Part 3

ANTIPHOLUS SYR. Jos kenen kohtaan, hän mua tervehtii, Ikäänkuin tuttavaa ja ystävätä; Ja kaikki kutsuvat mua nimeltä. Ken kultaa tarjoilee, ken luokseen pyytää, Ken hyväst' avustani kiittelee, Ken kaupittelee mulle tavaroitaan. Mua räätäl' äsken kutsui puotiinsa Ja näytti silkkiä, jot' oli mulle Hän ostanut, ja otti vaatteen mittaa. Nää varmaan kuvittelun lumeit' on, Tai asuu täällä Lapin loihtijoita.

(Dromio Syrakusalainen tulee.)

DROMIO SYR. Tässä on se kulta, jota käskitte minun noutaa. Mihin olette pannut sen uuspukuisen vanhan Aatamin kuvan?

ANTIPHOLUS SYR. Mitä kultaa tämä? Mistä Aatamista puhut?

DROMIO SYR. En siitä Aatamista, joka työnnettiin paratiisista, vaan siitä Aatamista, joka työntää tyrmään; joka käy sen vasikan nahoissa, joka tapettiin tuhlaajapojan tuliaisiksi; joka kulki perässänne kuin paha enkeli ja vaati teitä luopumaan vapaudestanne.

ANTIPHOLUS SYR. En ymmärrä sinua.

DROMIO SYR. Vai ette? No, sehän on selvä juttu. Häntä tarkoitan, joka tuli niinkuin paasiviulu nahkakotelossa; sitä miestä, nähkääs, joka väsyneille herrasmiehille tarjoo käsikynkkäänsä ja pyytää sisään lepäämään; joka säälii kaikkia repaleisia ja antaa heille oikein tyrnävän puvun; joka panee parhaansa tehdäkseen pampullaan suurempia urotöitä kuin maurilainen keihäällään.

ANTIPHOLUS SYR. Mitä? Tarkoitatko poliisimiestä?

DROMIO SYR. Niin, sellaista suorasukaista kruununmiestä, joka panee siteisiin jokaisen, joka ei tee suoraksi sitoumuksiaan; joka aina luulee, että ollaan makuulle menossa ja sanoo: "Jääkää rauhaan!"

ANTIPHOLUS SYR. Anna sinäkin tyhmyytesi jäädä rauhaan. Lähteekö laiva tänä iltana? Pääsemmekö matkaan?

DROMIO SYR. Toinhan, hyvä herra, jo tunti sitten teille sanan, että parkkilaiva Sukkela lähtee tänä iltana, mutta silloin teidät kruununmies pidätti, niin että nyt saatte odottaa pursilaiva Viivytystä. Tässä ovat ne enkelit, jotka käskitte minun tuoda lunnaiksenne.

ANTIPHOLUS SYR. Mies hassahtanut on; niinikään minä. Me vaellamme täällä lumeissa. Josp' armon vallat meitä täältä auttais!

(Eräs huvinainen tulee.)

HUVINAINEN. Antipholus, haa, tapasinpa teidät! Näen että löysitte jo kultasepän. Ne nuoko mulle lupaamanne vitjat?

ANTIPHOLUS SYR. Pois, saatana! Ja älä mua kiusaa!

DROMIO SYR. Herra, onko tuo neiti Saatana?

ANTIPHOLUS SYR. On itse perkele.

DROMIO SYR. Vielä pahempikin: hän on kiron isän isoäiti, ja kulkee valkeissa vaatteissa niinkuin siipat ainakin; siitä tulee, että siipat, kun sanovat: "minä kirottu", tarkoittavat: "minä valkeuden lapsi". On kirjoitettu että he näkyvät ihmisille valkeuden enkeleinä; valkeus on tulen vaikuttama, ja tuli polttaa; ergo, tuollaiset valkeat mamselit polttavat. Älkää menkö häntä liki.

HUVINAINEN. Olette hauskat, herra sekä renki. Pois tulkaa; vielä kerran ruokailkaamme.

DROMIO SYR. Herra, jos toivotte saavanne liemiruokaa, niin tilatkaa itsellenne pitkä lusikka.

ANTIPHOLUS SYR. Miksi niin, Dromio?

DROMIO SYR. Sillä, joka pirun kanssa syö, pitää olla pitkä lusikka.

ANTIPHOLUS SYR. Pois, perkele! Vai ruokailusta haastat? Sin' olet noita, niinkuin kaikki muut. Pois sinut manaan: jätä minut, mene!

HUVINAINEN. Pois sormus, jonka pöydäss' otitte, Tai kiiltokivestäni vitjat mulle; Pois silloin menen enkä teitä häiri.

DROMIO SYR. Pirulle muuten kelpaa kynnenvuolu, Hius, oljenkorsi, veritilkka, neula, Tai pähkinä, tai kirsimarjan sydän; Mut tuo on ahneempi, hän vaatii vitjat. Varokaa; hän jos vitjat saa, niin piru Sen räminällä meidät säikyttää.

HUVINAINEN. Ma pyydän herra: sormus taikka vitjat! Noin ettehän te mua pettää voi!

ANTIPHOLUS SYR. Pakene, noita! -- Tule, Dromio, pois!

DROMIO SYR. "Pois, prameus!" sanoi riikinkukko; se teille, neiti, opiks ois.

(Antipholus Syrakusalainen ja Dromio Syrakusalainen menevät.)

HUVINAINEN. Antipholus on, todentotta, hullu, Noin tuhmasti ei muuten käyttäytyis. Vei viidensadan markan sormukseni Ja mulle siitä vitjat lupasi; Nyt multa kieltää toisen sekä toisen. Syy, miksi häntä hulluks arvelen, -- Vaikk' äskeistä en vimmaans' ottais lukuun -- On hassut pöytäpuheensa, kun sanoi Ett' oma ovi hältä suljettiin. Nuo puuskat hänen vaimons' ehkä tuntee Ja oven hältä sulki tahallaan. Nyt paras rientää hänen kotiinsa Ja väittää rouvalle, ett' asuntooni Hän hyökkäs raivossaan ja väkisin Vei sormukseni. Paras koittaa tätä: En viittäsataa markkaa hevin jätä.

(Menee.)

Neljäs kohtaus.

Sama paikka. (Antipholus Ephesolainen ja vanginvartija tulevat.)

ANTIPHOLUS EPH. Mies, ole huoletta: en minä karkaa; Kyll' ennen lähtöäni kätees annan Sen summan, josta olen vangittu. Pahalla pääll' on tänään vaimoni; Ei vähällä hän sananviejää usko. Ett' Ephesossa minut vangitaan, Se, näet, kuuluu pahalt' eukon korvaan. (Dromio Ephesolainen tulee, kädessä köydenpää.) Tuoss' orjani; hän varmaan rahat tuo. -- No, toitko mitä panin sinun tuomaan?

DROMIO EPH. Tuoss' on; se riittää kaikki maksamaan.

ANTIPHOLUS EPH. Mut' miss' on rahat?

DROMIO EPH. He, rahat köydest' annoin, hyvä herra.

ANTIPHOLUS EPH. Viissataa tukaattia köydestä?

DROMIO EPH. Viissataa lisää sillä rahall' ostan.

ANTIPHOLUS EPH. Mik' oli sinun määrä tuoda, lurjus?

DROMIO EPH. Määrä oli tuoda köydenpää, ja nyt olen sen määrän päässä.

ANTIPHOLUS EPH. Ja määrän päässä tuon saat tuliaisiks.

(Lyö häntä.)

VANGINVARTIJA. Ah, kärsivällisyyttä, hyvä herra!

DROMIO EPH. Minä se kärsivällisyyttä tarvitsen, minä se hädässä olen.

VANGINVARTIJA. Mies hyvä, kieltäs hillitse.

DROMIO EPH. Kehoittakaa pikemmin häntä hillitsemään kättään.

ANTIPHOLUS EPH. Senkin äpärä, tunnoton konna!

DROMIO EPH. Hyvä, jos olisin tunnoton, ett'en tuntisi iskujanne.

ANTIPHOLUS EPH. Sinussa ei tunnu muu kuin iskut, enempää kuin aasissakaan.

DROMIO EPH. Aasi olen tosiaankin; te olette minua korvista vetänyt. -- Olen palvellut häntä syntymähetkestäni tähän hetkeen asti, enkä ole muuta hänen kädestään saanut kuin iskuja. Kun minun on kylmä, lämmittää hän minua selkäsaunalla; kun minun on lämmin, jäähdyttää hän minua selkäsaunalla; sillä herättää, kun nukun; sillä ajaa nousemaan, kun istun; sillä työntää ovesta, kun menen ulos; sillä tervehtii, kun tulen kotiin; sitä kannan seljässäni, kuin kerjäläis-akka kakaraansa; ja kun hän on minut raajarikoksi hakannut, saan vielä mennä raipat selässä ovelta ovelle kerjäämään.

ANTIPHOLUS EPH. Mua seuratkaa nyt; tuoss' on vaimoni.

(Adriana, Luciana, huvinainen ja koulumestari Tollo tulevat.)

DROMIO EPH. Rouva hyvä, _respice finem_, ajatelkaa loppupäätä, tai paremmin papukaijan ennustusta: "Varo köydenpäätä."

ANTIPHOLUS EPH. Vieläkö siinä jaarittelet?

(Lyö häntä.)

HUVINAINEN. Sanokaa: eikö puolisonne hullu?

ADRIANA. Tuo raaka teko sitä todistaa. -- Te Tollo tohtori, te tenhomies, Tajuunsa jälleen hänet saattakaa, Niin teille annan mitä haluatte.

LUCIANA. Voi, kuink' on katse palava ja tuima!

HUVINAINEN. Kas, kuinka raivosta hän vapisee!

TOLLO. Kätenne tuokaa, niin saan koittaa suonta.

ANTIPHOLUS EPH. Tuoss' on se, sillä korvianne koitan.

(Lyö häntä korvalle.)

TOLLO. Sa, saatana, mi tuossa miehess' asut, Pyhästi sua manaan, väisty pois! Pois pimeyden valtakuntaas oiti! Sua manaan taivaan kaikkein pyhäin kautta.

ANTIPHOLUS EPH. Höperö velho, vait! En ole hullu.

ADRIANA. Oi, josp' et oisi, kurja sielu-parka!

ANTIPHOLUS EPH. Haa, nukke, nuoko liiketuttavasi? Tuo saframiko-naama sinun kanssas Mun talossani tänään söi ja mässäs, Syyn tiedossa kun ovi suljettiin, Ja kiellettiin mult' omaan taloon pääsy?

ADRIANA. Kotona, armas, söit, sen taivas tietää. Oi, jospa oisit kotiin jäänytkin, Niin juorut välttäisit ja julkipilkat!

ANTIPHOLUS EPH. Kotona söinkö? Sano sinä, lurjus.

DROMIO EPH. Kotona ette syönyt, se on vissi.

ANTIPHOLUS EPH. Kadulle jäinhän? Lukossahan ovi?

DROMIO EPH. Kadulle jäitte, _pardy_, lukoss' ovi.

ANTIPHOLUS EPH. Siin' eikö itse hän mua haukkunut?

DROMIO EPH. _Sans fable_, itse siinä teitä haukkui.

ANTIPHOLUS EPH. Ja kyökkyrikin tiuskaili ja ilkkui?

DROMIO EPH. Niin oikein, kyökkivestaali se ilkkui.

ANTIPHOLUS EPH. Ja enkö vihoissani sieltä mennyt?

DROMIO EPH. Se varma, todistaa sen voivat luuni; Se vihan vimma niissä vielä tuntuu.

ADRIANA. Hyväkö puoltaa moista hulluutta?

TOLLO. Ei haittaakaan; mies tuntee herrans' oikut, Ja myöntymällä vimmaa viihdyttää.

ANTIPHOLUS EPH. Sa panit sepän vangitsemaan minut.

ADRIANA. Lähetin sulle Dromion kanssa rahat, Jotk' oli kiire saada lunnaiksesi.

DROMIO EPH. Mun kanssani! Kai hyvä oli tahto, Mut rahaa min' en saanut riunaakaan.

ANTIPHOLUS EPH. Menithän rahakukkaroa perään?

ADRIANA. Niin, luokseni hän tuli, ja sen annoin.

LUCIANA. Ja minä tiedän, että se on totta.

DROMIO EPH. Jumala tietäköön ja köytyri, Ett' toimekseni sain vain köyden-oston.

TOLLO. Ne ovat hullut, renki niinkuin herra, Sit' ontto, kuollut katse osoittaa; Ne pitää köyttää, mustaan koppiin panna.

ANTIPHOLUS EPH. Miks tänään multa oven suljit sinä? -- (Dromiolle.) Ja sinä miksi salaat rahapussin?

ADRIANA. Mies rakas, ovea en sulkenut.

DROMIO EPH. Ja, rakas herra, min' en rahaa saanut; Mut ovi meiltä suljettiin, se totta.

ADRIANA. Valetta kumpikin, sa viekas konna!

ANTIPHOLUS EPH. Valetta sun on kaikki, viekas narttu! Kirottuun roskajoukkoon liittäydyt Minusta tehdäksesi halpaa pilkkaa. Mut kynsin revin päästäs silmäs nuo, Joit' ilahuttaa moinen rietas leikki.

ADRIANA. Sitokaa hänet, ettei liki pääse!

TOLLO. Apua tänne! Lisää väkeä! Väkevä hänessä on paholainen.

LUCIANA. Voi, raukkaa, kuink' on kalman kalvas katse!

(Kolme, neljä miestä tulee sisään, ja sitovat Antipholuksen ja Dromion.)

ANTIPHOLUS EPH. Mun tapatteko? -- Vanginvartija, Min' olen vankis; sallitko sa noiden Pois minut ryöstää?

VANGINVARTIJA. Miehet, päästäkää. Mun vankini hän on, hänt' ette saa.

TOLLO. Sitokaa tuokin mies; on hullu hänkin.

ADRIANA. Mit' aiot sinä, tyhmä kruunun mies? Ilosi onko nähdä kurjan raukan Tekevän haittaa, turmaa itselleen?

VANGINVARTIJA. Hän mun on vankini; jos hänet heitän, Saan itse maksaa hänen velkansa.

ADRIANA. Kaikk' ennen lähtöäni sulle suorin. Nyt saata minut saamamiehen luo, Ja kun saan tietää, mist' on velka tullut, Niin maksan sen. -- Te, hyvä tohtori, Pitäkää huolta, että säilyyn hänet Kotiini viedään. -- Päivää onnetonta!

ANTIPHOLUS EPH. Niin, luuskaa onnetonta!

DROMIO EPH. Herra, näin jouduin teidän tähden kiinnitykseen.

ANTIPHOLUS EPH. He, huuti, konna! Raivoonko mun saatat?

DROMIO EPH. No, suottako te kiinni jouduitte? Raivotkaa, huutakaa vain perkeleitä!

LUCIANA. Nuo sieluparat, kuinka hourivat!

ADRIANA. Pois hänet viekää. -- Sisko, tule mukaan.

(Antipholus Ephesolainen, Dromio Ephesolainen, Tollo ja palvelijat menevät.)

Sanokaa, kuka hänet tyrmään vaati?

VANGINVARTIJA. Angelo, kultaseppä. Onko tuttu?

ADRIANA. Hyvinkin tunnen. Kuinka suur' on summa?

VANGINVARTIJA. Kakssataa tukaattia.

ADRIANA. Mistä velka?

VANGINVARTIJA. Vitjoista, jotka miehenne on saanut.

HUVINAINEN. Kun puolisonne tänään raivossaan Kotiini tuli ja vei sormukseni -- Se sormus hällä sormess' oli äsken -- Niin heti näin sen jälkeen hällä vitjat.

ADRIANA. Voi olla, mutta minä niit' en nähnyt. -- Mies, saata minut kultasepän luo; Mun täytyy tästä saada täysi selvä.

(Antipholus Syrakusalainen, paljastettu miekka kädessä, ja Dromio Syrakusalainen tulevat.)

LUCIANA. Jes' auttakoon! Nyt ovat päässeet irti!

ADRIANA. Ja miekat paljaina! Hoi, apua!

Sitokaa heidät.

VANGINVARTIJA. Pois! Meit' uhkaa surma.

(Adriana, Luciana ja vanginvartija juoksevat pois.)

ANTIPHOLUS SYR. Kas vain, nuo noidat miekkaa pelkäävät!

DROMIO SYR. Pois karkas hän, jok' aikoi vaimoksenne.

ANTIPHOLUS SYR. Pois Kentauriin! Sielt' ota tavaramme. Eheinä jos vain pääsisimme laivaan!

DROMIO SYR. Mitä jos jäisimme tänne yöksi; eivät varmaankaan tee meille mitään pahaa. Näittehän, että puhuttelevat meitä ystävällisesti ja antavat meille kultaa. Minusta he ovat niin hyvänluontoista väkeä, että, jos tuota hupsua ihravuorta ei olisi, joka vaatii minua miehekseen, olisin vallan halukas jäämään tänne ja rupeamaan poppamieheksi.

ANTIPHOLUS SYR. En mistään hinnast' yöksi tänne jää. Pois joutuin, laita laivaan tavaramme!

(Menevät.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

(Kauppias ja Angelo tulevat.)

ANGELO. On sääli, että estin teiltä matkan; Mut, vannon sen, hän vitjat multa sai, Vaikk' ei, sen häpeemätön, sitä myönnä.

KAUPPIAS. Millainen miehellä on maine täällä?

ANGELO. Hänell' on kunnioitettava nimi, Rajaton luotto, kaikkein suosio; Ei kenestäkään jälkeen jää; niin, sanans' On painavampi kuin mun rikkauteni.

KAUPPIAS. Vait! Hiljaa! Tuossa, luulemma, hän tulee.

(Antipholus Syrakusalainen ja Dromio Syrakusalainen tulevat.)

ANGELO. Niin oikein, samat vitjat kaulassa, Jotk' omaavansa kielsi pyhästi. Lähemmä tulkaa; puhuttelen häntä. -- Signor Antipholus, on kummaa, miksi Näin mulle huolta tuotatte ja pilkkaa, Ja -- aito häväistykseks itsellenne -- Valoilla, verukkeilla kiellätte Nuo vitjat saaneenne, joit' aivan julki Pidätte nyt. Pait mitä tuosta koitui Menoja, häpeää ja vankeutta, Viel' arvon ystävääni hävititte, Jolt' estyi matka tämän jutun tähden; Hän muuten merta kyntäisi jo tänään. Nuo vitjat multa saitte; kiellättekö?

ANTIPHOLUS SYR. Niin sainkin; sit' en ole kieltänytkään.

KAUPPIAS. Kyll' olette, ja vielä valalla.

ANTIPHOLUS SYR. Ken kuuli, että valalla sen kielsin?

KAUPPIAS. He, itsehän sen kuulin omin korvin. Häpeä, herja! Synti, että elät Ja liikut missä kunnon miehet kulkee.

ANTIPHOLUS SYR. Sin' olet konna, joka noin mua syytät. Ma heti kuntoni ja kunniani Sinulle näytän, vastata jos tohdit.

KAUPPIAS. Sen tohdin; konnaksi sun julistan.

(Paljastavat miekkansa.)

(Adriana, Luciana, huvinainen y.m. tulevat.)

ADRIANA. Varokaa, Herran tähden! Hän on hullu. -- Käsiksi häneen! Miekka hältä pois! Myös Dromio sitokaa. Ne viekää kotiin.

DROMIO SYR. Pois joutuin! Lähi-taloon, Herran tähden! Pois, tuohon luostariin, tai hukka perii!

(Antipholus ja Dromio pakenevat luostariin.)

(Abbedissa tulee.)

ABBEDISSA. Seis, ihmiset! Miks tänne tunkeilette?

ADRIANA. Pois ottamaan mun houkkaa miestäni. Tie auki, että saamme hänet köyttää Ja viedä kotiin saamaan parannusta.

ANGELO. Jo aavistin ett' älyssään ei ollut.

KAUPPIAS. Pahasti tein, kun miekan paljastin.

ABBEDISSA. Hän kauanko on tuossa tilass' ollut?

ADRIANA. Tään viikon hän on ollut kolkon synkkä Ja aivan erilainen entisestään; Mut vasta iltapäivällä on tauti Noin kiihkeäksi raivoks yltynyt.

ABBEDISSA. Hält' onko meri niellyt tavaraa? Vai kuollut ystävä? Vai onko silmä Sitonut mielen luvattomaan lempeen? Se yleinen on vika nuorten miesten, Jotk' ovat liiaks silmää iskeneet. Mikä näistä suruista on ollut hällä?

ADRIANA. Ei mikään, paitsi ehkä viimeinen; Pois hänet kodist' usein lempi veti.

ABBEDISSA. Ois teidän tullut siitä nuhdella.

ADRIANA. Sen teinkin.

ABBEDISSA. Ette kyllin ankarasti.

ADRIANA. Niin ankarasti kuin vain kainous salli.

ABBEDISSA. Salassa ehkä.

ADRIANA. Julkisesti myös.

ABBEDISSA. Mut ette kyllin usein.

ADRIANA. Tuohan oli Meill' ainaisena puhe-aiheena. Ei saanut toraltani makuurauhaa, Ei ruokarauhaa toraltani saanut; Kun yksin oltiin, muust' en puhunut, Kun seurass' oltiin, näykin siitä aina; Pahaksi, rumaksi sit' aina väitin.

ABBEDISSA. Ja siitä miehenne on hulluks tullut. Pahempi hullun koiran puremaa On luulevaisen naisen toran myrkky. Sun jankutukses hält' on unen vienyt, Ja siit' on hänen päänsä heikennyt. Moitteillas höystit hänen atriansa; Ei ruoka sula, jos ei ruokarauhaa; Nuo raivot kuumeen puuskat siitä syntyi. Ja hulluudenhan oiretta on kuume. Toreillas estit hältä huvikkeet Ja virkistyksen sulot; siitä tuli Tuo tympeä ja raskas mielensynkkyys, Kamalan epätoivon heimolainen, Ja kannoill' iso myrkyllinen liuta Kipuja, kalpeit' elon jäytäjiä. Jos unet, verot, huvit häiritset, Höpertyy eläimet ja ihmiset. Niin, mustasukkaisilla vehkeilläsi Sin' olet järjen vienyt mieheltäsi.

LUCIANA. Hän aina nuhteissaan on ollut laaka. Kun mies on ollut tyly, julma, raaka. -- Sa kuulet nämä moitteet, etkä vastaa?

ADRIANA. Mun omantuntoni hän herätti. -- Nyt, ihmiskullat, hänet pelastakaa!

ABBEDISSA. Ei, talooni ei pääse yksikään.

ADRIANA. No, tuottakaa siis hänet väellänne.

ABBEDISSA. Ei, ei. Hän turvautui pyhäkköön, Ja häntä suojelee se käsiltänne, Siks kunnes hänet taas saan järkiinsä, Jos, ainakin ma parastani koitan.

ADRIANA. Ei, minä hoidan miestäni ja vaalin Ja lääkitsen, se mun on tehtäväni, En siinä kaipaa muiden apua; Siis sallikaa mun viedä hänet kotiin.

ABBEDISSA. Vain malttia! Hänt' ei saa häiritä, Siks kunnes olen kaikin taatuin keinoin -- Parannusjuomin, lääkkein, rukouksin -- Hänestä yrittänyt tehdä miestä. Rakkaudentyö mun lupauksiini kuuluu Ja luostariston pyhiin tehtäviin. Siis mene pois ja jätä hänet tänne.

ADRIANA. En täältä mene enkä häntä jätä. Ei pyhyytenne ole arvoista Erottaa mies ja vaimo toisistaan.

ABBEDISSA. Nyt rauhoitu ja mene; hänt' et saa.

(Menee.)

LUCIANA. Valita herttualle herjastasi.

ADRIANA. Sen teen; ma jalkoihinsa heittäydyn, Enk' ennen nouse kuin saa rukoukseni Ja kyyneleeni aikaan sen, ett' itse Hän abbedissalt' ottaa mieheni.

KAUPPIAS. Mut viisari jo, näen mä, näyttää viittä; Ja kohta varmaan täss' on herttua Menossa tuohon synkkään, kolkkoon laaksoon, Kamalaan surman sijaan, mestauspaikkaan, Mi tuoss' on luostar'ojan takana.

ANGELO. Hän miksi sinne menee?

KAUPPIAS. Katsomaan, Kun Syrakusan arvon kauppias, Jonk' onnettomuus tänne maihin toi Lain uhkamääräyksistä huolimatta, Nyt rikoksestaan julki mestataan.

ANGELO. Tuoss' ovat. Katselkaamme teloitusta.

LUCIANA. Polvilles maahan, kun käy herttua ohi!

(Herttua tulee seurueineen; hänen jälkeensä Aegeon, avopäin, teloittajan ja oikeudenpalvelijain saattamana.)

HERTTUA. Julistus lue vielä kerran julki: Jos ystävää on, joka sakon maksaa, Hän eloon jäädä saa, sen lupaamme.

ADRIANA. Oikeutta, herttua, abbedissaa vastaan!

HERTTUA. Hän kunnioitettu on kelpo nainen: Ei suinkaan sulle vääryytt' ole tehnyt.

ADRIANA. Anteeksi: mieheni, Antipholus -- Jok' uutterast' on vaatimuksestanne Mun ja mun tavaraini haltija -- On tänään julman raivopuuskan saanut: Katuja pitkin juoksee vimmassaan, Mukana renki, jok' on yhtä hullu, Ja hyökkää porvarien asuntoihin, Mist' ottaa kalliit kivet, sormukset, Niin, kaikki, mitä hullun tekee mieli. Jo kerran hänet sidoin, kotiin laitoin, Ja menin tuhot sopimaan, joit' oli Hän siellä täällä tehnyt raivoissaan, Mut äkkiä -- en tiedä millä keinoin -- Hän pääsi vartijainsa käsistä Ja tuli hullun palvelijansa kanssa, Molemmat hurjapäinä, miekka maalla, Taas meitä vastaan, meitä miekall' uhkas, Ja pakoon ajoi. Tähän luostariin He pakenivat; heitä seurasimme, Mut abbedissa täällä ovet sulkee, Ei meitä sisään päästä, eikä lupaa Hänt' antaa meille kotiin viedäksemme. Siis, armollinen herttua, anna käsky Ett' ulos meidän hoitoomme hän tuodaan.

HERTTUA. Mua miehes sodass' ammoin palveli, Ja ruhtinaallisen tein lupauksen. Kun hänet vihkikumppanikses otit, Hänelle tehdä mitä hyvää voin. -- Siis joku kolkuttakoon portille Ja tuokoon abbedissan puheilleni. En lähde ennen kuin on tämä selvä.

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA. Oi, rouva, rouva, pakoon, joutuin pakoon! On irti herra, sekä renki; piesty On piiat, sidottu on tohtori; Kekälein parran hältä kärvensivät, Ja aina kun se tuleen leimahti, Valoivat likavettä sangoittain Sen sammukkeeksi. Kärsimystä herra Hänelle saarnaa, ja sill'aikaa renki Pään putipuhtaaks keritsee, kuin narrin. Jos koht' ei saada apua, niin varmaan He kahden miehin velhon tappavat.

ADRIANA. Vait, hölmö! Tääll' on herrasi ja renki; Valetta kaikki, mitä meille kerrot.

PALVELIJA. Se totta on, niin totta kuin ma elän, On tuskin hengenvedon aikaa siitä. Hän teitä huutaa, vannoo, että teiltä Hän tavatessa kasvot kärventää. (Huutoa kuuluu ulkoa.) Hän tulee, rouva, kuulkaa; pakoon joutuin!

HERTTUA. Ei vaaraa; jääkää. Peitset tanaan, miehet!

ADRIANA. Voi, se on mieheni! Nyt näette kaikki: Hän kulkee näkymättä kautta ilmain. Vast'ikään oli tuolla luostarissa, Ja tässä nyt! Tuost' ymmäll' olen aivan.

(Antipholus Ephesolainen ja Dromio Ephesolainen tulevat.)

ANTIPHOLUS EPH. Oikeutta, herttua! Pyydän oikeutta Siit' avusta, jonk' ammoin sulle tein', Kun sodassa sua suojelin ja monta Sain haavaa henkes pelastaissani; Sen veren nimessä, jot' edestäsi Ma vuodatin, nyt pyydän oikeutta.

AEGEON. Jos kuolon pelosta en houri, -- tuossa On poikani, Antipholus, ja Dromio.

ANTIPHOLUS EPH. Oikeutta, herttua, tuohon naiseen nähden, Jonk' itse annoit mulle puolisoksi! Hän on mua häväissyt ja pilkannut Syvimmän loukkauksen määrään saakka. Yl' ihmisymmärryksen käy se herja, Jot' on hän tänään minuun syytänyt.

HERTTUA. Kuin, sano vain, niin oikeutta saat.

ANTIPHOLUS EPH. Hän tänään, herttua, multa ovet sulki Ja mässäs talossani ruojain kanssa.

HERTTUA. Suur' rikos! Nainen, teitkö sen?

ADRIANA. En, herttua. Minä ja hän ja sisareni tänään Yhdessä söimme. Autuuteeni vannon, Ett' on tuo syytös mua kohtaan väärä.

LUCIANA. Yörauhaani ja päivän valoon vannon, Ett' ihka totta, mitä sanoo hän.

ANGELO. Naisvaloja! He väärin vannovat. Täss' asiass' on hullu oikeassa.

ANTIPHOLUS EPH. Ma tiedän, herttua, täysin mitä sanon; Ei viina mua vimmaa, vihan raivo Ei järkeäni huumaa, vaikka moinen Vois syytös viisaammankin tehdä hulluks. Tuo nainen pöydästään mun tänään sulki; Tää seppä, jos ei yhtä juonta lie, Todistaa voi sen, mukana hän oli. Hän meni tuomaan mulle vitjoja, Luvaten toimittaa ne Piikkisikaan, Miss' atrioimme, Balthasar ja minä. Kun oli syöty, eikä tullut hän, Niin etsin häntä. Kadull' yhdyin häneen Ja tähän herraan, joka seurass' oli. Pyhästi siinä luihu seppä vannoi, Ett' olin tänään hältä vitjat saanut, Joit' en, sen taivas tietköön, nähnytkään. Mun kruununmiehen käski vangita. Ma seurasin, ja kotiin laitoin orjan Rahoja tuomaan; hän ei niitä tuonut. Vakaasti silloin pyysin vartijaa Kotiini käymään minun kanssani. Me kohtasimme tiellä vaimoni Ja hänen siskonsa ja apureita Katalan liudan; niiden joukossa Ol' eräs Tollo, laiha nälkäkurki, Luuranko, ennustaja, puoskari, Räsyinen ilvehtijä, kurja konna, Kapeaposki, kuoppasilmä otus, Elävä ruotto. Tämä häijy konna Rupesi mukamas mua manaamaan, Mua silmään katsoi, tunnusteli suonta Ja suipponenällään mua nenäili Ja huusi: "Hän on hullu." Koko joukko Nyt hyökkäs minuun, sitoi, vei mun kotiin, Ja pimeään ja märkään holviin työnsi Mun sekä rengin, yhteen sidottuina. Kalusin hampain poikki siteeni Ja pääsin vapauteen, ja suoraa päätä Armonne luokse riensin. Pyydän, herttua, Niin tehkää, että täysin hyvitetään Tää suuri häväistys ja syvä loukkaus.

ANGELO. Sen, herttua, voin todistaa, ettei hän Kotona syönyt; ovet oli kiinni.

HERTTUA. Mut saiko sulta vitjat nuo, vai ei?

ANGELO. Sai, herra; nämä ihmiset ne näki Hänellä kaulassa, kun tuonne juoksi.

KAUPPIAS. Minäkin vannon korvin kuulleeni Ett' omistitte vitjat saaneenne, Vaikk' ensin turulla sen kielsitte; Siks uhkasin ma teitä miekallani, Mut silloin pakenitte luostariin, Jost' ihmeen kautta varmaan pelastuitte.

ANTIPHOLUS EPH. En ole tuossa luostarissa ollut, Et ole miekallas mua uhannut, En vitjojakaan nähnyt. Kautta taivaan, On väärä syytöksesi mua kohtaan.

HERTTUA. Haa, tääpä vasta sekava on juttu! Olette kaikki Circen juomaa juoneet. Jos tänne hänet veitte, ois hän täällä; Jos hullu ois, noin tyynesti ei haastais. Te sanotte, ett' talossaan hän söi, Mut seppä kieltää sen. -- Mies, puhu sinä.

DROMIO EPH. Tuon kanssa söi hän Piikkisiassa.

HUVINAINEN. Niin, ja tuon sormuksen vei sormestani.

ANTIPHOLUS EPH. Se totta on: tää sormus hänen on.

HERTTUA. Mut näitkö, että luostariin hän meni?

HUVINAINEN. Niin selvään, herttua, kuin teidät näen.

HERTTUA. Mut tääpä kummaa! -- Tuokaa abbedissa! Olette kaikki kieropäät, tai hullut.

(Muudan seuralainen menee.)

AEGEON. Ylevä herttua, sallitteko sanan? Näen ystävän, jok' ehkä pelastaa Ja vapauttaa mun maksamalla lunnaat.

HERTTUA. Vapaasti puhu, Syrakusan mies.

AEGEON. Nimenne eikö lie Antipholus, Ja tuoko ei lie Dromio, orjanne?