Part 23

Kuljettuamme suunnilleen kolme peninkulmaa saavuimme eräänlaisen pitkän rakennuksen luo. Sen muodostivat maahan isketyt paalut, joiden väliin oli rakennettu risuaita; katto oli matala ja oljilla peitetty. Nyt tunsin mieleni hieman keventyvän ja otin taskustani muutamia esineitä, jollaisia matkailijat yleensä vievät lahjoiksi villeille alkuasukkaille Amerikkaan ja muualle; toivoin näet siten yllyttäväni talon asukkaita ottamaan minut ystävällisesti vastaan. Hevonen viittasi minulle, että astuisin edellä sisään. Minä astuin avaraan suojaan, jossa oli sileä savilattia ja jonka toisella seinällä oli koko seinän pituinen seimi häkkeineen. Huoneessa oli kolme virkkuvarsaa ja kaksi tammaa. Ne eivät syöneet, vaan toiset niistä suureksi ihmeekseni istuivat. Sitäkin enemmän hämmästyin havaitessani toisten toimittelevan talousaskareita. Ne näyttivät tavallisilta kotieläimiltä, mutta kaikki vahvisti alkuperäistä ajatustani, että kansan, joka voi siinä määrin sivistää järjettömiä luontokappaleita, täytyi ehdottomasti olla kaikkia muita maailman kansoja viisaampi. Kimo astui sisään heti jäljessäni ehkäisten siten kaiken pahoinpitelyn, joka olisi voinut tulla osakseni toisten taholta. Se hirnahti erinäisiä kertoja arvovaltaisesti, ja toiset kuuluivat sille vastaavan.

Tämän huoneen takana oli vielä kolme huonetta, jotka täyttivät rakennuksen koko mitan ja joiden oviaukot näkyivät toinen toisensa takaa. Me kuljimme toisen huoneen läpi kohti kolmatta. Kimo astui ensin sisään ja kehoitti eleellään minua odottamaan. Minä odotin toisessa huoneessa ja otin esiin talon herralle ja rouvalle tarkoittamani lahjat: kaksi veistä, kolme tekohelmillä kaunistettua rannerengasta, pienen kuvastimen ja kaulanauhan. Hevonen hirnahti kolme neljä kertaa, ja minä odotin kuulevani ihmisäänen vastaavan, mutta kuulin vain hirnuntaa, joka toisinaan kaikui hiukan kimeämmältä kuin kimon. Aloin ajatella, että talon täytyi kuulua jollekin korkea-arvoiselle henkilölle, koska oli niin monta mutkaa, ennenkuin pääsin puheille. Mutta aivan käsittämätöntä oli, että ylhäinen henkilö käytti palvelijoinaan ainoastaan hevosia. Pelkäsin kärsimyksieni ja onnettomuuksieni järkyttäneen järkeäni, yritin keskittyä ja katselin ympärilleni huoneessa, johon olin jäänyt yksin. Se oli sisustettu samoinkuin ensimmäinen, mutta hienommin. Minä hieroin silmiäni, mutta näin yhä samat esineet. Nipistin käsivarttani ja kylkeäni toivoen herääväni unta näkemästä. Vihdoin johduin ehdottomasti päättelemään, ettei tämä silmänlume voinut olla muuta kuin taikaa ja noituutta. Minulla ei kumminkaan ollut aikaa mietteitteni jatkamiseen, sillä kimo tuli samassa ovelle ja viittasi minua kolmanteen huoneeseen, missä näin muhkean tamman ja kaksi varsaa. Ne istuivat takalonkkainsa varassa verrattain taidokkaasti valmistetuilla ja täysin puhtailla ja siisteillä olkimatoilla.

Kun olin ehtinyt sisään, nousi tamma matolta, tuli luokseni, katseli tarkoin käsiäni ja kasvojani ja silmäili minua erittäin ylenkatseellisesti. Sitten se kääntyi kimon puoleen, ja minä kuulin heidän lausuvan useita kertoja sanan _yahoo_. Sanan merkitystä en kyennyt silloin arvaamaan, vaikka se oli ensimmäinen oppimani; mutta aivan pian se minulle selvisi, ikuiseksi nöyryytyksekseni. Kimo nyökkäsi minulle ja toisti sanaa _hhuun, hhuun_ samoinkuin tietä kulkiessamme, ja minä ymmärsin sen kehoittavan minua seuraamaan itseänsä. Se johti eräänlaiselle pihamaalle, missä oli toinen rakennus vähän matkan päässä talosta. Me astuimme sisään, ja minä näin kolme samanlaista inhoittavaa luontokappaletta kuin olin maihin tultuani tavannut. Ne söivät juuria ja eläinten lihaa. Myöhemmin sain tietää, että se oli aasien ja koirien ja silloin tällöin tapaturmaisesti tai tautiin kuolevien lehmien lihaa. Ne oli kaikki kiinnitetty kaulastaan lujilla vitjoilla isoon puomiin, ne pitelivät ruokaansa etujalkain kynsien välissä ja pureskelivat sitä hampaillaan.

Isäntähevonen käski erään palvelijansa, raudikon virkun, irroittaa suurimman eläimen ja taluttaa sen pihalle. Eläin sijoitettiin viereeni, ja isäntä ja renki vertailivat tarkoin ulkonäköämme lausuen kerran toisensa jälkeen sanan _yahoo_. En voi sanoin selittää, millainen hämmästys ja kauhu valtasi mieleni, kun huomasin, että tuo inhoittava otus oli aivan ihmisen näköinen, kasvot tosin litteät ja leveät, nenä latuskainen ja suu iso. Sellaiset eroavaisuudet ovat kuitenkin tavallisia kaikkien villikansojen keskuudessa, joiden kasvojenpiirteet tärveltyvät siitä, että lasten sallitaan maata ja ryömiä maassa tai että äidit kantavat niitä selässään ja ne hierovat kasvojaan äidin hartioihin. Yahoon etujalkoja erottivat minun käsistäni ainoastaan pitkät kynnet, karhea ja ruskea kämmenpohja ja karvaiset rystyset. Samanlainen yhtäläisyys ja eroavaisuus vallitsi jalkojemme välillä, kuten varsin hyvin tiesin, vaikka hevoset eivät voineet kenkieni ja sukkieni vuoksi sitä nähdä. Samoin oli laita koko ruumiinrakennuksen, ottamatta lukuun karvapeitettä ja väriä, joista olen jo aikaisemmin puhunut.

Hevosille tuntui tuottavan suurta päänvaivaa se seikka, että muu ruumiini oli aivan toisenlainen kuin yahoon. Se johtui vaatteistani, joita he eivät kyenneet mitenkään käsittämään. Ruskea tarjosi minulle juurta, jota piteli (myöhemmin soveliaassa kohdassa kuvailtavan yleisen tavan mukaan) kavionsa ja vuohisensa välissä. Minä otin sen käteeni, haistoin sitä ja ojensin sen takaisin niin kohteliaasti kuin osasin. Sitten se haki yahoon tallista kappaleen aasinlihaa, mutta siitä lähti sellainen löyhkä, että käännyin inhoten toisaanne. Se heitti sen yahoolle, joka sen ahnaasti hotkaisi. Sitten se osoitti heinätukkoa ja kaurakappaa, mutta minä pudistin päätäni siten ilmaisten, etteivät ne kelvanneet ruoakseni. Nyt aloin tosiaankin pelätä kuolevani nälkään, ellen tapaisi ihmissukuun kuuluvaa olentoa; vaikka näet olinkin siihen aikaan niin suuri ihmisystävä kuin kuka toinen tahansa, tunnustan kuitenkin, etten ole milloinkaan kohdannut eläviä olentoja, jotka olisivat herättäneet mieleeni niin ehdotonta inhontunnetta kuin nuo saastaiset yahoot. Ja mitä paremmin opin niitä tuntemaan tässä maassa oleskellessani, sitä inhoittavammilta ne alkoivat minusta näyttää. Isäntähevonen havaitsi sen käyttäytymisestäni ja lähetti sen vuoksi yahoon takaisin talliin. Sitten se nosti etukavion huulelleen, ja se ihmetytti minua, vaikka liike tapahtui aivan helposti ja luontevasti. Se teki muitakin eleitä saadakseen tietää, mitä halusin syödä, mutta minä en osannut vastata niin, että se olisi tarkoitukseni ymmärtänyt. Ja vaikka se olisi ymmärtänytkin, en voinut ajatella mitään keinoa soveliaan ravinnon hankkimiseksi. Näissä puuhissa ollessamme havaitsin lehmän kulkevan ohi ja ilmaisin haluavani mennä sitä lypsämään. Se tepsi. Isäntähevonen vei minut takaisin taloon ja käski erään palvelijatamman avata oven huoneeseen, jossa säilytettiin erittäin huolellisesti ja siististi suurta maitovarastoa savi- ja puuastioissa. Tamma antoi minulle ison kehlon, jonka ahnaasti tyhjensin. Siitä tunsin melkoisesti virkistyväni.

Puolenpäivän aikaan näin taloa kohti liikkuvat rekeä muistuttavat ajoneuvot, joita vetämässä oli kaksi yahoo-paria. Niissä istui vanha ylhäisennäköinen ori. Hän astui ajoneuvoista takajalat edellä, koska oli tapaturmaisesti vikuuttanut vasemman etujalkansa. Hän tuli päivälliselle isäntähevosemme luo, joka otti hänet vastaan erittäin kohteliaasti. He aterioivat parhaassa huoneessa, ja toisena ruokalajina oli maitoon keitetty kauravelli, jonka vanha hevonen söi lämpimänä, toiset kylmänä. Seimet sijaitsivat ympyrässä keskellä huonetta ja jakautuivat eri parsiin, joissa he istuivat, olkilyhteitä alustanaan. Keskustassa oli iso heinähäkki ja siinä aukko jokaisen seimen kohdalla, joten kukin ori ja tamma söi omia heiniänsä ja omaa maito- ja kaura-apettansa erittäin siististi ja säännöllisesti. Nuoret ori- ja tammavarsat käyttäytyivät sangen sievästi, ja isäntä ja emäntä olivat erittäin kohteliaat vieraalleen. Kimo käski minut viereensä seisomaan, ja hän ja hänen tuttavansa keskustelivat vilkkaasti minusta, kuten havaitsin vieraan vähän väliä minuun suuntautuvasta katseesta ja usein toistuvasta _yahoo_ sanasta.

Minä olin vetänyt rukkaset käsiini, ja isäntä kimo joutui sen huomattuaan ihmeisiinsä. Hän ilmaisi eleillä ihmettelevänsä, mitä olin tehnyt etujaloilleni, kosketti niitä kolme neljä kertaa kaviollansa, ikäänkuin kehoittaen minua saattamaan ne entiseen muotoon. Minä tottelin, riisuin käsineet ja pistin ne taskuuni. Se antoi aihetta keskustelun jatkamiseen, ja minä havaitsin käytökseni seuraa miellyttävän. Aivan pian sain kokea asian hyviä vaikutuksia. Minun käskettiin lausua ne harvat sanat, jotka tunsin, ja isäntäni opetti siinä pöydässä istuttaessa minulle kaurojen, maidon, tulen, veden ja muutamien muiden aineiden nimitykset. Minä osasin ne helposti toistaa, sillä olin nuoruudestani asti osoittanut suurta kyvykkyyttä kielten oppimisessa.

Päivällisen jälkeen isäntähevonen vei minut syrjemmälle ja ilmaisi sanoilla ja eleillä olevansa kovin huolissaan, koska minulla ei ollut mitään syötävää. Kauroja mainitaan heidän kielessään nimellä _hlunnh_. Minä lausuin tämän sanan pari kolme kertaa; vaikka näet olin aluksi kieltäytynyt kauroja nauttimasta, olin kuitenkin paremmin asiaa harkittuani havainnut, että voisin niistä valmistaa jonkinlaista leipää, joka maidon kerällä nautittuna voisi säilyttää minut hengissä, kunnes pääsisin karkaamaan johonkin toiseen maahan ja ihmisten ilmoille. Hevonen käski heti erään valkoisen palvelijatamman tuoda minulle melkoisen määrän kauroja jonkinlaisella puukaukalolla. Minä paahdoin kaurat niin hyvin kuin osasin, hieroin niitä, kunnes vihneet irtautuivat, ja seuloin jyvät erilleen. Sitten murskasin ja jauhoin ne kahden kiven välissä ja valmistin niistä taikinan eli leivän, jonka paistoin ja söin lämpimänä, ryypäten maitoa palan painimeksi. Aluksi tämä useissa Euroopankin seuduissa käytetty ravinto tuntui minusta ylen mauttomalta, mutta vähitellen totuin sentään sitä sietämään. Koska olen elämäni varrella usein joutunut kovia kokemaan, ei tämä ollut ensimmäinen tilaisuus, jossa havaitsin, kuinka helposti luonnon vaatimukset ovat tyydytettävissä. Joka tapauksessa kannattaa mainita, etten ollut hetkeäkään sairaana sinä aikana, jonka vietin tässä saaressa. Toisinaan minun tosin onnistui pyydystää kaniini tai jokin lintu yahoon jouhista tehdyillä pauloilla, ja minä keräsin usein terveellisiä yrttejä, keitin ne ja söin salaattina särpimikseni. Joskus kirnusin itselleni herkuksi voita ja join kirnupiimän. Aluksi kaipasin kovin suolaa, mutta totuin pian tulemaan toimeen ilman sitä. Uskon varmaan, että runsas suolankäyttö on ylellisen elämän aikaansaama ja että suolaa aluksi viljeltiin janottavana aineena, tietenkin lukuunottamatta niitä tapauksia, joissa se on välttämätön: lihan säilyttämiseksi pitkillä matkoilla ja sellaisissa seuduissa, jotka ovat kaukana toripaikoilta. Emme näet huomaa, ihmistä huomioonottamatta, yhtäkään eläintä, joka sitä mielellään nauttii. Minä puolestani en tästä maasta poistuttuani voinut pitkiin aikoihin sietää suolanmakua missään nauttimassani ruoassa.

Tämä riittäköön ravintojärjestyksestäni, asiasta, jolla toiset retkeilijät täyttävät teoksensa, ikäänkuin hyvä tai huono vointimme saattaisi herättää henkilökohtaista mielenkiintoa. Seikan mainitseminen oli kuitenkin välttämätön, koska muuten pidettäisiin mahdottomana, että voin tulla toimeen kolme vuotta sellaisessa maassa ja sellaisten asukkaiden seassa.

Illan tullen isäntähevonen käski järjestää asumuksen minua varten. Se sijaitsi vain kuuden kyynärän päässä asuinrakennuksesta ja oli yahooiden tallista erillään. Minä sain hiukan olkia alleni, käytin vaatteitani peitteenä ja nukuin sikeästi. Pian oloni kuitenkin muuttui mukavammaksi, kuten lukija tulee huomaamaan, kun käyn yksityiskohtaisemmin kuvailemaan elämäntapaani.

KOLMAS LUKU

Tekijä harrastaa kielenoppimista: hänen isäntänsä, houyhnhnm, avustaa häntä opetettaessa. Kielen kuvailua. Useat ylhäiset houyhnhnmit tulevat uteliaisuudesta tekijää näkemään. Hän kertoo isännälleen lyhyesti matkastaan.

Tärkeimpänä pyrintönäni oli nyt kielen oppiminen. Isäntäni (sillä nimellä mainitsen häntä tästä lähtien), hänen lapsensa ja kaikki talon palvelijat olivat halukkaat minua opettamaan, sillä he pitivät sulana ihmeenä, että järjetön eläin voi osoittaa sellaisia ymmärryksellä varustetun luontokappaleen ominaisuuksia. Minä osoitin eri esineitä ja kysyin niiden nimiä, jotka sitten yksin jäätyäni kirjoitin päiväkirjaani, ja paransin kehnoa ääntämistäni pyytämällä talon väkeä toistamaan sanoja minulle useita kertoja perätysten. Siinä suhteessa oli alempaan palveluskuntaan kuuluva raudikko virkku aina valmis minua auttamaan.

He ääntävät nenäänsä ja kurkkuunsa, ja heidän kielensä muistuttaa saksaa lähemmin kuin mitään muuta tuntemaani eurooppalaista kieltä, mutta on paljoa sulavampi ja ilmehikkäämpi. Keisari Kaarle V huomautti suunnilleen samasta asiasta sanoessaan, että jos hänen piti puhua hevoselleen, niin hän puhui saksaa.

Isäntäni uteliaisuus ja kärsimättömyys oli niin ankara, että hän vietti monia joutohetkiänsä minua opettaen. Hän uskoi varmaan (kuten myöhemmin minulle sanoi), että olin yahoo, mutta oppivaisuuteni, säädyllisyyteni ja siisteyteni hämmästytti häntä; ne ominaisuudet näet mainituilta elukoilta kerrassaan puuttuivat. Vaatteeni saivat hänet ymmälle, ja hän ihmetteli toisinaan, kuuluivatko ne ruumiiseeni; en näet milloinkaan riisunut niitä, ennenkuin perhe oli mennyt makuulle, ja puin ne aina ylleni ennenkuin he aamulla heräsivät. Isäntäni oli utelias tietämään, mistä tulin, kuinka olin oppinut ne näennäisesti järjelliset seikat, joita kaikissa toimissani ilmeni, ja halusi kuulla tarinani omasta suustani, toivoen sen voivan tapahtua sangen pian, koska nopeasti edistyin oppiessani heidän kielensä sanoja ja lauseita. Muistiani auttaakseni kirjoitin kaikki sanat englanninkielen aakkosia käyttäen ja liitin luetteloon sanojen merkitykset. Vähän ajan kuluttua rohkenin menetellä niin isäntäni läsnäollessa. Sain nähdä suurta vaivaa selittäessäni, mitä tein, sillä tämän maan asukkailla ei ole kaukaisinta aavistustakaan kirjoista enempää kuin kirjoittamisestakaan.

Suunnilleen kymmenen viikon kuluttua ymmärsin hänen useimmat kysymyksensä, ja kolmen kuukauden kuluttua voin lausua hänelle siedettäviä vastauksia. Hän oli ylen utelias tietämään, mistä maan osasta tulin ja kuinka olin oppinut jäljittelemään järjellistä olentoa. Yahoot (joiden kaltaiseksi hän selvästi minut havaitsi tarkastellessaan päätäni, käsiäni ja kasvojani, jotka olivat ainoat näkyvissäolevat ruumiinosat) näet oli huomattu kaikkein kovapäisimmiksi elukoiksi, vaikka heissä ilmeni jonkinlaista oveluutta ja erinomaista taipumusta ilkitöihin. Minä sanoin tulleeni kaukaisesta maasta meren takaa suuressa ontossa aluksessa, joka oli tehty puiden rungoista, kerroin, että kumppanini olivat pakottaneet minut maihin tälle rannikolle ja jättäneet minut oman onneni nojaan. Monenlaisia eleitä käyttäen sain hänet vaivoin ymmärtämään, mitä tarkoitin. Hän vastasi, että olin varmaan erehtynyt tai _sanoin asian, jota ei ollut_. (Heidän kielessään näet ei ole valhetta tai vääryyttä merkitsevää sanaa.) Hän tiesi varmasti, ettei meren toisella puolen voinut missään tapauksessa sijaita mitään maata ja ettei joukko järjettömiä eläimiä voinut ohjata puuastiaa vedessä minne mieli teki. Hän tiesi, ettei yksikään elävä houyhnhnm kyennyt rakentamaan sellaista astiaa, jonka ohjaamiseen ei mikään yahoo pystyisi.

Sana _houyhnhnm_ merkitsee heidän kielessään _hevosta_ ja johtamisensa mukaan _luonnon täydellisyyttä_. Minä sanoin isännälleni, että minulta puuttui ilmaisuvälineitä, mutta että korjaisin asian niin pian kuin suinkin mahdollista ja toivoin lyhyen ajan kuluttua voivani kertoa hänelle ihmeitä. Hän suvaitsi kehoittaa omaa tammaansa, ori- ja tammavarsaansa ja perheen palveluskuntaa opettamaan minulle kieltä kaikissa tarjoutuvissa tilaisuuksissa ja näki itse joka päivä pari kolme tuntia samaa vaivaa. Kun oli ehtinyt levitä laajemmalle huhu ihmeellisestä yahoosta, joka osasi puhua kuin houyhnhnm ja näytti sanoissaan ja teoissaan osoittavan jonkinlaista ymmärryksen häivettä, tuli useita ylhäisiä oriita ja tammoja käymään talossamme. He keskustelivat mielellään kanssani ja esittivät lukuisia kysymyksiä, joihin vastasin niin hyvin kuin osasin. Näissä edullisissa olosuhteissa minä edistyin niin nopeasti, että jo viiden kuukauden kuluttua maahan saapumisestani ymmärsin kaikki mitä puhuttiin ja voin ilmaista ajatuksiani siedettävän hyvin.

Ne houyhnhnmit, jotka tulivat isäntäni luo haluten nähdä minut ja jutella kanssani, tuskin voivat pitää minua oikeana yahoona, koska ruumiini peite oli toisenlainen kuin toisten heimolaisteni. He hämmästyivät kovin havaitessaan, ettei minulla ollut tavanomaista ihoa, paljasta tai karvapeitteistä, muualla kuin päässäni, kasvoissani ja käsissäni. Minä olin kuitenkin ilmaissut salaisuuteni isännälleni erään tapauksen johdosta, joka sattui suunnilleen kaksi viikkoa aikaisemmin.

Lukija tietää jo, että minulla oli tapana joka ilta perheen mentyä makuulle riisuutua ja levittää vaatteet peitokseni. Eräänä varhaisena aamuhetkenä isäntä lähetti luokseni raudikon virkkunsa, joka toimi hänen palvelijanaan. Lähetin saapuessa olin sikeässä unessa, vaatteeni olivat liukuneet syrjään ja paita luisunut kainaloihin. Minä heräsin sanantuojan aikaansaamaan meluun ja havaitsin hänen esittävän asiansa hiukan hämillään. Sitten hän palasi isännän luo ja kuvaili ankaran pelon vallassa sekavasti näkemiään. Asia selvisi minulle aivan pian. Pukeuduttuani lähdin tervehtimään Hänen Armoansa, joka heti tiedusteli minulta, mitä merkitsivät hänen palvelijansa sanat, etten ollut nukkuessani se, miltä näytin muulloin. Palvelija oli kertonut hänelle, että toiset ruumiinosani olivat valkoiset, toiset keltaiset tai ei ainakaan yhtä valkoiset ja toiset ruskeat.

Minä olin tähän saakka salannut pukuni arvoituksen erotukseni niin suuressa määrässä kuin suinkin yahooiden kirotusta suvusta; mutta nyt havaitsin olevan turhaa enää niin menetellä. Sitäpaitsi otin huomioon, että vaatteeni ja jalkineeni, jotka alkoivat jo rappeutua, olisivat pian lopussa ja että niiden sijaan oli saatava jonkinlaisia yahooiden taljoista tai muiden eläinten nahoista valmistettuja pukukappaleita, joten salaisuuteni kumminkin tulisi ilmi. Sentähden kerroin isännälle, että siinä maassa, josta tulin, kaikki sukuuni kuuluvat olennot peittivät ruumiinsa eräiden eläinten karvoista taidokkaasti valmistetuilla vaatteilla, osaksi säädyllisyyden vuoksi, osaksi suojellakseen itseään kuumalta ja kylmältä säältä; omasta puolestani olin valmis heti hänelle asian todistamaan, jos hän suvaitsi niin käskeä. Pyysin häntä kuitenkin suomaan anteeksi, etten paljastanut niitä ruumiinosia, joiden salaamiseen luonto on meidät totuttanut. Hän sanoi puheeni yleensäkin olevan eriskummallista, mutta varsinkin viimeiseltä osaltaan; hän näet ei voinut käsittää, minkätähden luonto totuttaisi meitä salaamaan sellaista, mitä luonto on meille antanut. Hän sanoi, ettei hän itse enempää kuin hänen perhekuntansakaan hävennyt mitään ruumiinsa osaa, mutta lisäsi, että sain puolestani menetellä niinkuin hyväksi näin. Minä avasin ensin nuttuni napit ja riisuin nutun. Sitten riisuin liivit, kengät, sukat ja housut. Paidan pudotin vyötäisilleni, käänsin hulpion ja kiinnitin sen vyöksi peittämään alastomuuttani.

Isäntäni katseli koko toimitusta ilmeisesti uteliaana ja ihmetellen. Hän otti vuohiseensa vaatekappaleen toisensa jälkeen ja tutki niitä tarkoin. Sitten hän siveli hellävaroen ruumistani ja silmäili minua moneen kertaan joka puolelta. Sitten hän sanoi, että olin selvästi aito yahoo, mutta että suuresti erosin muista heimolaisistani, koska ihoni oli pehmyt, valkoinen ja sileä, ruumiini erinäisistä kohdista puuttui karvapeite, koska etu- ja takajalkojeni kynnet olivat muodoltaan toisenlaiset ja lyhyemmät ja koska kävelin aina takajaloillani. Hän ei huolinut tutkia minua kauemmin, vaan salli minun pukeutua, sillä minä värisin vilusta.

Minä sanoin paheksuvani sitä, että hän usein mainitsi minua yahoon, tuon inhoittavan elukan nimellä, jota sydämestäni halveksin ja vihasin. Pyysin häntä olemaan sovittamatta sitä nimitystä itseeni ja antamaan asiaa koskevan määräyksen koko perhekunnalleen ja niille tuttavilleen, joiden salli käydä luonani. Pyysin vielä, ettei hän ilmaisisi kenellekään irrallisen pukuni salaisuutta, ei ainakaan niin kauan kuin nykyiset vaatteeni kestivät. Raudikkoa virkkuvarsaa, joka oli jotakin havainnut, Hänen Armonsa voi käskeä vaikenemaan.

Isäntäni suostui herttaisesti kaikkiin pyyntöihini, ja niin säilyi salaisuus, kunnes vaatteeni alkoivat kulua loppuun ja minun täytyi korvata niitä erinäisillä keinoilla, joista kerron tuonnempana. Isäntä kehoitti minua sillävälin mitä uutterimmin oppimaan kieltä, sillä häntä ihmetytti puhe- ja ajattelukykyni enemmän kuin ruumiini hahmo, olipa se peitetty tai ei. Hän lisäsi odottavansa hieman kärsimättömästi aikaa, jolloin saisi kuulla ihmeet, jotka olin luvannut hänelle kertoa.

Siitä lähtien hän askarteli kaksin verroin uutterammin opetustyössä, vei minut kaikkiin seuroihin ja kehoitti kaikkia kohtelemaan minua sievästi, koska (kuten hän salavihkaa heille huomautti) minä siten pysyin hyvällä tuulella ja olin hupaisempi kumppani.

Opetuksesta koituvan puuhan lisäksi hän kyseli minulta joka päivä, hänen luona käydessäni, erinäisistä itseäni koskevista seikoista, ja minä vastasin parhaan ymmärrykseni mukaan. Siten hän oli jo saanut asioista jonkinlaisen yleisen, joskin varsin epätäydellisen käsityksen. Väsyttäisin lukijaa, jos kertoisin, kuinka vähin erin edistyin niin pitkälle, että kykenin säännöllisemmin keskustelemaan, mutta ensimmäinen pitempi ja jossakin määrin yhtenäinen esitykseni oli seuraavanlainen.

Kuten jo aikaisemmin olin kokenut hänelle selittää, olin viidenkymmenen kaltaiseni kanssa tullut eräästä kaukaisesta maasta. Me matkustimme meritse isossa ontossa aluksessa, joka oli Hänen Armonsa asuntoa suurempi. Minä kuvailin laivaa niin hyvin kuin osasin ja selitin levitettyä nenäliinaani apuna käyttäen, kuinka tuuli kuljetti sitä eteenpäin. Kerroin, kuinka riidan synnyttyä keskuudessamme minut laskettiin maihin tälle rannikolle, mistä lähdin astelemaan eteenpäin, tietämättä minne, kunnes hän pelasti minut iljettävien ja ahdistavien yahooiden keskeltä. Hän kysyi minulta, kuka oli laivan rakentanut ja kuinka oli mahdollista, että kotimaani houyhnhnmit jättivät sen järjettömien elukoiden huostaan. Minä vastasin, etten uskaltanut jatkaa kertomustani, ellei hän kunniasanallaan luvannut olla loukkaantumatta; sillä ehdolla sanoin kertovani kaikki ne ihmeet, joista olin usein maininnut. Hän suostui, ja minä jatkoin vakuuttaen hänelle, että laivan olivat rakentaneet kaltaiseni olennot, jotka kaikissa käymissäni maissa samoinkuin kotimaassanikin olivat ainoat hallitsevat, järjelliset eläimet, ja että minä tänne tultuani ja nähtyäni houyhnhnmien toimivan järjellisten olentojen tavoin olin yhtä hämmästynyt kuin hän tai hänen tuttavansa havaitessaan jonkinlaisia järjen merkkejä olennossa, jota suvaitsivat nimittää yahooksi ja jota kaikin puolin muistutin, mutta jonka rappeutuneesta ja eläimellisestä luonnonlaadusta en voinut olla vastuussa. Sanoin vielä, että jos hyvä onni joskus saattelisi minut omalle maalleni ja minä aikomustani noudattaen kertoisin tänne tekemästäni retkestä, niin kaikki olisivat sitä mieltä, että _sanoin asian, jota ei ollut_, että kehräsin asian omasta päästäni. Ja vaikka erinomaisesti kunnioitin häntä itseään, hänen perhettään ja ystäviään, rohkenin sentään, luottaen hänen lupaukseensa, ettei närkästyisi, sanoa, että maanmieheni tuskin voisivat pitää mahdollisina oloja, joiden vallitessa houyhnhnm olisi kansan hallitseva olento ja yahoo järjetön elukka.

NELJÄS LUKU

Houyhnhnmien käsitys todesta ja valheesta. Isäntä ei hyväksy tekijän esitystä. Tekijä kertoo seikkaperäisemmin itsestään ja matkaseikkailuistaan.