Part 6

Entinen senaatin puhtaaksikirjoittaja, vanha neiti, tapaa vahtimestarin, joka vielä on toimessaan: "Onko minun liivejäni näkynyt siellä kammarissani?" -- Vahtimestari: "Liivit on poissa ja kello on myös poissa ja neidin huoneessa keitetään priimuksella sekä puuroa että potaattia ja niihin hienoihin papereihin kääritään voileipiä ja muuta ruokaa."

*

Punainen idylli.

Näin aika nätin kohtauksen tänään Pohjoismaiden pankin edustalla. Nuori, kaunis vartijamies joi kahvia, jota hänelle oli tuonut hienoon turkkiin, silkkisukkiin ja ruskeihin uusiin kenkiin puettu punatyttö. Sillaikaa kun poika myhäillen joi kahvia, piteli neiti keikaillen hänen kivääriänsä toisella kädellä, toisessa tarjotin.

*

Pikkueläjät.

Yrjö Mäkelin luo tänään tulevaisuuden kuvan siitä, mitä olisi odotettavissa, jos porvaristo voittaisi. Kysymys tehdään puolueettomille pikkueläjille, jotka tahtovat pysyä erillään kansalaissodasta ja joiden sympatiiat kallistuvat porvarillisten puolelle. Jos porvaristo voittaisi, tulisi maamme heti saamaan kannettavakseen vakinaisen sotalaitoksen: armeijan ja laivaston, ja kaiket siitä johtuvat rasitukset: köyhyyttä, kirousta, siveellistä rappeutumista, hirvittäviä veroja j.n.e.

Kun sotalaitoksella ja sen kauhuilla näin pelotetaan, ei tietysti samassa henkäyksessä käy kehottaminen liittymään omaan jo olemassa olevaan punakaarti-armeijaan, vaikka nähtävästi olisi hyvä halu. Se olisi vähän liiaksi kouraantuntuvaa. Mutta jos ei voi näitä pikkueläjiä kehottaa tarttumaan aseihin, niin voivat he kuitenkin tehdä palveluksen asialle toisella tavalla.

Te, puolueettomat pikku eläjät, mahdollisesti kysytte, mitä teidän tulisi tehdä. No hyvä! Emme vaadi teitä astumaan rintamaan. Ne paikat täytetään luokkatietoisilla sankareilla, jotka tahtovat uhrata oikean asian puolesta kaikkensa, henkensäkin. Ja sellaisia sankareita on meillä tarpeeksi asti, joten emme tarvitse lisää väkeä. Te siis, joille tässä puhutaan, te saatte kernaasti jäädä rauhan toimiin ja jatkaa jokapäiväistä, hiljaista, ahertelevaa elämäänne. Ainoa, mitä teiltä odotetaan ja toivotaan, on se, että kaikkialla _ilmaisisitte siveellisesti kannattavanne niitä_, jotka nyt ovat nousseet taisteluun kansan vapauden polkijoita, vähäväkisten orjuuttajia vastaan. Jos eri paikkakunnilta maassamme alkaisi voimakkaana kuulua rauhallisten pikkueläjien _vaatimus, että vastavallankumouksellisten tulee laskea aseensa_, kävisi näille mahdottomaksi jatkaa taistelua. Nyt ne käyvät sitä muka teidänkin nimissänne, teidänkin valtuuttaminanne, vaikkakaan ette ole heille mitään valtuuksia antaneet. Lopettakaa se heidän valehtelemisensa, te puolueettomat pikkueläjät. Sanokaa julki, että vastavallankumouksellisilla ei ole lupa vedota teidän kannatukseenne.

Taktiikka ja tekniikka on tässä sodassa aivan sama kuin suuressa sodassa. Sielläkin koetetaan saada puolueettomilta valloilta ainakin siveellistä kannatusta. Saa nähdä, kuinka kauan nuo pikkueläjät todella pysyvät puolueettomina tällä puolella rintaman. Tuolla puolella sen he jo aikoja sitten lienevät puolueettomuudestaan luopuneet.

*

Seynin tapaan.

Seyn aikoinaan muistaakseni lopetti partiopoikaliikkeen jotenkin samantapaisella julistuksella kuin millä Suomen kouluneuvosto nyt sen tekee:

Koska on lasten vanhempia, jotka ovat sallineet lastensa liittyä partiojärjestöihin aavistamatta näiden joutuvan täten vedettäviksi luokkasodan liekkeihin, on kouluissa tarkoin varottava, ettei partioliikkeen puolelta enään voida jatkaa mainittua kiihoitustyötä. Koulujen opettajistoa varotetaan ehdottomasti ja edesvastuun uhalla pysymään erossa puuhista, jotka tarkoittavat oppilaiden yllyttämistä muodossa tai toisessa vallankumousta vastaan. Koulujen oppilaita kehoitetaan valvomaan, ettei vastavallankumouksellinen kiihoitustyö saa jalansijaa koulun rauhoitetulla alueella.

Uudenaikaista on, että Kouluneuvosto kääntyy suoraan oppilaiden puoleen vaatien heitä _valvomaan_ (s.o. tovereitaan vakoilemaan), ettei kiihoitustyö saa heidän keskuudessaan jalansijaa.

*

Sulussa olevien ja työväestön haltuunsa ottamien liikkeiden lakossa olleita virkailijoita uhataan saattaa syytteeseen ja rangaistukseen vallankumoustuomioistuimista annetun lain kaikella ankaruudella.

*

Trotski onnittelee.

Venäjän Brest-Litovskin rauhanneuvottelulähetystön nimessä lähettää ulkoasiain kansankomisario Trotski onnittelunsa Suomen vallankumoukselliselle työväelle, jossa m.m. sanotaan:

Me onnittelemme Suomen sankarillista työväen luokkaa, joka riisti valtiollisen vallan porvariston käsistä. Tämä nuori pohjoinen tasavalta, sen sivistynyt ja järjestynyt proletariaatti tulee muodostamaan sosialistisen taloudellisen mallivaltion. -- -- -- Uudet työläisten yksimielisyyden siteet yhdistävät tästä lähtien vapaan Suomen vapaan Venäjän kanssa. Meillä on yhteiset vihollisemme ja yhteiset ystävämme; yhteiset periaatteet ja yhteinen tie. Sama voima panee sydämemme sykkimään. Eläköön vapaa, sosialistinen, veljellinen Suomi!

*

Ei tule apua.

Täällä näin eristettynä ollessa on vaikea tietää mitään varmaa, kuinka suuressa määrin työväki oikeastaan kannattaa kapinaa. Ei innostus aseelliseen toimintaan sentään mahtane olla aivan yleinen, koska "Tiedonantajakin" myöntää olevan puolueen jäseniä, jotka "suhtautuvat vastenmielisesti koko nykyiseen vallankumoukseen". Se on helposti ymmärrettävissä -- sanotaan -- joskaan ei hyväksyttävissä. Kun kerran on lähdetty vallankumouksen tielle, niin on jokaisen tehtävä voitavansa, ettei asiain hoito joutuisi rempalleen ja auttamattoman sekamelskan valtaan. Sentähden olisi kaikki kunnalliset laitokset, koko yhteiskunnallinen koneisto saatavat käyntiin.

Olisihan ne... pitäisihän tässä, -- mutta mikä ihme siinä on, että kangertelee ja äksyilee? Lähetetään kiertokirjeitä, ukaaseja kaikille tahoille venäläiseen tapaan, mutta ei tule apua...

*

Punakaartin raportteja.

Taavetin asemalla on ollut taistelu, jossa valkoisia on kaatunut 10 ja haavoittunut useita. Punakaartilaisia haavoittui -- 1.

Pohjois-Satakunnassa on ollut useita tunteja kestänyt taistelu. Mannerheimiläisiä kuuluu olleen 2000 ja punakaartilaisia ainoastaan muutamia satoja. Punakaartilaisia kaatui 26 ja haavoittui "jokunen". Punakaartilaisten täytyi "hieman" perääntyä.

Nämä ovat tyypillisiä punakaartilaisraportteja. Heiltä kaatuu yhä edelleenkin, useita tunteja kestäneissä taisteluissakin, vain enintään kaksi ja haavoittuu "jokunen". Ei sentään aina; huomaan vielä raportin, jonka mukaan Vilppulan rintamalla kaatui 1 ja haavoittui "muutamia". Valkoiset pakenivat silloin Ruoveden Pekkalaan, jota vastaan hyökätessä kaatui kokonaista 3 punakaartilaista, mutta haavoittui taaskin vain "jokunen". -- Vielä yksi sotatieto, sitten riittäköön toistaiseksi: Loviisan ympäristössä olevien talojen isännät ovat "ruoskan kanssa ajaneet renkiään tappeluun punakaartia vastaan".

*

Miksen antaisi runoilija-haaveilijan taas vaihteeksi puhua ja purkaa mieltään:

_Päivän noustessa._

Päivä nousee...

Kimmeltävät vuorten huiput kohouvat auringon hehkussa kylpein. Punertavat jättihonkien latvat...

On hätä yön pimeillä peikoilla. He tahtovat auringon mustiin pilviinsä peittää ja yhä yön valtiaita olla...

Vaan ei! Ei mikään sen nousua voi estää!

Se kultaa synkät pilvet purppurapunallaan ja mahtavana, voittoisana kohoaa niiden yli...

Haa!... Jo on hetkenne tullut, te yön mustat peikot! Nyt tuomiolle käykää... Me tahdomme kärsimyksemme kostaa vapaina tuhatöisen pimeytenne kahleista...

Terve, sinä nouseva säihkyvä päivä!

Terve, sä nousevan päivän kansa!

Lohtua tuo'os miljooniin murtuneisiin mieliin...

Parantaos syvät, vertavuotavat haavat...

Leppoisana paistaos siellä missä inehmo auransa kurjessa astuu...

Suuri, odotettu ikuisuuden päivä... Me pyydämme sulta paljon... paljon... Rauhaa... leipää... ja elämänarvoa. Me pyydämme kärsimystemme loppua ja vapauden kultaista kesää.

Siksi siunaamme sua, suuren kaivatun päivän nousu!

Eino Launis.

*

En kernaasti uskoisi.

Tämmöisenä kiihkon aikana on yleistä, ehkä ymmärrettävääkin, että tahdotaan painaa villaisella kaikkia omia hairahduksia, jopa rikoksiakin. Me olemme enkeleitä, he ovat perkeleitä, he tekevät kaikkea mahdollista pahaa, me emme _voi_ menetellä muutoin kuin niinkuin hyvä ja oikein on. Meidän puolellamme ei tahdota kuulla puhuttavankaan mistään meikäläisten tekemistä julmuuksista, kaikki sellainen on heidän lehtiensä keksimää valhetta. En ole niitä, jotka tahtovat painaa villasella, en usko että valkoiset ovat enkeleitä. Heidän seurakuntansa on kai sekin sekalaista niinkuin kaikki muutkin seurakunnat. Punaisten levittämissä jutuissa _voi_ olla joissakin jotain perää. Vapauttaakseni itseni yksipuolisuuden syytöksestä panen tähän niistä muutamia; jo siksikin, että lehden lukijakunta ne uskoo tosiksi ja että ne luultavasti tulevat olemaan monen yllytyksen pohjana. Omasta puolestani en tietysti voi uskoa niitä, ennenkuin on varmoja todistuksia niistä tai samantapaisista. Mutta _jos_ ne ovat osaksikaan tosia, olen yhtä ihannetta köyhempi. Jos se olisi siellä usein uudistuva ilmiö, olisin keppikerjäläinen.

"Työmies" kertoo:

Viime tiistaina oli Länsi-Pohjassa kahakkaa punakaartilaisten ja valkokaartilaisten välillä. Tällöin oli eräs punakaartilainen joutunut valkokaartilaisten vangiksi, mutta sittemmin päässyt vapaaksi. Hän on kertonut, että kun hän joutui valkokaartilaisten käsiin, olivat ne sitoneet hänen kätensä selän taakse ja alkaneet lyödä häntä kiväärillä päähän sekä lausuneet: "emme me sinua tapa, mutta kidutamme." Hänen tilansa on arveluttava. Eräältä punakaartilaiselta olivat valkokaartilaiset ryöstäneet 400 mk rahaa ja vaatteet.

Kokemäeltä lähti porilaisten edellä tiedustelumatkalle Lauttakylään kokemäkeläinen työmies Kalle Kantanen. Hän kuitenkin joutui lahtarien vangiksi. Lahtarit panivat hänet rautoihin ja pieksivät sitten uhriaan sekä muutoinkin rääkkäsivät mitä petomaisimmalla tavalla. Mutta silloin vasta saavutti heidän julmuutensa huippukohdan, kun he huomasivat porilaisten joukkojen tulon ja käsittivät jäävänsä näiden kanssa taistelussa alakynteen. Raudoissa oleva ja muutoinkin liikuntakyvyttömäksi saatettu vanki jätettiin erääseen toht. Engdahlin huoneeseen, jonka ovi pantiin kiinni ja sen päälle lippu, jonka mukaan huoneessa piti olla säilytettävänä vihainen koira. Eikä tässä vielä kyllin, vaan he lisäksi suunnittelivat sellaisen pirullisen juonen, että sen täyttyessä heidän laskelmainsa mukaisesti vangitun auttajat olisivat tulleet tämän teloittajiksi. Lahtarit nimittäin asettivat voimakkain panoksin ladatun kaksipiippuisen haulikon kiinteään asentoon, tähtäys vankia kohti, ja sitoivat liipasimista narut oveen niin, että kun sitä avattiin, molempain piippujen täytyi ehdottomasti laueta ja panosten surmata vangitun. Jokainen voi käsittää, millaisia kauhun ja jännityksen hetkiä tämä sai viettää katsoessaan kuolemaa silmiin, jonka omat ystävät olisivat voineet tuottaa apua tuodessaan. Onneksi kuitenkin nämä tunkeutuivatkin sisälle kokonaan toista tietä kuin ihmispedot olivat laskeneet ja vapauttivat vangitun, joka saatiin raudoista irti vasta sepän luo vietynä. Raudat ovat tuodut muistoksi Poriin.

Otaksuttuna, että täntapaisia tekoja on tehty, on muistettava, että ne voivat olla punaisten vastaavien tekojen aiheuttamia. Mutta siinäkin tapauksessa --?

*

Kaivopuistossa.

Talvinen aamupäivä viehätti minut kävelylle. Lähdin Kaivopuistoon päin. Siellähän on sentään hiukan luontoa ja puita ja lumihankea. Tämmöisinä päivinä oltiin ennen Seurasaarella päin hiihtelemässä. Kaivopuistossa liikkuu sunnuntairouvia lapsineen ja kelkkoineen. Kuulen, kuinka he kiukuttelevat sitä, että pikkutytötkään eivät saa siellä käyttää suksia. Semmoinen kielto on todella olemassa. Voihan vielä "strategiselta" kannalta katsoen ymmärtää, että hiihtäminen kaupungin ympäristössä on kiellettävä, mutta lasten pikku-urheilun estäminen on pikkumaista kiusantekoa.

Pistäysin erään tuttavan luo, hänen kauniiseen uuteen kotiinsa, jonka hän äsken on sisustanut. Pidettiin pieni "kotitarkastus". Kaikki oli hienoa ja uutta. Onnittelin häntä, että hän oli saanut kotinsa tähän kuntoon.

"Niin, mutta eihän tiedä, kuinka kauan tämän saa pitää. Tuntuu kuin ei se olisi vielä omani." -- "No, kolmen viikon päästä se on omasi." En uskonut itsekään, että meillä vielä kolmen viikon päästä oltaisiin siinä, että yksityinen omistusoikeus olisi turvattu. Saattaa siihen mennä kolme kuukauttakin.

*

Tuppurainen ja tappurainen.

Mielenkiintoisin puoli tässä touhussa on minusta yhä se, miten he koettavat järjestää sen yhteiskunnan hoitoa, jonka he ovat ottaneet haltuunsa. Sodallahan ei voi olla mitään itsetarkoitusta, sen tarkoituksenahan on päästä hoitamaan otettavaa saalista. Ovathan ne julistaneet koko joukon asetuksia milloin minkin laitoksen haltuun ottamisesta ja uudestijärjestämisestä. Nyt on taas ilmestynyt pitkä "ohjesääntö" tehtaiden ja liikkeiden hoidosta ja valvonnasta, kun ne ovat saatetut käyntiin kansanvaltuuskunnan suostumuksella. Tehtaiden sekä teknillinen että rahallinen valvonta tulee jonkunlaisen tehdaskomitean valvonnan alaiseksi. Se valvoo yksin raaka-aineiden ja tilauksienkin hankintaa. Ohjesäännöissä on parikymmentä pykälää, jotka kaikki tarkoittavat työväen etujen turvaamista, mutta ei ainoatakaan, johon kapitaali, osakkeenomistajat, voisivat turvautua. Tehtaiden ja liikkeiden hoidossa ja valvonnassa ei sillä, joka on pannut niihin rahansa, näytä olevan mitään sanomista. On vain määrätty, että konttoripäällikkö "on vastuussa" liikkeen rahavaroista ja tehtaan omaisuudesta ja on hänen sitä varten esitettävä -- takuu. Mistä tuo satoihinkin tuhansiin nouseva takuu saadaan? Kuka sen punaisten konttoripäällikölle antaa? Kelvanneeko siksi toveri tuppurainen toveri tappuraiselle? Muita ei liene saatavissa.

*

Vankien toivo.

En ole muistaakseni koskaan ennen huomannut kuritushuonevankien esiintyvän sanomalehdissä etujaan valvomassa. Tänään sen tekevät Turun kuritushuonevangit _in corpore_. He ilmituovat riemunsa sen johdosta, että heidät on luvattu vapauttaa. Se kuitenkin on tapahtunut eräillä ehdoilla ja niissä on jotain, "joka on saattanut kovin surulliseksi useita vankeja. Se on se, että vain sellaiset vangit päästetään vapaiksi, joita ei katsota yhteiskunnalle vaarallisiksi. Huomautamme tähän, että jos meitä vankeja lasketaan vain sen perusteella vapaaksi, miten vanhan keisarivallan virkailijat ovat puolueellisuudessaan meitä raporteissaan mustanneet, niin ei meillä ole monellakaan toivoa vapauteen päästä heti."

*

Juttuja esimerkin miehistä.

Eräs pohjalainen saaristolais-vanhus, seitsemättä vuosikymmentä käyvä ukko, joutui poikansa kanssa kiistaan siitä, kumpi heistä lähtee Vaasaan ryssiä vastaan. Ukko oli taipumaton ja sanoi: "Minä olen 50 vuotta odottanut tilaisuutta saadakseni ajaa ryssät maasta. Kun se nyt vihdoin tapahtuu, menen minä nyt. Mutta jos minä kuolen, tule sinä sitten ja maksa ryssälle minunkin puolestani."

Ylistarosta kerrotaan (V. Sanoille) seuraava tapaus: Kun tammik. 20 p:nä oli taistelu kuumimmillaan, mutta pappilan piharakennuksesta oli jo saatu ryssät pois, meni 78-vuotias ukko Iisakki Leppälahti sulkemaan sanotun rakennuksen ovia. Silloin äkkäsi Iisakki ylikamarin välikaton päälle piiloutuneen ryssän, joka ojensi kiväärinsä vanhusta kohti ampuakseen hänet. Ukko oli kuitenkin ryssää nopeampi, sieppasi halon ja iski sillä ryssää käsivarteen, niin että kivääri tuli kolinkolia alas. Mutta solttu oli varannut toisenkin kiväärin ja pesuvadillisen patruunia. Sen huomattuaan iski ukko toisen kerran, jolloin ryssä alkoi puhua bohusta ja antautui. Tultuaan alas antoi hän ukolle kiväärinsä ja patruunansa. Ne ottikin ukko huostaansa ja kuletti vangin yhteiseen vankileiriin.

*

Antonius Caesarin ruumiin ääressä.

Joku päivä sitten oletin, että kuvaukset valkoisten muka harjoittamista julmuuksista luultavasti piankin tulisivat antamaan tekstiä agitatsio-artikkeleihin. Tänään onkin "Tiedonantajassa" jo ensimäinen näyte siitä, miten tätä ainehistoa tullaan käyttämään. Yrjö Mäkelin alkaa pääartikkelina olevan kirjoituksensa "Pysähdy, kuuntele, mieti!" näin: "Pöyristyttävät ovat olleet sanomalehtien kertomukset lahtarikaartilaisten julmuuksista. Ja vielä niitäkin hirvittävämpiä kertomuksia kulkee kansan keskuudessa suusta suuhun." Ja sitten seuraa kirjoitus, joka tarkoitukseltaan ja sävyltään muistuttaa Antoniuksen puhetta Caesarin ruumiin ääressä. Sen näennäisenä tarkoituksena on hillitä kansan koston vimmaa. Kun en tunne miestä, menen niin pitkälle, että myönnän hänen ehkä olevan vilpittömän ja todella tarkoittavan rauhoittamista. Mutta mikä kirjoituksen tarkoitus liekin, sen vaikutus on varmaan oleva päinvastainen, omansa viemään vastatekoihin, kun kirjoittaja yhtä mittaa uudistaa kuvaukset valkoisten julmuuksista ja uskoo ne ilman muuta tosiksi. Pari näytettä:

Muuan toverimme oli kaatunut taistelussa lahtareita vastaan. Hänen ruumiinsa jäi virumaan lahtarien hallussa olleelle alueelle. Lahtarit katkasivat ruumiin kaulan kirveellä ja potkivat irtonaista päätä. Siten kertovat lehdet. Se kertomus on omansa kuohuttamaan mieltä. Ja kostonajatus kihoaa aivoihin. Mutta sittenkin: eihän tässä taistelussa nyt ole kysymys kuolleen miehen päästä.

Ei ole! Revittäkööt lahtarit kaatuneiden toveriemme ruumiita vaikkapa koirillaan. Se ei enää kuulu meille siinä mielessä, että sen seikan takia pitäisi ryhtyä joihinkin vastatoimenpiteisiin. Ruumiiden häpäiseminen ei ratkaise sitä asiaa, josta taistelua käydään. Tapaus on vain surullinen sivuilmiö. Ja meidän tulee varoa, ettemme omasta puolestamme aiheuta sellaisia sivuilmiöitä. Rikolliset saatettakoot tuomioistuimen eteen. Mutta pois yksityinen kosto.

Ehkä hän sittenkin on vilpitön. Sillä samalla hän jälleen vaipuu haaveilemaan tuhatvuotisesta valtakunnasta toteutettuna, mitä meihin tulee, tämän kansalaissodan kautta. Eikä sen saavuttamiseen hänen mielestään vaadita muuta kuin että tuohon valtakuntaan astuvien _täytyy_ olla yleviä ja hyviä.

Mutta olemmeko ja tulemmeko sitä olemaan? Valmistaako Y.M. omiaan siihen yhä puhaltamalla sodan intohimojen liekkiin? Hän tuntee huonosti -- vaiko liiankin hyvin? -- ihmisten heimot, jotka väräjävät vain vaistojen mukaan. Kun hän loihtii esille vihollisen kaikki pahat teot, poistaa manttelin ja osoittaa Caesarin haavoja, ei auta enää vallalle päässyttä raivoa vaimentaa sanomalla: elkäähän sentään raivostuko, elkää kostako pahaa pahalla.

Joukot värähtävät vastaan omalla tavallaan, vaistomaisesti, vastustamatta. Ei mikään kuri voi, tai voi ainakin vain hyvin heikosti, sitä estää. Valkoistenkin puolella on, niinkuin kerrotaan, ollut vaikea hillitä sotilaita lynkkaamasta vankeja heidän nähtyään punaisten veritöitä tai niistä kuultuaan. Tämä sota tulee nähtävästi olemaan hyvin verinen ja katkera, ja raaka molemmin puolin. Meissä piilee vielä raakalaisheimojen verikostovaistoa. Meitä ei ole koskaan kasvatettu ritarillisuuteen. Eivätkähän suuret sivistyskansatkaan ole, Jumala paratkoon, näyttäneet meille esimerkkiä.

*

Venäläisten lähtö.

Y. Sirola ja E. Torniainen ovat äsken käyneet Venäjän työväenneuvoston kokouksessa Pietarissa viemässä täältä sinne terveisiä. Heidän puheessaan puhutaan useassa paikassa Suomen riippumattomuudesta ja itsenäisyydestä, jonka venäläisten toverien kautta olemme saaneet. Näyttää kuin sieltä päin olisi tahdottu saada jotain vakuutusta tästä riippumattomuudesta. Venäläisten vastauksessa ei anneta mitään sellaista vakuutusta, toivotaan vain menestystä molempien maiden köyhälistöjen _yhteiselle_ taistelulle. Ehkä erehdyn, ehkä tervehdyskäynnin tarkoituksena olikin vain värvätä väkeä niiden venäläisten sijaan, jotka täältä joka päivä kuuluvat valuvan kotiinsa, tai vaikuttaa entisten tänne jäämiseen.

*

Nyt näinkin eräästä silkkipaperista, jossa selostetaan haastattelua, mikä N. Vjekillä on ollut Sirolan kanssa, millä asioilla hän siellä on liikkunut. "Suomalaiset työläiset eivät ollenkaan kiirehdi venäläisten joukkojen poistumista; sitä vaativat vain porvarit. Venäläiset lähtevät kyllä, kun katsovat sen tarpeelliseksi."

*

Punainen lippu on verilippu.

Tämä päivä toi tietoja uusista punamurhista. Arkkitehti V. Penttilä on viety asunnostaan Grankullassa ja ammuttu. Hän ei ollut millään tavalla ottanut osaa mihinkään "vastavallankumoukselliseen" toimintaan. -- Lohjalla on surmattu useita henkilöitä, m.m. pappi Tuori, joka makasi sairaana vuoteessaan. -- Eräs nuori ylioppilas Trygve Boldt on kadonnut matkalla, jolle hän jonain viestinviejänä lähti isoisänsä lehtori B. Nybergin asuntoon Hafsuddenissa lähellä Porvoota. Hän oli Topeliuksen tyttärentyttären poika, etevä, hieno nuorukainen. Hänestä ei ole toistaiseksi muuta tietoa kuin että hänet on nähty jossain siellä joutuneen punaisten vangiksi.

Punainen lippu on verilippu. Sen tahratulla pohjalla ei Suomen leijonavaakuna koskaan saa liehua. En koskaan voisi pitää sitä katollani. Lippukysymyksemme on ratkaistu.

Lippumme on oleva sinivalkoinen.

*

Onnellisia miehiä.

Olin tänään tohtori Z. Castrénin luona Siltasaarella. Hänen johtamansa Työväenopisto ei tietysti sekään voi toimia. Työväellä on nyt muuta tehtävää kuin vastaanottaa sivistyksellisiä herätyksiä. Teki virkistävän vaikutuksen tavata tämä tyyni filosoofi. Useiden muiden kanssa työskentelee hän komiteassa yhteiskunnallisten olojen parantamiseksi, joka pohtii edistysmielisiä alotteita tulevaisuuden varalta.

Onnellisia Arkimedeksiä, jotka kaikesta huolimatta voivat ajatella ympyröitään.

*

Veljeytymisestä ja sisartumisesta.

En ollenkaan ihmettele sitä vaikutusta, mikä venäläisillä tovereilla on ollut meidän työläisiin, sitä veljeytymistä ja sisartumista, mikä täällä vuosien kuluessa on niin lujaksi rakentunut. Venäläinen on suuri hypnotisoija ja erinomainen agitaattori. Hän kourasee sydämen pohjasta hyvätuulisuudellaan ja herttaisuudellaan ja lumoaa pian omalla uskollaan. Venäläiset "uskovat" tavattoman voimakkaasti, ovat enemmän kuin mitkään muut valmiit uhrautumaan uskonsa puolesta. He osaavat tavattomassa määrässä vakuuttaa, äänellä, silmillä, ilmeellä ja eleillä. Heidän jokapäiväinen "jej bohunsa" tulee, kaikkein tavallisimmassakin vakuutuksessa, ilmeisesti valehdellessakin, heidän sisimmästään syvänä rintaäänenä niinkuin urkujen sisälmyksistä, usein paksuna, voimakkaana bassona.

Kun ne tekevät propagandaansa milloin uhaten, milloin houkuttelevasti livertäen, paatoksin ja kyynelinkin, on vaikutusta vaikea torjua, vaikka olisi varuillaankin. Tiedän sen joistakin omistakin kokemuksistani.

Ajatella nyt meikäläistä työläistyttöä, aikana, jolloin kaikki hänen henkensä liitokset ovat lauenneet, joutuneena pulskan, puheliaan, joutilaan, politikoivan, lahjovan, halailevan, suutelevan matruusin käsiteltäväksi, vuosikausien kuluessa, joka-iltaisilla kävelyillä, tanssiaisissa, kulkueissa. Tarvitsee vain nähdä hänen täydellisen, autuaan antaumisensa, kun hän jollain esplanaadin sohvalla istuu ritarinsa vierellä, miltei lepää hänen sylissään. Eivät meidän omat jäykät nuorukaisemme koskaan olisi saaneet luoduksi sitä määrää punatyttöjä, minkä matruusit kesäisessä Helsingissä ovat värvänneet vallankumouksen armeijaan.