Part 2

KEIKKANEN. Esittelisitte, ai'otte kai sanoa? Ei -- sitä ei tarvis. -- Minun sydämeni on hirveän maneitillinen. Se arvaa esineet, vaikka silmiäkin huikasee. (Klaaralle). Oi, mikä jumalallinen olento! -- Oikein ylevä Jumalatar -- -- varsin hyvin säilynyt kylkikappale tästä rotevasta koti-jumalasta! Te olette varmaan rouva Stool -- älkää kieltäkökkään, te olette ihan varmaan rouva Stool. -- Ja minä olen nuori Keikkanen.

(Kumartaa).

KLAARA. Herrani!

(Kumartaa).

KEIKKANEN. Ja tuo toinen nainen -- Oo! Varjele mua -- --!

(Ottaa pullon, haistaa sitä).

KLAARA. Taivas!

AINI (hiljaa). Tekikö mun katsantoni hänen noin pahaa?

KEIKKANEN. Minä toinnun toki vähitellen. Te olette neiti Aini. -- Minulle on tosin kerrottu teidän vallan erinomaisesta suloudestanne, mutta kertoja jäi vähintäänkin viisi kuudetta pykälää totuuden sata-pykäläisen määrän tälle puolelle, (kumartaa). Neiti Aini, minä olen Keikkanen -- nuorempi tietysti -- sitä mun ei tarvitse lisätäkkään; näkeehän sen jokainen itsekkin. Varmaan tekin sen huomasitte?

AINI (kumartuu syvään, silmät melkein ummessa).

STOOL (hiljaa Keikkaselle). Mitä hänestä pidätte?

KEIKKANEN. Sit' en voi kielin kertoakkaan -- mun täytyy vallan vai'eta. (Itsekseen). Hän näkyy myöskin vaikenevan!

KLAARA (Ainille). Vastaahan toki jotakin.

AINI (hiljaa). Minkätähden? Kylläpä hän yksinkin näkyy pitävän huolen puheesta.

KLAARA (hiljaa Keikkaselle). Meidän Aini on vielä vallan kaino.

KEIKKANEN (hiljaa). Ymmärrän -- -- ensimäiset vaikutukset. -- Ne voittavat hänen kokonaan. Mutta minun pitää paikalla päästä parempaan pukuun. (Yskii). Hmh! Hmh! Voi tuota kauheata pölyä! _Ciel!_ Mitä näen! Minä olen kokonaan unohtanut -- jäänyt tänne tällaisessa puvussa! _Mille excuses!_

STOOL. Minä hankin teille heti paikalla kamarin -- --

KLAARA (Stoolille). Sinisen kamarin tietysti, jossa vanhojen sukulaistemme kuvat ovat.

KEIKKANEN (riemuissaan). Niissä saan siis nähdä menneet alkuperäiset! -- (Aikoo mennä; huomaten). No, kas kun olin juuri unhoittaa. Postiljooni pyysi minun _Groom'ini_ [= palvelia] tuomaan nämät kirjeet teille, ihan omiin käsiin -- me tapasimme hänet neljännestuntia sitte. -- Mutta mitä mies miettikään? Kuinka olisin minä voinut sallia palveliani -- en, en -- sen toimitan itse --

(Antaa Stoolille moniaita kirjeitä).

STOOL. Kiitän teitä vaivastanne! -- Tuoss' on kirje sinullekin, Aini.

(Antaa hälle kirjeen).

AINI. Minulleko? -- Ai, kas niin -- -- Elliltä!

KEIKKANEN. Voi tuota sallimuksen veitikkamaista peliä! Se on pikku veitikka, tuo sallimus, sattumus, kohtalo -- tai miksi sitä sanoisin. Nytkin se pisti kouraani kirjeen teille, neiti -- ja teki minusta siten Postillon d'a -- -- _Postillon d'amour_ -- -- hahaha! (Siv.) Hän muuttui tosiaankin vallan mykäksi! -- (Ääneen) Minä tottelen teitä, kapteeni. -- (Menee hyräellen) "Kun salama lyö, Se hetken on työ -- Vaan -- -- -- -- --"

(Pois. Stool ja Klaara seuraavat häntä).

Kahdeksas kohtaus.

Aini.

AINI. Ja tuo on muka sievä ja rakastettava? -- Ei, vaari-kulta, noista kahdesta pahasesta on sittenkin Sirkkunen monta kertaa parempi. -- -- Kun häntä vain ensin pikkuisen opetan, muuttuu hän hyvinkin kohteliaaksi -- siitä olen varma. (Avaa kirjeen). No, mitähän nyt Elli kirjoittanee? -- (Lukee). "Aini kultani! -- -- Nyt vain pari sanaa ainoastaan kuoreksi myötä-seuraavalle kirjeelle, jonka sattumalta näin veljeni kamarissa, ja jonka nyt lähetän, sillä se on sinulle hyvin tärkeä." (Kummastellen). Tärkeäkö, minulle -- Ihmeellistä! -- Keltähän tämä lieneekään? (Katselee allekirjoitusta). Kaarlo Sirkkunen. -- Siis tuntee hän Ellin veljen. Nyt mun täytyy tunnustaa, että olen pikkuisen utelias! (Lukee). "Veikkoni Kustaa! -- Nyt olen vihdoinkin päättänyt: Minä lähden. Minun täytyy matkustaa Haapaniemeen, jossa se hanhenpoikanen oleskelee, jonka minun _täytyy_ naida." -- -- Taivas! -- "Sinä tiedät kuinka hirveän vastoinmielistä se minulle on -- vaan setäni tahtoo, ja minä olen päättänyt totella häntä -- ainakin näöksi. -- -- Minä toivon toki törkeänä, siivottomana hölmönä -- jona ai'on sinne mennä -- heti saavani jäniksen passin _in optima forma_ tuolta oivalta kapitolilaiselta kakatti-seurueelta ja eritenkin siltä nuorimmalta hupsulta -- huomannethan minun tarkoittavan sitä narrimaista Ainia, jota minä jo entiseltä sydämestäni inhoon." -- (Pyyhkii kyyneleen; lukee eteenpäin). "Minäkö -- Kaarlo Sirkkunen -- joka olen noin puoleksi aatelis-sukuakin, minäkö huolisin vähääkään moisesta yksinkertaisesta maan-tollikosta? -- En -- en koskaan!" -- -- (Vaipuu tuolille). Oi -- --! Ja minä -- minä rakastin häntä! -- -- Minä, lapsi-parka, neuvoin ja opetin häntä -- -- juuri kun hän halveksien piti minua pilkkanaan!! (Melkein tukehtuneella äänellä). Voi! Voi!! -- Kuinka narrimaiselta minä hänen mielestänsä lien näyttänytkään! -- Ja vaari -- mummo-raukkani sitten! -- -- Hyi, minkälaisia lauseita hän heistäkin kirjoittaa! -- Niin häpeällisiä! -- -- -- Oi!

(Stoolin ja Klaaran astuessa sisään, peittää hän sukkelaan kirjeensä).

Yhdeksäs kohtaus.

Aini. Stool. Klaara. (Sitten) Sirkkunen.

KLAARA. Sepä vasta oikein oiva mies, tuo Keikkanen!

STOOL. Oiva -- perin pohjin oiva mies!

KLAARA. Kaikki on hänelle mieluista meidän talossa.

STOOL. Hän tykkänään pilaa meidät kiitoksilla!

AINI (siv.). Ja hän -- hän elää ainoastaan minulle -- rakastaa mua niin tulisesti!

STOOL. Mikäs sinua vaivaa lapseni?

KLAARA. Kuuletkos?

AINI. Ei -- eihän minua vaivaa mikään -- Te puhuitte, luulen ma, tuosta toisesta -- -- --

KLAARA. Se on vallan siisti ja sivistynyt nuori mies, joka juuri sinulle sopisi puolisoksi -- -- --

SIRKKUNEN (astuu sisään).

STOOL. Eikä semmoinen hölmö, kuin Sirkkunen -- (Huomaa Sirkkusen; sivulle). No saakeli!

AINI (huomaa Sirkkusen; sivulle). Hän! (ääneen). No niin, rakas vaari-kultaseni, minä ymmärrän tarkoituksenne. -- Hän on minunkin mielestäni vallan erinomaisen kelpo mies.

KLAARA (iloissaan). Tarkoitathan Keikkasta? Siis menet sinä hänelle!

STOOL (yskien, sivulle). Hmhh! Hmhh! -- Sanokaas vielä, ett'ei vanhoill' ole silmiä!

AINI. Niin, mummokultaseni, -- ilolla annan minä hänelle käteni.

SIRKKUNEN (astuen esiin). Kuinka, neitini?

KLAARA (pelästyen). Kuinka? -- Te olitte täällä, herrani?

STOOL (hiljaa). Niinpä kyllä! Hän on kuullut kaikki. Ja vähätpä siitä! -- Sitä parempi vain: Pääsemme siitäkin selityksestä.

SIRKKUNEN. Ja kelle aiotte kätenne antaa, neiti?

AINI (tarkastaen häntä). Nuorelle miehelle, jonka vaarini ja mummoni minulle on valinnut -- ja joka ei pidä häpeänä, tarjota kättänsä semmoiselle "yksinkertaiselle", sivistymättömälle tyttöparalle, kuin minä olen -- -- --

KLAARA. Mitä sanotkaan, lapseni?!

STOOL. Mitä kummia? -- -- --

SIRKKUNEN. Neitini -- -- tämä päätös -- --

AINI. On järkähtämätön, herrani!

SIRKKUNEN. Mahdotonta! Ajatelkaahan toki, että setäni -- -- --

AINI (kylmästi). Teidän setä-herranne ei saata vaatia niin "hienosti sivistynyttä" veljensä-poikaa -- -- --

KLAARA (sivulle). Onko tyttö kokonaan houkoksi tullut -- -- --

AINI. -- -- tuota "puoleksi aatelissukuista" mainiota "Helsingin herraa" ottamaan "yksinkertaista maan-tollikkoa" puolisokseen -- jota tekoa totinen itsetunto ei toki milloinkaan häpeäisi -- --

SIRKKUNEN. Mitä kuulen?

STOOL (sivulle; osoittaen Sirkkuseen). Saapa naapurini tässä oivan ripityksen.

AINI. Sanalla sanoen, rakas vaarini. Jos se nuori mies vielä odottaa minun myöntymistäni -- niin sanokaa hänelle, että minä menen hänelle -- ja -- että -- että minä pidän sen onnenani!

(Aikoo mennä).

STOOL. Sepä herttaista!

SIRKKUNEN (seuraten Ainia). Neiti, minä vakuutan -- -- --

AINI (kääntyy, kylmällä kumarruksella). Että minä tulen hyvin onnelliseksi!

(Menee vasemmalle).

Kymmenes kohtaus.

Sirkkunen. Stool. Klaara.

KLAARA (hiljaa). Siinä sai Sirkkunen osansa -- -- --

STOOL. Ja vieläpä oikein "sullotulla mitalla."

SIRKKUNEN (hyvin nolona). Hm! -- Rukkaset tuli! Ja oikein lapsikkaan tapaiset -- vallan armotta -- selityksettä -- ja kuitenkin oli hän vielä tän'aamuna niin suloinen -- -- niin herttainen! -- Mutta kylläpä ymmärrän -- (Kääntyy Klaaraan) -- ankarat asianomaiset -- -- ja kuuliaisuus heille vaati -- -- --

KLAARA. Te erehdytte, herrani. Aini on tämän huvilan itsevaltainen hallitsiatar -- -- ja me surkuttelemme teitä sydämestämme -- -- --

STOOL. Kaikesta sydämestämme -- -- --

SIRKKUNEN. Minun tulee surkutella, että olen teitä niin usein läsnä-olollani kiusannut. Vaan -- --

(Tekee lähtemistä osoittavan liikunnon).

STOOL. Ai'otteko lähteä -- --?

SIRKKUNEN. Heti paikalla, jos se vain ois mahdollista.

STOOL. No -- jos niin kohdastaan tahdotte -- -- -- Kyytimies, joka juuri meni toista herraa kyytiin, tulee pian takaisin.

SIRKKUNEN. Vai niin! -- Jo niin pian? (Suuttuneena). Sepä hyvä -- minä käytän hyväkseni tilaisuutta, jättääkseni tämän talon -- -- (malttaen) -- tämän talon, jossa -- kuten toivon -- pian unhotetaan minun monet vikani ja tuhmuuteni, kun minä vakuutan, että niitä sydämeni pohjasta kadun ja -- -- --

KLAARA. Oo, minä pyydän -- -- --

STOOL. Suokaatte -- -- --

SIRKKUNEN. Vieläkin kerran: Suokaatte anteeksi ja jääkää hyvästi! -- Sanokaa sisarenne tyttärelle -- -- sanokaa hänelle -- -- älkää toki! -- Jääkää vain hyvästi -- -- ikipäiviksi!

(Menee peräovesta).

Yhdestoista kohtaus.

Stool. Klaara. (Sitte) Keikkanen.

KLAARA. Mikä muutos miehessä! -- Sehän oli vallan toista kieltä.

STOOL. Ihan tykkänään muuttunut!

KLAARA. Ja minä olin jo melkein heltyä!

STOOL. Niinpä oli melkein minunkin laitani. Mutta väliäpä siitä! -- Me olemme nyt saaneet hänet pois -- ja se paras -- -- (Menee ikkunan ääreen). Hän nousee jo vaunuihin --

KEIKKANEN (loistavassa puvussa, its.). Minä en pettynyt. Se oli Sirkkunen, jonka näin -- hän, jota minä suosin joka paikassa -- pait täällä! -- Onneksi hän kuitenkaan ei huomannut minua.

(Vaunujen kolinaa kuuluu ulkoa).

KLAARA. Nyt on hän poissa!

STOOL. Niin -- kaikkine apu-kummituksineen -- Onnea vain matkalle! (Kääntyy). No, kappas vain!

KEIKKANEN. Lähtikö joku pois?

STOOL. Noo -- siit'ei maksa puhuakkaan; eräs nuori mies, jolle Aini -- noin meidän kesken puhuttu -- pisti rukkaset: -- siinä kaikki, hehehe!

KEIKKANEN (tyytyväisenä). Oikeinko todella?

STOOL. Sillä -- sillä -- ymmärrättehän te, herra vävypuoli?

(Tarjoo Keikkaselle kätensä).

KEIKKANEN. Siis todellakin -- _veni, vidi, vici?_

KLAARA. Kuten sanoitte. Aini on päättänyt tulla teille.

KEIKKANEN. _Quel honneheure!_ Siis saatan minä Helsingille _beau mond'ille_ esitellä sanomattoman kauniin, suloisen, näppärän puolison sillä oi, kuinka herttainen tuo Aini-neiti on!

Kahdestoista kohtaus.

Entiset. Jaakko. (Sitten) Aini.

JAAKKO (säntäten sisään). Herra kapteeni! Armollinen rouva! -- Voi taivas -- taivas -- taivas!!!

STOOL. KLAARA. Mitä nyt taas on tapahtunut?

JAAKKO. Herra Sirkkunen -- -- oi!

KEIKKANEN (sivulle). Se oli siis kuitenkin hän!

KLAARA. Menihän se jo?

JAAKKO. Meni? -- Niinpä niinkin -- -- hän meni -- -- toiseen maailmaan -- -- päistikkaa! -- -- Hän on kuollut -- kuin kivi!

TOISET. Taivas!

AINI (Tullen vasemmalta, iloisena). Kuollutko? -- Ken on kuollut?

JAAKKO. Ei paljon muutakaan! -- Hän oli juuri noussut vaunuihin -- ja palvelia kuskin-istuimelle -- -- (Ainille) tiedättehän, neiti -- se siisti palvelia, jolle mun vihdoin täytyi pistää teidän kirjeenne ja jonka te sanoitte hänen herransa hyljänneen -- -- --

AINI (viittaa Jaakon menemään pois).

JAAKKO. Niin, juuri kun he olivat päässeet paikoilleen, niin -- hei, Polle! Ja hevoset mennä vilistivät kuin tuulispää! -- Mutta juuri kun heidän piti kääntyä tuolla alhaalla kulmassa, jossa se suuri kivipylväs on, niin -- roiskis! Vaunut kumoon -- ja hevoset ojaan! --

AINI (kaatuu hermottomana luolille). Oi, taivas -- --!

KLAARA. Miten kävi herra Sirkkusen?

STOOL. Minä kuulin ääniä ulkoa -- -- (katselee ikkunasta ulos). Voi surkeus! Häntä kannetaan tänne!

KEIKKANEN (sivulle). Hitto soi! Hän ei saa mua täällä nähdä.

(Menee oikealle).

KLAARA. Rauhoitu, lapseni -- eihän se kovin vaarallista liene.

Kolmastoista kohtaus.

Entiset. Sirkkunen.

(Sirkkusta tukee palvelia, joka Stoolin avulla saattaa hänet tuolille.)

SIRKKUNEN. Oi! Voi!

KLAARA. Hän puhuu toki vielä!

STOOL. Satutitteko itsenne pahoin?

SIRKKUNEN (voimatonna). Hirveästi! -- Oi voi -- --!

STOOL. Minä lähetän heti lääkäriä noutamaan.

(Menee perä-ovesta).

KLAARA. Ja minä toimitan teille heti kamarin -- -- ja vuoteen -- -- täss'on pulloni, Jaakko. Tule lapseni!

(Menee perä-ovasta).

AINI (seuraa hitaasti Klaaraa).

SIRKKUNEN (salaa katsoen Ainiin). Voi toki! Voi!

AINI (kääntyy epäillen ja tulee takaisin).

JAAKKO (viattomasti). Tahtoisiko herra jo noin nuorena kuolla?

SIRKKUNEN (entisessä asennossaan). En vielä -- vaan rauhassa minä tahtoisin olla. -- Mene palveliani luo -- hän on myöskin haavoitettu -- mene heti!

JAAKKO. Multa -- -- --

SIRKKUNEN. Mene, mene!

JAAKKO (salaa Ainille). Neiti, pitääkö mun -- --?

AINI (hiljaa). Niin, niin -- ei pidä sairaita kiusata.

JAAKKO (mennessään). Hm! Tämä on hänelle ansaittu rangaistus. -- Ankat on nyt kostettu! Kyyhkyset kostettu! Koira kostettu! Koko talo kostettu!

(Pois).

Neljästoista kohtaus.

Sirkkunen. Aini.

SIRKKUNEN (huokaa). Oi!

AINI (katselee häntä salaa). Nuori mies-parka! -- Voi toki -- jos hän nyt kuolee -- -- ja se olisi minun syyni! -- -- -- Oi, sitä en voi kärsiä!! -- --

SIRKKUNEN (salaa katsottuaan ympärilleen, hypähtää äkkiä ylös ja heittäikse Ainin jalkojen juureen). Neitini!

AINI (huudahtaa ja juoksee pois). Armollinen taivas -- mitä on tämä!

SIRKKUNEN (juoksee pidättämään häntä). Armoa! Aini! Armoa! -- Voi -- älkää rientäkö pois -- kuulkaa mua -- --!

AINI (vavisten). Kuinka, herrani? Ettehän te ollutkaan kuolemaisillanne -- -- ette edes haavoitettukaan?

SIRKKUNEN. En vielä, vaan -- jos te niin tahdotte -- -- --

AINI. En tahdo -- en, Herran tähden! No, mutta teidän lähtönne -- --

SIRKKUNEN. Tehän itse minut lähetitte -- ja minä tottelin, kuolema sydämessä. (Näyttäen hälle kirjeen). Ja silloin annettiin minulle tämä kirje teidän käskystänne -- tämä onnettomuuden kirje, jonka minä mielettömässä kopeudessa kirjoitin -- ja sen takaisin-lähettäminen selitti minulle arvoituksen teidän äkillisestä muutoksestanne. -- Oi, nyt olen minä tullut katumukseen ja parantaa tahdon itseni vallan! Minä panin henkeni alttiiksi, saadakseni teiltä anteeksi rikokseni! -- Minä huusin kyytimiehelle: 20 markkaa ja vahingon maksan, jos ajat nurin -- ja se kunnon mies -- -- --

AINI. Olisi voinut vaikka tappaa teidät. --

SIRKKUNEN. Mitäpä siitä, kun sydämessäni kuitenkin oli kuoleman tuska!

AINI (astuen takaperin). Vaan tämä kirje -- -- te ette kuitenkaan voi kieltää sitä. --

SIRKKUNEN. Oi, enhän minä vielä ollut teitä nähnytkään, kun sen kirjoitin! -- Min'en tuntenut teitä. Eräs paha ihminen -- vähämielinen, houkko, joka sanoi tarkoin tuntevansa teidät, kertoi minulle teistä ja teidän perheestänne. Hänen kertomuksensa poisti minusta kaikki ajatukset yhtyä teidän kanssanne. -- Mutta setäni yhä vain sitä vaati. -- Minun täytyi häntä totella. Mutta kuitenkin koetin kaikkia keinoja, saadakseni teidät hylkäämään esitykseni ja kun tämä kokeeni jo melkein onnistui, niin oi, millä rakastettavalla hyväntahtoisuudella te annoitte minulle anteeksi törkeyteni -- ja millä viehättävällä peittäväisyydellä te tahdoitte salata erhetykseni! Sydämeni pohjasta kaduin pahaa-tekoani. -- Sydämeni oli voitettu -- -- minä rakastin teitä!

AINI (viattomalla ilolla). Oikeinko totta?

SIRKKUNEN. Arvaatteko nyt epätoivoni tuskan, kun te minut hylkäsitte, kun huomasin, että toinen -- vaan ei! -- Ei! -- -- -- Eikö niin -- -- nyt, kun tiedätte kaikki -- -- nyt suotte myöskin anteeksi?! -- -- Te ette voi rakastaa tuota toista niin syvästi, kuin minä teitä!

AINI (pakoittaen tunteitaan). Herra Sirkkunen! Kenties te taaskin harjoittelette komediaa?

SIRKKUNEN. Oi, älkää siten luulko! Aini, minä olen henkeni alttiiksi pannut, tunnustaakseni teille rakkauteni.

AINI. No, jospa tuo nyt olisi tottakin, olisitte turhaan uhrinne uskaltanut -- sillä: Minä olen jo luvannut toiselle mennä -- --

SIRKKUNEN. Oi, peruuttakaa sananne -- -- polvillani rukoilen minä teitä!

(Lankee polvilleen).

Viidestoista kohtaus.

Entiset. Jaakko.

JAAKKO. Ei sillä palvelialla ollut kuin toinen silmä puhki vain.

SIRKKUNEN. Aini!

JAAKKO (huomaa polvillaan makaavan Sirkkusen). Sairas tuossa? -- Mitenkä -- --? Mitä -- -- mi -- -- --?

AINI. Taivas!

SIRKKUNEN (juoksee Jaakon luo). Ei sanaakaan! Älä -- --

JAAKKO. Mitä? Te voitte kävellä? -- Te ette siis olekkaan -- --? (Huutaa). Herra kap. -- --

AINI. Vait! -- Jos vaari saisi tämän tietää, niin -- -- --

SIRKKUNEN. Eikö hän antaisi mulle anteeksi?

JAAKKO (juosten ikkunan ääreen). Herra Keik -- Keikkanen -- -- --!

SIRKKUNEN (seuraten häntä). Keikkanenko? Mitä näen! (Syösten takaisin). Keikkanen täällä?

JAAKKO. No, onko se niin ihmeellistä, että hän, joka on meidän nuori sulhanen -- -- --

SIRKKUNEN. Hänkö? -- Haa, se petturi!

AINI. Tunnetteko hänet?

SIRKKUNEN. Tunnenko hänet? -- Juuri hän tuon katalan ja peloittavan kertomuksen teistä ja teidän omaisistanne minulle kertoi. -- Oi, sitä petturia! Hän aikoi itse -- -- --

AINI. Mahdotonta!

JAAKKO. Niin, mahdotonta -- minä huudan hänet tänne, että -- -- --

SIRKKUNEN (tarttuen Jaakkoon; pitää hänet kiini kohtauksen loppuun). Ei askeltakaan! -- -- Minä tahdon itse häntä -- --! Minun tai hänen henkensä -- mutta -- --

AINI (pidättäen Sirkkusta). Minä rukoilen -- -- --

JAAKKO. Älkää, herran tähden, nipistäkö minulta henkeä -- -- -- aiai! -- -- Tepä vasta oiva otso olette: Nipistää niskaan, niin että -- --!

AINI. Älkää riidelkö! -- -- Vaari on jo myöntänyt -- -- ja ellei hän vapaa-ehtoisesti peruuta sanaansa, -- -- --

SIRKKUNEN. Niin minä pakoitan hänen -- --!

(Pudistaa Jaakkoa).

AINI. Sen teen minä -- -- jos Keikkanen todellakin on rohjennut -- --

JAAKKO. Tuossapa hän tuleekin -- -- -- (Huutaa) Herra Keikk. -- -- --

SIRKKUNEN. Ääneti! -- Neitini, menkää tuohon kamariin (osoittaa vasemmalle) -- niin saatte itse kuulla.

AINI. Jos se olisi totta -- --? (Viattomasti). Oi, sepä olisi sanomattoman suloista!

(Menee vasemalle).

SIRKKUNEN (Jaakolle), Hiljaa! Ei sanaakaan tahi on henkesi vaarassa! -- -- -- Minä tapan hänet, itseni, sinut -- -- minä tapan kaikki!

(Päästää Jaakon irti).

JAAKKO (tuskissaan). Niin -- me olemmekin jo puolikuolleet.

SIRKKUNEN (kiiruhtaa sohvalle, heittäikse maata).

JAAKKO (seisoo liikkumatta).

Kuudestoista kohtaus.

Sirkkunen. Keikkanen. Jaakko.

KEIKKANEN (keski-ovesta hiljaa). Min'en voi häntä kauvemmin välttää. -- Nyt sitä pitäisi olla viisas ja kavala! (Jaakolle) Ystäväni! Tst! Tst!

JAAKKO (vavisten). Tst!

KEIKKANEN (hiljaa). Kuinka hän voipi?

JAAKKO. Ai -- ai!

KEIKKANEN (astuu sisään). Nukkuuko hän?

JAAKKO. Tst! Tst!

KEIKKANEN (läheten Sirkkusta). Voitteko pahoin?

SIRKKUNEN (kohottaa olkapäätään). Oi --! -- Ahaa, herra Keikkanen?

KEIKKANEN. Sirkkus-parka!

JAAKKO (sivulle). Ai -- ai!

SIRKKUNEN (ojentaa hänelle kätensä). Mikä onnellinen sattuma! -- Te täällä -- kokonaan peitettynä säälin vaippaan --

JAAKKO. Vaippaan?

(Sirkkunen katsoo taakseen; Jaakko pelästyy).

SIRKKUNEN. Jaakko -- ikkuna -- raitista ilmaa -- --!

(Jaakko menee ikkunan luo).

KEIKKANEN (sivulle). Hänellä ei näy vielä olevan vihan tunteita minua kohtaan.

SlRKKUNEN. Oi -- Voi -- Voi!

KEIKKANEN. Tuskanne varmaankin ovat kovin katkerat?

SIRKKUNEN. Hirveät! -- Minä olen vallan kokonaan runneltu!

JAAKKO (hieroen käsivarttaan, josta Sirkkunen häntä kiini piti). Ei pahemmin, kuin minun käsivarteni!

KEIKKANEN. No, niin -- eipä ihme! Vaunutkin ovat aivan sirpaleina -- hahaha!

SIRKKUNEN (apinoiden häntä). Hahaha! Eipä ihme -- minä lupasin kyytimiehelle kolmenkertaisen juomarahan, jotta hän aika vauhtia saattaisi minut tähän "Hanhelaan". Hahaha! "Hanhelaan" -- siksihän te tätä kartanoa mainitsitte -- -- muistatteko vielä? -- -- Viime syksynä -- -- eräillä päivällisillä Kleineh'ssä?

KEIKKANEN (hämillään). Sanoinko -- sanoinko ma niin?

SIRKKUNEN (kovaa). Ettekö enää muista, että kutsuitte tätä perhettä "kakatti-seurueeksi?" Hahaha!

JAAKKO (tullen takaisin). Oo!

(Jää seisomaan ällistyneenä).

KEIKKANEN. Aivan oikein! Hahaha!

AINI (näyttäikse vasemmassa ovessa).

SIRKKUNEN (sivulle). Hän kuuntelee!

KEIKKANEN. Tst! -- Tuo palvelia -- --

SIRKKUNEN. On tukkikuuro. -- Ei siitä pelkoa! -- -- --

KEIKKANEN. Mitenkä? Kyllä hän ainakin äsken -- -- --

SIRKKUNEN. Ei se ymmärrä muuta kuin merkkejä -- -- se on juuri sellainen pölkkypää, jonkalaisia jo silloin sanoitte täällä olevan. -- --

KEIKKANEN (nauraen). No, sanoinko ma väärin?

JAAKKO (hämmästyen). Oo!

KEIKKANEN. Mutta -- kuinka minä vielä tapaan teidät täällä?

SIRKKUNEN. Minä tahdoin varmoja tietoja! Mutta kuinka näen minä vielä teidät -- -- --

KEIKKANEN (hämillään). No -- -- min'en olisi tahtonut, -- -- Vaan isäni -- -- morsiameni kotoperun tähden -- -- --

SIRKKUNEN (hyvin kovaa). Te olette siis täällä perinnön vuoksi?

JAAKKO (kuin ennen). Oo!

SIRKKUNEN. Minulle on nyt aivan selvä -- toden totta -- -- ei mitään -- muuta, kuin että sain oivat rukkaset. -- -- Vaan ihmiset täällä ovat juuri semmoisia, kuin? -- -- --

KEIKKANEN. Siis nuo molemmat vanhuksetkin -- --?

SIRKKUNEN. Juuri semmoiset, kuin silloin sanoitte.

KEIKKANEN. Pari narrin-kuvaa? Hahaha!

JAAKKO. Oo!

SIRKKUNEN. Hahaha!

KEIKKANEN. Entäs se nuori?

SIRKKUNEN. Ainiko? -- Juuri -- -- miksikäs häntä nimitittekään? -- --

KEIKKANEN (nauraen). Haapaniemen hanhenpoikanenhan se oli.

SIRKKUNEN (kovaa). Niin oikein -- Haapaniemen hanhenpoika! Hahaha!

AINI (lyöpi oven kiini). Haa! Ilkiö!

JAAKKO (putoaa tuolille). Ai!

KEIKKANEN (katsoen oveen). Mitä se?

SIRKKUNEN. Ei mitään. -- Se oli vain tuo kuuro-mykkä.

KEIKKANEN (osoittaen Jaakkoon). Myöskin kapitoliolainen? -- Hahaha!

Seitsemästoista kohtaus.

Entiset. Stool.

STOOL. Hei -- hauskaapa täällä näkyy olevankin!

SIRKKUNEN. Keikkanen oli oikein lystillinen --

KEIKKANEN. Niin olinkin.

STOOL. Lääkäri on tuossa tuokiossa täällä -- iilitkin ovat jo pian paikalla.

SIRKKUNEN. Iilitkö?!

STOOL. Kenties suonenlyöntikin -- -- --

SIRKKUNEN (pelästyy). Se vielä puuttui!

JAAKKO (sivulle), Se tekee hänen hyvää!

(Hieroo käsiään).

STOOL (hiljaa Keikkaselle). Ja tässä on minun myöntymys-kirjeeni isä-herrallenno.

KEIKKANEN. Oivaa! -- Minä kiiruhdan sitä itse perille saattamaan.

STOOL. Ja te nuori herrani -- käykää vuoteelle -- kaikki on jo järjestetty.

SIRKKUNEN (sivulle). Vuoteelle -- -- iiliä -- -- suonen-isku -- --! Malttia! Aini on kuullut kaikki -- -- hän minut varmaankin pulasta pelastaa!

STOOL. Rohkeutta vain, nuori herrani! -- Antakaa käsivartenne -- -- nojaukaa meihin.

SIRKKUNEN (jota toiset kannattavat ja vievät ulos). Oi -- o -- i! -- En saata -- oi! -- Hiljaa -- hiljaa!

(Kaikki kolme keski-ovesta).

Kahdeksastoista kohtaus.

Keikkanen. (Sitten) Aini. (Viimein) Sirkkunen.

KEIKKANEN (kääntyy ovesta takaisin). Oikein, ystäväiseni! -- Isketä sinä vain suonta ja syö ohra-lientä, ystäväiseni! -- Sill'aikaa vien minä kotiini morsiameni -- enkä suinkaan hanhenpoikaista, niinkuin sinä turhan-uskon silmillä näit, -- en, vaan, niinkuin isäni vakuuttikin, sulouden ja herttaisuuden esikuvan -- hahaha! -- -- Pieni veitikka minä olen -- se mun täytyy itsekkin tunnustaa: Pieni, onnellinen veitikka!

AINI (ulkona). Mutta suokaa mun toki -- -- -- minä tahdon kerrankin leikkiä -- -- ja nyt juuri!

KEIKKANEN. Ainin ääni! -- Nytpä hän ei suinkaan ole mykkä!

(Vetäytyy takaperin perälle).

AINI (vasemmalta, leikiten pallolla; tahtomatta katsoa häneen). Minä olen jo tarpeeksi oppinut -- leikitä minä tahdon!

KEIKKANEN (astuen esiin). Neiti -- -- --

AINI (yksinkertaisesti). Oioi! Ai'oitteko peloittaa minua? Siinä olisitte tehnyt hyvin yksinkertaisesti.

KEIKKANEN (sivulle). Mikä viehättävä viattomuus! (Ääneen, kumartaen). Neitini -- -- --

AINI (vähän kömpelömäisesti kumartaen). Herra -- herra -- -- --?

KEIKKANEN (hämmästyneenä; kumartaa uudestaan).

AINI (jatkaa kumarruksia).

KEIKKANEN (sivulle). Hänen suloutensa on loppumaton! (Ainille, joka yhä leikkii pallolla). Minä näin juuri äsken teidän vaarinnekin.