Part 13

"Eikö keskusteleminen käy yhtä hyvin päinsä teepöydässä?" huudahti Dzhogendra. "Sinä vain tuet Hemin hupsuutta, taatto. Siten menetellen te vielä ajatte minut kerrassaan pois kotoa."

"Etkö ole vielä juonut teetä, taatto?" kysyi Hemnalini tuntien äkkiä omantunnonvaivaa.

_Dzhogendra_: "Tee ei ole mikään runollinen mielikuva; sitä ei sada itsestään rusottavalta illan taivaalta. Kupit eivät täyty itsestään eivätkä tule luoksesi sinun istuessasi jossakin katon kulmassa! Sen tiedät sanomattakin!"

Annada Babu riensi Hemnalinin avuksi. "Minä olen tänään mieluummin teetä juomatta."

_Dzhogendra_: "Mitä, taatto, aiotko kääntyä täydelliseksi lihankiduttajaksi? Miten käy sitten minun? Enhän minä voi elää kauniista ilmasta?"

_Annada_: "Ei, tässä ei ole kysymys mistään lihankiduttamisesta. Minä nukuin viime yön huonosti ja tahdon sen vuoksi koetella pienen raittiuden vaikutusta."

Totta puhuen oli Annada Babu aikaisemmin Hemnalinin kanssa keskustellessaan useasti nähnyt mieleensä kuvastuvan täyden teekupposen, mutta tänään ei ollut niin käynyt. Jouduttuaan jälleen tavalliseen vireeseensä Hemnalini oli jutellut todella tutunomaisesti isänsä kanssa katon rauhallisessa kulmauksessa johtuen käsittelemään syvempiä seikkoja kuin milloinkaan ennen. Huoneisiin siirtyminen olisi voinut aiheuttaa kerrassaan kohtalokkaan häiriön, se olisi karkoittanut ilmautumaan pyrkivät ajatukset kuin säikähtyneet kauriit, joten Annada Babu oli tänään torjunut teekannun houkutukset.

Hemnalini ei uskonut isänsä vakavasti aikovan parantaa unettomuuttansa pidättymällä tavanomaisesta iltajuomastansa. "Tulehan, taatto, sinun pitää juoda teetä!" huudahti hän, ja Annada Babu kiiruhti hänen kanssaan alas unohtaen unettomuudenpelkonsa.

Huoneeseen astuessaan hän mielipahaksensa näki Akshain jo istuvan pöydän ääressä. Hem oli vastikään löytänyt entisen itsensä, mutta Akshain näkeminen aiheuttaisi varmaan takaiskun! Oli kuitenkin liian myöhäistä ryhtyä tilannetta korjaamaan, sillä Hemnalini oli jo hänkin ehtinyt huoneeseen. Akshai nousi heti.

"Kuulehan, Dzhogen, on parasta, että nyt lähden", virkkoi hän. Mutta kaikkien ihmeeksi Hemnalini lausui vain: "Minkä tähden, Akshai Babu? Onko teillä niin kova kiire? Juokaahan sentään ensin kuppi teetä."

Akshai istuutui jälleen. "Minä olen jo juonut kaksi kuppia ennen teidän tuloanne. Kenties suoriudun toisesta mokomasta, jos minua ahdistatte."

Hemnalini hymyili. "Emmepä ole tottuneet teitä ahdistelemaan."

"Se on totta", myönsi Akshai, "minä olen siksi ymmärtäväinen, etten milloinkaan kieltäydy hyvästä asiasta, kun siihen tarjotaan tilaisuutta."

"Älköön niin ollen myöskään hyvä asia kieltäytykö sinusta, kun sinä tarjoudut sille! Voisiko pappikaan antaa sinulle parempaa siunausta?" virkkoi Dzhogendra.

Pitkän väliajan jälkeen oli keskustelu jälleen täydessä käynnissä Annada Babun teepöydän ympärillä. Hemnalini ei ollut milloinkaan nauranut äänekkäästi, mutta nyt hänen naurunsa toisinaan kaikui yli keskustelun. Hän kiusoitteli isäänsä: "Kuulehan, taatto, Akshai Babu unohtaa itsensä kerrassaan. Hän voi aivan hyvin, vaikka ei ole moneen päivään nauttinut lääkemarjakkeita. Jos niistä olisi jotakin apua, niin täytyisi ainakin hänen päätänsä kivistää."

_Dzhogendra_: "Se veitikka on kääntynyt uskottomaksi isän pillereille!"

Annada Babu nauroi hilpeästi. Se seikka, että perheenjäsenet jälleen laskivat leikkiä hänen marjakerasiansa kustannuksella, näytti hänestä todistavan sopusointuisuuteen palaamista, ja hänen mielensä tuntui vapautuvan vaikeasta taakasta.

"Huomaan kyllä, mihin tähtäätte", virkkoi hän. "Te yritätte heikontaa hänen uskoansa. Hän on ainoa elossaoleva marjakkeitteni nauttijoista, ja nyt te aiotte järkyttää hänen uskollisuuttansa."

"Olkaa huoletta, Annada Babu", sanoi Akshai, "Akshai ei koskaan vaihda vakaumustansa."

_Dzhogendra_: "Akshai on kuin väärä raha: yritä sitä vaihtaa, niin joudut ikävyyksiin!" Hilpeyden puuska karkoitti Annada Babun teepöydän vaiheilla liihotelleen synkän pilvenlongan.

Seurustelu olisi luultavasti jatkunut pitemmällekin, ellei Hemnalini olisi pyytänyt anteeksi, että hänen täytyi lähteä hoitamaan hiuksiansa. Akshaikin muisti samassa jonkin velvollisuuden ja lähti pois.

"Kuulehan, taatto, me emme saa enää viivytellä", sanoi Dzhogendra, jäätyään yksin isänsä seuraan, "meidän täytyy naittaa Hem."

Annada Babu tuijotti häneen säikähtyneenä.

"On liikkeellä paljon juoruja hänen ja Rameshin kihlauksen purkautumisesta", jatkoi Dzhogendra. "Minä en voi enää taistella yksin käsin, kuten tähän saakka. Jos saisin kertoa koko totuuden, tukkisin helposti juoruilijain suut, mutta Hemin vuoksi en voi puhua vapaasti, joten minun täytyy taistella ääneti. Äskettäin minun täytyi löylyttää Akhil. Kuulin näet hänen puhuneen liikoja. Jos saamme hänet pian naimisiin, niin juorut taukoavat eikä minun tarvitse kierrellä hänen ainoana ritarinansa alinomaa sonnustaen itseäni taisteluun. Minä kehoitan sinua mitä innokkaimmin olemaan siirtämättä asiaa enää tuonnemmaksi."

_Annada_: "Mutta kenen kanssa hänen sitten on mentävä naimisiin, Dzhogen?"

_Dzhogendra_: "Kysymykseen voi tulla yksi ainoa mies. Olisi vaikea löytää ketään toista kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut ja mitä on juoruttu. Kysymykseen tulee ainoastaan vanha Akshai rukkamme. Hän ei ole hevillä säikähdytettävissä. Sano hänelle, että hänen on nautittava lääkemarjake, ja hän nauttii sen. Kehoita häntä naimaan, ja hän nai."

_Annada_: "Oletko mieletön, Dzhogen? Luuletko Hemin suostuvan menemään Akshaille?"

_Dzhogendra_: "Minä kyllä pidän huolen siitä, että hän suostuu, kunhan et sinä puutu asiaan."

"Ei, Dzhogen, ei", huudahti isäukko, "minä en voi nähdä, että sinä koetat parhaasi mukaan Hemiä suostutella; sinä vain kiusaat ja peloitat häntä. Jätä hänet rauhaan vähäksi aikaa. Tyttö parka on joutunut kovia kokemaan; ei ole syytä yllyttää häntä menemään heti naimisiin."

"Minä en aio harjoittaa minkäänlaista painostusta; koetan olla mahdollisimman hienotunteinen ja lauhkea. Luuletko, etten osaa jutella riitelemättä?"

Dzhogendran tapoihin ei kuulunut antaa ruohon kasvaa jalkojensa alla. Kun Hemnalini jälleen tuli huoneestansa, hän sanoi heti: "Hem, minä haluaisin keskustella kanssasi."

Hemin sydän alkoi tykyttää vilkkaammin. Hän seurasi hitaasti veljeänsä oleskeluhuoneeseen ja odotti, että hän aloittaisi.

"Oletko huomannut, kuinka raihnaiselta isä näyttää?" kysyi Dzhogendra.

Hemnalini ei vastannut mitään, mutta hänen ilmeensä osoitti, kuinka huolestunut hän oli.

_Dzhogendra_: "Usko minua: hän kääntyy vakavasti sairaaksi, ellemme ryhdy mihinkään toimenpiteisiin."

Äänensävy ilmaisi hänen pitävän sisartansa syypäänä isän huonoon terveydentilaan. Hemnalini katseli lattiaan ja sormieli _sarinsa_ reunaa. "Mikä on mennyttä, se on mennyttä", jatkoi Dzhogendra, "mitä enemmän valitat menneitä, sitä suurempi häpeä meille. Jos tahdot saada taaton todella rauhoittumaan, tulee sinun hävittää tämä onneton asia ihan olemattomiin." Hän odotti jännittyneenä vastausta, katse kiinteästi sisareen suunnattuna.

"Sinun ei tarvitse pelätä, että minä milloinkaan taaton mieltä pahoitan siitä puhumalla", virkkoi Hemnalini hämmentyneenä.

_Dzhogendra_: "Sen tiedän, mutta se ei vielä riitä tukkimaan ihmisten suuta."

"Niin, mutta kuinka voin saada sen aikaan?" kysyi Hemnalini.

_Dzhogendra_: "On ainoastaan yksi keino saada juorut loppumaan."

Hemnalini tiesi, mitä keinoa Dzhogendra tarkoitti ja vastasi nopeasti: "Eikö olisi hyvä toimittaa taatto vaihteeksi maalle? Me voisimme pysytellä poissa kolme-neljä kuukautta, ja sillävälin juorut ennättäisivät loppua."

"Siitä ei olisi täyttä apua. Sinun täytyy saada taatto vakuutetuksi siitä, että mielesi on levollinen. Ellet sitä tee, niin asia yhä pahenee eikä hän toivu koskaan entiselleen."

Hemnalinin silmiin kihosivat äkkiä kyynelet, jotka hän nopeasti pyyhki.

"Mitä siis tahdotkaan minun tekevän?" kysyi hän.

"Minä tiedän, että se kuulostaa sinusta epämieluisalta, mutta jos tahdot nähdä kaikki onnellisina, niin sinun tulee mennä heti naimisiin."

Hemnalini vaikeni kuin huumautuneena.

Dzhogendra jatkoi kärsimättömästi: "Te tytöt teette mielellänne kärpäsestä härkäsen. Samoin on käynyt lukemattomien muiden ennen sinua. Jokin seikka on tehnyt naimisiinmenon mahdottomaksi; sitten he kaikessa rauhassa valitsevat itsellensä toisen, ja asia on valmis. Muutenhan tapahtuisi perheitten piirissä alinomaa sellaisia seikkoja, joista romaaneissa kerrotaan, ja elämä kävisi sietämättömäksi. Sinä kenties et häpeä esittää julkisesti melodraamaa tähän tapaan: 'Minä luovun maailmasta ainiaaksi ja pysyttelen täällä talon katolla taivaaseen tuijotellen; minä vaalin tuon kunnottoman pettäjän muistoa sydämessäni ja palvon sitä sakramenttina.' Mutta meidät häpeä vie hautaan. Nai joku kunnon nuorukainen ja luovu koko tuosta kurjasta näyttelemisestä niin pian kuin suinkin."

Hemnalini tajusi varsin hyvin julkisen melodraamallisuuden mielettömyyden, joten Dzhogendran pistopuhe viilsi häntä kuin veitsi.

"Olenko milloinkaan sanonut luopuvani maailmasta ja pysyväni naimattomana?"

"Ellei se ole tarkoituksesi, niin mene naimisiin. Jos selität, ettet voi rakastaa ketään miestä, ellei hän ole puolijumala, täytyy sinun luonnollisesti pysyä naimattomana. Tämän maailman asiat ovat harvoin haluamassamme järjestyksessä. Meidän on tyytyminen siihen, mitä voimme saavuttaa, ja suhtauduttava siihen ihmisinä."

"Miksi ivailet minua tuolla tavalla?" huudahti Hemnalini kovin loukkaantuneena. "Olenko minä puhunut sinulle jotakin rakkaudesta?"

_Dzhogendra_: "Myönnän, ettet ole mitään puhunut, mutta minä olen huomannut erinäisiä seikkoja. Kun olet joutavista tai epäoikeutetuista syistä suhtautunut karsaasti hyväätarkoittaviin ystäviin, niin olet empimättä ilmaissut tunteesi. Mutta sinun tulee myöntää, että kaikkien ystäviesi joukossa on eräs, joka on onnessa ja onnettomuudessa, kunnian ja häväistyksen päivinä pysynyt sinulle uskollisena ja jota sen vuoksi syvästi kunnioitan. Jos tahdot saada miehen, joka on valmis uhraamaan elämänsä sinun onneksesi, niin tiedät, mistä hänet löydät. Jos taas taivut melodraamaan -- --"

Hemnalini nousi. "Minä pyydän sinua olemaan puhumatta minulle tuolla tavoin. Jos taatto käskee minua menemään naimisiin jonkun henkilön kanssa, niin minä menen. Odota, kunnes olen tottelematon, ennenkuin puhut melodraamasta."

Dzhogendran sävy muuttui kohta leppoisammaksi. "Rakas Hem, älä ole minulle vihainen. Tiedäthän, että minä jotakin harmitellessani helposti puhun harkitsemattomasti, mitä sattuu mieleeni johtumaan. Me tunnemme toisemme lapsuudesta saakka, ja minä tiedän varsin hyvin, kuinka herkkätunteinen sinä olet ja kuinka hellästi taattoa rakastat." Dzhogendra lähti etsimään isäänsä.

Annada Babu istui huoneessaan. Hän oli tuntenut omantunnon vaivoja ajatellessaan Dzhogendran peloittelevan sisartansa ja oli jo lähtemässä heidän keskusteluansa lopettamaan, kun Dzhogendra astui sisään. Annada Babu odotti, että poika aloittaisi.

"Kuulehan, taatto, Hemnalini suostuu menemään naimisiin", virkkoi Dzhogendra. "Sinä kenties luulet minun harjoittaneen ankaraa painostusta saadakseni hänet myöntymään, mutta niin ei suinkaan ole laita. Hän suostuu ottamaan Akshain mieheksensä, kunhan sinä nimenomaisesti sanot, että hänen tulee se tehdä."

"Pitääkö minun se hänelle sanoa?"

"Pitää. Ethän voine odottaa hänen tulevan omasta aloitteestansa luoksesi sanomaan: 'Tuleeko minun mennä naimisiin Akshain kanssa?' Jos arkailet itse puhua asiasta hänelle, niin voithan valtuuttaa minut toimittamaan käskysi hänelle."

"Ei missään tapauksessa!" huudahti Annada Babu. "Minä sanon itse hänelle, mitä on sanottavaa. Mutta miksi pidät sellaista kiirettä? Minun mielestäni olisi syytä odottaa muutamia päiviä."

"Ei, taatto; jos alamme odottaa, niin varmaan tulee jotakin esteeksi. Me emme voi sallia asiain jatkuvan tällä tavalla."

Kukaan perheen jäsen ei kyennyt pitämään puoliansa Dzhogendraa vastaan, kun hän oli vakavissaan; hän ei vääjännyt vähääkään, ja Annada Babukin häntä salaa pelkäsi.

"Hyvä, minä puhun siitä hänelle", sanoi hän ajatellen, miten saisi asian syrjäytetyksi.

"Nyt on sopivin ajankohta", virkkoi Dzhogendra, "hän istuu sinua odottamassa. Koeta saada asia tänään kuntoon."

"Odota sitten täällä, Dzhogen, minä menen yksin hänen luoksensa."

"Hyvä, sinä löydät minut täältä, kun palaat."

Annada Babun saapuessa oleskeluhuone oli pimeä. Joku nousi nopeasti, ja muutaman hetken kuluttua lausui kyynelten tukahduttama ääni: "Lamppu on sammunut, taatto. Käskenkö palvelijan sitä sytyttämään?" Mutta Annada Babu tiesi varsin hyvin, ettei lamppu ollut sammunut sattumalta.

"Älä huoli, kultaseni", sanoi hän, "me tulemme toimeen ilmankin." Hän kulki haparoiden tuolille tyttärensä viereen.

"Sinä et pidä riittävästi huolta terveydestäsi, taatto", virkkoi Hemnalini.

"Eikä ole syytäkään, rakkaani. Terveyteni on hyvässä kunnossa eikä niin ollen tarvitse mitään huolenpitoa. Mutta sinun pitäisi hoitaa paremmin itseäsi."

"Te sanotte kaikki samaa, taatto", huudahti Hemnalini harmistuneena. "Teette aivan väärin. Teenhän minä, mitä vain tahdotte! Miksi sanot, etten välitä terveydestäni? Jos määräät minulle jonkin erikoisen hoitomenetelmän, niin suostun siihen heti. Enhän ole koskaan vastustellut sinua, taatto, enhän?" Nyyhkytys uudistui entistä kiivaampana.

"Et milloinkaan, rakkaani, et milloinkaan", huudahti Annada Babu yrittäen ennen kaikkea saada hänet tyyntymään. "Minun ei ole edes tarvinnut käskeä sinua tekemään sitä tai tätä. Sinä tiedät, mitä mielessäni liikkuu, yhtä hyvin kuin oma äitini ja olet aina tehnyt, mitä olen tahtonut, minun tarvitsematta sitä sinulle sanoa. Jos isän sydämellisin siunaus jotakin vaikuttaa, niin sinä olet onnellinen kaiken ikäsi."

"Etkö tahdo pitää minua luonasi, taatto?"

_Annada_: "Tietysti tahdon."

_Hem_: "Saanko joka tapauksessa jäädä luoksesi, kunnes Dzhogen menee naimisiin? Kuka pitää sinusta huolta, ellen minä ole täällä?"

"Pitää minusta huolta? Älä siitä yhtään välitä, rakkaani. Ei maksa vaivaa."

"Täällä on kovin pimeä, taatto; minun täytyy noutaa valoa." Hän haki viereisestä huoneesta pienen pöytälampun. "Me olemme olleet viime päivinä niin kiihdyksissä, ettei ole tullut luetuksi teille sanomalehteä iltaisin. Luenko sen nyt?"

Annada Babu nousi. "Olkoon menneeksi, kultaseni; odotahan hetkinen, minä tulen heti takaisin." Hän lähti Dzhogendran luo. Hän oli aikonut sanoa: "Minun ei käynyt siitä puhuminen tänään; on parasta odottaa huomiseen", mutta kun _Dzhogendra_ huudahti: "No, taatto, kuinka kävi; puhuitko hänelle naimisiinmenosta?" -- niin hän kiiruhti vastaamaan: "Puhuin, puhuinhan minä." Hän pelkäsi Dzhogendran muussa tapauksessa ryhtyvän uuteen rynnäkköön Hemnalinia vastaan.

"Hän oli tietenkin suostuvainen."

"Oli kyllä, tavallaan."

"Hyvä, minä menen ilmoittamaan asiasta Akshaille", huudahti Dzhogendra.

"Ei, ei, älä sano Akshaille vielä mitään!" riensi isä pyytämään. "Sinä pilaat koko asian, Dzhogendra, jos pidät liikaa kiirettä. On parempi, ettet puhu asiasta vielä kenellekään; järjestetään se lopullisesti vasta sitten, kun palaamme maalta."

Dzhogendra lähti mitään vastaamatta. Hän heitti shaalin hartioillensa ja meni suoraa päätä Akshain asuntoon, missä löysi ystävänsä syventyneenä englanninkieliseen kirjanpitoa käsittelevään teokseen. Dzhogendra heitti kirjan syrjään. "Älä nyt tuosta huoli; meidän on määrättävä sinun hääpäiväsi."

"Siunatkoon!" huudahti Akshai.

YHDEKSÄSNELJÄTTÄ LUKU

Seuraavana aamuna Hemnalini nousi varhain ja lähti kohta tapaamaan isäänsä. Annada Babu oli makuuhuoneessaan; hän oli siirtänyt lepotuolin ikkunan luo ja näytti vaipuneen syviin mietteisiin.

Huone oli niukasti kalustettu, siinä oli vain vuode ja kaappi. Seinällä riippui taidokkaasti leikatussa kehyksessä Hemnalinin äiti-vainajan muotokuva, ja vastakkaisella seinällä oli eräs hänen kutomansa verho. Kaapissa, joka säilytettiin täysin ennallaan, olivat hänen korunsa ja muut henkilökohtaiset muistoesineet.

Hemnalini pysähtyi isänsä taakse ja silitti hellävaroen hänen päätänsä sanoen poimivansa pois harmaat hiukset.

"Kuulehan, taatto", virkkoi hän, "mitäpä, jos joisimme teen tänään aikaisemmin? Sitten voimme istua huoneessasi, ja sinä kerrot tarinoita menneiltä ajoilta. Etpä usko, kuinka mielelläni niitä kuuntelen."

Annada Babu vaistosi niin herkästi tyttärensä mielialoja, että heti arvasi, miksi tee nyt oli niin kiireesti juotava. Akshai saapuisi tapansa mukaan teenjuonnin aikaan, ja Hem tahtoi häntä väistää vetäytymällä mahdollisimman pian isänsä huoneeseen.

Tyttären hermojen tila huolestutti Annada Babua kovin: Hemnalini oli vauhko kuin säikähtynyt kauris.

Kun he ehtivät alakertaan, havaitsi Annada Babu, ettei vesi vielä kiehunut, ja purki harminsa onnettomaan palvelijaan, jota piti syyllisenä. Mies väitti turhaan vastaan, ettei ollut arvannut teetä vaadittavan ennen tavanmukaista aikaa. Annada Babu lausui ylen kuuluvasti julki varman vakaumuksensa, että nykyaikaiset palvelijat eivät tiedä, mitä heidän rauhaansa kuuluu, ja että hänen henkilökuntansa kaipasi erikoista unilukkaria.

Kiehuvaa vettä saatiin viipymättä. Annada Babu ei kumminkaan ryyppinyt teetänsä hitaasti, sen makua tutkistellen ja samalla tyttärensä kanssa jutellen, vaan ryhtyi tyhjentämään kuppiansa tarpeettoman kiireesti.

"Onko sinulla kiire, taatto, aiotko lähteä ulos?" kysyi Hemnalini ihmeissään.

"Ei, enhän toki! Kun sää on näin kylmä, juon teen mielelläni nopeasti; kuuma tee ajaa ulos hikeä ja tekee hyvää", vastasi isä. Mutta ennenkuin sellaiset vaikutukset ehtivät ilmetä, astui huoneeseen Dzhogendra Akshai kintereillänsä.

Akshai oli pukeutunut erikoisen huolellisesti; hän heilutti hopeahelaista kävelykeppiä, ja hänen rinnallansa kelluivat upeat vitjat; vasemmassa kädessä hänellä oli ruskeaan paperiin kääritty kirja. Hän ei asettunut tavalliselle paikallensa pöydän ääreen, vaan veti tuolin Hemnalinin viereen ja virkkoi hymyhuulin: "Kellonne käy tänään edellä."

Hemnalini ei katsahtanutkaan häneen eikä välittänyt mitään vastata.

"Hem, kultaseni, mennään yläkertaan", sanoi Annada Babu, "meidän täytyy ripustaa talvivaatteeni auringonpaisteeseen."

"Eihän sinun tarvitse pitää sellaista kiirettä, taatto", esteli Dzhogendra, "eihän aurinko karkuun juokse. Hem, etkö kaada teetä Akshain kuppiin? Minä tahtoisin myös, mutta vieraille ensin, sehän on selvä!"

Akshai nauroi ja kääntyi Hemnalinin puoleen. "Oletteko milloinkaan nähnyt sellaista epäitsekkyyttä. Hän on ilmeinen sir Philip Sidney!"

Ottamatta millään tavoin huomioon Akshain leikillisyyttä Hemnalini täytti kaksi kuppia, ojensi toisen Dzhogendralle, työnsi toisen Akshaita kohti ja katsoi kysyvästi isäänsä.

"Jos odotamme vielä kauemmin, niin katolla tulee liian kuuma", virkkoi Annada Babu. "Tule, Hem, mennään mieluummin heti."

"Hitto vieköön vaatteet!" huudahti Dzhogendra. "Akshai on tullut -- --"

Annada Babu sydämystyi. "Te molemmat yritätte väkivalloin saada meitä taipumaan tahtoonne! Kun henkilö kärsii sielullisia tuskia, ei teillä ole mitään oikeutta yrittää häntä säikyttää myöntyväiseksi. Minä olen sietänyt sitä kauan vaieten, mutta nyt en enää voi. Tule, Hem, tästä lähtien me juomme teemme yläkerrassa."

Hän yritti vetää Hemiä pois huoneesta, mutta tyttö virkkoi rauhallisesti. "Odotahan, taatto. Sinä et ole vielä juonut teetäsi loppuun. Kuulkaa, Akshai Babu, saanko kysyä, mitä tuo salaperäinen käärö sisältää?"

"Ette ainoastaan saa sitä kysyä, vaan voitte itse ottaa selkoakin sen salaisuudesta", vastasi Akshai ojentaen käärön hänelle.

Hem avasi käärön, josta ilmaantui nahkakantinen painos Tennysonin runoelmia. Tyttö säpsähti ja kalpeni. Hän oli jo kerran ennen saanut samanlaisen lahjan. Toisten tietämättä hän säilytti laatikossaan ihan samaa ja samoin sidottua teosta.

Dzhogendra hymyili. "Salaisuus ei ole vielä ihan selvä", sanoi hän, avasi kirjan ja osoitti sisarellensa sen nimilehteä. Siihen oli kirjoitettu: "Kunnioitetulle Hemnalinille Akshain kiintymyksen merkiksi."

Hemnalini pudotti kirjan kädestään kuin kuuman perunan ja kääntyi pois. "Tule, taatto", sanoi hän, ja isä ja tytär lähtivät huoneesta.

Dzhogendran silmät säihkyivät. "Minä en jää enää hetkeksikään tämän katon alle!" huudahti hän. "Minä lähden tieheni ja elätän itseäni jossakin koulumestarina."

"Se käy liiaksi sydämellesi, kunnon veikko", virkkoi Akshai. "Minähän jo sanoin uskovani sinun erehtyneen. Minä taivuin sinun vakuutteluihisi, mutta nyt olen varma siitä, ettei Hemnalini milloinkaan minusta huoli. Siitä ajatuksesta sinun on luovuttava. Menettelemme viisaimmin, jos nyt pidämme huolta siitä, että hän unhottaa Rameshin."

"Se on aivan totta, mutta miten siitä tehtävästä suoriudumme?"

"Meidänhän ei tarvitse menetellä sillä tavoin kuin minä olisin ainoa naitavaksi kelpaava mies maailmassa. Asia olisi tietenkin toinen, jos sinä olisit sisaresi sijassa, ja minun esivanhempaini ei tarvitsisi huolestuneina odotella sitä päivää, jolloin minä lakkaan olemasta poikamies. Mutta asiain ollessa nykyisellä kannallansa me tarvitsemme kosijaa, joka on hänen makunsa mukainen -- ei sellaista, jonka nähdessään hän karkaa vaatteita tuulettamaan!"

_Dzhogendra_: "Sulhasta ei saa myymälästä."

_Akshai_: "Sinä menetät vähästä rohkeutesi. Vaikka varsinaisena tarkoituksenamme nyt onkin miehen löytäminen Hemnalinille, epäonnistuu yritys sittenkin kerrassaan, jos liiaksi hätiköit. Sinun ei pidä puhua naimisiinmenosta liian aikaisin, ellet tahdo säikähdyttää molempia asianosaisia heti erilleen. Anna heidän tuttavuutensa kypsyä hiljalleen ja odota suotuisaa kosintatilaisuutta."

_Dzhogendra_: "Myönnän mielelläni, että taktiikkasi on hyvä, mutta sano minulle miehen nimi!"

_Akshai_: "Sinä et tunne häntä vielä lähemmin, mutta olet hänet nähnyt: tohtori Nalinaksha."

_Dzhogendra_: "Nalinaksha!"

_Akshai_: "Näytätpä hämmästyvän! Brahma Samadzhissa hän tosin on herättänyt vähän hälinää, mutta se ei haittaa. Et suinkaan sen vuoksi tahdo päästää käsistäsi niin hyvää saalista?"

_Dzhogendra_: "Jos niin hyvän saaliin saisin, en mistään muusta välittäisi! Mutta luuletko Nalinakshan suostuvan?"

_Akshai_: "En tahdo väittää, että hän sen tekisi, jos asiaa hänelle heti tänään ehdottaisit; mutta aika tekee ihmeitä! Kuulehan, Dzhogen, mitä sanon. Nalinaksha pitää huomenna esitelmän. Vie Hemnalini sitä kuulemaan. Se poika on oivallinen puhuja. Mikään ei vaikuta naisiin niin voimakkaasti kuin kaunopuheisuus. Ne raukat eivät käsitä, että mies, joka osaa kuunnella, on verrattomasti edullisempi kuin sellainen, joka osaa puhua."

_Dzhogendra_: "Mutta kuulehan, sinun tulee kertoa minulle Nalinakshan historia; haluaisin tietää hänestä enemmän."

_Akshai_: "Olkoon menneeksi, minä kerron sinulle hänen tarinansa, mutta jos havaitset siinä jossakin kohden virheellisyyttä, niin älä pane pahaksesi. Pieni vika on mielestäni etu; se tekee saavutettavaksi esineen, joko muutoin olisi liian kallis."

Nalinakshan tarina, sellaisena kuin Akshai sen esitti, oli pääpiirteissään tällainen:

Hänen isänsä Radzhballah oli pieni tilanomistaja Faridpurin tienoilta. Kolmenkymmenen ikäisenä Radzhballah liittyi Brahma Samadzhin lahkokuntaan. Hänen vaimonsa kuitenkin kieltäytyi omaksumasta miehensä uutta uskoa ja kulki päättävästi omaa tietänsä noudattaen mitä tarkimmin rituaalisia puhtaussääntöjä. Radzhballah tietenkin piti vaimonsa menettelyä erittäin epämiellyttävänä. Heidän poikansa Nalinaksha pääsi käännytysintonsa ja erinomaisen kaunopuheisuutensa nojalla jo nuorella iällä Brahma Samadzhin seurakuntaan. Hän astui lääkärinä valtion palvelukseen ja eli bengalilaisen virkamiehen tavanomaista kulkijaelämää. Kaikkialla, minne hän joutui, hänestä liikkui hyvä maine nuhteettoman käytöksen, ammatillisen kunnon ja innokkaan uskonnollisuuden vuoksi.