Part 3

Keisari oli niin mielissään, että käski panna tämmöisiä huveja toimeen useampana päivänä perätysten. Innostuipa niinkin, että itsekin nousi komentamaan ratsumiestensä liikkeitä ja sai, vaikka kovallekin otti, keisarinnan suostumaan siihen, että minun sallittiin nostaa keisarinna kantotuoleineen päivineen kilpatarhan yläpuolelle, josta hänen oli parempi katsella leikkisotaa. Onnekseni ei sattunut koko aikana mitään tapaturmaa. Kerran vaan erään kapteenin tulinen ratsu sattui kavioillaan puhkaisemaan reiän nenäliinaan, jolloin sekä ratsu että kapteeni keikahtivat kellellensä. Kiireimmän kaupassa minä nostin ne molemmat pystyyn, tukkesin reiän toisella kädellä ja nostin heidät toisella maahan. Ratsulta oli nyrjähtänyt vasen jalka, mutta kapteeni pääsi ihan ehjänä. Nenäliinani minä sittemmin paikkasin niin hyvin kuin osasin, mutta en sen koommin enää luottanut sen kestävyyteen moisissa yrityksissä.

Kerran ollessani hovia tällä tapaa huvittamassa, tuotiin äkkiä hänen majesteetillensa sana, että muutamat hänen alamaisistansa, ratsastellessaan niillä tienoin, missä minut ensin oli huomattu, olivat löytäneet maasta suuren, mustan esineen. Muodoltaan se on, sanottiin, varsin kummallinen, laidoiltaan niin laaja, kuin hänen majesteettinsa makuukammio ja keskikohdalta miehen korkuinen. Mikään elävä se ei ole, niinkuin ensin oli luultu, sillä nurmella se loikoi ihan yhdessä kohdin. Muutamat olivat monta kertaa astuneet sen ympäri, toiset nousneet sen hartioille ja kuvullekin, joka oli sileä ja tasainen. Polkemalla oli esine huomattu aivan ontoksi. Alamaiset kaikessa nöyryydessä otaksuvat sen olevan ihmisvuoren kapineita, ja jos hänen majesteetinsa suvaitsee, niin se tuodaan tänne. Ei siihen tarvita kuin viisi hevosta. Minä ymmärsin heti, mistä on kysymys, ja iloitsin sydämmeni pohjasta nuo sanomat kuultuani.

Tuo löydetty esine ei ollut mikään muu kuin minun hattuni. Haaksirikkoon joutuessamme se oli vielä ollut minulla päässä, nauhalla sidottuna leuan alle, ja siinä se oli vielä ollut veneessäkin soudettaessa, mutta luulin sitten, maihin pyrkiessäni, nauhan heltineen ja hattuni jääneen mereen. Nyt pyysin hänen majesteetiansa käskemään, että se tuotaisiin minulle niin pian kuin mahdollista. Selitin samalla, millinen kapine se on ja mihin sitä tarvitaan. Seuraavana päivänä kuormurit sen toivatkin, mutta ei se aivan entisellään enää ollut. Liereihin oli, puolenkolmatta tuuman päähän laidoista, puhkaistu kaksi reikää, kumpaankin oli pistetty koukku, ja näistä köydet länkiin. Tällä tavoin minun hattuani oli laahattu maata pitkin lähes puoli Englannin penikulmaa. Koska kumminkin maanpinta siellä on tasaista ja pehmoista, niin tuli hattu perille paremmassa kunnossa kuin olin luullutkaan.

Kaksi päivää senjälkeen pisti hänen majesteetinsa päähän ruveta huvitteleimaan varsin merkillisellä tavalla. Se osa armeijaa, joka majaili pääkaupungissa ja sen läheisyydessä, sai käskyn olla valmiina. Sitten hän pani minut seisomaan kuin mikä kolossi jalat niin levällä kuin suinkin mahdollista, ja senjälkeen käskettiin kenraali, muuan vanha ja tottunut sotajoukkojen johtaja ja samalla minun suojelijani, marssittamaan sotajoukkoja minun jalkojeni välitse, jalkaväki 24 miestä, ratsuväki 16 miestä rivissä, soivin torvin ja liehuvin lipuin, keihäät sojossa. Sotaväkeä oli siinä yhteensä kolmetuhatta jalka- ja tuhat ratsumiestä. Hänen majesteetinsa oli julistanut käskyn, että jokaisen sotilaan tulee marssin aikana hengenrangaistuksen uhalla osoittaa täydellistä kunnioitusta minun personaani kohtaan. Muutamat nuoremmat upseerit eivät kumminkaan malttaneet olla hiukan irvistelemättä, nähdessään, missä viheliäisessä kunnossa minun housuni olivat.

Olin jo tuon tuostakin lähetellyt hänen majesteetillensa kaikenkaltaisia esityksiä ja anomuksia vapaaksi pääsemisestäni. Vihdoin hän otti asian esille ensin salaisessa neuvoskunnassa ja sitten valtioneuvostossa. Vastustajia ei ollut kuin yksi ainoa, Skyresh Bolgolam, josta aivan syyttä suotta oli tullut minun veriviholliseni. Koko neuvoskunta kumminkin äänesti hänet kumoon, ja kuningas vahvisti päätöksen. Tuo vastustajani oli galbet eli valtakunnan amiraali. Hän nautti keisarin luottamusta ja olikin valtion asioihin varsin perehtynyt, vaikka luonteeltaan äreä ja äkäinen mies. Hänen täytyi nyt antaa perää, mutta sen verran hän kumminkin sai aikaan, että ne artiklat ja ehdot, joitten nojalla minä olin pääsevä vapaaksi, ja jotka minun piti valallani vahvistaa, jätettiin hänen sepitettävikseen. Nämä artiklat toi minulle Skyresh Bolgolam omassa personassaan, mukanansa kaksi alisihteeriä ja muutamia ylhäisiä virkamiehiä. Sittenkuin artiklat oli minulle julkiluettu, käskettiin minun valalla sitoutua noudattamaan niitä. Vala minun piti tehdä ensin oman maani tavan mukaan ja sitten niin kuin heidän laissansa säädetty on. Minun tuli sitä tehdessäni pitää oikeata jalkaani vasemmassa kädessä ja asettaa oikean käden etusormi päälaelleni ja peukalo oikean korvan nipukkaan.

Lukija kukaties on nyt utelias saamaan tietoa senpuoleisen kansan kirjoitustavasta ja lauseparsista kuin myös niistä ehdoista, joilla minulle vapaus suotiin. Senpä vuoksi olen koko asiakirjan kääntänyt sanasta sanaan, mikäli olen kyennyt. Ja näin se kuuluu:

_Golbasto Momaren Evlame Gurdilo Shefin Mully Ully Gue_, Lilliputin kaikkivaltias kuningas, maailman ihastus ja kauhistus, jonka valtakunta ulottuu viisituhatta blustrugia (noin 20 km) maan ääriin saakka; kaikkein häiritsijäin hallitsija, varttansa pitempi kaikkia ihmislapsia; jonka jalat tallaavat maan sisustaa, ja jonka käsi aurinkoa tavoittelee; jonka viittauksesta maailman ruhtinaitten polvet vapisevat; suloinen kuin kevät, ihana kuin kesä, hedelmällinen kuin syksy, pelottava kuin talvi. Hänen kaikkein ylevin majesteetinsa edespanee sille ihmisvuorelle, joka äskettäin meidän taivaallisiin alueisimme saapunut on, seuraavat artiklat, jotka hänen, juhlallisella valalla noudattaaksensa, vahvistaman pitää.

_Ensiksi_. Ihmisvuori älköön meidän alueistamme poistuko, ilman meiltä annettua ja valtakunnan sinetillä lukittua lupakirjaamme.

2:ksi. Hän älköön rohjetko ilman meidän nimenomaista käskyämme meidän pääkaupunkiimme sisälle astua; jolloin asujamille pitää kaksi tuntia ennen varoitus annettaman, jotta tietäisivät heidän huoneissansa pysyä.

3:ksi. Sanotun ihmisvuoren tulee hänen vaelluksillansa pysyä meidän suurimmilla vallanteillämme; älköön hän myös uskaltako niityillä ja viljavainioilla käyskennellä tahi niihin pitkäksensä panna.

4:ksi. Sanotuilla vallanteillä vaeltaissansa tulee hänen visusti huolta siitä pitää, ett'ei hän jaloillansa maahan tallaa ketäkään meidän rakkaista alamaisistamme eikä heidän hevosiansa eikä heidän rattaitansa; älköön hän myös ketäkään sanotuista alamaisistamme käsiinsä ottako ilman heidän omaa suostumustansa.

5:ksi. Jos sangen pikaisen sanan saattaminen tarpeelliseksi havaitaan, on ihmisvuori velvollinen kerran kuukaudessa kuljettamaan sanansaattajaa ja hänen hevostansa taskussansa kuusi päivänmatkaa ja jättämään hänet (milloin niin vaaditaan) eheänä meidän eteemme.

6:ksi. Hänen pitää olla meidän liittolaisemme meidän vihollisiamme vastaan, jotka Blefuscun saarella asuvat, ja tehdä minkä suinkin voi, hävittääksensä heidän laivastonsa, jota he nyt rakentelevat ja sillä meidän päällemme aikovat hyökätä.

7:ksi. Sanotun ihmisvuoren tulee, hänen vapaina aikoinansa, olla meidän työmiestemme apuna, nostamassa senkaltaisia suuria kiviä kuin puutarhamme aitaan ja muihinkin keisarillisiin rakennuksiin tarvitaan.

8:ksi. Sanotun ihmisvuoren tulee kahden kuukauden kuluessa sisäänjättää tarkka ilmoitus meidän valtakuntamme laajuudesta, laskettuna hänen askeleissansa, jotka hän rantoja myöten astunut on.

Viimeiseksi. Sittenkuin ihmisvuori juhlallisesti vannonut on, että hän kaikki yllämainitut artiklat pitää ja noudattaa tahtoo, on hän saapa sekä ruuaksensa ja juomaksensa niin paljo kuin 1724 alamaistamme heidän ylöspitämiseksensä tarvitsevat. Hänellä pitää myöskin oleman vapaa tyköpääsemys meidän keisarillisen personamme eteen, ja on hänen osaksensa tuleva muitakin osoituksia meidän suosiostamme.

Annettu Belfaboracin palatsissa kahdentena päivänä toistakymmentä meidän hallituksemme yhdennessä kuukaudessa kymmenettäkymmentä.

Minä vannoin ja allekirjoitin nämä artiklat suurella ilolla ja mielihyvällä, vaikk'eivät ne olleetkaan kaikki niin kunniakkaita kuin olisin toivonut. Nehän olivat kokonaan Skyresh Bolgolamin, yliamiraalin, ilkeämielisyyttä vaan. Heti senjälkeen otettiin minulta kahleet jaloista pois ja nyt olin aivan vapaa mies. Keisari teki minulle sen kunnian, että oli läsnä koko juhlamenojen ajan. Kiitollisuuteni osoitteeksi minä lankesin hänen majesteetinsa jalkoihin, mutta hän käski minun nousta ja lausui minulle monta armollista sanaa, joita en käy tässä toistamaan, jott'en näyttäisi turhamieliseltä. Lopuksi hän lausui toivovansa, että minusta tulee hänelle hyödyllinen palvelija, ja että minä todistan ansainneeni kaiken sen suosion, kuin hänen puoleltansa minun osakseni tullut on ja vastedes tulla saattaa.

Lukija suvaitkoon ottaa huomioonsa, että keisari oli viimeisessä artiklassaan määrännyt minulle niin paljon ruokaa ja juomaa kuin 1728 lilliputtilaista tarvitsee. Perästäpäin kerran kysäisin eräältä tuttavaltani hovissa, miksikä juuri tämä luku oli mitaksi ja määräksi vahvistettu, ja hän kertoi, että hänen majesteetinsa matemaatikot, mitattuansa kvadrantilla minun ruumiini pituuden, olivat huomanneet sen 12 kertaa suuremmaksi heidän kokoansa. Täten he olivat laskeneet, että minun ruumiini on vähintänsä 1728 kertaa niin suuri kuin heidän, ja siis pitää minun saada ravintoakin samassa suhteessa. Siitä nyt lukija näkee, kuinka älykästä väkeä lilliputilaiset ovat, ja kuinka ymmärtäväinen ja tarkka taloudenhoitaja heidän kuuluisa keisarinsa on.

NELJÄS LUKU

Mildendo, Lilliputin pääkaupunki, ja keisarillinen palatsi. -- Keskustelu ylisihteerin kanssa. -- Tekijä lupaa auttaa keisaria hänen vihollisiansa vastaan.

Vapaaksi päästyäni minä ensi työkseni pyysin lupaa saada käydä Mildendossa, valtakunnan pääkaupungissa. Helposti siihen luvan sainkin sillä nimenomaisella ehdolla kumminkin, ett'en tekisi pahaa ihmisille enkä taloille. Kaupungin asukkaille annettiin keisarillisella julistuksella tieto minun tulostani.

Muuri kaupungin ympärillä on puolikolmatta jalkaa korkea ja yksitoista tuumaa leveä, niin että parivaljakko varsin hyvin pääsee kulkemaan sen harjalla. Muurin sivuilla on torneja joka kymmenen jalan päässä.

Minä harppasin läntisen portin yli ja läksin kulkemaan kaupunkia, pysytellen vain kahdella pääkadulla. Niitä myöten minä astuskelin varsin verkasti ja kylki edellä, ylläni pelkkä hihaton liivijakku, jottei nutunliepeistä olisi haittaa katoille ja räystäille. Peräti varovasti siinä täytyi liikkua, ett'ei tallaisi jonkun vitkastelijan päälle, joka vielä oleskeli kaduilla, vaikka käsky oli käynyt, että itsekunkin pitää huoneessansa pysymän, vahinkoja välttääksensä. Akkunat ja katot olivat niin täpötäynnään ihmisiä, ett'en luule matkoillani missään nähneeni niin väkirikasta paikkaa.

Kaupunki on täydellinen neliö, ympärillä muuri joka taholle 500 jalkaa pitkä. Molemmat pääkadut, viisi jalkaa leveät, kulkevat ristikkäin ja jakavat kaupungin neljään kortteliin. Poikkikadut, jotka vain näkemältä näin, mutta joita en päässyt kulkemaan, olivat 12-18 tuumaa leveitä. Kaupunkiin mahtuu 500 tuhatta asukasta. Talot ovat kolme-, vieläpä viisikerroksisia. Puodeissa ja toreilla runsaasti kaikenlaista tavaraa.

Keisarin palatsi on keskellä kaupunkia, kahden pääkadun risteyksissä. Sen ympäri kulkee kaksi jalkaa korkea muuri. Minulla oli hänen majesteetinsa lupa astua tämän muurin yli, ja koska muurin ja palatsin välillä oli 20 jalkaa avara tila, niin saatoin nähdä palatsin joka puolelta. Linnan ulkopiha on 40 jalkaa neliössä, ja sen sisäpuolella on kaksi muuta pihaa. Sisimmässä sijaitsee keisarin huoneusto. Koska nyt ulkopuolisen pihan rakennukset olivat vähintänsä viisi jalkaa korkeita, oli minun mahdoton harpata niitten yli, harjoja vahingoittamatta, vaikka seinät olivatkin hakatusta kivestä, neljä tuumaa paksuja. Keisari olisi mielellään suonut minun pääsevän näkemään palatsinsa komeutta, mutta se kävi mahdolliseksi vasta kolme päivää myöhemmin.

Läksin näet kuninkaalliseen metsään, joka sijaitsi sadan kyynärän päässä kaupungista, katkaisin siellä puukolla muutamia paksuimpia puita ja laitoin niistä kaksi jakkaraa, noin kolme jalkaa korkeita kukin ja tarpeeksi lujia kestämään minun painoani. Saatuani jakkarat valmiiksi, läksin jälleen kaupunkiin, jossa väestölle jo oli annettu uusi julistus minun tulostani. Ulkopuolisella pihalla nousin seisomaan toiselle jakkaralle ja nostin toisen kattojen yli sisäpihaan. Koukkupäisellä kepillä nostin sitten sisäpuolelle ensimmäisenkin jakkaran. Nyt kävin pitkäkseni ja asetin kasvoni keskimmäisen kerroksen akkunain kohdalle, jotka varta vasten oli jätetty auki. Siinä kohtasi silmääni loistavin näky, mitä suinkin saattaa ajatella.

Siinä näin keisarinnan ja nuoret prinssit, itsekunkin eri huoneissaan, loistavat seurueet ympärillänsä. Hänen majesteetinsa keisarinna suvaitsi myhähtää minulle hyvin armollisesti ja ojensi minulle akkunan kautta kätensä suudeltavaksi.

Aamulla kerran -- taisi olla puoli kuukautta siitä kuin olin päässyt vapaaksi -- saapui minun luokseni Reldresal, yksityis-asian ylisihteeri, niinkuin hänen arvonimensä kuuluu. Yhden ainoan palvelijan seurassa hän tuli, jätettyään vaununsa jonkun matkan päähän, ja pyysi päästä puheilleni. Minä otin hänet heti vastaan, hän kun oli ylhäinen ja suuriansioinen mies sekä sitä paitsi oli tehokkaasti kannattanut minun hakemuksiani hovissa. Minä tarjousin olemaan pitkälläni, jotta hän paremmin ulottuisi minun korvani kohdalle, mutta hän piti parempana olla kämmenelläni koko keskustelun ajan.

Hän onnitteli ensiksi minua vapauteni johdosta, huomauttaen, että hänelläkin on jonkin verran ansiota sen hankkimisessa, mutta, lisäsi hän, en minä vapauttani sittenkään olisi niin helpolla saanut, elleivät hovin olot olisi nykyään varsin omituisella kannalla. Niin kukoistavalta kuin tila maassa näyttääkin ulkomaalaisen silmissä, sanoi hän, on meillä kaksi ankaraa ahdistusta: kotona raivoaa puolueriitoja, ja ulkoapäin uhkaa vihollisista mahtavin.

-- Mitä ensinmainittuihin tulee, niin tietäkäät, -- puhui hän, -- että meillä on jo 70 kuukautta kestänyt riitoja kahden puolueen, Trameksanien ja Slameksanien, välillä. Nimensä ne ovat saaneet kenkiensä korkojen mukaan: toisilla on korkeammat korot, toisilla matalammat. Tähän asti on se luulo ollut yleinen, että korkeat korot sopivat parhaiten meidän perustuslakiemme henkeen, mutta siitä huolimatta on majesteeti päättänyt käyttää maansa hallinnossa yksinomaa matalain korkojen pitäjiä ja jaella heille kaikki virat, jotka kruunun asetettavissa ovat. Sen te kyllä pian saatte huomata, niinkuin senkin, että hänen majesteetinsa kengänkorot ovat kahta drurria matalammat kuin kenenkään hovimiehen. (Drurri on neljästoista-osa tuumaa.) Niin ovat nämä puolueet eripuraisia keskenänsä, ett'eivät enää yhdessä syö eivätkä juo, eivät edes keskustelekaan keskenään. Trameksaneja, elikkä korkeakorkoisia, on kaiketikin luvullensa enemmän kuin meitä, mutta valta on kumminkin kokonaan meidän käsissämme. Hänen keisarillinen korkeutensa perintöruhtinas näyttää, ikävä kyllä, kallistuvan korkeitten korkojen puolelle; ainakin huomaa selvään hänen pitävän toisessa kengässä korkeampaa korkoa kuin toisessa, jonka vuoksi hän onnahtelee käydessään. Ja kesken näitä sisäisiä riitoja uhkaa meitä hyökkäys Blefuscun saaren puolelta, joka on maailman toinen suurin valtakunta, alalleen ja voimalleen melkein yhtä suuri kuin hänen majesteetinsa valtakunta.

-- Mitä sitten, -- jatkoi hän, -- teidän vakuutukseenne tulee, että maailmassa on muitakin valtakuntia, joissa asuu teidän kokoisianne ihmisolentoja, niin eivät filosofit meillä oikein ota sitä uskoaksensa, vaan luulevat pikemmin teidän pudonneen tänne kuusta tai jostain taivaan tähdestä. Se nimittäin on varmaa, että satanen teidän kokoisianne kuolevaisia saattaisi vähässä ajassa sukupuuttoon hävittää kaiken pellon viljan ja kaiken karjan hänen majesteetinsa alueilta. Sitä paitsi ei meidän historioissa, jotka ulottuvat kuusituhatta kuukautta ajassa taaksepäin, ole mainittu muita maita kuin nämä kaksi valtakuntaa, Lilliput ja Blefuscu. Ja nämä kaksi mahtavaa naapuria ovat käyneet mitä tuiminta sotaa keskenänsä kokonaista kuusi neljättäkymmentä kuukautta.

-- Tämän sodan syy oli seuraava, -- kertoi Reldresal. Kaikkina aikoina ja kaikin paikoin on tunnettu ja tunnustettu, että muna on ennen syömistä avattava paksummasta päästä. Mutta nyt sattui nykyisen majesteetin vaari kerran, pikku poikana, leikkaamaan sormensa, kun yritti avaamaan munaa vanhan tavan mukaan paksummasta päästä. Silloin hänen isänsä, keisari, julisti, että kaikkien alamaisten tulee, ankaran sakon uhalla, avata munat terävämmästä päästä. Tämän uuden lain pani kansa kovin pahaksensa. Aikakirjat kertovat, että sen johdosta syntyi kapinoita kuusi eri kertaa. Niissä meni yhdeltä keisarilta henki, toiselta kruunu. Blefuscun hallitsijat yllyttelivät myötäänsä näitä sisällisiä riitoja, ja aina kun kapinat oli saatu kukistetuiksi, siirtyivät maanpakoon tuomitut Blefuscun valtakuntaan. On laskettu, että enemmän kuin yksitoista tuhatta ihmistä kernaammin meni kuolemaan kuin suostui aukaisemaan munia terävämmästä päästä. Satoja nidoksia kirjoitettiin näistä kinastuksista, mutta "paksumman pään miesten" kirjat on jo aikaa sitten kielletty ja koko se puolue lain kautta julistettu kelvottomaksi julkisiin virkoihin. Näitten rettelöiden aikana Blefuscun keisarit huomauttivat meitä monta kertaa lähettiläittensä kautta hajaannuksen aikaansaamisesta uskonnossa, syyttäen meitä siitä, että olimme rikkoneet niitä päämääräyksiä vastaan, jotka meidän suurin profettamme Lustrog oli säätänyt Blundecralissa (Lilliputien koranissa) ja sen viidennessä luvussa viidettäkymmentä. Mutta tuo nyt oli pelkkiä verukkeita vain, sillä tekstin sanat kuuluvat: "kunkin todellisesti uskovaisen pitää särkeä muna siitä päästä kuin sopiva on." Ja mikä pää se sopiva on, se olisi, minun nöyrän mielipiteeni mukaan, jätettävä itsekunkin omantunnon asiaksi taikka maistraatin korkeimman virkamiehen määrättäväksi. Mutta sittemmin saivat nuo paksumman pään miehet niin paljon suosiota Blefuscun keisarin hovissa ja niin paljon apua ja kannatusta puolueeltansa täällä kotona, että veristä sotaa on käyty kummankin valtakunnan välillä jo kuusi ja kolmekymmentä kuukautta. Ja sen ajan kuluessa meiltä on mennyt neljäkymmentä linjalaivaa ja koko joukko pienempiä aluksia kuin myös yhteensä kolmekymmentä tuhatta parhainta miestä meidän meriväestämme ja sotajoukostamme. Vihollisten tappiot ovat olleet jonkun verran suuremmat kuin meidän. Nyt he ovat varustaneet suurilukuisen laivaston ja aikovat hyökätä meidän kimppuumme. Hänen keisarillinen majesteetinsa on nyt, luottaen teidän miehuuteenne ja voimaanne käskenyt minun antamaan teille kertomuksen asiain tilasta täällä.

Minä pyysin sihteerin edeskantamaan hänen majesteetillensa minun nöyrän alamaisuuteni tunteet ja ilmoittamaan hänelle, ett'ei minun sovi muukalaisena sekaantua puolueriitoihin, vaan että minä olen altis, oman henkeni uhalla, puolustamaan hänen personaansa ja valtakuntaa kaikilta kuin sitä uhata uskaltavat.

VIIDES LUKU

Vihollisen hyökkäys torjuttu erinomaisella sankarityöllä. -- Korkein arvonimi. -- Lähettiläitä Blefuscusta. -- Rauhanteko. -- Tulipalo. -- Keisarinnan palatsi pelastettu.

Blefuscun valtakunta sijaitsee saarella pohjoiskoilliseen Lilliputista. Kumpaisenkin saaren välillä on 1100 yardia (n. 1 km) leveä salmi. Minä en ollut vielä nähnyt sitä ja nyt, kuultuani hyökkäyksen uhkaavan siltä puolen, koetin entistä enemmän olla näyttäytymättä rannalla. Blefuscuunhan ei ole vielä tietoa minusta saapunut, ja nyt he saattaisivat huomata minut. Sitä paitsi oli sodan aikana kaikenlainen yhteys molempain valtakuntain välillä hengen rangaistuksen uhalla kielletty ja kaikki alukset otettu sodan tarpeiksi takavarikkoon.

Minä ilmoitin hänen majesteetillensa suunnitelmani, jonka mukaan minä aion valloittaa koko vihollisen laivaston, joka, niinkuin meidän vakoojilta olin kuullut, on parhaillaan Blefuscun satamassa, valmiina ensi tuulella lähtemään liikkeelle. Kokeneilta merimiehiltä sain tietää salmen olevan keskikohdalta nousuveden aikana 70 glumgluffia (noin 6 jalkaa) ja muissa paikoin korkeintaan 50 glumgluffia syvän. Läksin saaren koilliskulmaan, vastapäätä Blefuscua, lymysin erään kukkulan taakse ja tarkastelin taskukiikarillani vihollisen laivastoa: siinä oli 50 sotalaivaa ja koko joukko kuljetus-aluksia.

Kotia tultuani annoin käskyn -- siihen näet olin valtuutettu -- tuoda koko joukon mitä lujimpia köysiä ja rautatankoja. Köydet olivat tavallisen purjelangan paksuisia ja rautatangot pituudelleen ja paksuudelleen kuin sukkapuikot. Köydet minä kiersin kolminkertaisiksi, samoin rautatangot, joitten päät sitten taivutin koukun muotoon.

Näin varustettuna palasin rannan kallioille, riisuin siellä nutun, kengät ja sukat ja astuin mereen puoli tuntia ennen nousuvettä, ylläni pelkkä liivijakku. Kaalasin niin nopeasti kuin suinkin mahdollista oli ja uin syvimmän kohdan yli, noin 30 yardia, kunnes taas tuntui pohja jalkain alla. Ei kulunut puoltakaan tuntia, niin jo olin laivaston luona. Viholliset, minut nähtyänsä, säikähtivät niin pahanpäiväisiksi, että hypätä loikkasivat laivoistaan mereen ja uivat rannalle. Heitä oli vähintänsä 30000 henkeä. Otin nyt köyteni esille, pistin koukun kunkin laivan kokkaan ja sidoin köysien päät yhteen. Tätä tehdessäni vihollinen laukaisi minuun nuolia muutaman tuhannen, ja niistä sattui minua koko joukko käsiin sekä kasvoihin. Siitä oli paljo haittaa työlleni, puhumattakaan siitä, että haavoja pisti ja kirveli. Enimmin pelkäsin silmiäni, ja pahoin niitten olisi käynytkin, ellei olisi muuan oiva keino johtunut mieleeni.

Niinkuin ennen olen maininnut, oli minulla silmälasit erikoisessa taskussa, joka oli keisarin tarkastajilta jäänyt huomaamatta. Ne minä nyt sidoin nenälleni niin lujasti kuin laatuun kävi ja jatkoin rohkeasti työtäni, välittämättä vihollisen nuolista. Moni niistä kyllä sattui silmälaseihin, mutta ei siitä sen suurempaa vahinkoa; siirrähtiväthän vain lasit sijoiltansa hiukan. Saatuani kaikki koukut kiinni, rupesin vetämään köysiä sidotusta päästä, mutta laivatpa eivät liikahtaneetkaan. Ne olivat kiinni ankkureissaan, ja niinpä oli uljain osa yritystäni vielä suorittamatta. Päästin köydet käsistäni -- olivathan ne koukuissa kiinni -- ja leikkasin urheasti ankkuritouvit puukolla poikki, saaden pari sataa nuolta käsiin ja kasvoihin. Nyt tartuin jälleen solmuun kiinni ja vedin varsin helposti perässäni viisikymmentä vihollisen suurinta sotalaivaa.

Blefusculaisilla ei ollut ensi alussa aavistustakaan minun tarkoituksistani. Hämmästyen he katselivat, kuinka minä leikkelin poikki laivain ankkuritouveja, ja luulivat minun aikovan saada laivat tuuliajolle ja törmäilemään toisiinsa, mutta pian he huomasivat koko laivastonsa lähtevän liikkeelle hyvässä järjestyksessä ja minun vetävän köysien päästä. Silloin pääsi heiltä niin hirmuinen hätähuuto ja epätoivoinen parkuna, että sitä on mahdoton kuvata ja mahdoton käsittää. Päästyäni nuolten kantamasta minä pysähdyin hetkeksi ja vedin nuolet ulos käsistäni ja kasvoistani ja voitelin niitä sillä rasvalla, jota minulle jo ensi päivänä Lilliputissa oli annettu nuolenhaavoihin pantavaksi, niinkuin edellä jo olen kertonut. Otin sitten silmälasit pois, odotin tunnin verran, kunnes luode oli vähän laskenut, kaalasin keskikohdan yli, saalis perässäni, ja saavuin onnellisesti Lilliputin keisarilliseen satamaan.