Part 4

Salissa kohtasi Hemmi provastin ynnä Maarian ja Niinin, Niini oli tuumaillut seminariin lähtemisestänsä, ja provasti oli sen sopivaksi nähnyt, koska Niinillä siihen oli halua. Nyt sanoi myös Hemmi päättäneensä lähteä pois Helsinkiin ja oitis, hän tahtoi vaan sanoa jäähyväiset ensin.

-- Kaikkipa nyt ai'otte meidät jättää, -- lausui provasti.

Vähän aikaa puhuttuansa jätti Hemmi hyvästi ja sitte kiirehti hän pois, mutta portahilta palasi hän vielä takaisin ja sanoi katsoen saliin, jossa Maaria seisoi: -- Vielä kerran hyvästi Maaria, rakas lapsuuteni ystävä! Muista joskus Hemmiä! -- Vähän aikaa vielä kuului ratasten jylinä, ja Hemmi oli matkoissaan.

Muutaman hetken kuluttua siitä, kun Hemmi läksi, tuli posti ja postissa kirje Maarialle. Kirje oli Tyrvään pitäjäästä. Maaria aukasi sinetin ja luki vähän aikaa. Ruusu ruusun perästä nousi ja katosi hänen poskillansa. Hän vei kirjeen isällensä, ja Niinille sanoi hän: -- Kirje on Aarni Vakaselta: tuo jalo mies rakastaa ystävätäsi. Oi Niini, kuinka olen onnellinen!

Niini iloitsi myös ystävänsä onnesta, mutta pois tahtoi hän, tuonne pieneen kamariinsa taas. Hän kaipasi yksinäisyyttä. Hän jätti hyvästi Maarian ja läksi Syrjälle, Tultuansa pieneen kamariinsa istui hän istuimelle ja painoi päänsä käsiinsä katkerasti itkein. -- Ei, pois, pois tahdon minä, -- sanoi hän niin lujaa, että Anni, joka kulki porstuvassa, sen kuuli ja tuli sisälle, kysyen:

-- Mikä Niiniä vaivaa? Miksi Niini pois tahtoo?

-- Ei minua mikään vaivaa, enkä pyri pois, -- vastasi Niini, -- olin vain vähän lapsellinen, -- mutta Anoi, joka arvasi Niinillä jonkun surun olevan, lausui: -- Niini on vaan hyvässä turvassa, pian murheen päivä taitaa iloksi muuttua. Luulin minäkin kerran onneni kadonneeksi, mutta pian tuli se takaisin, -- ja nyt jutteli Anni Niinille, miten hän kerran oli ollut epäluulossa Vilhon rakkaudesta, -- mutta -- sanoi hän vielä, -- niinkuin päiväkin pilvessä välistä on ja taas paistaa kirkkaammin, niin on ihmisen elämäkin, -- Sitte läksi hän ja jätti Niinin yksin.

Niini hymyili surullisesti. Hän ajatteli: Aavistiko tuo nuori vaimo, mistä suruni tuli. Niini ajatteli Annia, miten tyytyväinen hän oli, vaikka vanha muorikin välimiten oli kova, ja lapset närisivät. Hän ajatteli omia elämän-vaiheitansa; hänenkin oli syytä olla tyytyväinen. Pois tahdon riipiä surut sydämestäni, -- ajatteli Niini, -- ja työtä tehdä ahkerasti.

Niini vietti nyt enimmiten päivänsä pappilassa; siellä Maarialla ja hänellä oli paljo työtä, jota yhdessä tekivät. Kiiru oli pappilassa. Kangaspuut jyskivät, rukit hyrisivät, ja vanha Leena levitteli palttina-kankaita kedolle valkenemaan. Kumma ei ollutkaan, että kiiru oli, koska Maaria oli morsian, ja vuoden päästä ai'ottiin pitää häitä. Niinin myös oli lähteminen Jyväskylään jo Heinäkuun loppu-puolella.

9. Häät.

Taas oli vuosi kulunut, ja kesä-aurinko paistoi lämpymästi. Sireenit ja pihlajat olivat täydessä morsius-puvussansa, ja pihalla oli portahitten ympärille taajaan koivuja pistetty. Jokin juhla oli tulossa.

Pappilan salissa au'aistun akkunan ääressä istuivat mies ja neitonen, joitten silmistä onni ja autuus loisti. Nämä nuoret olivat Aarni Vakanen ja Maaria. Kaikki tuntui heistä niin suloiselta. Leivosen viserteleminenkin kuului heistä ikään kuin onnentoivotukselta, sillä tänä päivänä oli heidän hääpäivänsä. Kukkaset tuoksuivat heidän ympärillänsä, ja he istuivat siinä kuiskaten onnestansa toinen toisellensa.

Salin vierisestä kamarista kuului iloinen puheen liperteleminen. Pöytä siellä oli asetettu laattian keskelle, ja sen ympärillä istuivat Hemmi ja Aatu (he olivat nyt kandidaatit), Hanna ja Niini sekä Eevan vanhimmat lapset Ilmiö ja Helmi. Suuri koko myrtin-oksia makasi pöydällä heidän edessänsä. He sitoilivat kruunua Maarialle. Tytöt sitoilivat myös itsellensä myrtti-kiehkuroita, sillä he olivat valitut mnrsius-piioiksi. Hemmi, Aatu ja nuori Ilmiö olivat käsketyt edes-käyviksi, ja heitäkin piti merkittämän myrtti-oksalla, joka oli pistettävä takin rintaan.

Niini oli paljon muuttunut, sitte kun viimein hänen näimme K----n pappilassa. Hän oli sekä ruumiin että hengen puolesta aivan toinen. Hänen silmänsä loistivat ilosta. Hän tiesi elämällänsä nyt olevan jonkin tarkoituksen, hän oli tuleva kansa-koulun opettajattareksi.

Kaunis oli hän istuessaan tuolla pöydän ääressä kiehkuroita sitoen, sen huomasi Hemmikin, koska hän, valiten myrtin-oksia Niinille, katsoi hänen mustiin säihkyviin silmiinsä. -- Hän on kaunis kuin Espanjan mustasilmäiset kaunottaret, -- ajatteli Hemmi.

Aatu, jonka silmät aina olivat valveella, huomasi pian, miten ihastunut Hemmi oli, ja sanoi vähän imarrellen: -- Kukapa nyt taas ensiksi kihlataan K----n pitäjäässä? Sanotaan: "Häät on aina toisten alku".

-- Aatu varmaankin, -- vastasi Hemmi. Sinäpä olet ensimmäinen edeskäypä, ja niin on sinulle matka lyhyin vihki-tuoliin.

Näin heidän jutellessaan riensivät tunnit.

Eeva tuli sisälle ja lausui: -- Nyt on jo aika pukea morsianta. Hetki lähestyy, jolloin vieraat tulevat. -- Sitte meni hän tohtorin tykö sanoen:

-- Vähäksi ajaksi, Aarni, ryöstän sinulta Maarian.

-- Vie vain, -- vastasi tohtori, -- pianpa taas saan hänen takaisin ehkä vielä suloisempana, ja sitte i'äiseksi onnekseni. -- Maaria meni Eevan kanssa.

* * * * *

Jo oli morsian täydessä puvussansa, ja morsius-piiatkin seisoivat valkoisissa juhla-vaatteissansa, myrtti-kiehkurat päässä. Pappilan salin seinät olivat koristetut viheriäisillä lehdillä, ja vihki-tuoli oli valmiina laattialla. Vieraat istuivat ympäri salia. Syrjän nuori isäntä ja emäntäkin näkyi siellä joukossa. Pappi, pitäjään kappalainen, joka vihki-sanat oli lukeva, käveli edes-takaisin laattialla, ja tohtori Vakanen seisoi juhlallisena katsoen oveen päin, ikään kuin joka hetki sieltä onneansa odottaen. Ja nyt näkyikin, mitä odotti. Vieraatkin nousivat kaikki seisaalle, sillä ovesta tuli vanha valkia-päinen provasti taluttaen kaunista morsianta. Maaria oli ihana. Hänellä oli valkiat, hohtoiset vaatteet, pitkä valkia huntu riippui kruunun alta hameen-paltteisin asti, ja valkia, myrtti-kukista sidottu kiehkura oli hänen päässänsä kruunun ympärillä. Ikään kuin pilvissä tuli Maaria, kun hän hiljaa hiipi laattian yli tohtorin luo, johon isänsä hänen jätti.

Morsius-piiat ja edes-käyvät tulivat jäljessä ja menivät seisomaan kahden puolen morsius-paria. Pian oli pappi vihki-sanat lukenut, ja selvästi olivat Aarni ja Maaria vastanneet papin kysymykseen; tahtoivatko rakastaa toisiansa myötä- ja vastoin-käymisessä.

Nyi toivotettiin onnea, ja vihdoin kuului viulun säveleet soivan. Tanssi alkoi. Monenlaisia herkkuja kaupattiin aina välimiten, ja niin joutui ilta.

Niini oli paljon tanssinut, hänen tuli palava, ja hän oli väsynyt. Hän meni portahille ja istui siellä olevalle lavitsalle. Mieleensä muistui nyt päivä, jolloin hän köyhänä kerjäläis-tyttönä seisahtui Haapakallion lähellä. Kuinka kummasti oli hänen onnensa kasvanut aina siitä. Hän päätti mennä tuonne Haapakalliolle. -- Täällä häitten tohussa -- ajatteli hän -- ei kukaan huomaakkaan minun olevan poissa, ja siellä saan muutaman hetken olla rauhassa yksin ajatuksieni kanssa: -- ja Niini otti takin olallensa ja vähäisen hatun päähänsä ja läksi Haapakalliolle päin. Pian juoksi hän tuon lyhyen matkan. Ennätettyänsä kalliolle istui hän, ja moni muistui mielehensä. Hän kuunteli haapain suhinaa ja pienen puron virisemistä, ne muistuttivat häntä Tyrvään kuohuvista koskista ja hänen kodostansa, tuosta pienestä mökistä kosken rannalla. Näin istui hän unohtaen kaiken hääväen paitsi yhden hengen, joka häntä par'aikaa haki: se oli Hemmi.

Hemmi kysyi Aatulta: -- Etkö Niiniä ole nähnyt? -- Aatu vastasi nähneensä hänen menneen Haapakalliolle päin, ja sinne nyt täksi Hemmikin.

Kulkeissansa tuolla vähäisessä koivumetsässä ajatteli hän: -- Kuinka kummallinen toki ihmissydän onkin. -- Vaan vuosi takaperin rakastin Maariaa ja luulin, että en ikänä tuota rakkautta taitaisi sydämessäni tukahuttaa, mutta hyvä tahto voi, näen mä, paljon matkaan saattaa. Vähemmän vielä aavistin minä silloin, että Niinin mustat säihkyvät silmät taitaisivat minua kahleisin kietoa. Ah, tuollapa istuu hän, ikään kuin metsän impi!

Siellä istuikin Niini Haapakalliolla valkioissa vaatteissa ja pieni myrtti-kiehkura mustissa kähäröityissä hiuksissansa. Hemmi meni hänen luoksensa ja sanoi: -- Olen Niiniä kaivannut. Pappilassa jo rupesi hää-väki illalliselle, vaan yhtä morsius-piikaa kaivattiin.

-- No, rientäkäämme sinne, -- vastasi Niini ja aikoi samassa lähteä, mutta Hemmi lausui: -- Ei vielä Niini. Ennen tahdon täällä, jossa Niinin ensi kerran näin, muutaman sanan sanoa. -- Haavat suhisivat, puro virisi; Hemmi ja Niini ilmoittivat kuiskaten toisillensa sydämensä suloisimmat tunteet. -- -- --

Muutama hetki sen jälkeen seisoi tohtori ja Maaria katsellen ulos akkunasta pihalle päin. He hymyilivät toisillensa ja katsoivat taas ulos, Aatu tuon huomasi ja kysyi:

-- Mitä siellä näette? Minäkin tulen katsomaan. -- Siellä näkyi Hemmi ja Niini tulevan käsitysten, Aatu naurahti vähän ja läksi ulos heitä vastaan. Hetken siellä keskusteltuansa tulivat yhdessä sisälle.

Aatu kaasi viiniä klaseihin ja puhui: -- Vielä päivän päätteeksi juokaamme yksi malja! Nuot suhisevat haavat Haapakalliolla ovat kuiskeellansa ilmoittaneet kahdelle nuorelle heidän rakkautensa, Nämät nuoret ovat Hemmi ja Niini. Juokaamme heille onnen toivotuksen malja! Ja nyt kilistettiin klaseja ja toivotettiin onnea noille kahdelle nuorelle, jotka näyttivät, ylen onnellisilta.

-- Niinillä oli parempi onni kuin äitillänsä, -- sanoi Eeva patruunalle, -- koska sai rakastettunsa omaksensa ja pääsi ison Koivumäen emännäksi.

* * * * *

Pian kulki tuo uutinen, että Hemmi ja Niini olivat kihlatut, Lukkarin Ullankin korville, ja nytpä oli hänellä puhumisia. Hän kulki talosta taloon ja sanoi: -- Oletteko kuulleet kummempaa? Tuo Mustalais-tyttö, joka kerjäten tänne tuli ja Syrjällä kasvatettiin, on nyt tuleva ison Koivumäen maisterin rouvaksi.

Koivumäen majuri sekä hänen rouvansa eivät sitä kummana pitäneet, He tiesivät, mitä Tuomelan patrunessa-vainaja vasta liian myöhään tuli tuntemaan, että "Mitä Jumala on yhteen saattanut, ei pidä ihmisten erottaman. Eri säädyn ei pidä estämän rakastavia toisiansa saamasta, jos vaan ovat yhdellä sivistyksen kaunalla."

* * * * *

Haapakallio on aina Niinille rakas. Siellä viettää hän kesällä Hemmin kanssa monta onnellista hetkeä. Haapaen suhinassa ja puron lirinänsä kuulee hän kosken kuohun lapsuutensa kotirannalta.