Part 7

GÖTZ. Hyvä juttu, Yrjö. Onni alkaa minulle kääntyä vasten. Jo minä tuota aavistin. (Kuuluviksi). Sickingen, minä pyydän teitä, lähtekää jo tän' iltana. Suostuttakaa Maria. Hän on teidän vaimonne. Antakaa hänen tuta se suhde. Jos vaimot asettauvat meidän yritystemme tielle, niin silloin on vihollinen meitä vastaan varmempi aukealla tanterella kuin ikään omassa linnassaan.

YKSI HUOVI (tulee). Hiljaa. Herra, valtakunnan-lippu on tulemassa suoraa päätä tänne käsin ja pikamarssia.

GÖTZ. Minä olen ne herättänyt vitsan nauskosilla! Onko niitä kuinka paljon?

HUOVI. Noin kaksisataa. N'eivät liene täältä kauvempana kuin korkeintaan tunti-parisen päässä.

GÖTZ. Vielä joen ylipuolella?

HUOVI. Niin, herra.

GÖTZ. Jos minulla oisi vaan viisikymmentä miestä, yli n'eivät pääsisi tänne! Etkö sinä ole nähnyt Lerseä?

HUOVI. En, herra.

GÖTZ. Teroita kaikille, että heidän tulee olla valmiina! -- Täytyy tulla ratkaisu, hyvät ystävät! Itke, hyvä Mariani, hetkiä on tuleva, joina sinä saat iloita. Parempi on, jos sinä itket hääpäivänäsi, kuin jos ylenpaltinen ilo ennustaisi vastaista kurjuutta. Hyvästi, Maria! Hyvästi, veli!

MARIA. En minä voi erota sinusta, veli. Hyvä veikko, anna meidän olla! Niinkö vähäpätöiseksi sinä arvaat minun mieheni, että sinä hennot tässä mitä epätoivoisimmassa pulmassa hyljätä hänen tarjoomansa avun?

GÖTZ. Niin, minun asiani ovat menneet pitkälle. Kuka ties minä jo seison häviöni partaalla. Te alatte tänään vasta elää, ja teidän pitää erottaa itsenne pois minun kohtalostani. Minä olen käskenyt satuloida teidän hevosenne. Teidän täytyy heti poistua täältä.

MARIA. Veikko! Veikko!

ELISABETH (Sickingenille). Antakaa hälle myöten! Menkää!

SICKINGEN. Rakas Maria, lähtään pois!

MARIA. Sinäkin? Minulta aivan särkyy sydän.

GÖTZ. Niin jää' tänne! Muutamain tuntien perästä seisoo tämä linna piiritettynä.

MARIA. Voi! Voi!

GÖTZ. Meidän täytyy puolustautua niin hyvin kuin voimme.

MARIA. Jumalanäiti, armahda meitä!

GÖTZ. Ja lopuksi me kuolemme tai antaumme. -- Sinä tulet itkemään jaloa miestäsi ja minua yhteen kohtaloon sortuneina.

MARIA. Sinä kidutat minua.

GÖTZ. Jää' tänne! Jää' tänne! Me sitten saamme yhdessä joutua vangiksi. Sickingen, sinä minun kerallani lankeat kuoppaan! Minä toivoin, että sinä minut auttaisit ulos.

MARIA. Me lähdemme. Veli! Veli!

GÖTZ. Vie' hänet turvaan, ja sitten muista minua!

SICKINGEN. En minä henno hänen vuoteellensa ruveta, ennenkuin tiedän, että te olette vapaana kaikesta vaarasta.

GÖTZ. Sisko -- rakas sisko! (Suutelee).

SICKINGEN. Pois, pois täältä!

GÖTZ. Vielä yks' silmänräpäys. -- Minä näen teitä toiste. Lohduttakaa itseänne! Me vielä nähdään toisemme toiste.

(Sickingen ja Maria pois).

Minä pakoitin hänet lähtemään, ja nyt, kun hän meni, tahtoisinpa sittenkin pitää hänen täällä. Elisabeth, sinä jäät minun luokseni!

ELISABETH. Hamaan kuoloon! (Elisabeth pois).

GÖTZ. Ketä Jumala ei unhota, sille hän antaa semmoisen vaimon!

YRJÖ (tulee). Ne ovat lähellä, minä olen ne tornin huipusta nähnyt. Aurinko nousi, ja minä näin heidän säilänsä säkenöivän. Kun minä ne näin, ei tuo tuntunut minusta sen hirveämmältä, kuin kissasta joku armeija rotta-pikkusia. Tosin me tässä näytellään rottain osaa.

GÖTZ. Tarkastakaa porttisalpoja! Pönkittäkää, sisäpuolelta ja sortakaa suluksi hirsiä ynnä kiviä! (Yrjö pois.) Me pilanpäin härnätään niiden kärsivällisyyttä, ja niiden pitää hukata urhoutensa pureksiessaan omia kynsiänsä. (Torventoitauksia kuuluu ulkoa). Ahaa! joku punatakkinen kälkö, joka arvatenkin aikoo meidän eteemme asettaa sen kysymyksen, tokko me tahtoisimme olla koiria. (Menee ikkunaan). Mistä on kysymys?

(Kuullaan jonkun puhuviin loitolla).

GÖTZ (murisee itsekseen). Köysi kaulaan sulle!

(Torviniekka haastaa edelleen).

GÖTZ. Majesteetin-loukkaaja! -- Mokoman vaatimuksen on kyhännyt joku mustanuttu.

(Torviniekka lopettaa puheensa).

GÖTZ (vastaa). Minun antautua! Armon ja epä-armon uhalla! Kenenkä kanssa te puhutte! Olenko minä ryöväri? Sano kapteenillesi: Hänen Keisarillista Majesteettiansa minä nyt, niin kuin ainakin, kunnioitan velvollisuuteni mukaan. Mutta hän, sun kapteenisi, sano hälle, hän voi minua -- (Täräyttää ikkunan kiini).

* * * * *

Piiritys.

_Keittiö_.

ELISABETH. GÖTZ (tulee).

GÖTZ. Sinulla on paljon työtä, emäntä riepu.

ELISABETH. Minä soisin, että sitä mulla oisi kauvan. Me voimme töin tuskin kestää kauvan.

GÖTZ. Ei ollut meillä aikaa varustautua riittävästi.

ELISABETH. Ja tuo paljo väki, jota te olette kaiken aikaa ravinnut! -- Viini myös on loppumaisillaan.

GÖTZ. Jos me vaan kestäisimme siksi kauvan, että niiden oisi pakko ehdottaa meille antaumista. Me tehdään niille navakkaa vauriota. Ne ammuksentelevat kaiken päivää ja haavoittavat meidän muuriamme ja riksauttelevat ikkunaruutujamme. Lerse on oiva mies; hän hiipii pyssyineen ympäri; kussa joku uskallaksen liika likelle -- pam! -- siinä se makaa.

JOKU HUOVI (tulee). Hiiliä, armollinen rouva!

GÖTZ. Mikä on asiana?

HUOVI. Kuulat on kaikki, ja meidän pitää valaa uusia.

GÖTZ. Mitenkäs on ruutia?

HUOVI. Noin jotenkin. Me hyvin säästetään laukauksiamme.

_Sali_.

LERSE (luotimuottineen). YKSI MUOVI (hiilineen).

LERSE. Aseta ne siihen, ja katso, että sinä talossa saat jostain lyijyä.[64] Sillä välin minä aijon käyttää tätä keinoa. (Hän irroittaa lasin ja lyöpi ruudut pois). Ei sitä etua ole, jonka kelpoihin ei päästä. Niin se käy maailmassa. Ei tiedä kukaan ihminen, mitä mistäkin esineestä voi tulla. Lasimestari, joka nää ruudut on asettanut kiini, ei varmaan ajatellut, että tämä lyijy voipi jollekin hänen lapsen-lapselleen tuottaa pahanpäiväisen päänkivistyksen; ja kun minut isäni siitti, ei hän ajatellut, mikä ilman lintu tai maan matonen saattaa haaskata minun lihani.

YRJÖ (tulee ja tuo räystäskourun). Tässä saat lyijyä. Jos sinä puolellakaan osaat kohti, niin ei yksikään pääse pois ilmoittamaan Hänen Majesteetillensa: Herra! me olemme huonosti tulleet toimeen.

LERSE (lohkaisee siitä). Kunnon kimpale!

YRJÖ. Joutaa sade-vesi etsiä minkä tahansa toisen tien! En minä siitä hätäile; oiva ratsuri ja oikea sade menee läpi joka paikasta.

LERSE (valaa). Pidä valinkauhaa! (Menee ikkunaan). Tuolla kiertelee juuri joku valtakunnan-knaappi pyssyineen; ne luulevat, että me jo ollaan ammuttu ruutimme loppuun. Mut tästä se saa tunnustaa luotia, aivan lämmintä, ikään muotista kerinnyttä. (Lataa).

YRJÖ (panee valinkauhan nojalleen). Annas mun katsoa!

LERSE (ampuu). Siinä makaa tuo varpunen.

YRJÖ. Tuo se äsken ampui minua (he valavat), kun minä ullakon ikkunasta astuin ulos katolle, ottamaan kourua. Häneltä sattui vaan kyyhkyseen, joka istui siinä likellä; lintu suistui kouruun; minä kiitin ampujaa paistista ja kaksinainen saalis kädessä astuin sisään takaisin.

LERSE. Nyt meidän pitää ladata hyvin ja kierrellä koko linna-alue, ansaitsemassa puolisemme.

GÖTZ tulee. Jää' tänne, Lerse! Minun pitää sinun kanssasi puhua! Sinua, Yrjö, en minä henno estää metsästämästä. (Yrjö pois).

GÖTZ. Ne tarjoovat minulle jotain sopimusta.

LERSE. Minä menen ulos niiltä kuulemaan, mitä se on olevinansa.

GÖTZ. Vaatimus oisi, että minun pitäisi joillakin ehdoilla antautua ritarilliseen vankeuteen.

LERSE. Ei kelpaa. Vaan kuinka tuo oisi, jos he meille myöntäisivät vapaan lähdön, koska te ette kuitenkaan voi odottaa linnan pelastukseksi mitään apuväkeä Sickingeniltä? Me kaivaisimme maahan kullat ja hopeat aarteeksi, jota he eivät millään taikasauvalla löytäisi, heittäisimme linnan heille, ja niin päästäisiin pulasta aika komeasti.

GÖTZ. N'eivät laske meitä.

LERSE. Sopiihan koettaa. Meidän pitää niille huutaa varmasta matkaturvasta, ja minä lähden sinne ulos. (Pois).

* * * * *

_Sali_.

GÖTZ. ELISABETH, YRJÖ. HUOVIA (pöydässä).

GÖTZ. Noin saattaa vaara meidät yhteen. Nauttikaa halulla hartaalla, hyvät ystävät! Älkää unhottako lasianne! Puteli on tyhjä. Vielä yksi, hyvä rouva! (Elisabeth nykäyttää olkapäitään.) Eikö siellä ole enää yhtään?

ELISABETH (hiljaa). Yks' ainoa; sen minä olen asettanut erilleen sinua varten.

GÖTZ. Ei millään tavoin, armahani! Anna se tänne esiin! He tarvitsevat vahvistusta, en minä; minunhan asiani puolesta he taistelevat.

ELISABETH. Hakekaa sieltä ulkokaapista!

GÖTZ. Tää on viimeinen. Ja minusta tuntuukin, ikään kuin ei meillä säästämisen syytä olisikaan. En ole minä hamaan aikaan ollut näin tyytyväinen. (Kaataa viiniä). Eläköön Keisari!

KAIKKI. Eläköön!

GÖTZ. Tämä on oleva meidän viimeisen edellinen sanamme, jos me kuollaan! Minä rakastan häntä; sillä meidän kohtalomme on yhtä maata. Ja minä olen vielä onnellisempi, kuin hän. Hänen täytyy pyydystää hiiriä valtakunnan-säädyille, samalla kun rotat nakertavat hänen omistuksiaan. Minä tiedän, että hän monestikin halajaisi mieluummin kuolla, kuin enää olla sieluna niin raihnaisessa ruumiissa.[65] (Kaataa viiniä). Tästä riittää vielä parhaiksi yksi kierto. Ja kun meidän veremme alkaa olla loppumaisillaan, niin kuin tässä putelissa viini, joka ensin heikosti, sitten pisaroittain juoksee (tipauttaa viimeisen pisaran omaan lasiinsa), mikä on oleva meidän viimeinen sanamme?

YRJÖ. Eläköön vapaus!

GÖTZ. Eläköön vapaus!

KAIKKI. Eläköön vapaus!

GÖTZ. Ja jos vapaus elää yli meidän ikämme, niin me voimme kuolla rauhallisesti. Sillä me näemme hengen-silmillä, että meidän jälkeläisemme ovat onnellisia, ja että meidän jälkeläistemme keisarit ovat onnellisia. Jos ruhtinasten palvelijat palvelisivat yhtä jalosti ja vapaasti, kuin te minua, jos ruhtinaat palvelisivat keisaria, niin kuin minä häntä tahtoisin palvella --

YRJÖ. Silloinpa sietäisi jo paljon olla aivan toisin.

GÖTZ. Ei niin aivan, kuin voi näyttää sietävän. Enkö minä ole ruhtinastenkin seassa tuntenut oivallisia ihmisiä, ja oiskohan kuollut se suku kaikki? Hyviä ihmisiä, jotka olivat itsessään ja alamaistensa keskuudessa onnellisia, jotka itsensä rinnalla voivat kärsiä olemassa jalon, vapaan naapurin, jotka eivät peljänneet, tai kadehtineet naapuriansa; joiden sydän ihan ilosta avartui, kun näkivät pöydässä useita vertaisiansa; jotka eivät tarvinneet ensin ritareita toisentaa hoviliehakoiksi, vasta sitten voidakseen elää niiden kanssa.

YRJÖ. Oletteko te tuntenut semmoisia herroja?

GÖTZ. Tavallakin! Minä muistan sitä kaiken ikäni, kun Maakreivi von Hanau antoi metsästäjäiset, ja ruhtinaat, jotka olivat siinä läsnä, aterioitsivat ihan taivasalla, ja maalaiskansaa tulvasi joka puolelta niitä katsomaan. Mitä hän itsellensä kunniaksi oli laittanut, s'ei ollut mitään naamiaismenoa. Mutta poikien ja tyttöjen tuuheita, pyöreitä päitä, punaisia poskia, sekä hyvinvoipia miehiä ynnä komeita vanhuksia, ja kaikki vaan iloisia naamoja, ja kuinka he osaa ottivat sen herransa herruudesta, joka heidän keskessään riemuitsi Luojan luomalla mannulla!

YRJÖ. Hän on ollut semmoinen herra, kuin tekin.

GÖTZ. Eikö meidän sopisi toivoa, että semmoisia ruhtinaita voisi olla hallitsemassa useitakin yht'aikaa? Että kunnioitus Keisaria kohtaan, naapurien sopu ja ystävyys, ja alamaisten rakkaus, olisi kallihin suku-aarre, mikä polvesta polveen periytyisi lapsille ja lasten-lapsille? Jokainen saisi säilyttää omansa ja enentää itsessään, sen sijaan että he nyt eivät usko itse hyötyvänsä, jos eivät turmele toisia.

YRJÖ. Lähettäisiinkö me sittenkin ratsastamaan?

GÖTZ. Soisi Jumala, ett'ei löytysi yhtään rauhatonta päätä koko Saksanmaassa! Olisi meillä ilmankin tekemistä kyllä. Me kitkisimme vuoret puhtaaks' susista, me toisimme metsästä tuolle rauhallisesti maata kyntävälle naapurillemme paistin, ja sen vuoksi söisimme soppaa hänen kansaansa. Jos ei olisi siinä kyllä, niin me yhdessä veljeimme kanssa, kuin Kerubimit välkkyvine miekkoineen, liutautuisimme valtakunnan rajojen eteen, noita susia, Turkkilaisia vastaan, ja noita kettuja, Franskalaisia vastaan, sekä sen tien varjelisimme meidän kalliin Keisarimme tuiki vaarassa olevia maita ynnä valtakunnan rauhaa. Sehän se olisi elämää, Yrjö, jos hennotaan panna henkensä ja verensä yhteisen hyvän puolesta! (Yrjö kavahtaa ylös). Mihinkä sinä?

YRJÖ. Ah, unhotin, että me ollaan piiritettyjä -- ja meidät on Keisari piirittänyt -- ja päästäksemme hengissä, me pannaan alttiiksi henkemme.

GÖTZ. Ole hyvällä tuulella!

LERSE (tulee). Vapaus! Vapaus! Ne ovat kehnoja ihmisiä, epattoja, epäileväisiä aasia. Te saatte lähteä ulos aseinenne, hevosinenne ja varus-asuinenne. Ruokavarat teidän tulee jättää jälkeenne.

GÖTZ. He eivät mitään hammas-kipua niistä pureksine itselleen.

* * * * *

_Linnapiha_.

YRJÖ (tallissa laulaa).

Sai poika kiini lintusen, Hm! Hm! Ja häkkiin nauroi pienosen, Hm! Hm! Niin! Niin! Hm! Hm!

Niin risa riemahtavi, Hm! Hm! Käsi häkkiin hassahtavi. Hm! Hm! Niin! Niin! Hm! Hm!

Hih, lintu lensi harjalle, Hm! Hm! Pöllölle nauroi poijalle. Hm! Hm! Niin! Niin! Hm! Hm!

GÖTZ. No kuinka käy?

YRJÖ (taluttaa hevosta ulos). Ne on satuloitu.

GÖTZ. Sinä olet vikkelä.

YRJÖ. Kuin lintu häkistä.[66]

_Koko piiritetty väki_

GÖTZ. Teillä on pyssynne? Ei suinkaan! Menkää ylös ja ottakaa parhaimmat varus-kaapista! Yhdentekevä on. Me tahdomme edeltäpäin lähteä ratsastamaan ulos.

YRJÖ. Hm! Hm! Niin! Niin! Hm! Hm!

* * * * *

_Sali_.

Kaksi huovia varus-kaapin ääressä.

ENSIMÄINEN HUOVI. Minä otan tuon.

TOINEN HUOVI. Minä tämän. Siellä on vielä yksi kauniimpi.

ENSIMÄINEN HUOVI. Eikö mitä! Korjaahan sinä luusi täältä pois.

TOINEN HUOVI. Kuule!

ENSIMÄINEN HUOVI (kavahtaa ikkunaan). Auta, pyhä Jumala! Ne murhaa meidän herramme.[67] Hän suistuu hevosen selästä. Yrjö kukistuu maahan!

TOINEN HUOVI. Mitenkä me pelastaumme? Muurin viereistä pähkinäpuuta alas tuonne väljään.

ENSIMÄINEN HUOVI. Frans vielä kestää, minä tahdon mennä hänen luokseen. Jos he kuolevat, en minä halua elää. (Pois).

NELJÄS NÄYTÖS.

Ravintola Heilbronn'issa.

GÖTZ. Minusta tuntuu, että minä olen, niin kuin se paha henki, jonka kapusini-munkki[68] noitui säkkiin. Minä revin itseni ulos, enkä minä hyödy siitä mitään. Nuo valapatot!

ELISABETH (tulee).

GÖTZ. Mitä sanomia, Elisabeth, minun uskollisista ystävistäni?

ELISABETH. Ei mitään varmaa. Muutamat on pistetty kuoliaksi, muutamat tyrmässä makaavat. Kukaan ei voinut tai ei tahtonut lähemmin osottaa heitä minulle.

GÖTZ. Tuoko on palkinto uskollisuudesta? siitä lapsellisesta kuuliaisuudesta? -- Ettäs menestyisit ja kauvan eläisit maan päällä!

ELISABETH. Rakas mies, älä moiti meidän taivaallista Isäämme! Heillä on oma palkkansa, se oli heillä myötäsyntynyt: vapaa, jalo sydän. Anna heidän olla vankina, he ovat vapaita! Ota varteen ne edustaja-neuvokset; nuo suuret kultaiset ketjut sopivat niiden näköön --

GÖTZ. Niin kuin kaulakääty sialle. -- Minä tahtoisin nähdä Yrjön ja Fransin kahleissa!

ELISABETH. Se näkemys saisi enkelit itkemään.

GÖTZ. Minäpä en itkisi. Minä tahtoisin kiristää hampaani yhteen ja pureksia omaa raivoani. Kahleissa minun silmäteräni! Te, rakkaat pojat, jos te ette olisi rakastaneet minua! -- En minä voisi katsoissanikaan katsoa teitä kyllikseni. -- Keisarin nimessä olla sanaansa pitämättä!

ELISABETH. Heittäkää pois nuo ajatukset! Miettikää, että teidän tulee saapua neuvoston eteen. Te ette ole tuulella, kohtaamaan niitä hyvästi, ja minä pelkään pahinta.

GÖTZ. Mitä ne aikovat tehdä minulle?

ELISABETH. Joku oikeuden-airut![69]

GÖTZ. Pelkkiä oikeuden-aasia! Laahatkaa sen säkit myllyyn ja sen rahkat tanhualle.

OIKEUDENPALVELIJA (tulee). Herrat Komissariukset ovat kokoutuneet neuvostaloon, ja lähettivät teitä noutamaan.

GÄTZ. Minä tulen.

OIKEUDENPALVELIJA. Minä tulen saattamaan teitä.

GÖTZ. Liika iso kunnia!

ELISABETH. Hillitkää itsenne!

GÖTZ. Ole huoleti! (Pois).

* * * * *

_Neuvos-talo_.

KEISARILLISIA NEUVOS-HERROJA. KAPTEENI. HEILBRONN'IN NEUVOS-MIEHIÄ.

YKSI NEUVOS-MIES. Me olemme teidän käskynne mukaan nyt koonneet kaikkein väkevimmät ja upeimmat porvarit; ne tässä lähellä vartoovat teidän viittaustanne, milloin he sitten anastavat Berlichingenin.

ENSIMÄINEN NEUVOS-HERRA. Me suurella mielihyvällä osaamme Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa ylistää sitä auliutta, millä te Hänen korkeinta käskyänsä noudatitte. -- Ne ovat käsityöläisiä?

NEUVOS-MIES. Rautioita, teurastajoita, puuseppiä, tyyten niitä miehiä, joilla on harjautuneet kourat, ja tämä tästä hyvin karkaistu (rintaansa viitaten).

NEUVOS-MIES. Hyvä.

OIKEUDENPALVELIJA (tulee). Götz von Berlichingen odottaa oven edessä.

NEUVOS-HERRA. Antaa hänen tulla sisään!

GÖTZ (tulee). Jumalan rauha teille, hyvät herrat! Mitä te tahdotte minusta?

NEUVOS-HERRA. Ensi aluksi, että te ajattelette, missä olette ja kenenkä edessä.

GÖTZ. Valani kautta, minä en väärin tunne teitä, hyvät herrat!

NEUVOS-HERRA. Te teette niin kuin olette velkapää.

GÖTZ. Kaikesta sydämestäni.

NEUVOS-HERRA. Ruvetkaa istumaan!

GÖTZ. Tuohonko alas? Minä voin seisoa. Tuo jakkara haisee niin vaivaisille syntisille, kuin ylipään tämä huonekin.

NEUVOS-HERRA. Niinpä seisokaa!

GÖTZ. Asiaan, jos niin suvaitsette!

NEUVOS-HERRA. Me menettelemme järjestyksessä.[70]

GÖTZ. Se miellyttää minua; soisin vaan, että sitä niin olisi aina varteen otettu.

NEUVOS-HERRA. Te muistatte, kuinka te armon ja epä-armon uhalla jouduitte meidän käsiimme.

GÖTZ. Mitä annatte minulle, jos minä sen unhotan?

NEUVOS-HERRA. Jos voisin antaa teille jonkun verran myötäsukaisuutta, saattaisin minä teidän asianne hyväksi tehdä.

GÖTZ. Hyväksi tehdä! Jos te voisitte! Se teko vaatii enemmän vaivaa, kuin asiani turmeleminen.

KIRJURI. Pitääkö minun kaikki pöytäkirjoittaa?

NEUVOS-HERRA. Ainoasti mitä asiaan kuuluu.

GÖTZ. Minusta nähden, te saisitte hyvin kyllä vaikka painattaa tuon.

NEUVOS-HERRA. Te olitte Keisarin huostassa, joka antoi isällisen armonsa astua majesteetillisen oikeuden paikalle ja myönsi teille vankilan sijasta erään mitä rakkaimpia kaupunkiansa, tämän Heilbronn'in, olopaikaksenne. Te valalla vannoen lupasitte, niin kuin oikean ritarin tulee, saapua esiin ja nöyrästi varrota mitä tuleva on.

GÖTZ. Olenhan minä täällä nyt ja vartoon.

NEUVOS-HERRA. Ja me olemme täällä julistamassa teille Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armoa ja suosiota. Hänen Majesteettinsa antaa teille anteeksi rikoksenne, päästää teidät irti valtakunnankirouksesta ja kaikista hyvin ansaituista rangaistuksista, mikä kaikki teidän pitää alamaisella kiitollisuudella tunnustaa ja sitä paitsi vannoa tämä vala, sanoilleen, niin kuin se nyt teille luetaan.

GÖTZ. Minä olen Hänen Majesteettinsa uskollinen palvelija, nyt, niin kuin ainakin. Vaan yksi sana tähän, ennen kuin jatkatte: Minun uskolliset palvelijani, missä he ovat? Mitä heistä on tuleva?

NEUVOS-HERRA. Se ei liikuta teitä.

GÖTZ. Niinpä kääntäköön Keisari kasvonsa pois teistä, kun te olette hädässä! He olivat minun kumppaneitani ja ovat vieläkin. Mihinkä te heidät olette hävittäneet?

NEUVOS-HERRA. Me emme ole velkapäät teille siitä tiliä tekemään.

GÖTZ. Ah! Olin unhottaa, että eihän teitä saa arvata edes siihenkään sitoutuneiksi, mitä olette luvanneet, saati --

NEUVOS-HERRA. Meidän tehtävämme on ainoastaan esittää teille rauhanpitovala vannottavaksi. Alistukaa Keisarin valtaan, niin sillä tavoin löydätte varmimman tien, mistä kautta rukoilla elämä ja vapaus omille apulaisillenne.

GÖTZ. No paperi esiin!

NEUVOS-HERRA. Kirjuri, lukekaa!

KIRJURI. Minä Götz von Berlichingen tunnustan tässä avonaisen kirjeen kautta: Että koska minä nykyisin olin kapinallisena noussut Keisaria sekä valtakuntaa vastaan --

GÖTZ. Tuo ei ole totta. En minä ole mikään kapinoitsija, en ole minä Hänen Keisarillista Majesteettiansa vastaan rikkonut, en yhtään, ja tuo teidän "valtakuntanne" ei liikuta minua yhtään.

NEUVOS-HERRA. Malttakaa ja kuunnelkaa edelleen.

GÖTZ. En minä tahdo enää kuunnella mitään. Astukoon joku tänne esiin ja todistakoon! Olenko minä vastaan Keisaria, vastaan itävaltalaista hallitsija-huonetta astunut yhden yhtä viha-askelta? Enkö minä ole ainiaan osottanut kaikkien toimieni kautta, että minä paremmin, kuin joku muu, tunnustan, mitä Saksanmaa on velkaa hallitsijoilleen? Ja erittäin mitä me, pieni väki, me vapaat ritarit, olemme velkaa Keisarillemme? Johan minä olisin epäpätö lurjus, jos suostuisin kirjoittamaan mokoman alle.

NEUVOS-HERRA. Vaan meillä oli kuitenkin täsmällinen käskymääräys, suostuttaa teidät hyvällä, taikka, ell'ei se käy päinsä, heittää teidät vankilan loukkoon.

GÖTZ. Loukkoon? Minutko?

NEUVOS-HERRA. Ja siellä te saatte kohtaloanne odottaa oikeudelta, jos ette tahdo sitä nyt ottaa vastaan armon kädestä.

GÖTZ. Loukkoon! Te väärin käytätte keisarillista valtaa. Loukkoon! Tuo ei ole hänen käskynsä. Mitä! minulle, nuo kavaltajat! ensin viritetään ansa, ja syötiksi ripustetaan oma valansa, oma ritarillinen sanansa! Sitten luvataan minulle ritarillinen vankeus, ja taas rikkovat lupauksensa!

NEUVOS-HERRA. Ryövärille me emme ole missään uskollisuuden velassa.

GÖTZ. Jos sinä et kantaisi Keisarin kuvaa,[71] tuota jota minä kunnioitan törkeimmässäkin naamauksessa, niin minä sen ryöväri-sanan ajaisin sun omaan kitaasi takaisin, vaikka siihen juuttuisi. Minut on kunniallisessa kahakassa vangittu. Sinä voisit kiittää Jumalaa ja suulla suurennella koko maailman edessä, jos sinä eläissäsi olisit tehnyt yhtään niin jaloa työtä, kuin se on, jonka vuoksi minä nyt istun vankina.

NEUVOS-HERRA (vihjaa Neuvos-miehelle, joka soittaa).

GÖTZ. En ole minä ilkeän voiton himossa, en nylkyrinä riistämään maata ja väkeä pois niiltä, jotka aseettomina eivät jaksa puolustautua, en siinä mielin ole lähtenyt tanterelle. En -- mutta vapauttamaan uskollisia ystäviäni, ja varjelemaan omaa nahkaani! Näettekö te siinä mitään vääryyttä? Keisari ja valtakunta ei olisi meidän hätäämme ja tuskaamme tullut tunteneeksi korvatyynyssään. Minulla on, Jumalan kiitos! vielä yksi käsi, ja olen tehnyt hyvin, että olen sitä käyttänyt!

PORVAREITA (astuu sisään, seipäitä kädessä, miekka vyöllä).

GÖTZ. Mitä tämä meno merkitsee?

NEUVOS-HERRA. Te ette tahdo kuunnella. Ottakaa hänet kiinni!

GÖTZ. Tuoko oli tarkoitus? Se, ken ei ole mikään unkarilainen härkä, älköön hän tulko liika lähelle minua! Tai hän tulee saamaan tästä minun oikeasta, rautakädestäni semmoisen korvatillin, joka perinpohjin parantaa hänestä pois pääkivun, hammaskivun ja kaikki maisen maan kivut. (Ne käyvät kimppuun, hän paiskaa yhden permantoon, riuhtaisee toiselta aseen; ne väistyvät). Tulkaa! Tulkaa! Olisi niin hauska oppia tuntemaan urhoollisin teikäläisten joukosta.

NEUVOS-HERRA. Antautukaa!

GÖTZ. Näin miekka kädessä? Tokko jaksatte tajuta, että nyt minusta yksistään riippuu, tahdonko iskeytyä halki näiden jänöjussi-pyydystäjäin ja karata matkaani? Mutta minä tahdon vaan teille opettaa, mitenkä pidetään sanansa. Luvatkaa minulle _ritarillinen_ vankeus, niin minä annan miekkani pois sekä olen, niin kuin ennenkin, teidän vankinne.

NEUVOS-HERRA. Noin miekka kädessä te tahdotte riidellä Keisarin kanssa?

GÖTZ. Varjelkoon Jumala! En, muuta kuin teidän ja teidän jalon komppanienne kanssa. -- Te voitte mennä kotiinne, hyvät miehet. Laiminlyönnistä te ette saa mitään, eikä täältä ole muuta haettavissa, kuin kuhmuja.

NEUVOS-HERRA. Ottakaa hänet kiini! Vai eikö teille rakkaus Keisaria kohtaan anna enemmän rohkeutta?

GÖTZ. Ei enemmän kuin heille Keisarikaan antaa laastaria parantamaan niitä haavoja, joita heidän urhoutensa voisi täällä tuottaa, heillenpä itselleen.

OIKEUDENPALVELIJA (tulee). Juuri huutaa tornivahti: joku joukko, kahtasataa päätä lukuisampi, saapuu kaupunkiin päin. Epähuomiossa ovat ne saaneet tunkeutua aina viinamäen taakse saakka, ja nyt uhkaavat murtaa meidän muurimme.

NEUVOS-HERRA. Voi meitä! Mitä se on?

VAHTI (tulee). Frans von Sickingen seisoo portin takana ja laittoi sanomaan, että hän on kuullut, kuinka ne, häpeällisesti liiton rikkoen, ovat menetelleet hänen lankoansa vastaan, kuinka Heilbronn'in herrat ovat kaikkea apua toimittaneet niille. Hän vaatii tiliä, muuten hän aikoo tunnin kuluessa sytyttää kaupungin joka neljältä kulmalla, ja antaa ryöstön tuhottavaksi.

GÖTZ. Tarmokas lanko!