Part 14

Sitten tuli salama selkeältä taivaalta. Iäkäs Radzhballah päätti yht'äkkiä naida erään lesken tuttavapiiristänsä, eikä mikään voinut saada häntä aikeestansa luopumaan. Hän torjui kaikki vastaväitteet sanomalla: "Nykyinen vaimoni ei ole oikea puolisoni, sillä hän ei tunnusta minun uskoani. Olisi kerrassaan väärin, jos hänen tähtensä jättäisin naimatta naisen, jonka elämä ja uskonto, sydän ja sielu liittävät kiinteästi minuun."

Yleisestä paheksumisesta huolimatta Radzhballah päätti naida lesken hindulaisia menoja noudattaen.

Nalinakshan äiti valmistautui lähtemään pois miehensä luota ja muuttamaan Benaresiin. Nalinaksha harjoitti silloin vapaata lääkärinammattia Rangpurissa. Hän luopui siitä heti ja selitti äidille aikovansa lähteä hänen kerallansa tuohon pyhään kaupunkiin.

"Poikani", virkkoi vanha nainen kyynelsilmin, "meidän vakaumuksemme ovat erilaiset. Miksi haetkaan itsellesi suotta vaikeuksia?"

"Ei tule olemaan mitään erilaisuutta", vastasi Nalinaksha, joka syvästi tunsi isän petoksesta äidille koituneen häpeän ja oli päättänyt ottaa äidin onnen ylimmäksi silmämääräksensä. Niinpä he lähtivät yhdessä Benaresiin. Pian sen jälkeen äiti tiedusteli, eikö poika aikonut etsiä itselleen puolisoa.

Nalinaksha oli pahassa pulassa. "Miksi sen tekisinkään, äiti?" kysyi hän. "Minä olen nykyiseen olooni tyytyväinen."

Äiti arvasi hänen epäröintinsä syyn. Irtautuessaan entisestä olopiiristänsä Nalinaksha oli luopunut paljosta, mutta ei voinut mennä niin pitkälle, että olisi solminut avioliiton Brahma Samadzhin ulkopuolella.

Varoen missään nimessä olemasta hänen esteenänsä äiti vastasi: "Rakas poikani, minun puolestani voit viettää naimattomana koko ikäsi. Ota vaimoksesi kenet hyväksi näet; minun taholtani sinun ei tarvitse pelätä minkäänlaista vastustusta."

Nalinaksha harkitsi asiaa muutaman päivän ja ilmoitti sitten päätöksensä.

"Äiti", virkkoi hän, "minä tuon kotiin sinun mielesi mukaisen miniän, kelpo tytön, jonka kanssa elät aina sovinnossa ja joka ei milloinkaan aiheuta sinulle ikävyyttä." Niin hän lähti Bengaliin etsimään itsellensä morsianta.

Siitä, mitä myöhemmin tapahtui, kerrotaan eri tavoin. Toiset sanovat hänen salaa matkustaneen johonkin maakylään ja naineen orpotytön, joka kohta kuoli; toiset taas epäilevät tätä huhua. Akshai puolestansa arveli hänen olleen aikeissa mennä naimisiin, mutta muuttaneen mieltänsä ratkaisevalla hetkellä.

Olipa asia miten tahansa, joka tapauksessa otaksui Akshai, ettei Nalinakshan äiti ollenkaan vastustaisi ehdotettua liittoa -- päinvastoin: hän olisi iloinen, jos poika valitsisi itselleen vaimon sydämensä taipumusta noudattaen, ja kaukaa saisi etsiä niin viehättävää morsianta kuin Hemnalini. Sitäpaitsi tulisi rakastettava Hem kohtelemaan anoppiansa asianmukaisen kunnioittavasti ja välttämään kaikkea, mikä saattaisi herättää pahennusta. Aivan lyhyen tutustumisen nojalla Nalinaksha tulisi vakuutetuksi siitä, että hän oli sellainen kuin olla pitikin.

Akshai neuvoi niinmuodoin tutustuttamaan nuoret henkilöt toisiinsa mahdollisimman pian.

NELJÄSKYMMENES LUKU

Kohta Akshain lähdettyä Dzhogendra nousi yläkertaan. Annada Babu ja Hemnalini parhaillaan keskustelivat tuttavallisesti oleskeluhuoneessa. Annada Babu näytti joutuvan hieman hämilleen nähdessään poikansa. Häntä hävetti teepöydässä sattunut mielenpurkaus ja tavanomaisen mielentyyneyden tilapäinen järkkyminen. Senvuoksi hän nyt tervehti Dzhogendraa tavallista sydämellisemmin.

"Tulehan, Dzhogendra, tule ja istu tänne, poikaseni!"

"Kuule, taatto", aloitti Dzhogendra, "sinä ja Hemnalini ette näytä enää liikkuvan minnekään kotoa. Alinomainen nurkissa nuhjaileminen ei voi olla teille hyväksi."

"Niinpä kyllä", vastasi Annada, "me olemme aina olleet kotihiiriä. Hemnalinia ei olekaan helppo saada houkutelluksi ulos."

"Minua et saa tehdä syypääksi, taatto", huomautti Hemnalini. "Tiedäthän, että olen valmis lähtemään kanssasi minne haluat."

Vaikka ponnistus tuntuikin epämieluisalta, yritti tyttö kuitenkin saada toiset vakuutetuiksi siitä, ettei aikonut sulkeutua suruinensa neljän seinän sisäpuolelle. Hän tahtoi saada heidät uskomaan, että seurasi vilkkain mielenkiinnoin ulkomaailman tapahtumia.

"Huomenna on kokous", virkkoi Dzhogendra, "voisitpa mennä sinne Hemin kanssa."

Annada Babu tiesi tyttärensä luonnostaan karttavan kaikkia julkisia kokouksia ja loi häneen kysyvän katseen.

"Kokous!" huudahti Hemnalini teennäisen vilkkaasti. "Kuka siellä puhuu?"

_Dzhogendra_: "Tohtori Nalinaksha."

_Annada_: "Nalinaksha?"

_Dzhogendra_: "Niin; hän on erittäin etevä puhuja, ja mikä tärkeämpää: hänen elämäntarinansa on aivan harvinainen. Se osoittaa tavatonta uhrautuvaisuutta, tavatonta lujuutta! Sellaisia ihmisiä löytyy vain yksi miljoonasta!" Kumminkaan Dzhogendra ei ollut paria tuntia aikaisemmin tietänyt Nalinakshasta muuta kuin epämääräisiä huhuja!

"Kuulehan, taatto", virkkoi Hemnalini näennäisesti hyvinkin innostuneena, "meidän täytyy epäilemättä mennä kuulemaan tuota täydellisyyden esikuvaa."

Annada Babua tuo innostus ei suinkaan vakuuttanut, mutta jonkinlaista helpotusta hän sentään tunsi. Kunhan Hemnalini, vaikkapa vastahakoisestikin, alkaisi jälleen seurustella ihmisten kanssa, niin hän tulisi piankin ennalleen. Lähimmäistensä kanssa seurusteleminen on paras sielullisten häiriytymäin parannuskeino.

"Olkoonpa menneeksi", sanoi hän Dzhogendralle, "vie sinä meidät huomenna kokoukseen ja pidä huolta siitä, että ehdimme sinne ajoissa. Mutta kerro minulle, mitä Nalinakshasta tiedät. Hänestä kuulee kerrottavan monenlaisia."

Dzhogendra aloitti hyökkäämällä juorukelloja vastaan yleensä.

"Ylen uskovaiset", alkoi hän, "luulevat taivaan suoneen heille erikoisoikeuden häpäistä ja panetella lähimmäisiänsä ilman erotusta. Ei ole armottomampia ja ilkeämielisempiä ihmisiä kuin nuo hurskastelijat!" Dzhogendran närkästys kuohui yli laitojensa.

"Minä olen aivan samaa mieltä, aivan samaa mieltä", toisteli Annada Babu tyynnytellen. "Pohtiessaan aina lähimmäisensä puutoksia ihminen muuttuu äreäksi, ahdasmieliseksi ja epäluuloiseksi."

"Kuulehan, taatto", huudahti Dzhogendra, "eihän vain ole tarkoituksesi minua ivailla? Tiedäthän, etten ole noiden hurskaiden ihmisten kaltainen; minä voin kiittää yhtä hyvin kuin moittiakin. Minä olen aina valmis sanomaan mielipiteeni henkilölle vasten kasvoja ja tarvittaessa tukemaan sitä nyrkeilläni!"

"Mitä hullutuksia, Dzhogen", kiiruhti Annada vastaamaan, "enhän minä tietenkään sinua ajatellut. Tunnenhan toki sinut!"

Dzhogendra esitti nyt Nalinakshan tarinan kohdistaen kertomuksensa esineeseen kaikki käytettävänänsä olevat ylistyssanat.

"Yksinomaan äitinsä onnea silmällä pitäen", päätti hän esityksensä, "Nalinaksha tukahdutti luonnolliset taipumuksensa ja lähti Benaresiin, ja kaikki nuo ystäväsi, taattoseni, ovat käyttäneet tilaisuutta hyväksensä keksiäkseen häntä häpäiseviä juttuja. Minä puolestani ihailen hänen menettelyänsä. Mitä arvelet sinä, Hem?"

"Minä olen samaa mieltä kuin sinä", vastasi Hemnalini.

"Minä tiesin Hemin hyväksyvän hänen käyttäytymisensä", jatkoi Dzhogendra. "Uskon varmaan, että hän tilaisuuden tarjoutuessa menettelisi yhtä uhrautuvasti tehdäkseen isänsä onnelliseksi."

Annada loi tyttäreensä hellän katseen. Hemin kasvoihin nousi heleä puna, ja hän painoi hämmentyneenä katseensa alas.

YHDESVIIDETTÄ LUKU

Annada Babu ja Hemnalini palasivat kokouksesta myöhään iltapäivällä.

"Se oli todellinen nautinto", huomautti vanha herra istuutuessaan teepöydän ääreen.

Sen enempää hän ei asiaa selitellyt, mutta ajatukset askarruttivat häntä siinä määrin, ettei hän ollenkaan huomannut, kun Hemnalini teen juotuansa lähti yläkertaan.

Esitelmän pitäjä -- tuo Nalinaksha - oli näyttänyt hämmästyttävän nuorekkaalta puhuja-korokkeella seisoessaan. Vaikka hän olikin jo ehtinyt miehuudenikään, olivat hänen kasvonsa kuitenkin säilyttäneet nuoruuden tuoreuden. Sitäpaitsi oli hänen olemuksessaan salaperäisen vakavuuden ilme, joka näytti johtuvan hänen sisimmästä tajunnastansa.

Hänen esityksensä aiheena oli "Menettäminen" ja sen ytimenä ajatus, ettei ilman menettämistä saada todellista voittoa. Se, minkä me saavutamme ponnistuksetta, ei ole todellista voittoa; ainoastaan se, minkä hankimme uhrauksien nojalla, tulee varsinaisimmassa ja syvimmässä merkityksessä meidän omaksemme. Henkilö, joka näkee käsinkoskettavan omaisuutensa liukuvan pois käsistään, on tosin onneton, mutta itse asiassa ihmisen sielu juuri menettäessään saa voiman voittaa menetetyn takaisin, vieläpä korkoinensa. Jos voimme menettäessämme taivuttaa päämme, laskea kätemme yhteen ja sanoa: "Tämä on lahja -- kieltäymyksen lahja, kärsimyksen lahja, kyynelten lahja", niin vähäpätöisinkin käy merkittäväksi, katoovainen muuttuu iäiseksi, ja se, mikä sitä ennen on ollut jokapäiväisen käytännön väline, muuttuu palvontamme esineeksi, jota aina säilytämme sydämemme temppelin aarrekammiossa.

Hänen sanansa olivat tehneet Hemnaliniin syvän vaikutuksen. Kun hän nyt istui hiljaisissa haaveissaan katolla, tähtivälkkeisen taivaan alla, niin hänen sydämensä oli täysi, ja maa ja taivas eivät enää tuntuneet hänestä autiolta tyhjyydeltä.

Esitelmätilaisuudesta palattaessa Dzhogendra virkkoi Akshaille:

"Oletpa tosiaankin keksinyt erittäin otollisen miehen, epäilemättä! Mutta aika mystikko hän on! Puolet hänen puheestansa oli minulle hepreaa."

"Tauti on määriteltävä, ennenkuin sairaalle voi määrätä tarpeelliset lääkkeet", vastasi Akshai. "Hemnalini kärsii Rameshin aiheuttamasta pettymyksestä, ja nyt tarvitaan mystikkoa, jotta hän jälleen terästyisi. Meidänlaisistamme tavallisista ihmisistä ei ole apua. Näitkö, kuinka hänen kasvonsa säteilivät pojan paukuttaessa?"

_Dzhogendra_: "Näin kyllä. Oli aivan selvää, että juttu häntä miellytti, mutta siitä ei suinkaan vielä seuraa, että hän on valmis tarjoamaan puhujalle kätensä."

_Akshai_: "Jos me olisimme puhuneet, sinä tai minä, niin hän ei olisi siinä määrin ihastunut. Askeettisuus, kuten tiedät, herättää naisissa voimakasta kiintymystä. Kalidasa kuvailee runoelmassaan, kuinka Uma kuoletti lihansa erään askeetin vuoksi. Näetkös, Dzhogen, jos esittelet Hemnalinille jonkun muun, niin hän vertailee tulokasta Rameshiin, ja vertauksen tulos on edullinen vain viimeksimainitulle. Mutta Nalinaksha ei ole tavallinen kuolevainen -- kenenkään mieleen ei voi johtua hänen vertaileminen johonkin toiseen. Jos esität hänelle kenen hyvänsä muun nuoren miehen, niin hän arvaa, miksi niin menettelet, ja koko hänen olemuksensa nousee kapinoimaan. Jos taas voit jonkin tekosyyn nojalla kutsua Nalinakshan tänne ja esitellä heidät toisilleen, niin hän ei epäile mitään. Siirtyminen kunnioittavasta ihailusta kihlautumiseen tapahtuu silloin vähitellen ja helposti."

_Dzhogendra_: "Minusta ei ole sellaisiin oveluuksiin; minä puhun mieluummin suuni puhtaaksi, ja täytyypä tunnustaa, ettei poika tee minuun erinomaista vaikutusta."

_Akshai_: "Kuulehan, Dzhogen, jos sallit ennakkoluulojesi asiaan vaikuttaa, niin siitä ei tule mitään. Ethän voi edellyttää kaiken olevan ihan makusi mukaista. Me emme saavuta milloinkaan tarkoitustamme, ellet voi vaikuttaa Hemnaliniin niin, että hän kerrassaan unohtaa Rameshin. Älä ollenkaan luule, että voit siihen päästä väkivalloin. Sinun tulee noudattaa neuvoani kirjaimellisesti, jos haluat onnistua."

_Dzhogendra_: "Seikka näes on se, että Nalinaksha on minulle hieman liian mystillinen. Minusta tuntuu kiusalliselta olla tekemisissä sellaisen henkilön kanssa. Siinä voi joutua ojasta allikkoon."

_Akshai_: "Kuulehan, veikkoseni, jos kastut, niin se on oma syysi. Sinä vapiset jo pelkän varjon nähdessäsi. Kun oli kysymys Rameshista, olitte sokeat alusta alkaen. Teillä oli mitä parhaat ajatukset Rameshista: hän ei voinut ketään pettää, hän oli Sankaratsarijan jälkeen suurin filosofi, vuosisadan lahjakkain kirjailija ja niin edespäin. Minä puolestani en ollut häneen siinä määrin ihastunut: olen nähnyt paljon hänenlaisiansa, henkilöitä, joilla on aina kaikkein ylevimmät ihanteet. En kuitenkaan uskaltanut koskaan avata suutani; te ette olisi missään tapauksessa uskoneet, että minunlaiseni mitätön voisi arvostella häntä mistään muusta syystä kuin kateudesta. Uskon sinun nyt oivaltavan, että sellaisia yli-ihmisiä on paras palvoa matkan päästä; sisartansa ei liene hyvä heidän haltuunsa uskoa. Mutta palatkaamme pääasiaan. Muista sanskriitti-sananlaskua: 'Oas toisen karkoittaa'. Minun ehdottamani keino on nyt ainoa mahdollinen, joten sinun ei pidä sitä morkkailla."

_Dzhogendra_: "Kuulehan, Akshai, sinä et saa minua milloinkaan uskomaan, että olet ensimmäisenä nähnyt, mikä Ramesh on miehiänsä, vaikka sitä tuhat kertaa toistelisit. Todellisuudessa sinä suhtauduit häneen niin ennakkoluuloisesti, ettei mikään hänen tekonsa sinulle kelvannut; senvuoksi sinun on turha yrittää vaikuttaa minuun korkeammalla viisaudellasi. Paina nyt mieleesi, että jos on kysymyksessä juonien punominen, saat tehdä sen yksin; älä ollenkaan odota apua minulta. Tuo Nalinaksha ei minua miellytä, siinä kaikki." Dzhogendran ja Akshain astuessa yhdessä Annadan huoneeseen Hemnalini pujahti pois toisesta ovesta.

"Hän on varmaan katsonut ikkunasta ja nähnyt meidän tulevan", mietti Akshai. Hän istuutui hymyillen Annada Babun viereen, tarttui teekuppiin ja lausui: "Nalinakshan sanat menevät sydämeen, ja se johtuu siitä, että ne tulevat sydämestä."

"Hänellä on epäilemättä kykyä", virkkoi Annada Babu.

"Kykyä!" huudahti Akshai. "Paljon enemmänkin! Hän on hurskain ihminen, mitä maa päällänsä kantaa!"

Vaikka Dzhogendra olikin Akshain liittolainen, ei hän kuitenkaan voinut olla huudahtamatta: "Kunpa et puhuisi hurskaista ihmisistäsi! Taivas meitä pyhimyksistänne varjelkoon!" Sen sanoi Dzhogendra, joka vielä edellisenä päivänä oli ylenmäärin kiittänyt Nalinakshan mielenaateluutta ja soimannut hänen moittijoitansa ilkeiksi panettelijoiksi!

"Ei, Dzhogendra", virkkoi hänen isänsä, "tuolla tavoin et saa puhua. Minä puolestani otaksun mieluummin, että ihmiset, jotka näyttävät hyveellisiltä, todellakin ovat sellaisia. Minä voin toisinaan erehtyä, mutta se on varmaan parempi kuin jos alinomaa epäilisin hyviä ihmisiä toivoen terävänäköisyyttäni senvuoksi kiitettävän. Nalinaksha ei ole lainannut ajatuksiansa. Hänen aineksensa ovat peräisin hänen henkilökohtaisista elämyksistänsä, ja minusta hänen puheensa kaikui raikkaalta ja elähdyttävältä. Tekopyhä henkilö ei sellaiseen pysty. Sellaista puhetta ei käy keräileminen laina-aineksista, yhtä vähän kuin kemisti kykenee aineita sekoittamalla tekemään kultaa. Minä olisin mielelläni mennyt häntä kiittämään."

"Pelkään vain, ettei hänen terveytensä kestä sellaisia ponnistuksia", huokasi Akshai.

"Mitä, eikö hänen terveytensä ole hyvä?" huudahti Annada Babu.

"Hän ei pidä siitä riittävästi huolta. Hän kuluttaa päivänsä rukoillen ja pyhiä kirjoja tutkistellen eikä pidä silmällä terveyttänsä."

"Siinä hän menettelee kovin väärin", lausui Annada, "meillä ei ole oikeutta laiminlyödä ruumistamme; me emme ole sitä itse luoneet. Kunhan saisin tilaisuutta, parantaisin hänet aivan pian. Terveytensä säilyttämiseksi tarvitsee vain noudattaa muutamia yksinkertaisia sääntöjä. Ensinnäkin -- --"

Dzhogendralta loppui kärsivällisyys. "Tuo ei kuulu ollenkaan asiaan, taatto! Nalinaksha Babu on ihan terve. Nähdessäni hänet tänään iltapäivällä tulin ajatelleeksi, että sellaisen hurskaan elämän täytyy olla ruumiillisessakin suhteessa edullista. Tekeepä melkein mieleni itse sitä koetella."

"Enpä tiedä, Dzhogendra", väitti Annada edelleen, "Akshain huomautus lienee aivan oikea. Useimmat suuret miehemme kuolevat nuorina. He tekevät isänmaallensa huonon palveluksen laiminlyömällä terveyttänsä. Se ei ole oikein. Tiedätkö, Dzhogendra, minä luulen sinun erehtyvän Nalinakshaan nähden. Hän on kelpo mies. Pitäisi vain häntä neuvoa huolehtimaan terveydestänsä."

"Kuulkaahan", sanoi Akshai, "minä tuon hänet tänne ja esittelen teidät; luulenpa, että olisi hyvä, jos kerran hänen kanssaan vakavasti keskustelisitte. Nytpä johtuu mieleeni: se kasvimehu, jota minulle suosittelitte tutkintojen aikana, oli erinomaisen vahvistavaa. Se on kaikkein hienoin virkistysaine henkisen työn tekijälle. Ottakaa te vain Nalinaksha Babu käsiteltäväksenne, niin -- --"

Dzhogendra hypähti seisaalleen. "Akshai, sinä saat minut ihan suunniltani! Sinä jaarittelet ihan mielettömiä. En voi tätä enää sietää." Samassa hän syöksyi pois huoneesta.

KAHDESVIIDETTÄ LUKU

Ennen Hemnalinin asiain onnetonta käännettä Annada Babun terveys oli aina ollut erinomainen, mutta siitä huolimatta hän oli alinomaa nauttinut sekä eurooppalaisten että kotimaisten lääkärien määräämiä rohtoja. Mutta nyt hänen ei tehnyt ollenkaan niitä mieli. Niin kauan kuin hänen ruumiillinen raihnautensa oli ollut pelkkää luulottelua, hän oli lakkaamatta siitä jutellut, mutta nyt, kun hänen terveytensä tosiaankin horjui, hän ei viitannut sanallakaan vaivoihinsa.

Hän oli ihan uupuneena vaipunut istualleen nukkumaan, kun Hemnalini, kuultuansa portaista Dzhogendran askelet, laski neulomuksen kädestänsä ja kiiruhti ovelle varoittamaan veljeä olemaan häiritsemättä nukkuvaa. Hämmästyksekseen hän huomasi Dzhogendran tuoneen mukanansa Nalinakshan! Hän aikoi nopeasti vetäytyä toiseen huoneeseen, kun Dzhogendra ehti hänet pidättää.

"Hem!" huusi hän. "Tässä on Nalinaksha Babu. Salli minun esitellä hänet."

Hem jäi hämmentyneenä paikoilleen, Nalinaksha astui lähemmäksi ja kumarsi kohottamatta katsettaan hänen kasvoihinsa.

Sillävälin oli Annada Babu herännyt ja kutsui tytärtänsä. Hem palasi hänen luoksensa ja ilmoitti kuiskaten Nalinaksha Babun saapuneen.

Dzhogendra toi vieraansa sisään, ja Annada Babu kiiruhti häntä vastaan sanoakseen hänet tervetulleeksi.

"Me olemme tosiaankin onnelliset nähdessämme teidät luonamme!" huudahti hän. "Hem, kultaseni, älä juokse pakoon, istu tänne. Tämä on tyttäreni Hem, Nalinaksha Babu. Me olimme äskettäin kuulemassa esitelmäänne ja nautimme siitä kovin. Teidän esittämänne ajatus -- ettemme milloinkaan menetä sitä, minkä olemme todella omaksemme saaneet, ja että epätäydellinen omaksensa valloittaminen itse asiassa merkitsee menettämistä -- tuo ajatus tuntui minusta sisältävän syvän totuuden. Eikö totta, Hem? Varsinaisena koettimena on itse menettämisen tosiasia. Se meille osoittaa, oliko asia todella omamme vai eikö. Minä esitän teille pyynnön, Nalin Babu. Jos voisitte pistäytyä silloin tällöin täällä juttelemassa, tekisitte meille suuren ilon. Me emme liiku paljoa ulkosalla. Tapaatte varmaan tyttäreni ja minut tästä huoneesta, tulittepa mihin aikaan tahansa."

Nalinaksha katsahti Hemnalinin kasvoihin ennenkuin vastasi:

"Ette saa pitää minua itserakkaana saivartelijana, vaikka viljelenkin runsaasti sanoja puhujalavalla seisoessani. Ainoastaan ylioppilaiden innokkaitten kehoituksien vuoksi minä ollenkaan suostuin puhumaan -- minä en osaa karkoittaa kiusaavia ihmisiä -- mutta luulenpa säikähdyttäneeni heidät niin, etteivät tule pyytämään toista samanlaista annosta! Pojat eivät tahdokaan salata sitä tosiasiaa, että kolme neljännestä puheestani jäi heiltä käsittämättä. Te olitte siellä tekin, Dzhogen Babu, ja voitte uskoa, että kelloon luomanne merkitsevät silmäykset minuun tehosivat!"

"Ette saa panna sitä pahaksenne", virkkoi Dzhogendra, "ellen voinutkaan joka kohdassa seurata, oli syy varmaan riittämättömän älyni."

_Annada_: "Niin, Dzhogen, on olemassa asioita, joita oppii käsittämään vasta määrättyyn ikään ehdittyänsä."

_Nalinaksha_: "Niin, ja määrätyssä iässä ollen ei tarvitse kaikkea käsittää."

_Annada_: "Ohimennen sanoen, Nalin Babu, on eräs seikka, josta minun täytyy teille huomauttaa. Luoja on lähettänyt teidänlaisenne ihmiset maailmaan suorittamaan määrättyjä tehtäviä, ja senvuoksi te ette saa pitää ruumistanne vähäarvoisena. Henkilöitä, joilla on jotakin antamista, tulee muistuttaa, etteivät tuhlaa pääomaansa, koska he muuten menettävät antamiskykynsä."

_Nalinaksha_: "Kun opitte minut lähemmin tuntemaan, niin luulenpa teidän huomaavan, etten minä halveksi mitään tässä maailmassa. Syntyessäni olin kerrassaan toisten armeliaisuudesta riippuvainen. Tarvittiin monen henkilön työtä ja vaalintaa, jotta henkeni ja ruumiini vähitellen varttuivat. Olisi sopimatonta vaateliaisuutta, jos mitään halveksisin. Mitä ei voi itse luoda, sitä ei ole myöskään oikeus hävittää."

_Annada_: "Aivan oikein, aivan oikein! Jotain samansuuntaista lausuitte puheessannekin."

_Dzhogendra_: "Minun täytyy nyt lähteä; olen luvannut olla jossakin, mutta älkää antako sen itseänne häiritä."

_Nalinaksha_: "Minun on pyydettävä teiltä anteeksi, ennenkuin lähdette, Dzhogen Babu. Vakuutan teille, ettei tapanani yleensä ole ihmisten ymmälle saattaminen. Minä lähden mieluummin minäkin; voimme kävellä kappaleen matkaa yhdessä."

_Dzhogendra_: "Ei, jääkää toki, olkaa hyvä. Ette saa minusta välittää. Minä en voi istua kauan yhdessä paikassa."

_Annada_: "Älkää Dzhogenista välittäkö, Nalinaksha Babu. Hän tulee ja menee, miten mieli tekee, ja häntä on vaikea saada pysymään alallansa."

Dzhogendran mentyä Annada Babu kysyi, missä Nalinaksha asui. Nalinaksha nauroi.

"En voi sanoa asuvani juuri missään tätä nykyä. Minulla on paljon tuttavia, jotka kuljettavat minua mukanansa. Se on minulle sangen mieluista, mutta toisinaan kaipaa sentään lepoa ja rauhaa, ja niin on Dzhogen Babu hankkinut minulle asunnon viereisestä talosta. Tämä teidän katunne on varmaan rauhallinen paikka."

Annada Babu oli kovin mielissään, mutta jos olisi tullut silmänneeksi tytärtänsä, olisi hän havainnut tämän kasvoissa äkillisen tuskan vävähdyksen. Viereinen talo oli se, jossa Ramesh oli asunut.

Tällä hetkellä ilmoitettiin teen olevan valmiina, ja niin siirryttiin alakertaan.

"Hem, kultaseni, tarjoa Nalin Babulle kuppi teetä", kehoitti Annada.

Vieras kuitenkin kohteliaasti torjui tarjotun virvokkeen.

_Annada_: "Mitä tämä merkitsee, Nalin Babu? Ettekö tosiaankaan halua teetä? Ainakin hieman leivoksia?"

_Nalinaksha_: "Minun täytyy todellakin pyytää anteeksi."

_Annada_: "Te olette lääkäri, joten en voi antaa teille määräyksiä. Minä puolestani pidän teetä soveliaana tekosyynä, jonka nojalla sopii kolmeneljä tuntia päivällisen jälkeen juoda jokin määrä kuumaa vettä, joka nähdäkseni edistää ruoansulatusta. Ellette ole tottunut teetä juomaan, sopii se erikoisesti miedontaa teitä varten."

Nalinaksha loi aran katseen Hemnaliniin, jonka ilme osoitti; että hänen kieltäytymisensä oli tehnyt kiusallisen vaikutuksen ja että neito luuli arvaavansa sen syyn. Katse yhä häneen suunnattuna Nalinaksha jatkoi: "Pelkään herättäneeni teissä väärinkäsitystä. Älkää suinkaan luulko minulla olevan mitään teidän tottumuksianne vastaan. Aikaisemmin oli tapanani säännöllisesti juoda teetä, minä nautin vieläkin sen tuoksusta ja voin varsin hyvin ymmärtää mieltymyksenne. Mutta te kenties ette tiedä, että äidilläni on hyvin ankarat käsitykset rituaalisesta puhtaudesta, ja kun hänellä oikeastaan ei ole maailmassa ketään muuta kuin minä, on minun vältettävä kaikkea, mikä voisi häiritä hyviä välejämme. Senvuoksi olen kokonaan luopunut teen nauttimisesta. Mikäli teenjuonti tuottaa teille mielihyvää, otan mielihyväänne osaa, ja arveluni eivät suinkaan estä minua nauttimasta vieraanvaraisuuttanne."