Part 11

Siirryin kuulemaan Tokoita. Hän oli kasvoiltaan entistä punaisempi, teki samalla rasittuneen, hermostuneen ja pinnistetyn vaikutuksen. Eikähän tuo ihme olisikaan; väsyy sitä vähemmästäkin. Hän puhuu kuitenkin aina hyvin ja asiallisesti, vaikka valehtelisikin. Hän lyö reilusti asiakirjat ja setelit pöytään, eikä niitä heti voi väittää vääriksi. Hänellä oli nytkin kerrottavana suuria asioita, niin suuria, että päätä huimasi. Hän vakuutti, että nyt on lopullisesti saatu Venäjältä Suomen itsenäisyyden tunnustus ja paljon muutakin. Kuukaudessa on Suomen työväki saanut aikaan sen, mitä sen porvaristo ei ole kyennyt aikaansaamaan tuhannessa vuodessa. Maalisk. 1 p:nä on Pietarissa allekirjoitettu sopimus Suomen ja Venäjän välien selvityksestä molempien sosialististen tasavaltain välillä. Venäjän puolesta luovutettiin siinä Suomelle heti kaikki Venäjän valtion ja venäläisten valtiolaitosten Suomessa omistama tai hallinnossaan pitämä _kiinteä omaisuus_, kuten maatilat ynnä muut maa- ja vesialueet, rakennukset, tehtaat, lennätinlaitos, linnoitukset, majakat y.m. sekä Venäjän hallituksen sodan aikana ja sitä ennenkin täällä pakkoluovuttama valtion, kuntain ja yksityisten omaisuus.

Lisäksi luovutti Venäjä Suomelle, tosin vain ehdollisesti, _arvokkaan satama-alueen Jäämeren rannalla_ ja sinne Suomen tähänastiselta rajalta ulottuvan _laajan maa-alueen_, joka on suurempi kuin Uudenmaan lääni. Satama siellä on läpi vuoden jäistä vapaa ja rantavesissä erittäin hyvä kalastuspaikka. Kun sinne rakennetaan rautatie, tarjoutuu sen kautta koko Pohjolalle uusia tulolähteitä.

Samalla saatiin Suomen aluksille vapaa pääsyoikeus kaikkiin venäläisiin satamiin ja kanaviin, mikä on askel kaupan ja merenkulun internatsionalisoimiseen.

Ei vielä ratkaistu kysymystä siitä, tuleeko osa Vienan ja Aunuksen Karjalaa liitettäväksi Suomeen. Tämäkin kysymys oli jo vireillä, mutta lykättiin erityisen alakomitean valmistettavaksi.

Tämän on Suomi nyt muka saanut, mutta mitä se on antanut vastikkeeksi, niinkuin sen varmaan on täytynyt tehdä, sitä ei Tokoi ilmaissut. Komealta se sittenkin kuului ja ehkä se kaikki vielä saadaankin, vaikkei _tämä_ kauppa pitäisikään. Molemmat, sekä meidän bolshevikit että Venäjän, vaihtavat ja myövät tavaraa, joka ei ole heidän omaansa.

*

Eräs nimenmuutto "Tiedonantajassa": "Nimeni ei ole enää mikään 'Sandström', vaan Vilho Henrik Jalonsoi."

*

Suomi luovutettu Venäjälle.

En ole näissä muistiinpanoissani tähän saakka vielä käyttänyt Kansanvaltuuskunnasta nimitystä Kansankavalluskunta, jota, ja ainoastaan sitä, käytetään "Vapaissa Sanoissa" ja muissa lehtisissä. Kapina maan laillista hallitusta vastaan ei aina ole maansa kavaltamista. Eikä vieraan vallan apuun turvautuminenkaan sitä ole. Mutta jos joku osa kansasta luovuttaa maansa vieraan valtaan niin kuin kansanvaltuuskunta nyt on tehnyt, on se sen herjausnimensä täysin ansainnut. Ja se on nyt tapahtunut siinä asiakirjassa, jota kansankavalluskunta kutsuu "Sopimukseksi Venäjän ja Suomen sosialististen tasavaltain välillä."

Eilisessä torikokouksessa selosteli Tokoi tätä sopimusta siinä mielessä kuin siinä olisi Suomen vapauden ja itsenäisyyden tuleva lopullinen turva. Tosiasiallisesti se olisi kummankin niiden hauta, jos sopimus jäisi pysyväksi. Mutta vaikkei jäisikään, on maankavallus tapahtunut tosiasia, tämän kapinan lopullinen tulos.

Mitä Suomi tämän kauppakirjan mukaan saa?

Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan Kansankomissarien Neuvosto luovuttaa -- korvausta vastaan, siis myömällä hinnasta, joka vastedes määrätään, -- Suomen Sosialistiselle Työväentasavallan Kansanvaltuuskunnalle, näiden, vapaitten Tasavaltain ystävyyden ja veljeyden lujittamiseksi, kaiken Venäjän Tasavallan tai Venäjän valtiolaitosten omistaman tai hallinnossaan pitämän entisen Suomen Suuriruhtinaanmaan alueella sijaitsevan kiinteän omaisuuden, kuten maan, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit, rakennukset, tehtaat, kuin myös lennätinlaitokset, rautatiet, linnoitukset, majakat, loistot ja reimarit.

Suomen Työväentasavalta saa _ostaa_ ja _suostuu_ ostamaan muutakin Venäjän Neuvostotasavallalle kuuluvaa ja entisessä Suomen Suuriruhtinaanmaassa sijaitsevaa omaisuutta, ja nauttii Suomen Sosialistinen Työväentasavalta tällöin etuosto-oikeutta, _mikäli se ei loukkaa_ Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan _etuja_.

Se ei kuitenkaan ole Suomi semmoisenaan, Suomen kansa kokonaisuudessaan, joka saa kaiken tämän. Siitä erotetaan päältä pois kaikki se, minkä Suomen ja Venäjän asiain selvittely-komitea suvaitsee määrätä, ja annetaan se työväen järjestöille. Suomen työväki saa siis itselleen, jos tahtoo, ja tietystikin se tahtoo, esim. Viaporin, kaikki Helsingin venäläiset kasarmit ja tontit.

Vielä saa Suomi kaikki Suomen valtiolle, kunnille tai yksityisille kuuluvat Venäjän hallituksen ennen sotaa tai sodan aikana rekviroimat laivat niiden _nykyisessä_ kunnossa. Samoilla perusteilla luovutetaan kaikki muukin rekviroitu omaisuus mikäli sitä sopimusta päätettäessä _on_ entisen Suomen Suuriruhtinaanmaan alueella.

Nämä saa Suomi ilman korvausta. Ryssä ei, kumma kyllä, pyydä mitään maksua niistä laivoista, jotka se jo on turmellut käyttökelvottomiksi, eikä se anna takaisin niitä, jotka se jo on täältä ehtinyt korjata omaan taiteensa tai vielä korjaa, ennenkuin sopimus tulee lopullisesti allekirjoitetuksi.

Edelleen saa Suomi kauppa-aluksilleen kaikiksi ajoiksi vapaan ja esteettömän pääsyn kaikkiin Venäjän meri-, järvi- ja jokisatamiin, ankkuripaikkoihin ja kanaviin sekä mainituille aluksille vapaan ja esteettömän tavaran lastaus- ja purkamisoikeuden sekä luotsilaitoksen käytön.

Sitten Suomi saa sataman Jäämeren rannalla. Neuvostotasavalta luovuttaa näet Suomen Työväentasavallan täydelliseksi omaisuudeksi näin määritellyn alueen (jos paikallinen väestö vapaasti kysyttynä ilmoittaa siihen suostuvansa): Venäjän ja Suomen välinen valtakunnanraja kulkee tästedes Korvatunturista nykyisellä Venäjän ja Suomen välisellä rajalla linjassa Petsamonjoen lähteelle, sieltä Petsamonjoen itäistä vedenjakajaa kiertäen Muotkavuonon ja Kalastajaniemen yli suorassa linjassa Jäämeren rannalle Sopuskan luona.

Ja lopuksi saa Suomi niiden maiden ja tavarain ja aineellisten etujen lisäksi, joiden saaminen on meille ollut rohkeana tulevaisuuden unelmana, vielä jotakin, josta emme ole rohjenneet koskaan edes unelmoidakaan:

1) Suomalaista alkuperää oleville Venäjän kansalaisille Venäjällä taataan samanlaiset oikeudet kuin muillakin sen maan kansalaisilla on; 2) Suomen kansalaiset Venäjällä nauttivat samoja yksityisoikeuksia, kansalaisvapauksia ja _kunnallisia_ oikeuksia kuin sen maan omilla kansalaisilla on; ja 3) niille Suomen kansalaisille Venäjällä, jotka kuuluvat työväenluokkaan tai talonpoikaisväestöön, joka ei käytä vierasta työvoimaa, myönnetään kaikki Venäjän kansalaisille kuuluvat _valtiolliset_ oikeudet.

Suomalainen Venäjällä oleskeleva työmies voi siis ottaa osaa esim. presidentin vaaliin ei ainoastaan omassa tasavallassaan, vaan myöskin tulevassa Venäjän tasavallassa.

Kaiken tämän nyt Suomi saa.

Ja mitä se kaikesta tästä saa maksaa?

Näiden "vapaitten tasavaltain ystävyyden ja veljeyden lujittamiseksi" Suomen tulee ensiksikin, korvaukseksi saamistaan irtaimistoista ja kiinteimistöistä, rautateistä, majakoista, loistoista ja reimareista antaa pois kaikki Suomen valtion tai Suomen valtiolaitosten omistama tai hallinnossaan pitämä Venäjän Neuvostotasavallan alueella sijaitseva kiinteä omaisuus, kuten maan, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit, rakennukset, tehtaat, kuin myös _rautatiet_, majakat, loistot ja reimarit -- siis Valkeasaaren--Pietarin ratakin, joka tähän saakka on ollut Suomen valtionrautateiden kannattavin osa.

Suomen tasavalta ei saa omakseen niitä sen alueella olevia Venäjän kiinteimistöjä, jotka ovat tälle välttämättömät diplomaattisen, konsuli- ja kauppaedustuksen rakennuksia ja henkilökuntaa, kuin myös sivistys- ja valistus- sekä parantolalaitoksia varten. Kuinka paljon taloja ja maa-aloja se kaikkiin näihin tarkoituksiinsa tarvitsee, sen se määrää itse ja voi siis toisella kädellä pidättää melkein kaikki kiinteimistöt, mitkä se toisella kädellään luovuttaa. Se voi vaatia vaikka koko Viaporin vastaiseksi merikylpyparantolan paikaksi.

Suomen tasavalta saa lennätinlaitoksen, mutta sen täytyy samalla luovuttaa Venäjän käytettäväksi Suomen alueella oleva sähkölennätin, posti ja maantiet. Vielä jää Venäjälle viideksikymmeneksi vuodeksi eksterritorialioikeudella kolme Suomen kautta kulkevaa ja Pietariin, Tukholmaan, Newcastleen ja Fredericsiin yhdistävää lennätinjohtoa sekä yksi yhtämittainen ja suora johto Pietari--Vartoniemi--Aleksandrovsk (Muurmannilla), joka johto kulkee Viipurin, Kuopion, Kemin ja Rovaniemen kautta, sekä pidätetään Venäjälle ne oikeudet, mitkä Venäjän valtiolla nyt on tanskalaisen yhtiön kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella Uudestakaupungista Ruotsiin Ahvenanmaan saariston kautta kulkevaan kolmeen kaapeliin. Nämä johdot pitää Venäjä hallussaan niinkuin ennenkin eikä Suomella ole niiden alueilla mitään sanomista. Ne alueet tulevat olemaan osa Venäjää Suomen sisällä.

Suomi saa kaistaleen Jäämeren rannikkoa _jos_ alkuasukkaat, venäläiset ja lappalaiset, siihen suostuvat. Mutta sen täytyy samalla luovuttaa Venäjälle "täydelliseksi omaisuudeksi" osa Suomen omaa aluetta, Suomenlahden rannalla sijaitseva Inon linnakkeen alue ja vakuuttaa välttämätön kauttakulkuyhteys mainittuun linnakkeeseen.

Venäjän toisella kädellä antaessa ja heti toisella ottaessa ei Suomelle siis jää juuri mitään muuta aineellista omaisuutta kuin ehkä joitakin pilalle pidettyjä laivoja ja likaisia kasarmeja pääkaupungissa ja siellä täällä maaseudulla.

Jonka lisäksi sille sisäisestä riippumattomuudestaan ja ulkonaisesta itsenäisyydestään ei jää niin mitään. Sillä siinä 13:nnessa pykälässä, jonka mukaan suomalaiset saavat täydet yhteiskunnalliset ja valtiolliset oikeudet Venäjällä, joita emme ole koskaan tavoitelleet ja joilla emme mitään tee, myönnetään venäläisille Suomessa vastaavat oikeudet. Tuon pykälän 3:s kohta kuuluu:

_Suomen Sosialistinen Työväentasavalta sitoutuu puolestaan myöntämään mahdollisimman helpoilla ehdoilla täydet valtiolliset oikeudet Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan kansalaisille Suomessa erityisesti huomioon ottaen liikkuvan työtätekevän väestön edut._

Ja tietää tämä pykälä sitä, että samoin kuin punaiset venäläisten aseellisella avulla nyt koettavat valloittaa Suomea itselleen, he vastedes, milloin tahansa, voivat sopimuksen mukaisesti suorittaa saman valloituksen ilman aseitta, äänestyslipun avulla, kutsumalla tänne Pietarista joitakin junantäysiä venäläisiä työmiehiä täyttämään vaaliuurnia. Eikä siihen tarvitse kutsuakaan täältä, joku Venäjän tuleva hallitus voi omasta alotteestaan lähettää tänne äänestäjiä ratkaisemaan kysymystä Suomen tulevasta valtiomuodosta, valituttaa tänne mieleisensä eduskunnan ja presidentin, ottaa Suomen "itsenäisyyttä" omalla tavallaan hoitaakseen.

Semmoinen on se kauppakirja, jolla kansankavalluskunta on myönyt maansa takaisin Venäjälle ja jonka vahvistamiseksi suomalaista työväkeä yhä edelleen ajetaan rintamille. Sitä kirjoitettaessa on Bobrikoffin henki seisonut tuolin takana ehtoja kuiskaamassa.

Se olisi, selittävillä kuvilla varustettuna, ilmalaivalla lennätettävä rintaman yli valkoiseen Suomeen, siellä tiedottamaan, keitä vastaan ja kenen ja minkä puolesta he entisen lisäksi tästä lähtien taistelevat.

*

Terrori täydessä käynnissä.

Yhä enemmän alkaa tämä sota näyttäytyä siksi, mitä se kai alkujaan ja syvimmältään olikin: ryöstö- ja rosvosodaksi, jonka päälle koetettiin pyyhkiä aatteellisuuden vernissaa. Ainakin sitä käydään yhtä paljon näissä kahdessa hengessä. Sillaikaa kun heidän hallituksensa on laativinaan lakeja ja tekevinään parannuksia ja kun joukko naivimpia ja rehellisempiä ja aatteellisesti innostuneita työläisiä taistelee hyvässä uskossa muka vapautuksensa puolesta, on olemassa enemmän tai vähemmän omin päin toimivia joukkoja, joilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin ryöstäminen, saalistaminen ja tappaminen. Heistä se alkoi tämä ja he siihen yhä enemmän painavat leimansa. Ryöppyämällä alkaa saapua tietoja mitä kauheimmasta terrorista maaseudulla. Orimattilassa on viimeisten tietojen mukaan riehunut lentävä punakaartilaisosasto, joka on surmannut 11 henkeä. Sieltä kerrotaan m.m., että Pakaan kylässä pakoittivat punakaartilaiset agronoomi Uljas Hardénin lähtemään heitä kyyditsemään kirkonkylään. Hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin metsästä tienvierestä. Vainajan isä, maanviljelijä G.A. Hardén, jo hyvin iäkäs mies, kävi kolme kertaa Orimattilan työväenyhdistyksen talolla tiedustelemassa poikansa kohtaloa. Mitään selvyyttä hän ei saanut. Kolmannella kerralla hänet ja hänen mukanansa ollut eräs toinen, Otto Putkisto -niminen Pakaan isäntämies, vangittiin. Omaisille ei heidän kohtalostaan mitään tietoa annettu. Nyt on asia selvinnyt. Orimattilan joessa talviongella olleen kalamiehen koukkuun tarttui -- maanviljelijä Hardénin ruumis. Kun punakaartilaiset vihdoin antoivat suostumuksensa ruumiin joesta nostamiseen ja hautaamiseen, toimitettiin joenjäähän hakatusta avannosta naarauksia. Tällöin löydettiin vielä punakaartilaisten vangitseman kahdeksan henkilön ruumiit. -- Suodenniemellä on pappi ammuttu. Ruumis on jäädytetty ja virsikirja kainalossa nostettu kirkon seinää vasten. -- Kymin tehtaalla on surmattu useita henkilöitä.

*

Ruotsalaiset sovintoa hieromassa.

Täällä on ollut lähetystö ruotsinmaalaisia oikeistososialisteja, jotka olivat ilmaisseet halunsa päästä yhteyteen joidenkuiden porvarillistenkin kanssa, mieluummin joidenkuiden sellaisten kanssa, jotka eivät varsinaisesti ole ottaneet osaa valtiolliseen elämään. Heidän välittäjämiehensä kysyi minultakin, haluaisinko tavata heitä. Meidän oli silloin ja silloin mentävä Seurahuoneelle. Pormestari Lindhagen otti meidät vastaan vuoteessa maaten, sairaana. Myöhemmin saapuivat huoneeseen myöskin muut, puoluesihteeri Möller ja hra Thorberg.

Oli melkoinen ulkonainen ero näiden miesten ja meikäläisten sosialistipomojen välillä; nämä olivat hienonpuoleisia herroja.

Lindhagen ilmoitti heidän saapuneen kahdenlaisessa tarkoituksessa, humanitaarisessa ja valtiollisessa. Heillä oli aikomus järjestää sairaanhoitoa ja samalla koettaa vaikuttaa siihen, että sodankäyntitapa tulisi inhimillisemmäksi, Siihen meidän puoleltamme tietysti vastattiin suurella kiitoksella. Mutta siihen loppuivatkin yhtymäkohdat.

Heidän otettuaan puheeksi rauhantekomahdollisuudet kävi ilmi, että heidän mielestään olisi myönnettävä amnestia kaikille muille paitsi murhamiehille ja varsinaisille rikollisille.

Me selitimme, että johtajiin ja aktiivisesti s.o. aseellisesti mukana olleihin nähden amnestia ei voisi olla annettavissa. Teroitimme samalla sitä, että me, yhtä vähän kuin muutkaan porvarilliset tällä puolen rintaman, emme voi ottaa mitään rauhan alotetta, vaan ovat kaikki välitysyritykset esitettävät Mannerheimille, jo siitäkin syystä, että täältä päin lähtenyttä sovittelualotetta voitaisiin selittää yritykseksi pelastaa oma henkemme. Kysymystä amnestiasta ja uudesta hallitusmuodosta he olivat ajatelleet ratkaistavaksi yleisellä kansanäänestyksellä. Sen mukaan olisi siis tehtävä rauha ensin, nähtävästi ilman mitään ehtoja, ja jätettävä ne sitten kansanäänestyksen saneltaviksi -- tuntui ilmeisesti, että tämä oli täkäläisten toverien inspiroimaa. Kansanäänestystä odottaessa kaikki syylliset voisivat kulkea vapaina kukaties kuinka kauan rankaisematta.

Ruotsalaiset näyttivät olevan erikoisesti huolissaan tulevien kenttäoikeuksien oikeudenkäytöstä. Emme tietysti voineet muiden puolesta antaa mitään takeita, vaikka lausuimmekin omasta puolestamme, ettemme hyväksy mitään kostotoimenpiteitä. Se meidän puolestamme myöskin lausuttiin, että katsoimme välttämättömäksi suuria reformeja kapinan päätyttyä.

Nimitys "kapina" ei heitä muuten näyttänyt miellyttävän, vaan oli tämä säännöllistä kansalaissotaa tai ainakin vallankumousta. En huomannut heissä erikoista paheksumista sen johdosta, että venäläiset olivat mukana.

Ruotsalaisille oli kaikesta päättäen syötetty kaikenlaista, m.m. että porvarillisilla olisi aikomus voitettuaan panna toimeen taantumuksellinen vallankaappaus. Samoin olivat he nähtävästi siinä käsityksessä, että vallankumoukseen oli ollut pakko ryhtyä sellaisen kaappauksen pelossa. Vakuutimme, että sellaisesta ei ole ollut eikä tulisi olemaan kysymystäkään. Meidän täytyi myöskin kumota, en tiedä sitten millä menestyksellä, tuo aina uudistuva valhe, että hallitus aikoja ennen vallankumouksen puhkeamista oli lähettänyt elintarpeita Pohjanmaalle ja että aseita oli lähetetty elintarpeiden nimellä, y.m.s.

Heidän puheistaan kävi ilmi, että kapinan johtajat olivat olleet pakotetut siihen vasten tahtoaan, etteivät he henkensä menettämisen uhallakaan olleet voineet olla siihen liittymättä. Se tuotiin esiin kuin jonkinlaisena lieventävänä asianhaarana heidän suhteensa. Siihen huomautettiin meidän puoleltamme, että siinä tapauksessa, jos sellainen vaara heitä todella uhkasi, olisi ollut komeampaa sitä uhmata antamalla vaikka oma henkensä kuin ostaa sen säilyminen tuhansien muiden hengellä.

Kun kuvaavana esimerkkinä siitä, millaisten sosialistien kanssa tässä maassa oltiin tekemisissä, kerrottiin, että punakaarti jo ennen kapinan alkamista oli ajanut sosiaalihallituksen sen huoneustosta ja tehnyt siitä itselleen kasarmin, näytti se melkoisesti selventävän heille kysymystä sen järjestysvallan aikaansaamisen tarpeellisuudesta, mihin hallitus ennen kapinaa, oli ryhtynyt. Meidän vastauksemme summa siitä, millä ehdoilla rauha voisi solmeutua, oli palautuminen _status quo'hon_, tilaan ennen kapinaa, sekä mahdollisimman laaja amnestia.

Tapaamisemme jäi tietysti tuloksettomaksi. Ruotsalaisten piti vielä samana iltana tavata kansanvaltuuskuntaa, mutta tuskinpa heidän välittelynsä sielläkään onnistuu paremmin.

Eräs heistä sadatteli Valpasta, joka oikeastaan on pääsyyllinen, mutta nyt on vetäytynyt syrjään ja luultavasti pääsee vapaaksi kaikesta vastuusta. Meidän puoleltamme vastattiin, että jos muut, niin kyllä hänkin aikanaan on saava ansaitun palkkansa.

*

Tarkastuksia kahviloissa.

Mitä järkeä lienee siinäkin, että yhtäkkiä punakaartilaiset ryntäävät kahvilaan, asettavat vartijat ovelle, komentavat kädet ylös ja tutkivat kaikkien taskut, etsien muka "Vapaita Sanoja." Kuuluu tietysti asiaan, että joku laukauskin pamahtaa, joku lamppu menee rikki, rappausta tipahtaa katosta. Täntapainen kohtaus on ollut joku päivä sitten Brondinin kahvilassa.

*

Mannerheimin rintamalla, niin kerrotaan, vallitsee hyvä henki. Mannerheim on julistanut, että nyt alkaa varsinainen taistelu Suomesta ja ettei hän tule lepäämään, ennenkuin koko Suomi on valloitettu ja _lisäksi vielä Venäjän Karjalakin_.

Nähtävästi kiristyvät kiristymistään venäläisten ja punaisten välit. Joku Shishko, en nyt muista mikä heidän päällikkönsä hän on, on sähköttänyt Scheimannille Pietariin pyytäen häntä tulemaan ja järjestämään heidän asioitaan täällä, sillä suomalaiset katsovat kaikki omakseen ja kohta meille ei suoda ilmaakaan hengittääksemme.

*

Nyt lentelee ilmassa tavallista enemmän tietoja sotanäyttämöltä. Hajanaisia ne ovat eikähän niihin ole liioin luottamista. Olen kerännyt niitä muistikirjaani koko sarjan ja kopioin niitä tähän muutamia.

Pälkäneeltä tulleet haavoittuneet ovat kertoneet, että punaisten asema on toivoton, että yleinen hajaannus on olemassa. Siellä makaa sadoittain haavoittuneita avuttomina metsissä. Punaiset ovat perääntyneet Pälkäneeltä Valkeakoskelle. -- Porissa on ollut, kymmenkunta kilometriä pohjoiseen päin, kovia taisteluja, ja on kuulunut ankaraa tykkien pauketta. Punaisia pakenee pois rintamalta ja kaupungista Poriin pyydetään apua, mutta ei saada. -- Tampereenkin pohjoispuolella taistelut ovat kääntyneet punaisille lopulliseksi häviöksi, koska venäläisten päämaja siellä on siirretty Riihimäelle ja Helsinkiin. -- Riihimäellä valmistetaan uutta rintamaa, Mahdollisesti he jättävät Tampereen enemmittä taisteluitta. -- Tampereelta on lähtenyt venäläinen sotilasjuna eteläänpäin ja riisuttu aseista. -- Punainen kaarti Riihimäellä on riisuttu aseista, kun on kieltäytynyt lähtemästä rintamalle. -- Tampereella hermostuneisuus yhä lisääntyy. Punaiset pitävät vartioita ullakoillakin. Hiekkasäkkejä kuletetaan kaduille. -- Punakaartin esikunnalle sähkötetään, että Turkua ja sen saaristoa uhkaavat vakavasti valkoiset ja ruotsalaiset, jotka tulevat Ahvenanmaalta. Sinne pyydetään pikaista apua, jota ei kuitenkaan voida antaa. -- Punaisten pohjoisen rintaman päällikkö Karjalainen on saanut eron ja vangittu. Tampereen raportissa nimitetään häntä "Pohjoisen rintaman kuoletuskenraaliksi". -- Suodenniemelle pyydetään lähettämään apua "vaikka helvetistä", sillä lahtarit hyökkäävät julmasti. -- Orivedellä ovat punaiset tilanneet rusinoita, jotta miehiä voisi hyvitellä rusinasopalla ja saada heitä menemään rintamalle. -- Vilppulassa punaiset ovat ampuneet johtajiaan eivätkä mene taisteluun, eikä ole apua, vaikka itse Haapalainen siellä agiteeraa, karkaavat jo sinne mennessään.

*

Tapasin tänään erään tuttavan suurtilallisen rouvan. Hän oli perin surkeassa mielentilassa. Punaiset hallitsevat tilalla, ottavat halkoja tarpeisiinsa, ajavat kartanon hevosilla, vievät maidon, ovat murhanneet heidän pehtorinsa. "Viekööt mitä vievät, kunhan jättäisivät hengen." Siellä on tilojen ylinnä isäntänä eräs muonamiehen poika.

Rouvan mies ja poika piilevät jossain maaseudulla, mutta ovat vaarassa joutua milloin hyvänsä kiinni.

Z. Höglund, yksi ruotsalaisten punaisia, joka täällä ollessaan asui komeasti Seurahuoneella ja jolta siellä ryöstettiin tavarat, m.m. toverien lahjoittama kultakello, on Ruotsissa kertonut matkastaan sinne. Kuvaus voi olla kylläkin oikea. Matkalla mukana olleiden pakolaisten joukossa vallitsi rajaton katkeruus Suomen vallankumousta ja sen kannattajia kohtaan. Kun radio-sähkösanoma ilmoitti kenraali Mannerheimin julistuksesta, että kaikki vallankumoukselliset ovat tuomittavat kuolemaan, niin tervehdittiin sitä hyväksymishuudoilla. Eräskin vanha rouva, hurskaan näköinen, jalokivet sormissa, huudahti: "Sepä oli kaunista!"

*

Aarne Orjatsalo väittää nähneensä seuraavaa, jonka otan tähän, vaikka olenkin taipuvainen epäilemään, näkivätkö valkokaartilaiset todellakin nuo merkit.

"Seison taistelurintaman sivussa. Olen lähtenyt Punaisen Ristin merkin suojassa avustamaan niitä, jotka ovat haavottuneet, niitä, jotka eivät enää ole ystäviä eivätkä vihamiehiä, vaan ainoastaan ihmisiä ja veljiä. Näen kolme Punaisen Ristin merkillä varustettua laupeudensisarta ja muutamia saman merkin suojassa toimivia miehiä. Haavoittuneita on jo paljon keräytynyt. Kuumeisella kiireellä annetaan heille apua ja koetetaan lievittää heidän tuskiaan. Siinä on kaatuneita ja haavoittuneita molemmista kansalaisarmeijoista. Mutta yhtäkkiä ilmestyy porvarikaartilainen osasto. He _näkevät_ merkit. Heille huudetaan: 'Täällä toimii laupeuden sisaret'. Alkeellisin vaisto sanoisi: 'Nuo ovat puolueetonta joukkoa.'

"Mutta mitä näin. Nuo pyssyillä ja dum-dum-kuulilla varustetut alkoivat kivääritulen ja ampuivat joka ainoan sisaren ja veljen. Ja lisäksi vielä joitakuita jo ennestään haavoittuneita, puoleksi sidottuja.

"Tämän olen omin silmin nähnyt. En olisi sellaista koskaan todeksi uskonut."

*

Ojankaivuun -- talvella.