset jutut saavat levätä siihen asti."

On hyvä, että ne saavat vielä vähän aikaa levätä, sillä olisi muuten tainnut tulla ylivoimainen urakka vallankumousoikeuksien juristeille. Velkahakemusjutut kai voinevat tulla piankin ratkaistuiksi, niin pian kuin julaistaan laki yksityisen omistusoikeuden poistamisesta. Kun ei velkoja saa omistaa mitään, ei hän myöskään voi vaatia olematonta omaansa takaisin -- jos on porvari. Jos hän on sosialisti, hän luultavasti sekä voi että saa.

*

Venäläisten irtaimisto.

Ilmoitetaan, että kaikki Venäjän sotalaitoksen hallussa oleva irtain omaisuus, samaten kuin aseet, ampumavarat ja elintarpeet ovat siirtyneet Suomen kansanvaltuuskunnalle. Ei mainita, onko siirto tapahtunut oston kautta, vai onko kysymyksessä suurenmoinen lahjoitus, sillä kai tuon tavaran arvo lähennellee miljaardia. Jos se on kauppa, on se kai tavallinen velkakauppa, sillä milläs meidän punaisemme maksaisivat, kun ei ole millä maksaa kaartilaisten palkkojakaan. Jos se on lahja, niin se on lahja Suomen valkoiselle kansalle, joka voitettuaan ottaa sen sotasaaliina punaisilta.

Ei sanota, kuuluvatko laivatkin irtaimistoon. Nähtävästi eivät. Eikähän niitä toistaiseksi voitanekaan lukea irtaimistoon, ne kun ovat vahvasti kiinni jäätyneinä Kruunuvuoren selällä. Vaan ehkä Mannerheim ne aikanaan "irtauttaa."

*

Aito meikäläistä.

"Tiedonantaja" on saanut käsiinsä jonkun koneella kirjoitetun kiertokirjeen, jossa m.m. kehoitetaan "kaikkia kansalaisia, niin miehiä kuin naisiakin, panemaan tarkoin muistiin ne henkilöt, jotka punaisten palveluksessa ovat unhottaneet, mitä heidän isänmaansa ja kunniansa heiltä vaatii, niin että he, kun tilin päivä piakkoin lähenee, saavat ansaitun rangaistuksen rikoksistaan."

Lehti puolestaan uhkaa sen johdosta:

"Siis kuinka herrasväkeä vain huvittaa. Punaisten rintamalinjojen sisäpuolella lienee vielä suurin osa kapitalistiluokan palveluksessa olevia. Punaisten pitämään muistikirjaan voisi niin ollen tulla myöskin merkityksi melkoinen määrä intiviitejä sen suuren tilinteonpäivän varalta."

Sanon näistä ja noista: yhtä luuta vuohen sarvi. Kosto on meidän kansallisimpia ominaisuuksiamme kiro- ja vainovuosien ajoilta ja paljoa aikaisemmilta ja myöhemmiltä. Voittipa kuka hyvänsä, epäilemättä tulee loppulitviikki molemmin puolin tapahtumaan juuri tässä hengessä.

*

Diplomaattinen kirjeenvaihto.

Tämän päivän suuri uutinen on diplomaattinen kirjeenvaihto Ruotsin pääkonsulin ja kansanvaltuuskunnan välillä. Konsuli on Venäjän armeijan ja laivaston täkäläiselle aluekomitealle jättänyt kirjelmän, jossa hän Suomen riippumattomuuteen ja Venäjän demobilisoimiseen vedoten lausuu sen Saksan, Ranskan, Englannin, Hollannin, Tanskan ja Norjan hallitusten tukeman toivomuksen, että venäläiset joukot siirrettäisiin pois Suomesta. Se helpoittaisi suuresti sisäisen rauhan aikaansaamista ja siten myös tämän verenvuodatuksen lopettamista, joka nyt järkyttää mieliä koko sivistyneessä maailmassa.

Tästä kirjelmästä on venäläinen aluekomitea antanut tiedon kansanvaltuuskunnalle, joka siihen vastaa, niinkuin näyttää, aluekomiteankin puolesta. Vastaus on sävyyn ja tyyliin nähden aito Manner-Sirolaa, jotka ovat sen allekirjoittaneet. Siinä väitetään, että venäläisten täällä viipyminen ei suinkaan häiritse eikä loukkaa tai uhkaa riippumatonta Suomea. Päinvastoin Venäjän kansankomissaarien neuvosto on kaiken aikaa mitä selvimmin osoittanut kannattavansa Suomen riippumattomuutta ja jalosti tukenut Suomen kansan vapautta ja oikeutta, myöskin viime aikoina, jolloin täällä vastavallankumoukselliset ainekset valitettavasti ovat tavantakaa aiheettomasti hyökänneet kansallemme myötätuntoisten venäläisten sotaväenosastojen kimppuun.

Tämän jälkeen seuraa Suomen kansan puolesta ankara vastalause Ruotsin Ahvenanmaan valtausta vastaan sekä sitä vastaan, että Ahvenanmaalle on laskettu maihin suomalaisia vastavallankumouksellisia. Tämä menettely on ristiriidassa Suomen riippumattomuuden kunnioittamisen kanssa ja on Suomen alueellisen koskemattomuuden ja kansamme itsenäisyyden loukkaus.

Pää- ja ulkoasiain ministerit Manner ja Sirola ovat terhakoita poikia, niskakarvat pystyssä. Heidän diplomaattinen tyylinsä muistuttaa venäläisten toverien kursailematonta kirjoitustapaa, jota vanhan koulun tyyliniekat hioittuine ja sorvattuine sanontoineen varmaankin jäävät suu auki ihmettelemään. Niin puhuu ainoastaan se, jolla on voimakeinot takanaan tukemassa sanojen tehoa. Ja onkinhan heillä takanaan vallankumouksen punainen armeija sekä Venäjällä että täällä kotona. He voivat riippumattoman Suomen puolesta itse ratkaista, kuinka kauan venäläisten sotavoimain täällä viipyminen vielä on välttämätön.

Johtaako tämä diplomaatinen sananvaihto siihen, että Ruotsi jättää Ahvenanmaan, vai julistaako se sodan kansanvaltuuskunnalle? Luultavasti se ei johda kumpaankaan, vaan jää keskustelu vastaukseksi kysymykseen.

*

Vihdoinkin.

Haapalainen vaatii, vihdoinkin, rikoksellisten, anarkististen ainesten poistamista kaartistaan. Hän on pakotettu myöntämään, että armeijassa on semmoisia, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen yksityisten etujensa ajamiseen ja ovat valmiit ase kädessä käymään rosvouksiin, murhiin, ryöstöihin ja muihin konnantekoihin. Ne ovat riisuttavat aseista, vangittavat ja rangaistavat. Kielletään myös langettamasta kuolemantuomioita eikä saa tehdä sitä edes vankeihin nähden. Kuinkahan monta tuollaista tekoa siis lieneekään jo tehty? Ja mitä ajatellevat rehelliset työläiset tällaisista paljastuksista?

*

Tokoin toimia ja toiveita.

Siinä suuressa juhlakokouksessa, joka tiistaina pidettiin Kansallisteatterissa, esiintyi puhujana myöskin O. Tokoi. Hänen puheensa on julaistu vasta tänään. Sen aiheena on "Elintarvepula ja vallankumous", ja on tietysti erikoisesti omansa kiinnittämään porvarinkin mieltä, sillä jos Tokoi saa leipää, putoaa siitä kai murunen pöydän alle meille porvari-koirillekin. Vaikka eihän tiedä. Tokoin sanoissa, että "työväen ei tarvitse kuolla nälkään yhtään tuntia aikaisemmin kuin herrojenkaan", on jotain kätkettyä uhkaa. Jos tulee tiukka, porvari luultavasti saa kuolla jo päivää ennen. Ettei meitä tulla säälimään, jos niin kireälle ottaa, siihen valmistaa Tokoi mielipidettä omissa piireissään syytöksillään, että elintarvepula Etelä-Suomessa on hallituksen tahallisesti järjestämä. Se ei ole ainoastaan puhdistanut tätä osaa Suomea elintarpeista ja koonnut niitä pohjoiseen, vaan myöskin "tietoisesti tukkinut kaikki kauppatiet, ettei ulkoapäin olisi mitään apua saatavissa."

Hänen omat toimensa kauppateiden avaamiseksi ovat vain toiveita ja ne toiveet ovat niin vähäiset, että hän pelkää tulevan ajan, "jolloin työväki itse huutaa alas sen hallituksen, jonka se on asettanut, käsittämättä niitä vaikeuksia, joissa me elämme." Amerikka on kuitenkin jotain luvannut, se ei ainakaan tahdo, että "Suomen työväki kuolee nälkään." Ja ystävä Venäjä on myös luvannut. Siellä harhailee "350 vaunulastia meidän jo ennen ostamaamme viljaa, ja on _koetettu_ ryhtyä toimenpiteihin näiden karkulaisten kiinni saamiseksi ja tänne palauttamiseksi. Mutta se ei ole helposti järjestettävissä, sillä Venäjän kulutuskeskuksissa myös kärsitään nälkää. Pietari, jonka läpi elintarpeet ovat kuljetettavat, on itse monta kertaa, ei päiviä, vaan jopa viikkokausia ilman leipää." Pietarissa käydessään on Tokoi näillä asioilla nähnyt, että työläisillä ei ole ollut leivänmurua pistää suuhun ja siitä huolimatta heitä elähyttää ja innostuttaa vallankumouksellinen mieliala. "He uskovat vallankumouksen lopulliseen voittoon, he kestävät kohtalonsa, _purevat kaalia ja kurkkua_. Se on kerrassaan ihailtavaa. Siinä suhteessa meillä on heistä hyvin paljon opittavaa."

Niin Tokoi. Venäjän vallankumous on nyt kaalin ja kurkun varassa. Mutta kun meillä ei ole viimeisenä varana edes sitäkään.

Venäläiset lupaavat ja lupaavat. Venäjän liikeasiain komissario, toveri Nevsky, on antanut Tokoin valtuutetulle täydet oikeudet käydä kaikilla Venäjän rautatieasemilla _etsimässä_ tänne lähetettyjä viljavaunuja ja antanut määräykset kaikille virkamiehille, että heidän on avustettava hänen lähettiläitään. Punaisen kaartin ylipäällikkö on antanut määräyksen, että Punaisen kaartin on tarvittaessa avustettava viljalasteja perille toimitettaessa. "Venäläiset _ovat siis luvanneet_ kaikkea sitä avustusta, minkä suinkin ihmiskäsi saattaa antaa. _Toivomme_, että jo läheisessä tulevaisuudessa seuraukset tulevat näkyviin, mutta _mahdollista on, että meidän täytyy_ sittenkin monta kertaa tässä vallankumoustaistelussa _nähdä suorastaan nälkää_."

Eivät nämä punaiset toiveet todella ole valoisat. Olisihan luullut pitävän hiukan ottaa huomioon, mihin eväät riittävät, ennenkuin lähti vallankumouksen taipaleelle. On nyt myöhäistä hiki hatussa hääriä ympäri Venäjän valtakuntaa hakemassa syötävää, joka luultavasti jo aikoja sitten on pistetty parempiin suihin.

*

Suuria lapsia.

Saksalaisten tänne tulosta ei kuulu mitään. On kyllä huhuja, että Suomenlahden suun ohi on kulkenut pohjoiseen suuri saksalainen eskaaderi ja että Danzigista on lähtenyt liikkeelle kuletuslaivoja. Meikäläisten voiton varmuus minua hiukan huolettaa. Täällä jo jaetaan Venäjää meidänkin hyväksemme. Kuolan niemimaa ja koko Viena meille! Raja Nevaa myöten, jopa sen ylikin. Inkeri ja Viro! Niinkuin Googin ennustuksessa on suunniteltu!? Näin taannoin kartan, jossa meidän rajamme oli nauhoin ja nuppineuloin senmukaisesti merkitty. Mutta voihan _mielikuvituksessaan_ nuolaistakin, ennenkuin tipahtaakaan. Lapsena sain sokerin maun suuhuni, kun vain suljin silmäni ja sitä ajattelin. Olemme monessa suhteessa suuria lapsia.

*

Uutispörssi.

Huhut tapahtumista rintamilla ovat niin ristiriitaisia, että ne lopulta menettävät kaiken mielenkiintonsa. Kuinka monta kertaa lieneekään Pori ja Turku valloitettu ja Tampere "pian" otettu ja liikeyhteys Pietariin katkaistu. Varmuudella emme oikeastaan tiedä mitään muuta kuin että rintama seisoo jotenkin ennallaan kulkien Porin pohjoispuolelta Tampereen pohjoispuolelle, sieltä Padasjoelle, Heinolaan, Mikkelin eteläpuolelle, Antreaan ja rajalle. Junat ainakin yhä kulkevat täältä Tampereelle, Turkuun, Poriin ja Pietariin.

Mutta kuinka vähän luotettavia tiedot ovatkin, ei niitä ilmankaan tule toimeen. Kerään niitä, kirjoitan kaikki kuulemani muistiin ja harjoitan niiden kanssa vaihtokauppaa. Meillä on muutamilla tuttavilla oikea uutispörssi, johon kokoonnumme kerta pari päivässä noteeraamaan vapaustaistelun kurssia. Siihen kuuluu etupäässä eräässä suuressa talossa asuvia koulumiehiä. Eräs sanomalehdenpäätoimittaja ja valtiopäivämies on asunut talossa, poissa kotoaan, koko kapinan ajan. Hän ei ole liikkunut sieltä muuta kuin kerta saunassa. Hänellä on veli, hänkin valtiopäivämies, joka on kosketuksissa toisten tietotoimistojen kanssa ja saa sieltä tietonsa. Samoista lähteistä alkuisin olevat tiedot kohtaavat usein toisensa eri henkilöjen kantamina. Aamupäivällä käyn tavallisesti ensi kerran tuossa paikassa. Iltapäivällä kokoontuu uutisklubi mieslukuisampana. Silloin saapuu sinne eräs yliopettaja lukemaan meille venäläisiä lehtiä, joiden avulla voimme seurata varsinkin Venäjän tapahtumia. Ne ovatkin tätä nykyä suurarvoisia, kun Saksa taas alkaa hyökätä itää kohti. Samat tiedot ovat sitten lyhyemmin esitettyinä silkkipaperilehtisissä.

Tänään kerrottiin A. Gripenbergiltä Tukholmasta tulleen salaisen sähkösanoman, jonka mukaan Vaasaan on saapunut suomalainen laiva "Arcturus" tuoden 12 tykkiä, 35,000 kivääriä ja 1 milj. patruunaa ja 100 jääkäriä. Viikon päästä on odotettavissa toinen laiva, joka tuo raskasta tykistöä.

Kevein askelin kuljin siis tänä iltana kotiin. Ehkä rintamat vähitellen alkavat etelääntyä, kun saavat aseita.

*

Pohjalaista sisua.

Sain tänään kuulla kertomuksen pohjalaisesta sisusta. Eräs tuttavani oli kirjoittanut kuulleensa sen eräässä saunassa Tampereella. Toinen punainen oli siitä ihaillen puhunut toiselle punaiselle. He olivat saaneet vangiksi joitakin pohjalaisia, joilta riisuttiin vaatteet, ennenkuin heidät vietiin ammuttaviksi. "On ne perkeleen poikia ne pohjalaiset; eivät olleet millänsäkään, pyysivät vain jättämään sukat jalkaan, ettei tulisi nuha ammuttaessa. Sitten osoittivat sydämen kohtaa: 'Siinä on pilkka, ammu siihen, jos osaat.'"

*

Sota kuin sota.

Olin tähän saakka uskonut, että jos täytyisi valita kahden pahan välillä, kahden kansan välisen ja kansalaissodan välillä, jälkimäinen olisi rauhanystävän kannalta tuomittava paljon ankarammin kuin edellinen ja katsottava vieläkin valitettavammaksi. Luen sen vuoksi melkoisella hämmästyksellä "Arbetet"-lehdestä väitteen, että "tietoiset" työläiset, samalla kuin he ovat kironneet maailman sotaa ja jokaista muuta sotaa eri kansain kesken, aina ovat samalla tunnustaneet, että kuitenkin on sota, joka köyhälistön mielestä on oikeutettu: luokkasota, köyhälistön oma sota sortajiaan vastaan, sen sota vapautumisensa puolesta.

Onko se siis vain sodan tarkoitusperä, joka ratkaisee sen oikeutuksen? Sota itsessään ei ole hyvä eikä paha. Mutta onhan kansojenkin sodilla tarkoitusperänsä, joita sotaakäyvät kansat pitävät yhtä oikeuttavina kuin luokat omiaan. Ja jos luokkasota on oikeutettu yhdelle luokalle, niin on se kai toisellekin, porvaristollekin. Jos se oikeutus riippuu vain tarkoitusperistä, silloin voi porvaristokin alkaa sodan, milloin esim. pelkää hyökkäystä tai sortoa työväen puolelta. Luultavasti tuleekin vielä taisteltavaksi monta porvariston vapautussotaa köyhälistön vallananastussotien jälkeen. Tämä meidän sotamme on jo semmoinen. Maailmanrauhan rakentaminenhan on muka imperialistienkin päämääränä, vaikka heidän sotansa todellisuudessa on vain ryöstösotaa. Samoin tämmöisten luokkaryöstösotienkin kuin tämän meidän. Kaikki sotivat ovat susia lammasten vaatteissa.

*

Jaa, nythän on taas lauantai-ilta. On täysikuu. On kulunut vasta neljä viikkoa, yksi taivaallinen kuukausi siitä, kuin tämä alkoi.

Montako kertaa kalpeat kasvot tuolla ylhäällä saanevat kääntyä päin ja pois, ennenkuin on maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Kai monta ja vielä monenkin monta.

*

Ruvetaanko ottamaan panttivankeja?