Part 4

Mutta Gustaf Borg ja hänen veljensä Henrik kulkivat häpeissään monta vuotta ja tunsivat olevansa kuin väärentäjiä: mutta sitten he suoristausivat, ja saivat sellaisen vastenmielisyyden kaikkea väärää kohtaan, että he asettuivat täydellisesti niiden puolelle, jotka 60-luvun lopulla vaativat vanhan hutiloimistyön tarkastusta sekä valtion ja kirkon että yhteiskunnan alalla.

Upsalan yliopistossa kävi Gustaf Borgin niinkuin niin monen muunkin sillä aikakaudella. Hän tunsi vaipuvansa alkuaikaan ja epävapauteen: ilmakehä oli niin täydellisesti eroava kaikesta siitä, mitä hän oli uneksinut; ylhäältäpäin painostus niin sietämätön, siksi että sen alkuperää ei tuntenut. Nämä opettajat, joiden käsissä oli hänen kohtalonsa ja tulevaisuutensa, määräsivät mitä hänen tuli ajatella ja tuntea, mutta opettajain hirmuvaltaa seurasi tovereiden hirmuvalta. Ylioppilaskunta oli _toisen_ hirmuvaltiaan nimi. Osakunta oli toisen. Nämä laativat julistuksia, lähettivät matelevaisia sähkösanomia suuruuksille, joita hän ei kunnioittanut, päinvastoin. Osakunta valitsi kunniajäseniä, joiden alaisena hän ei katsonut kunniakseen olla, mutta tämä tapahtui osakunnan nimessä, siis myöskin hänen, vastoin hänen tahtoaan.

Marraskuun 30 päivänä hän oli tunteva kuilun itsensä ja muiden välillä. Oli juhlittava Kaarle XII:tta, ja hän seisoi muun ylioppilaskunnan mukana ja kuuli ylistettävän jätkä-kuninkaan "siveellistä suuruutta".

Häntä raivostutti, ja kun osakunnalla oli illalla kekkerit, astui hän pöydän ääreen, ja pyysi saada panna vastalauseensa Kaarle XII:nnen puhujan lausunnoihin. Hän ei käsittänyt itsekään, miten sai sanat suuhunsa; mutta hänellä oli täysiparta ja mahtava Bergslagin-ääni, joka vaikutti valtavasti noihin enimmäkseen parrattomiin nuorukaisiin, ja hän tunsi noudattavansa vaatimusta, joka oli vastustamaton ja vaikutti senvuoksi vastustamattomasti; jotenkin tähän tapaan sattuivat hänen sanansa:

-- Kansa, joka vaalii suuria muistojaan, menettelee tosin oikein; mutta voi sitä, joka sanoo väärää oikeaksi ja pahaa hyväksi. Te olette suitsuttaneet tänä iltana pahan miehen kunniaksi, ja se on häpeällistä. Kuolleethan eivät ole olevaisia, he ovat varjoja, ja olemattomistahan ei pitäisi puhua. Sanotaan tosin, että me teoissamme elämme kuoltuammekin, mutta en tiedä yhtään Kaarle XII:nnen tekoa, mikä saisi hänet elämään näennäisesti meidän muistossamme. Olemme juhlineet tänä iltana Ruotsin tuhoojaa kuin kansallispyhimystä ikään; niin, te tiedätte yhtä hyvin kuin minä, että hän tuhosi valtakunnan kaiken mieskuntoisen väen; te tiedätte yhtä hyvin kuin minä, että hän ottamalla kansaa tunnottomasti sotaväkeen tuhosi elinkeinot ja kaupan, sekä saattoi Ruotsin maan rappiotilaan. Te ette ehkä tiedä, mitä rappiotilassa oleva maa merkitsee, ja mitä autiotila on! Se merkitsee sitä, että korjataan rikkaruohoa sieltä, mihin kylvettiin ruista! -- Mutta teidän sankarinne -- ei minun! -- oli maailman siveettömin ihminen; sillä ken silmäänsä räpäyttämättä uhraa maansa ja kansansa oman kunnianhimonsa tähden, hän on siveettömin. Ja ken Kaarle XII:nnen lailla huomaa erehdyksensä, mutta ei tunnusta eikä korjaa niitä, hän on siveetön.

Ruotsalaiset ovat kuningasmielistä väkeä, jumala paratkoon! Niin olivat kreikkalaiset ja roomalaisetkin ollessaan vielä villitilassa. Orjanmieli tahtoo totella, siksi että se on mukavampaa, ja senvuoksi ruotsalaiset ovat orjamaista kansaa. Meitä on sanottu lakeijoiksi ja syystä kyllä...

Osakunnansalissa alkoi kuulua muminaa, ja se ärsytti meidän vuorimiestämme, niin että hän teki päätöksen ja muutti äänilajia.

-- Lakeijoiksi, niin, sillä ruotsalaisen ihanne on päästä virkamieheksi ja saada eläke, olla mukana jossakin loukossa ja hallita tottelemalla, tottelemalla esimiestä.

Muminan muuttuessa rytinäksi, tulistui puhuja yhä enemmän, ja muistaessaan ympäristön, missä liikkui, siirtyi hän leikilliseen totisuuteen.

-- Valmistaakseen kuninkaalle uskottuja palvelijoita, myöhemmin luottamusmiehiä, on valtio perustanut yliopiston. Tehän tiedätte, yhtä hyvin kuin minä, että sen rihkaman tarkoituksena, jota neljä tiedekuntaa myö täällä vähittäin, on tehdä meidät virkamiehiksi, sillä jos minusta tulee pappi, notaario, varalehtori tai piirilääkäri, niin olen joka tapauksessa virkamies. Siinähän ei olisi mitään muistuttamista, ellei viisaudenlähteen luo olisi niin vaikea pääsy. En käsitä, miksi viisaus on oleva niin kallista, ellei joku tahtoisi näyttää minulle, että on vaikeata saada paikkoja. Tiedättehän, kuinka vaikeata on saada paikka; ei näet haeta paikkaa hovioikeudessa, kuten etsitään työtä jossakin kaupassa, sinne kutsutaan. Se riippuu siis kutsusta ja armovalitsemuksesta. Tämä ihmeellinen vaalitoimitus näyttäikse jo tutkinnoissa. Muutamat hyvät lukupäät eivät saa tutkintoa suoritetuksi, jotavastoin monet huonopäiset valmistuvat. Se on ennakoltamääräämistä. Ja uskokaa minua, että kaikki, mitä täällä opitaan luennoista ja luentosarjoista, se on ostettavissa kirjakaupoista. Perustamalla hyvinvarustetun kirjakaupan ja asettamalla asianomaisia tutkintotoimikuntia voisi sulkea yliopistot, joissa aika hukataan makailemalla ja ryypätään hermot pilalle. Yliopisto on yhdistelmä luostarista, kapakasta ja porttolasta; yliopisto on koulu -- ylpeyden, sorron, laiskuuden, kateuden, ryömimisen koulu. Tähän aikaan, jolloin säädyt poistetaan, olisi oppinut säätykin pyyhittävä pois. Mitä on oppineisuus? Tänään et tiedä mitään roomalaisesta oikeudesta, mutta huomenna ostat kirjakaupasta pienen roomalaista oikeutta käsittelevän kirjan, ja ylihuomenna tiedät, mitä roomalainen oikeus on. Siinä oppineisuus, josta me niin pöyhkeilemme. Tänään emme tiedä, että Kaarle XII sulki pastori Boëthiuksen Danvikiin, senvuoksi että tämä oli saarnannut, kuinka vaarallinen viisitoistavuotias lurjus oli valtaistuimella, mutta huomenna ostamme Ruotsin historian, ja tiedämme sen! (Nähkääs minä palasin kuitenkin takaisin aineeseen!) Tänään emme tiedä, että Kaarle XII oli nöyräpäinen, mutta huomenna me pyydämme kirjakauppalaskun, ja tiedämme sen! Hyvät herrat, pyydän esittää maljan hyvin järjestetylle kirjakaupalle ja rajattomalle luotolle, niin me pääsemme tämänkaltaisista päivistä, jolloin tietämättömyydestä juhlitaan Ruotsin tuhoojaa, murhapolttajaa, suur-inkvisiittoria, vääränrahan tekijää Kaarle XII:tta sen ominaisuuden tähden, mikä häneltä puuttui, nimittäin siveellisen suuruuden.

Seuraus tästä oli sellainen kuin saattoi arvatakin. Gustaf Borg kävi mahdottomaksi yliopistossa. Ja senvuoksi hän ei käynyt milloinkaan luennoilla, vaan hankki itselleen kirjakauppalaskun; valitsi siis itse opettajansa, ja enimmäkseen ulkomaalaisia, sillä ruotsalaisia ei ollut. Jokainen ylioppilashan tiesi, että professorit itse ammensivat tietonsa ulkoa; suurimmat oppikirjathan olivat saksankielisiä, etenkin lääketieteen, jumaluusopin ja kaunotieteen.

Kolmen vuoden vapaiden tutkimusten jälkeen Gustaf Borg näki nuoremman veljensä Henrikin astuvan akatemiaan. Kaksi saman pesuuden veljestä, mutta niin perinpohjin erilaisia. Vanhempi vaalea, kasvot vaalean täysiparran peitossa, germaanityyppi, polveutui isästä; nuorempi musta ja kuusitoistavuotiaana mieheksi kehittynyt, valkoinen afrikalainen, johti selvästi juurensa äidin puolelta, jonka isä oli ollut jossakin yhteydessä tropiikin kanssa, mikäli traditsioonit tiesivät kertoa.

Nämä veljekset eivät olleet vetäneet yhtä köyttä. Vanhempi oli sortanut nuorempaa nuorempana, ja niitä muutamia vuosia, jotka olivat heidän välillään, ei vanhempi voinut milloinkaan unhoittaa. Lapsuudesta saakka oli hänelle tullut tavaksi halveksia tuota poikasta, ylenkatsoa kaikkea, mitä tämä sanoi, kohdella häntä pölkkypäänä ja niin edespäin; kuten tavallisesti perheissä. Nyt yliopistossa osoittautui ero vieläkin jyrkemmäksi. Gustaf oli ruotsalainen ja bergslagilainen, jonkun verran alkuruotsalainen, joka harrasti isänmaallisuutta, joskaan ei sokeasti, jotavastoin Henrik eksoottisena ilmiönä ei ollut tunteiltaan ruotsalainen, eikä mahtanut sille mitään.

Keskusteltaessa esi-isien muistoista, saattoi Henrik lausua veljelleen tähän tapaan:

-- Minusta on yhtä epärehellistä yhtyä teidän muistoihinne kuin meidän aatelimmekin oli. Äitini musta isoisä tanssi kanelinuotion ympärillä päiväntasaajalla, eikä hän voinut mitenkään juhlia Kaarle XII:tta, yhtä vähän kuin skånelainen voi sydämestään ja sielustaan yhtyä Kustaa Aadolfin juhlaan, koska Skåne kuului Tanskaan kolmikymmenvuotisen sodan aikana.

Veli ei jättänyt vastaamatta, vaan virkkoi aina: Lützen.

-- Miksi me juhlimme tappioitamme ja häpeäämme? väitti Henrik silloin vastaan. Teidän kuninkaanne (hän ei sanonut milloinkaan meidän!) kaatui Lützenin kentällä, ja katolilaiset juhlivat voittoa; peli on voitettu, silloin kuin kuningas on kaatunut, ja Wallenstein ei kaatunut. Lützenin jälkeen ruotsalaiset uudistivat liittonsa kardinaali Richelieun kanssa ja houkuttelivat Ranskan sotajoukot Saksaan. Senvuoksi saksalaiset kiroavat ruotsalaisia Lützenin jälkeen. Ajatelkaahan: saada ranskalaiset ryntäämään maahan; vetää perivihollinen, gallialainen maahan, jonka piti olla meidän ystävämme! Senvuoksi minua suututtaa lukiessani teidän jumaloivia esityksiänne tuosta raa'asta Banér-jätkästä, joka hävitti Saksin ja otti Böhmiltä pakkoveroa, mutta on kuuluisin pakoretkiensä vuoksi.

Silloin Gustaf tulistui. Kaarle XII ainesta hän oli luopunut, mutta Kustaa Aadolfiin ja Johan Banériin ei saanut kajota.

-- Oletko sinä ruotsalainen? hän huusi.

-- En, minä olen maailmankansalainen! karjui Henrik.

Gustaf otti Wreden-kiväärin seinältä, ja Henrik paljasti uplantilaisen rakuunasapelin -- ja sitten he häpesivät; solmivat vastaiseksi rauhan, jota ei kauan kestänyt.

Mutta oli toisia ja syvällisempiä eroavaisuuksia. Gustaf työskenteli vanhan uudistamiseksi, mutta Henrik toimi tulevaisuuden hyväksi.

-- Nykyinen vanha on niin mätää, että se ei kestä kosketusta. Yksinvaltahan on kaikkineen päivineen vanhan hallitusmuodon armovuosia; se on lahoava itsestään ja muodostava pehkun, josta uusi on nouseva; sitä ei voi uudistaa, senvuoksi se elää lahjomisilla: ritarimerkeillä, akatemioilla, viroilla, ylennyksillä. Meillä, joille on langennut vallankumouksen perintö, on muuta ajateltavaa, ja me olemme samaa mieltä siitä kuin lääkärit ovat prostitutsioonista: se on jotakin, jota toistaiseksi ei voi muuttaa, mutta jota täytyy suvaita -- maison de tolérance, enfin!

Henrik oli ikäänkuin jo syntymässään saanut nämä periaatteet yhteiskunnan uudestisyntymisen välttämättömyydestä, ja siitä, että tämä saattoi tapahtua huomaamatta vanhan valtiomuodon vallitessa, joka viimein heikentyneenä oli luhistuva itsestään.

Veljekset riitelivät, kunnes jättivät akatemian, vanhempi suorittamatta tutkintoja antautuakseen sanomalehtimieheksi, nuorempi valmiina lääkärinä.

* * * * *

Gustaf Borg perusti sanomalehden pääkaupunkiin, ja Henrik veli otti osaa siihen. He olivat perineet isänsä ja sijoittaneet omaisuuden kirjapainoon. Mutta Henrik kartutti omaisuuttaan säästäväisyydellä ja toimeliaisuudella, niin että hän viimein omisti suurimman osan sanomalehteä. Veljekset riitelivät, mutta eivät eronneet. Menivät naimisiin, saivat lapsia, uusia riidanaiheita. Viimein kävivät välit vuosien kuluessa niin kireiksi, että rikkoutumisen täytyi tapahtua. Ja nyt se oli tapahtunut.

* * * * *

80-luvun maailmankäsitys tai eläinlääkärifilosofia ei ollut ainakaan hienostanut mieliä, mutta sitä ei voitu pyytääkään; ja pieni villiytyminen silloin tällöin on vain lepoa. Mahtisanat olivat: taistelua, taistelua kaikesta; iske puolestasi, kukaan ei anna ilmaiseksi; ole julkea, niin menestyt. Vanhat, jotka olivat oppineet toisin, nimittäin että siviät saavat maan periä, kävivät alussa neuvottomiksi; mutta sitten hekin amerikalaistuivat ja ryhtyivät taisteluun, niin että koko yhteiskunta oli kahtena varustautuneena leirinä, joilla oli yhteisenä tunnussanana: kaikki keinot ovat luvallisia! Kaikki apujoukot olivat hyviä, ja kun miehet nyt taistelivat, olivat he kyllin varomattomia asettaakseen naisensa taakseen sotavaunuihin; ensin taakse, sitten eteen, sillä eläinteoriaa seurasi taikauskoinen pelko naarasta kohtaan, mikä on ominaista kaikille eläimille. Se, mikä vanhoilla oli perittyä ritarillisuutta, kunnioitusta vaimoa ja äitiä kohtaan, kristillisen mielen vapaaehtoista uhria, kävi nyt inhimilliseksi oikeudeksi, s.o. teoreettiseksi suhdattomuudeksi. Pelkurimaiset miehet ryömivät naistensa taakse, työnsivät naisensa eteensä; käyttivät toinen toisensa naisia pistoaseina ja räjähdysaineena; ja moni voimakas mies, joka itsessään oli voittamaton, räjäytettiin ilmaan juuri hänen omassa lujassa linnassaan, perheessä. Vihollinen kiihoitti vaimon ja lapset kapinaan, ja niin oli linnoitus kavallettu. Se ei ollut siistiä taistelua, mutta se asetti päälaelleen vanhat käsitteet avioliitosta elinkautisena sopimuksena, se synnytti muutosta ja vireyttä; terveellistä epävarmuutta, joka piti ihmisen kurissa, aina valveilla, varuillaan; alituista uudistusta hillittömän etenemisen aikana.

* * * * *

Tohtori Henrik Borg oli nainut norjattaren, perikuvallisen Nooran; väärän marttyyrin, hysteerisen hupsun, jolla ei ollut vastinetta todellisuudessa, ennenkuin näivettyneet miehenaivot synnyttivät sen tuntiessaan olevansa naisten ja lasten tasalla. Mutta hänessä oli myöskin vahvasti kaikkea sitä hölynpölyä, jota Norjan kansanopistot silloin levittivät maailman markkinoille; hän luuli esimerkiksi kuuluvansa nuoreen kansakuntaan, jolla oli lukemattomat herttaiset nuoruudenvikansa. Tämä oli olevinaan Norjan kansa, joka on ikivanha, vanhempi kuin Ruotsin ja siihen määrin, että Ruotsin historia alkaa Norjan kuningas-saduista. Hän oli elänyt Kristianian boheemielämän, ja se oli hänen asiansa; mutta hulluudessaan hän haaveksi samalla Svavaa, hansikasnaista. Nyt hän tahtoi puhtaita nuorukaisia, ja hänen ensimmäinen muistutuksensa tohtoria vastaan oli se, että tämä ei ollut puhdas.

-- Mutta ethän sinäkään ollut, vastasi teeskentelemätön tohtori.

Kun vaimo silloin vastasi vain kasvojen ilmeelle, jonka saattoi tulkita: Minä? Se on toinen asia! niin silloin mies ymmärsi, että tässä ei ollut kysymyksessä tasa-arvoisuus, vaan hirmuvaltaisuus, ja tarttui hirmuvallan vihaajana miekkaan.

Ei voi taistella kauan hurjan ihmisen kanssa, johon eivät mitkään syyt, tosiasiat, eivätkä järkiperustat pysty, vaan jättää arvottoman tappotantereen, eikä ryhdy otteluun aseettoman kanssa. Mutta tohtori jäi käärmekuoppaan toistaiseksi, lasten vuoksi, odottaen hetkeä, jolloin saattoi olla varma, että nämä eivät kaipaisi häntä, vaikka hän lähtisikin. Omituinen piirre sen ajan miehissä oli se, että heidän tunteensa lapsia kohtaan olivat voimakkaammat kuin äitien, jotka näyttivät kadottavan terveet vaistonsa ja etsivän ulkoelämää, jotavastoin miehet vielä uneksivat kotielämää.

Eräässä kuuluisassa erojutussa teki mies muun muassa sen harvinaisen syytöksen vaimoa vastaan, että hän sai viettää illat yksin kotona vaimon istuessa kapakassa hänen ystäviensä kanssa. Tuo julkea ja tuhma nainen uskalsi väittää vastaan, että mies jätti hänet yksin (kapakkaan), ja sai tyytyä senvuoksi osaansa.

Tohtori Borg sai taistella yksinään; ja hän koetti juuri sillä hetkellä vallassa olevan uuden maailmankatsomuksen perusteella todistaa ystävilleen, että jos nämä olivat varovaisia, niin heidän täytyi vastustaa eri sukupuolten sekoittamista toisiinsa. Hän koetti osoittaa, että kautta koko luonnon havaittavissa oleva työnjako johti voimien säästämiseen ja täydellistymiseen.

-- Miehen osalle voima ja ulkotyö; naiselle kauneus ja sisäaskareet! Mitä suurempi sukupuolien eroavaisuus, sitä paremmat jälkeläiset. (Eroavaisuuslaki).

Mutta se ei auttanut; eivät edes vankimmatkaan naturalistit voineet nähdä "mitään eroa sukupuolien välillä". Ja he loivat toisen naissuuruuden toisensa jälkeen; heistä oli autuasta osoittaa, miten paljon alapuolella naisia he olivat.

-- Se on pederastiaa tai itsesaastutusta, oli tohtorilla tapana kivahtaa. Tehän olette menettäneet kaiken miehisen itsetunnon, kun tunnette olevanne alapuolella; ja koskapa kerran tunnette huonommuutenne, niin tottapa kai te sitten olette huonompia!

Omituista se oli, mutta johtavien miehien joukossa oli useita perversejä; monesta tämä puhe tosin oli panettelua, mutta useasta se tiettiin aivan yleisesti, kuten joukko tunnettuja naisia oli epäilyksen alaisia tai syyllisiksi todistettuja.

Sitten sanottiin tohtoria naisten vihaajaksi, tietysti. Se ei säikyttänyt häntä, sillä hän tiesi sen valheeksi. Ja hän saattoi vastata:

-- En ole senvuoksi lastenvihaaja, että tunnustan lapsen naista heikommaksi; enkä ole naisenvihaaja senvuoksi, että olen huomannut naisen kehkeymättömän tilan. Mutta te ette voi tehdä havaintoja ettekä ajatella. Te olette jälki-ajattelijoita, joilla ei ole hillintäkeskusta isojen ja pienten aivojen välillä...

Kuitenkin, kellarissaan hänellä oli ruuti ja nyt hän oli räjäytettävä ilmaan; murhayrityksen oli suunnitellut hänen oma veljensä, toimittaja. Oikeutta rakastavana miehenä oli tohtori Borg, kuten tiedämme, puoltanut norjalaisia heidän oikeudenmukaisessa vapaudenpyrkimyksessään ja oikeistolaiset nimittivät häntä siis Norjan ystäväksi, mutta kun hän eli huonossa sovussa vaimonsa kanssa, joka oli norjatar, niin tekivät vasemmistolaiset vastoin hänen tahtoaan hänet Norjan vihaajaksi. Hän vihasi pahaa, tuhmaa vaimoaan; vaimo oli norjatar, siis oli mies Norjan vihaaja. Tämä typerä johtopäätös meni puoluemiesten pehmeihin aivoihin, ja vain sillä perusteella häntä alettiin epäillä "lipun pettäjäksi"! Se seikka, että hän ei yhtynyt naishullutteluun, riitti tekemään hänet vanhoilliseksi.

-- Hän on perinjuurin vanhoillinen pentele, oli nyt Gustafin viimeinen sana.

Mutta kun se ei pystynyt karhunnahkaan, niin koetti hän käydä hametietä.

Päivää myöhemmin kuin hänet oli eroitettu, kävi hän vieraisilla kälynsä, Dagmar rouvan luona. Kauniiseen nimeen oli hänellä liittynyt synnynnäinen kauneus, jota hän koetti kaikin tavoin peittää ja vääristellä. Kauniin tukkansa hän oli leikannut, jotta se ei olisi muistuttimena siitä, että hän oli orjatar. (Tohtori oli sitävastoin oppinut, että pitkä tukka oli vapaan miehen merkki, ja että kaikkien vankien hiukset leikattiin); kauniin kaulan hän peitti korkealla kauluksella unohtaakseen, että oli nainen; pienet jalkansa hän oli kätkenyt liian suuriin rasvanahkakenkiin, jotka olivat menneet poimuihin ja synnyttäneet hieroontumia; kaiken ruman hän oli haalinut pukuunsa, ja kaiken, mikä näytti ilkeältä, hän oli koonnut kotiinsa; ilkeys pisti esiin joka huonekalusta, uutimien väreistä ja koristuksista. Siitä näkyi uhkamielisyys miestä kohtaan, jonka kauneudenaisti oli tunnettu, ja saattoi huomata, että koko koristelu oli tehty selvässä tarkoituksessa loukata miehen hyvää makua. Hän tahtoi näyttää riippumattomuutensa, sanoi hän, osoittaessaan riippuvaisuuttaan pahuudestaan.

Kuitenkin kaikitenkin: lankomies Gustaf otettiin vastaan siistimättömässä huoneessa; ja hän näki heti kahdesta pienestä lasista, joissa oli tilkka jäljellä, että siellä oli ollut naisvieraita. Käsittäen täysin osansa ja asiaintilan, hän tiesi, että tässä ei maksanut vaivaa aloittaa kohteliaisuuksilla, kaikkein vähimmän ulkonäköä ja pukua koskevilla, mikä olisi ollut "loukkaus naisen sukupuolta kohtaan".

Käly ei ollut milloinkaan pitänyt Gustafista, mutta sillä hetkellä kuin tästä tuli hänen miehensä vihollinen, rakasti hän lankomiestään. Senvuoksi sai keskustelu heti alusta alkaen sangen ystävällisen luonteen.

-- No, Dagmar, alkoi siis lanko; miehesihän rupee vapaamielisen puolueen valtiopäivämiesehdokkaaksi.

-- Onko hän vapaamielinen? keskeytti Dagmar rouva heti, joka oli saanut sanat suuhunsa huomaamattaan.

-- On, aina häntä siksi voi nimittää, vastasi pahansuopa lankomies.

-- Nimittää, niin? mutta hänhän on vanhoillinen...

-- Tarkoitat kai muutamissa kysymyksissä?

-- Sitä juuri tarkoitan; naisasiassa hän on taantumuksellinen, ja häntä vastaan on taisteltava. Sitäpaitsi hän on Norjan vihaaja!

-- Eipä suinkaan, ärsytti Gustaf; onhan hän naimisissa sinun kanssasi!

-- Senpä vuoksi juuri tiedän, mikä hän on: hän sanoo Ibseniä tyhmeliiniksi ja Björnsonia akaksi. Eikö sellainen ole Norjan vihaaja?

-- Sitä hän ei todenteolla tarkoittane?

-- Eikö hän sanonut Lage Langin juhlassa norjalaisia helvetilliseksi kansaksi, ja sitten hän haukkui vaimonsa pataluhaksi; mutta minä olen jo käynyt asianajajan puheilla...

Nyt kirkastui Gustaf Borg, sillä hänen käyntinsä päämaalina oli saada tietää, kuinka pitkälle asiat olivat kehittyneet.

-- Miksi te eroatte? jatkoi lankomies vanhemman veljen koko osanotolla. -- Ajatelkaa lapsia!

-- Niistä minä kyllä pidän huolen!

-- Oletko varma, että hän antaa ne?

-- Minä otan ne! vastasi rouva varmuudella, joka ei ennustanut kysymyksen rauhallista ratkaisua.

-- Sinä et ota heitä, sillä tuomioistuin tuomitsee kuulusteltuaan molempia asianomaisia.

-- Tuomioistuimella ei ole mitään tekemistä minun lasteni kanssa! huusi Dagmar rouva.

-- On kyllä, ystäväiseni; ja sillä on sangen ratkaiseva merkitys, mitä miehesi tulee sanomaan sopimattomuudestasi äitinä; sillä hän on lääkäri ja tunnettu luotettavaksi henkilöksi.

-- Hänkö? Maailman suurin valehtelija!

Nyt oli taula syttynyt, ja enempää ei Gustaf Borg pyytänytkään. Hän tahtoi kuitenkin hiukan puhaltaa siihen ennen lähtöään.

-- Mutta ystävä kulta, ajattele mitä teet! Ero tällä hetkellä turmelisi hänen mahdollisuutensa päästä valtiopäiville, ja ethän sitä tahtone; naiset hän saa etenkin vastaansa, ja tiedäthän, kuinka vapaamieliset ovat naistensa tohvelin alla.

-- Juuri sen minä tiedän, ja senvuoksi annan naisten-äänen kirjoittaa häntä vastaan!

Sen pituinen se! nyt oli tuli valloilla ja Gustaf saattoi lähteä. Mutta ennen lähtöään hän osoitti pieniä laseja ja sanoi ystävällisesti, kahdenkeskisesti:

-- Älä pidä tuollaisia esillä, Dagmar: se voi olla sinulle epäedullista oikeudenkäynnissä!

-- Eikö hän sitten juo? kipenöi rouva Borg. -- Juo kyllä, ystäväiseni, mutta ei aamupäivällä!

Siihen loppui se kohtaus.

* * * * *

Mutta tämän par'aikaa kestäessä tohtorin luona, tapahtui toinen kohtaus toimittajan kotona.

Taistelu koski kaikkea, mutta taistelussa vallasta tällä kertaa oli määrättävä, mikä oli oleva vapaamielistä. Kun kaikki kannattivat kehitysteorioja, niin oli kaikkien kunnianhimona pysyä kehityksen tasalla, edistää kehitystä. Senvuoksi taisteltiin sen ratkaisemisesta, mikä oli kehitystä, muutamat luulivat, että kaikki eteenpäin menevä oli sitä, mutta kun nähtiin vanhojen katojen ja sairauksien kehittyvän hirvittävää vauhtia, niin alettiin hiukan epäröidä; ja viimein keksittiin, että kehitys saattoi merkitä ainoastaan edistymistä inhimillisyydessä, pyrkimystä kauneuteen ja onneen, jota oikeus ja kohtuus kohottivat. Mutta puoluetaisteluissa ei huolita mistään järkisyistä; nostetaan lippu ja sanotaan: nyt sinä olet vanhoillinen! Tohtori Borg, joka otti maltillisesti järkisyyt huomioonsa, oli nyt kaatuva malttavaisuutensa vuoksi. Kun norjalaisten pyhimpiä oikeuksia loukattiin 1885, oli tohtori puoltanut heitä. Mutta kun vaara oli ohi ja he kykenivät auttamaan itse itseään, ja siihen määrin, että uhkasivat sodalla, silloin tohtori katsoi enemmän avun tarpeettomaksi; ja koska hän oli merkitty henkikirjoihin ruotsalaiseksi, piti hän vääränä yhtyä viholliseen. Vaikka hän perheessään ei kuullut vaimonsa suusta muuta kuin norjalaista talonpoikaiskerskailua aamusta iltaan, ja kuinka tuhmia ja lahjattomia ruotsalaiset olivat, niin ei hän kuitenkaan väsynyt myöntämään oikeaksi mahdollista oikeutta. Mutta tätä ruotsalaista ritarillisuutta, joka ilmeni Norjan suurmiesten demonstratiivisessa tunnustamisessakin, ei ymmärretty, vaan oli päälle päätteeksi nähty Norjan sanomalehtien pilkkaavan ruotsalaisia siitä, että taiteilijat olivat juhlineet Lage Langia.