Part 12

Erityisenä tikkuna punaisten silmissä on tietysti se yleisö, joka täällä huoletonna, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, kuljeskelee päivät päästään katuja pitkin sinä aikana, kun se on heille sallittua. Tuota yleisöä on entistä runsaammin päivisinkin liikkeellä syystä, että virastot ja liikkeet seisovat. Mutta tätä ei nyt punaisten "yhteiskunta" voi sietää, "tällaista vetelehtijäin joukkoa ja tuhlata vähiä ruokatarpeitaan niille. Se on saatava mukaan yhteiskuntaa hyödyttävään työhön. Katuyleisö on kertakaikkiaan mobilisoitava yhteiskunnan hyväksi". Kirjoittaja "Työmiehessä", joka käyttää tuota komeata nimeä Orjanheimo, työntää hallituksen tarkemmin ajateltavaksi, miten tämä katuyleisön mobilisoiminen käytännössä toteutetaan. Itselläänkin hänellä kuitenkin on aate. Elintarpeita kuluttava tyhjäntoimittajajoukko on pantava niitä tuottamaan. "Kuokka ja lapio kouraan, oli se sitten herra tahi narri, ylhäinen tai alhainen, ja kääntämään maata peruna- y.m. viljelystä varten, ojittamaan peltoa, lantatunkioita levittämään."

Joutaisihan tästä hyvinkin maantöihin ja olisin iloinen, jos minutkin sinne jonnekin lähetettäisiin. Jospa olisi mennä pyytämään passia lantapatteritöihin. Mutta nythän on vasta maaliskuun 6:s päivä, lumi peittää pellot, laaksot, vuoret, maassa on kai myös routa. Niin on ainakin täällä, Helsingin ympäristössä, miten lie sitten maaseudulla. Ei ainakaan vanhana pahana porvarillisena aikana ollut tapana ryhtyä ojankaivuun, perunan viljelykseen ja iantatunkioiden levittämiseen vielä tähän vuodenaikaan. Mutta ehkä maat sulavat siihen mennessä, kun valkoiset tulevat. Suosittelen aatetta katuyleisön maatöihin mobilisoimisesta sen hallituksen huomioon, joka _silloin_ on olemassa. Tämän johdosta muuten tuumittiin meidän talon miesten kesken, ettemme ensi kesänä tee muuta kuin tuotamme elintarpeita: kalastelemme.

*

Nurmijärven Punikit ja punikit.

Jos muistatte, niin toimitettiin Impivaarassa Nurmijärvellä ennen muinoin ankara härkäin teurastus, niinkuin Seitsemässä Veljeksessä kerrotaan, ja siitä oli monet merkilliset seuraukset. Nyt on siellä tulossa yhtä ankara lehmäin lopetus. Punikit ovat tuominneet 2,500 pitäjän Punikkia kuolemaan, koska niille, ynnä yhteensä 150 hevoselle, ei voida antaa "rehukorttia" rehuvarojen vähyyden vuoksi. Näiden eläinten karjoista valitsemista varten pitäjä on jaettu neljään piiriin. Karsimisen toimittaa 3-miehinen joukkue, joka määrää, mitkä eläimet on lopetettava tai pitäjästä pois toimitettava. Karsimisessa otetaan huomioon hevosiin nähden ikä ja viallisuus, lehmäin nähden lypsykyky, siitosarvo ja ikä. Karsimisessa mahdollisesti tulevia "ristiriitoja" -- arvaapa sen, että siinä tulee Vendla-muorien suut soimaan -- käsittelee 8-miehinen tutkijakunta, joka saa käyttää "ammattitaitoista" apua, jos tarpeelliseksi katsoo.

Mainitun toimenpiteen kautta teurastettaviksi tulevat eläimet saa omistaja, joko itse tai elintarvelautakunnan välityksellä, kuljettaa kulutuskeskuksien elintarvelautakunnille. Muut eivät saa lihaa kuljettaa. Jos karjan omistaja itse omiksi tarpeikseen suolaa lihaa, on se sitä ennen punakaartilaisen läsnäollessa punnittava ja paino ilmoitettava elintarvelautakunnan kansliaan.

Minä tahtoisin olla Nurmijärvellä, kun tämä rankaisuretkikunta kulkee Jukolasta Jukolaan kivääreineen ja kuularuiskuineen.

*

Narsissit ja tulpaanit.

Täntapaisia salakirjoituskirjeitä saapuu ja kiertelee vähä väliä. Tämä on lähetetty Porista 3/III 1918.

"Olen jättänyt kaiken politiikan ja alkanut harrastaa ainoastaan kukkaislyökkien hoitamista ikkunoissa: tulpaanien ja narsissien. Edelliset nuutuivat jo kovien merituulien puhaltaessa luoteesta päin ja nyt ne, kun pohjoisesta suoraan porotti, ovat kokonaan kuoleutuneet. Oli aikomus saada tänne uusi lähetys tulpaaneja, mutta olen kysynyt asemalta, ja sanotaan, että lyökit ovat karisseet tiellä pois vaunusta; ei mitään ole tullut perille."

*

Muistutus sopimattomasta käytöksestä.

Raumalta annetaan seuraava ajankuva (3/III 1918): "Kahdeksas luokka lopetti koulunsa 28/II ja ajoivat tavanmukaista ajoaan ympäri kaupunkia. Heti levisi punaisten joukkoihin huhu, että nyt lahtarit ajavat rintamalle, ja illalla, kun iloiset lapset olivat kokoontuneet juhlaa pitämään, ympäröitiin talo, asestetut miehet ryntäsivät sisään, jopa ottivat kaksi poikaa pihalle 50:n askeleen päästä ammuttaviksi. Kuitenkin muutettiin tuomio siten, että seuraavana aamuna kaikki pojat käskettiin tuomioistuimen eteen, jossa sitten saivat muistutuksen -- sopimattomasta käytöksestä."

*

Välivaltioaatteesta.

Huhut saksalaisten tulosta Ahvenanmaalle yhä varmistuvat. On suuri tapaus, että he ainakin _ovat_ Suomessa. Kun he kerran ottavat sen asian hoitoonsa, he hoitavat sen, sitä kesken jättämättä. Ei ole tietoja, millaisia joukkoja he siellä laskevat maihin. Puhutaan vain 800 miehestä, ja sitä parempi kuta vähemmän. Jo pelkkä heidän tulonsakin luultavasti vaikuttaa ratkaisevasti. Karhu lyöpi kämmeniinsä ja karjaisee, niin karja kaikkoo mölisten. Turku lienee heidän helppo vallata, saapuessaan sinne jäänmurtajalla tai jäätä myöten kevein joukoin.

Minä tässä muuten viisastelen samalla tavalla kuin "Vapaan Sanan" suurpolitikko ja strateegi, joka tyylistä päättäen on sama kynäilijä, joka ennen kapinaa eräissä ruotsalaisissa iltalehdissä esiintyi suurella varmuudella ja suurella asiantuntemuksella meikäläisenä Nörregaardina. Hän tiesi tarkalleen, milloin ja mistä Hindenburg hyökkää ja jos Hindenburg sitten hyökkäsi, sanoi hän: 'sanoimmehan me sen', tai jos Hindenburg ei siten ja siten hyökännyt, sanoi hän: 'Hindenburg ei tosin hyökännyt, niinkuin me olimme odottaneet, mutta' j.n.e. -- aina siis kuitenkin 'Hindenburg ja me' tai 'me ja Hindenburg'. Samoin hän nyt lueskelee Mannerheimin ajatuksia. Suon hänelle kernaasti sen ilon, että Mannerheimin päärynnistys ei tapahdu Tamperetta vastaan, vaan jossain Lahden ja Pietarin välillä. Kun rata siltä väliltä katkaistaan, putoo sitten Tampere itsestään kuin kypsä hedelmä puusta.

Hän suunnittelee muuten suurta historiallisesti merkityksellistä tulevaisuutta Suomelle. Tai ei oikeastaan _hän_, sillä onhan niistä jo ennenkin kannuja valettu ja olihan aate sen lennokkaan hymnin aiheena, jonka rouva Maila Mikkola esitti itsenäisyysjuhlassa Kansallisteaatterissa. "On todella enemmän kuin todenmukaista, että Saksa ei ole kieltävä meiltä apuaan. Saksan suoranainen voitto sodasta Venäjän kanssa on se ketju bufferttivaltioita, Ukraina, Puola, Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa, Viro ja Suomi, jonka se on luonut itsensä ja itäeuroppalaisen raakalaisvallan väliin. Kaikkia näitä valtioita vastaan on Suurvenäjä suunnannut uuden valloitussodan siinä muodossa, että se koettaa niissä toteuttaa bolshevistisen ohjelman. Puola, Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa ja Viro ovat jo pelastetut raakalaisen kourista. Ukrainasta, joka jo näytti olevan hukassa, on kohta puolet jo valloitettu eikä loppusuoritukseen enää menne montakaan viikkoa. Että Saksa pitää huolen siitä, ettei Suomi putoa pois tästä bufferttivaltioiden systeemistä, on itsestään selvää."

Olisihan todellakin suurenmoista, jos tämä bufferttivaltioaate toteutuisi ja että mekin olisimme siinä mukana, aatetta avustamassa ja aatteen avustamana. Mekin yhdessä muiden kanssa osana elävästä eurooppalaisesta kiinanmuurista slaavilaista aasialaisuutta vastaan. Kai tämän muurin sisäpuolelle, linnan ulkopihaksi, tulisi Venäjän Karjalakin ynnä Kuola ja Lappi ja Jäämeren ranta. Kaljua päätäni huimaa. Hei, kuinka minä silloin vuokraisin lohikosken siellä jossain ja rakentaisin kalasaunan ja hymiseisin siellä kantelonkielin ylistystä maailmansodalle ja bolshevismille ja kansankavalluskunnalle, joiden kaikkien välillisen-välitöntä ansiota se olisi! Yksi minun aina skeptillistä päätäni kuitenkin epäilyttää. Näistä välivaltioista tulisivat Ukraina ja Puola ja mitkä kaikki, olemaan slaavilaisia tai puolislaavilaisia, ja veri on vettä sakeampaa. Olisiko niistä pitkään aikaan vielä suojaksi ainakaan Suomelle, joka on niin kaikin puolin toista maata.

Saksan pitäisi tietysti seisoa selkärankana. Mutta tuleeko esim. Viro, todella suomensukuisesti kansallinen Viro, koskaan olemaan Saksan luotettava ystävä, niin kauan kuin sen maa on parooneilla?

Niin että -- mutta miksei tähän aikaan voisi tuuditella itseään uskomisensa uskomiseen. Nyt ovat ryssät vielä täällä meidän kurkussamme tai ainakin ne härisevät uhaten milloin vain karata siihen. Komentaa heitä: kush! marsh! -- ja portti kiinni jälkeen iankaikkisesti ja piikkilanka-aita väliin ja vartija portille, joka sinivalkoisen koppinsa äärestä voi kädellä viitaten sanoa: seis, tähän saakka, mutta ei edemmä!! Ja he pääsisivät vain pashaalustamalla täällä käymään!

*

Onko Suomi ostanut vapautensa halvalla?

Tämä sama kirjoittaja toteaa mielihyvällä, että Suomi tulee suoriutumaan vähin kärsimyksin maailmansodan ja venäläisen vallankumouksen tuottamista kärsimyksistä verraten siihen, mitä esim. Ukraina ja muut entisen Venäjän osat. "Vaikka vapaussotamme kestäisi vielä kolme kertaa kauemmin kuin jo on kulunut, olisi Suomi sittenkin ostanut vapautensa halvalla." Mitä halpuuteen tulee, on siitä sentään ehkä hiukan ennenaikaista mitään sanoa, ennenkuin tämä sota todella on päättynyt ja ennenkuin nähdään, minkä laskun Saksakin meille esittää.

*

Olemmeko marionetteja?

Näistä ja monista muista syistä pyrkii minulla, ja olen huomannut samaa monissa muissakin, mieli pysymään masentuneena. Ei niinkään paljon siitä, että lailliset olot eivät, ainakin ennen kesää, ja varsinkin (ei enää _jos_, vaan) _kun_ Saksa tulee, palaisi. Mutta sitten vasta ne vaikeudet oikein alkavat. Se, _että_ tämä tapahtui, on mielestäni kaikista raskainta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja milloin tahansa se semmoinen voi taas uudistua. Ei ole mikään mahdotonta maailmassa, jossa _voi_ puhjeta sellainen sota kuin nykyinen maailmansota. Järkensä kai siinäkin oli, mutta en voi enkä edes tahdokaan sen tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä käsittää ja tunnustaa. Ihmiset, kansat, ovat kai vain marionetteja joidenkuiden maanalaisten pirujen näytännöissä, heitä vedetään ja potkitellaan jonkun yläilmaisen lapsilauman huviksi, josta se on hauskaa. On kuin jossain pilvilinnoissa pidettäisiin hauskaa, ilkuttaisiin näytelmällä, jonka tendenssinä on osoittaa, että ihmisten aivoitukset ovat pahat hamasta lapsuudesta ja että ainoastaan vedenpaisumus voi pelastaa ja uudistaa sen, mikä on uudistuksen arvoista. Onko meidän kansallamme joidenkuiden muiden eläväin joukossa paikkamme arkissa sen jollakin orrella? Ja kenellä meistä on onni edustaa kansaansa siinä vesijätössä, joka sitten aukeaa Araratin ympärillä?

*

Ei vielä "kyyhkysiä".

Toisesta toiseen: täällä on lennellyt tuon tuostakin aeroplaaneja. Niitä luullaan "kyyhkysiksi", mutta ne ovat olleet vain venäläisten variksia, jotka ovat lähteneet täältä ja palanneet tänne. Milloin näkyy se "kyyhkynen", joka tulee mereltä ja palajaa sinne, merkkinä siitä, että vedet laskeutuvat.

*

Työmiehet, tehkää rauha!

Porvarillisista piireistä koetetaan nähtävästi mikäli voidaan vaikuttaa työväkeen, aseman heille selvittämiseksi, mutta tietysti hyvin huonolla menestyksellä. Kuilu on niin suuri, on ollut jo kauan, ettei sen yli mikään voi hypätä. He eivät usko ketään muuta kuin omiaan, eivät kouraantuntuvimmatkaan tosiasiat vaikuta. Eräs hyvää tarkoittava asianharrastaja kävi muutama päivä sitten luonani ja pyysi minulta jotain asemaa selittävää ja valaisevaa kirjoitusta, jota monistettuna levitettäisiin. Kirjoitin seuraavan, vaikken usko, että se mitään auttaa. Tämmöiset olisivat saatavat rintamamiehille, mutta heidän kanssaan on tietysti tuiki mahdoton päästä minkäänlaiseen kosketukseen.

_Työmiehet, tehkää rauha!_

Saksalaiset ovat astuneet maihin Ahvenanmaalla ja aikovat sitä tietä tulla Suomeen pitämään huolta siitä, että Saksan ja Venäjän välinen rauhansopimus tulee toteutetuksi meihinkin nähden. Elleivät venäläiset sotilaat ja punakaartilaiset poistu Suomesta ja venäläinen vallankumouksellinen agitatsio täällä lakkaa, pakottaa Saksa siihen asevoimalla. Tämä pakotus tulee tietysti kohtaamaan niitäkin, jotka näiltä joukoilta saavat apua "isällisessä taistelussamme".

Kuinka Saksa tulee sitä varten toimimaan? Nähtävästi siten, että se nousee maihin Turussa, tai Raumalla, tai Porissa, mahdollisesti myöskin Etelä-Suomessa, jonne Räävelistä on pikainen pääsy. Ehkä maihinnousu tapahtuu kaikissa näissä paikoissa, rautatiet vallataan ja joukot kuletetaan punakaartilaisjoukkojen selkään. Vallan pienillä retkikunnilla Saksa tunki viimeksi Narvaan ja Kieviin. Eivät mitkään meikäläislaumat ja muutamat venäläiset kanuunat kestä vanhain harjoitettujen saksalaisten joukkojen ja heidän tykistönsä painoa.

Samalla kuin saksalainen tulee venäläisiä vastaan, lähtee Suomen laillisen hallituksen armeija liikkeelle omista tukikohdistaan rintamalla Pori--Antrea. Mannerheimilla on nyt tarpeeksi miehiä ja ampumatarpeita ja nähtävästi hän on odottanut tätä hetkeä iskeäkseen.

Yksinomaan venäläisillä aseilla aseistettua suomalaista punakaartia, jonka riveissä ja johdossa yhä taistelee venäläistä väkeä ja venäläisiä upseereja, luultavasti siis vaaditaan luovuttamaan aseensakin rauhansopimuksen täyttämistä varten. Ellei niin tapahdu, alkaa Saksa sotatoimensa. Punakaarti joutuu näin puristukseen kahdelta puolelta eikä voi olla epäilystäkään siitä, kuinka taistelu tulee päättymään. Ellei kaarti luovuta aseitaan, kehoituksen siitä saatuaan, tullaan se kaiken todennäköisyyden mukaan tuhoamaan viimeiseen _taistelevaan_ mieheen. Aseellisen vallankaappauksen asia on menetetty ja jo alkuaankin mieletön seikkailu päättyy omaan surkeuteensa.

Se oli punakaarti yhdessä vallanhimoisten ja vastuuttomien, kevytmielisten johtajain kanssa, joka lähti tämän veljessodan veriselle tielle. Kaartin takana ei ollut läheskään koko Suomen työväki eikä sen hommia alkuaan kannattanut kuin vähemmistö sosiaalidemokraatisessa eduskuntaryhmässä. Vähitellen kaarti kuitenkin kasvoi ja vallankumoukseen liittyi huumattuna ja pakotettuna yhä suurempi osa työväkeäkin.

Punaisten tappio on siis myös työmiehen ja hänen asiansa tappio. Hän ei tule suoranaisesti saavuttamaan mitään siitä, mitä ehkä luuli vallankumouksen kautta saavuttavansa. Sen vallananastus on oleva sille vallanmenetys. Vaara pyörii, että menetetään sekin, mikä jo oli saavutettu parlamenttaarista tietä. Taantumus kyllä jo vaanii. Mutta toivokaamme, että se saadaan torjutuksi.

Se kuitenkin riippuu tällä hetkellä ennen kaikkea työväestä itsestään, siitä, miten se tulee esiintymään siinä lopputilityksessä, mikä nyt aseiden avulla lähipäivinä suoritetaan. Kuta verisempi viimeinen ottelu tulee olemaan, sitä kovemmat ehdot panee voittaja. Kuta kauemmin tappelua ja hyödytöntä verenvuodatusta jatkuu, sitä suuremmat tulevat olemaan verivelat ja sotakulut, jotka voitettu saa maksaa. Saksalainen on armoton ja häikäilemätön herra -- se näkyy siitä, miten hän menettelee Venäjällä.

Jos Suomen työväki laskee aseensa ja sota siihen päättyy, ei loppusuoritus saksalaisten ja talonpoikiemme puolelta tule saamaan sitä rankaisuretkikunnan luonnetta, mikä varmaan tulee tapahtumaan, jos hyödyttömästi, itsepintaisesti ja epätoivon vimmalla vuodatetaan verta _vielä sittenkin, kun asia jo on menetetty_.

Suomen talonpojat eivät ole tarttuneet aseihin Suomen työväkeä vastaan, ei sosiaalidemokratiaa ja sen suuria ja monessa kohden hyväksyttäviä aatteita vastaan. Se on ensi kädessä lähtenyt liikehtimään karkoittaakseen maasta Suomen kansan vanhan vihollisen ja sortajan ja lopullisesti vapauttaakseen maansa tästä vieraasta vallasta. Sitten se on lähtenyt liikkeelle rangaistakseen niitä, jotka ryöväsivät, murhasivat ja edelleen sitä tekevät, jotka anastivat vallan kansalta itseltään, kansalta kokonaisuudessaan, sen omalta valitsemalta eduskunnalta ja tämän eduskunnan asettamalta hallitukselta. Se tahtoo kukistaa sen hirmu- ja diktaattorivallan, joka teki sopimuksen samanlaisen venäläisen vallan kanssa, sopimuksen, joka myöntää venäläisille täydet kunnalliset ja valtiolliset oikeudet Suomessa. Toteutettuna se sopimus olisi tiennyt Suomen liittämistä Venäjään monta vertaa lujemmilla siteillä kuin koskaan tsaarivallan aikana, kuin mikään seyniläinen yhdenvertaisuuslaki. Suomen tasavallan itsenäisyyden menettämistä vastaan suurin osa Suomea tätä nykyä taistelee silloinkin, kun sen täytyy taistella ei vain venäläisiä, vaan myös toisia suomalaisia vastaan.

Näitä kansan vihollisia, näitä isänmaan pettureita ja maan kavaltajia, samalla kuin myöskin tavallisia rikoksentekijöitä vastaan lähti Suomen kansan valtavin osa liikkeelle, ja ne se musertaa kaikella voimalla ja kaikilla keinoilla, jotka sota sille tarjoo. Kun kapinalliset turvasivat vieraaseen voimaan, olivat heidän kukistajansakin pakotetut pyytämään apua saadakseen sietämättömän olotilan päättymään ja samalla myös kansan pelastetuksi nälkäkuolemasta. Sillä saksalainen ei tuo tullessaan vain lyijyä, niinkuin venäläinen on tuonut, vaan myöskin leipää, jota Tokoi uskotteluistaan huolimatta ei ole voinut eikä voi hankkia.

Nämä vihollisensa kansanvallan valkoinen armeija liittolaisensa kanssa musertaa. Se rankaisee yllyttäjät, alotteen ottajat, kapinaliikkeen toimeenpanevat johtajat rikoslain kaikella ankaruudella. Eikä suoranaisia murhamiehiä, telottajia, rääkkääjiä, ryöstäjiä, aseettomien ampujia voi mikään armahdus kohdata. Kansan oikeudentunto vaatii tämän sovituksen.

Mutta suomalaisen työmiehen, varsinaisen vallankumouksellisen sotilaan rankaisemista ei voittaja tule vaatimaan. Ennenkuin se ryhtyy lopulliseen aseelliseen suoritukseen, tulee se varmaan tarjoamaan rauhaa ja unhotusta kaikille, jotka _silloin_ heittävät aseensa eivätkä pakota enempään hyödyttömään veljen veren vuodatukseen.

Ratkaiskoon jokainen aseihin tarttunut työmies, tahtooko hän itse vetää päällensä oman kuolemansa ja asiansa menetyksen. Heidän menettelystään tulee riippumaan työväenasian kohtalo pitkäksi aikaa. Kuta vähemmällä verenvuodatuksella suoriudutaan ja kuta nopeammin lailliset olot palaavat, sitä nopeammin ja sitä voimakkaammin alkaa uudistustyö. Valkoinen armeija ei taistele reformeja vastaan, vaan reformien mahdollisuuden puolesta. Kansa tulee vaatimaan, että torpparikysymys saa torppareille suotuisan ratkaisun, että tilattomat saavat maata, missä se suinkin on mahdollista, että maa- ja teollisuustyöväestön asemaa parannetaan mitä edistysmielisimpään suuntaan. Porvarillinenkin yhteiskunta on tämän taistelun kautta oppinut näkemään, mitä sen oma etukin siinä suhteessa vaatii.

Käsittääkö aseihin tarttunut työväki, mitä _sen_ etu nyt juuri vaatii? Laskeeko se aseensa vai aikooko se pakottaa keisari Vilhelmin joukot jatkamaan sotaa Suomessa, kun se on jo lopettanut sen Venäjällä?

Kyllä Hindenburg pian tästä Suomen rintamasta selviää. Tulkaa järkiinne, työmiehet, ymmärtäkää oma etunne, jos ette muutakaan ymmärrä! Älkää päästäkö taantumusta maahan! Älkää jatkako hyödytöntä, rikollista sotaa -- kun ette kuitenkaan voi mitään voittaa! Vaatikaa johtajanne neuvottelemaan rauhasta. Voitte vielä saada kunniallisen rauhan. Jolleivät johtajat ota alotetta, ottakaa itse. Heittäkää aseenne turhan teurastuksen ja sissisodan välttämiseksi, joka on hyödyttömin ja julmin kaikista sodista. Olette liian hyviä kuollaksenne johtajienne ja yllyttäjienne puolesta, joita ette kuitenkaan voi pelastaa. Jääkää elämään asianne, isänmaanne, vaimojenne ja lastenne tähden. Säästäkää itsenne, säästäkää myös kansalaisenne, veljenne, toverinne, sillä toisellakin rintamalla on omaa lihaanne ja luutanne. Talonpoikakin on työmies.

Ajakaa keskuudestanne idän vieras, niin kääntyy lännen vieraskin rajalta eikä paina niskaanne rautakouransa iestä.

Työmiehet, tehkää rauha, kunniallinen rauha, kun sen vielä voitte saada.

*

Meitäkin pelätään.

Kukapa olisi uskonut, että meistä olisi olemassa niin minkäänlaista sotilaallista vaaraa kenellekään, meistä, jotka aina olemme olleet toisten voimakkaampien puristuksessa, meistä, joiden tätä nykyä täytyy hoilata miehiä merentakaisia auttamaan itseämme omaa itseämmekin vastaan. Tottahan on, että, jos on totta, mitä historia kertoo, me kerran "hakkasimme päälle" niin että sitä vieläkin muistetaan siellä, missä se tapahtui. Kun kerran Kalle Kajanderin kanssa pyöräilimme Saksassa ja istuimme siellä tiepuolessa Reinin rannalla ja nenäkkäät pikkupojat tekivät meistä pilkkaa eivätkä eronneet meistä, meidän ei tarvinnut muuta kuin olaista kätemme, pyöristää silmämme ja pyöristää kulmakarvamme ja huutaa: "hakkaa päälle!" niin heti hävisivät kuin akanat tuuleen -- mennessään pitkää nenää näyttäen. Mutta hämmästyn minä kuitenkin, ja tunnen samalla melkoista kansallista ylpeyttä lukiessani sähkösanoman Kristianiasta näin kuuluvan: "Suurkäräjillä käsitellessään sotilasasioita on sotaministeri lausunut, että niiden, jotka luulevat, ettei Norjan sotaväkeä mitenkään tarvittaisi, on huomattava, että venäläisen vaaran sijaan on astunut suomalainen vaara, sillä Suomen nykyisen hallituksen päämääränä näyttää selvästi olevan sataman hankkiminen Pohjois-Norjassa."

Onhan siis toki hyvä, että on edes jokukaan, joka meitäkin pelkää. Ja kukapa tietää, mikä hakkapeliittapeto meissä yhäkin piilee.

Nappaamme pian nenän Norjan naamasta, Nordkapin. Vesisaarikin pitää olla meidän. Röyhistän siis suursuomalaista rintaani ja otan yksintein koko Finnmarkenin ja Jellivaaran samalla kuin Vienan Karjalan ja Pietarin, josta kaikesta tulee "suomalainen mahti, jok' ei oo kenenkään muun."

*

Meitä rohkaistaan.

Luultavasti on muissakin kuin minussa alkanut ilmaantua pessimismiä siitä, että mitään ratkaisua ei kuulu, koska "Vapaa Sana" tänpäiväisessä n:ossaan käy mieliä rohkaisemaan ja heikkoja kurittamaan. Selostanpa tuota kirjoitusta saadakseni vereni virkeämmiksi. Eihän tässä paljon ole muustakaan motsionista.

Suomi ja Saksa ovat tehneet rauhan ja allekirjoittaneet oikein sopimuksen siitä. Suomi on näet kuuluen Venäjään ainakin muodollisesti ollut sodassa Saksan kanssa. Se on komeaa. _Me_ ja _he_ olemme tehneet rauhan. Sen sopimuksen mukaan Saksa on työskentelevä siihen suuntaan, että kaikki vallat tunnustavat Suomen riippumattomuuden. Suomi puolestaan sitoutuu olemaan luovuttamatta vieraalle vallalle mitään aluettaan. Saksa lupaa tulla palauttamaan tässä maassa laillisen järjestyksen. Ja minkä Saksa lupaa, sen se pitää. Aivan lähimmässä tulevaisuudessa on meillä siis -- "V. Sanan" kirjoittajan mukaan -- odotettavissa saksalaisen retkikunnan maihin nousu Suomessa; joka retkikunta yhdessä Mannerheimin joukkojen kanssa on tekevä lopun kansankavalluskunnan yrityksestä saattaa Suomi jälleen Venäjän syliin. Mannerheimin armeijan liikehtiminen on alkanut. Se sitoo jo punaisten kaikki voimat ja estää ne häiritsemästä saksalaisten maihin nousua. Kaikki on hyvin. "On siis aiheeton porvarillisten naurettava pessimismi siitä, että Mannerheim parissa päivässä ei ratkaissut vapaussotaa. Olisi varmaan hyödyksi yleiselle hyvinvoinnille, jos tämä lievimmin sanoen siviili tapa katsoa sotilaallisia asioita ei taas vielä kerran pääsisi täällä vallalle. Elkäämme nyt panko päähämme, että saksalaisten maihin nousu tulee tapahtumaan Helsingissä elkäämmekä määrätkö itsellemme päivää, milloin sen tulee tapahtua. Elkäämme myöskään kuvitelko, että vihollisen karkoittaminen maasta suoritetaan kolmen päivän kuluessa siitä, kuin maihin nousu on tapahtunut. Ei saa antaa mustalle murheelle valtaa, jos kaikki ei käy, niinkuin jokainen on laskenut hiljaisessa mielessään. Muistettakoon m.m. millaisista välimatkoista on kysymys. Olkaamme edelleen tyytyväiset, jos Etelä-Suomen puhdistus on loppuun saatettu maaliskuun kuluessa. Jo sekin olisi hyvin kaunis saavutus. Luottakaamme joukkoihimme ja heidän johtajiinsa elkäämmekä ajatelko ja puhuko niinkuin ämmät."

*

Päät pystyyn!

Olen saanut käsiini myöskin toisen lehtisen samasta asiasta, jonka liitän tähän päiväkirjaani meikäläisten mielialoja kuvaavana asiakirjana:

Monistakaa! Levittäkää!

_Päät pystyyn, Porvarit!_