Part 6

Esitettyään kaikki oppimansa Kamila ryhtyi kertomaan toisista tytöistä, opettajista ja koulun järjestyksestä. Ramesh kävi jälleen hajamieliseksi, mutta mutisi silloin tällöin jotakin hyväksyvää. Toisinaan hän kuuli lauseen jälkipuolen ja oli jotakin kysyvinänsä. Yht'äkkiä Kamila huudahti: "Sinä et kuuntele ollenkaan!" ja nousi loukkaantuneena seisomaan.

"Kuule, Kamila", kiirehti Ramesh sanomaan, "älä ole vihainen; minä en ole tänään oikeassa kunnossa."

"Etkö ole terve? Mikä sinua vaivaa?" tiedusteli Kamila kääntyen takaisin.

"Ei minua oikeastaan vaivaa mikään; se ei merkitse mitään, sellaista sattuu toisinaan. Kerro lisää, ole hyvä."

"Etkö halua nähdä maantieteen oppikirjassa olevaa kuvaa?" kysyi Kamila, joka mielellään toi julki kaikki uudet tietonsa.

Ramesh näytti erittäin vilkkaalta ja kehoitti häntä tuomaan kuvan nähtäväksi.

Kamila toi kirjan heti ja piti sitä avoinna hänen nähtävissään. "Nämä molemmat maapallot, jotka tässä näet", selitti hän, "ovat todellisuudessa yksi. Tiedäthän, ettei pallomaista esinettä voi nähdä samalla kertaa kummaltakin puolelta."

Ramesh näytti asiaa harkitsevan. "Lattean esineen laita on samoin", huomautti hän.

"Senvuoksi ovatkin molemmat puoliskot tässä erikseen nähtävinä", jatkoi Kamila; ja niin he viettivät lupa-ajan ensimmäisen ehtoon.

KAHDESKYMMENES LUKU

Annada Babu rukoili hartaasti, että Dzhogendran suotaisiin tuoda hyviä uutisia ja että koko väärinymmärrys selviäisi. Dzhogendran ja Akshain astuessa huoneeseen hän loi heihin hermostuneen katseen.

"Taattoseni", aloitti hänen poikansa, "enpä olisi uskonut, että sallitte Rameshin menevän niin pitkälle. Minä en olisi tuonut häntä taloon, jos olisin tämän aavistanut."

_Annada Babu_: "Olet useasti itse minulle sanonut, kuinka mielelläsi näkisit Rameshin ottavan Hemnalinin vaimoksensa. Jos tahdoit sitä estää, niin miksi -- --"

_Dzhogendra_: "Minä en ole tietenkään koskaan ajatellut sitä estää, mutta -- --"

_Annada Babu_: "Minä en ymmärrä, mitä 'muttaa' siinä voi olla! Asiaan oli joko suostuttava tai oli se ehkäistävä; kolmatta mahdollisuutta ei ole."

_Dzhogendra_: "Mutta se seikka, että annettiin sen kehittyä niin pitkälle -- --"

Nyt keskeytti hänen puheensa Akshai mielevästi muhoillen: "On olemassa asioita, jotka kehittyvät itsestänsä; niitä ei tarvitse ollenkaan edistää. Ne vyöryvät edelleen ja paisuvat, kunnes puhkeavat. Mutta kaatunutta maitoa ei kannata itkeä. Parempi on nyt päättää, mihin toimenpiteisiin on lähinnä ryhdyttävä."

"Oletteko tavanneet Rameshin?" kysyi Annada Babu jännityksissään.

_Dzhogendra_: "Olemme kyllä. Me tapasimme hänet perheensä keskuudessa ja tutustuimme tosiaankin hänen rouvaansa."

Annada Babu oli kuin ukkosen iskemä. "Tutustuitte hänen rouvaansa?" toisti hän saatuaan puhekykynsä takaisin.

_Dzhogendra_: "Niin, Rameshin aviopuolisoon."

_Annada Babu_: "Minä en oikein ymmärrä. Kenen Rameshin puolisoon?"

_Dzhogendra_: "Meidän Rameshimme! Matkustaessaan taanoin kotiinsa hän matkusti viettämään häitä."

_Annada Babu_: "Minä luulin hänen isänsä kuoleman tehneen sen tyhjäksi."

_Dzhogendra_: "Hänen häänsä vietettiin ennen isän kuolemaa."

Annada Babu, kerrassaan ymmällä, pyyhkieli päälakeansa. "Siinä tapauksessa hän ei voi naida meidän Hemiä!" virkkoi hän kotvan kuluttua.

_Dzhogendra_: "Niin ollen me tahtoisimme huomauttaa --"

_Annada Babu_: "Huomauttakaa, mitä tahdotte; tosiasiana pysyy, että kaikki häävalmistukset on jo suoritettu. Me olemme kirjoittaneet kaikille vieraillemme, ettei häitä voida viettää tänä sunnuntaina ja että ne on siirretty viikkoa tuonnemmaksi. Nyt te luullakseni arvelette, että meidän on jälleen kirjoitettava kaikille ja ilmoitettava, ettei koko asiasta tulekaan mitään?"

"Meidän ei tarvitse häitä enää siirtää; tarvitsee vain suorittaa eräs muutos, ja kaikki toimenpiteet voivat jäädä täyteen voimaansa", virkkoi Dzhogendra.

"Minkä muutoksen voisittekaan tehdä?" kysyi Annada Babu ihmeissään.

_Dzhogendra_: "Onhan se sangen ilmeistä. Meidän on asetettava Rameshin sijaan toinen sulhanen ja toimitettava vihkiminen suunnitelman mukaisesti ensi sunnuntaina. Muuten emme voi enää julkisuudessa näyttäytyä." Dzhogendra loi silmäyksen Akshaihin.

Akshain katse oli vaatimattomasti maahan luotuna.

_Annada Babu_: "Mistä löydätte niin pian uuden sulhasen?"

_Dzhogendra_: "Siihen nähden teidän ei tarvitse olla huolissanne."

_Annada Babu_: "Mutta teidän täytyy saada Hem suostumaan."

_Dzhogendra_: "Hän suostuu varmaan, kun kuulee, miten Ramesh on käyttäytynyt."

_Annada Babu_: "Hyvä, tehkää mitä tahdotte, mutta vahinko se sittenkin on. Ramesh oli hyvissä varoissa ja lahjakas ja sivistynyt mies. Vielä eilen me sovimme siitä, että hän häiden jälkeen asettuu Etavahiin, ja mitä onkaan senjälkeen tapahtunut!"

_Dzhogendra_: "Älkää olko enää siitä huolissanne, taatto. Antakaa Rameshin asettua Etavahiin, jos haluaa. Olisi parasta heti kutsua Hem. Ei ole paljon aikaa menetettävänä."

Hän lähti ja palasi hetkisen kuluttua Hemnalini mukanansa. Akshai piiloutui nurkkaan kirjakaapin taakse.

"Istuhan, Hem", sanoi Dzhogendra, "meillä on jotakin sanottavaa sinulle."

Hem otti sanaakaan sanomatta tuolin ja valmistautui kuulusteltavaksi.

"Eikö Rameshin käytös ole sinusta tuntunut mitenkään epäilyttävältä?" aloitti Dzhogendra esittääkseen oman tietonsa mahdollisimman varovaisesti.

Hemnalini vain pudisti päätänsä.

"Hän siirsi häät viikkoa tuonnemmaksi; mikä voi olla se syy, jota hän ei tahtonut meille ilmaista?"

"Jokin syy hänellä varmaan oli?" virkkoi Hemnalini katsettaan kohottamatta.

"Olet aivan oikeassa; jokin syy hänellä varmaan oli, mutta eikö juuri se seikka ole epäilyttävä?"

Hemnalini osoitti päätänsä pudistamalla olevansa toista mieltä.

Tämä sukulaisten sokea usko ärsytti Dzhogendraa. Hän ei yrittänytkään enää asiaa kaunistella, vaan puhkesi häikäilemättä puhumaan: "Muistattehan, kuinka Ramesh matkusti kotiin isänsä seurassa? Me emme kuulleet hänestä mitään pitkiin aikoihin, ja hänen käytöksensä tuntui meistä tietenkin omituiselta. Tiedätte myös, että hän aikaisemmin asui lähimpänä naapurinamme ja kävi meillä pari kertaa päivässä; palattuansa Kalkuttaan hän sitävastoin kaivautui jonnekin peninkulmien päähän eikä käynyt kertaakaan meitä tervehtimässä. Sittenkin te yhä luotitte häneen ja kutsuitte hänet seurustelemaan kuten ennenkin. Niin ei olisi voinut käydä, jos minä olisin ollut kotona."

Hemnalini oli yhä vaiti.

_Dzhogendra_: "Onko kumpikaan teistä yrittänyt ottaa selkoa hänen merkillisestä käyttäytymisestänsä? Herättikö se teissä vähintäkään uteliaisuutta? Te näytätte luottavan häneen lujasti."

Hemnalini ei virkkanut vieläkään mitään.

_Dzhogendra_: "Hyvä. Täytyy johtua päättelemään, että te tunnette luontaista vastenmielisyyttä kaikkia epäluuloja kohtaan. Toivottavasti uskotte, mitä nyt teille kerron. Minä menin itse siihen naisopistoon, josta oli taanoin teepöydässä puhe, ja sain kuulla, että Rameshin vaimo on siellä oppilaana ja että Ramesh oli aikonut jättää hänet loma-ajaksi sinne. Pari kolme päivää sitten tuli kuin salama selkeältä taivaalta johtajattaren kirje, josta Ramesh luki, ettei Kamilaa -- Rameshin vaimoa -- voitu pitää siellä loma-aikana. Koulu loppui tänään, ja koulun omnibus kuljetti Kamilan heidän entiseen asuntoonsa Dardzhiparaan. Minä lähdin itse sinne ja näin perille saapuessani Kamilan kuorimassa ja paloittelemassa omenaa ja Rameshin istumassa lattialla hänen edessään pistellen omenan kappaleita poskeensa. Minä vaadin Rameshilta selitystä, mutta hän ei suostunut meille mitään ilmoittamaan. Jos hän olisi vähänkään yrittänyt kieltää, että Kamila on hänen vaimonsa, olisimme ottaneet hänen sanansa täydestä ja yrittäneet vaimentaa epäilyksiämme, mutta hän ei tahtonut asiaa myöntää enempää kuin kieltääkään. Voitko sinä, Hem, kaiken tämän jälkeen yhä luottaa Rameshiin?"

Dzhogendra odotti vastausta, katse suunnattuna sisaren kasvoihin. Hemnalini oli omituisesti kalvennut, ja hänen kätensä puristivat suonenvedontapaisesti tuolin käsinojaa. Sitten hänen päänsä hervahti alas ja hän vaipui tajuttomana lattiaan.

Annada Babu oli surkean hädän vallassa. Hän kohotti tyttärensä päätä ja painoi sitä rintaansa huudahtaen: "Mikä sinun onkaan, rakkaani, mikä sinun onkaan? Älä usko sanaakaan siitä, mitä he kertovat! Se on kaikki valhetta."

Dzhogendra työnsi isänsä syrjään ja nosti Hemnalinin heti sohvaan. Vesiruukku oli saatavilla, Ja hän pirskoitteli pisaroita sisarensa kasvoille Akshain leyhytellessä uutterasti viuhkaa.

Hemnalini avasi pian silmänsä ja nousi säikähtyneenä. Sitten hän kääntyi isänsä puoleen ja huudahti: "Taatto, taatto, sano Akshai Babulle, että hänen on poistuttava."

Akshai laski vikkelästi viuhkan kädestänsä ja lähti eteiseen.

Annada Babu istuutui sohvaan Hemnalinin viereen ja silitti leppoisasti hänen hiuksiansa ja niskaansa. Hän kykeni ainoastaan huokailemaan ja huudahtelemaan: "Tyttö kultani, tyttö kultani."

Yht'äkkiä tulvahtivat tytön silmät täyteen kyyneliä ja hänen povensa alkoi väkivaltaisesti kohoilla. Hän nojasi päänsä isänsä polveen ja yritti tukahduttaa rajua tuskaansa.

"Älä ole milläsikään, kultaseni", kuului Annada Babu tuskin ymmärrettävästi lausuvan. "Minä tunnen Rameshin hyvin ja tiedän, ettei hän voisi missään tapauksessa meitä pettää. Dzhogen on varmaan erehtynyt."

Dzhogendran kärsivällisyys loppui. "Älä sinä, taatto, pettele siskoa turhilla toivoilla!" huudahti hän. "Jos nyt yrität säästää hänen tunteitansa, niin sitä pahempi hänelle jälkeenpäin. Suo hänelle tilaisuutta harkita asiaa."

Hemnalini kohotti päänsä isänsä polvelta, nousi istumaan ja katsoi Dzhogendraa suoraan silmiin. "Minä sanon sinulle peittelemättä, etten usko, ennenkuin kuulen sen häneltä itseltänsä." Samassa hän nousi horjuen jaloillensa. Annada Babu hypähti säikähtyneenä häntä tukemaan ja varjeli hänet kaatumasta.

Hemnalini tarttui Annada Babun käsivarteen, ja viimeksimainittu talutti hänet hänen, omaan huoneeseensa.

"Jätä minut hetkiseksi yksin, taatto; minä menen sitten nukkumaan", sanoi Hemnalini paneutuessaan pitkäkseen.

"Lähetänkö vanhan hoitajattaresi sinua viuhkomaan?" kysyi isä.

"Ei, kiitoksia, tahtoisin mieluummin olla yksin."

Annada Babu vetäytyi viereiseen huoneeseen. Hänen ajatuksensa palautuivat Hemin äitiin, joka oli kuollut tytön ollessa kolmen vuoden ikäinen. Hänen mieleensä muistui hänen antaumuksensa, kärsivällisyytensä ja koskaan ehtymätön hilpeytensä. Hänen sydäntänsä raateli pelko, miten tulisi käymään tyttären, jolle hän oli kaikkina kuluneina vuosina kokenut korvata äitiä ja joka oli kasvanut vainajan ilmetyksi kuvaksi. Hänen henkensä ei välittänyt erottavasta seinästä, ajatuksissaan hän polvistui tytön viereen ja lausui hänelle: "Rakas tyttäreni, minä rukoilen taivasta raivaamaan kaikki esteet sinun tieltäsi ja suomaan sinulle onnea koko iäksesi. Minä rukoilen saavani ennen äitisi luo lähtemistä nähdä sinut tyytyväisenä ja onnellisena varmassa suojassa sen miehen luona, jota rakastat!" Annada Babu kuivasi kostuneet silmänsä nutunliepeeseen.

Dzhogendra ei ollut millonkaan arvioinut naisen älyä suureksi, ja päivän tapahtumat vahvistivat hänen käsitystänsä. Mitäpä voikaan sukupuolelle, joka ei välittänyt selvimmästäkään todistuksesta? Nainen on aivan valmis kieltämään, että kaksi kertaa kaksi on neljä, jos kysymyksessä on hänen persoonallinen onnensa. Jos ymmärrys sanoo hänelle, että musta on mustaa, ja rakkaus väittää mustan olevan valkoista, niin ymmärrys parka joutuu surkeasti häviölle. Kuinka maailma naisista huolimatta yhä pysyy pystyssä, oli Dzhogendralle arvoitus!

Hän huusi Akshaita.

Akshai tulla nyhji huoneeseen. "Sinä olet kuullut kaikki. Mitä nyt on tehtävä?" kysyi Dzhogendra.

"Miksi sekoitat asiaan minut, poikaseni? Se ei koske minua. Minä olen käyttäytynyt pidättyvästi koko ajan. Ei ollut aivan oikein tehty, että vedit minutkin leikkiin!"

_Dzhogendra_: "Valituksesi otetaan huomioon myöhemmin. Toistaiseksi en näe muuta neuvoa kuin sen, että taivutamme Rameshin tunnustamaan koko asian Hemnalinille itsellensä."

_Akshai_: "Oletko mieletön! huuletko, että mies -- --?"

_Dzhogendra_: "Vielä parempi olisi, jos voisimme saada hänet Hemnalinille kirjoittamaan. Se tehtävä sopii sinulle. Mutta työhön on käytävä heti."

_Akshai_: "Sopiipa katsoa, mitä voin tehdä."

YHDESKOLMATTA LUKU

Ramesh ajoi samana iltana kello yhdeksän aikaan Kamila mukanansa Sealdahin asemalle. Hänen käskystään ajomies suuntasi matkan kiertoteitse Kalitolan katuja pitkin, ja Ramesh kurkisteli uteliaasti, kun vaunut vierivät erään talon ohi. Sen tutussa ulkomuodossa ei voinut havaita minkäänlaista muutosta.

Hän huokasi niin syvään, että Kamila säpsähti hereille horroksestansa ja kysyi, mikä häntä vaivasi. "Ei mikään", vastasi Ramesh ja painui jälleen nojaavaan asentoonsa pysyen siinä matkan perille saakka. Toisessa nurkassa istuva Kamila vaipui kohta jälleen uneen. Ramesh ei voinut vastustaa hänen pelkkään olemassaoloonsa kohdistuvaa hetkellistä vihankaunan virikettä.

He saapuivat asemalle hyvissä ajoin ja olivat pian sijoittuneet siihen toisen luokan osastoon, jonka Ramesh oli matkaa varten tilannut. Ramesh järjesti kuntoon Kamilan vuoteen toiselle alasijalle, pienensi lampun liekkiä, sulki uutimen ja sanoi: "Sinun makuullemenoaikasi on jo ohi; on parasta, ettet enää viivyttele."

"Enkö saa istua ja katsella, kunnes juna lähtee? Minä menen sitten kohta nukkumaan." Ramesh suostui, ja Kamila veti hunnun kasvoillensa ja asettui ikkunan pieleen katselemaan ihmisvilinää Rameshin istuessa taempana hajamielisesti silmäillen ulos. Juna oli juuri alkanut liikkua, kun hänen katseensa sattui erääseen myöhästyneeseen matkustajaan, joka hyppäsi vaunun tasanteelle ja jonka piirteet tuntuivat hänestä tutuilta.

Samassa Kamila alkoi ääneen nauraa. Ramesh kumartui katsomaan ja näki myöhään saapuneen henkilön rimpuilevan erään asema virkailijan käsissä, joka yritti häntä estää pääsemästä mukaan. Miehen onnistui kuitenkin jäädä junaan; virkailijan käteen jäi vain hänen kaulahuivinsa. Kun myöhästynyt kumartui ikkunasta sitä ottamaan, Ramesh tunsi hänet -- Akshaiksi.

Kamila ei voinut pitkään aikaan lakata nauramasta näkemällensä kahakalle.

"Kello on puoli yksitoista ja juna liikkeessä; sinun on parasta mennä nyt nukkumaan", virkkoi Ramesh.

Tyttö meni kuuliaisena vuoteeseensa, mutta ennen uneenvaipumista häntä yhä vielä tavan takaa kovin nauratti.

Ramesh sitävastoin ei voinut käsittää asiaa leikin kannalta. Hän tiesi, ettei Akshai ollut sisämaasta kotoisin; hänen sukunsa oli asunut Kalkuttassa useiden miespolvien ajan. Miksi olikaan hänellä niinmuodoin ollut sellainen epätoivoinen hätä päästä juuri tähän junaan? Ainoa mahdollinen selitys oli se, että hän, Ramesh, ja Kamila olivat alinomaisen silmälläpidon alaisina.

Se ajatus, että Akshai voisi toimittaa tiedusteluja hänen kotikylässänsä, tuntui Rameshista hirvittävältä: hänen maineensa joutuisi riitelevien puolueiden kiistakapulaksi, ja koko asia ilmenisi sanomattoman likaisena.

Hän voi hyvin kuvitella, millainen häpeänhälinä kylässä syntyisi. Kalkuttan laisessa suuressa kaupungissa voi aina löytää syvänteitä, mihin sukeltaa, maakylän matala vesi sitävastoin joutuu pienimmästäkin sysäyksestä ankaraan liikkeeseen. Mitä enemmän Ramesh asiaa ajatteli, sitä enemmän tämä mahdollisuus häntä kauhistutti.

Junan pysähtyessä Barrakpurissa Ramesh kurkisti ulos, mutta ei nähnyt Akshain astuvan pois junasta. Naihatiin jäi paljon matkustajia, mutta Akshai ei ollut niiden joukossa. Bogulassa Ramesh taasen kurkisti ikkunasta, mutta jälleen suotta. Oli ylen epätodennäköistä, että Akshai astuisi junasta millään muulla asemalla.

Vaikka Ramesh oli väsynyt, pääsi hän vasta myöhään uneen. Varhain aamulla juna saapui Goalundoon, niiden matkustajien pääteasemalle, jotka pyrkivät Itä-Bengaliin, ja Ramesh näki Akshain kiiruhtavan kohti jokialuksia, pää ja kasvot huivin peitossa, matkalaukku kädessään. Aluksen, joka kulki Rameshin kylän ohi, oli määrä lähteä vasta parin tunnin kuluttua, mutta laiturissa lepäsi toinenkin, täydessä höyryssä ja kärsimättömästi viheltäen. "Mihin tämä lähtee?" kysyi Ramesh.

"Länteen", kuului vastaus.

"Kuinka kauas?"

"Benaresiin, jos virrassa vettä riittää."

Ramesh sijoitti Kamilan heti erääseen hyttiin ja kiiruhti jälleen maihin hankkiakseen muonavaroja matkaa varten. Akshai oli sillävälin astunut ennen kaikkia muita matkustajia toisen aluksen kannelle asettuen sellaiseen kohtaan, josta saattoi nähdä koko väenpaljouden. Tämän aluksen matkustajat eivät pitäneet mitään erikoista kiirettä, koska lähtö oli vielä tuntien päässä. He kuluttivat odotusaikaa peseytyen ja uiden, keittivätpä jotkut itselleen ruokaakin rannalla.

Akshai otaksui Rameshin ja Kamilan menneen johonkin läheiseen ravintolaan aamiaiselle, mutta kun Goalundo oli hänelle outo, piti hän varmempana jäädä laivaan.

Vihdoin annettiin lähtömerkki, mutta Rameshista ei näkynyt vielä jälkeäkään. Matkustajat alkoivat virrata laivaan pitkin notkuvaa lankkua, joka oli siltana. Vihellyksen käydessä kiihkeämmäksi kiiruhtivat myöhästyneetkin laivaan, mutta Rameshia ei näkynyt nytkään uusien tulokasten enempää kuin jo laivalla olevienkaan joukossa.

Kaikki olivat laivassa, lankku oli vedetty pois ja kapteeni oli käskenyt nostaa ankkurin, kun Akshai vihdoin huudahti: "Minä tahtoisin päästä takaisin maihin!" Mutta kukaan ei hänestä välittänyt. Alus oli aivan likellä rantaa, joten hän voi hyppäämällä saavuttaa terra firman.

Rannalla ei Rameshista näkynyt jälkeäkään. Kalkuttaan menevä aamujuna oli vast'ikään lähtenyt, ja Akshai johtui päättelemään, että Ramesh oli hänet havainnut, ei ollutkaan lähtenyt kotipuoleensa, vaan oli palannut aamujunassa Kalkuttaan. Kalkuttan kokoiselta paikkakunnalta olisi ylen vaikea löytää piiloutunutta.

KAHDESKOLMATTA LUKU

Akshai vietti koko pitkän päivän Goalundossa ja lähti illalla postijunassa takaisin Kalkuttaan. Saavuttuaan perille varhain seuraavana aamuna hän meni ensi töikseen Dardzhparassa sijaitsevalle Rameshin asunnolle, mutta havaitsi oven olevan lukossa ja sai tietää, ettei siellä ollut kukaan käynyt.

Sitten hän lähti Kalitolaan, mutta sielläkään ei huoneissa ollut asujaimia. Niinpä hän siirtyi viereiseen taloon, Annada Babun luo, ja ilmoitti Dzhogendralle: "Hän on tiessään! Minä en saanut häntä käsiini."

"Mitä tarkoitat?" huudahti Dzhogendra.

Akshai kertoi yksityiskohtaisesti kokemuksensa. Dzhogendran Rameshiin kohdistuva epäluulo muuttui ehdottomaksi varmuudeksi, kun hän kuuli miehen paenneen Kamilan keralla heti Akshain havaittuansa. "Mutta", virkkoi hän, "tämäkään todistus ei meitä auta. Kysymyksessä ei ole vain Hemnalini; isä puhuu vielä yhtä mielettömiä, sanoo luottavansa yhä Rameshiin, kunnes saa kuulla kaikki hänen omasta suustansa. Asiat ovat kehittyneet niin pitkälle, että jos Ramesh tänään saapuisi ja sanoisi: 'Minä en voi vielä teille mitään ilmaista', niin isä suostuisi empimättä siihen, että hän nai Hemnalinin. Miten onkaan sellaisia ihmisiä käsiteltävä? Isä ei voi sietää, että Hemnalini mitenkään kärsii. Jos Hemnalini menee tänään hänen luoksensa ja vikisee tahtovansa mennä Rameshille, vaikka hänellä olisikin toinen vaimo, niin uskon varmaan, että hän suostuu. Meidän on jollakin tavoin puristettava Rameshista täysi tunnustus ja mitä pikemmin, sitä parempi. Älkäämme joutuko epätoivoon. Minä kävisin asiaan käsiksi itse, mutta en tiedä, miten siinä on meneteltävä, ja joutuisin luultavasti vain ankaraan riitaan Rameshin kanssa. Mutta nyt otaksun, että haluat peseytyä ja juoda hieman teetä."

Akshai toimitti pesunsa ja istuutui sitten juomaan teetä aivojen ankarasti työskennellessä. Hänen mietteensä keskeytti Annada Babu, joka astui sisään tytärtänsä taluttaen. Nähdessään Akshain Hemnalini pyörähti ja lähti huoneesta.

"Tämä on liikaa!" kiivastui Dzhogendra. "Kuulehan, taatto, sinä et saa rohkaista häntä tuollaiseen epäkohteliaisuuteen. Sinun pitäisi pakottaa hänet palaamaan." Samassa hän huusi: "Hem, Hem!" Mutta Hemnalini oli jo yläkerrassa.

Nyt puuttui asiaan Akshai. "Luulenpa, että teet minut mahdottomaksi, Dzhgen. Olisi paljon parempi, ellet virkkaisi hänelle mitään minusta. Anna ajan tehdä tehtävänsä! Jos nyt yrität häntä pakottaa, niin aiheutat korjaamattoman onnettomuuden."

Akshai tyhjensi kupposensa ja lähti. Tämän nuoren miehen kärsivällisyys oli ehtymätön. Kun merkit olivat epäsuotuisat, niin hän tiesi, ettei voinut tehdä mitään parempaa kuin istuutua odottamaan. Hänen mielenlaatunsa oli erittäin tasainen. Joutuessaan loukkauksen esineeksi hän ei paneutunut kopean näköiseksi eikä kääntynyt vihoissaan pois. Hän ei ollut suinkaan herkkätunteinen: ylenkatse ja torjuminen eivät häntä lainkaan liikuttaneet. Toverit voivat kohdella häntä mitä kopeimmin hänen silti silmäänsäkään räpähdyttämättä.

Hänen lähdettyänsä Annada Babu kohta haki Hemnalinin takaisin. Tytön poskista oli hävinnyt puna, ja silmien alla oli tummat renkaat. Huoneeseen astuessaan hän ei kohottanut katsettansa, sillä hän ei voinut katsoa Dzhogendraa silmiin. Hän tiesi veljen olevan kiukuissaan hänelle ja Rameshille, tiesi hänen jo langettaneen ankaran tuomion heistä kumpaisestakin ja varoi sen vuoksi hänen katsettansa.

Vaikka rakkaus olikin pitänyt yllä Hemnalinin luottamusta Rameshiin, ei järjen ääni kumminkaan ollut täysin vaimennettavissa. Pari päivää aikaisemmin hän oli Dzhogendralle julistanut luottavansa Rameshiin, mutta unettomien öiden yksinäisyydessä hänen uskonsa oli heikontunut.

Hän ei tosiaankaan keksinyt mitään todennäköistä selitystä Rameshin merkilliseen käyttäytymiseen. Hän yritti parhaansa mukaan torjua epäluuloa uskonsa varustuksesta, mutta epäilykset pommittivat ankarasti linnan takaporttia. Kuin äiti, joka kokee suojata lastansa painamalla sitä rintaansa vasten, painoi hän sydämellensä Rameshiin kohdistuvaa luottamusta tuomitsevien seikkojen käydessä häntä ahdistamaan. Mutta riittäisivätkö hänen voimansa yhä vielä hyökkäystä vastustamaan?

Annada Babu oli jälleen nukkunut viereisessä huoneessa ja tiesi, kuinka levottoman yön Hemnalini oli viettänyt. Hän oli käynyt useita kertoja huoneessa ja havainnut Hemnalinin valvovan. Huolestuneisiin kysymyksiinsä hän oli saanut vastaukseksi: "Miksi et itse nuku, taatto? Minä olen jo väsynyt ja nukun aivan pian."

Hemnalini nousi varhain ja meni katolle. Rameshin asunnossa olivat kaikki ovet ja ikkunat suljetut. Aurinko nousi verkalleen idänpuolisten kattojen yli, mutta Hemnalinista vastasyntynyt päivä tuntui niin ikävältä ja ilottomalta, että hän vaipui erääseen kattotasanteen kulmaukseen, peitti käsillään kasvonsa ja purskahti itkuun. Päivä tulisi kulumaan mielitietyn saapumatta. Juhlaisana ehtoonakaan ei voisi toivoa hänen tulevan eikä olisi edes sitä tyhjää lohdutusta, että tietäisi hänen olevan läheisyydessä.

Hänet säpsähdytti unelmista hereille isän ääni: "Hem, Hem!" Hän kuivasi nopeasti kyynelet ja vastasi: "Täällä, isä."

"Minä olen noussut myöhään tänä aamuna", virkkoi Annada Babu katolle ehdittyään ja silitteli hellästi tyttärensä olkapäätä.

Tyttäreen kohdistuva huolestuminen oli häirinnyt hänen lepoansa, ja hän oli vaipunut uneen vasta aamupuolella. Kasvoihin paistava aurinko oli hänet jälleen herättänyt, ja hän oli nopeasti pukeuduttuansa lähtenyt tytärtänsä katsomaan. Mutta huone oli tyhjä, ja se ajatus, että Hemnalini yhä etsi yksinäisyyttä, tuotti hänelle uutta tuskaa.

"Tulehan alas aamiaiselle, kultaseni", kehoitti hän.

Hemnalini ajatteli säikähtäen, että joutuisi istumaan teepöydässä Dzhogendraa vastapäätä, mutta tiesi, että jokainen tavallisesta elämänjärjestyksestä poikkeaminen huolestuttaisi isää; sitäpaitsi hänellä oli tapana aina täyttää isän kupponen, joten hän ei halunnut nytkään laiminlyödä tätä vähäistä huomaavaisuutta.

Ehdittyään ovelle hän kuuli Dzhogendran juttelevan jonkin toisen henkilön kanssa, ja hänen sydäntänsä vavahdutti ajatus, että siellä voisi, olla Ramesh, koska ei ollut todennäköistä, että kukaan muu tulisi niin aikaisin. Hän astui huoneeseen, koko ruumis väristen, ja näki -- Akshain! Se oli liikaa: hän kääntyi ja pakeni. Kun isä sitten oli hakenut hänet takaisin, niin hän istui isän viereen ja keskitti koko tarkkaavaisuutensa hänen teekupposeensa.