Hajamietteitä kapinaviikoilta 1/3 Ensimmäinen ja toinen viikko
Part 11
Työasiain valtuutettu Lumivuokko ja Liikenneasiain valtuutettu Konst. Lindqvist kuuluttavat, että Tie- ja Vesirakennusten Ylihallituksen virkamiehet ja osa valtionrautateiden virkamiehiä "ovat Kansanvaltuuskunnalle ilmoittamatta poistuneet tehtävistään". Jolleivät he viimeistään siihen ja siihen mennessä tule "selvittämään asioitaan, menetellään heidän kanssaan olosuhteiden vaatimusten mukaan", "ryhdytään heidän suhteensa kaikkiin toimenpiteihin, johon (!) katsotaan tilanteen ja asioiden aihetta antavan."
Saa nähdä, noudattavatko päätirehtöri B. Vuolle ja ylitirehtöri K. Snellman kutsua.
*
Myrkytettyjä jauhoja.
"Työmies" kertoo, että lahtarit Hämeenkylässä eilen aamulla ovat räjäyttäneet erään Palinin torpan. Tämän, räjäytetyn torpan paikalta on löydetty 2 säkkiä jauhoja, joiden "_luullaan_ olevan myrkytettyjä". Yksi hullu taitaa paljon kysyä, mutta kysyisin kuitenkin: Mitä ihmeen jauhoja ne olivat, jotka jäävät paikalleen, vaikka torppa lentää ilmaan?
*
Palvelijattarien rintama.
Tahdon merkitä muistiin senkin, mitä "Työmiehessä" silloin tällöin saattaa olla tottakin, ainakin siteiksi. Eräässä tosin hyvinkin agitatooris-tarkoituksisessa kirjoituksessa "Palvelijattarien kärsimykset" sanotaan:
"Usealta taholta on viime päivinä tullut valituksia, miten hävyttömästi 'herrasväki' kohtelee palvelijoitaan. Perhepalvelijattarien asema on aina ollut orjallista ja kaikkien tuittupäisten rouvain oikkujen alaista, mutta nyt se on muuttunut vallan kauheaksi. Isäntäväki syytää suustaan mitä solvauksia tahansa palvelijoitaan kohtaan. Ennen toki riitti se, kun rouvat ja emäntäpiiat haukkuivat, mutta nyt on näitten lisäksi tullut vanhat ja nuoret herrat sekä neidit."
Luulen, että monet porvarirouvamme ovat ymmärtämättömyydessään kasvattaneet niitä punaisia tyttöjä, joiden ilmiannon pelossa heidän miehensä ja poikansa nyt piilevät perheissä, joissa ei ole palvelijoita tai joissa ne paremman kohtelun vuoksi ovat "valkoisia" tai ainakin "punavalkoisia". Pelkään, ettei tule kuuroille korville kaikumaan kirjoituksen lopussa oleva yllytyshuuto: "Palvelijattaret, seisokaa rohkeina rintamassa!"
*
Eräässä toisessa kirjoituksessa "Torpparivapautuksen oikeutus" on tämmöinen kohta: "Hän (torppari) muokkasi, hänelle (maaruhtinaalle) pellot, hän kokosi viljan aittaan, hän raatoi yöt päivät hovin pellolla, vaikka halla turmeli oman niukan sadon. Se ei hovin herraa liikuttanut. Hän laittoi hoviin öisin reet, rattaat, astiat y.m. Hän puhdisti hovin pellavat. Hänen vaimonsa ja lapsensa kehräsi hovin langat, kutoi kankaat, kokosi tuhkat, poimi marjat, pesi pyykit, puhdisti huoneet, saaden itse ilottoman luolansa pimennossa niukkaa leipää järsiä. Elon ilo katosi torppariorjain vaimojen ja lasten katseista, kuolon kalpeus ne kelmennytti. Ennenaikaiseen hautaan ne sortuivat. Ja uusi sukupolvi jatkoi raadantaa herkeämättä, vailla toiveen kipinääkään paremmasta."
Semmoista ja sentapaista taustaa vastaan, joka ei ole liioiteltu, on helppo saada ylistetyksi valtuuskunnan torpparilakia ja kiihoittaa miehiä rintamalla sen voimassapysymistä puolustamaan.
*
Länsimainen sivistys ja "Työmies".
Tässä samassa kirjoituksessa on muuten kuvaus, näyte siitä, miten sosialistihistorioitsija käsittää länsimaisen sivistyksen maahan tuonnin ja sen siunauksen:
"Karusta korvesta raivasi suomalainen maanmies itselleen peltotilkkunsa. Naapuri raivasi viereisestä alueesta, sitten toinen, kolmas j.n.e. Niin syntyi kylä ja vihdoin pitäjä. Yhdessä taisteltiin hallaa ja muita vaikeuksia vastaan. Kun talollisen poika tai tytär kasvoi isoksi, jotta isän koti kävi ahtaaksi, menivät nuoret loitommalle takamaalle. Siellä taas talous kohosi, kansakunta lisääntyi. Lait ja järjestyksen ylläpitämiseksi laati säännöt kansa itse maakuntakokouksessaan. Oli olemassa kansanvaltainen vapaus. Yhdessä iloittiin, yhdessä kärsittiin.
"Tuli sitten vieras miekkamies, julisti, että te pakanat ette tunne jumalaa. Me tuomme teille sen ja teemme tunnetuksi. Raatajakansa tuumii: 'Meillä on itsellä jumalat, me emme teidän jumalianne tarvitse!' Vieras kohotti säilänsä uhkaavana: 'Teidän on pakko uskoa meidän kolmijumalaamme, jos henkenne on teille kallis', ja osottaakseen totta tarkoittavansa, iski 'pyhä miekka' joukon viattomia ihmisiä kuoliaaksi. Kun asema kävi näin uhkaavaksi, tuumi yksi ja toinen: 'Jos tuota nyt sanoisi uskovansa heidän jumalaansa, pääsisi heistä rauhaan.' Ja niin Kupittaan lähteen verensekainen vesi tuli 'merkiksi', jolla suomalaisia rauhallisia raatajia otettiin 'taivaallisen itsevaltiaan alamaisiksi'. Nyt luulivat raatajat rauhaan päässeensä, ja saavansa konnuillansa leipää tuottaa, ja leipää syödä. Mutta valloittajalle _ei se ollut_ pääasia, vaan pääasia oli kansan orjuuteen alistaminen. Valloittaja selitti: 'Maa kuuluu minulle. Sinä saat nuo kauniit raivaamasi vainiot jättää niille, kelle minä määrään.' Ja talonpojan hämmästykseksi tuli suuri aatelisherra ja sanoi, että maa on 'kuninkaan lahjakirjalla' hänelle annettu. Hänellä on 'laki' puolellaan. Hänellä on tähän maahan 'saavutettu oikeus.' Ellet hyvällä alistu, niin -- -- --.' ja taas miekkaa heilutettiin talonpojan pään päällä.
"Talonpoika kummasteli. Olihan sen vieraan jumaluusopissa, että lisääntykää, täyttäkää maa ja tehkää se alamaiseksenne. Kuinka tämä on ymmärrettävää!
"Mutta kiiltopukuinen herra pyssymiesjoukon seuraamana pani hänet 'ymmärtämään', mitä merkitsee 'laki' ja saavutettu oikeus. Se merkitsee, että hänen on jätettävä esi-isänsä koti ja kontu, ja mentävä tuonne laitarämeikköön ja sieltä raivattava itselleen uusi vainio. Herra rakennutti linnansa hänen entisille asuinsijoilleen.
"Karvasteli se talonpojan mieltä ja sai osan heistä vastarintaan saavutettujen työnoikeuksiensa puolesta. Mutta saavutettujen rosvo-oikeuksien omistaja pani pyssymiehet opettamaan entiselle vapaalle talonpojalle, 'ettei esivalta miekkaa hukkaan kanna.' Veriin hukkui vapaus, Ja suomalaisesta talonpojasta tuli -- torppariorja."
Omituinen sekoitus Lalli-romantiikkaa ja torpparitodellisuutta.
Tiistaina 5 p:nä helmikuuta.
Kuka maksaa kulut?
Kaiken sen, minkä tämä sota tulee maksamaan, saa Suomi itse maksaa. Se ei tule mistään saamaan sotakorvausta. Voittaja saa suorittaa voitetunkin sotakustannukset. Mistä ne rahat lopulta otettanee? Suomen rikkauksista, metsistämme, sillä muuta rahanarvoistahan meillä ei juuri ole. Onhan tosin vielä myöskin maa, pellot, niityt, s.o. maanviljelys, se, mikä siitä saadaan irti. Ja sitten työ, etupäässä työ. Työväki saa työllään vähitellen osaltaan ja suurelta osaltaan maksella, mitä se on hävittänyt. Ilman työtä eivät luonnonrikkaudet ole minkään arvoiset. Varsinkin tuottava työ siis saa ponnistaa kaiken voitavansa. Se se lopulta saa maksaa kaiken.
Tarvitaan ennen kaikkea elintarpeita. Ne otetaan niiltä, maanomistajilta ja maatyömiehiltä, jotka voivat niitä hankkia. Kaikki sodat saa lopulta maanmies maksaa ja niin käy nytkin. Hänen laskuunsa tätä taistelua käydään. Mutta samalla muidenkin työläisten. Kuluttava työmies saa maksaa leivästä sille, joka sitä hankkii. Se leipä tulee sitä kalliimmaksi, kuta vähemmän maamies sitä saa tuotetuksi. Kuta suurempi hävitys on ollut, kuta enemmän on mellastettu, tuhottu, poltettu, sitä vaikeampi on saada leipää. Ja kun teollisuus on joutunut lamaannuksiin, täytyy sen palveluksessa olevain tyytyä vähään ja ponnistella enemmän senkin velkoja maksaakseen. Ei siinä enää riitä 8-tuntiset työpäivät. Kaikki menee entiselleen, pahempaan päin. Hävitetty talo ei voi enempää, kuin mitä se voi.
*
Meidän tiemme.
"Teillä pitää aina olla se perustuslaki peränne alla. Ette uskalla lähteä millekään matkalle istumatta ensin sen päälle, niinkuin ryssä istuu ennen matkalle lähtöään tuolille huoneen perällä ja vasta sitten lähtee liikkeelle." Muistelen jonkun sosialistin näin sanoneen. "Niin juuri -- sanon -- se on meidän oikeudentuntomme, omatuntomme, josta lähdemme ja jonka me aina otamme mukaamme. Perustuslakitie on kyllä hiukan mutkallisempi, mutta parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan."
*
Metsä arvoton.
On muuten omituista, kuinka vähän merkitystä nyt oikeastaan on sillä pääomalla, jonka kimppuun he käyvät ja tahtovat vallata. Suomen suurimmalla kansallisomaisuudella metsällä esim. ei ole tällä hetkellä mitään arvoa, sillä ei sitä voi syödä eikä myödä. Sen ainoa ruoka-arvo olisi tätä nykyä petun ja -- marjain. Gutzeitin, Kymiyhtiön, Ahlströmin liikkeiden kiinteimistöt ja irtaimistot ovat siinä arvossa, mikä heillä on niistä saatua viljaa makasiineissaan -- ja se ei ole paljon -- ja mitä saadaan kalaa järvistä ja jäniksiä ja lintuja metsistä. Vaikka ne kuinkakin takavarikoitaisiin ja yhteiskunnallistutettaisiin, muuta niistä ei saataisi irti kansalle.
*
Rauhan tarjousko?
Tänään kerrottiin, että Mannerheimin väki olisi lähtenyt liikehtimään Mikkelistä Kouvolaa kohti. Eräs vallankumouksellisia lähellä oleva venäläinen siviiliherra oli käynyt erään henkilön luona tarjoamassa -- omasta puolestaan tietysti, mutta välillisesti Tokoin lähettämänä -- rauhaa. Eduskunta voisi muka kokoontua. Sai vastauksen, että valtiopäivät eivät tietysti voisi kokoontua, koska kansanvaltuuskunta ei voisi mitenkään taata sitä, että ne saisivat rauhassa toimia ja ettei edusmiehiä ammuttaisi tai vangittaisi, jos joku päätös ei olisi punakaartille mieleen. "Eduskunta voisi kokoontua jossain muualla." Kehoitettiin kääntymään Mannerheimin puoleen. Ehdotus nähtävästi oli saanut alkunsa siitä, että täkäläiset ryssät eivät ole halukkaat suuremmassa määrin lähtemään rintamalle.
*
Ylipäällikön valta.
Eräs sanitääri kertoi, että punakaarti ei salli Punaisen Ristin auttaa valkoisia haavoittuneita. Ne ovat kansan asian vastustajia ja niiden täytyy kuolla. P. R. vangittiin asemalla, vaikka sillä oli itsensä ylipäällikkö Haapalaisen antama passi. Hänellä nähtävästi ei ole mitään sanomista, jos kaarti on toista mieltä. On kai niin, että kaarti yhä edelleen pakottaa mukaansa johtajat niinkuin ennenkin, heti alussakin.
*
Nälkärintamalla.
Puhutaan niin paljon siitä, millä rintamalla ratkaiseva taistelu tulee tapahtumaan -- Vilppulan -- Kouvolan -- Antrean. Minä luulen, että se tulee tapahtumaan -- nälkärintamalla.
*
???
Kauheasti ne puuhaavat ja järjestävät ja kehuvat onnistuvansa, mutta löyhältä se vielä tuntuu. Ei maata voida hallita niinkuin puoluetta. Eivät ne tähän asti _ilman porvarillista apua_ ole tehneet oikeastaan mitään muuta kuin järjestäneet oman agitatsioninsa ja luokkataistelunsa. Eihän tässä tosin ole kysymys kovinkaan suuresta yhteiskunnasta ja kai se olisi jossain määrin mennyt, jos venäläisvallan jälkeen olisi päästy hiukan enemmän oman katon alle, mutta kun kaikki, mitä uusi asema tuo mukanaan, on luotava samalla kertaa, kaikki sisäiset ja ulkonaiset asiat. Toivooko ne ehkä sittenkin porvarillisilta apua? Ilman sitä tämä ei mene. Mutta kuinka on mahdollistakaan sitä saada? Mikä on heidän ohjelmansa, jota he tahtovat meidät toteuttamaan? Eihän siitäkään ole muuta tietoa kuin vain fraaseja. Pitäisikö meidän yleensä vain olla heidän juhtinaan vetämässä, minne kuski käskee, ja sillä vauhdilla, minkä kansan ruoska määrää? Niin tekevät raakalaisvalloittajat: mongoolit, turkkilaiset -- hunnit. Eivät ne kyenneet eivätkä nämä kykene luomaan mitään korkeampaa ja parempaa kulttuuria, ne osaavat ainoastaan hävittää ja istua patainsa ääressä, niin kauan kuin se porisee.
*
Tuumiskeluja tulevaisuudesta.
Välistä alkaa minusta näyttää, kuin porvarien _täydellinen_ voitto kuitenkin olisi heille itselleen vaarallisin. Täytyy ehkä kauankin turvautua kivääreihin ja kuularuiskuihin, ja silloin on hyvin lähellä vallan väärinkäyttö ja voitetun voimien vähäksyminen, niinkuin on ollut tähänkin asti. Ettei tämä vain päättyne porvarilliseen sotilas-diktatuuriin! Vaikka järjestys palautettaisiin, vaikka eduskunta ja hallitus taas pääsisikin toimimaan, täytyisi sitä kaikkea tukemassa olla valkoinen armeija. Eikö tästä armeijasta synny jonkunlainen pretoriaani-joukko, joka yhtäkkiä voi panna toimeen vallankaappauksen tai joka ainakin painaa hallitusta ja eduskuntaa mieleisiinsä päätöksiin? Kyllä meillä on sellaistakin suuntaa.
Jos aseet voittavat, niin on se pääasiassa maalaisväestö, pohjalaiset ja muut talonpojat, jotka ovat hankkineet voiton ja vuodattaneet verensä sen puolesta ja kai myöskin, ainakin osaksi, tahtovat korjata voiton hedelmät. Ne sanelevat rauhanehdot edukseen ja palkakseen. Uuteen eduskuntaan kaiken varmaan tulee voimakas maalaisaines, maalaisliitto tai kansanpuolue sulattaa itseensä osan entisiä puolueita. Jos meillä olisi sopiva kuninkaan alku, ei tiedä, vaikka sen huutaisivat kuninkaakseen.
Se nyt on varma, että tuottajat ja kuluttajat joutuvat vastakkain ainakin elintarveasiassa, ellei viljaa ruveta saamaan muualta. Käy vielä niin, että teollisuusherrat ja työväki, joka elää teollisuudesta, joutuvat yhteisine leipäetuineen maanomistajain ja kalastajain etuja vastaan. Maaseudullahan ovat raaka-aineet ja tuotantolähteet, metsät, pellot ja järvet. Maareformi tulee polttavaksi kysymykseksi. Vaaditaan maan pakkoluovutusta viljelykselle, sekä valtiolta, yhtiöiltä että yksityisiltäkin. Siihen maanomistajat eivät suostu hyvällä. Ehkä maalaisten nousu vaistomaisesti on siitäkin aiheutunut.
Tuo reformi on kuitenkin pantava toimeen, sillä epäkohdat siinä suhteessa ovat kai suurena syynä siihen, mitä on tapahtunut. Maa täytyy saada viljellyksi, täytyy palata maahan. Teollisuuden, varsinkin puutavarateollisuuden täytyy ymmärtää tämä ja taipua oman tappionsakin uhalla.
*
Terrori lisääntyy.
Kerrotaan, että joku tänään ammuttiin Eiran luona. Niitä kaatuu tuon tuostakin. Niitä ammutaan kuin kulkukoiria, rauhallisia miehiä, joilla ei ole muuta syytä, kuin että ovat kuuluneet suojeluskuntaan. Tämä lienee ollut joku entinen poliisi, järjestyksen valvoja virkansa puolesta. Hän on nyt pahempi kuin pahantekijä. Jokainen tällainen teko tietysti kiihoittaa kostoon, verikostoon.
Toisia etsitään heidän kodeistaan ja murhataan. Näin tänään mustan auton, punainen lippu, Rehbinderin tiellä -- vietiinkö ketä? Nuo autot, ainoat, joita kaduilla liikkuu, ovat kuin vankivaunuja, mestauskärryjä, joissa kuletetaan jo ennakolta kuolemaan tuomituita. Niiden hyrinä saa minut aina säpsähtämään ja sydämeni täyttymään inholla.
*
Venäläiset.
Venäläiset eivät kuulu enää viitsivän vartioida edes omaa pesäänsä, Keisarillista linnaa, vaan täytyy sitä punaisten vartioida.
*
Kyllä ne tietää.
Eräs sosialisti esitti keskustelussa tänään väitteen, että vallankumous voittaa, jos ryssät lähtevät eivätkä ota osaa taisteluun. Punaisten armeija tosin miesluvultaan vähenee, mutta samalla heikkenee myöskin valkoisten rintama, sillä valkoiset on saatu liikkeelle ryssää vastaan eikä suuri osa heistä tahdo taistella omia kansalaisiaan vastaan. Voi olla. Mutta kyllä kansa siellä tietää, mistä on kysymys. Se puolustaa omaa äänioikeuttaan, omaa valtaansa harvainvaltaa vastaan eikä laske aseitaan, ennenkuin se on taattu, ennenkuin eduskunta taas voi toimia ja sen asettama hallitus on katon alla ja tunnustettuna. Kyllä siellä, Pohjanmaalla, Savossa ja Karjalassa, tiedetään, että jokainen pisara verta vuotaa ryssän pistimellä isketystä haavasta, että jokainen kanuuna mölisee venättä, että ne ovat ryssän kuulat, jotka rapisevat. Niin kauan kuin tätä taistelua kestää, taistellaan sitä punaisten puolelta ryssän aseilla ja ryssän asian hyväksi. Köyhälistön asia on kyltti! Ryssäläiset ovat upseerit, ryssäläinen komennuskieli ja yleensä koko komento.
*
Tunnelmia.
Onko vain tilapäistä "tunnelmaa", optimistinen välitila, hermostostani riippuvainen, että tuntuu rauhallisemmalta ja valoisammalta? Onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä? Räjähtääkö huomenna jotain?
Milloin taas tullee aika, jolloin voin kirjoittaa jonkun "lastun"?
Olisi nyt draaman aiheita, joka osaisi niitä käyttää.
Tuntee tarvetta lähteä liikkeelle, moralistina, lähetyssaarnaajana ja saarnata vanhoja totuuksia, tekstinä päivän tapahtumat. Mikä ääretön määrä ainehistoa ikuisten aatteiden valaisemiseksi -- ja uudelleen opettamiseksi!
*
He uskovat kykenevänsä.
Vallankaappaajat näyttävät melkolailla hölmistyneen siitä, että maan virkamiehistö ja sivistyneistö niin yhtenäisenä rintamana asettui vallankumousta vastaan ja kieltäytyi sitä millään tavalla avustamasta. Ällistyksestä päättäen he olivat odottaneet toista. Kun Saksassa on niin paljon sivistyneitä, varsinkin sivistyneeseen köyhälistöön kuuluvia sosialisteja, niin miksei sitten meillä? Onhan meilläkin tällaista köyhälistöä. Olisi luullut, että heidän jo oman etunsakin vuoksi olisi luullut pitävän ymmärtää, etteivät he ainakaan tulisi menettämään mitään, jos täällä nyt päästäisiin rakentamaan parempaa yhteiskuntajärjestelmää. Heillä ei ole mitään hyötyä suurkapitalistisesta yhteiskunnasta. Heidän jälkeläisilleen tulisi siinä ainakin kolmannessa ja neljännessä polvessa kurjemmat olot kuin sosialidemokraatisessa. Näin tuumiskellaan tänään "Työmiehessä".
Mistä nyt johtuu tämä mieliala sivistyneiden keskuudessa? kysyy kirjoittaja. Siitä, että sivistykseen osallisiksi pääsevät enimmäkseen vain varakkaat tai varakkailta saamiensa lukulainojen avulla koulua käyneet köyhät. Kaikki he omistavat kouluissa yläluokan hengen. Saamansa "sivistys" sitoo heitä herrasleiriin. Mutta millä tavalla saadaan heihin tuo henki? "Sen kehittämiseen käytetään varsinkin uskonnon ja historian opetusta, jopa kielten opetuksenkin yhteydessä."
Sen syvemmälle ei tämän tutkijan silmä tunge niiden sieluntilan tutkimisessa, jotka lainkuuliaisina ja isänmaallisina kansalaisina eivät ole voineet antautua kapinaa millään tavalla kannattamaan.
Mutta välipä heistä. Tullaan me toimeen ilmankin heitä. Kun tutkintoja suorittaneet kieltäytyvät, niin tulevat niitä suorittamattomat heidän toimiinsa.
"Pystyvätkö he?" kysyy "Työmies" ja vastaa: "Tietenkin on useita tehtäviä, joihin vallankumous ei saa oikein kykeneviä heti alussa ja joissa tapahtuu kahnausta ja seisausta. Työläisissä on kuitenkin elämän kovassa koulussa monenlaisiin töihin tottuneita. Heidän soveltumiskykynsä, kekseliäisyytensä ja kätevyytensä on suuri. Monet uudet toimet ovat sellaisia, että niitä voi vähän perehdyttyään hoitaa tavallinen kuolevainen. Vaikka siis tulee olemaan osaksi suuriakin vaikeuksia, niin asiat tulevat kuitenkin hoidetuiksi, tietysti toisella tavalla kuin ennen, mutta toinenhan tulee järjestelmäkin olemaan, ja toiset asiat heti alussa hyvin, toiset myöhemmin ainakin tyydyttävästi. Vanhan järjestelmän toimihenkilöt, jotka ehkä luulivat saavansa lakolla ihmeitä aikaan, voivat tulla huomaamaan, etteivät he olleetkaan niin tarpeellisia. Usea heistä voi jäädä syrjään pitkäksi ajaksi, jos vallankumous tuottaa työväelle pysyvän voiton."
On liikuttavaa, että he todella uskovat voivansa suorittaa urakan, jonka ovat ottaneet... "Maltahan, tässä vielä näytetään!" Asento on hyvä, ryhti oivallinen. Mutta ah, ollaan vasta taipaleen alussa, pöyhkeillään kannella. Jahka joudutaan ulapalle, aallokkoon ... näen meritautisia makaavan kannella ja kannen alla, kapteenit ja miehistöt ja masinistitkin. Kone pysähtyy, tuuli painaa karille. Haaksirikko. Rannalla odottaa entinen miehistö, lakossa ollut sivistyneistö, pelastaakseen, mitä pelastettavissa on.
*
Myöntävät alottaneensa.
On tätä nykyä niin paljon kaikenlaisia "neuvostoja" ja "pääneuvostoja" ja "valtuuskuntia" ja "järjestöjä" ja "osastoja", etten tahdollani parhaimmallakaan pääse selville siitä, kuka on kukin ja mikä on mikin. Pitänee kai ne kerran iskeä päähänsä, jos tätä kauan jatkuu. Mikä lie tuokaan "Sosialidemokraatinen Puolueneuvosto", joka on eilen "nykyisen aseman johdosta päättänyt" jotain tavattoman tärkeää siitä päättäen, että selonteko siitä on varustettu kauhean lihavalla kahden palstan otsakkeella.
Ei se näykään oikeastaan mitään "päättäneen", se vain antaa, "ohjeita" Työväen Pääneuvostolle ja itselleen Kansanvaltuuskunnallekin. Ohjeita on kymmenen.
Muuan on se, että Suomelle on laadittava kansanvaltainen valtiosääntöehdotus, joka mahdollisimman pian on asetettava kansan äänestyksen alaiseksi. Saisiko Suomen kansa siis todellakin kerran sanoa oman sanansakin vallankaappauksesta sen tekijöille? Kun ei vain kurki kuolisi, ennenkuin suo sulaa.
Punainen kaarti on katsottava valtion armeijaksi ja sen vakinaista aseellista voimaa on vähennettävä vasta sitten, kun työväen edut näyttävät "vakavasti turvatuilta". Kaarti siis tulee olemaan aseissa ainakin niin kauan, kunnes on saatu tuo mieluinen valtiosääntö. On siis olemassa ennakko-ohje valkoisten varalle, kun he voittavat. Ei ole oikeutta mukista, kun he voitettuaan pitävät väkensä pystyssä -- siksi, kunnes heidän etunsa ovat vakavasti, oikein vakavasti turvatut.
Nämä vallankumouksen tekijät ovat yhtä mittaa toitottaneet, että työväki tarttui aseihin itsepuolustukseksi. Nyt puolueneuvosto paljastaa vallankumouksen todellisen syyn. Kumous ei johtunutkaan siitä satunnaisesta seikasta, että porvaristo aikoi hyökätä, vaan oli "historiallinen välttämättömyys". Työväenluokka on noussut "muuttamaan yhteiskunta- ja valtiojärjestyksen perusteita kansanvaltaisemmiksi". Kaiken yhteiskunta- ja valtiojärjestyksen perustana meillä oli mitä kansanvaltaisin parlamenttarismi. _Sitä_ perustaa siis noustiin muuttamaan. On siis olemassa positivinen ohjelma täksi kansanvaltaisemmaksi perustaksi, jonka toteuttamiseksi täytyy tarttua aseihin. Kai saadaan pian nähdä, kummoinen tämä ohjelma on.
Ja vielä kerran: vallankumous ei siis ollut itsepuolustusta, vaan hyökkäystä erikoisen tarkoituksen saavuttamiseksi.
*
Ursin ja koulupojat.
Turun "Sosialisti" kertoo, että "kun toveri, tohtori Ursin meni opetustunnilleen sikäläisessä suomalaisessa klassillisessa lyseossa, poistuivat oppilaat mielenosoituksellisesti luokalta. Toisella tunnilla saapuivat he luokalle, mutta 'herraskaisten häpeämättömyyttä osoittavalla röyhkeydellä huusivat tohtori Ursinin alas'." Teko on lehden mielestä häpeällinen ja siveellisesti pöyristyttävä. "Harmaahapsista kunnon miestä ovat kohdelleet kuin alhaisen rikoksen tehnyttä. Miestä, joka aatteelleen uskollisena on koko elämänsä ahertanut kansansa onnellisempi tulevaisuus päämääränään. Koko valistunut Eurooppa luo kunnioittaen katseensa tähän samaan mieheen -- vähätietoiset, röyhkeät herraspojat ajavat hänet täältä pois omasta työhuoneestaan."
Valistunut Eurooppa ei tuota kunnioittavaa katsetta luodessaan tiedä, mitä Turun pojat tiesivät harmaahapsisen viimeaikaisesta toiminnasta kansansa onneksi.
*
"Svinhufvudin rintama."
Tällä kauniilla nimellä kunnioittaa eräs kirjoittaja tämän päivän "Työmiehessä" sitä passiivista vastarintaa, johon on ryhdytty ja joka viimeksi on ilmennyt siinä, että työnantajat, kauppiaat y.m. lakon päätyttyä eivät ole panneet töitä käyntiin. Nähtävästi on tämä vastarinta vallankumouksellisille tullut suurena yllätyksenä. Hän koettaa uskotella, että vastarinta ei tule onnistumaan ja että rintama pian murtuu. Työnantajat yrittävät kyllä nyt "äkäpäissään suunnitella muka samaa keinoa, kuin mitä me olemme käyttäneet, yrittävät pakottaa työväestöä luopumaan vaatimuksistaan. Mutta se on mahdotonta. Suurlakkokeinon käyttäminen on mahdollinen ainoastaan työväenluokalle siksi, että se pitää liikkeellä koko yhteiskunnan monimutkaisen koneiston. Riistäjät eivät voi tuntea mitään vastaavaa keinoa."
Kirjoittaja kyllä myöntää, että työnantajain menettely synnyttää sekasortoa. Mutta kun hallitusnyörejä nyt hoitelevat työväen luottamusta nauttivat miehet ja kun niiden takana seisoo yksimielisenä kansan suuri enemmistö, niin työnantajain jäykät niskat kyllä pian nujerretaan. Se tapahtuu siten, että tärkeimpiä teollisuuslaitoksia tullaan ottamaan yhteiskunnan huostaan. Olisihan tässä oikeastaan jo "työnnyttävä" yhteiskunnalliseen vallankumoukseen kokonaisuudessaankin, jos vain Keski-Euroopan maissa se vallankumous olisi suoritettu. Mutta pian se kuitenkin tapahtuu, "jotakuinkin lähiaikoina".