Part 2

Niin, vallankaappauksen ensi ilmaus oli siis sanomalehtien ilmestymisen ehkäiseminen. Sensuuri bolshevistiseen malliin, vapaan sanan suun tukkiminen, kuonokoppa. Kuinka vaarallisia me kynämiehet sentään mahdamme ollakin, kun _meiltä_ ensiksi riistetään aseet! Ei mahda olla asia paljon arvoinen, joka tarvitsee tätä keinoa. Vaikka nyt kädet sidottaisiinkin selän taa, niin luulisihan sallittavan suun puhua. Kaikki väkivalta, tsaarin, kadettien, menshevikkien, bolshevikkien, taantumuksen, edistyksen, siihen keinoon se aina turvaa -- ja joutuu tappiolle. Eihän ajettava asia itsessään tarvitse olla väärä, mutta se on väärä, _niin kauan kuin_ sitä tällä tavalla ajetaan. Olen täysin vakuutettu siitä, että jos valtiollinen tai yhteiskunnallinen mullistus ei ole muuten aikaansaatavissa, sitä ei voida tällaisilla keinoilla aikaansaada. Sillä kerran täytyy kuonokoppa poistaa, paljoa ennen kuin mullistus on saatu aikaan. Tuo mullistustyö voi kestää vuosikausia, ehkä -kymmeniä. Ei suinkaan porvarillisia lehtiä voi estää ilmestymästä koko sinä aikana, ei ainakaan ilman ennakkosensuuria. Mutta jos ne päästetään irti, voi vapaa sana sittenkin kaataa kaiken, mikä oli rakennettu väkivallan pohjalle.

Eikä tällä toimenpiteellä tule mitään voitettavaksi. Uuden vapautemme, kalleimman aarteemme, täydellisen sananvapautemme telkeäminen tyrmään voimistaa sen siellä hirmuiseksi puristukseksi, joka kykenee räjäyttämään päältään minkä painon tahansa vapautuakseen. Maanalainen sanomalehdistö oli Bobrikoffin aikana voima, jonka pullistusta ei mikään kestänyt. Niin tulee käymään nytkin.

*

Johtajain älytaso.

Jos he, johtajat, vievät tämän johonkin, niin vievät he sen siihen ainoaan mihin kykenevät: täydelliseen sekasortoon. Olen koettanut seurata heidän toimiaan eduskunnassa, heidän esiintymistään yleensä, kuunnella heitä, arvostella heidän älyään, tutkia heidän taktiikkaansa, kaikki siltä varalta, että ehkä sieltä päin sittenkin, heidänkin kauttaan, olisi odotettavissa jotain positivista, että kun ajettava asia, köyhälistön asia, monessa suhteessa on niin oikeutettu, itsessään niin suuri, ei ole niin väliä, keitä miehiä on ohjaksissa. Ehkä ne jotenkuten nämäkin pääsevät perille rekineen, vaikkakin yli kivien ja kantojen.

Mutta kuta lähemmä olen päässyt heitä silmäämään kasvoista kasvoihin, sitä vakuutetummaksi olen tullut siitä, että ne miehet eivät voi mitään rakentaa, että vaikka he saisivat aikaan millaisen vallankumouksen hyvänsä, heillä ei ole kykyä käyttää hyväkseen "voittonsa" hedelmiä. He ovat ryhtyneet repimään tupaa, kun uuden tuvan tarpeet vielä olivat pystyssä metsässä. Heidän joukossaan on kyllä kirvesmiehiä, mutta ei ole arkkitehtejä, tuskinpa kunnon rakennusmestareja ja työnjohtajiakaan. Siitä täytyy tulla "rötös", joka hajoo omaan huonouteensa. Sitä en lainkaan epäile, etteivät he saisi rekeä ojaan, mutta nostamaan sitä sieltä, siihen eivät Mannerit, Sirolat ja Tokoit kaikesta päättäen kelpaa. Toisten on kerran korjattava, minkä he särkevät. Mutta silloin nämä toiset korjaavat sen oman mielensä mukaiseksi ja koko touhu oli turha ja maksoi suunnattomasti. Tietysti repiminenkin on tarpeen, kun huone on asuttavaksi kelpaamaton, eikä sitä enää voida paikata. Mutta sitä ei meidän yhteiskuntarakennuksemme varmaankaan ollut. Korjauksin, vuorauksin ja kengityksin siitä vielä olisi saatu mukiin menevä. Niin on suomalainen aina tehnyt taloudessaan. Umpimähkäinen repiminen on mitä epäkansallisinta menettelyä.

Agitaattoreja, puhujia ne kyllä ovat ja läksynsä he osaavat hyvin ulkoa. On siellä myös pikku temppuilua ja sitä kekseliäisyyttä ja jalkakammin taitavaa pistämistä, mikä on ominaista nurkka-advokaateille, tuolle aitokansalliselle intelligenssi-ilmiölle. Mutta heidän älypiirinsä, jonka sisällä he tepastelevat ja pyörähtelevät ja surisevat, on ahdas. On ollut hermostumiseen saakka yksitoikkoista, kuunnella aina ja aina toistuvan yhden ja saman, olipa sitten pöntössä _tohtori_ Gylling, _maisterit_ Manner tai Kuusinen tai _advokaatti_ Airola tai _ylioppilas_ Sirola j.n.e. Se on samaa "toveri"-tasoa kaikki.

Kyllä se lopulta, pohjaltaan, sittenkin kaikki on "etusmies Kujalaa", joka ujostelematta sanelee pikakirjureille silkkaa "Työmiestä". On lainatavaraa heillä kaikki vähänkin asiallinen. Lainattua edistysmielisiltä porvarillisilta, heidän alotteistaan kaapattua, hiukan pyntättyä ja karnevaalikuvina kadulle vietyä. Lainattua myös suoraan teoriakirjoista ja ulkomaalaisista oloista, eniten venäläiskuosista, jos nyt jo saanee venäläistä pitää ulkomaalaisena. Omaa on vain asiattomuus, omaa sanontatapa, esiintyminen, aivan määrätön valheellisuus tosiasiain väärentämiseen tai salaamiseen nähden; omaa ennen kaikkea fanatismi, joka purkautuu hysterisyyteen varsinkin naisissa. Fonograafi on siellä soinut yötä ja päivää marraskuusta alkaen; kun yksi levy on surissut loppuun, pannaan toinen koneeseen, yllytyslevy yllytyslevyn jälkeen, joiden ainoa sävy on ollut kumouksen valmistamisen soittoa. Vieteri, joka heitä on pyörittänyt, on kaikesta päättäen puolueen punakaartilaishenki. Nyt, kun se on vienyt vallankaappaukseen, kapinaan, ymmärrän oikeastaan erittäin hyvin, että se on _siihen_ vienyt. Muuhun he eivät ole valmistautuneet eivätkä muuhun kyenneet. Eivätkä tule kykenemään.

He tietysti koettavat jollain tavalla suoriutua positivisista tehtävistäkin. Kai uskovatkin onnistuvansa. Kuta rajoitetumpi intelligenssi, sitä laajemmalle se luulee ulottuvansa; on oleva tavattoman mielenkiintoista nähdä, miten sosialidemokraattisen puolueen korkein äly, se, joka on ollut edustettuna eduskunnassa ja jota suurempaa ja syvempää puolueella tuskin lienee, tulee suunnittelemaan heidän uuden Suomensa rakentamisen ja mikä käytännöllinen tulos siitä on syntyvä.

*

Ryssän laskuun.

Ymmärrän tämän mullistuksen suotavuuden venäläiseltä kannalta, varsinkin jos, niinkuin luulen, tämän takana on vanhaa taantumusta, sillä tätä tietä he kai toivovat saavansa suhteet Suomeen entiselleen. Uusi-tsarismi pian puhaltaa henkensä "tavaritshiin" ja hän toimii niinkuin ennenkin. Suomea ei tarvittu edes valloittaa uudelleen, sillä se oli jo valloitetussa tilassa eikä mikään ollut muuttunut. Ymmärrän tämän myöskin niiden kannalta, joiden suomalainen politiikka on se, että meidän on pysyttävä parhaissa väleissä tulevan voimakkaan "liittolaisen" kanssa, joka heidän toivonsa ja uskonsa mukaisesti iät kaiket on pysyvä bolshevistisena. Mutta sitä en ymmärrä, mitä suomalainen kansallinen sosialidemokratia voittaa kytkeytyessään venäläiseen. Jos taantumus siellä voittaa ja kytkyt jää olemaan, niin on tulos selvä: ollaan siinä, missä oltiin ennen sotaa. Mutta jos taantumus ei siellä voittaisikaan, kuinka venäläisen avulla saavutettu mikään tilanne voidaan luulla jäävän pysyväksi, niin pian kuin Suomen kansa pääsee ilmaisemaan mielensä? Mikä tästä tulleekaan, sen täytyy viedä meidän sosialismimme johdon tappioon, jos se tahtoo olla hiukankaan kansallinen ja meidän oloihimme soveltuva.

Maanantaina 28 p:nä tammikuuta.

Vaikutelmia kadulta.

Vallankumous on nyt todella puhjennut ja aikoo jatkua. Ei ole epäilystäkään siitä, että arpa on heitetty, että he ovat astuneet Rubikoninsa yli.

Nyt minä olen ne nähnyt, venäläiset pistimet punakaartilaisten olalla ja jalalla Suomen senaatin kaikilla ovilla. He eivät ole enää niitä marraskuun lakon aikuisia ja jälkeisiä punakaartilaisia, jotka kummittelivat kaduilla marssiessaan työväentalolta Kaivohuoneelle ja jotka ottivat haltuunsa sosialihallituksen huoneet kenraalikuvernöörin talossa. He eivät ole enää niitä, joista heidän oman puolueensakin sanottiin tehneen pesäeron tai ainakin siihen pyrkineen. He ovat nyt puolueensa asestettu armeija, heidän asevelvollinen sotaväkensä. Sieltäkö päin siis pantiin pystyyn militarismi?

Menimme, raamatunkomitean jäsenet, pilanpäiten pyrkimään työhuoneeseemme senaatissa Aleksanterin ja Ritarikadun kulmahuoneessa. Emme tietysti päässeet. Oli omituinen näkemys ja kokemus, että Suomen kansan syvät rivit, joiden lukutaito ja sen kanssa kaikki muukin kulttuuri alkoi Agricolan Uudesta Testamentista, estävät meitä jatkamasta tätä työtä. Olisimme noutaneet paperimme ja kirjamme piiloutuaksemme jonnekin muuanne jatkamaan työtä. Olisimme ehkä saaneet ne, jos menimme anomaan oven avausta pistinherralta. Emme katsoneet voivamme tehdä sitä, ennenkuin lailliset olot palaavat. Virukoot siellä raamattumme ja sanakirjamme.

Pistinpojat, joita puhuttelimme, olivat muuten siistejä, viattoman näköisiä ja kohteliaita poikia. Noita samoja kasvoja muistelen nähneeni eräässä sos. dem. nuorisoliiton kokouksessa, jossa tehtiin innokas ponsi asevelvollisuuden voimaansaattamista vastaan maassamme. Nyt ne kantavat palkkaa aseiden kantamisesta, nämä rauhan ystävät, omaa kansaansa vastaan. Jos olisin aseellisen toiminnan kannalla, niin minä, vaikka olenkin porvari ja vaikka tuo pistin nyt onkin tähdätty omaa rintaani kohti, iloitsisin siitä, että he, kun oikein tiukka tulee, ovat valmiit kuolemaankin asiansa puolesta, eikä vain manifesteeraamaan kaduilla ja kokouspaikoissa. Huomenna on ehkä jo se hetki, jolloin he sitä puolustaessaan myöskin puolustavat isänmaataan Rajajoella. Tuolla pojalla on ehkä veli Pohjanmaalla, joka sieltä marssii tätä veljeä vastaan täällä. Sieltä on tänne pitkä matka. Ryssä sillä välin pettää sukaisee ja käy taistelemaan omaa taisteluaan Suomea vastaan. Ennenkuin nämä veljet ovat kohdanneet toisensa, vie toinen juna toisen ja toinen juna toisen, punaisen ja valkoisen, heidän kummankin todellista, ikimuistoista sortajaa vastaan. Historialla on kepposensa. Mutta luultavasti ei kuitenkaan niin käy. Luultavasti käy paljoa surkeammin ja traagillisemmin. Toinen veli kaatuu ryssän rinnalla, toinen saksalaisen tai ruotsalaisen, niinkuin usein ennenkin, jolloin itä ja länsi täällä taistelivat. Tällä tavallako Suomi puolustaa itsenäisyyttään, käy ensimmäisen taistelunsa sen -- menettämiseksi? Se on kai oleva ainakin lähin tulos. Poikaparat siinä pistiminenne!

Venäläisiä ei muuten näy missään. He ovat kai kasarmeissaan tai laivoillaan. Mitäpä he tarvitsisivatkaan näyttäytyä. He _ovat_ vain siellä jossain ja tulevat, ainakin täällä pääkaupungissa, edistämään vallankumouksen asiaa pelkällä olemassaolollaan. _Heitä_ ovat valkoiset täällä väistyneet, täytyen jättää meidät vallattuun, muusta maailmasta eristettyyn linnoitukseen, vihollisen armoille, alttiiksi kaikelle hänen kostolleen.

Ryssäin asiaa ne raukat ajavat, luullen ajavansa omaansa. Ja tämän oman asiansa ajamisesta ryssä tietysti maksattaa heillä laskunsa, heillä ja meillä, kaksinkertaisesti, sillä ilmaiseksi se mies ei mitään tee.

*

Oikeutta ei voida jakaa.

Tapaan erään oikeusosaston senaattorin raastuvan kulmassa. Hänkin on käynyt toteamassa, että vallankaappaus on tapahtunut. Yhteiskunnan palvelijat eivät pääse työhönsä, heidän työhuoneensa ovi on suljettu. Lakia ei ole, oikeutta ei saa jakaa. Oliko se meidän vanha laki ja oikeus siihen määrin huono, että se oli tällä tavalla kumottava? Mitä _he_ nyt panevat sijaan? On siinä jättiläistyö. Eiköhän siellä ole köyhälistönkin valituksia ratkaisuaan odottamassa? Tyytyvätköhän he siihen, ettei mitään ratkaisua tule, ennenkuin uudet pykälät sen heille antavat? Eiköhän tuomareita taas pyydetä olemaan hyviä ja tulemaan takaisin? Mutta mitä varten sitten tämä virkaloma?

*

Senaatti turvassa.

Oikeusosaston jäsen sanoo kuulleensa, että Svinhufvud ja hänen senaattinsa ovat turvassa. Se oli iloinen uutinen. Svinhufvud on muka matkalla Pohjanmaalle. Tulee mieleeni Kustaa Vaasa, joka pelastaakseen maataan vieraiden vallasta riensi nostattamaan Taalainmaan talonpoikia tullakseen heidän kanssaan puhdistamaan pääkaupunkia. Olin eduskunnassa silloin, kun hän vaati ja sai eduskunnan enemmistöltä varat sotaretkeä varten epäjärjestysten ja rosvousten ja pistinvallan kukistamiseksi. Hänen pontevat sanansa vaikuttivat kuin sähkösysäys niihin, jotka olivat sitä sysäystä odottaneet. Se ei totisesti tapahtunut hetkeäkään liian varhain, pikemminkin ehkä liian myöhään. Meillä aina nahjustellaan ja sitten tulee helkkarinmoinen kiire. Me emme ole ja olemme hätähousuja. Vihollinen oli jo astunut rajan yli, ei, se hiipi jo kotinurkissa, isänmaan pettämistyö oli täydessä käynnissä, jokainen juna toi aseita Suomen laillisen järjestyksen kukistamiseksi. Hänenkö, hänenkö täytyy nyt kenties naamioituna, kenties heinähäkkiin kätkeytyneenä samota sinne jonnekin, sen vaaran uhatessa, että venäläinen pistin suomalaisen kädessä haavoittaa hänet ja saa veren punaamaan lumista maantietä?

Minussa kiehahtaa voimaton raivo, huolimatta siitä, että minulla on kainalossani -- raamattu. Ja rinnallani kulkee vielä suurempi rauhan mies kuin minä, kirkkoherra, jonka kasvoilla on outo ilme, kiinteä, syvä katse likinäköisissä silmissä. Hän on pohjalainen, hän on väärällä paikallaan -- täällä.

Lakkojulistus.

Siirrymme hiljalleen senaatintorin laitaa yliopiston kulmaan. Siellä on pylväässä lakkojulistus. Muistooni jäi siitä kaksi kohtaa. Aseiden kantamisesta ja kotonaan pitämisestä tuomitaan niinkuin aseellisesta vastarinnasta. Säädetään muonitus- ja _työ_velvollisuus vaadittaessa vallankumouksen hyväksi. Tämä viimeinen kai tietää sitä, että minun täytyy -- sillä ja sillä uhalla, sen ja sen piiskan heilahtaessa selkäni päällä -- tehdä, mitä käsketään. Minua voidaan pakottaa tekemään _heidän_ lukuunsa, heidän asiansa edistämiseksi sitä, mihin luulevat minun kykenevän. Persoonallista vapautta ei siis enää ole tässä maassa olemassa. Kuitenkin kaikitenkin: Eläköön isänmaa! Eläköön vapaus.

*

Raskas taival.

Tallustelen, tuossa klo 12:n tienoissa, kotiini, meren rannalle, Engelaukean laitaan. Lienenkö monestikaan elämässäni astunut niin raskasta taivalta. Ellen silloin, kun helmikuun manifestin luettuani Järvenpään asemalla astelin kotiini Aholaan. Se oli ristintien alku sekin, ja kuitenkin, kuinka helppo siihen nähden, mikä nyt nähtävästi on tulossa. Se oli alkua tähän. Linja, minkä Bobrikoff viittoi, sen avaa nyt Lenin. Ne apurit, joita Bobrikoff koetti palkata, ne on nyt Lenin saanut. Maanjakajat, maitten jakajat tekevät riemulla työtä toivottua. Mitä olikaan senaikuisen isänmaallisen rintaman hajanaisuus nykyiseen nähden! Mikä monin verroin vaikeampi taistelu onkaan nyt tulossa! Minä en tule näkemään vapaata Suomea. Se oli lyhyt kuin joulukuun päivä.

Eräs nuori mies tulee vastaan. "No, mitä kuuluu?" -- "Ei mitään." -- Tulee toinen nuori mies vastaan, hän, sosialisti, yhteiskunnallisten parannusten haaveilija, niinkuin minäkin. -- "No, mitä kuuluu?" Heitän hänen jälkeensä, en hänelle, mutta terveisinä hänen tovereilleen, kiukkuisen: -- "Suomen senaatin ovilla seisoo suomalaisia ryssiä kiväärit olallaan!" -- Hän menee ja minä menen. En tiedä, mitä hän ajattelee. Eroavatko tiemme?

On ihana talvinen päivä. Aurinko on vihdoinkin ilmautunut monikuukautisesta pilviharsostaan. Meri on jäässä silmän kantamattomiin. Jäällä Ursinin uimahuoneen ulkopuolella istuu ryhmä onkimiehiä teltoissaan. Ne ovat siellä aina sunnuntaisin ja silloin kuin sattuu lakko tai vallankumous. Ehkä tästä muutkin pian joutavat ongelle. Eihän porvarikirjailija saane pitkään aikaan mitään painetuksi.

Päätän toistaiseksi keskittää voimani seuraamaan tapahtumia, mikäli niitä voi seurata piiritetyssä linnassa, ja merkitä muistiin mietteitä ja mielialoja. Muusta työstä ei mahda tulla mitään.

*

Naulaan kotiin tultuani eräälle ovelleni seuraavan julistuksen siltä varalta, että sattuisi joku "punainen" pistäymään talossa:

Suomen kansa ei voi koskaan tunnustaa mitään hallitusta, joka on saatu aikaan väkivallalla.

Se tunnustaa ainoastaan sen hallituksen, jonka eduskunta on asettanut.

Olkoon se hallitus millainen tahansa, minä tottelen sitä.

28.1.18.

Minut on vallannut voimaton, sisäinen raivo. On kuin olisin saanut sisäisen verenvuodon. Isku on huumannut minut, isku takaapäin, niin etten oikeastaan voi vielä ajatella enkä tuntea mitään. Sen vain vaistomaisesti tunnen, että on tapahtunut samanlainen Suomen konstitutsionin väkivaltainen kumous kuin Bobrikoffin vallankaappauksessa. Mutta samalla, mikä ero! Silloin pani sen toimeen venäläinen, apunaan joitakuita, jotka taipuivat ja myötävaikuttivat -- joitakuita harvoja. Nyt kokonainen puolue, Suomen suurin, itse tekee vallankaappauksen, apunaan venäläiset. Järkeni toistaiseksi seisoo enkä voi millään tavalla selittää enkä ymmärtää heidän mielialaansa, sieluntilaansa, vielä vähemmän, mitä he tällä tavalla aikovat luoda, ja miten.

*

Luen koneellisesti korrehtuuria "Rautatiehen" koottuja teoksiani varten. Mahtaneeko siitäkään yrityksestä enää tulla mitään?

*

Lopun loppu.

Luultavasti he, ainakin täällä Helsingissä, toistaiseksi voivat ylläpitää "järjestystään" ainakin sikäli, ettei tule tapahtumaan suurempia ryöstöjä ja murhia, ei ainakaan ennen kuin puhkeaa täydellinen elintarvepula. Jos se puhkeaa, silloin tulee anarkia. Riippuu paljon siitä, saavatko he ruokaa. Mutta mistä he sitä saisivat? Pyy ehkä vielä saadaan jaetuksi kahtia, orava ehkä pannuksi kolmia. Mutta sitten? Sitten kai saadaan aikaan se sovinto, että työmies ja porvari kaatuvat hankeen toinen toisensa viereen. Siinä on sitten Suomen itsenäinen tasavalta korppien saaliina.

*

Isketty iskee.

Tästä vallankaappauksesta ei voi olla seurauksena muu kuin Suomen itsenäisyyden tuhoutuminen. Vaikka se paperilla säilyisikin, niin ei siitä todellisuudessa jää mitään jälelle. Rutiköyhäksi kerjäläiseksi hävinnyt entinen talonisäntä ei ole itsenäinen mies. Hän toki voi liikkua vapaasti, niin kauan kuin hänellä on pussissaan saamansa armopala. Mutta hänen tiensä täytyy viedä toiseen taloon -- kerjäämään. Niin me kaikki varmaan, kun kaikki täällä on haaskattu ja hävitetty, tupa palanut, karja syöty, pellot siemenen puutteessa jääneet kesannoiksi, saamme kolkutella armeliaiden vieraiden valtain ovilla ja antautua, tulla pakotetuksi koronkiskurikapitaalin työorjiksi. Se on nyt _se_ kapitaali, vieras kapitaali, joka tulee täällä olemaan herrana. Mitä köyhälistö voitti vaihtokaupassa?

Ja tämä tapahtui heti senjälkeen, kun itsenäisyys oli saatu ja kun oli olemassa vanha pohja, vanha yhteiskuntajärjestys sen turvana, ainakin toistaiseksi. Jos sisäisen mullistuksen täytyi tulla, olisivathan voineet lykätä sitä hiukan tuonnemmaksi.

Sen senaatin ne kukistivat, joka hankki heille tuon itsenäisyyden, toi sen tunnustuksen lännestä ja idästä. Idästäpäinhän se heidän mielestään tosin ei ollut taattu. He tiesivät muka saavansa paremmat takeet kuin me. Niin, jos todella niin olisi, jos he saisivat sen apurinsa täältä pois, maurin menemään, niin pian kuin mauri oli tehnyt tehtävänsä. Mutta meneekö mauri? Ja tahtovatko he edes, että hän menee? On kaamea se epäluulo, josta en pääse, että he tahtovat pidättää ja että heidän kai täytyykin se tehdä hänet valtansa jatkuvana tukena.

Olisi ehkä viisainta, ryhtymättä aseelliseen vastarintaan, antaa heidän ajaa se siihen. Ei pitäisi myöskään pyytää apua ulkoa. Säästyisimme syytöksestä, että olemme vuodattaneet veljesverta, ei missään tapauksessa, ei niin epätoivoista tilannetta, että olisimme sen tehneet. Kävi, miten kävi -- ja luultavasti kävisi niin, että niiden ennen pitkää täytyisi, saadakseen koneen käymään ja ohjauksen onnistumaan, vapauttaa vangitut koneenkäyttäjät ja kapteenit ja perämiehet ja pyytää heitä olemaan hyvät ja tulemaan avuksi. Ja silloin saisivat porvarit sanella ehtonsa, yhtä hyvin kuin jos tulevat aseellisesti voittamaan.

Mutta luultavasti on meissäkin tunne voimakkaampi kuin järki. Isketty iskee.

*

Eduskunta ei kokoonnu.

Pistäysin eduskuntatalolla. Se oli kuulema kutsuttu koolle klo 2:ksi. Vahtimestari ei tiennyt, tuleeko istunnosta mitään. Eteinen oli tyhjä. Vanha Hoikka yksin siellä kummitteli. Sanotaan, että kaikki sosialistit eivät ole tässä mukana. Ehkä hän on yksi niitä. Eetu Salin tuli kadulla vastaan. Näytti kuin ei hänkään olisi mukana. Ehkei hänestä huolittu. Hänen valtiollinen uransa päättyi siihen, että hän täysistunnossa ilmiantoi prof. Th. Homénin saksalaisystävällisyydestä.

Kuulin myöhemmin, ettei eduskunta tule kokoontumaan. Tietysti. Mitäs sellainen "korkein valta" merkitseisi, kun sillä ei ole voimakeinoja valtansa tukena. Koko kansa on lukemattomat kerrat historiassa ollut olematon, kun tyrannit ovat hallinneet. Mutta liekö koskaan historiassa tapahtunut, että siinä määrin "koko" kansalta on riistetty kaikki valta kuin meidän kansalta, joka ilmaisi tahtonsa joka miehen ja joka naisen vaalilipulla. Tämä on kaikkein kansanvaltaisimman kansanvallan kukistamista. Voiko ja tahtooko kansa kukistaa valtansa anastajat? On sanottu, että tämä kansa onkin pohjaltaan monarkinen. Valmistetaanko tässä sittenkin tietä ensin harvainvallalle ja sitten yksinvallalle -- joko siellä jossain joku saksalainen prinssi Friedrich opettelee suomenkieltä?

*

Huhuja.

Klo 3.15: Soitan eräälle tuttavalle rouvalle, joka kertoo kuulleensa, että Saksa on antanut ultimatumin Venäjälle sotaväen siirtämisestä täältä 24 tunnin kuluessa. -- Pohjanmaalla on venäläisiltä riistetty aseet. -- Kymin silta on räjähdytetty. -- Senaattoreita on etsitty, mutta ei löydetty. Kaarlo Castrénin luota on haettu hänen veljeään. -- Kuulen ensi kerran mainittavan kenraali Mannerheimin nimen. -- Rouva sanoo kuulevansa ammuntaa kadulta "Helsingin Sanomain" edustalta. Siis on kuin onkin olemassa sota, sisällinen sota.

*

Telefooni-sensuuriko?

Eräs telefoonikeskustelu katkaistaan. Ne kai siis ovat ehtineet jo sinnekin, kuuntelemaan, vakoilemaan, sensuroimaan. Pianpa ehtivätkin. Väkivalta, ajakoonpa mitä aatetta tahansa, pukeutuu aina samoihin muotoihin. Se ei keksi mitään uutta.

*

"Työmies" vain.

On se aika päivästä, jolloin maanantain iltalehdet alkavat putoilla eteiseen. Nyt on siellä hiljaista. Kuuluu jotain rapinaa. Se on "Työmies", hallituksen sanansaattaja, yksinvaltias, hirmuvaltias.

*

Kaduilla ammutaan.

Tullaan ja kerrotaan, että kaduilla, varsinkin esplanadilla yhä ammutaan. On yleensä ammuttu ilmaan, kertojani arvelun mukaan siksi, että ihmiset eivät kokoontuisi. Mutta ihmiset juoksevat juoksemalla sinne, missä "vaara" on suurin. Seisoksivat ja naureskelevat. Täytyyhän nähdä, kuinka uljaat, sankarit toimivat. Esplanadilla on ollut hassunkurinen kohtaus. Catanin ylikertaa on pommitettu aivan vimmatusti. Punaiset ovat lumivallien takana ryömien ja niistä suojaa hakien laskeneet yhteislaukauksen toisensa perästä. Ullakolle piiloutuneet "lahtarit" ovat alottaneet. Nehän ne tietysti aina alottivat, koko tämän sodankin. Sittemmin on selvinnyt, että joku punainen on ampunut ensin. Rappaukseen sattunut kuula pamahtaa iskiessään ja pölähyttää rappausta. Kuta vimmatummin sinne ammutaan, sitä vimmatummin pamahtelee ja pölähtelee. Vasta sitten, kun ei ketään piirittäjistä kaadukaan, huomaavat he erehdyksensä ja ammunta vähitellen lakkaa. Pauke oli houkutellut venäläisen kuularuiskuosastonkin kaartin kasarmista tovereita auttamaan. Koemobilisointiako?

*

Ei tästä mitään tule.