Part 2

Kaikki kelpaa ja joutuu heillä yllytyksen palvelukseen. Kaunokirjalliset palat, runot, novellit, ovat läpeensä tendenssikirjallisuutta. Siinä suhteessa olisi porvarillisilla aatteittensa ja asiainsa ajajilla heiltä tavattomasti opittavaa. Eilen oli "Työmiehessä" kirjallisestikin verrattain mukiinmenevä kuvaus ("Kurjien yöpuu", kirj. Feeli M--n) miehestä, jonkinlaisesta Juudas Iskariotista, joka puutteen ajamana pettää aatteensa, liittyy suojeluskuntaan, tappaa entisen toverinsa ja omantunnonvaivoissaan lopulta hirttäytyy.

*

Kansan valtuuskunta -- Washingtonin kabinetti.

Yhtämittaa elää minussa psykolooginen uteliaisuus varsinkin johtajiin nähden siitä, mitä miehiä he oikein ovat, ovatko puhtaita itsetietoisia seikkailijoita, vai missä määrin he ovat itsepetoksensa uhreja. Enkä minä aina voi torjua sitä uskoa, että he todella ovat sammakoita, jotka puhaltauvat häriksi. He huumaavat itseään omalla luulo- ja tekosuuruudellaan. He kuvailevat olevansa jotain aivan erinomaista. Nähtävästi on tässä aito suomalaista pikkuitserakkautta ja piilevää suuruudenhulluutta, joka silloin tällöin puhkeaa esiin ja jota joukkojen ainaiset hyvähuudot eivät suinkaan ole omiansa vaimentamaan.

Heidän oma äänenkannattajansa "Suomen kansanvaltuuskunnan tiedonantaja" julkaisee tänään kirjoituksen "Työväen hallitus ja sen tehtävät", joka alusta loppuun on äitelintä itsensä kehumista. Tässä muutamia näytteitä:

Työväen hallitus eli "Suomen Kansan Valtuuskunta", kuten sen virallinen nimi kuuluu, ei voi ylpeillä loistavilla nimillä. Tosin on eksynyt joukkoon muutamia maisterin, tohtorin ja tuomarin arvon saaneita miehiä, vaan pääasiassa on hallitus kokoonpantu kovan elämänkoulun käyneistä henkilöistä, jotka ovat katsoneet syvälle ihmiskunnan kurjuuden kuiluun, oman voiman miehistä, jotka raskaan työn lomassa ovat hankkineet teoreettiset tietonsa ja käytännöllisesti kypsyttäneet niitä moninaisissa yhteiskunnallisissa luottamustoimissa. Se edustaa karaistua, koeteltua voimaa, varmaa kestävyyttä ja horjumatonta päättäväisyyttä.

Tämä Suomen tasavallan ensimäinen vallankumoushallitus muistuttaa monessa suhteessa Yrjö Washingtonin kabinettia, noita työnkaraisemia, ahavoittuneita lännen miehiä, joille korkeasti oppinut europalainen valtioviisas nauroi, mutta jotka sillaikaa, kun vanha maailma pudisteli epäilevästi päätään, tekivät väsymättömästä työtä ja kykenivät ei ainoastaan hallitsemaan, vaan luomaan perusteet maailman mahtavimmalle ja rikkaimmalle tasavallalle.

Semmoisia poikia ne uskovat olevansa: karaistuja, koeteltuja, kestäviä, voimakkaita, päättäväisiä. Minä uskallan pudistaa päätäni, mutta he uskovat Washingtonin miesten malliin luovansa perusteet mahtavalle ja rikkaalle Suomen työväen tasavallalle ameriikkalaiseen malliin. He nähtävästi todella sitä uskovat. He asettavat itselleen kysymyksen: Onko se (Kansanvaltuuskunta) tässä tehtävässään onnistuva? ja vastaavat ehdottomasti: On!

Se on onnistuva, ei viisautensa eikä voimansa vuoksi, vaan ennen kaikkea sen vuoksi, että sen pyrkimykset johtuvat historiallisesta välttämättömyydestä ja ovat sopusoinnussa suurten joukkojen, yhteiskuntamme valtavan enemmistön taloudellisten etujen ja siveellisten vaatimusten kanssa.

Että voitto on oleva vallankumouksen, siitä tuo joka päivä todistuksia. Palavan vallankumouksen innostuksen valtaamana rientää joka päivä punaisten lippujen juurelle miehiä ja -- _naisia_ paljon enemmän kuin voidaan ottaa vastaan. Aseistaminen sujuu nopeasti. Ei mitään pelkoa, ei mitään epäilystä, ei mitään erimielisyyttä, rintama on eheä ja luja kuin kraniittivuori.

Niskoittelevain virkamiesten rintama on kyetty yhdessä viikossa murtamaan. Rautatie, posti, sähkölennätin toimii Etelä-Suomessa jo säännöllisesti. Rahavaikeuksia ei ole. Viljaa on tullut Venäjältä ja nykyisen sopimuksen mukaan saadaan sitä niin paljon kuin vain keritään omilla junilla noutamaan. Vallankumous on -- samalla kun se on virittänyt uutta tulevaisuuden toivoa, -- avannut joukon uusia elämänmahdollisuuksia. Kun tähän lisäämme, että porvaristo ja sen rahalla ostetut joukot, jotka taistelevat vain rahakukkaron, kuolleen pääoman puolesta, ne eivät voi koskaan leikata työväen lihaa, leikkaamatta samalla omaa lihaansa; ne eivät voi koskaan hävittää työväen luokkaa hävittämättä oman elämänsä edellytyksiä, sillä työväenluokan häviö merkitsee koko yhteiskunnan kuolemaa.

Porvariston voitto on kansan itsemurha!

Siinä uskossa, että Suomen kansa ei ole sortuva minkään Mannerheimin joukkojen pistimiin, vaan on tämän raskaan ajan läpi vaeltava uutta elämää kohti, siinä uskossa tehdään yötä ja päivää väsymätöntä luomistyötä "Kansanvaltuuskunnan" kaikilla osastoilla, rakennetaan uutta Suomea.

*

Ruvetaan jo syömään rukiin siemeniä.

Yllä selostetussa kirjoituksessa kehaistaan, että "viljaa on tullut Venäjältä ja että sitä saadaan niin paljon kuin vain keritään omilla junilla noutamaan." Seuraavassa kirjoituksessa sitä kuitenkaan ei enää sanotakaan saatavan, "vaikka kansanvaltuuskunta onkin ryhtynyt tarmokkaisiin toimenpiteihin viljan saamiseksi Venäjältä. Pietari tarvitsee itsekin paljon viljaa". Ja mitä tekee kansanvaltuuskunta? Se antaa määräyksen, jolla _puolet_ ensi syksyä varten varatusta _rukiin siemenestä_ takavarikoidaan. "Jos tarve vaatii, niin tämä syödään." Epäilemättä tarve tulee vaatimaan, että syödään puolet ja toisetkin puolet.

*

Kaarti ottaa omansa mistä saa.

Syödään nähtävästi mielin määrin, vatsan täydeltä, kun kerran on päästy viljavarain herroiksi. Kaarti ei näe hyväksi noudattaa korttijärjestelmää. Intendenttilaitos koettaa heitä siihen mielinkielin taivutella. Tietystikin turhaan, sillä kaarti ei varmaankaan välitä kiertokirjeistä, koska elintarvelautakunnatkaan eivät sitä tee. Ne takavarikoivat eri paikkakunnilla omaan lukuunsa eivätkä ilmoita valtuuskunnalle takavarikoidun tavaran laadusta eikä määrästä. Näkyvätpä ottavan sitä asemiltakin ohi kulkevista junista. Mutta täällä Helsingissä vaimot jonottavat kärsivällisesti ja uskovat, että Tokoi lopulta kaikki hyvin toimittaa.

*

"Tiedonantaja" ilmoittaa senaatista löytyneen papereita, joista muka käy selville, että Tukholmassa on toiminut "telegatsioni", joka ennen rauhanneuvottelujen alkamista on "puuhannut saadakseen Saksan valtaamaan Ahvenanmaan". Entä sitten?

*

Rahalla ja valheella.

Mistä porvaristo on saanut miehiä taistelemaan vääryyden puolesta? kysyy "Työmies" tänään. On nähtävästi yhä edelleen hyvin kiusallinen tosiasia, että lahtareita on niin paljon. Tilasto kuulemma osoittaa, että varsinaisia kapitalisteja on maassamme mitättömän vähän verrattuna "varsinaisiin" eri työaloilla ahertaviin kansalaisiin. Mutta "rahalla saa ja hevosella pääsee". Kapitalistimme ovat _ostaneet_ itselleen miehiä. Miehet ovat rahalla maksetut. Ei sentään kaikki. Toiset on saatu mukaan "valheilla ja inhoittavilla, mädännäisyyttä uhkuvilla vääristelyillä"; nämä ovat henkisesti kehittymättömiä, konttoristeja, pieniä virkailijoita, jopa koululaisiakin, yleensä "sivistyneistöön" kuuluvia, joita on saatu liittymään mukaan saarnaamalla huligaaneista ja anarkismista. Näitä koettaa "Työmies" kääntää puolelleen. "Ettekö ole tulleet ajatelleeksi sitä seikkaa, että tarvitaanko noita huligaaneja ja anarkisteja vastaan niin pirulliset varustukset kuin tykit ja kiväärit, granaatit ja kuularuiskut? Mistä näitä huligaaneja noin mahdottomasti olisi voinut yhtäkkiä ilmestyä?"

Niin, mistä? Se on kysymys, josta kai moni muukin kuin "Työmies" nyt päätään punoo.

Rintamalla olleet punakaartilaiset kai muuten voisivat "Työmiehelle" ilmaista, onko sen takana vain konttoristeja ja koululaisia. Kyllä siellä näyttää olevan hiukan kovakouraisempaakin väkeä, lienevätkö sitten rahalla ostetuita.

*

He ja me.

Tänään on 18 astetta pakkasta. Siellä ylhäällä pohjoisessa, rintamalla, on kai vielä kylmempi. On noloa istua lämpimässä huoneessaan auringon paistaessa sisään ja kahvikupin ja aamutupakan ääressä lukea lehteään, ainoata, mikä on saatavana, tätä vastenmielisen valheellista "Tiedonantajaa", jonka on käynyt ostamassa katukulmassa naukuvalta pojalta.

Siinä on tutut kirjasimet, tuttu koko ja tuttu paperi -- "Helsingin Sanomain", joiden painossa sitä väkivaltaisesti painetaan. On surkeaa nähdä oma hevonen vieraissa valjaissa, vieraan ruoskan alla. Missä kunnossa sen Erkko kerran löytänee.

Mutta vielä kiusallisempaa on nähdä nuoruutensa haaveet ja mieliaatteet väärennettyinä ja turmeltuina, ylösalaisin asetettuina. Niinkuin tänäänkin kirjoituksessa: "Me lopetamme herravallan ja annamme kansalle vapauden." Herravallan lopettamista tai ainakin rajoittamista ja kansanvallan laajentamista sitä meikäläisetkin olemme kaiken ikämme harrastaneet. Merkitsihän K.P.T. aikoinaan ei ainoastaan "koko programmi toimeen", mutta myöskin "kansan pyhää tahtoa".

Eihän oikeastaan periaatteessa pitäisi olla mitään muistuttamista sitä vastaan, miten heidän hallituksensa, kylläkin kaunisniminen, Suomen Kansanvaltuuskunta, tehtävänsä paperilla ilmaisee. "Se ei kohoa korkealle jalustalle, jakaakseen käskyjä kansalle. Se odottaa vain kansan tahdon ilmaisua pannakseen kansan tahdon täytäntöön. Se julistaa kansan ainoaksi auktoriteetiksi, ainoaksi todelliseksi majesteetiksi. Se lopettaa kaiken virkavaltaisuuden niin ylhäälle kuin alhaallekin. Ei ole olemassa mitään virka-armeijaa eikä virkamiehiä entisessä merkityksessä, on vain kansan luottamusmiehiä, jotka kansa useassa tapauksessa itse valitsee yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden perusteella ja jotka toimivat ja täyttävät tehtävänsä kansan välittömän valvonnan alla. Vanha virkakoneisto on siirtynyt iäksi muinaismuistojen joukkoon ja sijalle on astunut toveri, kansan luottamusmies."

Sellaiseksihan mekin ennen kuvittelimme suomalaista, demokraatista hallitusta ja kansallista suomenmielistä virkamiestä. Saimme nyt nämä, jotka hutiloivat kaiken ehkä iäksi. Taka-askeleena tästä, kun kaikki on päättynyt, luultavasti kehittyy vielä entistäkin lujempi ja pönäkämpi virka- ja harvainvalta. Meitä luultavasti kyllä tullaan hallitsemaan entistä hiukan suomemmin, mutta samalla huonommin.

*

Entinen "vapauden aika" ja nykyinen.

Kirkkoihin taitavat ihmiset vielä saada vapaasti kokoontua, mutta en tiedä, uskalletaanko yhtyä yksityisiin hartausseuroihin. Kaikki muut harrastukset täytyy hoitaa salaa. Olihan se aikaa sekin ryssän aika, kun esim. Kirjailijaliiton ja Kirjallisuuden Seuran ja yleensä kaikkien seurojen kokouksissa kökötti poliisi oven suussa -- usein hyvinkin häpeissään. Nyt, jos ehkä saisikin milisiltä samalla ehdolla luvan kokouksen pitoon, ei kuitenkaan kenenkään kunnia sallisi tehdä ilmoitusta kokouksesta. Ennemmin kokoonnutaan salaa hajottamisen ja vangitsemisenkin uhalla.

Oli tänään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valmistusvaliokunnan kokous. Kapinallinen seura, kymmenkunta miestä, hiipi eri aikoina takaovesta ja takateitä kellarikerran kautta johonkin varastohuoneeseen, ettei vain Ritarihuoneen edustalla tepastelevat kiväärimiehet saisi vihiä työväen tasavaltaa uhkaavista salahankkeista. Kokouksessa keskusteltiin runoista ja saduista ja sen semmoisista. Menin varomattomasti kyllä ikkunaan. Vartija, hyvin tärkeän näköinen, totinen ja velvollisuudentuntoinen, huomasi minut ja loi minuun tuiman ryppykulmakatseen. Hän oli keksinyt "lahtarin", joka mene tiedä vaani ties minkä kuularuiskun takaa. Siellä olisi muuten ollut kylläkin turvallista ampua vanhojen kirjavarastopinkkojen takaa. _O tempora!_ Bobrikoffin aika oli "vapauden aikaa" nykyisyyden rinnalla.

*

Kuuluisi saavan ostaa ryssiltä kuularuiskuja, jos olisi rahaa. Ne nähtävästi alkavat realisoida pesäänsä. Turun kasarmilla myödään saappaita 50 markasta pari. Suksia saisi hyviä ja halpoja.

*

Tahrivat, tuhrivat.

Myöhään yöhön kuuluu senaatin talosta tulet tuikkavan. Siellä ne hiki hatussa istuvat ja laativat lakeja ja ottavat haltuunsa virastoja ja laitoksia toisen toisensa perästä. Ovat laativinaan, ottavinaan. Ovat touhussa kuin lapset talosilla ollessaan. Ei se ole totta, eikä siitä totta tule. Niillä on ohjat, niillä läiskää ruoskat puuhevosen selkään, ne huutavat ja manaavat ja ne tekevät mielikuvituksessaan huimaavia retkiä niinkuin Peer Gynt -- valehdellen niinkuin hänkin, käyttäen miten kuten toisten aatteita ominaan. Sillä nämä heidän mielikuvitusretkensäkin ovat varastettuja porvareilta. Ne hakevat laatikoista vanhojen virastojen alotteita ja ottavat osan ja jättävät toisen, tahrien, tuhrien ja pannen omiaan väliin.

*

Tämä on kaikin puolin niin tragikoomillista, niin hullunkurisen totista ja totisen hullunkurista, että on suorastaan anteeksiantamatonta, ettei kukaan sano järjen ja rauhan sanaa. Mutta eihän tässä voi. Ja hyvä kai on, että saavat näytellä kappaleensa loppuun. Ei ole epäilystäkään, että siitä tulee loistava, murheellinen fiasko.

*

Ryöstösotaa tämä on.

Tämä on kuin jotain vanhan ajan villi- ja valloittajaheimon ryöstösotaa: Tullaan maahan, ryöstetään, poltetaan, syödään, hävitetään kuin vihollismaata, otetaan mistä saadaan. Sitten palataan omalle maalle ja jätetään rauniot savuamaan. Mutta yhtäkkiä huomataan, että on oltukin omassa maassa. Luultiin hävitettävän vierasta, ja hävitettiinkin omaa.

*

Pääasia.

Ne nyt _ottavat_ rahaa ja ruokaa. Fyysillisesti väkevämpi vain muitta mutkitta ottaa, mistä saa. Hän ei voi muuta, hänen _täytyy_, sillä hetkellinen hätä ja tarve ei voi valita keinoja. Ei voi eikä tarvitsekaan. Kun on rajoitettu varasto, jota ei osattu jakaa tasan, niin että kaikki olisivat saaneet yhtä paljon, jaetaan se nyt näin: se ottaa, joka ensin ehtii, ja työntää heikommat syrjään. Eiköhän tässä pohjalla ollut kaiken alkuunpanijana vain se vaisto, että täytyi joutua ja takavarikoida elintarpeet voimakkaimmalle, ottaa ne, ryöstää ne ja viedä ja jättää laari tyhjäksi. Hoitakoot porvarit asiansa, kuolkootkin. Kunhan _me_ elämme. He elävätkin ehkä viikon pari kauemmin, jos sitäkään. Siinä se todellinen kannustin, se ei ole ehkä tietoista, ainoastaan vaistomaista. Siinä sivussa hoidetaan politiikkaa ja ajetaan köyhälistön asiaa, mutta se ei ollut sittenkään pääasia. Pääasia oli saada kaapatuksi leipä porvarin suusta. Viimeisen kannikan vienee kaarti ja aseettomat omatkin saanevat nuolla näppejään.

*

Pakopirtillä.

Olin eilen illalla rovasti Mannermaan luona, hänen pienessä huoneessaan erään pihan perällä. Siellä oli myös piispa Koskimies. Olivat pohjoisen hiippakunnan päämiehet täällä etelässä kuin "pakopirtillä", ison vihan aikuisella, kuin erämaassa Suomen pääkaupungissa. Oltiin sitä mieltä, että punaiset ennen vaikka voittakoot kuin että heidän kanssaan ruvettaisiin minkäänlaista rauhaa hieromaan. Jos antautuisimme hiukankaan, niin tämä pian taas uudistuisi. Parempi, että pysyy leppymätön sotakanta ja siveellinen rintama ehjänä, kuin että ruvetaan tinkimään ja kompromissaamaan. Sitten voidaan puhtain aattein ja puhtain lipuin lähteä valloittamaan takaisin, mitä olemme menettäneet. Tätä väkivaltaa ei saa koskaan tunnustaa, vaikka siihen täytyisikin väliaikaisesti ja pakollisesti alistuakin.

*

Tanssitaan -- veri vuotaa.

Täällä kuulutaan tanssittavan joka ilta, kaikissa kasarmeissa, kaikissa työväen huoneustoissa, Smolnassa, ehkä Säätytalolla, mahdollisesti senaatin linnassakin. Työväen talot ovat kaikkialla maallakin muuttuneet tanssitaloiksi, jo kauan sitten. Agitatsiokokouksia, jotka päättyvät tanssiin. Johto ei pane sille mitään sulkuja. Se nähtävästi suosiikin näitä orgioita, sillä eivät ole ne tilaisuudet vain viattomia toverikarkeloita. Kansalle annetaan _se_ vapaus. Mitään siveellistä tai aatteellista kuria ei vaadita, kunhan valtiollinen puoluekuri pysyy lujana. Nuorukaiset ja neidot tanssivat ja tottelevat, äänestävät niinkuin käsketään ja saavat siitä palkakseen vapauden viettää illatsuita pyhänä ja arkena ilman mitään kontrollia. Se on sitä lajiaan _panem et circenses_... Avaan ikkunani, kuuluu jostain sotilassoittokunnan valssin soitto. Se kuuluu joka ilta, jo ennen auringon laskua. Toisia viruu verissään rintaman metsissä, kanuunat ammuvat ja kuularuiskut rätisevät...

*

Verikoston vaistot.

Jos punaiset voittavat ja heidän valtansa jää joksikin aikaa olemaan eikä ole muita keinoja sen kukistamiseksi, syntyy varmaankin porvarillinen salaterrori. Tulee syntymään uusia Schaumanneja. Mannerin, Tokoin ja muiden täytyy ympäröidä itseänsä lujalla henkivartiostolla. Kysyin eräältä papilta, miten hänen tuntonsa ja oikeudentuntonsa suhtautuisi semmoisiin tekoihin tyranneja vastaan. Hänen silmänsä välähti, sitten hän virkkoi: "Se on nyt niin, että ihmisen oikeudentunnon täytyy purkautua tavalla tai toisella, epänormaalisestikin, ellei muuten voi." Ihmisessä piilee verikoston ja omankäden tuomio-oikeuden ja lainkäytön vaisto herätäkseen vuosisatainkin unesta.

*

Omantuntoni ovea kolkutetaan.

Kuinka me nyt noita punaisia tuominnemmekin, kironnemmekin, omituista kuitenkin on, että kirous sittenkään ei tahdo oikein karskahtaa. Tämä on rangaistus eikä siitä pääse, että tämä on rangaistus "syntiemme" tähden. Että rangaistus olisi tasapainossa "rikosten" kanssa, sitähän ei tahtoisi myöntää. Mutta kai näillä seurauksilla on ollut syynsä. Kaikki, mikä tapahtuu, on mekaanista loogillisuutta. Onhan muuten monen monta kertaa myönnetty, että emme ole tehneet läheskään kaikkea, mitä olisi pitänyt, emme edes, mitä olisimme voineet. Laiminlyönti-syntejä katsotaan yleensä niiksi pienemmiksi, mutta talouden hoidossa on sitä rappiolle päästävä, vetelä, saamaton isäntä suuri syyllinen. Me emme olleet kyenneet tätä taloamme aikain kuluessa hoitamaan niin, ettei tätä olisi tullut. Ei se lopultakaan ole kaikki kiihoitusta. Emme ole osanneet emmekä ymmärtäneet tehdä "oikeutta kaikille". Tulemmeko sitä voitettuammekaan tekemään? Menneisyyden varjot yhtyvät tulevaisuuden varjoihin ja päämme päällä vaakkuu pessimistinen pimeä.

*

Ylösalaisin.

Tänään tuli luokseni eräs tuttava, otti taskustaan leikkeleen jostain, niinkuin otaksuin, rintaman takaa salaa tulleesta maaseutulehdestä, ja luki:

Suomen historiasta tunnetaan, että vieraiden maiden sotajoukot ovat aikoinaan tässä maassa tehneet kamalata tuhoa. Taloja ovat hävittäneet, karjan tuhonneet tai vieneet mennessään, asukkaat ajaneet metsään, tallanneet viljavainiot, surmanneet rauhallisia asukkaita ja muuta tuhoa tehneet. Mutta se kansantaloudellinen hävityksen määrä ei vetäne vertoja sille hävitykselle, mitä (he) tämän puolentoista viikon aikana ovat tehneet. (Heidän) rikkomat rautatiesillat ja muu heidän aikaansaamansa tuho on markoissa laskien varmasti paljon suurempi, kuin mitä aikoinaan esim. ison vihan kauhut tälle kansalle tuottivat.

-- Epäilemättä, vaikka lieneekin vaikea arvioida ison vihan kauhuja markoissa ja penneissä.

Toverini jatkoi:

(Heidän) hävitysvimma ei näet rajoitu ainoastaan rautateihin ja siltoihin. Sillä mikäli on kerrottu, ovat (he) maaseudulla tuhonneet asukkaiden omaisuutta, rosvoten asukkailta kaikki elintarpeet, siemenviljaa myöten. Lisäksi karjan ottavat navetoista, lampaat läävistä ja siat -- mitä niitä vähän jälellä, onkin -- läteistä, kaikki mitä suinkin saavat mukanaan kuljetettua, lainkaan välittämättä siitä, millä tavalla rauhalliset asukkaat tulevat toimeen, elävätkö vai kuolevatko nälkään. Näin menettelevät he asukkaiden kanssa, jotka ovat omia kansalaisia, puhuvat samaa kieltä. Julmemmin ei voi ajatella enää minkään vihollisen menettelevän.

Moista menettelyä, moista tuhoa ja turmaa tuovaa julmuutta harjoittavat (he) arvatenkin n.s. strategisista syistä. Se on kuitenkin maailmanlopun strategiaa, joka kostaa myös tekijöilleen. Se on julmuutta, määrätöntä julmuutta, josta kärsimään joutuvat etupäässä viattomat ihmiset, vaimot ja lapset, joilla nykyiseen asiaintilaan ei ole ollut varsinaisesti mitään osuutta. Sellainen on sydämettömyyttä, jollaista lienee maailman sodassakin sattunut vain joitain kertoja. Mutta jos sellaista sattuikin, sai se aina maailman sanomalehdistössä ankaran vastustuksen osakseen. Sellainen menettely onkin tuomittavaa. Ei kansalaissotakaan oikeuta sellaiseen julmuuteen, jollaista (he) harjoittavat hävittäessään asumuksia, ryöstämällä viljan ja karjan ja siten saattaen viattomat ihmiset hätään ja kurjuuteen.

Mutta moiset tuhotyöt eivät kohdistu ainoastaan nykyajan ihmisiin ja nykyisiin oloihin, vaan on niillä vastaisuuteenkin nähden ratkaiseva vaikutus. Ajatellaan esim. maanviljelystaloja, joista viedään karja ja siemenvilja pois, miten ne pääsevät vastaisuudessakaan elämään? Moniksi vuosiksi menettävät sellaiset talot maataloudellisen tuotantokykynsä ja vielä aikana, jolloin pitäisi kaikki voimat ponnistaa elintarvetuotannon lisäämiseksi, aikana, jolloin ei mistään tavarasta ole niin puute kuin juuri elintarpeista. Julmuuksillaan he tahtovat siis tuhota maan maanviljelystä ja tehdä tuottavan toiminnan mahdottomaksi. Niin raskaita koettelemuksia tahtovat he kaikkien onnettomuuksien lisäksi tälle kansalle ja etupäässä sen tuottavalle luokalle aikaansaattaa. He tahtoisivat saada maasta, tai ainakin sen eri alueista erämaita hävittämällä taloudellisen viljelyksen ja sen avulla vuosien aikana kokoonsaadut hedelmät. Raakalaisia ovat. Monin kerroin nimensä arvoisia.

-- Niin ovat. Raakalaisia ovat.

Toverini katsoi minuun hetken aikaa toinen silmä sirrallaan ja virkkoi:

-- Täällä on sitten mitalin toinen puoli. Seuraavassa on esitys siitä, miten toisella puolella menetellään:

Nälkiintyneille ihmisille, vaimoille ja lapsille ovat he jakaneet omista vähistä eväistään leipäpalasen, auttaneet asukkaita palaamaan asuinsijoilleen, joilta he ovat vainoa pakoon lähteneet. Sellainen menettely on kaiken kiitoksen arvoista ja osoittaa se, että he... ovat säilyttäneet kalliin avun, inhimillisyyden tunteen... Sen tunteminen on opettanut heitä avuttomia auttamaan ja oikeutta tekemään. -- Mutta vielä toisestakin syystä on tällä menettelyllä kaikkea tunnustusta ansaitseva puolensa, sillä nimittäin, että tuotantolähteitä, olivatpa ne maita, tehtaita tai mitä muita laitoksia tahansa, ei ole hävitettävä, vaan mitä tarkimmin suojattava ja saatettava ne käyntiin ja niiden kautta saatava luoduksi tärkeitä taloudellisia arvoja. Tämä varsinkin elintarvetuotannon alalla on monin verroin tärkeätä, että näin menetellään, sillä tottakai me aiomme elää vielä kansalaissodan jälkeenkin ja elää entistä paremmin... Mutta näin ei suinkaan tapahdu, jos tuotantolähteet hävitetään tai turmellaan. Käyntiin ne on saatava ja paljoa paremmin kuin tähän asti on ollut asian laita. Tähänastinen kokemus onkin osoittanut, että he tässä suojelustehtävässäkin ovat onnistuneet sillä tavalla, että ovat ripeästi ja rohkeasti etenemällä saaneet estetyksi toisten katalat hävitysaikeet. Rosvojen on ollut monasti suin päin paettava pahateostaan ja sillä tavalla ovat rauhalliset maalaiset säästyneet hävitykseltä ja roistontöiltä. Maalaiset saavat olla kiitollisia siitä, että heidän omaisuutensa on säilynyt. Ja varmaa on, että tämä menettely saa aina täyden tunnustuksen, jota vastoin toisten inhat konnuudet tulevat kaikki vähänkin ajattelevat kansalaiset tuomitsemaan.

Koskaan ei mikään vihollinen liene tässä maassa sellaista taloudellista tuhoa aikaan saanut. Mutta tämä kaikki innostakoon meitä kaikkia ponnistamaan voimiamme, että moisista yhteiskunnan vihollisista päästäisiin ikiajoiksi rauhaan. Saataisiin rauhassa kehitellä ja kasvatella yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja tällä nurkalla sellaisiksi, että kansa olisi oloihinsa tyytyväinen.

Kysyin, mikä lehti se oli ja miten hän oli saanut sen käsiinsä. Toverini ojensi minulle leikkeleen. Se oli tämänpäiväisestä "Työmiehestä".

-- Se, mitä sinä luulet sanotuksi punaisista, on sanottu valkoisista ja päinvastoin. Ne ovat valkoiset, jotka vievät karjan ja ryöstävät siemenviljan, ja punakaartilaiset ne, joille maalaiset saavat olla kiitollisia siitä, että heidän omaisuutensa säilyy.

*

Millaisen punakaartilaisen pitäisi olla.