Part 8

Kullervo Manner on kuulemma käynyt jossain asiassa Englannin konsulin luona. Konsuli on sanonut: "En ole koskaan nähnyt miestä, joka olisi ollut niin kauheasti peloissaan."

*

Manner ilmiantaa.

Kerrotaan, että kun Manner y.m. yhdessä Svinhufvudin kanssa kävivät venäläisellä laivalla, jolloin Svinhufvud vaati venäläisten poistumista, oli Manner tehnyt sen ilmiannon, että senaatin järjestämä järjestysvalta oli tähdätty venäläisiä vastaan. Hän nähtävästi luuli sillä panevansa Svinhufvudin pulaan, odottaen, että tämä kieltäisi. Svinhufvud ei kuitenkaan sitä tehnyt, vaan myönsi avoimesti, että niin oli asianlaita: asestautuminen oli todella tähdätty venäläisiäkin vastaan siltä varalta, että he ryhtyisivät ryöstämään. Sen olivat sotilaat näyttäneet ymmärtävän eivätkä olleet siitä lainkaan kauhistuneet. Mannerin ilmiannon kärki oli nolosti katkennut. Olisin tahtonut nähdä tuon kohtauksen; se täytyy kerran tulla kaunokirjallisesti, draamallisesti ikuistetuksi. Siinä on historiamaalarinkin aihe. Onnellinen tuleva Suomen suuri draamakirjailija; hänen aihevarastonsa näiltä ajoilta tulee olemaan loppumaton.

Mannerista muuten kuulin, että hän on ollut perheensä n.s. "surun lapsi". Hän on pappissukua. Bobrikoffin aikana hän agiteerasi asevelvollisuuteen menemistä ja tuli heitetyksi ulos eräästä kokouksesta. Intohimoinen, synkkä kunnian- ja vallanhimoinen luonne.

*

Valpas.

Valpas, joka muka on ollut vallankumousta vastaan, on muka sanonut: "Kaikki kaksikymmenvuotisen työni hedelmät ovat menneet hukkaan." Olisi pitänyt sanoa: "Tässä nyt ovat kaksikymmenvuotisen työni hedelmät."

*

Katala asiakirja.

Tänään on "Työmiehessä" kirjoitus "Vaarallista peliä. -- Eivätkö porvarilliset peräänny?"

Siinä polemisoidaan sitä vastaan, että suojeluskuntain perustaminen oli tarpeen kotien pyhyyden ja rauhan suojelemiseksi venäläisiä vastaan. Jos se olisikin ollut tarkoitus, niin se on ollut vaarallista peliä.

"Venäläisillähän oli Suomessa suuret armeijaosastonsa. Niillä oli kiväärit, kuularuiskut ja tykkejäkin. Linnoitukset ja sotalaivat suojelivat rannikoita. Kuinka olisivat salaa vain kivääreillä ja muilla keveillä aseilla varustetut tilapäiset suomalaisjoukot voineet tositaistelussa pitää puoliaan varsinaisia keveästi ja raskaasti varustettuja ammattiarmeijoita vastaan? Olisihan voinut sattua, että pelkkä muutama laukaus venäläistä sotaväkeä kohti olisi ärsyttänyt sen mitä ankarimpiin toimenpiteisiin."

"Suomen porvarilliset lehdet tekivät voitavansa ärsyttääkseen suomalaisia venäläisiä vastaan ja tietenkin samalla näitä suomalaisia vastaan. Jos joku Venäjän kurjissa oloissa rikolliseksi kehittynyt sotilas teki yksityisenä jonkin rikoksen tai jos joku pukeutui sotilaspukuun ja sen verhoamana teki rikoksia, niin leveillä mustilla otsikoilla merkittiin ne koko venäläisen sotaväen synneiksi. Yksityisten konnantöillä tahrittiin kymmenet ja sadat tuhannet kunniallisetkin."

"Viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta harjoittivat herraslehdet moista osaksi sangen katalata ja yleensä vaarallista ärsytystä. Jumalan onni, etteivät venäläiset sotilaat saaneet kaikkea sitä tietoonsa, kun eivät ymmärtäneet suomea eikä ruotsia. Mutta osaksi saivat he kuitenkin siitä selvän, kun heillä oli suomea ja ruotsia taitavia tovereita ja kun heitä vastaan tehtyjä syytöksiä selostettiin venäjänkielisissä lehdissä."

"Menettelyllään saivat porvarit vähintäänkin sen aikaan, että venäläiset toivoivat aseet pois Suomen porvaristolta ja sille uskollisilta joukoilta. Tottahan he halusivat pois aseet niiltä, joiden oli ilmoitettu pitävän niitä heitä surmatakseen! Venäläisten toimittamat kotitarkastukset ja aseiden etsinnät lienevät johtuneet osaksi siitä syystä. Porvaristomme asestautuminen oli vienyt ensin siihen vaaraan. Vielä suuremmaksi kävi vaara, kun porvarilliset rupesivat asevoimalla vastustamaan noita etsintöjä ja puolustamaan aseita, jotka oli ilmoitettu tuodun myös venäläisten päiden varaksi. Kuten tunnettua tappoivat porvarilliset eräitä sotilaita aseiden pitämisestä syntyneissä kahakoissa. Siten he antoivat aihetta toimenpiteisiin, jotka olisivat voineet kehittyä perin vaarallisiksi, kun Suomi kaikesta huolimatta oli vielä Venäjän sotatoimien piirissä, ihan venäläisen puolustusrintaman osana. Jumalan onni tuossa uhkapelissä, että täällä oleva venäläinen sotaväki oli kansanvaltaisesti järjestettyä ja että sen määräävinä aineksina oli kärsivällisiä ja pitkälti harkitsevia sosialisteja."

"Porvarillistemme aseväki on riisunut aseista tuhansia venäläisiä sotilaita."

"Mitä se peli merkitsee? Voisiko sellaista tehdä noin vain iltikseen esim. Saksalle? Olisiko voinut tehdä siten Venäjän keisarivallan kenraalien johtamille joukoille?"

"Ei epäilemistä, osa porvaristoamme on asettunut Suomessa olevaan venäläiseen sotaväkeen nähden _sotakannalle_. Se on antanut Venäjän tasavallalle aiheen sodan julistamiseen. Se on vieläpä ikäänkuin koettanut ärsyttää venäläisiä tekemään sen, ikäänkuin pakottamalla pakottanut Venäjän ryhtymään suuremmin joukoin sotatoimiin Suomessa."

"Mitä sellaisesta sodasta tulisi? Venäjän tasavallalla on kyllä sisäisiä vaikeuksia. Mutta niistä huolimatta voisi se lähettää Suomeen niin suuren ja hyvin varustetun sotajoukon, että Suomen porvariston aseväki tulisi perinpohjin tuhotuksi. Suuri Venäjä on toki edelleen ja tulee olemaan pieneen Suomeen verraten monin kerroin niin voimakas. Suomen porvaristo on epäilemättä tehnyt hullun teon, kun on härnännyt moista mahtavata tasavaltaa sotaan, ellei sillä porvaristolla ole muiden maiden voimia takanaan."

"Meille on vielä tänään tietämätöntä, mitä kaikkia seurauksia tuo porvaristomme menettely on tuottava. Sanottakoon vielä kerran, että jos porvaristomme olisi tehnyt minkä venäläisen porvarisvallan sotaväelle tahansa niin, kuin on tehnyt Venäjän työläisvallan sotaväelle, niin koko Suomi olisi hukassa, elleivät ulkovallat ehkäseisi."

"Nykyiseen perin vaaralliseen ja onnettomuuksia uhkaavaan tilaan ei kuitenkaan ole Suomen varsinainen kansa syypää. Suomen työväestö on koettanut estää sen syntymistä."

"Venäjän nykyinen hallitusvalta käsittänee oikein Suomen sisäiset asiat ja Suomen tasavallan aseman eikä siis tulle julistamaan virallisesti sotaa Suomea vastaan. Mutta siitä huolimatta voi se käyttää joukkojaan niitä suomalaisia joukkoja vastaan, jotka ovat jo alkaneet pakollisen aseiden riistämisen venäläisiltä, siis alkanut suorat sotatoimet venäläistä sotaväkeä vastaan. Jos Venäjä ryhtyy tuohon toimeen tarmolla ja jos porvaristomme ei saa apua muiden valtioiden anastajaryhmiltä, niin voi sen tila käydä tukalaksi."

"Eikö sillä olisi mahdollisuutta perääntyä? Vakuudeksi siitä, etteivät ne enää tekisi kansaa ja tasavaltaamme vaaraan saattavia tekoja, tulisi porvariskaartien luovuttaa myös muut sota-aseensa ja sotimisvehkeensä. Heidän nykyiset käskijänsä -- ylinnä ehkä entiset senaattorit, kenraalit, valtioneuvokset ja pankkiherrat -- eivät arvatenkaan suostu siihen, mutta porvariston monien muiden ainesten tulisi tehdä kaikkensa välttääkseen sodan leimahtamista suureksi venäläisen sotaväen kanssa Suomen rajain sisällä. Yhdenkin venäläisen sotilaan murhaaminen täällä voi olla vastedeskin vahingoksi Suomelle. Sellaista murhaa voidaan näette käyttää vielä pitkien aikojen kuluttua kiihottimena Venäjällä Suomea vastaan tämän takaisin valloittamiseksi. Ja tätä valloitusta voi haluta jo ensimmäinen porvarishallitus, mikä Venäjälle ehkä tulee."

Olen jäljentänyt kirjoituksen melkein kokonaisuudessaan. Se on asiakirja, jota katalampaa tuskin minkään maan historiassa lienee tavattavana. Se on suomalaista mieltä siihen määrin pöyristyttävä, niin ilettävä, niin petturillinen, niin tympäisevä, että siihen on vaikea edes polemisesti puuttua. Siihen on koottuna kaikki ilkeys, kierous, tekopyhyys ja valheellisuus, minkä meikäläinen sosialistinen sanomalehtimies saa aivoistaan irtaumaan. On käsittämätöntä, että kansalaissodankaan aikana sellainen on ollut mahdollista.

Kirjoittajalle ei merkitse mitään se hirmuvalta, jota täällä sodan aikana harjoitettiin _koko_ venäläisen sotaväen puolelta. Sehän otti, pakkoluovutti, mitä tahtoi. Se antoi tukeaan kaikille rosvouksille ja ryöstöille ja epäjärjestyksille, joita täällä viime kesän kuluessa pantiin toimeen. Se vapautti vangitut, esti tutkinnot ja tuomioiden täytäntöön panot. Mahdollisesti osa koetti ylläpitää kuria, mutta ei voinut.

Niistä olisi pitänyt vaieta, niistä ei olisi saanut lausua paheksumisen sanaakaan, jottei heitä ärsytettäisi.

Meidän ei olisi ollut lupa asestautua, ei keräytyä yhteen kotejamme puolustamaan. Oli aivan luonnollista, että venäläisten piti saada tuntea siitä suuttumusta, jos me sen tekisimme. Kirjoittajan mielestä on perin ymmärrettävää ja oikeutettua, että venäläiset ryhtyivät kotitarkastuksiin etsiäkseen meiltä aseita, jotka eivät olleet hankitut rauhallisia venäläisiä vastaan, vaan niitä vastaan, jotka toimeenpanivat ja tukivat noita ryöstöjä. Ja kai on hänestä ymmärrettävää sekin, että kun aseita ei saatu, otettiin kaikenlaista muuta ja pidätettiin se. Tietäähän tässä maassa jokamies, että venäläisten ase-etsimiset eivät olleet muuta kuin tekosyitä päästä porvarillisen omaisuuden kimppuun.

Heitä vastaan varustautumisen, hengen ja omaisuuden turvaamisen leimaa kirjoittaja _sotakannalle_ asettumiseksi koko Venäjää vastaan. Hän paheksuu sitä, se on hänestä isänmaallisesti miltei rikollinen teko. Se on "ärsyttämistä", "katalaa peliä". Kirjoittaja itse salaisesti yllyttää Venäjän "mahtavaa tasavaltaa" kostotoimenpiteihin. Kostotoimenpiteihin -- mistä? Siitä, että me täällä emme lopulta voineet muuta kuin itse puolustaa itseämme. Venäjä on kyllä vielä niin voimakas, että se _meistä_ suoriutuu. Venäjää melkein yllytetään tähän, käymään käsiksi Suomeen.

Suomeenko? Eihän Suomeen. Täällä on niitäkin, jotka eivät ole tahtoneet asettua sotakannalle Venäjää vastaan. Porvarillinen hallitus on sen tehnyt, mutta ei työväen tasavalta. Se ei ole antanut aihetta sodan julistamiseen. Vaikka Venäjän kosto kohtaisikin porvarillista Suomea, älköön se kuitenkaan kohdatko työväen Suomea. Siis suora kehoitus käymään toisen kimppuun, mutta säästämään toista. Kirjoitus on siis suoranainen yllytys hyökkäämään porvariston kimppuun ja käyttämään aiheena siihen sitä, että porvaristo ryhtyi toimiin puolustautuakseen viimeisessä tingassa aseidenkin avulla. Sentähden, että me tahdoimme suojella koko kansan omaisuutta, estää polttamasta ja hävittämästä sitä, mikä oli yhteistä porvarille ja sosialisteille, tämä sosialisti luovuttaa meidät venäläiselle.

Nähtävästi eivät vallankumouksen tielle lähteneet luota siihen, että saisivat venäläiset mukaansa auttamaan heitä heidän "aatteensa" ja "asiansa" vuoksi. Pelkäävät ehkä, että ryssäkin ymmärtää, mikä ero on venäläisen tsaarivallan ja virkamiesvallan kukistamisen ja meikäläisen kansanvallan ja eduskunnan ja sen asettaman hallituksen kukistamisen välillä; ettei se tahdo olla siinä mukana; että veljeys siinä kohden voi pettää. On siis yllytettävä toveria mukaan häntä muka persoonallisesti kohdanneen vääryyden ja loukkauksen vuoksi, ja Venäjää kohdanneen solvauksen vuoksi. Ja sen kiittämättömyyden vuoksi, jota me osoitamme heille, Suomen riippumattomuuden luojille.

Eikä kirjoittaja, jonka takana on puolueen äänenkannattaja kokonaisuudessaan, koska artikkeli käy toimituksen nimessä ilman nimimerkkiä, rajoitu yllyttämään maatansa kohtaan ainoastaan nykyistä bolshevikkista Venäjää. Hän, suomalainen bolshevikki, vihjaa jollekin tulevalle, porvarilliselle Venäjän hallitukselle: Täällä Suomessa murhattiin silloin ja silloin venäläisiä sotamiehiä; siinä on tarpeeksi aihetta Suomen takaisin valloittamiseksi. Hän miltei kehoittaa venäläistä panemaan sen hampaankoloonsa. Hän miltei luovuttaa kansansa, osan kansastaan, ei ainoastaan nykyisen Venäjän kostolle, vaan siltä varalta, ettei se kosto vielä meitä kohtaisi tässä sodassa, toiselle tulevalle kostolle, hänen nykyisen vihamiehensä.

Kirjoittaja ei tietysti sano sitä aivan suoraan, mutta hän heittää sen siemenen itämään venäläiseen mieleen, hän uhkaa sillä, hän vaatii, ettemme olisi saaneet emmekä saisi nostaa asetta venäläistä vastaan siinä pelossa, että meidät voidaan vetää siitä tilille.

Tilille mistä? Siitä, että kun venäläinen ase kädessä auttaa kapinaa Suomessa, kapinan kukistaja ampuu sen venäläisen, joka häntä ampuu.

Nykyisen Venäjän ja tulevan Venäjän koston pelosta pitäisi porvariston nyt laskea aseensa ja antaa punakaartin hallita ja hävittää maata. Näyttää kuitenkin siltä, kuin täällä ei tuota kostoa pelättäisi. Olen aina kauhistunut verenvuodatusta ja kauhistun vieläkin. Mutta tämän kirjoituksen luettuani en ymmärrä, kuinka me olisimme voineet tästä tilanteesta muuten suoriutua. Meidän täytyy siitä suoriutua aseiden avulla. Ja jos emme voi tehdä sitä yksin, on meidän tehtävä se kaksin -- jonkun avulla, joka tahtoo meitä auttaa.

*

Suomi Trotskin koekaniini.

Trotski sähköttää heille Brest-Litovskista:

"Me tervehdimme Suomen sankarillista työväenluokkaa, joka on temmannut valtiovallan porvariston käsistä. Tästedes on tämä nuori tasavalta valistuneine ja jarjestyneine köyhälistöineen oleva esimerkiksi kelpaavana sosialistisen talouden koekenttänä. Viesti voitostanne sytyttää sydämet kaikissa maissa ja antaa uusia voimia taistelussa sotaa ja kapitalismia vastaan."

"Täällä Brest-Litovskissa taistellessamme keskusvaltain porvariston imperialistisia pyyteitä vastaan me tunnemme vahvistuvamme teidän voitonviestistänne."

"Suomen työtätekevien joukkojen sitkeys ja kestävyys on parhaana takeena siitä, että te suoriudutte kaikista vaikeuksista ja johdatte kansanne sosialistisen kehityksen laajalle polulle. Köyhälistön yhteenkuuluvaisuuden uudet siteet yhdistävät nyt uuden Suomen vapaaseen Venäjään. Teillä ja meillä on yhteiset viholliset ja yhteiset ystävät, samat ihanteet ja sama tie. Sydämemme sykkii teidän sydämenne kanssa yhteen. Eläköön veljellinen sosialistinen Suomi!"

*

Se elää sittenkin.

Luettuaan tämän huudahti eräs sosialisti, joka ei hyväksy tätä aseellista vallankumousta: "Siinä nyt porvarit saivat, mitä ovat tahtoneet, sodan ryssien kanssa." Kiivastuin ja vastasin: "Siinä nyt sosialistit lopullisesti saivat, mitä ovat toivoneet: avun ryssiltä."

Olen ollut huomaavinani, että nekin sosialistit: jotka eivät hyväksy aseellista vallankumousta, kuitenkaan eivät kovin kauhistu, kun sota kerran on olemassa, mistä apu tulee, kunhan se tulee. Samahan alkaa olla minunkin laitani. Ulkomaiden sekaantuminen meidän taisteluumme tuntuu välistä toivottavalta, jotta taistelusta tulisi pian loppu.

Nekään, jotka eivät hyväksy sotaa, seisovat kuitenkin kukin sotarintamansa takana. Minä toivon voittoa omilleni ja sosialistit omilleen. Se, joka heille antaa voiton, on Venäjän aseet. Jos se on oikein, eikä isänmaa entisessä merkityksessä merkitse mitään, vaan että yleismaailmallinen työväen asia oikeuttaa tähänkin, silloin olen minä väärässä ja taistelen kuolemaan tuomitun aatteen puolesta. Sen kai tulevaisuus osoittaa. Mutta tuskin sitä minun silmäni tarvitsevat nähdä.

Eräässä perheessä on yksi poika valkoisten rintamalla, toinen punaisten. Kolmas on aseellisesti puolueeton. Kai nämä aatteet taistelevat monessakin perheessä toisiaan vastaan. Mitä traagillisia ristiriitoja tulleekaan vielä päivän valoon!

Eivät ole kadehdittavassa asemassa nekään, jotka ovat tolstoilaisen ehdottoman rauhan ja aseettomuuden aatteen kannalla ja joiden täytyy pysyä puolueettomina ja toimettomina. En ymmärrä, kuinka sitä voi olla siihen nähden, mistä nyt on kysymys. Kiellän ehkä herrani ja mestarini "rauhan erakon", olen ehkä uskoton itselleni ja aatteelleni, mutta jos tunteen tuulen ryöppy kaataa purteni, niin kaatakoon. Uskon, että rauhan aate elää, vaikka minä _nyt_ sen pettäisinkin.

*

Tilintekoa.

Kun Maiju Lassila "Työmiehessä" yhä nälvii minuakin, ja näyttää usuttelevan, tulee näinä sala- ja kostomurhain aikoina ajatelleeksi omienkin päivieni päättymistä. Sellaisessa mielentilassa joutuu tekemään tiliä itsensä kanssa ja kysymään, saisinko näin kärsiä siitä, mitä kirjoitin "Armahduksesta" viime marraskuussa. Olisiko se ja muut samanlaiset kirjoitukset selvittäneet tihutöiden tekijöille, mikä heitä uhkasi, niin pian kuin yhteiskunta pääsisi kyllin voimakkaaksi syyttääkseen ja tuomitakseen. Ehkä se vaikutti sodan syttymiseen. Mutta sen täytyi tulla sanotuksi. Ja samalla tuntuu, että jos saisin jotain mieskohtaisesti kärsiä, maksaisin, minkä ehkä olen velkaa niille, joilla on ollut elämässä huonommin kuin minulla. Enhän ole suoranaisesti "riistänyt", mutta kai olen toisten työn tuloksista saanut ja pitänyt enemmän, kuin mitä olisin välttämättä tarvinnut. Mutta voinko minä oikeastaan mitään sille, että jouduin kuulumaan yläluokkaan ja että minusta tuli kirjailija eikä työmies, niinkuin ehkä olisi pitänyt? Ne, joilta ehkä olen ottanut, ne ehkä nyt tulevat ottamaan minulta väkisin sen, mikä minun mahdollisesti nyt pitäisi antaa hyvällä. Vaikken enää voisikaan ruveta työläiseksi, voisin ehkä supistaa menojani, tehdä, mitä en ollut tehnyt, lakata käyttämästä hyväkseni riistettyä pääomaa, yleensä pääomaa?

Minusta näyttää kuin ytimenä kaikessa tässä olisi se, että jos yhteiskunnallista vallankumousta aiotaan panna toimeen, on sen panijan, jos hänellä itsellään _on_ jotain, alotettava itsestään, heti annettava pois, mitä suinkin voi. Se on tietysti ylen ihanteellista tolstoilaisuutta, mutta muuten mitenkään ei voida estää syntymästä uutta itsekästä riistäjäluokkaa. Sillä voimakkaampi tai etuoikeutetussa asemassa oleva ja siitä hyötyvä on aina riistäjä. Nykyinen sosialismi, ainakin meikäläinen, ei näytä tarkoittavan muuta kuin kapitaalin ja vallan siirtämistä _toisten_ käsiin, jotka luulevat voivansa sitä paremmin käyttää. Ja hyväpä niinkin, jos sen voivat. Mutta voivatko he? Se nyt saadaan nähdä. Ei näytä lupaavalta. Silloin on sama, kenen taskussa kukkaro pullottaa.

*

Olenko ollut "riistäjä"? Se kysymys minua yhä askarruttelee. Koetan lohduttaa itseäni sillä, että jos olenkin elänyt riistetyn työmiehen hiestä ja vaivasta, ehkä minun työni on voinut ja voi sen velan ainakin jossain määrin maksaa. Jos nykyinen ja tuleva työmies tarvitsee muutakin iloa kuin aineellista ja työpäivänsä päätyttyä avaa jonkun kirjani ja saa siitä herätystä ja virkistystä ja viihdytystä, elikä hän silloin myöntää, että saattoihan tuokin olla hyvä olemassa. Mahdollisesti hän ajattelee ja tuntee niinkin pitkälle, että paheksii, etten saanut jatkaakin ja että oli hänelle itselleen, hänen asialleen huono palvelus, että minut raastettiin pois pöytäni äärestä. Kenties hän olisi puolestaan valmis antamaan minun jatkaa elämääni samoissa aineellisissa oloissa kuin tähänkin saakka, niine ylellisyystottumuksineni, joita ilman en enää voisi tehdä työtäni: että saan syödä ja juoda hiukan parempaakin kuin hän itse, polttaa hienomman tupakan ja juoda kalliimman kahvin. Mutta jos hän, sanokaamme vain oman etunsa kannaltakin, suo minulle tämän oikeuden, niin on hänen suotava muillekin työporvareille, joita muuten suurin osa porvareita on. Ei voi koskaan syntyä niin sosialisoitua, niin tasa-arvoistettua yhteiskuntaa, ettei siinä olisi suotava näitä etuja sen henkisille työmiehille, sen taitureille. Mutta jos niiden sallitaan elää paremmin, niin missä on sitten raja, kuka sitten saa ja kuka ei? Tietysti täytyy parantaa puutteellisten asemaa, mutta ei se asema koskaan voi olla kaikille sama. Systeemi pysyy. Tämähän on päivänselvää, mutta nythän on päivänselväkin epäselvää.

*

Vapauden, valon kotimaa.

On nöyryyttävää, tuskallista tietää, että mies, kuka tahansa, voidaan ottaa ja viedä mihin tahansa. Eikö tässä maassa koskaan mies saa tuntea olevansa _vapaa_ mies, saavansa nauttia alkeellisimpia ihmisoikeuksia? Tuleeko täällä aina olemaan sotatila, sortajat, poliisit ja santarmit kintereillä? Voidaanko yöllä murtautua sisään ja viedä Vjatkaan, Krestyyn, vankilaan tai lähimpään katukulmaan ammuttavaksi? Taisi olla joskus nuorena ollessani se aika, jolloin ei ollut tunnetta orjuudesta.

*

"Otti haltuunsa".

"Työmiehessä" on tällainen uutinen:

"_Suomen Pankki avattu yleisölle_-- Kun Suomen Pankin johtokunta on vastoin eduskunnan asettaman pankkivaltuuston päätöstä kieltäytynyt avaamasta pankkia yleisölle, vieläpä ovat johtajat piiloutuneetkin, joten ei heitä ole voitu tavata, niin otti Kansanvaltuuskunnan raha-asiain osasto eilen Suomen Pankin haltuunsa ja toimitti pankissa kassojen inventtauksen."

Toisin sanoen: koska Suomen pankin johtokunta, sittenkun eduskunta oli estetty kokoontumasta ja Suomen laillinen hallitus ajettu hajalle, on katsonut pitävänsä pitää pankin suljettuna, ovat sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluvat pankkivaltuusmiehet antaneet suostumuksensa pankin holvien murtamiseen ja sen varojen väkivaltaiseen anastamiseen, siis sisäänmurtoon ja ryöstöön. Siitä sanotaan kovin sievästi ja elegantisti, että valtuuskunnan raha-asiain osasto "otti pankin haltuunsa ja toimitti kassojen inventtauksen". Nuo uutiset ovat nähtävästi itsensä E. Gyllingin sepittämät. Näen tuon eduskunnan istunnoista tutun, itserakkaan ivahymyn hienon herran huulilla näitä lauseita pyöritellessä. Mies on tyylikäs omalla tavallaan. Sitä oli aikoinaan Sutkikin. Hän oli kuuluisa suurrosvo, josta lapsuudessani kuulin kerrottavan, hieno herra ja kansan mielikuvituksen sankari. Hän ei koskaan "varastanut". Hän ainoastaan "tasasi rikkaiden tavaroita", otti talollisilta, antoi torppareille -- osan. Loput hän piti itse ja joutui lopuksi linnaan.

*

"Vaikeuksia".

Nähtävästi ei ole vielä päästy pankin kaikkien varojen kimppuun. "Työmiehessä" Helsingin Työväen Toimeenpaneva Komitea valittaa, että "tilinmaksuja kunnan työmailla työskenteleville ei ole vielä voitu toimittaa porvariston vehkeilyn johdosta, sillä piilottaessaan pankin kassojen avaimet ovat he sillä aiheuttaneet suuria ja vaikeita tehtäviä, joita ei osattu etukäteen huomioonkaan ottaa". Luultavasti tulee vielä olemaan koko joukko "vaikeuksia", joita ei ole osattu edeltäkäsin huomioon ottaa. Tovereita täytynee rauhoittaa vielä moneenkin kertaan ja kehoittaa "ymmärtämään tilanteen vakavuutta". Vallankumouksen punaisilla ruusuilla tanssijat saanevat vielä kiskoa montakin piikkiä kantapäistään.

*

Smilgan sodanjulistus.

J. Smilga, venäläisen aluekomitean puheenjohtaja, toitottaa vimmatusti sotatorveen. "Työmies" julkaisee hänen sodanjulistuksensa Suomea vastaan:

"Voitokas vallankumous Helsingissä on kukistanut porvarillisen senaatin ja antanut vallan Suomen kansan käsiin. Vallankumouksellisen Venäjän edustajina voimme me tervehtiä pienen kivisen maan työväenluokkaa ja toivoa sille yhä uutta menestystä taistelussa. Pieni Suomi vallankumouksellaan _sitoo kohtalonsa yhteen_ meidän vallankumouksemme kanssa. Sen takia, että Suomeen on sijoitettu venäläisiä sotajoukkoja ja sen takia, että porvarillinen _valkokaarti taistelee itse asiassa meitä vastaan_, on venäläisten sotajoukkojen eteen noussut kärjistyneenä kysymys meidän suhteistamme Suomeen. -- --"

"Oikeus nousta kapinaan sortajiaan vastaan on kansan korkein oikeus. -- -- Pohjoisessa on useissa paikoin hyökätty meidän sotajoukkojamme vastaan ja riisuttu niitä aseista. Valkokaartin laumat kokoontuvat pohjoisessa ja valmistautuvat sotaan Helsinkiä vastaan. Mitä on meidän tehtävä tänä vakavana hetkenä? -- --"

"Ei koskaan rehellinen venäläinen sotamies tule laskemaan aseitaan valkokaartin edessä. Ennemmin kuolema kuin vallankumouksen pettäminen! Säälimätön taistelu kaikkia valkeita rosvoja vastaan! Porvariston palkkakätyrit tullaan musertamaan. Meidän sotajoukkomme, jotka ovat voittaneet porvariston kotonaan, eivät tule sietämään pilkkaa Suomen porvariston taholta. Säälimätön tilinteko vallankumouksen vihollisten kanssa! _Kaikki rehelliset ainekset meidän sotajoukoissamme taisteluun valkoista rosvojoukkoa vastaan!_"

"Väkivallasta tovereitamme kohtaan tulevat he vastaamaan satakertaisesti. _Kaikkien meidän joukkojemme pitää olla valmiina taisteluun: Velvollisuutemme Suomen vallankumousta kohtaan me tulemme täyttämään loppuun saakka_."