Part 4

Yhä tiheämmin riviin eteenpäin! Koko maailman köyhälistö katsoo tänne, odottaa. Ei väsymystä. Sortaja on kutsunut aseet olallemme. Yhä lujemmin siis käsi niihin kiinni, siksi kunnes suureen päämääräämme on päästy! Näkymättöminäkin täytyy niiden voida tehdä näkyviä tekoja. Ahtaimpiinkin soppiin pakoitettuna täytyy niiden jaksaa tehoita halki maan, laajoille aloille. Valittavana ei ole muuta kuin joko riistäjien säätämä orjuus ja kuolema, tai sitten niillä aseilla ja verellä ostettu vapaus ja elämä. Ei siis ole myös mitään muuta käskyä, ei muuta tunnussanaa kuin raudanluja:

Eteenpäin!

*

He toivovat.

Punaisten pysäyttäminen Vilppulassa, josta oli seurauksena, että heidän aikeensa saada haltuunsa Haapamäen--Pieksämäen rata ja siten eristää Pohjanmaan ja Karjalan joukot, on heille nähtävästi katkera pettymys. "Työmiehessä" lohduttelekse eräs strateegi kuitenkin sillä, että vaikka liikuntamahdollisuus linjalla Haapamäki--Pieksämäki--Elisenvaara--Viipuri vielä onkin lahtarien käsissä, sen käyttäminen kuitenkin nyt on käynyt vaaranalaiseksi, koska se milloin tahansa voi katketa useammasta kohtaa.

*

Ihmiskalastusta.

Tuskinpa sitä numeroa, jossa ei kalastettaisi ihmisiä, milloin verkko-, milloin syöttipyydyksillä, koetettaisi vuoroon pelotella, vuoroon houkutella, joskaan ei porvarillisia, niin ainakin pikkuporvarillisia. Koulunopettajia, ylioppilaita ja koulunuorisoa taistelee murha-ase ojennettuna työväkeä vastaan, teurastaen säälimättömästi. Heitä, kurjia kouluherroja on kohdeltava köyhälistön vihollisina. Rautatien alempaa virkakuntaa ei uhata, vaan koetetaan houkutella sillä, että heillä on kaikki voitettavana vallankumoukselta. Kirjoittaja ei tahdo jaksaa mitenkään ymmärtää, kuinka pikkuvirkailija "sokaistuna, kärsimyksistä huolimatta, yhä edelleen on valmis kumartamaan ja palvelemaan sitä herraa, joka häntä on säälimättä nälkäpalkalla ilman oikeuksia pakottanut tekemään työtä kapitalistien hyvinvoinnin takia."

*

Eräässä kirjoituksessa "Miksi oikeuskäsitteet ovat alkaneet horjua" koetetaan työväen aktiivista esiintymistä puolustaa m.m. sillä, että porvaristokin on aktiivisesti vastustanut eräitä kansanvaltaisia lakeja m.m. elintarvelakia, joka syntyi eduskunnassa sosialistien toimesta. Sitä lakia ovat vastustaneet ja rikkoneet kaikki tuottajat, elintarvelautakunnat, jopa maan hallituskin. "Jos tuollaisia tapauksia nähdessään myöskin työväestö joskus horjahtaa pois oikeuden poluilta, ei sitä tarvitse ensinkään pitää ihmeteltävänä." Siis jotakuinkin näin: kun porvaristo rikkoi elintarvelakia, saa työväki tehdä vallankumouksen. Mooseksen laki salli ottaa hampaan hampaasta, työväki on ottanut koko pään.

*

Raitiovaunut ja vallankumous.

Olen tässä kenkiäni säästääkseni ajellut raitiotiellä kaikessa viattomuudessa, kuitenkin ihmetellen, että niin monet kulkevat jalkaisin. Joku huomautti minulle että raitiolla ajaminen on kapinallisten kassan lisäämistä ja että raitioliikettä joka on takavarikoitu vallankumouksen hyväksi, siis on boikotattava. Vaikka en luulekaan, että raitioteiden tulot missään tapauksessa riittävät menoihin, eikä teolla ole käytöllistä merkitystä, on se periaatteellisesti aika reippaasti tehty. Sillä on ainakin kauas kantava kasvattava vaikutus. Lapsi pyrkii vaunuun niinkuin ennenkin. Äiti jatkaa jalkaisin matkaansa ja selittää hänelle syyn, miksei hän nouse vaunuun. Lapsi tulee luultavasti ikänsä muistamaan tapauksen ja opetuksen. Pitäisi vain olla samalla matkustamatta rautatiellä, olla käyttämättä sähköä, kaasua ja vettä ja puhelinta ja syömättä Tokoin viljaakin. Onhan juttu pulmallinen. Joku tahtoi minulta vastausta kysymykseen: kummallako tavalla edistän enemmän omaa asiaani: olemalla ajamatta raitiovaunussa ja käyttämättä vihollisen nopeita kulkuneuvoja vastavallankumoukselliseen toimintaani vaiko kuluttamalla kenkiäni ja siten tekemällä itselleni vahinkoa ja hidastuttamalla samalla toimintaani? En osannut vastata muuta kuin: Yksi taitaa enemmän kysyä kuin j.n.e. En rohkene kuitenkaan väittää, että tämä olisi oikea vastaus kysymykseen. Ihailen kaikessa tapauksessa niitä, jotka jaksavat pitää aatteen lipun _niin_ korkealla, että kulkevat lumisohjussakin, ennenkuin nousevat vaunuun. Siellä on muuten runsaasti tilaa tätä nykyä.

*

Kun voitamme, kuinka sitten?

On oikeastaan ollut joutavaa väitellä siitä, kuka tämän taistelun alotti ja kenen oli syy. Eihän voi olla epäilystäkään siitä, mistä päin hyökkäys tuli. Onhan meidän sosialidemokraattisella liikkeellä jo aikoja sitten, miltei alunpitäenkin, ollut tappelua hierova, kimppuun käyvä luonne. Se pääsi alkuvauhtiinsa ensimäisen vallankumouksen, marraskuun suurlakon aikana. Se tosin silloin yhdessä muiden kanssa vain pysähytti pyörät, mutta tyytyi vain pakosta panemaan ne jälleen liikkeelle. Pian yritetään uudelleen! siihen uhkaukseen päättyi suurlakko ja siitä aikoi aktiivisen toiminnan valmistelu, sen höyrypannun lämmittäminen, jonka kone nyt puhkuu. Senjälkeen se määrätietoisesti pyrkii kumoukseen. Kumous, vallankumous, väkivaltainen vallananastus on ollut sen teoretikoiden tietoisena suunnitelmana. Tämän teorian toteuttajain menettelytapana on aina ollut asettaa uusi päämaali, niin pian kuin joku oli saavutettu, ettei vain pysähdyttäisi tähän rauhalliseen saavutukseen. Ensin suurlakko, sitten alinomaiset pikkulakot, alinomainen ryntäily ja jalkakampipolitiikka eduskunnassa, joka tilaisuuden agitatoorinen hyväkseen käyttäminen. Kuta enemmän annettiin, sitä enemmän vaadittiin. Kuta enemmän porvarillinen yhteiskunta, taistelua välttääkseen, väistyi, sitä kiinteämmin oli sosialidemokratia sen kintereillä niinkuin susilauma ahdistamassa hirveä, antamatta sen hetkeäkään hengähtää. Tämä kaikkihan on todettu jo tuhat kertaa, mutta todettakoon vielä tuhatyhdennen kerran. Viimein täytyi ahdistetun pysähtyä ja antautua taisteluun. En sano sitä päivitellen, sillä sellainenhan on aina maailmanmeno. Uusi ryntää, vanha puolustakse ja turha on tulla siitä senttimenttaaliseksi. Se on voitto, joka ratkaisee ja voiton antaa voima ja ennen kaikkea elinvoima.

Me varmasti _nyt_ voitamme, mutta voitammeko seuraavallakin kerralla, joka varmasti tulee? Mutta voitimmepa tai tappasimme, ei täällä meillä nyt ratkaista kapitaalin ja työn maailmantaistelua, ei lopullisesti edes tätä omaamme. Tulipa Suomesta länsimainen porvarillinen tasavalta tai hetkiseksi itämais-bolshevistinen kommissaarivalta, ei se, niinkuin johtajat omahyväisyydessään laumoilleen uskottelevat, vaikuta mitään muuanne, tuskin edes Ruotsiinkaan asti.

Heidän heikoin kohtansa on se, että he voittaenkaan eivät saa toteutetuksi omia ihanteitaan. He tahtovat pystyttää kansanvallan, työväen tasavallan, mutta heidän kömpelöissä ja samalla heikoissa käsissään siitä syntyy työväen diktatuuri, tirannius, ehkä hirmuvalta, joka kaatuessaan kaataa.

Mutta mitä tulee, jos me porvarit voitamme? Siinä vasta koetetaan, mihin porvarillinen yhteiskunta kykenee. Voittomme on meille vaarallisempi kuin tappio, sitä vaarallisempi kuta helpompi se on. Tulemmeko lainkaan olemaan uuden tilanteen tasalla? Sallin itseni sitä epäillä. Mekin luultavasti iskemme yli maalin, kurkotamme kuuseen ja kapsahdamme katajaan. Olemme siinäkin suhteessa "katajainen kansa". Touhuamme, riitelemme, rähisemme, niinkuin ukot kirkonkokouksessa, ja joku kirkkoherra sanelee päätöksen pöytäkirjaan, tukenaan ja takanaan joku korkea-arvoinen tuomiokapituli.

On siis verrattain vähän merkitystä sillä, kuka alotti ja kuka lopetti. Kaikki riippuu siitä, mitenkä asiat järjestetään sen jälkeen, kuin niitä päästään järjestämään.

*

Maaseudulla.

Sain kuulla jotain oloista maaseudulla, m.m. Tuusulassa. Siellä ovat punaiset pitäneet kotitarkastuksia joka huvilassa, on etsitty aseita, m.m. Hjeltien Lepolasta, Eero Järnefeltiltä ja Jean Sibeliukselta, joilta on saatu joitain vanhoja muistomiekkoja ja seinäkoriste-aseita. He eivät saa olla missään telefooniyhteydessä edes keskenään. Joka tien haarassa on vartija, joka vaatii passia. Kun Sibelius aamukävelyillään säveltää, pysäytetään hänet, ja täytyy hänen näyttää passi jollekin Järvenpään kartanon muonamiehen pojalle. Suuri säveltäjä on heille vain tavallinen porvari.

*

Hyvä mies ammuttu.

Suurtilan omistaja A. Aminoff Ruovedellä on ammuttu. Lienee matruusien työtä. Hän oli kansan mies, kuntansa asioita lämpimästi harrastava, hoiti hyvin väkeään ja alustalaisiaan, oli tehnyt melkoisia lahjoituksia m.m. keuhkotaudin vastustamisen hyväksi. Tapasimme usein toisemme Päivälehden aikoina. Vaikka olikin ruotsinmielinen, kallistui hän silloisiin nuoriin.

*

Viranhakijoita.

Kaikenlaisten virkojen hakijoita kuuluu seisovan pitkät jonot senaatin käytävissä. Kun tuollaiselle jonolle ilmoitettiin, että kelpoisuusehtona jonkun viran saamiseen vaaditaan todistus viiden luokan oppimäärästä, kuului tyytymätöntä murinaa: "Otetaan siis sittenkin vain herroja!"

*

Vanhaa kaunaa.

Siihen aikaan kun sosialidemokratia, uuden eduskunnan kokoontuessa, otti ensi askeleitaan julkisessa valtiollisessa elämässä, joutuivat silloiset edustajat -- syystä kylläkin -- persoonallisenkin arvostelun alaisiksi. Heistä tehtiin melkolailla pilkkaa, raakaa, epähienoa ja epäonnistunuttakin, niinkuin meillä herrasväen on tapana tyhmästi tehdä pilaa talonpojasta, "tuppeliinista", moukasta. Semmoinen aina ärsyttää, katkeroittaa ja herättää pitkää vihaa. Nousukas on aina arka arvostaan. Kuinka kauan tuollainen kauna ja viha jäytää mielissä, näkyy tänpäiväisen "Tiedonantajan" pääartikkelista, jossa sanotaan m.m.:

Kun yksikamariset valtiopäivät kokoontuivat, ja työläisten edustajat asettuivat lainlaatijain joukkoon, otti porvarillinen sanomalehdistö tehtäväkseen pilkata ja saivarrella yksityiskohtia heidän esiintymisessään, asettaen naurunalaiseksi koko valtiopäivät, syystä että edustajien joukossa oli työläisiä. Sanottiin, että kaikki todellinen lainlaatijatyö kävi mahdottomaksi sellaisten pätemättömien ainesten mukana ollessa. Sosialidemokratisten edustajain sanoja ja lauseita morkattiin, heidän henkilökohtaisia ominaisuuksia herjattiin ja heidän yrityksensä esiintuoda ja puoltaa valitsijainsa mielipiteitä selittivät porvarislehdet kerrassaan epäonnistuneiksi.

*

Heidän vaikeutensa.

Eilinen "Vapaa Sana" kuvaa valaisevasti sitä tukalaa asemaa, johon kapinalliset ovat joutumassa.

Parhaan kuvan kavaltajien tukalasta asemasta saapi lukemalla tarkoin heidän sanomalehtiensä pääkirjoituksia. Niistä käy empimättä selville, että heidän omassa leirissään ei nähtävästi suurin osa hyväksy venäläismallista sorto- ja hirmuhallitusta, vaan olisi halunnut pysyä rauhallisen ja laillisen parlamentaarisen toiminnan kannalla. Niiden sävy kohdistuu oikeastaan enemmän omien joukkojen kiihoittamiseen ja uskon vahvistamiseen, kuin uhkailuun ja kerskailuun laillisen yhteiskunnan kannattajia vastaan.

Anarkisteillamme on kestettävänä vaikeuksia, jotka yksinäänkin tulevat heidät ennen pitkää kukistamaan. Niinpä on heidän rahallinen ja taloudellinen asemansa mahdoton. Ne miljoonat, jotka he ryöstivät Suomen pankista, ovat pian käytetyt, ja silloin tulee turmiollisena eteen se rahapula, jonka poistamiseksi he nyt jo ponnistavat kaikkensa. Kruununveroja ei heille makseta, suurten tulojen veroja he eivät tule saamaan penniäkään, kunnallisveroja ei makseta liioin ollenkaan, sillä mitään laillista taksoitusta tai ulosotto-tointa ei voida nyt harjoittaa, vaan muuttuu sekin rosvoukseksi. Heti kun valmiina olevat setelit ovat käytetyt, rupeavat he luultavasti painamaan "omaa rahaa", mutta kansantaloudellisen lain mukaan häviää silloin heti viimeinenkin oikea raha käytännöstä jäljettömiin, eikä sitä saada liikkeeseen millään mahdilla. Suomen pankin ulkomaisia saatavia eivät he saa mistään muualta perityksi kuin korkeintaan Venäjältä, ja heidän maksumääräyksiään ei hyväksy ainoakaan pankki muualla ulkomailla. Kun Suomen pankin kultakassa ja kaikki arvopaperit ovat laillisen hallituksen käsissä, toisin sanoen, koko Suomen pankki sen hallussa, ei anarkistijoukkio voi keksiä mitään finanssisuunnitelmaa, jolla olisi vähintäkään menestymismahdollisuuksia. Jo siitä, ettei heillä ole minkäänlaista valuuttaa uusien seteleidensä arvovastikkeeksi ja takuuksi, seuraa, että tuota rahaa ei ainoakaan järkevä kansalainen, ei punaisinkaan kaartilainen, voi millään luottamuksella vastaan ottaa.

Toinen vaikeus johtuu elintarvepulasta. Kun koko se osa maatamme, jossa elintarpeita vielä oli, on hallituksemme vallassa, ei Uudenmaan lääni sekä puolet Turun ja Porin sekä Hämeenläänistä ymmärrettävästi voi hankkia lähestulkoonkaan sitä elintarvemäärää, joka siellä tarvitaan. Julkinen salaisuus on, että vilja Helsingissä on jokseenkin lopussa ja että ne määrät, mitä punakaarti saa siemenviljaa maaseudulta rosvotuksi, eivät riitä edes sen omien joukkojen ruokkimiseksi. Tuoretta lihaa ei ole ollut enää pitkään aikaan saatavissa ja maitomyymälät joutuvat sulettaviksi ennenpitkää, sillä maalta ei maitoa enää tule. Me hallituksen uskolliset kannattajat kestämme tämän tyynesti, mutta mielenkiintoista on nähdä, miten siihen suhtautuvat Helsingin kymmenet tuhannet työttömät, jotka jo nyt kärsivät kurjuutta johtajiensa hirvittävän kevytmielisyyden vuoksi.

Kolmas vaikeus on siinä, että koko yhteiskuntakoneistomme seisoo auttamattomasti. Ne oppimattomat ja sivistymättömät voimat, jotka he ovat haalineet kokoon apureikseen, eivät pysty mihinkään muuhun kuin armottomasti sotkemaan kaikki. Silläkin alalla on edessä ehdoton romahdus, jota he eivät voi millään asevoimalla välttää.

Neljäs vaikeus on siinä, että he eivät ole herroja omassa leirissäänkään. Mitä punakaarti tahtoo, se on komissarien täytettävä vastaan sanomattomasti. On suorastaan sääli nähdä sitä liehittelyä, jolla he kaartiansa kohtelevat. Voittamatonta surua ja murhetta näyttää johtajille tuottavan myös se, että kaikista varoituksista ja opetuksista huolimatta tämä kaarti yhä jatkaa yksityistä kostoansa laillisen yhteiskuntamme palvelijoita vastaan, käyttäen edelleenkin "rangaistuksena" kylmäveristä murhaamista.

Rauhallisesti voimme odottaa tämän "vallankumouksen" päättymistä: sen loppu on selvin sanoin määritelty Suomen voimassa olevassa rikoslaissa.

*

Virkamiesten vastarinta.

Valtion virkamiesten lakko ei anna rauhaa "Työmiehelle", uudestaan ja uudestaan se siihen palaa. Kun virkamiehet aikoinaan palvelivat Bobrikoffia, Seyniä ja Borovitinoffia, mikseivät he nyt palvele Manneria ja Tokoita? Esivalta kuin esivalta, ei toinen laillisempi eikä laittomampi kuin toinenkaan.

Vertailu ei oikeastaan aivan pahasti onnu, sillä ei olisi pitänyt silloinkaan palvella. Olisi pitänyt silloinkin tehdä lakko niinkuin nyt. Mutta se, mikä silloin jäi tekemättä, se tehdään nyt. Erehdys korjataan, on vahingosta viisastuttu. Vertailu ei onnu siinäkään, keitä ne palveltavat ovat, joita "Työmies" vertaa toisiinsa. Totean, että he itse vertaavat omaa hallitustaan Bobrikoffin ja Seynin vastaaviin.

J. K--la väittää tämänpäiväisessä "Työmiehessä", että lahtarit puhkaisevat uhriensa silmät pistimillä ennen pään murskaamista ja hakkaavat vielä elävältä jalat poikki, lisäten: "Ei mikään peto ole niin julma kuin porvari, jonka kukkaroon kosketaan."

*

Perjantaina 15 p:nä helmikuuta.

Aivan niinkuin ainakin...

Tämä kaikki on kyllä niin verisen totista, tai sanoisinko niin kuolemankalpean kaameaa -- mutta joskus tarjoutuu kuitenkin joku koomillinen näky tai tapaus, joka väkisinkin vetää mielen hilpeäksi. On virkistävää nähdä porvarin esiintyvän aatelismiehenä kaikkine hänen eleineen ja sosialistin porvarina vastaavine eleineen.

Kullervo Manner on eilen avannut Suomen työväen tasavallan ensimäiset valtiopäivät niinkuin konsanansa joku valtionhoitaja, presidentti tai kuningas. Ja kaikki on muutenkin niillä valtiopäivillä käynyt samaan malliin ja tahtiin kuin niillä porvarillisilla valtiopäivillä, joiden puhemiehenä Mannerkin kerran toimi -- lukuunottamatta juhlallista jumalanpalvelusta, jota ei ole pidetty.

Heidän duumansa kokoontui takavarikoidussa entisen eduskunnan Heimolassa. Sen nimenä on Työväen Pääneuvosto. Siellä on samat tuolit, samat pöydät, samat penkit ja osaksi samat penkinpainajatkin; luultavasti samat vahtimestaritkin ottamassa vastaan päällysvaatteita eteisessä ja jakelemassa asiakirjoja pulpeteille. Lain leijonaa tuskin on siirretty sijoiltaan, ellei se mahdollisesti itse ole kääntynyt päin seinää tai verhoutunut punaiseen lippuun. Lehdet eivät mainitse, oliko lehteriyleisöä ja millaista saapuvilla ja oliko keitään ulkomaiden diplomaateja läsnä.

Kullervo Manner, tämän tasavallan presidentti, avaa istunnon (sitä nimitetään, vaatimattomasti kylläkin, "kokoukseksi" à la Lundson) ja pitää puheen. Hän seisoo, luultavasti vesilasi vierellään, samalla paikalla, missä Svinhufvud vajaa kuukausi sitten. Hänen takanaan hallituksen tuoleilla mahdollisesti ovat ottaneet sijansa muut hallituksen jäsenet. Hänen ryhtinsä on komean etukumara, katse luja, ääni syvä. Puhe on painettu hallituksen sanansaattajan ensi sivulla niinkuin ainakin valtaistuinpuheet. Se on tyyni ja arvokas, niinkuin suuren valtiomiehen puheen tuleekin olla. Se tekee lyhyesti, asiallisesti ja aito-porvarillisparlamenttaariseen tapaan ja tyyliin selkoa hallituksen toimenpiteistä, luoden suuntaviivoja tulevaisuutta varten.

Syvältä ovat vallankumouksen voitot jo järkyttäneet Suomen yhteiskuntaa. Porvarillisen yhteiskuntajärjestyksen monet valta-asemat ja voimakeinot on riistäjäluokalta temmattu. Niitten virkavalta on huomattavalta osaltaan kukistettu ja avattu tie vallankumouksellisen kansanvallan hedelmälliselle vaikutukselle. Maan valtiollinen keskusvalta ja sen elimet ovat työväen käsissä. Kunnallisen vallan käyttö on niinikään työväenluokan vankoissa kourissa. Vallankumouksensa suurten tarkoitusten puolesta toimimaan on työväki nyt kerran pannut nuo vuosisatojen kehityksen luomat elimet, tarpeettomat niistä poispyyhkäisten ja toisiin valaen työväenluokan tarpeitten mukaisen uuden sisällön.

Vallankumous hävittää vanhaa ja lahonutta. Porvariston luokkalait on suistettu voimastaan ja vaikutuksestaan. Tilalle on ehditty luoda joukko köyhälistön eri kerrosten taloudellista ja henkistä vapautta turvaavia säädöksiä ja siten vakiinnutettu Suomen köyhälistön voittoisaa etenemistä lopullista vapautumistaan kohti. Paljon on tässä vielä työtä. Se on oleva lähimpäin aikojen päätehtävä.

Ne tehtävät, mitkä vallankumous on asettanut työväen elimien suoritettaviksi, eivät ole helpot. Porvariston valtakausi jätti jälkeensä äärimmilleen kärjistyneen elintarvekurjuuden. Kapitalistit ja niiden virkakätyrit koettavat saattaa koko yhteiskuntakoneiston seisaukseen, ja häiritä kansan uudestiluovaa työtä. Näiden suurten vastusten voittaminen on epäilemättä lähiaikoina kysyvä erityisesti vallankumouksen ylimmän valtaelimen, Työväen Pääneuvoston, kaikkea tarmoa.

Suomen työväen suuren vallankumouksen yhtenä tärkeimpänä päämääränä on rakentaa kukistetun herravallan raunioille valtiollisen kansanvallan korkea rakennus. Se on tapahtuva _uuden valtiosäännön_ säätämisellä. Niin pian kuin julmat kansan viholliset ovat koko maassa voitetut, on Suomen kansalle tarjottava tilaisuus yleisellä kansanäänestyksellä hyväksyä itselleen uusi valtiosääntö. Tästä aikoo Kansanvaltuuskunta lähimmässä tulevaisuudessa esittää Työväen Pääneuvostolle perustuslakiehdotuksen, jonka kautta luotaisiin maahan todellinen kansaneduskunta sekä varma pohja kaiken työtätekevän kansan tulevaisuudelle. Näin voidaan varmimmin edistää Suomen työtätekevän kansan suurten joukkojen yhteisonnen lähentymistä.

Valheellista parjausta on siis se vastavallankumouksellisten syytös, että työväki tavottelisi vähemmistövaltaa. Vallankumouksellinen työväenluokka edustaa tosiasiassa kansan enemmistön asiaa, puoltaa palkkatyöläisiä, torppareja, maaseudun maatonta köyhälistöä ja pikkuviljelijöitä, kaupunkien kurjalistoa ja muita suurkapitalistien riistämiä. Kaikille näille taisteleva työväki suuria uhreja kantaen valloittaa paremman elämän perustukset.

Vallankumouksellinen taistelu ei ole päättynyt. Raskaat ponnistukset ovat vielä edessä. Kansan viholliset saavat apua ulkomaisilta kapitalistiryhmiltä muodossa ja toisessa. Se on hidastuttanut työväen lopullisen voiton saavuttamista. Mutta työtätekevän kansan asia ei voi sortua. Sen voitto on historiallinen välttämättömyys. Sen taistelu on elimellinen osa köyhälistön kansainvälistä vapausliikettä. Sen takia se on voitokkaana etenevä.

Kasvakoon Suomen työtätekevän kansan taistelujoukko! Lisääntykööt sen voimat! Mukaan kaikki, joille kansan yhteisonni on rakas! Siten on vallankumouksen voitto taattu ja sen saavutukset turvatut!

Toverit! Pääneuvoston jäsenet! Teillä on tärkein asema työväen suuren vallankumouksen asian valvomisessa. Kansanvaltuuskunnan puolesta tervehdin Teitä, toverit, nyt alkaessanne työnne.

Tämän jälkeen käy kaikki voidellusti ja virallisesti niinkuin konsanaan. Nimenhuudon toimitettua valitaan Pääneuvoston puheenjohtajaksi tov. V. Perttilä ja varapuheenjohtajiksi K. Tuominen ja A. Lehto. Sihteeriksi oli tähän istuntoon kutsuttu Väinö Jokinen. Puhemiesneuvoston -- sekin siis on -- on tehtävä ensi kokoukselle ehdotus sihteerin toimen järjestämisestä.

Juhlatilaisuudesta ei puutu sähkösanomaakaan. Sen on lähettänyt Hangon sos. dem. työväenneuvosto.

Näiden alkuvalmistelujen jälkeen alkaa asiain käsittely. Kansanvaltuuskunnan jäsenten puolesta esitetään kokoukselle kirjelmä, jossa he jättävät paikkansa Työväen Pääneuvoston päätösvaltaan. "Jos tahdotte, toverit, toisia miehiä vallankumoushallituksen tehtäviä täyttämään, niin sanokaa se millä hetkellä tahansa yhteisten järjestöjemme kokousten kautta, ja on heti jokainen meistä valmis siirtämään ohjat kenelle te määräätte."

Kokous lähettää kirjelmän vasta perustettavaan perustuslakia laativaan valiokuntaan kehoituksella, että Kansanvaltuuskunta siihen saakka, kunnes asia palaa valiokunnasta, hoitaa keskeymättä edelleen tointansa.

Sen jälkeen esitetään kokoukselle Kansanvaltuuskunnan esitys, sisältävä ehdotuksen Työväen Pääneuvoston _Perussäännöiksi_. Ehdotus lähetetään lyhyen keskustelun jälkeen valiokuntaan.

Kokoukselle esitetään vielä Kansanvaltuuskunnan Sisäasiain Osaston valtuutetun ehdotus _Punaisen Kaartin palkkauskysymyksestä_. Asia lähetetään lyhyen keskustelun perästä sota- ja talousvaliokuntaan lähemmin harkittavaksi.

Kansanvaltuuskunnan Oikeusosaston puolesta esitetään kirjelmä, jossa kunnioittaen ehdotetaan, että Työväen Pääneuvosto kiireellisimpinä käsittelemiensä asioitten joukkoon asettaisi Vallankumouksellisen Ylioikeuden nimittämisen.

Esitys lähetetään valiokuntaan.

Päätetään asettaa viisi eri valiokuntaa, nim. perustuslaki-, valtiovarain-, _ulkoasiain-_, sota- ja talousasiain- sekä lakivaliokunnat, joihin kaikkiin jäsenetkin valitaan.

Ulkoasiainvaliokuntaan valitaan diplomaatit: Hanna Karhinen, A. Sirén, Laakkonen, Iivarinen ja Engström. Varalta: A. Huotari ja Blomqvist.

Istunto päättyy klo 9.15 i.p. --

Selostusta lukiessani valtaa minut, vanhan valtiopäiväreferentin, miellyttävä, turvallinen tunne siitä, että kaikkihan täällä näkyy alkavan käydä niinkuin ainakin ja että suottahan minä olen tainnut hätäillä ja harmitella, että maan asiat muka menevät päin mäntyyn. Maan "toverit" näyttävät osaavan hoitaa maan asioita aivan niin kuin maan "isät" ennen vanhaan. Eihän ne ole mitään vallankaappaajia ja -anastajia. "Jos tahdotte, toverit, toisia miehiä, on heti meistä jokainen valmis siirtämään ohjat kenelle te määräätte." Sehän on silkkaa parlamenttarismia. Eihän ne istukaan pistinten varassa! Siellähän ei ole kuin 5 punakaartilaista. Ja niin pian kuin me kansan viholliset olemme voitetut, pääsemme kaikki yleisellä kansanäänestyksellä hyväksymään itsellemme uuden valtiosäännön.

Lahtarit siellä Pohjanmaalla, jos tietäisitte... laskekaa pian aseenne ja tulkaa äänestämään!

*

Suurista miehistä.