Part 4

Hän avasi kirjeen. Se oli hyvin lyhyt. "Akshai Babu kohteli teitä eilen kovin sopimattomasti", kirjoitti hän. "Miksi ette tullut tänä aamuna? Minä odotin teitä. Miksi välitättekään siitä, mitä Akshai Babu sanoo? Tiedättehän, etten koskaan ota huomioon hänen typeryyksiänsä. Tulkaa tänään hyvissä ajoin. Minä en ota käsille ompelustani." Ramesh luki rivien välistä, kuinka kovin Hemnalinin hellä, myötätuntoinen sydän oli kärsinyt, ja kyynelet kohosivat hänen silmiinsä. Tapahtuman jälkeen neidon oli tehnyt sanomattomasti mieli valaa palsamia hänen haavaansa, ja tämä mieliteko ei ollut jättänyt häntä rauhaan koko yönä ja aamuna, vaan oli pakottanut hänet sen vihdoin kirjeen avulla ilmaisemaan. Ramesh tajusi asian aivan selvästi.

Edellisestä illasta lähtien hän oli tuntenut, että asian todellinen tila oli Hemnalinille heti selitettävä, mutta eilinen kohtaus oli tehnyt asian entistä vaikeammaksi. Nyt hän tulisi esiintymään verekseltä kiinnisaatuna rikoksentekijänä, joka yrittää puolustellen päästä asiasta. Mikä pahempi: ilmitulo muodostuisi Akshain voitoksi, ja se ajatus tuntui ylen nöyryyttävältä.

Hän arveli Akshain täytyvän otaksua, että Kamilan mies oli joku toinen Ramesh-niminen, koska hän muussa tapauksessa tuskin olisi niin kauan vaiennut ja tyytynyt peitettyihin vihjauksiin, vaan olisi varmaan huutanut keksintönsä julki kaikilta katoilta. Nämä mietteet saivat Rameshin yrittämään siirtää epämieluisat seikat tuonnemmaksi, sen sijaan että olisi valinnut suoran tien.

Samassa saapui vielä toinenkin kirje. Ramesh avasi sen ja havaitsi sen olevan naisopiston johtajattarelta, joka kirjoitti Kamilan olevan niin epätoivoissaan koululle jäämisensä vuoksi, ettei hän, johtajatar, voinut ottaa hänestä vastataksensa; koulutyön oli määrä päättyä lauantaina, ja Rameshin piti valmistautua ottamaan hänet silloin kotiin.

Kamilan piti tulla kotiin lauantaina, ja häät oli määrätty vietettäviksi sunnuntaina!

"Ramesh Babu, teidän on tosiaankin annettava minulle anteeksi!" Akshai siinä syöksähti sisään asiain jouduttua tähän kriitilliseen vaiheeseen. "Jos olisin arvannut tuollaisen jokapäiväisen pilan teitä loukkaavan, olisin pysynyt vaiti. Ihmiset panevat muuten tavallisesti pilan pahaksensa, jos siinä piilee jotakin totta, mutta tässä tapauksessa ei ollut perää pahaakaan, joten en käsitä, miksi menetitte hyvän tuulenne toisten seurassa. Annada Babu sättii minua lakkaamatta, ja Hemnalini ei puhu minulle mitään. Minä kävin siellä tänään aamupäivällä, ja hän lähti pois huoneesta. Miksi olette kaikin minulle vihoissanne?"

"Minulla ei nyt ole tilaisuutta ryhtyä sitä selittämään. Minun täytyy pyytää anteeksi; minulla on kova kiire."

"Vai niin! Häävalmistuksia! Soittajatko vaativat hieman etukäteen, ja te ette tahdo menettää aikaa. Hyvä, minä en pidätä teitä kauemmin. Näkemiin!"

Akshain poistuttua Ramesh riensi kohta Annada Babun luo. Hemnalini oli arvannut hänen saapuvan varhain ja istui odotellen oleskeluhuoneessa. Käsityö lepäsi kokoonkäärittynä pöydällä ja pienoisurut olivat hänen vieressään. Hän oli kaiketi ajatellut tavanomaista soiton harjoittelua, mutta on olemassa toisenkinlaista soitantoa, jonka vain sielu kuulee, ja sen odotus eli myös hänen mielessään.

Hieno hymy väikkyi hänen huulillansa Rameshin astuessa huoneeseen, mutta häipyi kohta hänen kysyessään: "Missä on isänne?"

"Huoneessansa. Onko teidän välttämättä häntä puhuteltava? Hän tulee kohta alas teetä juomaan."

_Ramesh_: "Minun täytyy puhutella häntä heti. Kysymyksessä on erittäin kiireellinen asia."

_Hemnalini_: "Hyvä, te löydätte hänet huoneestansa."

Ramesh lähti.

Kiireellinen asia, eikö totta? Silloin täytyy tietenkin kaiken muun syrjäytyä! Rakkaudenkin on jäätävä ovelle odottamaan vuoroansa! Aurinkoinen syyspäivä tuntui huokaavan, kun sen ilojen aitan kultaiset ovet kimmahtivat kiinni. Hemnalini vetäytyi pois soittimensa luota ja istuutui ompeluksineen pöydän ääreen, mutta hänen siinä askarrellessa tunkihe näkymätön neula hänen sydämeensä. Rameshin tärkeä asia näytti vaativan aikaa, ja rakkaus sai käydä kerjuulla.

NELJÄSTOISTA LUKU

Annada Babun huoneeseen astuessaan Ramesh näki isännän nukkumassa nojatuolissaan, sanomalehti kasvoillansa. Rameshin yskähtäessä hän säpsähti hereille, ojensi tulijalle sanomalehden ja pyysi kiinnittää hänen huomiotansa kaupungissa raivoavan koleran aiheuttamaan pitkään vainajien luetteloon.

Ramesh kävi kuitenkin heti asiaan.

"Minä pyydän teitä siirtämään häät muutamia päiviä tuonnemmaksi", sanoi hän, "minulla on esteenä eräs erittäin tärkeä asia."

Tämä yllättävä tiedonanto karkoitti heti Kalkuttan vainajien luettelon Annada Babun mielestä. Hän tuijotti Rameshiin.

"Mitä tarkoitatte, Ramesh? Kaikki kutsukirjeet on jo lähetetty."

"Voisitte tänään kirjoittaa ja sanoa, että häät on siirretty viikkoa tuonnemmaksi, seuraavaan sunnuntaihin."

"Te saatte minut ihan sanattomaksi, Ramesh. Eihän ole kysymyksessä mikään oikeusjuttu, jonka käsittelyn voi siirtää tuonnemmaksi, ellei määrätty päivä satu oikein soveltumaan. Mikä onkaan teidän tärkeä asianne?"

_Ramesh_: "Se on erittäin kiireellinen. Sitä ei käy siirtäminen tuonnemmaksi."

Annada Babu horjahti takaisin nojatuoliinsa kuin rajuilman kaatama puu.

_Annada_: "Ei käy siirtäminen tuonnemmaksi! Sepä oivallinen ajatus, ihan erinomainen! Hyvä, tehkää, mitä tahdotte. Minä jätän teidän huoleksenne selittää asian kutsutuille vieraille. Jos joku minulta kysyy, niin minä sanon: 'Minä en tiedä yhtään mitään. Sulhasella on selko asioistansa, ja hän voi teille sanoa, milloin hänelle soveltuu mennä naimisiin.'"

Rameshin katse oli kaiken aikaa maahan luotuna. "Oletteko puhunut siitä Hemnalinille?" jatkoi Annada Babu.

_Ramesh_: "En, hän ei tiedä siitä vielä mitään."

_Annada_: "Hänen tulee heti saada se tietää. Häät ovat Hemnalinin yhtä hyvin kuin teidänkin."

_Ramesh_: "Minä ajattelin, että olisi parempi sanoa se ensin teille."

"Hem, Hem!" kutsui Annada Babu. Hemnalini tuli. "Mitä, taatto?"

_Annada_: "Ramesh sanoo, että hänellä on kiireellisiä toimitettavia; hänellä ei ole nyt aikaa mennä naimisiin."

Hemnalini kalpeni, ja hänen silmänsä etsivät Rameshin katsetta. Verekseltä tavattu rikoksentekijä ei olisi voinut näyttää syyllisemmältä.

Ramesh ei ollut aavistanut, että uutinen ilmoitettaisiin Hemnalinille näin kömpelöllä tavalla, ja hänen omat tunteensa sanoivat hänelle, miten järkyttävästi sellaisen häikäilemättömän tiedonannon täytyi vaikuttaa. Mutta ammuttu nuoli ei palaa, ja Ramesh tiesi, että tämä nuoli oli lävistänyt Hemnalinin sydämen.

Nyt ei ollut enää mitään keinoa karkean totuuden lieventämiseksi, sillä tosiasioita ei käynyt muuttaminen: naimisiinmeno täytyi siirtää tuonnemmaksi, Rameshilla oli kiireellisiä tehtäviä, eikä hän voinut ilmoittaa, mitä nuo tehtävät olivat. Miten hän asiaa kaunistaisi?

"Asia on teidän", virkkoi Annada Babu Hemnalinin puoleen kääntyen. "Teidän tulee ratkaista, mitä on tehtävä."

"Minä en tiedä siitä mitään, taatto." Hemnalini kohotti silmänsä, joiden katse oli kuin ukonpilveen sattuva painuvan päivän säde, ja lähti huoneesta. Annada Babu tarttui sanomalehteen ja oli lukevinansa, mutta itse asiassa hän oli ankaroissa mietteissä. Ramesh istui äänetönnä pari minuuttia, nousi sitten äkkiä ja lähti.

Hänen astuessaan isoon oleskeluhuoneeseen Hemnalini seisoi ikkunassa kadulle tuijotellen. Kaikilta sivukaduilta suikertava ihmisten paljous muistutti tulvivaa virtaa, ja kaikkien kasvoissa säteili tulevan juhlan odotus.

Ramesh epäröi astua hänen luoksensa ja jäi seisomaan kynnykselle, katse luotuna liikkumattomaan hahmoon. Avoimesta ikkunasta sisäänlankeavassa pehmeässä syysvalaistuksessa syntyi siinä kuva, joka oli jäävä lähtemättömäksi hänen mieleensä. Jokainen yksityiskohta -- posken viehkeä kaariviiva, hiusten kaunis runsaus, niskan hieno haituva, sen alla kimalteleva kultainen kaulakääty, vasemmalta olkapäältä sirosti valahtava vaate -- kaikki tuo teki pysyvän vaikutuksen hänen kipeihin aivoihinsa.

Hän astui vitkaan lähemmäksi. Tyttö ei ollut rakastajaansa huomaavinaan, katseli vain entistä tarkkaavammin katujen vilinää. Nuorukaisen ääni värähteli, kun hän keskeytti vaitiolon. "Minun täytyy pyytää teiltä jotakin."

Hemnalini tunsi hänen sanoissansa sykähtelevän tuskan ja kääntyi hänen puoleensa.

"Älä lakkaa minuun luottamasta!" huudahti nuorukainen. "Sano minulle, että luotat minuun aina. Taivas olkoon todistajanani, että olen aina pysyvä luottamuksesi arvoisena." Hän sinutteli neitoa ensi kerran.

Enempää hän ei saanut sanotuksi; kyynelet hämärsivät hänen katseensa.

Hemnalini katsahti häneen säälien, katsoi häntä suoraan silmiin. Sitten hänen mielensä äkkiä suli, ja kyynelet vierivät hänen poskillensa. Kun he seisoivat siinä vieretysten ikkunankomerossa, sattuivat heidän katseensa yhteen. Vaikka sanaakaan ei lausuttu, laskeutui heidän vaiheellensa leppoisa rauha, joka toi mukanansa taivaisen onnentunnon.

Syvään ja keventyneesti huoaten Ramesh keskeytti vaitiolon. "Tiedätkö, miksi minä ehdotin häitämme siirrettäviksi viikkoa tuonnemmaksi?" kysyi hän. Hemnalini pudisti päätänsä. Hän ei halunnut sitä tietää.

"Minä kerron koko asian, kun olemme naimisissa", virkkoi Ramesh. Viittaus uuteen olotilaan kohotti kevyen punan tytön kasvoihin.

Valmistautuessaan varhain iltapuolella ottamaan vastaan Rameshia Hemnalini oli hilpein mielin odottanut vilkasta keskustelua, tutunomaista tulevaisuudensuunnitelmien pohtimista ja kevein vedoin suoritettua odottavan onnen kuvailua. Hän ei voinut aavistaakaan, että muutaman minuutin kuluttua vakuuteltaisiin toisilleen uskollisuutta ja vuodatettaisiin kyyneleitä, että he mistään keskustelematta seisoisivat sanattomina vieretysten, ja yhtä vähän oli hänellä voinut olla käsitystä siitä, kuinka täydellinen mielenrauha ja epäluuloton luottamus oli oleva seurauksena.

"Sinun pitää heti mennä isän luo", virkkoi Hemnalini. "Hän oli ihan ärtynyt."

Ramesh lähti ilomielin, valmiina ottamaan vastaan jokaisen iskun, joka elämän kohtaloilla saattoi olla hänen varallensa.

VIIDESTOISTA LUKU

Rameshin astuessa jälleen huoneeseen Annada Babu loi häneen tutkivan katseen.

"Jos annatte minulle kutsuttujen luettelon", sanoi Ramesh, "niin minä kirjoitan tänään kaikille määräpäivän muutoksesta."

"Olette siis päättänyt siirtää häät tuonnemmaksi?"

"Olen kyllä, muuta neuvoa ei ole."

"Kuulkaahan, poikaseni", virkkoi Annada Babu, "painakaa mieleenne, että minä pesen käteni tähän asiaan nähden. Saatte järjestää sen kaikin puolin itse; minä en halua joutua naurun esineeksi. Jos teitä haluttaa tehdä naimisasiasta pelkkä lastenleikki, niin minun ikäiselläni miehellä ei voi olla siinä osaa eikä arpaa. Tässä on vieraiden luettelo. Minä olen jo kuluttanut koko joukon rahoja ja melkoisen määrän varmaankin suotta. Minun on mahdoton sillä tavoin rahoja tuhlata."

Ramesh selitti olevansa valmis suorittamaan kaikki kustannukset ja järjestämään asian joka suhteessa.

Hän teki lähtöä, kun Annada Babu jatkoi: "Oletteko jo päättänyt, missä alatte harjoittaa käytännöllistä toimintaanne naimisiin mentyänne, Ramesh? Arvatenkaan ette ajattele Kalkuttaa?"

"En, minä etsin sopivaa paikkaa sisämaasta."

_Annada Babu_: "Sisämaasta? Sepä järkevä ajatus. Etavah ei ole mikään kehno paikka. Ilmanala on ruoansulatukselle erittäin edullinen. Minä vietin siellä kerran kuukauden ajan ja huomasin voivani syödä kaksin verroin. Nähkääs, poikaseni, hän on minun ainoa lapseni, ja me emme olisi onnelliset, jos meidän täytyisi elää etäällä toisistamme. Senvuoksi toivon teidän valitsevan terveellisen paikkakunnan."

Koska Ramesh oli häntä loukannut, käytti Annada Babu hyväkseen tilaisuutta saadakseen hieman vaateliaat toivomuksensa huomioonotetuiksi. Nykyisessä mielentilassaan Ramesh olisi vastustelematta suostunut muuttamaan Tsherra Pundiin tai Garo-vuoristoon tai jollekin muulle sumunkietomalle kukkulalle, jos Annada Babu olisi sattunut ehdottelemaan Etavahin asemasta näitä paikkakuntia.

"Hyvä", virkkoi hän, "minä asetun asianajajaksi Etavahiin." Otettuaan tehtäväksensä peruuttaa kutsut hän meni menojansa.

Kohta hänen poistuttuansa saapui Akshai ja sai kuulla Annada Babulta, että Ramesh oli siirtänyt häänsä viikkoa tuonnemmaksi.

_Akshai_: "Tosiaanko? Mutta sehän ei käy päinsä! Hääthän on määrätty ylihuomiseksi."

_Annada_: "Sen ei pitäisi käydä päinsä. Minunlaiseni vanhanaikaiset ihmiset eivät menettele siten, mutta nykyaikaiselle nuorisolle on kaikki mahdollista."

Akshai paneutui ankaran vakavaksi, ja hänen aivonsa alkoivat vilkkaasti työskennellä. Vihdoin hän virkkoi:

"Luullessanne löytäneenne Hemnalinille hyvän miehen te suljette silmänne kaikilta muilta mahdollisuuksilta. Miehestä, jolle uskoo tyttärensä eliniäksi, pitäisi ottaa joka suhteessa täysi selko. Minkäänlaista varovaisuustoimenpidettä ei tulisi jättää käyttämättä, vaikkapa hän olisi itse taivaan enkeli."

_Annada_: "Jos Rameshin laista nuorta miestä pitää epäillä, niin silloin ei voi maailmassa luottaa kehenkään."

_Akshai_: "Onko hän maininnut mitään nimenomaista syytä?"

"Ei, hän ei ole ilmaissut meille mitään syytä", virkkoi Annada Babu korvallistaan raapaisten. "Kun sitä häneltä tiedustelin, niin hän puhui ylen tärkeistä tehtävistä."

Akshai kääntyi salatakseen iloista irvistystänsä. "Otaksun hänen ilmaisseen syyn tyttärellenne?"

_Annada_: "Todennäköisesti hän on sen tehnyt."

_Akshai_: "Eikö olisi parasta kutsua Hemnalini ja saada asiasta varmuus?"

"Olisipa kyllä." Annada Babu huusi Hemnalinin tulemaan. Saapuessaan ja nähdessään, kuka vieras oli, tyttö asettui isänsä taakse, joten Akshai ei voinut nähdä hänen kasvojansa.

"Onko Ramesh maininnut sinulle jonkin syyn häiden siirtämiseen?" kysyi Annada Babu.

"Ei." Hemnalini pudisti päätänsä.

_Annada Babu_: "Etkö ole häneltä sitä kysynyt?"

_Hemnalini_: "En."

_Annada Babu_: "Sepä merkillinen juttu! Siinäpä pari! Hän tulee ja sanoo: 'Minulla ei ole nyt aikaa ajatella naimisiinmenoa', ja sinä sanot: 'Hyvä, mennään naimisiin joskus toiste', ja asia on valmis."

Akshai asettui nyt Hemnalinin puolelle. "Oikeastaan", sanoi hän, "kun joku henkilö selvästi osoittaa, ettei tahdo ilmaista syitänsä, ei häneltä sovi niitä sen enempää tiedustella. Jos asia olisi ollut sellainen, että Rameshin olisi käynyt se ilmaiseminen, niin hän olisi epäilemättä sen tehnyt."

Hemnalinin kasvoihin kohosi närkästyksen puna. "Minä en tarvitse kenenkään vieraan mielipiteitä. Olen puolestani täysin tyytyväinen asiain tilaan." Samassa hän kiiruhti pois huoneesta.

Akshai kävi kiukusta viheriäksi, mutta pakottautui hymyilemään. "Se on maailman meno -- kun yrittää tehdä ystävälle palveluksen, saa haukkumisen palkaksensa. Se vain osoittaa, kuinka verrattoman arvokas tosi ystävyys on. Ystävänänne minä katson velvollisuudekseni ilmaista Rameshiin kohdistuvat epäilykseni, vaikka se onkin teille epämieluista ja vaikka minua senvuoksi herjaattekin. Minä en voi pysyä rauhallisena, kun näen vaaran teitä uhkaavan. Myönnän mielelläni, että se on heikkoutta. Mutta Dzhogendrahan saapuu huomenna. Jos hän kaikki kuultuansa suhtautuu ihan levollisesti sisarensa kohtaloon, niin minä en sano enää sanaakaan."

Annada Babu oli täysin selvillä siitä, että nyt oli otollinen hetki tiedustella Akshailta Rameshin käyttäytymisen todellista syytä; mutta se, joka pyrkii saamaan selkoa salaisuudesta, laskee helposti liikkeelle tuulispään, ja Annada ukko oli luonnostansa sellaisia kokeita vastaan.

Hänen tunteensa purkautuivat vieraaseen.

"Te olette liian epäluuloinen, Akshai! Koska teillä ei ole mitään todistuksia, ei teidän -- --"

Akshai kykeni huomattavassa määrässä hillitsemään itseänsä, mutta alinomainen torjuminen oli vihdoin kuluttanut loppuun hänen kärsivällisyytensä. "Kuulkaahan, Annada Babu", huudahti hän, "te otaksutte minulla olevan kaikenlaisia kehnoja vaikuttimia! Te teette ymmärrettäväksi, että minä kannan kaunaa tulevalle vävyllenne ja epäilen viatonta miestä. Minä en ole kyllin nokkela kyetäkseni opettamaan naisväelle filosofiaa enkä voi kehua osaavani kiistellä heidän kanssaan runoudesta; minä olen aivan tavallinen ihminen, mutta olen aina tuntenut teitä ja teidän perhettänne kohtaan vilpitöntä kiintymystä. Vaikka en kykenekään missään muussa suhteessa kilpailemaan Ramesh Babun kanssa, voin kuitenkin kehua, ettei minulla ole milloinkaan ollut mitään teiltä salattavaa. Minä voin ilmaantua eteenne ryysyihin puettuna ja anoa teiltä almua, mutta en kykene varkaan tavoin tunkeutumaan taloonne. Huomenna saatte tietää, mitä tarkoitan."

KUUDESTOISTA LUKU

Oli iltamyöhä, ennenkuin kaikki kirjeet olivat matkassa. Ramesh meni levolle, mutta ei päässyt uneen. Hänen ajatuksensa liikkuivat kahtena virtana, kirkkaana ja sameana, niinkuin Gangesin ja Dzhumnan yhtymävedet. Virrat sekaantuivat toisiinsa häiriten hänen lepoansa. Hetken aikaa hän kieriskeli kyljeltä toiselle, heitti sitten peitteen pois ja nousi.

Hän astui ikkunaan ja silmäili ulos. Kadun toisella puolella olivat rakennukset syvässä varjossa, toisella puolella niitä valaisi kirkas kuutamo. Ramesh seisoi siinä hiljaa mietteissään. Tuntui siltä, kuin olisi hänen sisin olemuksensa karistanut pois aineellisen ympäristön kahleet, vapautunut sen taisteluista ja huolista ja liitänyt äärettömän, iäti rauhallisen kaikkeuden helmaan.

Hän näki syntymän ja kuoleman, työn ja levon, alun ja lopun lakkaamattomana virtana kumpuavan näkyväisyyden äänettömältä ja äärettömältä taustalta rajallisuuden näyttämölle, hän näki miehen ja naisen rakkauden sukeltavan tämän maailman tähtivaloon siitä rajattomuudesta, jossa ei ole valoa enempää kuin pimeyttäkään.

Ramesh nousi verkalleen katolle. Hänen katseensa suuntautui Annada Babun taloon. Yksikään ääni ei häirinnyt hiljaisuutta. Kuutamo ja varjo kutoivat kudelmaansa talon seinään, vesikourujen alle, ovien ja ikkunoiden väripintoihin ja katon laastitukseen. Kuinka ihmeellistä! Tuolla, tuossa mitättömässä talossa, kuhisevan kaupungin sydämessä, asui ihmeellinen olento vaatimattoman ylioppilasneidon hahmossa.

Pääkaupungissa vilisi Rameshin kaltaisia ihmisiä -- asianajajia, oppineita, vieraita ja maan omia asukkaita. Miksi piti yksin hänen osaksensa tulla jumalallisen suosion merkki, kaikkien muiden jäädessä sitä vaille? Miksi pitikään juuri hänen olla se, joka oli seisonut ikkunan ääressä tuon neidon rinnalla syysauringon leppoisassa loisteessa ja oli nähnyt koko luomakunnan keinuvan salaperäisen riemun rajattomalla merellä? Millainen ihme se olikaan! Ihme, joka oli muuttanut toiseksi hänen sisimmän sielunsa ja koko maailman hänen ympärillänsä!

Hän käyskeli katolla edestakaisin, kunnes yö oli kulunut pitkälle. Laskeva kuu oli piiloutunut vastapäätä olevan talon taakse, ja yön pimeys levisi yli maan, taivaankannen vielä hohdellessa häipyvän valon jäähyväissuuteloa.

Rameshin uupuneet jäsenet värisivät vilusta, ja hänet valtasi äkkinäinen pelko iskien kyntensä hänen sydämeensä. Aamulla hänen piti jälleen käydä elämän areenalle taistelemaan. Taivaan kasvoissa ei ollut yhtäkään huolen piirrettä, mikään taukoamaton toimeliaisuus ei häirinnyt kuutamon hiljaista kirkkautta, mikään ei keskeyttänyt yön rauhaa, ja koko maailmankaikkeus lukemattomine tähtinensä lepäsi alinomaisesta liikkeestänsä huolimatta ikuisen rauhan helmassa; ainoastaan ihmisen levoton taistelu on lakkaamaton. Onnessa samoin kuin onnettomuudessakin on inhimillinen elämä taukoamatonta kamppailua ylivoimaa vastaan.

Toisaalla äärettömyyden ikuinen rauha, toisaalla maailman ikuinen taistelu! Kuinka voivatkaan ne molemmat olla olemassa toistensa rinnalla? Omia vaikeuksiansa hautoen Ramesh pakostakin johtui hetkiseksi mietiskelemään tuota ratkaisematonta kysymystä.

Äsken oli hänelle ilmestynyt näkynä Rakkaus, luomiston ikuisessa ja rajattomassa rauhassa. Nyt hän näki Rakkauden maailman koskettamana, elämän tungoksessa, pahoinpideltynä. Kumpi näky oli oikea, kumpi pelkkä harhakuva?

SEITSEMÄSTOISTA LUKU

Dzhogendra palasi seuraavana päivänä aamujunassa sisämaanretkeltänsä. Oli lauantai, ja sunnuntaina piti Hemnalinin viettää häitänsä, mutta Dzhogendra ei taloa lähestyessään havainnut jälkeäkään odottamistansa juhlavalmistuksista. _Debdar-köynnöksiä_ ei näkynyt kuistikkoa koristamassa, ja yleensäkään ei talo millään tavoin eronnut likaisista ja rumista naapureistansa.

Hän pelkäsi saavansa kuulla ikävän uutisen äkillisestä sairastumisesta, mutta ehtiessään sisään ei näkynyt merkkiäkään mistään sellaisesta. Hänelle oli varattu aamiainen, ja Annada Babu istui pöydän ääressä sanomalehteä lukien, puolillaan oleva teekupponen edessänsä.

"Kuinka Hem voi?" huudahti Dzhogendra astuessaan huoneeseen.

_Annada Babu_: "Hän voi aivan hyvin."

_Dzhogendra_: "Miten on häiden laita?"

_Annada Babu_: "Ne kuuluvat olevan seuraavana sunnuntaina."

_Dzhogendra_: "Miksi ne on siirretty tuonnemmaksi?"

_Annada Babu_: "Kysy mieluummin ystävältäsi. Ramesh Babu ilmoitti meille vain, että hänellä on tärkeitä tehtäviä ja ettei häitä voida viettää sunnuntaina."

Dzhogendra manaili mielessään isänsä velttoutta. "Kun minä olen poissa, niin täällä joutuvat asiat kamalan sekasorron valtaan, taattoseni", sanoi hän. "Mitä tärkeitä tehtäviä hänellä voisikaan olla? Hän on oma herransa. Hänellä ei ole ketään sukulaisia, jotka voisivat tulla kysymykseen. Jos hän on joutunut pulaan jonkin liikeasian vuoksi, en käsitä, mikä häntä voisi estää sitä teille ilmoittamasta. Miksi tyydyittekään hänen esityksiinsä?"

"Eihän hän ole tiehensä juossut! Tiedustele mieluummin häneltä itseltänsä."

Dzhogendra tyhjensi teekupposensa yhdellä siemauksella ja riensi matkaan. "Odotahan, Dzhogen", huusi Annada Babu hänen jälkeensä, "miksi pidät sellaista kiirettä? Ethän ole vielä mitään syönyt!" Mutta Dzhogendra oli jo äänen kantamattomissa. Hän syöksyi naapuritaloon ja harppoi portaita ylös huutaen "Ramesh, Ramesh!" Mutta Rameshista ei näkynyt jälkeäkään, vaikka Dzhogendra etsi häntä makuuhuoneesta, oleskeluhuoneesta, katolta ja alakerrasta. Tutkimuksensa suoritettuaan hän tapasi palvelijan ja kysyi, missä herra oli. "Hän lähti ulos varhain aamulla", kuului vastaus.

"Milloin hän palaa?"

Palvelija tiesi, että Ramesh oli ottanut mukaansa vaatteita ja sanonut palaavansa vasta neljän tai viiden päivän kuluttua, mutta minne hän oli matkustanut, ei mies tietänyt.

Dzhogendra oli mietteliään näköinen istuutuessaan jälleen aamiaispöytään.

"No, mitä kuuluu?" kysyi Annada Babu.

"Eihän tässä ole paljoa odottamista", vastasi hänen poikansa jurosti. "Tulee mies, joka haluaa naida tyttärenne, ja te ette välitä mitään hänen olostaan ja elostaan, vaikka hän asuu viereisessä talossa!"

"Mutta hän oli täällä vielä eilen illalla!" virkkoi Annada Babu.

"Sinä et tietänyt mitään siitä, että hän matkustaa pois", huudahti Dzhogendra, "ja hänen palvelijansa ei tiedä, minne hän on matkustanut! Siinä on jotakin epäilyttävää. Asia ei näytä minusta ollenkaan miellyttävältä, taattoseni. Kuinka voitkaan suhtautua siihen niin kylmästi?"

Tämä lausunnon johdosta Annada Babu piti velvollisuutenansa ryhtyä pohtimaan asemaa vakavasti.

"Mitä tämä kaikki sitten merkitsee?" kysyi hän ottaen juhlallisen ilmeen, jota tilaisuus tuntui vaativan.

Ramesh oli edellisenä iltana tosiaankin päässyt kovin helposti pälkähästä, mutta oli liian kokematon sitä ymmärtääkseen. Hän otaksui sanoneensa, mitä sanoa tarvitsi, kun oli selittänyt joutuneensa tärkeihin tehtäviin, ja oli nyt lähtenyt selvittelemään asioitansa siinä uskossa, että tuo selitys soi hänelle täyden toimintavapauden.

_Dzhogendra_: "Missä on Hemnalini?"

_Annada Babu_: "Hän on juonut teensä tänä aamuna tavallista aikaisemmin ja on lähtenyt yläkertaan."

"Tyttö parka!" huudahti Dzhogendra. "Hän on luultavasti siinä määrin häpeissään Rameshin omituisen käyttäytymisen vuoksi, ettei tahdo tulla näkyviini." Dzhogendra lähti yläkertaan lohduttamaan häpeävää ja huolestunutta sisartansa. Hemnalini oli yksinään isossa oleskeluhuoneessa. Kuullessaan Dzhogendran askelet hän tarttui nopeasti kirjaan ja oli lukevinansa. Dzhogendran astuessa huoneeseen hän laski kirjan kädestään ja tervehti veljeänsä hilpeästi:

"Kas vaan, milloin sinä olet saapunut? Sinä et näytä voivan niin hyvin kuin olisi toivottavaa."