Part 9

Minun on hyvä olla. Tämä julistus olisi saatava rintaman taa. _Jos_ siellä rohkaisua tarvitaan, ei voisi parempaa tarjota. (Alleviivaukset ovat minun.)

*

Laki vallankumousoikeuksista.

On julaistu laki vallankumousoikeuksista. Sen § 6 on näin kuuluva: "Vallankumousoikeus perustaa tuomionsa luotettaviksi katsomiinsa todistuksiin ja tosiasioihin, ottaa huomioon rikoksen tehneen luonnonlaadun sekä ne olot, joissa rikos on tapahtunut, ja muut asiaan vaikuttavat seikat, myöskin sen, missä määrin rikos loukkaa työtätekevän kansan etuja sekä vallankumouksen menestystä."

On siinä pantu sielutieteellinen urakka tuomariparoille. Täytyy osata tutkia syyllinen sydämiä ja munaskuita myöten, arvostella olot, joissa rikos on tapahtunut, ottaapa vielä huomioon "muutkin asiaan vaikuttavat seikat". Äijäpahat, kyllä siinä koppa narisee, jos tuomari tahtoo olla, mitä hänen 3 §:n mukaan näkyisi pitävän olla: "rehellinen ja oikeamielinen".

Laki on puhtahin luokkalaki ja ilmaisekse peittelemättä sellaiseksi. On otettava huomioon, missä määrin rikos loukkaa työtätekevän kansan etuja. Rangaistus riippuu siis rikoksen tälle luokalle tuottamasta vahingosta tai hyödystä.

Oletetaan nyt, että vallankumous voittaisi ja työväki pääsisi laatimaan uuden rikoslakinsa. Se tietysti yleensä tulisi samaan henkeen, siihen varmaan jäisi tämän väliaikaisen lain henki, periaate: että laki _ei ole_ sama kaikille. Yhdenvertaisuus lain edessä olisi poistettu. Mielivalta olisi pantu lainlaadinnan pohjaksi. Suuremmoisinta tässä on, millä varmuudella ja peittelemättömyydellä tämä kaikki paiskataan pöytään.

*

Mikä verraton aarreaitta muuten tämä vallankumous ihmisineen ja aatteineen jollekin tulevalle komediakirjailijalle! Mitä ihania Eskoja ja Teemuja ja kraatari Aapeleita! Valpas on ilmetty Mikko Vilkastus. Kuka kuvaa kerran tuusulalaisen etusmies Kujalan? Ollappa suuri nurmijärveläinen vielä tätä kaikkea näkemässä! Punakaartissa on varmaan hyvin runsas aines etelähämäläistä henkeä ja älytasoa, tämän rodun härkäpäisyyttä ja tappelupukarisuutta, sen ahdasta intelligenssia ja naivia uskoa. "Veljekset" pääsivät onneksi itselleen ja yhteiskunnalle Impivaaran korpeen kasvatustaan täydentämään. Mutta ajattele, jos he yhä eläisivät, olisivatko joutuneet Smolnaan? Mahdollisesti olisivat sinne joutuneet ainakin Juhani ja Timo.

*

Lohduttava tieto.

Erittäin karvas purtava näyttää heille olleen se, että niin suuri määrä pienviljelijöitä, torppareita ja lampuoteja viime vaaleissa liittyi maalaisliittolaisiin. Tänään on "Työmiehessä" raivoisa hyökkäys maalaisliiton edustajia vastaan eduskunnassa. Vallankumouksen syntyminen julistetaan heidän syykseen. Heidän syynsä on, että pienviljelijäin, torpparien ja lampuotien poikia on saatu "valheellisuudella astumaan lahtarien joukkoon, murha-ase kädessään puoltamaan verellään mustasotnialaisuutta sekä omien riistäjiensä, suurtilallisten etuja, vuodattamaan osatoveriensa, työläisten sekä omaa vertansa." Tässä purkauksessa on uutta ja mielenkiintoista ainoastaan se, että valkoisessa armeijassa siis todella myönnetään ja kai myös siis tiedetään olevan muitakin kuin porvareita ja manttaalipomoja. Se on lohduttava tieto.

*

Rivejä täydennetään.

Torpparien pojat ovat korvattavat, rivit ovat jollain toisella tavalla täydennettävät. Tänään on "Työmiehen" alikerrassa kirjoitus, jossa huudahdetaan: "Auki tyrmäin ovet! Syyttömät vapauteen! Kahleet pois myös prostitutsionilaitoksen naisorjilta!"

*

_Ille faciet_. Suomen P.-Kaartin yleisesikunta antaa tänään julistuksen kaikille kaartin jäsenille, jossa "vallankumouslippumme puhtaana pysyttämistä varten, kaikesta porvariston inhottavasta provokatsionista huolimatta", kehoitetaan "luomaan ankara toverikuri keskuuteemme". "Me tulemme näyttämään porvaristolle ja sen lahtarikaarteille, että tämän maan järjestynyt työväki kykenee luomaan tässä maassa järjestyksen sekä pelastamaan valtiolaivamme siitä anarkian tilasta, johon kukistamamme hallitus lahtareineen oli maamme johtanut. Vapaustaistelumme menestyminen vaatii, että tässä maassa mitä pikemmin saadaan järjestettyä säännölliset olot. Sen voi tehdä ainoastaan meidän Punainen kaartimme ja sen mukana koko sosiaalidemokraattinen työväki."

En alleviivaa mitään. En pane huuto- enkä kysymysmerkkejä. Jätän sen tulevaisuuden tehtäväksi. Se kyllä tulee panemaan ne oikealle paikalleen.

*

Vankeja surmattu.

Heti tämän mahtipontisen julistuksen jälkeen myönnetään "Työmiehessä", että punakaartin eräät jäsenet ovat surmanneet eräitä vankejaan. Missä? Sitä ei sanota. Surmattu on -- jossain -- "sen jälkeen kuin lahtarit olivat ensin aseista riisumiaan punakaartilaisia surmanneet." Tietysti.

*

"Lakkoileville virkamiehille kielletään maksamasta palkkoja" ("Työmies"). Olisi hauska tietää, onko kukaan mennyt palkkojaan perimäänkään.

*

"Työmies" tietää, että lahtarit viime yönä "entiseen tapaansa" ovat harjoittaneet sala-ampumista keskikaupungilla talojen ikkunoista punakaartilaisia vartiomiehiä kohden. "Miten paljon he näillä salahyökkäyksillään ovat saaneet aikaan vahinkoa, ei ole täyttä varmuutta." -- On siitä sen verran varmuutta, että tähän päivään asti ei Helsingissä ole ammuttu ainoatakaan lahtarilaukausta.

*

Ei sääliä, ei oikeudentuntoa.

Enin sääli on minulla niitä miehiä, jotka saivat ottaa vastaan ja persoonallisesti, maan paossa, karkoitettuina ja vankiloissa kestää Bobrikoffin ja Seynin ajan iskut. Nyt heidän luonaan taas pidetään kotitarkastuksia, heitä vangitaan, heidän henkeäänkin uhataan, jota sentään ei silloin uhattu. Mahdollisesti heidät vielä ammutaankin. Mitä he miettinevätkään. Ovat jo useat vanhoja, harmaapäitä. Luulisi vallankaappaajissa olevan edes sen verran ritarillisuutta, että jättävät nämä sotavanhukset rauhaan. Heikäläisillä demokraateilla ei koskaan ole ollut sääliä, ei oikeudentuntoa, heidän persoonallinen vihamies on jokainen, joka ei omaksu sen viimeistä päätöstä, ei hyväksy sen viimeistä tekoa ja päähänpistoa.

*

Emmekö olleetkaan samaa kansaa -- vielä?

Kulkeutui siis meillekin maailmansodan ukkospilvi, jonka ei luullut jaksavan päästä Euroopan mantereelta tänne merien ulkoriutoille. Se purkautui meidän omasta sähköstämme. Tuli sisäinen sota, veljessota, kauhein laji kaikista sotalajeista.

Kauheinta on, että yllätän itseni joskus olemasta tuntematta mitään veljen-tunnetta veljeä, kansalaisen tunnetta kansalaista kohtaan. Eikö veri siis olekaan vettä sakeampaa?

Tapaan välistä itseni tekemällä tekemästä, itseeni pakottamalla pakottamasta sitä tunnetta. Jos tapaisin kaatuneen ryssän lumihangella, säälisin ehkä häntä enemmän, vierasta, joka houkuteltiin, innostutettiin, palkattiin hänelle vieraaseen ja kuulumattomaan. Mitä hänellä oli täällä tekemistä? Kaatui suotta syyttä, palkkasoturi. Ei ainakaan surmannut veljeään. Mutta suomalainen lähti veritöihin tieten tahtoen, oman etunsa vuoksi, tappamaan veljeään, anastamaan naapurin maata. Hän _tiesi_ tapaavansa veljensä ja siitä huolimatta hän lähti. Asiansa, etunsahan hänellä kyllä oli, enemmän tai vähemmän oikeutettu ja pyhä omasta mielestään, mutta ei se minusta vähimmässäkään määrässä vähennä hänen syytään, lievennä hänen syyllisyyttään.

Tai ehkä hän oikeastaan ei olekaan syypää veljensä vereen. Porvarihan _ei ole_ hänen veljensä. Venäläinen toveri on. Punasosialistilla ei ole kansaa eikä heimoa. Hänellä on vain toveruus, asia- ja aatetoveruus. Sota ei ole kansalaissotaa hänen puoleltaan. Eikä sen siis tarvitse olla sitä minunkaan puoleltani.

Olen kauhistunut heimosotia karjalaisten ja hämäläisten välillä, feodaliaikain taisteluita, uskonsotia, joita samakansaiset ovat käyneet toisiaan vastaan. He katsoivat toisiaan toisilla silmillä kuin me. Onhan usein ollut yhtä suuria eturiitaisuuksia kuin nyt. Ne ovat yhteiset edut, jotka yhdistävät ja pitävät koossa kansan. Vasta sitten tulee taas suomenkansasta yksi ja yhtenäinen, kun köyhälistö huomaa, että sille sen omasta porvaristosta on suurempi hyöty ja apu aatteensa ja asiansa hyväksi kuin Venäjän veljistä. Se ei nähtävästi olisi sitä ymmärtänyt, ennenkuin se pakotettiin sitä ymmärtämään.

Vai olisiko niin, että tämä heidän taistelunsa, joskin epäonnistuva, olisi taistelua sen tulevaisuuden aatteen puolesta, että yhteisiä kansallisia etuja ei ole eikä siis kansallisuusrajoja tarvita? Onko kansallisuuksien maailma hajoamassa? Taistelemmeko me ehkä jonkun vanhan ja kuolemaan tuomitun puolesta, jonka köyhälistö käsittää vaistomaisesti jo nyt, mutta joka meille ennakkoluuloinemme on vieras? Mutta kuitenkin me taistelemme ja meidän _pitää_.

Jos kansallistunto todella oli niin pieni, että tällainen aate- ja aseveljeys vanhan viholliskansan kanssa oli mahdollinen, mutta jos elävä kansallistunto meille oli välttämätön elinehto Venäjään sulautumista vastaan, niin silloin oli hyvä, että tämä taistelu kansallistuntomme vahvistamiseksi tuli voitollisesti käydyksi. Hyvä silloinkin, vaikka joutuisimme tappiollekin. Jos tästä on seurauksena uusi venäläinen sortokausi, niin selvittää se silloin _kaikille_ suomalaisille, että kansallisuusrajat täytyy olla selvät ja että itsenäinen Suomi ei voi pysyä olemassa muuten kuin näiden rajain sisässä.

*

Smilgan sodanjulistus -- peloitusko?

Saa muuten nähdä, tulevatko venäläiset todella tehokkaammin sekaantumaan sotaan. Ehkä Smilgan sodanjulistus on vain peloitus, jolla mahdollisesti vain tahdotaan saada porvaristo ryhtymään rauhanneuvotteluihin. Ja jos he lähtevätkin rintamalle, tuskinpa he tulevat tällä rintamalla pysymään lujemmin kuin omillaankaan. Jos heillä ei ollut sotaintoa siellä, mistä se tulisi täällä? Vaikka porvarit täällä voittaisivatkin, eihän meidän puoleltamme mikään vaara uhkaa Venäjän vallankumousta eikähän sitä siis täällä tarvitse puolustaa. Ja välittävätkö he edes omasta vallankumouksestaan?

*

Sotkuinen vyyhti.

Mutta auttakootpa ryssät tai olkoot auttamatta täkäläisiä ystäviään, eivät ne ainakaan täältä lähde enempi kuin russakat, niin kauan kuin on vähänkin liisteriä, suuruksen makua, meidän seinäpapereissamme. Eivät ainakaan, niin kauan kuin heidän vallankumouksensa siellä jatkuu. Ja tuskinpa sittenkään. Joku tuleva hallitus siellä voi käyttää niitä hyväkseen omiin tarkoituksiinsa täällä. Näyttää hyvin hämärältä, pääsemmekö niistä koskaan irti, ellemme voi pakottaa heitä siihen asevoimin, ominemme tai muiden avulla. Sekin uusi hallitus voi turvautua sosialisteihin, lupaamalla heille apuaan meikäläistä porvaristoa vastaan, vaikka olisi kukistanut sosialismin omassa maassaan. Mikseivät meidänkin sosialistit nykyisellä johdollaan ottaisi etujaan yhdeltä niinkuin toiseltakin! "Köyhälistön etu" on heidän ainoa johtotähtensä -- jos nyt saa käyttää niin kaunista sanaa. He myövät itsensä enin tarjoavalle. Olihan siihen oireita jo Bobrikoffinkin aikana. Venäläisystävyys on imetetty meidän sosialistiemme veriin, se on tunkeutunut heidän sieluunsa. Tarvitaan tavaton puristus, ennenkuin se siitä lähtee. Eivät sitä käden käänteessä saa siitä pois heidän omat johtajansakaan, vaikka tahtoisivatkin. Osa Suomen kansasta tulee kauan sairastamaan tautia, jota siihen on tartutettu. On punottu kaikenlaisia siteitä, joita ei saa niinkään helposti katkeamaan. Ei nähtävästi muulla kuin miekalla. Vyyhti on niin sotkuinen, ettei siitä millään kerimisellä saa selvää.

*

Uskon.

Tämä vallankumous, _vallan_ joutuminen toiselta toiselle, tämä pelkkä väkivalta ei ole mitään muuta kuin sotaa, ryöstö- ja anastussotaa, aito imperialistista valloitussotaa. Se polkee heikomman oikeudet ja välittää vähät ihmisten ja toisten kansanluokkain oikeudesta, kunhan yksi luokka vain saa sen, mitä se tahtoo ja vaatii. Sen tunnussanana on "Me vaadimme, me vaadimme" ja meidän _täytyy_ saada kaikki, mitä vaadimme. Ammoin muka hyväksytyt oikeudelliset ja siveelliset ihanteet ja periaatteet semmoisinaan eivät merkitse mitään, eivät tarvitse tulla huomioon otetuiksi. Niinkö pitäneekin olla, ovatko nuo ihanteet ja periaatteet yleensä olleetkin vain kirkkokorua, joilla kautta aikojen on huumattu mieliä? Kun kansan etu vaatii, kansan tahto määrää, niistä luovutaan nyt, niinkuin aina ennen on luovuttu. Minä tiedän, että niin on. Minä en ole vielä missään maailmassa, en historiassa, en elämässä, oikeastaan nähnyt mitään muuta. En kuitenkaan halua enkä osaa olla tarpeeksi filosoofi, skeptikko siihen tyytyäkseni. Minulla on kuin hullulla siksi ideani, että sittenkin, sittenkin! Uskon, uskon itsepintaisesti, järjettömästi, kaikista todistuksista, kokemuksista huolimatta. Kiellän, ja kuitenkin se liikkuu. Uskon, vaikkei mikään maailmassa siihen oikeuta. Uskon, koska olen niin kasvatettu, koska en voi ilman sitä harhaani elää. Koska maailmassa en voi uskoa, menen luostariin, poistun erämaahani, nousen vuorelleni yläpuolelle pilvien, niinkuin rauhanerakkoni elämään haaveineni, että joskus ehkä on ollut oikeuden ja totuuden arkaadinen aika, ja että se tulee joskus. Runoilen, koristelen, kuvittelen. Teen, niinkuin uskovaiset kautta aikain ovat tehneet luodessaan itselleen taivaan, omistaessaan Isän, jonka valtakunnassa elävät iankaikkisuudessa niitä toteuttaen, joita ei voitu täällä maan päällä toteuttaa. Tästä tarpeesta se on syntynyt se olotila siellä jossain yläpuolella pilvien. Se näkyy pitävän olla meillä jokaisella se usko; tulee jokaisella ajankohta, jolloin hän ei jaksa elää sillä, että hän on maasta tullut ja pitää maaksi jälleen tuleman. Omituista, että se uusi taivas ja uusi maa avautuu minulle tässä yhteydessä, tässä muodossa, tällä elämäni ehkä suurimman pettymyksen hetkellä, tämän Suomen sisällisen sodan, tämän mielettömyyden, tämän rikoksen yhteydessä.

Luon sen taivaan omalla tavallani, luon sen jo tässä maailmassa. Vaikka kävisi kuinka hullusti tahansa, vaikka kaikki romahtaisi ja tämä olotila jäisi pysyväksi tai tulisi joku samantapainen, niin minä elämäni loppukaudeksi uhallakin ummistan sille silmäni, tieten tahtoen, nukutan itseni näkemään, että se, mitä näen, ei ole sitä, mitä näen, vaan aivan toista. Uskon omia valeitani, huumaan itseni mieliunelmillani. Olkoon olematta oikeuden ja totuuden aika, kunhan se minulla on. Uskottelen sitä muillekin, hurmaan heidät siihen, että kuva elää, että olematon on. Ja _jos_ se sittenkin on, jos sittenkin tulee se aika, tuhatvuotinen valtakunta? Sillä kuinkas janoinen näkisi keitaat kangastavan erämaassa, ellei niitä jossain olisi aavikkojen takana. Niitä _on_, hän pyrkii niihin. Minun kamelini kaatuu, toisten kestää ja vie _heidät_ perille. Välipä tuolla, vaikka minun luuni valkenisivatkin!

Sunnuntaina 3 p:nä helmikuuta.

Kumpiko parempi?

Tulen välistä kysyneeksi itseltäni, kumpiko olisi ollut parempi ja pikemmin perille viepä uuteen olotilaan: sekö, että alettiin tämä sota, vaiko että olisi annettu punaisten koettaa hallita jonkun aikaa ryssiensä avulla. Se olisi tietysti vienyt täydelliseen vararikkoon, mutta siihen vie sotakin. Mutta nyt nähtävästi saadaan kaksinkertainen konkurssi. Jos sotaa kestää ja valtuuskunta saa hallita, saadaan kokemus vastaisen varalta molemmista ja kipu kärsityksi ja opetus otetuksi molemmista yhdellä haavaa. Ja kai sotaa kestääkin niin kauan, että punaiset saavat näyttää mihin -- eivät kykene.

*

Miten oikean sosialistin pitäisi.

Oli erään nuoren miehen kanssa keskustelua sosialismista ja kapitalismista. Mihin oikean, ihanteellisimman, jokaisen itsensä toteuttaman sosialismin pitäisi oikeita sosialisteja velvoittaa? Ottamaan itselleen vain sen verran, mitä tarvitsee välttämättömäksi elatukseksensa. Jos työni sattuisi tuottamaan enemmän, olisi minun luovutettava ylijäämä yhteiskunnalle. En siis saisi "säästää" tehdäkseni pojastani esim. professorin. Jos yhteiskunta tarvitsee professorin ja poika tuntee kutsumusta sille alalle, ei hän saa valmistua siihen minun varoillani, vaan täytyy hänen hakea ne varat yhteiskunnalta. Mutta on hyvin mahdollista, että yhteiskunta ei luovutakaan varojaan hänelle, vaan jollekin muulle "hakijalle", jonka se katsoo ansiokkaammaksi. Poikani saa siis tarttua kuokkaan ja mennä tehtaaseen ja varain puutteessa antautua sille "alalle". Vaikka yhteiskunta vielä ei olekaan tällä tavalla järjestetty, niin on ihanteellisen sosialistin itseensä nähden meneteltävä, niinkuin olisi. Jättäköön hän siis lukunsa ja harjoittakoon niitä ainoastaan siinä määrin, kuin hän voi tehdä sitä työpalkallaan lomahetkinään. Sosialisoikoon, reformeeratkoon hän yhteiskunnan omalta kohdaltaan. Ellei hän sitä voi tehdä, älköön myös olko sosialisti, ei ainakaan sellainen sosialisti, joka tahtoo sosialisoida työn ja sen tulokset. Minä kun en ole sellainen sosialisti, vaan katson kapitaalin kokoamisen ja käyttämisen oikeutetuksi, siis puolustan kapitalistista yhteiskuntajärjestystä ja taistelen sen puolesta. Puolustan sitä sitä enemmän, kun tämä meikäläinen sosialismi ei näy tahtovankaan kapitalismin kukistamista semmoisenaan, ainoastaan sen siirtämistä toisiin käsiin. On siis aatteellisesti yhteiskunnan kannalta yhdentekevä, kenellä se on, jääkö se entiselle omistajalleen vai siirtyykö jollekin uudelle. Saipa tuon lihapalan nyt yksi koira tai toinen. No niin, metsäkoira, hyötykoira, voi olla yhteiskunnalle hyödyllisempi kuin villakoira, korukoira, mutta on sekin välistä vaikea ratkaista. Villakoirakin voi tehdä herralleen yhtä suuria palveluksia, pelastamalla esim. hänen lapsensa hukkumasta t.m.s.

*

En koskaan.

Bobrikoffin aikana ja Seynin aikana ja maailmansodan aikana oli mitä ankarin sensuuri. Silloin voi kuitenkin jotakin kirjoittaa ja saada sitä julkisuuteen. Nyt ei ole siihen mitään mahdollisuutta. Mitään kaunokirjallista en muuten voisikaan kirjoittaa. Ajatukset ovat muualla. En voisi kirjoittaa muusta kuin näistä päivän tapahtumista. Kun pääsisi edes rintaman taa. Siellä ehkä tarvittaisiin kynämiehiäkin. Voisi varmaankin selvittää sikäläisille, mistä on kysymys, ja innostuttaa heitä.

Jos tämä vallankumous voittaa ja jää pysyväksi, en voi siihen mukautua, en koskaan millään tavalla antautua sen palvelukseen. Minusta tulee "emigrantti", minä karkoitan itse itseni tästä maasta. Ehkä resignoin, mutta minä olen aina oleva vastalausekannalla sitä vastaan. Ei mikään maailmassa oikeuta tällaiseen väkivaltaan. Ainoastaan siinä tapauksessa alistun, jos se osoitettaisiin olleen välttämätön heille itsepuolustuksena. Mutta sitä ei voida koskaan osoittaa, sillä porvarit _eivät hyökänneet_. Ja vaikka olisivat sen tehneetkin, jää sittenkin olemaan, että vallankaappaus tapahtui vieraiden aseiden ja vieraiden miesten avulla. On ehkä paljonkin niitä, jotka kernaasti kutsuisivat saksalaiset tänne, mutta ainoastaan venäläisiä vastaan, heidän vuoksensa. Eivät ne koskaan olisi kutsuneet heitä tänne tukemaan esim. jonkun mieleisensä hallitusmuodon aikaansaamista ja estääkseen sosialistien vapautta vaalitaistelussa.

*

Lyökööt päänsä seinään.

Eräässä tuttavassani oli hänessäkin kytenyt halu "tehdä" jotain rauhan aikaansaamiseksi. Ihmiset tarvitsevat touhuta jotain hermojensa rauhoittamiseksi. Hän oli aikonut mennä "puhumaan" Sirolalle. Minä sanoin: ei kannata, ei se mitään auta, vaikka pääsisitkin hänen puheilleen. Niiden täytyy antaa lyödä päänsä seinään. -- Tulen muuten yhä enemmän siihen, että mikään muu opetus tässä maailmassa ei näy tehoavan. Ihminen ei usko todeksi mitään, ennenkuin huomaa että se on painanut kuhmun hänen otsaansa. Kun hän saa hierottavakseen sen "neropatin", alkaa älykin hänessä herätä.

*

"Kansalliskaarti!"

Tulee tieto, että se ja se on nähnyt Italian konsulin pöydällä sähkösanoman, jossa Saksa muka vaatii ultimatumina venäläisten poistumista. Siitä remahtaa riemu. Jos niin olisi, olisi kaikki ratkaistu.

Vaan olisikohan sittenkään?

Venäläisen sotaväen virallinen täältä kutsuminen ei kai oikeastaan merkitsisi mitään ilman kontrollia, sillä venäläiset voivat taistella siviilipuvussa, niinkuin kuuluvat jo tekevänkin, ja heitä tulee yhä lisää. Venäjältä tulee väkeä ja aseita niin paljon, kuin punaiset haluavat ja voivat maksaa. Ja onhan niillä nyt rahaa ja voivat tehdä uuttakin.

Ja luultavasti muuten punakaartin omatkin joukot kasvavat, kun saavat hyvän palkan ja eläkkeet perheilleen, niinkuin luvataan.

Meillä on siis olemassa palkkasoturijoukko, kansalliskaarti. Ehkä siitä tulee "tasavallan" tulevan armeijan kantajoukko, kun ryssä on kerran karkoitettava maasta tai joku uusi hyökkäys torjuttava!? Sen ovat sosialistit nyt saaneet aikaan. Ne miehet, jotka vastustavat asevelvollisuutta, ovat itse panneet sen pystyyn, tehneet sen välttämättömäksi. Ne muuten jo varustautuivat tähän juuri samaan aikaan, kun pitivät pitkiä puheita eduskunnassa sekä tästä että muusta, voittaakseen aikaa. On nyt selvä, että ne periaatteessa eivät ole militarismia vastaan; militarismi on hyvä ja tarpeellinen, kun se palvelee heidän tarkoituksiaan. Jos pettymyksiä ja epäjohdonmukaisuuksia yleensä enää voisi päivitellä, niin olisi tässä siihen taas uusi tilaisuus. Eläköön väkivalta! -- kun siitä on minulle hyötyä. Alas väkivalta! -- kun se on minulle vahingoksi.

*

Voitto?

Uutiset Mannerheimin voitoista ovat nähtävästi olleet noita n.s. "hyödyllisiä valheita", koska hän vasta on ollut Lylyssä ja "Työmiehen" mukaan saanut siellä selkäänsä. "Työmiehen" tiedot eivät tietysti merkitse mitään. Alan kuitenkin suhtautua yhä epäilevämmin valkoisten pikaiseen etenemiseen. Tulevatko talonpojat kestämään talvisotaretkeä? Onko heillä muonaa ja aseita. Pysyykö irtain väki puolueetonna? Eikö se anna sosialistien vallan täällä etelässä, itsessään pääkaupungissa ja Tampereella y.m. huumata itseään?

Taistelun täytyy kuitenkin pahimmassakin tapauksessa päättyä porvarillisten voittoon. Vaikka Vilppulan rintama murtuisikin, kestäisi vielä kauan vallata muu Suomi. Ja kun se olisi vallattu, mitä sitten? Sulut ja saboteeraus jatkuisi, ei mitään saataisi käyntiin. Heidän täytyy luovuttaa takaisin valtaamansa laiva, koska eivät kykene sitä itse hoitamaan. Se hajoaa heidän käsiinsä. Ja sodan jatkuessa se tapahtuu. Eivät he terrorillaan, poikkeuslaeillaan ja työväen mielivallallaan saa mitään pysymään, vaan uupuvat siihen. Ja nälkä! -- jota harvoin nyt enää muistaakaan, vaikka se voi tulla milloin hyvänsä. Parin viikon päästä sen sanotaan olevan täällä -- ja silloin?

*

Itsenäisyysjuhlat.

Muistuivat mieleeni itsenäisyysjuhlat -- varsinkin Kansallisteatterissa vietetty. Minulla oli silloin jo tunne siitä, että se oli ennenaikaista. Siellähän senaatti ja eduskunta oikein valokuvattiin, koko se komeus ja ulkomaiden edustajat. Siitä pitäisi kirjoittaa kirpeä satiiri. Samoin yliopiston juhla, jossa en ollut. Niissä todella nuolaistiin, ennenkuin tipahti. Minua värisytti, kun kuulin, miten sosialistit olivat vastanneet kutsuun: "Meidän paikkamme on venäläisten toverien luona." Se pilasi koko tunnelmani. Ja sitten se pikku riita, kuka on antanut meille vapauden, kuka ehti "tunnustaa" meidät ensiksi, Saksa vai Ranska. Runoista ja puheista päättäen olisi melkein voinut luulla, että ne oikeastaan olivat meidän "jääkärit", jotka voittivat Venäjän -- tosin yhdessä Saksan kanssa. Hyvän työn tietysti tekivät, mutta on meissä aina jotain, joka muistuttaa kukon kiekumista rikkaläjällä, sammakkoa, joka pullistelekse, kunnes puhkeaa.

*

Svinhufvud.

Svinhufvud on kadonnut teille tietymättömille, ei kukaan tiedä, missä hän on ja elää. Tänään hän on tullut näkyviin "Työmiehen" palstoilla. Siinä on kirjoitus hänestä ja hänen senaatistaan. Se on pitkä syntiluettelo. Kansalaissodan puhkeaminen oli hänen ja hänen mustan senaattinsa syy. Sosialistit ovat siinä suhteessa puhtaita kuin pulmuset lumella.

"Työmiehenkin" täytyy sentään myöntää, että Svinhufvudissa on ollut _jotain_ hyvää sosialistinkin silmillä katsottuna. Ennen muinoin. Hän kuului aikoinaan siihen eduskuntakomiteaan, jonka oli tehtävä uusi valtiopäiväjärjestys. Sitä valmistettaessa hän oli kansanvaltaisella kannalla. Siitä hän saikin jonkin verran luottamusta kansanvaltaisissa piireissä ja asetettiin hänet sosialidemokraatisen eduskuntaryhmän avulla Suomen eduskunnan ensimmäiseksi puhemieheksi. Mutta siihenpä loppuvatkin miehen ansiot. Sen jälkeen hän on ollut pelkkien porvarillisien asettama puhemies.