Part 3

-- Ja sinä tahdot, että minä työskentelisin kanssasi?

-- Niin, kaikissa niissä kohdin mistä olemme yksimielisiä, ja kaikissa pyrkimyksissäsi, jotka ansaitsevat kunnioitusta, ja joille tiedät minun antavan arvoa! Mutta minä en tahdo apuasi suorasukaisessa asiassa auttaakseni sinua vastapalkkioksi vääryydessä. Kun sinä, joka olet kotisi hallitsija, tahdot esiintyä orjana, niin minä pidän sinua pettäjänä, jota syljen vasten silmiä! Sen tiedät jo ennestään, Brita!

Brita rouva oli liian hyväluontoinen suuttuakseen niin vähästä, ja hänen uskonsa heidän yhteiseen suureen asiaansa niin vahva, että hän piti hyvänään ja päätti puheen tavanmukaisella loppulauseellaan:

-- Niin, katsopas, tässä kysymyksessä me emme tule milloinkaan ymmärtämään toisiamme.

Mutta tohtori ei tyytynyt pelkkiin puheisiin, vaan tahtoi ratkaisevaa vastausta ja sanoi senvuoksi:

-- Kyllä minä sinut ymmärrän, ystäväiseni, mutta sinä et ymmärrä, mitä minä sanon, ja se on sinun vikasi.

Keskustelu olisi jälleen alkanut alusta, ellei Storön kirkkoherra, Brita rouvan veli, olisi astunut tupakkahuoneeseen: Musta, hirvittävän näköinen jättiläinen, kintereillään vanha ränstynyt koira.

-- Siinä tulee Petter pirskottimineen, sanoi tohtori; ja selvittääkseen vertausta, nosti Fylaks takajalkaansa.

Brita rouva, joka katsoi velvollisuudekseen olla eläinten ystävä, piti aina Fylaksin puolta, ja oli heti puolustukseen valmis.

-- Niin, Henrik on se mies, joka ei rakasta sukulaisiaan.

-- Häpeä, minä en ole koirien sukulainen, ja minä vihaan kaikkea eläimellistä, niin itsessäni kuin muissakin. Nyt olisi Petter velvollinen noutamaan rievun ja kuivaamaan kannen, jos lakia ja oikeutta olisi maassa...

-- Äh, sinä olet ankara viatonta eläintä kohtaan, väitti kirkkoherra vastaan...

-- En, mutta sinulle minä olen ankara, joka tuot eläimiä ihmisten seuraan; itse sinä et uskalla haukkua ja purra, mutta hyödyttömän eläimesi annat sitä tehdä; sinä et uskalla nostaa takajalkaasi, mutta viaton eläimesi saa tehdä sen. Sinä olet raato; siinä kaikki.

-- No, no, no; suostutteli kirkkoherra; olkaamme armeliaita.

-- Niin, olkaamme armeliaita kanssaihmisiämme kohtaan, älkäämme ottako leipää lapsilta ja heittäkö sitä koirille; sinä et anna ropoakaan köyhille; sinä annat muonamiehillesi separeerattua maitoa, mutta mädälle, haisevalle elukallesi sinä annat kerman, ja se, joka pitää eläintä, hyödytöntä eläintä ihmistä parempana, hän on itse mädäntynyt eläin.

-- Oletko nähnyt Gustafia? keskeytti nyt Brita rouva.

-- Hän nukkuu alhaalla peräsalongissa, vastasi kirkkoherra.

Se oli odottamaton uutinen molemmille salaliittolaisille, ja he vaipuivat molemmat yhteiseen aprikoivaan äänettömyyteen, jota kirkkoherra käytti hyväkseen ja katsoi ikkunasta, kuinka pitkälle he olivat ennättäneet. He olivat kanavan suussa, missä aina tuli kysymys siitä, oliko niin paljon vettä, että laiva saattoi kulkea.

* * * * *

Oltiin vain puolen tunnin matkan päässä pääkaupungista, ja sydänmaa alkoi jo. Milloin näkyi harmaita kivikoita ja vaivaismänniköitä, lampia ja sisäjärviä, milloin pieniä peltotilkkuja, joissa maanviljelys tuntui viihtyvän vain näön vuoksi. Maata viljelevät herrasmiehet elivät koroilla tahi ammateillaan, ja pitivät maatiloja pääasiallisesti metsästyksen ja kalastuksen vuoksi, tai saadakseen asua maalla. Ainoa todellinen maanviljelijä oli kirkkoherra, joka omisti kaksisataa tynnyrinalaa metsätöntä maata, karjan ja meijerin, elätti hevosia ja teuraseläimiä, kasvatti sikoja ja valmisti munia uuden järkiperäisen menettelytavan mukaan; hän käytti myöskin vesimyllyä, omisti laivan osakkeita, rakennutti vuokrattavia kesähuviloita. Hän oli Storön rikkain mies, ja sielunhoidon hän jätti kappalaisen ja apulaisensa tehtäväksi; mutta kansliatöihin ja kirkkoherrantoimeen hän puuttui, sillä hän tahtoi kernaasti hallita ja sekaantua asioihin.

Ystäviään ja sukulaisiaan kohtaan hän oli lauhkea kuin lammas, näytti sävyisältä naudalta, mutta vihollisiaan hän kohteli kuin kiljuva jalopeura; ja seurakuntaa hän piti ylimalkaan vihollisenaan, etenkin köyhiä.

-- Köyhiä ei ole olemassakaan, hän sanoi. Laiskoja on! Sairaita ei ole, on vain sairaiksi tekeytyviä, jotka tahtovat avustusta.

Verotuksessa hän oli terävä kuin partaveitsi, ja osasi vainuta ilmi salaisia tuloja. Kun koko pitäjä todellakin koetti alituisessa riidassa vyöryttää veroja toinen toisensa niskoille, niin oteltiin lautakunnassa kuumimmat ottelut, ja pastori Alroth antoi vakoilla seurakuntaan muuttaneita. Jos joku osti huvilan, niin otettiin hänen kaupungintulonsa heti lukuun, jos nimittäin ostaja asui jonkun osan talvea saarella, sillä silloin hän oli sen asukas. Valitettiin ja käräjöitiin loppumattomiin; ja käräjillä rovasti istui aina kuin minäkin yleisenä syyttäjänä, valmiina myöskin milloin tahansa esiintymään todistajana jos jonkinlaisissa jutuissa. Hän ei ollut mikään tavallinen pappi, ja hänellä olisi ollut monta vihollista, ellei hänessä olisi ollut pientä leikillisyyden pisaraa, joka sai hänet hymyilemään omille ja muiden heikkouksille. Hän oli maailmanmielinen pappi, mikä kylläkin kuulostaa ristiriitaiselta, hän kun oli hengenmies, mutta valtiokirkon maailmallistuessa, jolloin papisto oli muuttunut jonkinlaiseksi maanviljelyksellä eläväksi ruotujakolaitokseksi, oli meidän hengenmiehistämme tullut maanviljelijöitä ja meijeristejä, jotka olivat enemmän pakotettuja härkien ja lehmien hoitoon kuin ihmisten. Hän oli myöskin iloinen pappi, joka kävi pidoissa; ja hän oli tunnettu seudun parhaaksi viiranpelaajaksi. Mutta hän ei hairahtunut koskaan, ei juonut milloinkaan _liiaksi_; petkutti tosin pelissä, mutta oli aina valmis tunnustamaan joutuessaan kiinni. Hän ei kiroillut eikä tahtonut esiintyä valistuneena epäilijänä; laski kernaasti leikkiä, mutta ei hänelle sopimattomista asioista; uskoi sanaan eikä tehnyt pelkurimaisia myönnytyksiä seurassa. Ajan kysymyksistä ja levottomuuksista hän ei välittänyt; ei lukenut milloinkaan kirjoja, mutta seurasi sanomalehdistä päivän politiikkaa, tullikysymystä ja verojenkorotusta.

Sisarensa Britan kanssa hän hämmästeli leikillään, ja lankomiehen, toimittajan, kanssa hän oli jotensakin hyvä ystävä. Tohtori Borgista hän piti senvuoksi, että tämä oli kunnon mies, ja hänen raakuuksiaan piti pastori leikinlaskuna. Enin antoi hän arvoa tohtorille tämän varman kannan takia idioottimaisessa naiskysymyksessä, ja soi hänelle puolestaan anteeksi hänen raivonsa koiria kohtaan. Hänen sukulaisensa olivat huvilanomistajia, ja hän piti heitä hyvinä naapureina, mutta ahdisti heitä verotuksessa. Lähintään, eli vaimoaan lapsettomassa avioliitossa, hän kohteli vaimonaan, kumppanina, talon "sisäosasten" hallitsijana; mutta voi häntä, jos hän rohkeni astua valtansa rajojen ulkopuolelle, silloin pastori puolusti paikkaansa. Brita oli kyllä ollut siellä ja koettanut villitä, mutta silloin oli kirkkoherra, kotirauhasta välittämättä, nostanut sellaisen metelin, että heidän oli täytynyt peräytyä.

-- Vaimo rinnallani, mutta ei yläpuolellani! oli hänen tunnuslauseensa.

Ja hän sanoi sodomiiteiksi niitä miehiä, jotka antoivat naisten hallita itseään. Mutta sen hän oli myöskin huomannut, että naisten hyökätessä esiin ei ollut kysymyksessä yhdenvertaisuus, vaan hirmuvaltaisuus.

-- Tulevaisuuden yhteiskunnassa te ehkä saatte äänioikeuden, hän sanoi, kun teette kaikki työtä; mutta ette tässä yhteiskunnassa, jossa olette joukon jatkona.

Sellainen oli Storön pastori Alroth; keskiaikainen prelaatti, hengellinen virkamies, jolla oli paljon maallista valtaa, rikas mies, joka omisti suuria maatiloja, ja oli senvuoksi oma suojelijansa, s.o. asetti itse itsensä kirkkoherrakuntaan, josta sai 30,000 kruunua palkkaa, jotka kruunut yhteensä hänen omien 20,000 kruunun korkojensa kanssa pyöristivät hänen vuositulonsa 50,000 kruunuksi.

* * * * *

Kanavan suussa huomattiin kuitenkin, että vesi oli matalalla; senvuoksi perämies alkoi komentaa tuota tavanmukaista meritemppua.

-- Matkustajat alihankaan!

Se oli ensimmäinen temppu; mutta kun kaikki eivät tienneet, missä alihanka oli, menivät muutamat ylihankaan.

Kun humalainen perämies -- hän oli aina humalassa ja silmät punaisina kuin särjellä -- huusi ylihankaan, niin ymmärsi syrjäinenkin asian oikean laadun ja sen seikan, että oli siirryttävä samalle puolelle. Siitä laiva kallistui ikäänkuin se olisi ollut keikahtamaisillaan kumoon, mutta pääsi kuitenkin mairitellen kappaleen matkaa eteenpäin kaislikon laitaa, jossa polakoukut kumartuivat laivan vanavedessä.

-- Miksi kanavaa ei ruopata? kysyi Brita rouva viattomasti.

-- Siksi, vastasi tohtori, että jos ruopattaisiin, niin ilmestyisi heti nopeakulkuinen kilpailija vesille, ja sitä eivät tämän lotjan osakkeenomistajat tahdo. Vai kuinka, Petter?

Pastori ei tahtonut kieltää eikä myöntää, vaan virkkoi:

-- Eiköhän Gustafin nivuslihoihin koske alhaalla peräsalongissa! Hän on sangen raskas, ja perämiehen pitäisi mennä alas "asettelemaan" häntä.

Nyt sattui tohtori astumaan polakoukkuja kurkistelevan Fylaksin käpälille, ja tämä ulahti kauhun ulvontaan, johon Brita yhtyi:

-- Sinä olet raakalainen! huusi hän tohtorille.

-- Se on valhe, ystäväiseni, vastasi tohtori; en kiduta milloinkaan eläintä, en edes onkimatoa, mutta teidän eläimenne kiduttavat minua olemalla tielläni ja ulvomalla.

Kanavamatka oli suoritettu, ja merenhaara avautui eteen. Laituri seurasi laituria, ja joka kerran kun poikettiin maihin, oli tilaisuus tehdä jokin huomautus, antaa selitys asukkaista. Ne olivat ikäänkuin turvapaikkoja, toisinaan sellaisten ihmisten piilopaikkoja, jotka olivat vetäytyneet pois maailman hälinästä. Toinen tarina ei ollut toisensa kaltainen, ja tähän sydänmaahan, puolen tunnin päähän Tukholmasta, he olivat asettuneet, enimmäkseen ehkä tunteakseen meren läheisyyden, ainoan suuren, mitä Ruotsin tiherretyssä luonnossa on. Ne olivat jokapäiväisiä murhenäytelmiä, joiden viimeinen näytös suoritettiin täällä. Hävitetyt omaisuudet, murtuneet perhekohtalot, rangaistut tai rankaisemattomat harha-askeleet, loukattu kunnianhimo, suru ja kaipaus, kaikkinainen kurjuus oli kokoontunut näihin harmaiden kivimäkien välissä oleviin vihreihin laaksonnotkelmiin. Asioista tietoiset, jotka kulkivat tätä vesireittiä, tunsivat käyvänsä ohi elämän kaiken katkeruuden, ja ahdistuksen ohella heräsi mielihyvän tunne siitä, että itse oli ulkopuolella. Pastori, joka tiesi enin, puhui vähimmän, mutta tohtori oli uupumatta äänessä:

-- Katsokaa, tuolla seisoo tuo vanha pederasti laiturillaan ja vartoo sanomalehteä. Sinä Brita, joka tutkit sosiaalista kysymystä, voitko selittää pederastian syyt, ja voitko sanoa minulle, miksi niin moni mies meidän piirissämme antaa tehdä itsestään sen suuntaisia viittauksia?

-- Sitä en voi, enkä tahdo puhua siitä, vastasi Brita rouva turhia kainostelematta, mutta osoittamatta myöskään vähintäkään mielenkiintoa.

-- Sellaisista asioista ei puhuta, keskeytti pastori.

-- Siinähän juuri on onnettomuus, sanoi tohtori, että tärkeimpiä kysymyksiä ei saada selvitellä. Murhasta ja murhapoltosta, varkaudesta ja väärennyksistä saadaan puhua äänekkäästi alaoikeudessa, missä laki säätää suullisen kuulustelun, mutta näistä asioista ei saa edes kirjoittaa!

-- Inhimillinen häveliäisyys vaatii tässä vaikenemaan, väitti pastori vastaan.

-- Silloin pitäisi tuomaria hävettää kuulla murhasta ja varkaudesta myöskin. Ei, te olette höperöitä, tai tahdotte näyttää paremmilta kuin olette. Te olette ihan selittämättömiä! Itse teko on rankaisematon, mutta jos joku runoilija kuvaa ylevästi synnyttämistilaisuuden ensimmäisen kohtauksen, niin tahdotte heittää hänet vankilaan. Nuorison takia! Irstaan nuorison, joka ei leikkaa nimiään puihin, vaan piirtää koko salaisuuden pitkin nurkkia ja seiniä. Minä en ymmärrä teitä, mutta en tahdo sanoa teitä teeskentelijöiksi, sillä en tiedä, mitä se on! Sinä, Petter, et tahtoisi käyttäytyä sopimattomasti katukäytävällä, mutta sinun koirarakkisi saa loukata kauneudenaistia lapsilauman nähden, ja sinä seisot ja katselet kaikkea rauhallisesti! Hyi hitto!

-- Kas nyt hän on taas koirien kimpussa, keskeytti Brita rouva; se on hänen ainainen puheenaiheensa.

-- Niin on, kun te laahaatte likaiset eläimenne ihmisten pariin ja annatte niiden ottaa osaa keskusteluun, niin saatte sanan sanasta, kaksi parhaasta.

-- Likaisia? Kissojen jälkeen ei ole sen puhtaampia eläimiä, katso niiden turkkia...

-- Katso sinä hamettasi, Brita, kirkui tohtori, katso Fylaksin pirskotinta!

Fylaks oli todellakin tutkinut Brita rouvan kaupunginhametta ja nostanut takajalkaansa.

Kuin ampiaisen pistämänä hypähti rouva pystyyn; punainen töyhtö hänen hatussaan vapisi kuin kaurakimppu tuulessa, hänen kasvonsa kuvastivat yhdellä erää kaikkia mahdollisia mielenliikutuksia; raivoa nolauksen, epätoivoa hävityksen, häpeää nöyryytyksen johdosta, mihin sekaantui ystävällinen hymy, joka vielä kuolossakin tahtoi ilmaista myötätuntoa viatonta eläintä kohtaan.

-- Miksi sinä et kurita eläintäsi? karjui tohtori, joka kuitenkin tahtoi pitää loukatun ja häväistyn ihmisen puolta.

-- En voi, eläinsuojeluyhdistys tulee väliin! viisasteli pastori.

-- Yhdistys voi olla oikeassa, jos nimittäin keppi sen sijaan saisi tanssia sinun selässäsi; mutta minä tiedän, että sinä et uskalla kohottaa keppiä Fylaksia vastaan, sillä silloin sen ikenet menisivät irviin; ja silloin se on herra ja sinä olet koira! Senkin saakelin itsekäs nauta!

Näin sanoen hän läksi tupakkahuoneesta ja paukahutti oven kiinni perässään.

Oli saavuttu aavalle ulapalle ja tohtori meni peräkannelle vilvoittelemaan.

Siellä hän näki tukkukauppias Levin, joka myöskin omisti huvilan Storössä, sekä Britan kolmannen pojan, jolla oli eräs pastori Alrothin ulkotila vuokralla.

Tohtorin täytyi ensin purkaa mielensä, ennenkuin aloitti toisen puheenaineen, ja Isak oli uskollinen sielu, johon hän saattoi tyhjentää närkästyksensä.

-- Ajattele noita saakeleita! Naiset ovat liittoutuneet eläinten kanssa; eläin saa purra minua, mutta jos minä puolustaudun potkaisemalla, niin joudun vankilaan. Onko maailman loppu käsissä, vai mitä tämä on? Ja nämä eläin-naiset kuvataan ihmiskunnan hyväntekijöiksi, kohotetaan elämäkerroissa jättiläisneroiksi...

-- Niin, sanoi Isak, siinä seuraukset zooloogisesta maailmankäsityksestä, eläinlääkäripsykologiasta, demokraattisten periaatteitten ulottamisesta eläimiin saakka. Kaikki on samanlaista, kaikki ovat yhdenvertaisia...

-- Mitkä pässinpäät ovat voineet tehdä niin järjettömiä johtopäätöksiä? Jos ihminen on eläinasteikon huippu, niin on hän kai hallitseva eläimiä, se on johdonmukaista. -- -- -- Mutta se on mädäntymismerkki, kun pienet tai suuret eläimet pääsevät valtaan; bakteriot tai koirat, yhdentekevää; basillia vastaan saan puolustautua, mutta en koiraa? Tiedättekö, kaikki tyynni on ihan mätää!

Isak huomasi hetken keskeytykseen sopivaksi, ja sanoi sivumennen:

-- Andersin mielestä on maanviljelyskin mätää!

-- En tahdo sanoa mätää, mutta kyllä on päin mäntyä maanviljelyskin, se on vissi. Eikö maasta ole imetty mehu, kun emme voi lannoittaa sitä tuottamatta ulkoa lannoitusaineita? Tiedättekö, että Ruotsi osti yhtenä vuonna 60 miljoonaa kiloa keinotekoista lannoitusainetta ulkomailta? Tiedättekö sen? Ja luuletteko, että se lyö leiville? -- Me emme voi ruokkia edes karjaamme: tiedättekö, että olemme ostaneet yhtenä vuonna 90 miljoonaa kiloa leseitä ja öljykakkuja. Me emme voi kylvää ostamatta siementä ulkomailta; 16 miljoonaa kiloa siementä vuodessa ulkomailta. Akat, jotka ennen hoitivat kanoja, eivät viitsi tehdä sitä enää, vaan me ostamme 20 miljoonaa munaa vuodessa, oikeammin 27, mutta me viemme todellakin maasta 7 miljoonaa.

-- No, kuinkas on sitten viljan laita? viskasi Isak kalikkansa jo sytytettyyn tullitakkaan?

-- Älkää puhuko siitä! 132 miljoonaa kiloa vehnää yhtenä vuonna, mitäs sanotte siitä?

-- Tasaan sen maastaviennillä, sanoi Isak.

-- Sinä et voi tasata 132 miljoonaa kiloa maahan tuotua vehnää 18 _tuhannella_ maastaviedyllä, vaikkapa ottaisit lukuun 27 miljoonaa kiloa maastavietyä kauraakin; ja sitäpaitsi sinä olet tuonut maahan 92 miljoonaa ruista ja 27 miljoonaa maissia, kaikki kiloissa! Millä Ruotsi elää?

-- Puulla ja raudalla!

-- Ei, Norlannissa ei ole enää jäljellä yhtään jättiläishirttä, ei yhtään mastopuuta, sanovat jotkut; toiset väittävät sitä valheeksi; vastaus riippuu siitä, mikä vaaliyhdistykselle on edullista sillä hetkellä; me viemme maasta vain kaivoskeppejä ja "lastikkoja" sanoo sahanomistaja, jos hän on vasemmistolainen, mutta kieltää sen, jos on oikeistolainen.

-- Entäs rauta sitten?

-- Me viemme maasta rautaa, se on totta, mutta me tuomme sitä myöskin maahan; kankirautaa on viety maasta 162 miljoonaa kiloa, mutta tuotu 21 miljoonaa; 91 miljoonaa kiloa valurautaa on viety, mutta 50 miljoonaa on tuotu, ja me olemme ostaneet 55 miljoonaa kiloa rautatienkiskoja ulkomailta yhden vuoden kuluessa. Millä Ruotsi elää?

-- Keinottelulla! vastasi tohtori Borg arvelematta.

Isak hymyili.

-- Niin, keinottelulla, mutta sellainen päättyy tavallisesti aika romahduksella, kun korkoja ei voida maksaa, ja toisinaan se päättyy tyrmällä, jos velallinen on huomattu huolimattomaksi. Ajatelkaahan, jos koko Ruotsi pistettäisiin huolimattomana velallisena salpojen taa?

-- Niin, vastasi tohtori, kerran oli Arvid Falk sitä mieltä seisoessaan vielä vartiossa ja saarnatessaan kuuroille korville.

-- Kumma mies tuo Falk, joka viimein joutui taisteluun itseään vastaan... huomautti Isak.

-- Ei minun nähdäkseni, keskeytti tohtori. Hän kokeili katsantokannoilla, ja tunnontarkkana kokeilijana hän pani toimeen tarkistuskokeita, asettui koetteeksi vastustajan puolelle, rupesi korjausluvussa vastalukijaksi, tarkisti laskelman alhaalta ylöspäin, ja kun vastakoe johti kielteisiin tuloksiin, palasi hän takaisin koeteltuun lähtökohtaan. Tätä te ette käsitä. Mutta Falk olisi suoriutunut tästä käyttämällä Kierkegaardin menettelytapaa. Tämä loi kirjailijapersonallisuuksia ja esiintyi joka kerran uudella salanimellä. Victor Eremita on toinen kuin Johannes Climacus; Constantin Constantius ei ole Johannes de Silentio, mutta ne kaikki yhteensä muodostavat Sören Kierkegaardin. Falk oli elävältäleikkaaja, joka kokeili omalla sielullaan, kulki aina haavat avoimina, kunnes antoi henkensä tietämisen puolesta, en tahdo käyttää tuota väärinkäytettyä sanaa totuus. Ja jos hänen kootut teoksensa ilmestyisivät kerran, niin ei olisi muutettava sanaakaan, vaan kaikki ristiriitaisuudet koottava yhteen ja merkittävä Kierkegaardin yhteisellä nimityksellä: Asteita elämän polulla.

Nyt laski laiva Kirkkolahteen, ja matkustajien täytyi kohdata toisensa maihin noustessa, niin ystävien kuin vihollistenkin.

NELJÄS LUKU

Toimittaja

Toimittaja Gustaf Borg oli syntynyt Bergslagenissa aatelisista vanhemmista. Isä oli nimismies, ja piti ankarasti kiinni aateluudestaan; kasvatti poikansa jonkun verran ylpeiksi, mikä eristi heidät keskisäädystä, valmistamatta heille pääsyä yläluokkaan. Pojat, Gustaf ja Henrik, opiskelivat Vesterisin kimnaasissa ja olivat muutamien ylhäisaatelin jälkeläisten tovereita, mutta nämä eivät tahtoneet lähestyä, he eivät olleet tietävinään Borgien aateluudesta.

Nimismiehen pojat varttuivat kuitenkin; olivat yksinkertaisia ulkoasultaan, mutta etusormissa kantasormukset ja kruunut parranajovehkeissä he huolehtivat käytöksestään, pysyttelivät pinnalla, kuten sanotaan, ja olivat päättäneet aateloida nimen tiedoilla ja edistymisellä.

Mutta kun se aika teki tuloaan, jolloin aateli piti "poistettaman", tuli Gustaf ylioppilaaksi.

Hän matkusti Upsalaan ja kävi kuraattorin luona kirjoittautumassa osakuntaan. Siihen aikaan oli ylioppilasluettelossa jokaisen aatelisnimen jälkeen nob. (nobilis).

Kun nyt kuraattori kirjoitti Borgin nimen nimikirjaan, unohti hän piirtää perään nob.

Gustaf Borg tulistui ja kysyi, aikoiko kuraattori riistää hänen perunsa ja omansa, hänen traditsiooninsa ja perhekunniansa.

Kuraattori pysyttelihe rauhallisena, mutta kysyi:

-- Onko Borg todellakin ruotsalainen aatelismies?

-- Todellakin? Mitä se on? Eikö minun nimeni ole aateliskalenterissa?

Kuraattori, joka itse oli aatelismies ja tunsi ammattikunnan salaisuudet, vastasi silmäänsä vilkuttaen:

-- On: aateliskalenterissa!

-- Entä sitten? kysyi Gustaf edelleen.

-- Niin, nähkääpäs, aateliskalenteri on _vain_ kirja, mutta sukuluettelot, ne ovat toista. Eikö herra tunne sukuluetteloja, Anrepin sukuluetteloja?

-- En, minä en ole nähnyt niitä, mutta jokin häväistyskirja se taitaa olla.

-- Katsokaammehan sitä sitten, vastasi kuraattori ja otti erään nidoksen kirjoituspöydältään. -- Tämä on merkillinen kirja; sitä alettiin julkaista kauan sitten ja viimeinen vihko ilmestyi vast'ikään. Kirja tuli kuin käskystä; ja ehkäpä juuri se sulkee Ritarihuoneen -- katsokaammepa nyt: B; B, O; Borg. Aatelissuku Borg numero 1570. Jäljessä on risti ja se merkitsee sitä, että suku on kuollut.

Nuori ylioppilas tunsi todellakin kuolevansa; ja hän vaipui tuolille istumaan. Mutta toinnuttuaan hän koetti tarttua oljenkorteen:

-- Silloin me olemme adopteerattuja!

-- Ruotsin laki ei myönnä adopteerausta, ja herra kai ymmärtänee, että jos voisi täten tulla aateloiduksi, niin antaisi jokainen rikas tukkukauppias köyhän rappiolla olevan aatelismiehen adopteerata itsensä vähäpätöisestä summasta. Niin, tehän tiedätte, että ritarihuonelippuja eli valtakirjoja myödään juuri nyt.

Gustaf Borg hypisteli kantasormustaan ja teki vielä hyökkäyksen:

-- En voi käsittää tätä; isäni on syytön, sillä hän on ehdottomasti rehellinen!

-- Sitä en ole kieltänyt, mutta esi-isäin pahat teot käyvät perintönä, ja jos tahdotte nähdä jotain hullunkurista, niin silmäilkäämmepä erästä kiivainta Ritarihuoneen puhujaa, joka taistelee perunsa ja omansa puolesta. Kas tässähän se onkin; suvun aateloi Englannin Kuningas Kaarle I käydessään Dublinissa 1652. Nyt mestattiin Kaarle I, kuten tunnettua, 1649, joten hänen käyntiään Irlannissa 1652 täytyy sanoa päättömäksi, mutta vieläkin päättömämmäksi sitä, että hän aateloi kapinallisen irlantilaisen. Näettekös juuri tällaiset seikat ovat tehneet meidän aatelimme epäilyttäväksi, ja etenkin kaikki nämä ulkomaalaiset sukuluettelot ovat sangen ontuvia. Oletteko kuulleet, millainen sukuperä meidän Ritarihuoneen-sankarillamme on? Luen koetteeksi muutamia 42 luetellusta. "Felimlomkóode Kingissä; Ferghis Avrenoud (skottilaisten kuningas); Eochy; Collumium." -- Mitä arvelette Collumiumista! Joko on jäljentäjä sotkeutunut tai on joku tekaissut nimen. Siitä ei herran tule olla pahoillaan, sillä kohta on parempi olla Anderson kuin Gyllensparre; silloin ei kukaan käy nuuskimassa toisen papinkirjaa eikä penkomassa vuoteita, kuten tämä Anrep tekee. Ajatelkaahan, herraseni, että eräs kirjanpainaja pahus on laskenut, että 60 sukua on syntynyt aviottomassa vuoteessa, tai polveutuvat ne poikamiehen sohvalta. Ja että meidän suurimmat Ritarihuone-sankarimme ovat ulkomaalaisia; että uudistusministeriössä istuu hollantilaisia, saksalaisia, kaiken maailman kansaa; ja jos laskemme äidinpuolelta, niin saamme Afrikan ja Aasian mukaan. Curry Treffenberg, tuo naurettava isänmaanystävä on mustalainen; ja lähetyskunnansihteeri --sky on puolalainen. Niin että älkäämme olko siitä pahoillamme. -- Kuitenkin; nyt en kirjoita nobilista tai nob'ia, josta Thackeray on johtanut sanan: snobbi! sitäpaitsi!

Tämä oli väkivaltainen isku nuorelle ylioppilaalle; hän viskasi kantasormuksen nurkkaan, matkusti kotia isänsä luo ja sadatteli niitä, jotka olivat saaneet hänet esiintymään väärällä kantakirjalla. Isä havaittiin syyttömäksi, mutta kantasormuksensa hän piti. Ritarihuoneella toimeenpannussa tarkastuksessa hänelle neuvottiin Vaakunakirjaa varmana lähteenä; ja sen mukaan oli vaakuna ollut poissa sata vuotta, mutta toisen sadan vuoden kuluttua se oli tuotu varkain sinne jälleen.

-- He ovat petkuttaneet tietysti, keskeytti Ritarihuoneen vahtimestari, joka oli tottunut tuollaisiin temppuihin.