Part 7

Tätä tietä on varmaan bolshevismi suuressa määrin tunkenut Sörnäisten työläiskoteihin. Ehkei aatteista ole paljoakaan puhuttu eikä niillä vaikutettu, mutta persoonallinen mieltymys sen aatteen ajajiin on rotuvastenmielisyyttä vähentäen tehnyt työtä aatteen hyväksi. On menty näiden hyvien ja herttaisten miesten mukana, minne ne ovat vieneet. Olen nähnyt sitä vaikutusta maaseudullakin, vallityöseuduilla, eivätkä sen alaisiksi joutuneet suinkaan ole olleet kaikki tavallisia sotaleirityttöjä. Turhaan ovat omat pojat tapelleet. Vaikka ovat antaneetkin ryssille selkään, on ryssä kuitenkin lopulta vienyt tytön. Naisilla, "morsiamilla", on varmaan suuri osuus kansallisessa luhistumisessa, roturaja-aitain repimisessä. Tehdastytöt ovat vieneet suosiollisuutensa koteihinsa, asuntokasarmeihin työläiskorttereissa ja valmistaneet maa-alaa yhteenliittymiselle, jonka hyväksi johtajat puolestaan ovat toimineet omalla propagandatyöllään. Tytöille on venäläinen sotilas sulhanen, pojille hän on veli, ja niin on entisestä vihollisesta tullut sukulainen, jonka kanssa käydään nujertamaan vihattua naapuria, omaa porvaria, ja valtaamaan hänen taloaan. Naisten kanssa kaulakkain, miesten kanssa käsikkäin, sormet sormien lomassa -- on näky, jonka saattoi nähdä kaikissa kulkueissa Helsingin kaduilla, ja siitä on sitten siirrytty vallihautoihin rintamalle, toiset sairaanhoitajattarina, toiset sotilaina. Siinä olisi paljon ainehistoa vallankumouksen yksityis- ja luokkapsykologiaa harrastavalle tutkijalle, sekä tiedemiehelle että kaunokirjailijalle.

*

Tyynnyttelyä.

Kun porvarillinen hallitus oli vallassa, käytiin sen kimppuun lakkaamatta siitä, ettei se voinut hankkia elintarpeita. Eivät mitkään sen ponnistukset saaneet tunnustusta, ei mitään vaikeuksia otettu huomioon. Nyt sitä syytetään siitäkin, että se tahallaan kärjisti elintarvepulaa muka kokoamalla varastoja Pohjois-Suomeen omiin sotilastarpeihinsa. Kavalampaa, ilkeämpää ja samalla tehovampaa syytöstä tuskin voi tehdä, ja miten se on vaikuttanut jonottaviin naisiin, sen olen omin korvin kuullut.

Nyt on toinen äänensävy. Nyt odotetaan kärsivällisesti ja uskotaan vilpittömästi, että Tokoi kyllä hankkii. Uskotaan kaikki, mitä hän uskottelee. Ensimäinen juna on jo lähtenyt Siperiaan hakemaan viljaa ja seuraavia on aikomus lähettää jo viikon lopulla. Ja että ne sieltä myöskin palaavat, siitä ei liene tällä haavaa epäilystä ainoallakaan oikeauskoisella sosialistilla, paitsi asianomaisilla johtajilla itsellään. Sillä he eivät suinkaan ole niin optimistisia, kuin miltä ovat näyttävinään. He näkyvät pelkäävän, että "työväki kyllästyy odotukseen ja kohdistaa tyytymättömyyden ja vihan omaa kansanvaltuuskuntaansa kohtaan". Siinä pelossa lausutaan harras toivomus, että "toverit käsittävät nykyisen ajan vakavuuden ja tilanteen merkityksen ja ymmärtävät menetellä tyynesti ja harkitusti ajan vaatimuksia vastaavalla tavalla". Usein toistuvasta mielten kuohun rauhoittamisesta päättäen sitä nähtävästi on siellä paljonkin olemassa.

*

Lohduttava tieto.

"On vain yksi vihollinen, jota talonpoika pitää vaarallisena -- se on vihollinen, joka pyrkii uhkaamaan hänen kotinsa rauhaa. Kotinsa kynnyksellä taistelee talonpoika leijonan rohkeudella ja hänen vihansa kotinsa vihollista kohtaan on yhtä palava, kuin hänen rakkautensa isien turpeeseen on syvä."

Nämä rivit ovat tänpäiväisestä "Tiedonantajasta" -- ihme kyllä siitä, sillä kun samalla myönnetään että porvaristo osaa näitä talonpojan sielunelämän vaistoja käyttää taitavasti hyväkseen, luulisi omillekin lukijoille käyvän ilmi, mikä voimakas vastustaja juuri näistä talonpojista kokoonpantu valkoinen armeija todella on. Kaikessa tapauksessa on lohdullista täällä, jossa ei mitään tiedä, saada viholliselta itseltään tietoja hengestä ja mielialasta siellä kaukana.

*

Punakaartilaisen palkka.

Vallankumouksellisten eduskunta s.o. Työväen Pääneuvosto on ollut koolla pari kertaa ja sen ensimäisenä ja tärkeimpänä tehtävänä on ollut punakaartilaisen palkan määrääminen. Vakinaisessa palveluksessa oleva saa 450 mk kuussa sekä ruuan. Sen lisäksi hän saa 100 mk kuussa vaimonsa elatukseksi ja 25 mk kuussa lasta kohden, joka tekee 450 + 100 -- sanokaamme keskimäärin 4 lapsen osa yhteensä 100 mk = mk.

*

Valtiopäivämies voidaan panna viralta.

Eilisessä istunnossa hyväksyi Pääneuvosto heidän "valtiopäiväjärjestyksensä" perussäännöt. Se ei ole pituudella pilattu, vain 8 §:ää. Merkittävimpiä säännöksiä on siinä se, että asianomainen järjestö joka on edustajan valinnut, voi milloin hyvänsä katsoo syytä olevan panna viralta vanhan ja valita uuden, jos ennen valitun ei enää katsota ansaitsevan järjestön luottamusta.

*

Suomen Pankki avaa tästä puoleen pano- ja ottotilejä kaikissa konttoreissaan. Liekö ketään vallankumouksen pysyväisyyteen niin luottavaa kapitalistia, joka uskaltaisi uskoa rahansa laitoksen talletettavaksi, joka alkoi toimintansa sisäänmurrolla.

*

Tokoi on yhä enemmän helisemässä, minkä jälleen mielihyvällä merkitsen muistiin. Kuta "pahhee heille, sitä parree meille." Jostain syystä minulla on erityisen paha silmä sitä runnaria kohtaan. Tänään on hän tavallista hermostuneempi. Hänelle on tehty ilmoituksia, että erinäiset kaartin osastot ja muut elintarvelautakunnista riippumattomat ryhmät kaikista varoituksista huolimatta ovat tehneet omavaltaisia elintarpeiden takavarikoimisia ja kulettaneet pois muille paikkakunnille määrätyn viljan -- _usein suuriakin määriä_. Suurin osa Venäjältä tänne saapuneista viljavaunuista on takavarikoitu ennen määräpaikkaansa saapumista. Helsinkiin osotetusta maidosta on osa matkalla takavarikoitu tai kokonaan kadonnut ja Helsingin pieniltä lapsilta, jotka aina ovat saaneet maitoa niukalti, uhkaa maito loppua kokonaan.

Tokoi tavallisuutensa mukaan "ymmärtää kyllä" -- olisi jo aika siitä lakata -- että elintarpeiden puute usein pakottaa omavaltaisiinkin toimiin, mutta toiselta puolen on muistettava, -- sanoo hän -- että jos näin alulle päässyt vallattomuus saa jatkua, joutuu eri paikkakuntien työläiset taistelemaan elintarpeista keskenään. Ellei järjestystä ja annettuja kehoituksia noudateta, käy Kansanvaltuuskunnan Elintarveasiain Osaston toiminta _kokonaan mahdottomaksi_ ja _sijaan astuu täydellinen anarkia_. "Toverit, kaartilaiset ja työläiset! Me _pyydämme_ (!) teitä vallankumouksen menestyksen nimessä säilyttämään järjestyksen. Ellette luota nykyisiin toimihenkilöihinne, niin _valitkaa uudet_, joihin luotatte, mutta säilyttäkää järjestys."

On kuin hän jo suunnittelisi jotain pakoretkeä, niinkuin rotta jo etsisi reikää, mistä putkahtaa pois uppoavasta laivasta.

*

Yliopiston vuoro.

"Nyt on tullut yliopiston vuoro", sanottiin ennen, kun Bobrikoff ja Seyn, tosin siinä ehtimättä onnistua, kurottivat kouransa yliopiston kurkkuun. Nyt voi sanoa saman vallankumouksellisista. Eräässä kirjoituksessa (joku, joka merkitsee itsensä "Yliopistomiehiä") esitetään vaatimus, että yliopiston henki, siinä vallinnut järjestelmä, on kokonaan muutettava ja että sitä varten on perustettava erityinen yliopistoneuvosto, joka hoitaisi sen asiat, samoinkuin kouluneuvosto tulee hoitamaan koulujen ja taideneuvosto taiteelliset asiat kansanvaltaiseen suuntaan. Kirjoituksessa koetetaan houkutella valtapaikkaisia dosentteja mukaan. Muuten on kirjoituksessa kylläkin asiallista se, mitä siinä on lainattua siitä kritiikistä, mikä jo kauan sitten on tullut yliopiston osaksi suomenmieliseltä taholta.

*

Koko hyvin.

Luen ilokseni "Tiedonantajan" uutisen, että valkokaartilaiset Kuhmoisissa ovat olleet aseistetut "koko hyvin". Jos niin on ollut Kuhmoisissa, niin kai myöskin on samoin rintaman muillakin osilla.

*

Senaattori taas runoilee.

Senaattori L. Letonmäki runoilee taas, tehneekö sitten jotain muutakin.

YLI KUOLEMAN KENTTIEN.

Kirj. L. Letonmäki.

Täm' on tehtävä tehdas-orjan, työn lyöttämän vanhuksen: "Nyt eespäin te työläisnuoret yli kuoleman kenttien."

Täm' on vaatimus työläisvaimon laps' rinnoilla nälkäinen: "Isät eespäin ja eespäin pojat yli kuoleman kenttien!"

Täm' on kentälle sortuvan huuto, pyhä huokaus viimeinen: "Nyt eespäin, toverit, eespäin yli kuoleman kenttien!"

Täm' on maailman kansojen käsky proletaarien miljoonien: "Ylös, eespäin, sorretut orjat, yli kuoleman kenttien!"

"Maan herruus te vallatkaatte ja vapaus kansoillen! Nyt eespäin! Elämä kutsuu yli kuoleman kentien!"

Eipä siltä, että runo runona ei olisi mukiinmenevä mukailu jostain einoleinoisesta.

*

Iivo Härkänen senaatissa.

Kuulin kerrottavan, että Karjalan tuntija kirjailija livo Härkönen oli kutsuttu senaattiin asiantuntijana antamaan tietoja Venäjän ja Suomen välejä ja tilejä selvittämään asetetulle suomalais-venäläiselle sekakomitealle. Iivolle oli annettu takuu koskemattomuudesta hengen ja vapauden puolesta. Hän meni senaattiin kirjoineen ja karttoineen. Häneltä pyydettiin ja saatiin tietoja Vienan-Karjalan väestöoloista ja maantieteestä pohjaksi keskusteluille sen liittämisestä Suomeen. Komiteassa olisi pitänyt olla enemmistö liittämisen puolella. Gylling oli m.m. tiedustellut, uskoiko Härkönen porvarien suostuvan rauhaan, jos saisivat Karjalan ja ryssät vietäisiin maasta. Härkönen ei liene osannut vastata sitä eikä tätä. Gylling oli ollut hermostunut ja sanonut, että kaikki menee helvettiin. En ole päässyt tarkistamaan kertojani tietoja. Kerron ne vain huhuina. Kai Härkönen aikoinaan juttuaa asiasta autentisesti.

*

Kahnauksia.

Yhä useammin kuulee huhuja kahnauksista punaisten ja harmaiden veljien välillä. Punaiset uhkaavat puhdistaa kasarmit ja ottaa ne itse haltuunsa, kun ryssät eivät lähde heidän rintamalleen. Pitävät heitä sen vuoksi vastavallankumouksellisina. Muuan joukko lähti luovuttamatta aseitaan, joita sanoivat tarvitsevansa kotonaankin. Terijoella ne heiltä ryöstettiin. Kahakassa oli kaatunut kaksi matruusia. Jotkut palasivat Helsinkiin antamaan raporttia välikohtauksesta. Heidän käsityksensä sikäläisistä suomalaisista tovereista oli, että nehän eivät ole mitään vallankumouksellisia, vaan tavallisia rosvoja.

*

Vielä autolla ajajista (ks. I: 53).

"Pois eestä talonpoika, päästä herra helvettiin!" -- ivaa kansanhuumori köyhän puolesta ylpeätä rikasta. Huutaja on varma siitä, että ajahan aikasi, kyllä tiedän, mihin lopulta päädyt. Minä väistyn ja jään tiepuoleen, sinä ajat ohi ja -- perille. Siitäkö lie syöpynyt veriini taikauskomainen pelko kaikkien kellossa ja selkäkenossa ajavien lopullisesta kohtalosta. Enkä minä ole, ainakaan omasta kohdastani, onnistunut kokoamaan montakaan poikkeusta säännöstä, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Tunsin nuoruudessani virkamiehen sitä vanhaa ratsupiiskakantaa, jonka edessä talonpojan vielä 1870--80-luvullakin piti seista hatuttomin päin ulkonakin. Se herra ajoi aina kellossa, karkuutti edelle, otti hevoset majataloista, vaikka tuli myöhemmin, oli sanalla sanoen mahtava mies, jonka edessä kaikkien täytyi tietää huutia, mutta ei hoitanut asioitaan sen paremmin kuin että vaillingin vuoksi menetti virkansa ja elättelihe vanhoilla päivillään kalastuksella -- muuten kylläkin lievä helvetti, kun kalavesi oli hyvä.

Kun autot alkoivat tässä maassa riehua ihmisten kauhuna ja talonpoika hevosineen ja rattaineen tuon tuostakin löysihe ojan takaa männiköstä, kirahti varmaan moni hammas ja kuului kitkerä manaus. En ole voinut oikein koskaan sietää autoja, en silloinkaan, kun itse selkäkenoherrana olen kiitänyt ohi hullaantuneiden hevosten ja huutavien ja huitovien eukkojen. Jos minulla olisi ollut oma auto, olen varma siitä, että jo aikoja sitten olisin -- perillä. Ryssät olivat tuonnoisna vuonna eräällä kalaretkellä vähällä takavarikoida sekä automme että meidät. Ja niin on minussa yhä kasvanut taipumus pudistaa epäilevää ja varoittavaa päätä kaikille, jotka mahtavoivat voimavaunun notkuvilla patjoilla ja kietovat pölyhajuunsa pikkueläjät.

Kun Seyn pönäkkänä loistoautossaan pyyhkieli Helsingin katuja, niin tapasimme ilkkumasta: aja, mitä ajat, on sinullakin vielä matkasi määrä! Ja tuli hänenkin tielleen se, joka otti omansa. Niin otti Borovitinowinkin, ja kaikki ne ylen ylpeät kenraalit ja amiraalit. Otti keisarinkin, jonka hänenkin näin autossa ajavan, kuitenkin niin surkeana, kuin olisi jo jotain pelännyt.

Takavuosina ajoivat autoissa humalaiset ylioppilaat, nuorukaiset ja neidot niin, että oli ilkeä nähdä. Se oli sitä aikaansa, ylen kevytmielistä ilonpitoa Suomen surullisimpina päivinä.

Sitten alkoivat matruusit ja muut tavaritsit pistimet tanassa pitää tämän kaupungin katuja kilpa-ajo- ja ampumaratanaan. Missä nyt ajanevat, ei niitä ainakaan näy niinkuin ennen.

Svinhufvudkin ajoi jonkun aikaa. Se oli kai se sama pahan onnen auto, jolla Seyn ja Borovitinov olivat ajaneet. Ei hänellä tosin ollut sitä uhmaavaa ärsyttävää ryhtiä, mikä yleensä autossa ajavilla suurilla herroilla. Hänet näki vain vilahdukselta, kuomista lasin läpi. Auto muistutti vähän vankivaunua. Kun hän astui ulos senaatin rappujen edessä, hän hymyili hyväntahtoisesti ja nyökäytti päätään, mutta näytti olevan hiukan hämillään. Ajattelin: kunhan ei mitään tapahtuisi hyvälle miehelle tuossa pirun kelkassa. Mutta tapahtuipa kuin tapahtuikin. Ajakoon hän kuitenkin kernaasti taas autolla, kun palaa. Autolla ajo on nyt vähän siinäkin, kuinka ajaa ja kuka ajaa.

Nyt ajavat punaiset aivan niinkuin matruusit ennen, pyssyineen ja pistimineen retkuen pitkin ja poikin sekä sisä- että ulkopuolella, edessä ja takana, likasuojustenkin päällä vatsallaan. En luule, että hekään hyvänsä edellä ajavat.

Älkööt vain valkoiset kerran tänne tultuaan ajako niinkuin punaiset. [Lisäys jälkeenpäin: Ne ajoivat melkein niinkuin punaiset.]

*

Kiukuttelua.

Mitä kaikkia historiallisia näytelmiä, suurin osa kotimaisia, -- farssejakin, sillä farssikin voi välistä olla historiallinen näytelmä -- onkaan meillä esitetty Kansallisteatterissa, sekä sen sisässä että sen ulkopuolella talon vielä lyhyen olemassaolon aikana. Isänmaalliset juhlat, kansalais- ja puoluekokoukset, Bergbom- ja Iida Aalberg -juhlat, itsenäisyysjuhlat, vallankumoushuumausjuhla, jossa venäläinen amiraali esittää eläköönhuudon vapaalle Suomelle -- ja sitten puoliviralliset, puoleksi sinne pakotetut venäläiset keisarilliset baletit ja entisen rakastajattaren Kjesinskajan näytännöt ja viimein rouva Seynin hyväntekeväisyysiltamat, jotka täytyi antaa pitää valtioavun menettämisen pelossa. Toiset ylpeätä itsetuntoa herättäviä, toiset kansallista häpeää kirvellyttäviä. Siellä pullistihe keisarillisessa aitiossa Seyn seurueineen, siellä nähtiin Maksimoff, Stahovitsh suomalaisten senaattorien kera y.m., y.m. Siellä on kajahtanut "Maamme", "Herää suomi", Karjala, Die Wacht am Rhein, Marseljeesi, Internationale. Ja nyt on kansallinen pyhättö ja suomalaisen taiteen temppeli punaisten ja ryssien juhlamielen purkupaikkana, maansa pettäneiden ja kansansa kavaltaneiden. Eilen siellä oli bolshevistinen juhlakokous, jossa puhujina esiintyivät Kullervo Manner, Aleksandra Kollontay ja Oskari Tokoi.

Rouvan puhe on tänään selostettuna "Tiedonantajassa". Puhuja kehui sillä, että bolshevikit olivat ainoa puolue Venäjällä, joka suoraan ja avonaisesti asettui kansojen täyden itsemääräämisoikeuden kannalle ja tunnusti myöskin Suomen itsenäisyyden. Mutta mitä merkitsee tämä itsenäisyys meille, kun päämääränä samalla on kaikkien kansallisten rajain asevoimalla hävittäminen, ja kun ne rajat todella tätä nykyä jo ovat hävitetyt meidän ja Venäjän väliltä, mikäli se on ollut heille mahdollista? Jos Suomen kansalla olisi itsemääräämisoikeus, ei rouva Kollontay olisi voinut esiintyä Kansallisteatterin näyttämöllä ilman johtokunnan lupaa. Kollontay on valloittaja- ja sortajakansan edustaja, seisoo pistinten varassa ja puhuu niiden päältä. Sillä venäläisellä sotamiehellä, joka tuki meidän sortajiamme ennen ja joka nyt itse meitä sortaa, ei ole muuta eroa, kuin että edellisellä oli tahraisessa sinellissään olkalaput, joita jälkimäisellä vielä tahraisemmassaan ei ole. Niin että kyllä se on yhtä pitkää kuin leveätä, mitä meidän _siltä_ taholta saamaamme itsenäisyyteemme tulee. Ja tämmöisen liiton juhlaa vietetään Suomen Kansallisteatterissa. Miksei Aleksanterin teatterissa tai matruusiklubissa tai Uspenskin katedraalissa?

_Niissä_ olisi ollut oikea paikka puhujattaren ylistellä _venäläisen_ sosialismin tähänastisia saavutuksia. Kollontayn kehunta niistä käy samaan henkeen ja tyyliin kuin meikäläisten ylistely omia saavutuksiaan. Sota on lopetettu, teurastus on lakannut, ja se on muka bolshevikien ansio. Sopinee kysäistä, onko taistelun lopettaminen _sen_ ansio, jonka vastataistelija on saanut siihen tilanteeseen, ettei hän enää _kykene_ taistelemaan, vaan antautuu täydellisesti armoille? Ja mitä lopettamista se on, kun, niinkuin Kollontay kehahtaen sanoo lopettamista vain tempuksi, manööveriksi, kun "tarkoituksena on otollisen tilaisuuden tullen _alottaa uudestaan"?_

Monesta muusta bolssiensa "saavutuksesta" kehui Kollontay. Maakysymys on m.m. ratkaistu. Miten? Vallankumous _nujersi_ aateliston ja maanomistajain riistämisvallan. Siis otti vain. Kai pitäisi nyt meilläkin meneteltämän samoin. Ottaako maa talonpojilta, ainakin talonpojilta_kin_, sillä on sitä vähän maata niilläkin, ja antaako maattomille? Mutta olisiko meidän maattomilla kykyä ja halua ja pääomaa sitä viljellä? Uusi torpparilaki olisi pian sen osoittanut ilman vallankumouksen väliintuloa. Meillä mennään mieluummin tukkitöihin ja tehtaihin kuin ruvetaan raatamaan. Ehkä valmiit talot kuitenkin kelpaisivat, jos karja ja muu irtaimisto seuraisi pakkoluovutuksessa mukana. Ja juuri niin kai lienee tapahtunut Venäjällä. Entisistä rengeistä, päiväläisistä ja torppareista tulisi talollisia ja päinvastoin. Maan _omistajat_ muuttuisivat, mutta eivät maan_omistusolot_. Sekin olisi sitä ryssäläistä yhtä pitkää kuin leveääkin.

Nyt hän lähtee viemään tätä vallankumoustaan muuhunkin Euroopaan, jos nyt meitä enää voi sanoa Euroopaksi -- vaikka se muukin Eurooppa korkeine kanuunakulttuureineen? -- nyt hän lähtee täältä sinne. Meidän Kansallisteaatterimme oli ensimäinen pysäkki sillä matkalla. Ehkä tapausta tullaan pitämään ainakin pikkuisena merkkitapauksena Suomen historiassa. Toinen kestikievari on kai oleva ooppera Kustaa Aadolfin torin varrella Tukholmassa, jollei tie sitä ennen nouse pystyyn. Pysyisi kotonaan ja kypsyttäisi omenansa, ennenkuin lähtee raakiloitaan kaupalle ympäri kaiken maailman kyliä. Hänen omainkin ilmoitustensa mukaan on siellä vielä yhtä ja toista keskeneräistä. Sillä paitse tuota maakysymyksen ratkaisuaan ei bolshevismi siellä ole saanut aikaan muuta kuin että on olemassa jonkunlainen valtion kontrolli teollisuudessa -- jota siellä ei enää ole olemassa. Sitäkin hän suosittelee Suomelle. Ja lopuksi tietysti loistavinta venäläistä saavutusta, vallankumousta, parlamenttarismin kukistamista, joka "ei vie kansanvaltaisuuteen, sillä siinä porvaristolla olisi mahdollisuus ylläpitää valtaansa."

Mannerin ja Tokoin puheita ei tänään vielä selosteta. Huomenna saanen nähdä, mitä heillä on ollut sanottavana suuressa juhlakokouksessa Kansallisteaatterissa.

*

Manner evästelee.

Kansanvaltuuskunnalla on eilen vähää ennen juhlakokousta Kansallisteaatterissa ollut juhlallinen istunto senaatissa, jossa ovat olleet saapuvilla Venäjän toimeenpanevan keskuskomitean ulkomaille matkustavat jäsenet. Siellä ovat samoin kuin sitten illalla teatterissa Manner ja Kollontay esittäneet suurvaltiollisen kaksinlaulun. Manner on laulanut venäläisen vallankumouksen ylistystä, Kollontay suomalaisen. Manner kiittää venäläisiä siitä opista, jota he ovat antaneet _käytännöllisessä_ (ks. yllä) kumouksellisessa työssä; Kollontay ilmaisee ihastuksensa siitä rohkeudesta ja sankariudesta, jolla täällä kamppailua käydään.

Manner evästää vieraita matkalle. Hän lähettää Kollontayn mukana terveisiä Eurooppaan, varsinkin Skandinaviaan, että niiden maiden työläiset ponnistelisivat, jotta näiden maiden kapitalistit eivät pääsisi ainakaan helposti hyökkäämään meidän niskaamme. Jos Suomen työväki saa olla rauhassa vieraiden hyökkäyksiltä, tulee se kyllä omin voimin (s.o. venäläisten avustamana) kukistamaan porvariston vastavallankumouksellisen rintaman. Hän ei siis tyydy tähänastiseen liittolaiseensa venäläiseen, vaan hakee apua kaikilta vierailta kansanvalloilta Suomen porvaria vastaan. Se on kaikkien maiden köyhälistöjen "yhtymistä". Mutta jos tuo porvariparka pyytää apua muiden maiden porvaristoilta, on se maanpetturuutta.

Kollontay kukertaa omalta oksaltaan vastaan ja tarjoo agitatsiomatkallaan rinnallaan paikan myöskin Suomen työväestön edustajille, joiden pitäisi tulla Länsi-Euroopan työväelle selittämään suomalaisten toverien taistelua.

Tämmöisiä kiertueita siellä Suomen senaatin täysintuntosalissa suunnitellaan. Eiväthän mitkään _paikat_ tosin ole pyhät, onhan kirkkojakin häväisty, tehty temppeleistä hevostalleja ja ryöväreitten luolia. Olihan Suomen kansan pyhimpien tunteiden loukkaamista Bobrikoffin ja Seynin aikakin.

Heidän jälkeensä tuuletettiin senaatin tupia. Suursiivouksen tarpeessa ne tulevat olemaan tämänkin jälkeen: niissä kuulutaan asuttavan, keitettävän, tiskattavan, tupakoitavan ja rähjättävän. Mutta enemmän kuin ulkonaisen siivouksen tarpeessa, ne ovat sen maanpetturillisen hengen poistuulettamisen tarpeessa, joka niiden ilmaa nyt saastuttaa. Sillä paikat ovat toki ainakin jossain määrin pyhät nekin.

*

Mikä meitä mahdollisesti odottaa.

Anarkisti-lehti Rab. Znamja kirjoittaa: "Meidän on viipymättä ryhdyttävä puhdistamaan Helsinkiä vastavallankumouksellisista. Me kehoitamme kaikkia matruuseja ja sotamiehiä viipymättä muodostamaan vallankumouksellisia joukko-osastoja ja pommit sekä kuularuiskut käsissä heti ryhtymään kotietsinnöihin kaikissa taloissa, asunnoissa, kellareissa, ullakoilla, varastoissa, ravintoloissa, kahviloissa, hotelleissa sekä hallinnollisissa ja kunnallisissa laitoksissa tarkoituksella juurineen hävittää vastavallankumouksellisten pesäpaikat. Meidän tulee paikalla surmata kaikki kansan viholliset, valkokaartilaiset ja heidän puoltajansa. Meidän ei tarvitse odottaa Smolnan tai paikallisten edustuslaitosten kehoituksia ryhtymään itsepuolustukseen. Hävittäkää siis porvariston pesät. Ampukaa vallankumouksen viholliset. Vain voimalla ja säälimättömällä terrorilla me voimme hävittää kaikki orjuutemme eri muodot."

*

Ohjeita "tuomareille"

Suomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto julkaisee tänään monen palstan pituiset ohjeet rikosasiain oikeudenkäyntijärjestyksestä vallankumousoikeuksissa. On koko joukko uusille tuomareille nähtävästi hyvinkin tarpeellisia määräyksiä, neuvoja ja ohjeita. Alku on aina vaikeaa, mutta ehkä se siinä menee, kun miehet tottuvat.

Niinkuin porvarillisiin oikeuksiin ei vallankumousoikeuteen tarvitse haastattaa todistajia lautamiehen kautta, vaan voi jokainen itse haastattaa todistajansa. -- Valaa ei oteta, riittää, kun todistaja on _vakuuttanut_ puhuvansa totta. -- Liekö käytännössä jo ruvennut tapahtumaan toisin, koska katsotaan tarpeelliseksi muistuttaa, että päätöstä tehdessä eivät asialliset _eikä yleisö_ saa olla läsnä. -- On ehkä myöskin ollut aihetta vaatimukseen, että "oikeuden edessä on esiinnyttävä siivosti".

Tottahan on, että meidän porvarillinen oikeudenkäyttö on ollut hirvittävän hidasta. Nyt pannaan tuomareille uusi kurssi. -- "Jotta oikeudenkäyttely vastaisi tarkoitustaan, täytyy sen tapahtua _nopeasti_, mikäli mahdollista yhtä päätä loppuun asti." Enintään saa päätöksen antaminen lykkäytyä seuraavaan päivään.

On nähtävästi ollut tuiki tarpeellista huomauttaa, että "päätös on laadittava siten, että jos syytetty tuomitaan, käy selville, _minkä_ rikoksen asianomainen on tehnyt."

Oikeus voi takavarikoida tuomitun omaisuuden, koska voi olla tarjona se vaara, että sakkoon tuomittu itse tai muut hävittävät hänen omaisuutensa.

Tuomarin tulee olla "inhimillinen, mutta ei hempeämielinen." "Kansanmiehen omantunnon ja kansan oikeuskäsityksen mukaan punnittakoon, kuka on syyllinen ja kuka ei, ja hänen terveen järkensä mukaan mitattakoon, mikä rangaistus kulloinkin on kohtuullinen."