Part 2

ADRIANA. Pois! Täss en enää ole narrinanne Ja silmiäni hierusta ja itke, Kun mies ja orja pilkkaa tuskaani. Pois, syömään! -- Dromio, katso ovea. -- Mies rakas, yläkerrassa nyt syömme. Pahoista elkeistäs saat tilin tehdä. -- (Dromiolle.) Jos kuka kysyy herraasi, niin sano, Ett' on hän poissa; älä päästä sisään. -- No, sisko, tule. -- Dromio, katso usta.

ANTIPHOLUS SYR. Taivasko tää, vai maa, vai horna musta? Nukunko? Valvonko? Lien järjiltäni? Nuo tuntee mun, mut min' en itseäni! Teen niin kuin hekin; menköön yhteen humuun! Koht' ehkä päivä pilkkii tähän sumuun.

DROMIO SYR. Tähänkö, herra, vartijaksi jään?

ADRIANA. Jos ketään päästät, halon sulta pään.

LUCIANA. Antipholus, jo pöytään käsketään.

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Aukea paikka.

(Antipholus Ephesolainen, Dromio Ephesolainen, Angelo ja Balthasar tulevat.)

ANTIPHOLUS EPH. Anteeksi, hyvä herra Angelo, Jos myöhästyn, niin vaimoni mua toruu. Sanokaa, että teidän pajaanne Jäin vitjain valmistusta katsomaan, Ja että huomenna ne hälle tuotte. Tuo konna väittää vasten silmiä, Ett' olen häntä lyönyt turulla, Hokenut hältä tuhat kultamarkkaa, Kotini kieltänyt ja vaimoni. -- Hä, juoppolalli, mitä sillä aioit?

DROMIO EPH. Puhukaa mitä puhutte; ma tiedän minkä tiedän: Turulla mua pieksitte, sen sanoa ma siedän; Jos päärmää oisi nahkani ja iskut mustett' ois, Niin käs'alanne lukea mun seljästäni vois.

ANTIPHOLUS EPH. Sin' olet aasi, kuules.

DROMIO EPH. Siin' aasi toden totta, Ett' iskut kantaa saan ma ja herjat vastaan ottaa. Mut' potkaista kuin aasi mun oisi pitänyt, Ett' oisitte te vasta sitä karttaa tietänyt.

ANTIPHOLUS EPH. Balthasar, miks noin synkkä? Mun pöytään pyytää suokaa; Sen hyvänsuonto korvaa, jos mitä puuttuu ruokaa.

BALTHASAR. Jo hyvänsuonto riittää, en herkkuja ma huokaa.

ANTIPHOLUS EPH. Mut, Balthasar, jos lihaa ja kalaa puuttuu vaan, Niin puutetta ei peitä se hyvänsuontokaan.

BALTHASAR. Saa hyvää ruokaa aina, työmieskään sit' ei vajaa.

ANTIPHOLUS EPH. Samaten hyvänsuontoa, mut tyhjältä se kajaa.

BALTHASAR. Vähätkin ruoat maistuu jos käs' on antelias.

ANTIPHOLUS EPH. Niin, isäntä jos saita on, ja vieras kitulias. On atriani kehno, sen sanon teille vakaan, Mut sydämmestä suotua, vaikk' ei lie parastakaan. Vait! Oveniko suljettu! Hoi, auki paikalla!

DROMIO EPH. (kolkuttaa ovea). Brigitta, Martta, Katri, Lucie, Cecilia!

DROMIO SYR. (sisältä). Epatto, lortti, pässinpää, sa, mölli, aasi, moukka! Pois ovelta, tai katuojaan istu, senkin houkka! Sa naisiako lumoat ja noinko laumoittain, Kun yksikin jo liikaa ois? Pois tiehes lähde vain!

DROMIO EPH. Mik' aasi portinvahdiksi! Noin herraa odotuttaa!

DROMIO SYR. (sisältä). No menköön matkaan; jalkansa voi muuten palelluttaa.

ANTIPHOLUS EPH. Ken siellä suutaan soittaa? Hoi, portit avariksi!

DROMIO SYR. (sisältä). Se tehdään, mutta milloin tehdään? Kysyn ensin: miksi?

ANTIPHOLUS EPH. Haa, miksi? Lounastaakseni. En ole syönyt vielä.

DROMIO SYR. (sisältä). Siis tulkaa toiste takaisin; tääll' olette nyt tiellä.

ANTIPHOLUS EPH. Ken sinä, joka suljet mult' oman taloni?

DROMIO SYR. (sisältä). Nykyinen portinvartija, ja Dromio nimeni.

DROMIO EPH. Sa multa nimen varastit ja viran, senkin kaljo: Vähä toisesta tul' arvoa, ja toisesta raippoja paljo. Tän' aamuna tuo ammatti jos sulla ollut ois, Niin nimes olis aasi nyt ja selkäs vihavois.

LUCIE (sisältä). Mut mikä melu tuolla? Ken siellä jyskii? Hyi!

DROMIO EPH. Ovi auki herralle, Lucie!

LUCIE (sisältä). Hän liiaks myöhästyi. Se sano herrallesi.

DROMIO EPH. Mut tääkös naurettavaa! Ma sanon sananlaskun nyt: "Ken anoo, sille avaa."

LUCIE (sisältä). Ja minä vastaan toisella: "Sa saitko pitkän nenän?"

DROMIO SYR. (sisällä). Jos nimes on Lucie, niin nyt, Lucie, teit kelpo tenän.

ANTIPHOLUS EPH. Mut kuules, sinä tyttö, toki sisään päästänet?

LUCIE (sisältä). Min' aioin juuri kysyä.

DROMIO SYR. (sisällä). Ja vastaat, että et.

DROMIO EPH. Kiesauksi! Isku iskusta! Sa hyvin taistelet.

ANTIPHOLUS EPH. Sa, luuska, päästä sisään.

LUCIE (sisältä). Kenen luo, mun tietää suokaa.

DROMIO EPH. Ovea oikein nuijikaa.

LUCIE (sisältä). Ei vähästä se huokaa.

ANTIPHOLUS EPH. Mut sinä vielä huokaat, jahka ovi pirstautuu.

LUCIANA (sisältä). Mut siitä työstä teitä sitten vartoo jalkapuu.

ADRIANA (sisältä). Ken siellä oven takana noin meluaa ja jyskää?

DROMIO SYR. (sisältä). He, kylän katunaskalit ne siellä varmaan ryskää.

ANTIPHOLUS EPH. Sinäkö, eukko? Oisit vain jo voinut ennen tulla.

ADRIANA (sisältä). Vai eukkos, senkin konna! Pois! Tääll' ei paikkaa sulla.

DROMIO EPH. Kas, tuota riivattua! Pois tulkaa, konna, siis.

ANGELO. Nyt ruoan niinkuin hyvänsuonnon taisi viedä hiis.

BALTHASAR. Niin, äsken niistä kiisteltiin, nyt kaikki meni hupaan.

DROMIO EPH. Ovella vieraat seisovat; no, käskekäätte tupaan.

ANTIPHOLUS EPH. Ei, nyt ei sisään päästä: tuuli pahalla on puolla.

DROMIO EPH. Jos teillä paksu takki on, ei siitä tarvis huolla. Sisällä lämmin ruoka on; me täällä palellaan; Voi patahulluks tulla mies, jos näin hänt' ivataan.

ANTIPHOLUS EPH. Minulle joutuin ase tuo, ma hajotan tuon oven.

DROMIO SYR. (sisältä). Niin, hajota tai hajuta, mut päähäs lyön mä loven.

DROMIO EPH. On sanat pelkkää ilmaa, ei niistä hajoo pää; Mut pakaras jos hajotan, niin siitä haju jää.

DROMIO SYR. (sisältä). Hyi, senkin rivo! Miss' on hajus? Ulos lähtekää.

DROMIO EPH. Tääll' ulkona jo ollaan; nyt sisään päästä, jorppi!

DROMIO SYR. (sisältä). Ei, ennen poikii koiraskin ja valkeneepi korppi.

ANTIPHOLUS EPH. Tuon oven auki murran; tuo mulle sorkkarauta.

DROMIO EPH. Sorkka ja ihan karvatonko? Sehän, jumal'auta, On niinkuin korppi valkoinen ja koiras poikiva! No, sorkka pitää saamanne ja oikein loikkiva.

ANTIPHOLUS EPH. Niin, sorkkarauta tänne tuo ja rautainen, se muista.

BALTHASAR. Oi, mahtukaa! Ei tästä hyvää luista. Soditte omaa mainettanne vastaan Ja vaimonnekin puhtaan kunnian Vedätte epäluulon tahrapiiriin. Älynsä hyvin tiedätte; jo tämä, Ja ikä, vakavuus ja kunto takaa Ett' tässä piilee syy, jot' ette tunne, Ja varmaankin hän syynsä selittää, Miks oven teiltä tähän aikaan sulki. Mua kuulkaa: tyyntykää ja tulkaa pois. Me Tiikerissä kaikin ruokailkaamme. Sitt' illemmällä yksin palatkaa Kysymään syytä tähän outoon kieltoon. Nyt väkisin jos oven avaatte, Näin päiväis-aikaan, kun on liike suuri, Niin yleinen on juorun aine valmis; Ja panettelu, jota kansa uskoo Hyvästä maineestanne huolimatta, Näin pääsee julkeana juurtumaan Ja kuoltuanne vielä hautaan seuraa. Ei parjauksesta jälkeisetkään pääse, Mihin se kerran tarttuu, siihen jää se.

ANTIPHOLUS EPH. Teen tahtonne ja lähden tyynnä pois; Mut kiusallakin lystäillä nyt aion. Ma tunnen tytön, jok' on varsin hauska, Soma ja sutka, -- hurja, mutta hieno; Siell' atrioimme. Saman tytön tähden Mun vaimoni -- vaikk' ilman syytä tosin -- On usein pannut minut kovalle. Siell' atrioimme. -- (Angelolle.) Menkää kotiin te Ja tuokaa vitjat -- valmiit ne jo lienee -- Ja viekää Piikkisikaan -- se sen talon On nimi. Vitjat nuo ma lahjoitan -- Jos muuksi en, niin vaimolleni kiusaks -- Tytölle tuolle. Tehkää joutua. Kun oma ovi multa suljetaan. Niin hauskaa muualt' etsiä ma saan.

ANGELO. Siis hetken päästä tapaan teidät siellä?

ANTIPHOLUS EPH. Niin. -- Tästä tulee kallis lysti vielä.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Sama paikka. (Luciana ja Antipholus Syrakusalainen tulevat.)

LUCIANA. Antipholus, noin yljän tehtävät Sa unhotatko? Lemmen keväimessä Jo lemmen aaluvatko hävität? Noin lempi kuihtuuko jo heitiessä? Jos kullan tähden sisareni nait, Niin kullan tähden häntä helli myös. Jos muita hyväilet, niin ole vait Ja ulkokiilloin peitä pahat työs. Sit' ei saa havaita sun silmistäs; Häpyäs älä huuda maailmalle; Puheissa, menoiss' ole häveljäs Ja vikas peitä hyveen vaipan alle. Silm' olkoon kirkas, vaikk' on sydän musta; Pyhyyden naamus synnillesi luo; Salassa petä, vältä paljastusta; Vain tyhmä varas tekons' ilmi tuo. On kaksoisloukkaus vihkivuode jättää Ja pöydässä sit' ilmein osoittaa; Häpeä usein kunniata kättää; Työn ruman ruma sana suurentaa. Nais-parka luottamust' on täynnä ihan: Siis sano, että häntä rakastat; Muut kätes viekööt, kun vain hän saa hihan; Hän sua seuraa mihin kuljetat. Siis palaa hänen luokseen, veli hellä, Hyväile, vaimoks sano, sopu tee. On luvallista hiukan teeskennellä, Jos maire sana riidan ratkaisee.

ANTIPHOLUS SYR. Ihana impi -- nimeäs en tiedä, Ja ihme että sinä tiedät mun -- Älysi, sulosi ei vertaa siedä, Sua jumal-olennoksi otaksun. Mit' aatella ja virkkaa? Mit' on tämä? Oi, sano, -- olen tyhmä tuhkimus, Älytön houkka, erheen pimittämä -- Selitä sanais sala-arvoitus. Näin vastoin selvää järkeä mun vietkö Ihmeitten maahan tuntemattomaan? Mun uudeks luotko? Jumala sa lietkö? Minut muuta siis, sua seuraan minne vaan. Jos olen mikä olen, tiedän että En ole polon sisaresi mies, Ei häneen mulla vihkivahviketta; Vain sinuun, sinuun hehkuu poven lies. Sireeni kaunis, lauluin älä mua Sisares kyyneltulviin vajota; Itselles laula vain; ma palvon sua. Veen hopeille hiuskultas hajota, Niin siihen minä vaivun, siihen nukun, Ja aattelen, kun hekumassa uin: "Ken kuolee näin, se kuolee hymysuin", Ja autuaana lemmen syliin hukun.

LUCIANA. Sa houru oletko, kun puhut noin?

ANTIPHOLUS SYR. En houru, mutta houreess' olla voin.

LUCIANA. Se vika johtuu sinun silmistäsi.

ANTIPHOLUS SYR. Kun katson, aurinko, sun säteitäsi.

LUCIANA. Jos katsot mitä pitää, seestyy näkö.

ANTIPHOLUS SYR. Siis, armas, yötäkö ja pimeyttäkö?

LUCIANA. Sun armaas siskoni on enkä minä.

ANTIPHOLUS SYR. Niin, siskos sisko.

LUCIANA. Siskoni, niin.

ANTIPHOLUS SYR. Sinä, Sinä itse paremp' olet itseni, Sydämmeni sydän, silmä silmäni, Eloni, onneni ja toiveheni, Maan päällä taivaani ja autuuteni.

LUCIANA. Tuo kaikk' on siskoni, en minä lain.

ANTIPHOLUS SYR. No, armas, ole sitte sisko vain. Sua lemmin; ota, elämäni, ota! Ei sulla miestä, mull' ei aviota. Kätesi anna!

LUCIANA. Hiljaa! Vaiti! Vältä! Ma noudan siskoni ja kysyn hältä.

(Menee.)

(Dromio Syrakusalainen tulee kiirein.)

ANTIPHOLUS SYR. No, mitä nyt, Dromio? Mihin niin kiireellä juokset?

DROMIO SYR. Tunnetteko minut, herra? Olenko Dromio? Olenko käskyläisenne? Olenko oma itseni?

ANTIPHOLUS SYR. Olet, Dromio olet, käskyläiseni olet, oma itsesi olet.

DROMIO SYR. Olen aasi, olen naisen käskyissä, olen poissa nahoistani.

ANTIPHOLUS SYR. Mitenkä naisen käskyissä? Miten poissa nahoistasi?

DROMIO SYR. Niin, poissa nahoistani, kun olen naisen vallassa, semmoisen, joka tekee vaatimuksia, juoksee perässäni, tahtoo omakseen.

ANTIPHOLUS SYR. Mitä hän sinulta vaatii?

DROMIO SYR. He, samaa mitä te hevoseltanne; tahtoo minua eläimekseen; ei siksi, että minä olen eläin, hän mua tahdo; vaan siksi että itse on sangen eläimellinen luontokappale, siksi hän tekee vaatimuksia.

ANTIPHOLUS SYR. Mikä hän on?

DROMIO SYR. Melko kunnioitusta herättävä ruho; semmoinen, josta ei voi puhua lisäämättä: kunnioittamalla sanoen. Minä teen siinä laihat kaupat, ja kuitenkin hän on sangen lihava pala.

ANTIPHOLUS SYR. Lihava pala? Mitä sillä tarkoitat?

DROMIO SYR. He, hemmetissä, hän on kyökkyri ja läpikotaisin rasvaa; en tiedä mihin muuhun häntä käyttää kuin tehdä hänestä lamppu ja karata hänen luotaan hänen omassa valossaan. Lyön vetoa että hänen rääsynsä ja niihin juuttunut tali kestäisivät palaa kokonaisen Venäjän talven; ja jos hän elää tuomiopäivään, niin palaa hän viikon kauemmin kuin koko maailma.

ANTIPHOLUS SYR. Millainen on hänen hipiänsä?

DROMIO SYR. Musta kuin minun saappaani, mutta niin puhtaat likimainkaan eivät ole hänen kasvonsa; sillä kun hänestä hiki valuu, niin voi siinä nilkkojaan myöten kahlata rasvanliassa.

ANTIPHOLUS SYR. Mutta sen vian voi vedellä auttaa.

DROMIO SYR. Ei, hyvä herra; se on syöpynyt nahkaan; ei Noan vedenpaisumuskaan voisi sitä viruttaa pois.

ANTIPHOLUS SYR. Mikä on hänen nimensä?

DROMIO SYR. Metri; mutta hänen nimensä ja kolme vaaksaa päälle ei riittäisi mitaksi lonkasta lonkkaan.

ANTIPHOLUS SYR. Hän on siis jotenkin leveä?

DROMIO SYR. Ei sen pitempi päästä jalkaan kuin lonkasta lonkkaan. Hän on pyöreä kuin maapallo; siitä voisin löytää maita.

ANTIPHOLUS SYR. Missä ruumiin osassa on Irlanti?

DROMIO SYR. Takapuoliskossa; sen tunnen rämeistä.

ANTIPHOLUS SYR. Entä Skotlanti?

DROMIO SYR. Sen tunnen hedelmättömyydestä; keskellä hänen karkeata kämmentään.

ANTIPHOLUS SYR. Entä Ranska?

DROMIO SYR. Otsassa, joka kuhmuilla varustettuna käy pahkasotaa tukkaa vastaan.

ANTIPHOLUS SYR. Missä Englanti?

DROMIO SYR. Etsiskelin liituvuoria, mutta silmäni ei keksinyt mitään valkoista; luulen kuitenkin että se on hänen poskipäällään, päättäen siitä suolavirrasta, joka juoksi sen ja Ranskan välillä.

ANTIPHOLUS SYR. Entä Espanja?

DROMIO SYR. Sitä tosiaankaan en nähnyt; mutta tunsin sen hänen kuumasta hengestään.

ANTIPHOLUS SYR. Entä missä Amerikka ja Intiat?

DROMIO SYR. Oh, ne ovat hänen nenällään, joka kauttaaltaan rubiineilla, safiireilla ja karbunkeilla koristettuna, kallistuu loistoaarteineen Espanjan kuuman hengen puoleen, joka lähettää kokonaisen armaadan kauppalaivoja noutamaan rahtia hänen nokaltaan.

ANTIPHOLUS SYR. Missä oli Belgia ja Alankomaat?

DROMIO SYR. Hyvä herra, niin syvään en katsellut. Sanalla sanoen, tämä juhta, tämä noita kärtteli minua, kutsui minua Dromioksi, vannoi että olin hänet kihlannut, sanoi mitä salamerkkejä minun on ruumiillani, esimerkiksi pilkku olassa, luomi niskassa, suuri syylä vasemmassa käsivarressa, niin että kauhistuneena juoksin häntä pakoon kuin velhoa. Jos teräksestä ei mun rintani oisi ja sydämmeni uskossa harras, Niin kyökkyrin rakkina oisin nyt, ja mun kädessäni paistinvarras.

ANTIPHOLUS SYR. Satamaan lähde, Dromio, suoraa päätä; Jos maalta päin on tuulta vähääkään, Niin tässä kaupungiss' en ole yötä. Jos laivaa lähdöss' on, niin tieto tuo; Turulla kävelen ja sua varron. Jos kaikki tuntee mun ja min' en ketään, On paras että matkaan livistetään.

DROMIO SYR. Niin karhua ei kukaan pakoon vihkaa Kuin minä tämän naikon naimakihkaa.

(Menee.)

ANTIPHOLUS SYR. Tää kylä se on ihka noitain pesä; Siis aika täältä pian päästä pois. Tuo nainen, joka miehekseen mua väitti, Mua perin kammottaa. Mut kaunis sisar, Joll' ihmeellisen viehkeät on sulot Ja puhe hurmaava ja käytös myöskin, Milt'ei mun pettämään saa itseni. Siis ett'ei mua kietois oma ansa, En kuule hänen tenholaulujansa.

(Angelo tulee.)

ANGELO. Antipholus!

ANTIPHOLUS SYR. Niin, se on nimeni.

ANGELO. Sen hyvin tiedän, herra. Täss' on vitjat. Ne aioin tuoda teille Piikkisikaan, Mut täytyi odottaa, ei olleet valmiit.

ANTIPHOLUS SYR. Mik' aikeenne on? Mitä minä niillä?

ANGELO. Mitä vain mieli; ne on teitä varten.

ANTIPHOLUS SYR. Minua? Niit' en ole tilannut.

ANGELO. Ei kerran, kahdesti, vaan kymmenesti; Ne viekää kotiin lahjaks rouvallenne; Käyn illallisen jälkeen luonanne Ja otan silloin maksun vitjoistani.

ANTIPHOLUS SYR. Nyt maksu ottakaa, tai muuten pian Pääsette rahoista ja vitjoista.

ANGELO. Olette leikkisä. Hyvästi, herra!

(Menee.)

ANTIPHOLUS SYR. Mut tääpä kummaa, totta toisen kerran! Vaan niin ei tyhmää miestä, toden totta, Jok' epäis tarjottua lahjaa ottaa. Ei täällä hätäpäivää ole kellään, Kun kadullakin kultaa tyrkytellään. Mut joutuin Dromiota tapaamaan, Ja kiirein pois, kun laiva lähtee vaan!

(Menee.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Sama paikka. (Eräs kauppias, Angelo ja oikeudenpalvelija tulevat.)

KAUPPIAS. Helluntaiks' oli velka maksettava; En ole sitä vaatinut, ja nytkään En vaatisi, jos minulla ei matka Ois Persiaan ja siihen rahaa tarvis. Siis suorittakaa heti veikanne, Tää herra muuten pistää teidät tyrmään.

ANGELO. Se summa, jonka teille olen velkaa, Antipholukselt' on mun saatavaa. Paraillaan juur' kun teidät tapasin, Hän multa vitjat sai, ja kello viidelt' On mulla määrä saada niistä maksu. Jos suvaitsette tulla kanssani, Niin velan maksan pois ja vielä kiitän.

(Antipholus Ephesolainen ja Dromio Ephesolainen tulevat.)

OIKEUDENPALVELIJA. Se vaiva säästyy: tuossa tulee hän.

ANTIPHOLUS EPH. (Dromiolle). Sill' aikaa kultasepällä kun käyn, Sin' osta köydenpätkä; sitä maistaa Saa vaimoni ja kätyrinsä, Kun päiväll' oven multa sulkivat. -- Tuoss' onkin kultaseppä. -- Mene oiti Ja osta köydenpää ja tuo se kotiin.

DROMIO EPH. Kyll' ostan, -- tuhat puntaa vuodess' ostan!

(Menee.)

ANTIPHOLUS EPH. Kyll' oivan avun saa, ken teihin uskoo! Te lupasitte itse vitjat tuoda; Ei tullut seppää eikä vitjoja. Teist' ehkä liiaks kestäis ystävyys, Jos vitjat kiintäis sen: siks' ette tullut.

ANGELO. Sijansa leikki saakoon! Tässä lasku On vitjain painost' ihan karaatilleen; Työpalkaksi ja hienon kullan hinnaks Saan kolme tukaattia yli sen, Mit' olen tälle herralle ma velkaa. Nyt pyydän, heti maksakaa ne hälle: On matkaan menoss', ei voi odottaa.

ANTIPHOLUS EPH. Nyt paikalla ei mulla ole rahaa, Lisäksi asioit' on kaupungilla. Talooni, Angelo, tää vieras viekää; Samassa vitjat viekää vaimolleni Ja hältä maksu niistä pyytäkää. Ehk' olen siellä silloin jo kuin tekin.

ANGELO. Siis vitjat hälle itse annatte?

ANTIPHOLUS EPH. En; myötänne ne viekää; viivyn ehkä.

ANGELO. Hyv' on. Teill' onko vitjat mukana?

ANTIPHOLUS EPH. Jos mull' ei ole niitä, on ne teillä; Jos ei, niin ette rahojakaan saa.

ANGELO. Ei, leikki pois, ja tuokaa tänne vitjat. Jo tuul' ja luode tätä herraa vartoo; Hänt' olen liiaksikin viivytellyt.

ANTIPHOLUS EPH. Tuon pilan peitteeks keksitte, kun ette Sananne mukaan Piikkisikaan tullut. Mun tulis teitä nuhdella, mut te Alatte toran, niinkuin mikä akka.

KAUPPIAS. Jo aika rientää; pyydän, joutukaa.

ANGELO. Näette minkä harmin tuo hän; vitjat --

ANTIPHOLUS EPH. Ne viekää rouvalle, niin saatte rahat.

ANGELO. Kas vain! Vastikäänhän ne teille annoin. Pois vitjat vain, tai joku vakuus suokaa.

ANTIPHOLUS EPH. Hyi! Pilan ajatte jo pilalle. Miss' on ne vitjat? Näyttäkää ne mulle.

KAUPPIAS. Ei mulla aikaa moista jankkaa kuulla. No, herra, saanko velkani vai en? Jos en, niin hänet velkatyrmään laitan.

ANTIPHOLUS EPH. Vai velka? Mitä minä teille velkaa?

ANGELO. Sen, mikä mulle tulee vitjoista.

ANTIPHOLUS EPH. En mitään velkaa, ennenkuin ne saan.

ANGELO. Ne saitte, siit' ei puolta tuntia.

ANTIPHOLUS EPH. En mitään saanut; väitteenne mua loukkaa.

ANGELO. Viel' enemmän mua loukkaa kieltonne. Mun luottoni on vaarass', ajatelkaa.

KAUPPIAS (oikeudenpalvelijalle). Mun kanteestani pankaa hänet tyrmään.

OIKEUDENPALVELIJA. Nimessä herttuan, mua seuratkaa.

ANGELO. Tää koskee kipeästi maineeseeni. -- Nuo rahat puolestani maksakaa, Tuon kautta muuten vangitutan teidät.

ANTIPHOLUS EPH. Vai maksaa siitä, mit' en koskaan saanut! No, hölmö, minut vangitse, jos tohdit.

ANGELO. Mies, tuossa palkkas! Hänet vangitse. En omaa veljeäni säästäisi, Jos hän näin julkisesti mua solvais.

OIKEUDENPALVELIJA. Te haaston kuulitte. Pois tyrmään siis.

ANTIPHOLUS EPH. Ma sua seuraan, kunnes takuun hankin. (Angelolle.) Tää lysti teille maksaa enemmän Kuin kaikki kulta, mit' on puodissanne.

ANGELO. Kyll' oikeutt' on vielä Ephesossa: Tulette julkihäpeään, sen takaan.

(Dromio Syrakusalainen tulee.)

DROMIO SYR. Tääll' Epidamnosta on alus, herra; Ja heti kun sen isäntä on tullut, Se lähtee matkaan. Tavaranne olen Jo laivaan vienyt, olen ostanut Jo öljyt, palsamit ja _aqvavitat_. Jo varusteiss' on kaikki; hauska tuuli Puhaltaa maalta päin; vain odottavat Aluksen isäntää ja teitä, herra.

ANTIPHOLUS EPH. Oletko hassu? Senkin pahnan-alus! Mik' Epidamnon alus mua vartoo?

DROMIO SYR. Alusta laitoitte mun tiedustamaan.

ANTIPHOLUS EPH. Sun laitoin köyden ostoon, senkin hölmö, Ja sanoin minkä vuoks ja mitä varten.

DROMIO SYR. Vai köyttä varten minut laitoitte? Alusta laitoitte mun tiedustamaan.

ANTIPHOLUS EPH. Kun aikaa saan, niin tästä kanssas kiistän Ja tarkemmiksi korvas opetan. Pois heti, lurjus, Adrianan luo! Tuoss' avain, käske että pulpetista, Jonk' yltä peittää turkkilainen vaate, Lähettää mulle rahakukkaron. Kadulla minut vangittu on, sano, Ja lunnaiks rahaa tarvitaan. Pois, joutuin! -- (Oikeudenpalvelijalle.) Nyt tyrmään, kunnes rahat saapuvat.

(Kauppias, Angelo, oikeudenpalvelija ja Antipholus Ephesolainen poistuvat.)

DROMIO SYR. Siis Adrianan luo, miss' atrioitiin Ja missä mua kosi Dowsabel! Mun sylihini hän on liian paksu. Mut mennä täytyy, vaikk' ei mieli tee; Kun herra käskee, orja tottelee.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

(Adriana ja Luciana tulevat.)

ADRIANA. Ah! Luciana, niinkö hän sua kosi? Mut silmist' etkö nähnyt, tokko tosi Hänellä oli? Punainen vai kalvas Oliko, sano? Sumea vai valvas? Ja eikö kasvoillansa ilmaunut Sydämmen meteoorein taistelut?

LUCIANA. Hän sanoi; oikeutt' ei häneen sulla.

ADRIANA. Niin, kun ei anna; tuskaa siit' on mulla.

LUCIANA. Tääll' olevansa, vannoi, muukalainen.

ADRIANA. Se totta, vaikka vala väärä vainen.

LUCIANA. Ma puhuin puolestasi.

ADRIANA. Mitä sanoi?

LUCIANA. Mit' anoin sulle, sitä multa anoi.

ADRIANA. Mitenkä lempeäs hän nostaa koitti?

LUCIANA. Niin siivosti, mun että melkein voitti: Puhetta kiitteli ja kauneutta.

ADRIANA. Puhuitko mieliks?

LUCIANA. Maltuhan! No mutta!

ADRIANA. En malttua voi enää, enkä mieli; Kun ei saa sydän haastaa, haastaa kieli: Hän rujokas on, vanha, väärä, kuiva, On ruma, rampa, kaaho kauttaaltaan, Typerä, tyly, raaka, rietas, nuiva, Kuvaton ruumiiltaan ja sielultaan.

LUCIANA. Ja kiivoittelet vielä mokomaa? Kun pääsee pahast', ei saa valittaa.

ADRIANA. Hän paremp' on kuin mitä kieli luikkaa; Kun sitä vain ei huomais kukaan muu! Pesästään matkan päässä hyyppä huikkaa; Povess' on sääli, vaikka sättii suu.

(Dromio Syrakusalainen tulee.)

DROMIO SYR. Pulpetti! Kukkaro! On kiire mulla.

LUCIANA. Noin hengästynyt?

DROMIO SYR. Täytyi juosten tulla.

ADRIANA. Mut kuink' on, herras? Missä on hän, missä?

DROMIO SYR. Manalan kuiluss', itse helvetissä! Ikijakullinen piru hänet sieppas, Hiis, jonk' on kova sydän raudoitettu, Maapeikko, lempo, raaka, tunteeton, Susimas mies, mi puhlunnahoiss' on, Vakooja, olkaveikko, joka kaikki solat urkkii Ja kaikki läpikäytävät ja salasopet kurkkii, Hapuva hurtta, jolle saalis sattuu haistimiin, Jok' ennen tuomiopäivää jo vie sielut helvettiin.

ADRIANA. Mut sano, mikä hätänä on, mies.

DROMIO SYR. En tiedä mikä hätänä, mut hätä oli putkaan.

ADRIANA. Hän vankinako? Kenen vaateesta?

DROMIO SYR. En tiedä kenen vaateesta, mut vaatteista kenties Saan päättää, että vaatija oli puhlunnahka-mies. Mut lunnaiks hälle laittakaa nyt rahat pulpetista.

ADRIANA. Käy, sisko, noutamaan. (Luciana menee.) Mut kummaa, ett' on Hänellä velkaa, jost' en minä tiedä. -- Vai jokin sitoumusko hänet sitoo?

DROMIO SYR. Ei, sitoumus, ei, se on vahvempaa: On vitjat, vitjat! Kuulkaa: kilahtaa!

ADRIANA. Vitjatko? Mitä?

DROMIO SYR. Eikä: kello, kello. Mun täytyy täältä mennä nyt; tul' liikaa viivytyksi: Kun lähdin, oli kello kaks, ja nyt se lyöpi yksi.

ADRIANA. Siis taapäin aika käy! Sep' outoa.

DROMIO SYR. Kun aika kohtaa poliisin, se taantuu pelosta.

ADRIANA. Ikäänkuin aika velass' ois! Sun puheesi on somaa.

DROMIO SYR. Hävinnyt on se: velkaa on se kaiken, minkä omaa. Ja lisäks se on varaskin; ei ole mikään taika, Ett' olkoon päivä taikka yö, niin varkain kulkee aika. Jos varas siis ja velass' on ja kohtaa poliisin, Niin ihmekö, jos tunnin verran taantuu päiväkin?

(Luciana palaa.)

ADRIANA. No, tuoss' on rahat; vie ne joutuin vain, Ja käske että herras kotiin rientää. -- Pois tule, sisko; pahan luulon sain; Ne luulot tuskaa tuo ja tuskaa lientää.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Sama paikka. (Antipholus Syrakusalainen tulee.)