Part 10

Mitäs hauskaa minä sitten vielä löytäisin tästä asiakirjasta? Se on kyllä sitä tulvillaan, joka pykälä, ja pula onkin oikeastaan, mitä siitä poimisin. Joo, pykälä 43! Vaikkei ulkonaista vihollista vastaan nähtävästi olekaan tarvis mitenkään valmistautua, niin teroitetaan valtiomuodossa sitä enemmän sen välttämättömyyttä sisäistä vihollista vastaan. Tämä valtiosääntö voidaan siinä olevan säännöksen mukaan (§ 28) muuttaa, selittää tai kumota uudella, kansaneduskunnan säätämällä perustuslailla, jos kansa yleisessä äänestyksessä sen vahvistaa. Mutta siitä huolimatta, että sellainen laillinen tie on olemassa... -- se, mitä nyt siteeraan, ei ole näyte mistään "Työmiehen" artikkelista, vaan on löydettävänä valtiomuodosta, jonka 43 § kuuluu sanasta sanaan näin:

"Jos niin _uskomatonta tapahtuisi_, että itse kansaneduskunta _julkenisi_ syrjäyttää koko tämän valtiosäännön tahi ilmeisesti tahallaan rikkoa tässä perustuslaissa olevia määräyksiä saadakseen aikaan harvainvaltaisen järjestyksen maassa, niin kansa _nouskoon_ ja _linjoittakoon_ sen eduskunnan sekä pitäköön huolen, että kolmen kuukauden sisällä toimitetaan valtiosäännön mukaiset kansanedustajain vaalit. Näissä vaaleissa valitut kansanedustajat kokoontukoot valtiopäiville yhden kuukauden sisällä ja ensi tehtäväkseen antakoot kansalle kukin allekirjoittamansa juhlallisen vakuutuksen, jossa sanotaan: 'Ellen kansanäänestyksessä hyväksytyn valtiosäännön mukaista kansanvaltaa uskollisesti edusta, olen kansan tuomion ansaitseva'."

Turmelisin valtiosääntöehdotuksen loppuvaikutusta, jos tätä selostustani jatkaisin. Ehkä saa siihen vielä julkisuudessakin palata. Se tulee näet otettavaksi kansanäänestyksen alaiseksi. Odotan riemulla sitä päivää. Se tulee pian, jos kansanvaltuuskunta pitää puheensa, "mahdollisimman pian, jo tänä keväänä, koko maassa."

*

Kaikki hyvin.

Yhteytemme valkoisen Suomen kanssa on tähän saakka ollut melkein olematon. Ainoastaan silloin tällöin on sieltä päässyt joitain tietoja tänne päin. Tänään kuitenkin kerrotaan senaattori Arajärveltä Vaasasta tulleen pikalähetin pankinjohtaja Vikstenille. Sen mukaan on t. k. 18 p:nä tullut Vaasaan 44,000 kivääriä, 80 kuularuiskua ja 30 milj. patruunaa. Ei pidä ryhtyä minkäänlaisiin sovitteluihin. Mannerheim alkaa voida ruveta liikehtimään. -- Berliinissä ovat asiat hyvin hoidetut. Sieltä on siis varmasti apu odotettavissa.

Näistä kai punaisetkin jotain tietävät. Eräs henkilö oli ollut jollain asialla senaatissa Haapalaisen luona. Sirola oli syössyt sisään tukka pystyssä ja huudahtanut Haapalaiselle:

"Jos tietäisit, mitä minä tiedän, leikkaisit kurkkusi."

*

Inhimillisiäkin tunteita.

Annan taas vastapuolen purkaa tunteitaan, kun ne tunteet ovat inhimillisiä. Semmoisia on kummallakin puolella rintaman, kaikilla maailman rintamilla. Eikä niihin voi kuitenkaan mitään rakentaa. Sääli ja ymmärtämys ovat vain hetkellisiä tunnelmaperhoja, jotka ilmojen, ylä- ja alailmojen, raa'at intohimo-tuulet pyyhkäisevät olemattomiin. Hänkin, joka sairaalassa tunnelmoi näin, voi huomenna jossain kokouksessa kiihoittaa kimein äänin, hurjin liikkein, kiihkein elein jatkettavaan taisteluun ja verenvuodatukseen aatteensa ja asiansa, "ihmiskunnan tulevan onnen" puolesta. Mutta saakoon hänen parempi minänsä sentään sananvuoron.

_Aatteen uhrit_.

Siinä he nukkuvat, nuoret, lapselliset kasvot, ja vanhat, aatteen ja työn uurtamat keski-ikäisten miesten piirteet valkoisilla patjoilla.

Minulla on yövuoro haavoittuneiden sairaalassa.

Punaisen paperin ympäröimänä sähkölamppu valaisee himmeästi sairaalan salia.

Ensi vuoteella lepää tuon tuostakin hieman valittaen vaaleakiharainen suomalainen. Hänen suuria sinisiä silmiään peittävät tummenneet silmäluomet. Hän on ollut ensimäisenä ryntäämässä, hän on vaikeasti haavoittunut ja vaikean taistelun, vilustumisen, valvomisen ja syömättömyyden aiheuttama väsymys on nostanut kuumeen punan hänen nuorille, kauniille poskilleen.

Hänen vieressään makaa tyynenä keski-ikäinen työmies. Suomalainen sitkeys ja pelottomuus kuvastuu hänen vakavissa, vaaleissa kasvoissaan. Hänen käsivartensa on pahoin ruhjottu, vaan hän ei koskaan valita. Hänellä on vaimo ja lapset, mutta köyhälistön onni on ollut hänelle heitä vielä rakkaampi ja hän on hetkeä miettimättä pannut henkensä alttiiksi yhteisen kansansa edun vuoksi.

Minä seison kauan hänen vuoteensa ääressä ja ihailen suurenmoisinta puolta kansani luonteessa, tyyneyttä, rehellisyyttä ja kestävyyttä.

Hänen vieressään lepää ihan lapsellinen poika. Muistan, miten hän nauraen sanoi päivällä: "Äitimuori kielsi minua menemästä Savon rintamalle, vaan minä karkasin."

Herttainen, aurinkoinen hymy valaisi hänen tätä sanoessaan noita pyöreän pehmeitä poikamaisia piirteitä.

Tuon lapsen rinnalla nukkuu iloinen hymy huulilla reipas keski-ikäinen mies. Hän on salin ilopilleri ja politikoitsija. Sauvansa varassa hän kulkee kaiket päivät viereisissä huoneissa synnyttäen hauskoilla sanasutkauksillaan kaikkien kasvoilla leveän hymyn.

Minun täytyy hymyillä, kun katselen hänen hauskoja kasvojaan, hänen nukkuessaan siinä rauhallisena.

Salin toisessa päässä voihkii kaunis kalpea, tumma nuorukainen. Hänellä on hirveä haavakuume, hän hourailee. Vähän välistä hän mutisee: "ruutia on, kaikki on kunnossa, ampukaa noita vietävän valkokaartilaisia!"

Hän on kolme viikkoa ollut yhtämittaa rintamalla. Hänen käsivartensa on ihan mäsäksi ammuttu. Se täytyy leikata poikki. Hoitajat seisovat ääneti hänen vuoteensa ääressä. He eivät voi hänen tuskiaan lieventää. Kyyneleet nousevat kuumina silmiini. Tuo nuorukainen on minusta kuin pyhä. Hän on uhrannut itsensä elämän hymyillessä kauniimpana hänen verevillä nuorilla poskillaan. Nyt on hän kalpea ja laiha, mutta minusta hän on entistä kauniimpi. Kärsimykset ovat jalostuttaneet hänen kasvonsa.

Yhä edelleen kuljen vuoteen äärestä vuoteen ääreen. Näen samat tyynet, kärsivät kasvot, samat nuoret, tuskien uurtamat piirteet. Toiset hikoilevat poltoissaan, sähkövalossa näkyy kimmeltäviä hikipisaroita heidän otsallaan. Ne ovat kuin aatteen välkkyviä jalokivikoristeita heidän ylevillä kasvoillaan. He ovat taistelun kruunaamia ylimyksiä, nuo ihmiskunnan tulevaisuuden onnen puolesta uhrautuneet työmiehet.

Toisessa salissa nukkuvat suomalaisen köyhälistön avuksi rientäneet lättiläiset.

Peitteiden alta näkyvät pitkät komeat vartalot, valkoista patjaa vastaan välkkyy heidän tuuhea, tumma tukkansa.

Tuossa lepää haavoittunut nuorukainen, jonka kasvot ovat kauniit kuin kreikkalaisen jumalan kuvapatsaan. Tuossa on pyöreäpiirteinen veikeä kuularuiskunhoitaja, tuossa solakka tarkk'ampuja ihanine huulineen. Tuossa on välkkyvän ruskea kiharatukka, tuossa pieni, laihahko ukrainalainen, panssarijunan hoitaja, jonka mustat kulmakarvat ovat tuskaisina yhteen puristetut. Hänellä on haava päässä ja se vaivaa häntä kovin.

Hän hymyilee väsyneesti päivisin tummien viiksiensä alta. Hän on kuin suuri haaveksiva lapsi, itämaalaisine mustine silmineen, raskaine pitkine silmäripsineen.

Minä muistan persialaisia kuunvalaisemia hiekka-aavikkoja, loppumattomine taivaanrantoineen, kuulen kumeata barbaarista soittoa ja salaperäistä aavikon tuulen huminaa. Minä kuvittelen rajattomia asioita, kun katselen häntä valkoisten haavasiteitten ympäröidessä hänen norsunluun väristä otsaansa ja kalpeita poskiaan.

Siinä on ihmeisiin uskova itämaa, satuihin luottava lapsi, mielikuvitus ja usko, marttyyrisuus ja itämaalaisen fakiirin kuolemaa pelkäämättömyyttä! Venäjä on jo itämaata, arvaamattomien tapahtumien ja mahdollisuuksien maa, suurenmoinen kiihkossaan, peloittava vaihtelumahdollisuuksissaan, kiehtova, houkutteleva, puistattava kuin öinen aavikko jalopeuroineen, tukahuttavine, hiekkapilviä nostattavine etelätuulineen, ihmeitten yrttien ja huumaavien kukkien maa, mustimman taantumuksen ja äärimmäisimmän vallankumouksen kehto! Oi, sinä Venäjä, jota Länsimaa ei koskaan täysin tajua, sillä Länsimaa on järjen. Venäjä on tunnekuohujen tyyssija.

Venäjällä versoo epäluotettavin hyötypolitiikka, vehkeily ja itsekkyys, Venäjällä ovat kuolleet historian suurenmoisimmat urhot, jaloimmat ihmisystävät ja loistavimmat älyniekat!

Tätä kaikkea aattelen katsellessani ukrainalaisen, aromaanlapsen, tummia säännöllisiä kasvoja. -- -- --

Hänen kasvonsa ovat tuskan hiessä: Minä pyyhin niitä. Se liike näkyy rauhoittavan häntä ja hän sulkee silmänsä.

Katselen hänen sulkeutuneita silmiään. Minä tiedän, että hänestä on tuleva täydellinen rampa. Liikkumishermo on pilaantunut.

Hän on tullut vieraalta maalta, vieraalle maalle, sen maan vapautta puolustamaan. Hänen kansallisuuttaan ovat vuosisatoja venäläiset taantumukselliset yrittäneet hävittää pois maailmasta asettaen sen viimeisessäkin maailmansodassa Riian rintamalle tahallaan kuolemaan ilman ampumatarpeita, ilman muonaa. -- -- --

Kuljen pitkän tyhjän salin läpi eteisen poikki yksityiseen huoneeseen.

Nuori kaksikymmentäkolme vuotta vasta täyttänyt lättiläinen viruu siinä tautivuoteella.

Hänen säärihermonsa on poikki ammuttu. Näen hänen korkean otsansa kastanjanruskeine suortuvineen. Hänen nenänsä on voimakkaan kaareva, suu ilmaisee miehekkyyttä ja mielenlujuutta. Päivällä, kun tuskat joskus lauhtuvat, muistan hänen rohkean hymynsä ruskeitten, sirojen viiksien alta, kun hän sanoo: "Ei mitään hätää."

Hän ei voi tuskiltaan nukkua öisin. Nytkin hän valvoo. Kumarrun hänen ylitsensä ja kysyn venäjäksi:

"Särkeekö jalkaa paljon."

"Hieman", hän vastaa huoaten.

"Koettakaa nukkua!"

"En voi."

Hieron hänen kipeää jalkaansa.

Hänen rinnastaan nousee helpoituksen huokaus.

Minä sivelen viileällä kädelläni viihdyttäen hänen kuumaa otsaansa. Hän sulkee silmänsä.

"Pitää nukkua", sanon minä hyväillen kuin pienelle lapselle.

"En voi." -- -- --

Uneksin sanoin kuvaamattomia kauniita unelmia tuon jalopiirteisen lättiläisen vapaustaistelijan vuoteen ääressä. Venäjän ihanimpia ilmiöitä näen ruhjoutuneena ja miten monta tuhatta ja miljoonaa on tuota ihanaa kansaa sorrettu ja tapettu vuosina 1905--1918!

Lättiläisten verilöylyt ovat maailman kuuluisat julmuudessaan.

Oi, sinä elämän kuningatar, sinun sydämettömyytesi on ollut rajaton. Miksi sinä haaskaat ihmiskunnan hyvettä ja autat eloon vain rumuutta ja alhaisuutta?

Haavoittunut lättiläinen nukkuu kuin hyvä lapsi.

Minä irroitan käteni hänen kädestään ja hiivin hiljaa pois.

Eteisen penkille istahdan ja itken, itken ääneti ja ahdistavasti.

Kauhea on ihmiselämä!

Ei mitään kaunista, ei mitään uutta synny ilman hirveitä tuskia ja verenvuodatusta.

Istun kauan kasvot käsien varassa.

Välskäri tulee tohveleineen suuresta salista eteiseen.

"Mitä mietitte?"

"En mitään", sanon minä ja tukahutan tunnelmani.

Se on minulle liian kaunis, etten voi sitä jokaiselle kertoa.

Kotkassa 14.2.1918.

_Elvira Villman-Eloranta_.

*

Tervehdys valkoisesta Suomesta.

Sain ohimennen muutamiksi hetkiksi käsiini pari valkoisen Suomen sanomalehteä ("Iikka" ja "Savotar"), jotka jollain tavalla olivat kulkeutuneet tänne ja kiertävät nyt kädestä käteen, kuluen matkallaan hauraiksi kuin taula. Niitä silmäillessä avautuu yhtäkkiä aivan toinen, kaukainen, ammoin eletty maailma. Jokainen rivi, olipa sitten pääkirjoitus, uutinen tai ilmoitus, tarjoo aivan erikoista viehätystä. Herää kuin unesta. Siellä on senaatti, jonka toimia selosteitaan. Siellä on vanha järjestys, siellä ollaan ja eletään jokseenkin niinkuin täällä ennen. Ei aina ymmärrä kaikkea. Samuli Sario puolustaa jostain syystä Mannerheimia ja kehoittaa tyytymään ja ymmärtämään. On siis ollut jotain kahnausta -- kuinkas muuten, sillä ollaanhan Suomessa, joskin valkoisessa. Kiireessä ehdin painaa mieleeni joitakin uutisia. Mannerheim käskee ottamaan aseet pois kaikilta yksityisiltä. Siellä on tietysti sielläkin punainen vaara, pelko heidän nousustaan selän takana. Useissa kunnissa on kova elintarvepula, sillä ulkoa ei ole saatu mitään. Pyydetään luovuttamaan viljaa ja muita elintarpeita. -- Edv. Björkenheim on elintarvepäällikkönä. -- Pakollista asevelvollisuutta pannaan parhaallaan toimeen. Ei ole siis vapaaehtoista tietä saatu tarpeeksi miehiä. -- Ovat siellä kapinallisille keksineet nimen "punaryssät". -- Vaasassa on ollut suuret juhlalliset Oulussa kaatuneiden vaasalaisten hautajaiset, joissa Mannerheim on ollut mukana. Renvall on laskenut senaatin puolesta seppeleen ja Sola laulanut. -- Enempää en saanut tietää, lehti oli luovutettava toiselle.

*

Saksalaiset ovat nyt edenneet Venäjällä niin pitkälle, että Englannin ja Ranskan lähetystöt ovat katsoneet pitävänsä poistua Pietarista Suomen kautta. Jos täällä olisi vallinnut säännölliset olot, olisivat lähetystöt luultavasti jääneet tänne sen sijaan, että nyt siirtyvät Ruotsiin, tänne Suomen tasavallan puolueettomalle alueelle täältä käsin seuratakseen tapahtumain kehitystä Venäjällä. Olisimme siis voineet heille suojaa antamalla tehdä näille suurvalloille huomattavan palveluksen, josta meillä varmaankin olisi ollut suurta hyötyä; ainakin olisimme saaneet viljaa. Jos saksalaiset tulevat tänne, emme ole enää puolueeton maa eivätkä lähetystöt voi jäädä tänne, ja me joudumme monenlaisiin selkkauksiin. Siinäkin yksi monesta muusta punaisten aiheuttamasta onnettomuudesta.

*

Meidän eteläinen rintamamme on nyt lopullisesti hajalla, sittenkun valkokaartilaiset ensin olivat hajaantuneet Porvoon tienoilla ja nyt toinen osasto antautunut Kirkkonummella ja tuotu tänne, jossa ovat vankeina jollakin koululla. Ruotsin konsuli on ollut välittämässä ja saanut aikaan, ettei vankeja ole surmattu -- ainakaan vielä.

*

Joku kauppias on käynyt erän meikäläisen johtomiehen luona puhumassa sovinnosta, mutta ei ole voinut esittää mitään ehtoja eikä hänellä myöskään ole ollut mitään valtuuksia. Häntä neuvottiin kääntymään Mannerheimin puoleen.

*

Ei ole päässyt.

Manner, Tokoi, Sirola ja Haapalainen ovat kuulemma olleet Pietarissa rauhan solmiamisen johdosta. Tokoi on pyytänyt Suomen puolesta saada ottaa osaa rauhanneuvotteluun Brest-Litovskissa, mutta ei ole häntä päästetty sinne. Meidän asioitamme siellä päin valvovat jo toiset miehet.

*

Kuinka ryssät Ilmajoelta riisuttiin aseista.

Ilmajoelta kerrotaan hupainen juttu venäläisten aseista riisumisesta. Ilmajokisilla ei ollut kuin joitakin kymmeniä kiväärejä. Miehet varustautuivat seipäillä ja piirittivät hämärissä kasarmin. Kiväärimiehet olivat eturivissä, seiväsmiehet taampana. Joku Anttilan poika meni vaatimaan antautumista. Venäläiset pyysivät tunnin miettimisaikaa. Sillaikaa odotti poika ja nukahti. Tämä erinomainen rauhallisuus vakuutti venäläisiä siitä, että niin tyynen miehen takana täytyy olla suuri sotavoima, ja he ilmoittivat antautuvansa. Poika huusi kiväärimiehet sisään, ja niin alettiin venäläisiä riisua aseista, jotka kannettiin ulkona oleville seiväsmiehille.

*

Ruotsalaisten oikea käsi ja vasen.

Ruotsalaisia oikeistososialisteja on saapunut Suomeen jonkinlaisissa rauhanvälittämistarkoituksissa. Heitä on haastateltu Tampereella. He ovat ilmoittaneet olevansa vallankumousta vastaan. Varsinkaan he eivät voi hyväksyä sellaista verenvuodatusta kuin täällä nyt tapahtuu. Siksi he pyrkivät saamaan aikaan "demokraatista rauhaa (?)" -- Suomen työväen ja porvariston välillä. Ruotsin pääministeri on taipuvainen ryhtymään rauhan välittäjäksi. Ruotsalaiset ovat antaneet meikäläisten toverien tietää, ettei Ruotsissa ole odotettavissa mitään valtavampia työväen liikehtimisiä.

Kai on tämän lähetystön tulon vaikutusta, että kansanvaltuuskuntakin on ryhtynyt pesemään puhtaaksi käsiään viattomasti vuotaneesta verestä. Se julkaisee pitkän kirjoituksen "Julmuuksia vastaan". Se on vaikeroiva ja avuton. Valtuuskunta, s.o. varsinainen vallankumoushallitus, jonka vastuulla kaikki tapahtuu, myöntää viimeinkin peittelemättä, että se oikeastaan ei kykene mihinkään punakaartia vastaan. Sillä ei ole mitään pakkokeinoja käytettävänään. Se uhkaa erota, ellei kaarti osoita pystyvänsä ylläpitämään kunnollista toverikuria. Kirjoituksessa tunnustetaan, mikä jo kyllä muutenkin on tiedetty, että vankeja on surmattu yksityisenkin kostonhimon tyydyttämiseksi tai luovutettu epämääräisten tutkijakuntain käsiin. Johtajat eivät siis enää saa sammumaan sytyttämäänsä paloa ja turhaa on ruotsalaistenkaan tulla enää vesiruiskuineen. Jos sieltä olisi tullut kuularuiskuja, alkaisi meillä kai jo pian olla rauha. Mutta sen sijaan ovat ruotsalaiset asestettuina astuneet maihin Ahvenanmaalla ja _sitä_ rauhoittaakseen ottaneet haltuunsa valkoistenkin, venäläisiltä valtaamat, kuularuiskut.

*

Setelisota.

Suomen Pankki täällä julistaa juhlallisesti, että se ei koskaan tule lunastamaan niitä pankinjohtaja Arajärven nimellä varustettuja maksulippuja, joita jotkut "Vaasassa asustavat yksityiset herrasmiehet" ovat ryhtyneet julkaisemaan. Semmoiset "setelit" ovat kokonaan arvottomia ja yleisöllä on syytä olla niiden suhteen varuillaan, sillä niiden vastaanottajat eivät tule niillä mitään tekemään.

Presiis samaa on kai Suomen Pankki siellä julistanut. Suomen Pankki täällä -- Suomen Pankki siellä -- minä herra -- sinä herra -- mikä on oikea seteli -- mikä väärä? -- mikä on totuus? kysyi Pilatuskin ja pesi kätensä.

Tämä tragedia on _myöskin_ komediaa.

*

Olevinaan oikein sukkelaa.

Otsakkeella "Suomen herrat tutkimassa turkkilaisia haaremeja" julkaisee "Tiedonantaja" jonka toimittaja myöhemmin tehtyjen tutkimusten mukaan oli vanha kyynikko Eetu Salin, N. Vjekin uutisen, että Suomen lähetit "tohtorit" Mikkola ja Kalima ovat saapuneet Konstantinopoliin ilmoittamaan Turkin hallitukselle, että Suomi on tullut itsenäiseksi valtioksi.

*

Helsingin kaupungin rakennusmailla ei vallankumouksellinen siviili kuri näytä olevan sen lujempi kuin sotilaskuri punakaartissa. Oman virallisen tiedonannon mukaan ei työhön saavuta aikanaan heti kellon soitua, siellä laiskotellaan, poistutaan ilman asiaa, kuljetetaan pois työkaluja, harjoitetaan kaikenlaista ilkivaltaa -- josta kaikesta nyt mitä jyrkimmin kielletään. "Kuitenkin on kahvilla käynti sallittua ehdolla, että se _ilman turhia viivyttelyjä toimitetaan_."

Työaika viikossa on 46 tuntia, joten siis on ollut olemassa ainoastaan 7 tunnin ja 20 minuutin työpäivä ja tähänastisten laiskottelujen kanssa arviolta 6 tunnin -- joka kylläkin näkyy siitä siivosta, missä kadut ja torit ovat.

Lauantaina 2 p:nä maaliskuuta.

Toteutui pikemminkin kuin olisi odottanut oletukseni sairaanhoitajatar Elviira Willman-Elorannasta. Äsken hän istui ja itki säälin kyyneleitä haavoittuneiden vuoteiden ääressä, nyt hän hautuumaalla kiroo, rienaa ja kiihoittaa jatkuvaan taisteluun ja uuteen verenvuodatukseen:

Saavumme hautuumaalle. Tekopyhä lukkari laulaa ruikuttaa jonkun virallisen, kiusottavan tyhmän virren. Nuori teeskentelevä pappi puhua papattaa laulavalla äänellä ihmiselämän kirjavuudesta ja Jumalan laupeudesta.

Minua suututtaa.

Nousen haudan partaan takaiselle penkereelle ja sanon joukolle:

"Sankarien haudoilla ei kelpaa itku eikä voihkina, vaan uhka ja lupaus lopettaa se työ, jonka sankarit ovat aloittaneet. Me emme turvaudu rukoilemaan. Sitä olemme jo tuhansia vuosia tehneet. Nälällä ja sorrolla on Jumala meitä siitä palkinnut. Nyt puhukoot teot, nyt laulakoot tuliputket. Nyt kirjoitetaan maailman raamattu uudella kielellä, järjen ja tekojen kielellä.

"Ruikuttavan virren sijasta laulakaamme 'Kansainvälinen työväenmarssi'."

Ja joukon rinnasta nousee sata-ääninen laulu:

Työn orjat, sorron yöstä nouskaa! Maan ääriin kuuluu kutsumus.

Viimeiset laulun säveleet aaltoilevat yli rinteitten. Työläisjoukon silmät kirkastuvat, läheiset henkilöt hymyilevät rohkaistuina.

Itkulla ei sua muistettane.

Saattue rientää kotia uuteen taisteluun, sillä nyt on teon ja toimen aika.

Hän on tyypillinen punaisten hysteerikko. Eikä näitä henkensä ja tunteittensa tasapainon menettäneitä kostottaria ole vain yksi, eikä niitä ole vain punaisella puolella.

*

Pakko-otto alkaa.

Se hermostunut mieliala, joka kuvastuu yllä olevassakin, näyttää yhä enemmän voittavan alaa. Heidän sanomalehtiensä kirjoitusten sävy on yhä kiihkeämpi, kaikki vanhat vihapuheet vallankumouksen muka välttämättömyydestä toistetaan joka numerossa, milteipä joka palstalla, ja uutta keksitään. Luultavasti on rintaman kiristys pohjoisessa alkanut tuntua ja ilmaisekse tälläkin tavoin. Sen murtamiseksi ehdotetaan ja yritetään jos jonkinlaisia keinoja. Muuan kirjoittaja valittaa, ettei rintaman takana ole oikeita tietoja täältäpäin. Siellä muka uskotaan, että tällä puolella on vain julmia huligaani- ja rosvojoukkoja, jonka vuoksi sinne olisi saatava selvitetyksi, että täällä on kysymys vain järjestyneen ja luokkatietoisen työväen toiminnasta. Olisi myös saatava selvitetyksi, kuinka _hyvä järjestys_ vallitsee niissä seuduin, jotka ovat vallankumouksellisten joukkojen hallussa. Samassa kirjoituksessa kehoitetaan jouduttamaan "kauhistuttavan veljesverivirran tukkeamista ja rauhallisiin oloihin palaamista" -- siten, että "yhä tehokkaammin annetaan kannatusta kansanvaltuuskunnalle ja sen pyrkimyksille."

Paras todistus aseman kiristymisestä on, että Punaisen Kaartin esikunta heittää houkuttelunsa ja innostuttelunsa ja _käskee_ tänään kaupungin työmailla työskentelevät miehet, 18-50 ikävuoteen saakka, Punaisen Kaartin riveihin, siis pakko-otolla sotapalvelukseen. Kun ei kai vapaaehtoisia ole ilmaantunut tarpeeksi, täytyy siis turvautua pakolliseen asevelvollisuuteen, josta Vaasan senaattia ei ole kyllin ankarasti voitu tuomita.

Ei ole sitä periaatetta, jota sosialismi meillä ei olisi pettänyt, ei sitä sen ihannetta, jota se ei olisi tallannut jalkoihinsa.

*

Kokous senaatintorilla.

Tänään oli suuri herätys- ja rohkaisukokous senaatintorilla, jossa puhuivat Sirola, Haapalainen ja Tokoi. Teki mieleni kurkistaa leijonaluolaan ja nuuskia sen ilmaa. Tulen sieltä juuri. Luulin, että tungoksen vuoksi saisin kääntyä takaisin Stockmanin kulmasta tai että minut muuten käännytettäisiin. Mutta pääsin aivan puhujalavain juurelle. Väkeä oli vain pienet ryhmät, vaikka on sunnuntai ja liikkeellä paljon muutakin väkeä kuin heidän omaansa.

Ei ollut havaittavissa mitään erikoista innostusta. Nämä tämmöiset torikappaleet ovat nähtävästi jo vanhoja. Esiintyjät eivät saaneet syntymään mitään tunnelmaa, ei niitä jyriseviä hyvä- ja alashuutoja, joita ennen. Haapalainen koettaa saada seurakuntaa milloin hurraamaan, milloin nauramaan, mutta ei saavuta vastakaikua. Heikot suosionosoitukset tulevat kuin tilattuina. Hän kehuu vallankumousta niinkuin mustilainen markkinoilla koniaan, lautaselle lyöden, karkuutellen sitä sinne tänne, kelloja helistellen ja koreita ohjia kohotellen. On voittoja, on saavutuksia, on innostusta, on rahaa ja ruokaa, on aseita, ampumavaroja, onpa myrkkykaasujakin. Hänen ryhtinsä on hyvä, mutta sanain sisältö onttoa, niinkuin tavallisesti vanhoilla viinamiehillä. Minusta tuntuu kuin esiintyisi hän viimeisiä kertojaan, pitäisi lähtösaarnaa.

Sirola oli jo puhunut, kun tulin, mutta ei hänenkään puheensa kuulu olleen enemmästä kotoisin.