Part 8

NEUVOS-HERRA. Astukaa ulos, Götz! (Götz pois). Mitä nyt on tehtävä?

NEUVOS-MIES. Säälikää meitä ja täkäläistä porvaristoa! Sickingen on vihassaan hillimätön; sitä paitsi hän on mies pitämään lupauksensa.

NEUVOS-HERRA. Pitääkö meidän heittää sekä omamme että meidän Keisarimme oikeudet loukattavaksi?

KAPTEENI. Jos meillä vaan oisi miehiä noita oikeuksia puolustamaan. Mutta näin voisi meidät itsemme hukka periä, ja asia oisi vaan sitä pahempi. Me itse voitamme myötenantamisesta.

NEUVOS-MIES. Meidän pitää suostuttaa Götz puhumaan meidän hyväksemme. Tuntuu kuin minä jo näkisin koko kaupungin ilmitulessa.

NEUVOS-HERRA. Anna Götz'in tulla sisään.

GÖTZ (tulee).

GÖTZ. No, mistä on juttu?

NEUVOS-HERRA. Sinä tekisit hyvin, jos kehoittaisit lankoasi luopumaan kapinallisesta puuhastaan. Sen sijaan että hän pelastaisi sinut perikadosta, syöksee hän sinut vielä syvemmälle, kun hän seuraa sinun lankeemustasi.

GÖTZ (näkee ovella Elisabeth'in, sanoo salaa hälle). Mene sinne! Sano hänelle: hänen pitää viipymättä murtautua sisään, hänen pitää tulla tänne, kuitenkin tekemättä mitään pahaa kaupungille. Jos nuo lurjukset tässä käyvät vastarintaa tekemään, niin hänen täytyy käyttää väkivaltaa. Minusta ei ole väliä, jos siinä minut hukka perii, kun ne vaan kaikki samalla haavaa minun kanssani kaatuvat keihään pistäminä maahan.

* * * * *

Suuri sali neuvos-talossa.

Koko neuvos-huoneukseen on sijoitettu Sickingenin ratsumiehiä.

GÖTZ. Se oli apu taivaasta! Kuinka sinä tulet näin, yhtä toivottuna, kuin äkki-arvaamatta, lanko?

SICKINGEN. Ilman taikuutta. Minä olin laittanut pari kolme lähettiä kuulustamaan, kuinka sinulle kävi. Sanoman saatuani noitten valapattoudesta, läksin minä taipalelle. Nyt ne ovat meidän hallussa.

GÖTZ. Minä en vaadi muuta kuin ritarillista vankeutta.

SICKINGEN. Sinä olet liika kunniallinen. Ettäkö et tahdo hyväksesi käyttää edes sitä etua, mikä rehellisellä on yli valapatosta! Niiden on nyt työläs potkia tutkainta vastaan. Eikä meidän mieli tee hellittämään. Ne ovat Keisarin käskyjä käyttäneet saastaisen väärin. Jos minä oikein tunnen Hänen Keisarillisen Majesteettinsa, niin kyllä sinä saat varmaan vaatia enemmän. Tuo on liika vähän.

GÖTZ. Minä olen aina ollut vähään tyytyväinen.

SICKINGEN. Ja siksipä oletkin aina jäänyt alle-kynsin. Minun mielipiteeni on tämä: Niiden pitää sinun huovisi laskea pois vankeudesta ja antaa sinun ynnä niiden, sinun valasi nojassa, palautua linnaasi takaisin. Sinä voit luvata, että et omasta piiristäsi ulkone mihinkään, ja aina sinun on parempi siellä, kuin täällä.

GÖTZ. Nepä sanovat, että minun omaisuuteni on langennut Keisarin haltuun.

SICKINGEN. Niin me sanomme, että sinä tahtoisit vuokramiehenä asua konnullasi, siksi kun Keisari antaa sen sinulle jälleen läänityksenä. Joutavat kiemurrella, kuin ankeriaat merrassa, eivät ne kuitenkaan meiltä pääse nuljahtamaan. Kyllä ne jaarittelevat Keisarillisesta Majesteetista ja omasta tehtävästään. Tasan se tekee meille. Tunnen sitä minäkin Keisarin enkä ole niin aivan vähän pätevä hänen luonansa. Hän on aina halainnut sinua omaan sotaväkeensä. Et sinä kauvan istu linnassasi, ennen kuin jo saat kuulla kutsumuksen kaikuvan.

GÖTZ. Soisipa Jumala, piankin, ennen kuin minulta unhottuu taistelu.

SICKINGEN. Urhoutta ei unhoteta eikä opita. Älä ole huolissasi mistään! Jahka sinun asiasi ovat järjestyksessä, menen minä hoviin; sillä yritykseni alkaa kypsyä. Suotuisia enteitä on tuikkimassa minulle, viitaten: Käy uralle! Ei puutu minulta muuta, kuin että minun tulee vaan tutkia Keisarin mieli-ala. Trier ja Pfalz uskoisi pikemmin, että taivas voi langeta romahtaa maahan, kuin että minä tulen niiden niskaan. Ja minä aijon tulla kuin rankka jääkuuro! Ja jos me voidaan sepittää onnemme,[72] niin sinä pian olet Vaaliruhtinaan lanko. Minun toivoni luotti sinun kouraasi tässä yrityksessä.

GÖTZ. O! Tuota ennusti se uni, jonka minä näin sitä päivää vasten, jona Marian lupasin Weislingenille. Tuo mies oli vakuuttavinansa ollakseen uskollinen, ja piteli tätä oikeaa kättäni niin kovasti, että se oli luiskahtavinaan rautahihasta irti, kuin poikkikatkennut. Ah! minä olen nykyhetkenä turvattomampi, kuin silloin, kun minulta tämän ampuivat pois. Weislingen! Weislingen!

SICKINGEN. Unhota pois tuo kavaltaja! Meidän pitää tyhjään-raukaista hänen juonensa, murtaa turhaksi hänen arvonsa, ja omantunnon tuska ja häpeä kalvakoon hänet kuoliaksi. Minä näen, minä näen hengessä, että minun viholliseni, sinun vihollisesi ovat kukistettuja. Götz, ainoastaan puoli vuotta vielä!

GÖTZ. Sinun sielusi lentää korkealle. En tiedä, kuinka lienee; vaan ei tovin aikaan minun sielulleni ole tahtonut avaantua mitään iloisia näkö-aloja. -- Minä olen ollut jo enemmän kuin kerran onnettomuudessa, jo kerran vankinakin; vaan siltä kuin nyt, ei minusta ole tuntunut koskaan.

SICKINGEN. Onni tuottaa tuulta. Lähtään nyt niiden taulapäiden luo![73] He ovat kyllä kauvan pitäneet ehtojen esittelyvuoroa, ottakaamme kerran me ja ruvetkaamme siihen vaivaan! (Pois).

* * * * *

_Adelheidin huone_.

ADELHEID. Tuo on inhottavaa!

WEISLINGEN. Minä olen purrut hammasta vaan. Se niin mainio aije, niin onnellisesti saatettu perille, ja lopuksi, laskea hänet omaan linnaansa! Se kirottu Sickingen!

ADELHEID. Heidän ei olisi pitänyt tehdä niin.

WEISLINGEN. He istuivat tiukassa. Mitä he voivat muuta? Sickingen uhkasi tulella ja miekalla, se röyhkeä, kiukkupäinen mies! Minä vihaan häntä. Hänen arvonsa paisuu, niin kuin virta, joka kerran on ahmaissut pari puroa, muut seuraavat itsestään.

ADELHEID. Eikö heillä ollut Keisaria?

WEISLINGEN. Rakas rouva! Hän on ainoastaan varjo siitä, hän käy vanhaksi ja alakuloiseksi. Kun hän kuuli, mitä oli tapahtunut, ja minä yhdessä muiden hallitusneuvosten kanssa puhuin kiivaasti, sanoi hän: Heittäkää heidät rauhaan! Minä voin sille vanhalle Götz'ille hyvin suoda tuon pikku paikan, ja jos hän on hiljaa siellä, mitä teillä on valitettavaa hänestä? Me puhuimme valtion hyvästä. Oi! sanoi hän. Jos minulla olisi alusta pitäin ollut semmoisia neuvonantajoita, jotka olisivat neuvoneet levotonta henkeäni enemmän huolehtimaan yksityisten ihmisten onnea!

ADELHEID. Häneltä uupuu hallitsijan-henki.

WEISLINGEN. Sitten me kävimme Sickingenin kimppuun. -- Se mies on minun uskollinen palvelijani, sanoi hän; jospa se ei olekaan tuota tehnyt minun käskystäni, niin ainakin hän on täyttänyt minun tahtoni paremmin, kuin minun omat valtuutettuni, ja minä voin tuon hyväksyä edeltä- tai jäljestäpäin.

ADELHEID. Aivan tuosta on pakahtua.

WEISLINGEN. Minä en sittenkään ole vielä jättänyt kaikkea toivoa. Hänet on laskettu omaan linnaansa, hänen ritarillisen sanansa nojassa, että hän pysyy siellä hiljaa. Se on hänelle mahdotonta; me tahdomme heti saada jonkun syyn häntä vastaan.

ADELHEID. Ja sitä pikemmin, koska voimme toivoa, että Keisari kohta lähtee pois maailmasta, ja Kaarle,[74] tuo hänen oiva seuraajansa, lupaa enemmän majesteetillista mieli-alaa.

WEISLINGEN. Kaarleko? Tuohan ei vielä ole valittu, ei kruunattu.

ADELHEID. Ken ei halaja ja toivo häntä siksi?

WEISLINGEN. Sinulla on korkea käsitys hänen ominaisuuksistaan; melkein tulee ajatelleeksi, että sinä niitä katselet aivan toisilla silmillä.

ADELHEID. Sinä minua loukkaat, Weislingen! Tunnetko sinä minut siltä puolen?

WEISLINGEN. En minä sanonut mitään, loukatakseni sinua. Mutta vaitikaan minä en voi olla. Kaarlen tavaton huomaavaisuus sinua kohtaan häiritsee rauhan minulta.

ADELHEID. Ja minun käytöksenikö?

WEISLINGEN. Sinä olet nainen. Te ette vihaa ketään, joka teille liehakoitsee.

ADELHEID. Vaan te?

WEISLINGEN. Se kalvaa minun sydäntäni, tuo hirmuinen ajatus! -- Adelheid!

ADELHEID. Voinko minä parantaa sinun hulluutesi?

WEISLINGEN. Jos sinä tahtoisit! Sinä voisit poistua hovista![75]

ADELHEID. Sano, millä keinoin ja tavoin. Etkö sinä ole hovissa? Pitääkö minun jättää sinut ynnä omat ystäväni, ja lähteä linnaani, siellä viihtymään hyypiäin seurassa? Ei, Weislingen, siit' ei tule mitään! Rauhoitu! Sinä tiedät, kuinka minä sinua rakastan.[76]

WEISLINGEN. Se pyhä pelastava ankkuri tässä myrskyssä, niin kauvan kuin ei petä köysi. (Pois).

ADELHEID. Aijotko sinä tehdä niin! Se vielä puuttui. Minun poveni aivoitukset ovat ylen suuret, sinun seisoaksesi niiden tiellä. Kaarle! Suuri, mainio mies, ja kerran Keisari! Ja tulisko hänen olla miehistä ainoa, jolleka minun suosioni ei maistuisi maireelta? Weislingen, älä mielikään estää minua, sillä, jos siksi tulee, sinun täytyy mennä maahan, ja minun tieni kulkee sinun ylitsesi.

FRANS (tulee ja tuo muutaman kirjeen). Tässä, armollinen rouva.

ADELHEID. Antoiko sen Kaarle itse?

FRANS. Niin, itse.

ADELHEID. Mikä sinua vaivaa? Sinä näytät niin murheelliselta.

FRANS. Niin, se on teidän tahtonne, että minun pitää surkastua kuoliaksi. Toivon vuosina te saatatte minut epätoivon kuiluun.

ADELHEID (itsekseen). Hän säälittää minua, -- ja kuinka vähän tuo maksaisi minulle, jos tekisin hänet onnelliseksi! (Kuuluviin.) Ole hyvällä tuulella, poika! Minä tunnen sinun rakkautesi ja uskollisuutesi, enkä minä puolestani saata olla kiittämätön.

FRANS (allapäin). Jos te kykenisitte olemaan semmoinen, johan minä menisin manalle. Hyvä Jumala, ei minussa ole yhtään veripisaraa, jok'ei olisi teidän, ei yhtään tajua muuhun kuin rakastamaan teitä ja tekemään niin kuin teitä miellyttää.

ADELHEID. Hyvä poika!

FRANS. Te vaan imartelette minua. (Kyyneliä kiiluu hänen silmissään). Jos tämä ainoinen alttius ei ansaitse enempää, kuin että minä saan nähdä, mitenkä toisista pidetään paremmin, saan nähdä, mitenkä teidän kaikki ajatuksenne virittyvät Kaarlen puoleen --

ADELHEID. Sinä et tiedä, mitä sinä tahdot, vielä vähemmän, mitä sinä puhut.

FRANS (vihassa ja kiukussa polkee jalkaa). En minä tahdo enää, en tahdo enää juosta välittäjänä.

ADELHEID. Frans! Sinä unhotat itsesi.

FRANS. Minut uhrata! Minun rakas herrani!

ADELHEID. Mene pois minun silmistäni!

FRANS. Armollinen rouva!

ADELHEID. Mene, ilmoita minun salaisuuteni sille rakkaalle herrallesi! Minä olin hullu, kun erhetyin uskomaan sinut siksi, jota sinä et ole.

FRANS. Rakas, armollinen rouva, te tiedätte, että minä rakastan teitä.

ADELHEID. Ja sinä olit minun ystäväni, niin lähellä minun sydäntäni. Mene, kielasta ja petä minut!

FRANS. Ennen minä raskisin riistää sydämen pois rinnastani! Antakaa anteeksi, armollinen rouva! Minun sydämeni on kovin täysi, minun aistimeni ei jaksa kestää tätä.

ADELHEID. Rakas, lämmin poika!

(Tarttuu häneen käsistä ja vetää hänet puoleensa; heidän suukkosensa yhtyvät, Frans itkien lankeaa Adelheidin kaulaan).

Laske minut!

FRANS (rouvan kaulassa virkkaa kyyneliin tyrehtyvällä äänellä). Jumala! Jumala!

ADELHEID. Päästä minut, muurit on kielaita kavaltajoita. Laske minut! (Hän irrotaksen). Älä horju rakkaudessasi ja uskollisuudessasi, ja mitä kaunein palkinto odottaa sinua! (Pois).

FRANS. Kaunein palkinto! Ainoasti siihen saakka suo minun elää! Minä hennoisin murhata vaikka oman isäni, joka minulta kieltäisi tämän paikan.

* * * * *

Jaxthausen.

GÖTZ (pöydän ääressä). ELISABETH (ynnä työssään; pöydällä kynttilä sekä kirjoitusneuvot.)

GÖTZ. Jouten-oleminen ei ala maistua minusta ensinkään, ja tämä rajoitettu asema minulle käy päivä päivältä ahtaammaksi; soisin, että minä voisin nukkua, tai edes kuvitella, että rauha on jotain suloista.

ELISABETH. Niinpä kirjoita kuitenkin päähän asti se historiasi, jota olet alottanut. Anna ystävillesi aivan käteen semmoinen todistuskappale, joka saattaa sinun vihollisesi häpeään; toimita jalolle, etiselle polvelle tuo ainoinen ilo, että sen ei tarvitse sinua tuntea väärin.

GÖTZ. Ah! Kirjoittaminen on uutteraa joutilaisuutta, se minua karvastelee. Samassa kun minä kirjoitan siitä, mitä olen tehnyt, suututtaa minua sen ajan hukka, jonka kuluessa olisin voinut tehdä jotain.

ELISABETH (ottaa käsikirjoituksen). Älä nyt ole noin kummallinen! Sinä olet juuri ensimäisen Heilbronn-vankiutesi kohdassa.

GÖTZ. Se on aina ollut minusta kamala paikka.

ELISABETH (lukee). "Siellä oli yksinpä eräitä liittolaisiakin, jotka sanoivat minulle, että minä olin tehnyt hullusti, kun olin saapunut pahinten vihollisteni eteen, vaikka minä olisin voinut hyvin arvata, että n'eivät minua kohtele sävyisästi. Siihen minä vastasin:" -- Nyt, mitä sinä vastasit? Kirjoita eteenpäin.

GÖTZ. Minä sanoin: Jos minä niin usein olen henkeni hennonut panna alttiiksi puolustaakseni muiden ihmisten tiluksia sekä rahoja, niin enkö minä sitä hennoisi panna alttiiksi oman kunnian-sanani puolesta?

ELISABETH. Se maine sinulla on.

GÖTZ. Ja sitä n'eivät minulta riistä pois! Kaiken muun ne ovat minulta ottaneet, konnun, vapauden --

ELISABETH. Tämä koskee juuri sitä aikaa, jolloin minä niitä Miltenbergin ja Singlingenin miehiä tapasin ravintolassa, jotka eivät minua tunteneet. Silloin oli minulla semmoinen ilo, kuin jos olisin pojan synnyttänyt. He keskenään ylistivät sinua ja sanoivat: Hän on oikea ritarin esikuva, urhoollinen ynnä jalo vapaudessaan, tyyni ynnä uskollinen onnettomuudessa.

GÖTZ. Asettakoot minun eteeni yhdenkään, joka väittää, että minä olen pettänyt sanani! Ja sen tietää Jumala, että minä olen enemmän hikoillut palvelemassa lähimmäistäni, kuin omaa itseäni, että minä olen työskennellyt ansaitakseni urhoollisen ja uskollisen ritarin nimeä, enkä voittaakseni korkeita rikkauskasoja ynnä arvo-asteita. Ja, Jumalalle olkoon kiitos! mitä olen pyytänyt, on minulle sallittu.

LERSE, YRJÖ (tuoden metsällistä).

GÖTZ. Onnea, reippaat metsämiehet!

YRJÖ. Niiksi tätä on tultu reippaista ratsumiehistä. Saappaista on sievä sukeutua tohveliksi.

LERSE. Metsästys on kuitenkin aina jotain ja tavallaan sotaa sekin.

YRJÖ. Jos tässä maassa ei vaan aina olisi tekemistä valtakunnan-huovien kanssa. Muistuuko teidän mieleenne, armollinen herra, mitä te kerran lailla profeetan ennustitte meille: että kun maailma kääntyy ylös-alasin, niin meistä tulee metsämiehiä? Niitä me nyt ollaan ilmankin.

GÖTZ. Yhteenpä käy; meidät on kiskaistu pois omalta piiriltämme.[77]

YRJÖ. Nämä ovat arveluttavia aikoja. Jo kahdeksan päivää sitten on näyttäytynyt kamala pyrstötähti, ja koko Saksanmaa on tuskissaan: tuo ilmiö ennustaa Keisarin kuolemaa. Hän on kovin sairas.

GÖTZ. Kovin sairas! Meidän ratamme lähenee loppuansa.

LERSE. Ja täällä läheisyydessä on vielä kauheampia mullistuksia tekeillä. Talonpojat ovat nostaneet kamalan kapinan.

GÖTZ. Missä?

LERSE. Ihan Schwabenin sydämessä. Ne korventaa, polttaa ja murhaa. Minä pelkään, että ne hävittää koko maan.

YRJÖ. Hirmuinen sota on ovella. Kapinaan on jo yhtynyt noin sata paikkakuntaa, ja päivä päivältä enemmän. Myrskytuuli on äskettäin kokonaisia metsiä kaataa lahmannut, ja vähää myöhemmin on nähty sillä kulmalla, missä tuo kapina on alkanut, kaksi tulena hehkuvaa miekkaa ristikkäin ilmassa.

GÖTZ. Silloin moni minun hyvistä herroistani ja ystävistäni myös kärsii syyttömästi!

YRJÖ. Vahinko, että meidän ei käy lähtö ratsastamaan!

VIIDES NÄYTÖS.

Talonpoikais-sota.

Meteli ja hävitys muutamassa kylässä.

VAIMOJA ynnä VANHUKSIA LAPSINEEN ja kuormineen.

JOKU VANHUS. Pois, pois, jotta vältettäisiin ne verikoirat!

JOKU VAIMO. Pyhä Jumala, kuin veripunainen on taivas, tuo mailleen menevä aurinko veripunainen!

JOKU ÄITI. Se ennustaa tulipaloa.

JOKU VAIMO. Minun mieheni! Mieheni!

VANHUS. Pois! Pois! Metsään! (Mennä rehkivät ohi).

LINK. Kaikki tyyni maahan mäsäksi, mikä tekee vastarintaa! Kylä on meidän. Ei saa mitään, mikä kelpaa, mennä hukkaan, ei mitään jäädä! Kettäkää puti puhtaaksi ja rutosti! Me sytytetään kohta.

METZLER (juosten alas kummulta). Mitenkä täällä käy, Link?

LINK. Mullin mallin, näet sen; sinä tulit luppukarkeloon. Mistä matka?

METZLER. Weinsberg'istä. Siellä se oli juhla!

LINK. Mitenkä niin?

METZLER. Me pisteltiin niitä yhteen rijoon, että se oli aika hupi.

LINK. Ketä kaikkia?

METZLER. Diedrich von Weiler sai tanssia etumaisena. Se houkka! Me kierryttiin niiden ympärille kokonainen, vimmakas joukko, ja hän yläältä kirkontornin huipusta oisi tahtonut hyvällä hyvää tuumia meidän kanssamme. Poks! Ampui joku hänelle kuulan otsaan. Me sinne ylös kuin raju-ilma, ja ikkunasta ulos maahan se uros!

LINK. Ah!

METZLER (talonpojille). Te koirat, pitääkö minun teille antaa kiireen-voidetta! Mitenkä ne kählystelee ja vitkastelee, nuo aasit!

LINK. Sytyttäkää! Että ne saavat siinä kärventyä! Eteenpäin! Tuohistakaa vaan, te nahjukset!

METZLER. Sitten me kuletettiin ulos Helfenstein, Eltershofen, noin kolmetoista aatelis-miestä, yhteensä likipitäin kahdeksankymmentä. Juohdettiin ne ulos sille tasangolle, joka on Heilbronn'ia kohti. Se oli yhtä riemuhuutoa ja telmettä meikäläisten puolelta, kun tuo pitkä jono rikkaita vaivaisia syntisiä mennä vaelsi, toisiinsa silmäillä tuijottivat, ja maa ja taivas! Saarrettuja olivat ne, ennen kuin arvasivatkaan, ja kaikki pistettiin keihäällä maan marraksi.

LINK. Etten minä ollut siellä!

METZLER. Ei mulla ole kuuna päivänä ollut moista riemua.

LINK. Tuohustakaa vaan! Ulos!

JOKU TALONPOIKA. Kaikki on typö tyhjänä.

LINK. Niin virittäkää tuli joka nurkkaan!

METZLER. Syttyy siitä sievoinen juhannus-kokko. Kas, kuinka nuo urokset siinä pylläköivät mullin mallin ja kurisivat kuin sammakot! Se tuntui niin lämpymästi heiluskelevan sydämessäni kuin viinaryyppy. Siellä oli eräs Rixinger. Kun se urho ennen ratsasti metsälle, sulkatöyhtö hatussa ja sieramet torvella, ja ajoi edellään meitä koirain kanssa, ja niin kuin koiria! Min' en ollut häntä äskettäin nähnyt, hänen ajoharakka-naamansa siinä oikein äkki-oudostutti minua. -- Usus! keihäs kylkiluiden lomaan, ja siinä hän makasi ja viruttihe nelin ryömin toveriensa päällä. Kuin jänikset metsän-ajon käydessä sytkähteli ja vavahteli nuo urokset sikin sokin.

LINK. Savu tupruaa jo aika lailla.

METZLER. Tuolta takapuolelta se palaa. Lähtään me saaliinemme tyynesti menemään sinne suuren joukon luo.

LINK. Missä se on?

METZLER. Heilbronn'ista tänne päin. Ne on ymmällä johtajasta, jota kaikki kansa pitäisi arvossa; sillä mehän ollaan ainoasti niiden vertaisia, sen ne tuntevat ja käyvät vastahakoisiksi.

LINK. Ketä ne arvelevat?

METZLER. Max Stumpfia tai Götz von Berlichingeniä.

LINK. Se oisi hyvä, antaisipa vielä asialle jonkummoisen ulkomuodon, jos Götz suostuisi. Häntä on aina pidetty hurskasmielisenä ritarina. Ylös, ylös! Me lähtään Heilbronnia kohti. Huutakaa sitä kaikille!

METZLER. Tuo tuli loistaa meille vielä hyvän matkaa. Oletko sinä nähnyt sitä suurta pyrstötähteä?

LINK. Olen. Se on kamala, hirmuinen enne! Jos me tehdään matkaa läpi yön, niin saamme sen oikein nähdä. Se nousee näkyviin tuossa yhtä käydessä.

METZLER. Ja näkyy ainoasti viisi neljännes-tuntia. Kuin käyrä käsivarsi miekkoineen näyttää se olevan, niin verikeltapunainen.

LINK. Oletko nähnyt ne kolme tähteä sen miekan kärjessä ja lappeessa?

METZLER. Niin, ja se laaja pilvenkarvainen pyrstö tuhannen tuhansine, säilän-näköisine sateineen, ja väliin pistää siinä kuin pikku miekkoja.

LINK. Minua se on hirvittänyt ja kammottanut. Ja tuo kaikki tyynni niin kelmeän punertavaa ja sekaan monta suitsevaa, kirkasta liekkiä sekä väliin kauheita naamoja karvaisine päineen ja tuuheine partoineen!

METZLER. Oletko nähnyt niitäkin? Ja tuo kaikki tyynni kiilua vipajaa niin sikin sokin, kuin se lojuisi jossain verisessä meressä, ja huhtoo niin sikin sokin, että sitä katsellessaan menee ihan äjennyksiin.

LINK. Hei! Ylös! (Pois).

* * * * *

_Kenttä_.

Kaukana näyttää kaksi kylää ja luostari palaa hehkuvan.

KOHL. WILD. MAX STUMPF. VÄKIJOUKKOJA.

MAX STUMPF. Te ette voi vaatia, että minun pitäisi ruveta teidän johtajaksenne. Siitä ei olisi hyötyä minulle eikä teille. Minä olen Pfalz-kreivin palvelija: kuinka minä saattaisin viholliseni johtaa omaa herraani vastaan? Ja muuten, te aina epäilisitte, että minä en siinä toimi täydestä sydämestä.

KOHL. Tiettiin hyvin, että kyllä sinulla syitä on, kun mieli kieltäytymään tekee.

GÖTZ, LERSE, YRJÖ (tulevat).

GÖTZ. Mitä te tahdotte minusta?

KOHL. Teidän pitää ruveta meille johtajaksi.

GÖTZ. Pitääkö minun rikkoa ritarillinen sanani Keisaria vastaan ja lähteä ulos määrätystä piiristä?

WILD. Tuo ei ole mikään kieltäymisen syy.

GÖTZ. Ja vaikka olisinkin aivan vapaa, ja te tahtoisitte menetellä kuin Weinsberg'issä aatelisia sekä herroja vastaan, ja niin edelleen isännöidä, kuten ylt'ympäri maa palaa ja verin valuu, ja minun pitäis' avustaa teitä tuossa riettaassa, raivokkaassa telmeessänne, ennen te saisitte lyödä minut, niin kuin lyödään vimmainen koira kuoliaaksi, kuin rupeamaan teidän pääksenne!

KOHL. Jos se ei oisi tapahtunut, ei se ehkä tapahtuis' enää koskaan.

STUMPF. Siinä juuri oli onnettomuus, että heillä ei ollut johtajaa, jota olisivat kunnioittaneet, ja joka olisi voinut tyydyttää heidän raivonsa. Götz, ota johto huostaasi, minä pyydän sinua! Ruhtinaat, koko Saksanmaan kiittää vielä sinua siitä. Se koituu kaikille onneksi ja siunaukseksi. Ihmisiä ynnä maita säästyy siten.

GÖTZ. Miks' et sinä sitä ota vastaan?

STUMPF. Minä olen sanoutunut irti niistä.

KOHL. Meill' ei ole siunaama-aikaa pitkiin, turhan mutkaisiin tarinoihin. Lyhyesti sanoen, Götz! Ole meidän johtajamme, taikka varo linnaasi ja omaa nahkaasi! Ja sitä myöten kaksi tuntia ajatusaikaa. Vartioikaa häntä!

GÖTZ. Mitä sitä tarvitsee! Minä olen yhtä hyvin varma nyt kuin sittenkin. Mitä varten te olette lähteneet liikkeille? Jälleen vaatimaan vapauksianne ja oikeuksianne? Mitä te suotta riehutte vimmassa ja turmelette maata? Jos te tahdotte kokonaan lakata tuhoja tekemästä ja toimia kelpo miehinä, niin minä tahdon teille avulias olla vaatimustenne puolesta ja viikon päivät teidän johtajanne.

WILD. Mitä on tapahtunut, se on ensi kiihkossa tapahtunut, eikä sinua tarvita, meitä estämään vasta.

KOHL. Kolme kuukautta vähintään täytyy sinun lupautua olemaan.

STUMPF. Määrää yksi kuukaus, siihen voitte tyytyä molemmin puolin.

GÖTZ. Kyllä minun puolestani.

KOHL. Kätenne!

GÖTZ. Ja luvatkaa minulle, että te sen sopimuksen, jonka olette minun kanssani tehneet, kirjallisesti lähetätte kaikkein joukkojen tiedoksi ja seurattavaksi ankaran rangaistuksen uhalla.

WILD. Jo toki! Niin pitää tapahtua.

GÖTZ. Niin minä sitoudun olemaan kuukauden päivät.

STUMPF. Onnea! Vaan mitä sinä teetkin, niin säästä kuitenkin meidän armollista herraamme, Pfalz-kreiviä.

KOHL (hiljaa). Vartioikaa häntä! Ett'ei kukaan saa puhutella häntä, teidän läsnä-olematta.

GÖTZ. Lerse! Mene takaisin minun vaimoni luo. Ole apuna hälle! Hänen pitää kohta saada sanomia minulta.

(GÖTZ, STUMPF, YRJÖ, LERSE ja talonpoikia pois).

METZLER, LINK (tulevat).

METZLER. Mikä sopimus se on, josta olemme kuulleet puhuttavan? Mitä se sopimus tarkoittaa?

LINK. Häpeällistä on suostua tuommoiseen sopimukseen.

KOHL. Me tiedämme yhtä hyvin kuin tekin, mitä me tahdomme, ja vallassamme on sen mukaan tehdä tahi olla tekemättä.

WILD. Tuon raivoamisen ja murhaamisen täytyy kuitenkin lakata kerran, tänä päivänä tai huomenna! Nyt me olemme vielä saaneet kunnollisen johtajankin.

METZLER. Mitä lakata! Sinä kavaltaja! Mitä varten me ollaan täällä? Kostamassa vihollisillemme, itse kohotaksemme ylös niitä kukistamalla! -- Täss' on joku ruhtinaan-palvelija[78] saanut teitä neuvoa.

KOHL. Tule, Wild, poikkeen, tuo on kuin järjetön luontokappale! (Pois).

METZLER. Menkää vaan! Teihin ei yhdy mikään joukko. Nuo lurjukset! -- Link, meidän pitää ne muut kiihottaa sytyttämään Miltenberg tuolla toisella puolen, ja jos tora nousee tuon sopimuksen vuoksi, niin me kerrassa lyödään kaikilta sopimus-pukareilta päät poikki.

LINK. Kuitenkin meidän puolellamme on se suuri joukko.

* * * * *

_Vuori ja laakso_.

Mylly taustana. Joukko RATSUMIEHIÄ. WEISLINGEN (tulee ulos myllystä FRANSIN ja yhden SANANSAATTAJAN kanssa).

WEISLINGEN. Minun hevoseni! -- Te varmaan olette ilmoittanut niille toisillekin herroille?