Part 17

-- Näetkö, tuolla kulkevat kuolleet! Nykyään elossa olevat hengittävät oman aikansa ilmaa, elävät nykyisyydestä; nuo tuolla alhaalla elävät 1850 elämää kuten vainajakin; he ovat syöneet tuhkaa ja luita, senvuoksi he ovat tuhkankarvaisia; kaikki jo ennen nautittu ja sulatettu, jäännökset, elottomat jätteet ovat heidän ravintonaan; varjojen valtakuntaan he kuuluvat, ja elävään, kasvavaan kaikkivaltaan uskomatta he tekevät itselleen savesta epäjumalan ja panevat sen hopeajalkaiseen arkkuun; mutta vainaja ei ollut heidän; ei tee mitään, sillä he tekevät tyhjästä; hän oli heidän aran, verettömän jälkikaiku-aikansa lapsi, ja he tuntevat omansa; he ovat aikanaan taistelleet häntä vastaan, he ovat voittaneet hänet, ja nyt he kantavat ruumista riemusaatossa; taistelua Patrokloksen ruumiista, Patrokloksen, joka makasi vuosisatoja toimetonna ja heräsi viimein, jolloin itse Apollon löi hänet sokeudella ja Hektor hänet surmasi.

Tohtori Borg keskeytti tässä: -- Kuulkaahan! Nyt puhuu heidän jättiläisneronsa, mies, joka ei ole koskaan tehnyt mitään, mutta tuli entiseksi valtioneuvokseksi kolmenkymmenen seitsemän vuoden ikäisenä, ei saanut milloinkaan mitään valmiiksi, paitsi muutamia keskeneräisiä lentokirjasia. Lentokirjanen, dosenttikirjoitus, se oli ajan muoto. -- Hän pelkää jälkimaailman arvostelua kuolleen elämäntyöstä, ja senvuoksi hän vakuuttaa hänet sen tapaturman varalta. Kuulkaa! -- Hänen, vainajan, ajatukset olivat niin valtavat, että vasta tulevien vuosisatojen sukukunnat kykenevät käsittämään niitä! Sepä vasta peto. -- Nyt tulee Kristuksen seuraaja, joka ei kainostele istuutua antikristuksen valtaistuimelle. Sovinnollisuus on kaunista, mutta kun se ostetaan maailmallisesta kunniasta ja maallisesta kunnianosoituksesta, niin se on roskaa! -- Kuulkaahan, kuinka hän tasoittelee uskonoppia, sovittelee sääntöjä -- -- -- ja nyt! Nyt muuttui musta valkeaksi! -- Luonne! Lujaluonteinen! Luonteen lujuus! Ja nyt: vapaamielinen, vapaa, -- miksi ei vapaa-ajattelija? -- Ei kiitos!

Kreivi Max kääntyi Esterin puoleen.

-- Hän oli mukana tuomitsemassa Holgeria majesteettirikoksesta. Tämä on merkillinen näytelmä! -- Nämä tuhkaihmiset muistuttavat lemuureja ja toukkia, jotka tahtovat varastaa Faustin ruumiin! Muistatko? -- Ja tuntuu siltä kuin Mefistofeles seisoisi alttarin takana ja kääntäisi heidän silmänsä! He näkevät vainajassa kaikki ne ominaisuudet, joita tällä ei ollut. Aivan kuin Auerbachin kellarissa:

Falsch Gebild und Wort Verändern Sinn und Ort.

-- Puhutko Oopperakellarin kuvista? keskeytti tohtori, joka oli kuullut väärin.

-- _He_ näkevät viinamäkiä ja rypäleitä! kuiskasi Max Esterille.

Betrug war alles, Lug und Schein!

Mutta ylimmäinen pappi on minusta pahin; hän on sokeudessaan kammottava; häntä on nähtävästi kohdannut "väkevä eksytys", niin että hän luulee valhetta totuudeksi. Muistatko, että hän syytti Akselia valheesta kuolinvuoteella, jolloin tämä puhui totta?

-- Niin, nyt Ruotsi sai yhden pyhimyksen lisää! lopetti tohtori Borg. Hän oli ruotsalainen sielultaan ja sydämeltään, heidän perikuvansa; diletantti, joka ei saanut mitään valmiiksi; kuivakiskoinen ajattelija, joka filosofoi tyhjää; laulaja, jolla ei ollut ääntä; kirkui äänensä ensimmäisestä bassosta tenoriksi; alkoi vastustuspuolueen miehenä, päätti päivänsä Ruotsin Akatemiassa; oli alussa espanjankärpänen, lopuksi valkea laastari. Barrabashan se on, joka makaa hymyillen laatikossa; mutta pappi luulee häntä ristiinnaulituksi! -- -- -- kuulkaa, miten hän suostuttelee uskonkappaleita; mutta kuulkaa, kuinka kuudestoista tuoli narisee; liukkaita sanoja kuin sokerivesi kynttilän valossa. He itkevät! Aivankuin Voltaire'n kortinpelaajat, jotka itkivät Homeroksen kuolemaa! Tiedätkö, että tuollainen jäte nimitti äskettäin vainajan meidän Homerokseksemme, vaikka tämä ei ollut kirjoittanut Iliadia eikä Odysseiaa; hänen elämänsä oli kyllä Odysseia siinä suhteessa, että hän oli poissa niin kauan, ja hänen kotia tullessaan olivat kosijat valloittaneet hänen talonsa. -- Toivotammeko rauhaa hänen tomulleen onnitellen itseämme siitä, että yksi aikakausi hänen hahmossaan on saanut kolme lapiollista multaa; aikakausi, joka oli suuren vallankumouksen vihollinen; jonka kielteisenä ja vähemmän kunniakkaana tehtävänä oli ehkäistä.

Tohtori läksi urkujen soiton alkaessa, sillä hän ei voinut kärsiä sitä soittokonetta.

Ester ja Max jäivät paikoilleen.

-- Niin, virkkoi Max; kunnon tohtorimme katselee asioita 80-luvun valossa, mutta unohtaa, että elämme nyt 90-luvulla. Hän ei ymmärrä uutta aikaa, joka tekee tuloaan; hän ei ymmärrä meitä nuoria; sillä jos hän olisi kuullut äskeisen keskustelumme, niin hän olisi sanonut sitä -- niin, mikä tuo kaunis selittävä sana olikaan?

-- Hermostuneisuus!

-- Niin, sehän se oli! 80-luvulla sairastettiin vatsakatarria, joka oli pelkkää tyhjää puhetta; nyt vaivaa hermostuneisuus ihmisiä. Kullakin ajalla on omat vammansa, jotka näyttävät riippuvan sielullisista muutoksista, aivankuin lasten selittämättömät sairaudet kasvavassa iässä. "Hän kasvaa", sanotaan. Niin, me olemme kasvaneet, ja olemme senvuoksi sairaita. Mitä on umpisuolentulehdus? Se lienee eläimellisen elimen sairautta, joka on käynyt tarpeettomaksi ja leikataan senvuoksi pois. Toivon, että kaikki eläimellinen voitaisiin leikata pois; ja katsos, senvuoksi en tahdo kieltää, että tunsin toisinaan myötätuntoa vainajaa kohtaan, jonka pieniin voimiin oli yhtynyt hyvä tahto ja ylevä pyrkimys. Tohtorimme sitävastoin -- niin, hän oli aikansa lapsi, mutta se aika on ohi, minulle hän on vieras ja jo vainajien joukossa oleva. Hänen nuoruutensa ihanteet ovat osaksi lakanneet olemasta ihanteita, siksi että ne ovat toteutuneet; ja ihanteiden tulee olla edessäpäin. Mutta vaarallisinta tohtorissa on se, että hän on käynyt jo ehkäisijäksi. Hän pelkää nuorisoa, eikä tahdo kuulla puhuttavan uudesta. Hän on vetänyt rajaviivansa; tähän saakka, mutta ei siitä yli. Sensijaan, että koettaisi selittää jokapäiväisen elämän selittämättömiä seikkoja, hän sivuuttaa ne. Hän, joka uskoo lainalaisuuteen ja järjestykseen, uskoo kuitenkin sattumiin; sehän on ajatustavan heikkoutta, että samassa henkäyksessä kieltää väitteensä. Hän, joka uskoo kehitykseen ja kasvamiseen, tahtoo evätä sielunelämältämme mahdollisuuden kehittyä korkeampiin kykyihin. Hän uskoo langattomaan sähkölennättimeen, mutta kieltää sielun kyvyn asettua toistensa yhteyteen välimatkan päästä. Kunnon tohtorimme on hieman yksinkertainen. Holger sitävastoin _voi_ kasvaa; hän näyttää tehneen muutamia havaintoja vankilassa, mutta ei ilkeä puhua niistä, ja arkailee, että häntä hymähtäen sanottaisiin mystikoksi; ja hän tietää sitäpaitsi, että hänen lehtensä kuolisi sinä päivänä, jona hän koskettaisi sitä kieltä. -- -- --

Tiedät itse; en saa painetuksi sitä, mitä kirjoitan, sillä sitä sanotaan hassutukseksi; ja minä saan varrota, kenties käydä perikatoon matkalla...

Nyt läksi saattojoukko kirkosta.

-- On omituista nähdä, sanoi Ester, miten niin erilaiset puolueet ovat yhtyneet kunnioittamaan vainajaa.

-- Niin, ystäväni, se voi merkitä sitä, että kaikkien mieliin on painunut muisto Tuonpuoleisesta, ja että ylhäinen vetää luoksensa. Voin lukea hänen elämänsä ristiriitaisuudet ja tehdä yhteenvedon räikeistä ristiriitaisuuksista, mutta siihen vaaditaan kasvatusta ja itsensä voittamista.

Gerettet ist das edle Glied Der Geisterwelt vom Bösen; Wer immer strebend sich bemüht Den können wir erlösen. Und hat an ihm die Liebe gar Von oben Theil genommen, Begegnet ihm die selige Schaar Mit herzlichem Willkommen.

Mutta minä ymmärrän myöskin Mefistofeleen osan, oikeutetun osan. "Herra" tulkitsee sen näin:

Ich habe deines Gleichen nie gehasst. Von allen Geistern die verneinen, Ist mir der Schalk am wenigsten zur Last.

Kuuntele tarkasti nyt!

Der Menschen Thätigkeit kann allzuleicht erschlaffen, Er liebt sich bald die unbedingte Ruh; Drum geb ich gern ihm den Gesellen zu, Der reizt und wirkt und muss als Teufel schaffen!

Siinä kieltäjän tehtävä, pahan oikeutus elämän taloudessa. Siinä tohtorimme ekvatsiooni; vastustajan, vikojen löytäjän, joka hoitaa tehtävänsä kuin mies, ja jota kipeästi kaivataan näinä aikoina, jolloin sovinnon tehneet kilpailevat keskenäisessä imartelussa ja ylistyksessä. -- Nyt meidän täytyy lähteä; kirkko suljetaan!

He läksivät, ja suuntasivat askeleensa kuin äänettömästä sopimuksesta Saaria kohti. Heidän yhteiset vaelluksensa olivat heidän parhaita hetkiään. Kulku samassa tahdissa pakoitti heidät astumaan rinnan ja mukautumaan toinen toisensa mukaan; tästä syntyi molemminpuolisiin myönnytyksiin perustuva sopusointu; ihmisten katseet saivat heidät varomaan lähentelevää lähestymistä; ja kun uusia esineitä aina kiiti ohi, vaihtuivat mielialat ja niiden mukana keskusteluaiheet:

Mutta kun he olivat uupuneet kävelystä, tahtoi Ester istua uudella Oopperaterassilla. Hetken emmittyään Max seurasi häntä. Ja nyt he istuivat kumpikin omalla puolellaan pöytää; lähenivät lähenemistään toisiaan, ja katsoivat toisiaan silmiin.

-- Miten suoriudumme tästä, Ester? kysyi Max.

-- En tiedä! Toivon sitä, enkä toivo kuitenkaan.

Äkillinen halu puhua jostakin muusta valtasi molemmat; he tahtoivat nähtävästi siirtää tuonnemmaksi tuon tuskallisen leikkauksen. Ester silmäili ympärillään istuvia monia ihmisiä löytääkseen jonkun, josta keksisi puheenaiheen, ja joka synnyttäisi mielikuvan jostakin kaukaisesta. Tuolla istui eräs kapteeni tykkiväen univormussa, ja tästä Ester sai heti tukikohdan pelastaakseen molemmat tuosta alakuloisesta tunnelmasta.

-- Muistatko, hän aloitti, viime vuonna tuota ranskalaista tykkiväen kapteenia, joka vietiin siirtovankeuteen syylliseksi todistettuna vakoojana.

-- Muistan, vastasi Max hajamielisesti.

-- Nyt aletaan huhuilla, että hän oli viaton; mitä arvelet asiasta?

Max ei pitänyt tuollaisista käänteistä keskustelussa; hänestä ne tuntuivat siltä kuin häntä olisi yritetty pettää, houkutella hänen ajatuksiaan radoille, joille hän ei tahtonut. Hän vastasi kuitenkin kohteliaisuuden vuoksi.

-- Olin siihen aikaan Parisissa, ja sain sen käsityksen, että hän oli syyllinen, jota pidin sangen luonnollisena, kun mies oli syntyään saksaa puhuva elsassilainen ja tullut valtakunnan alammaiseksi 1871.

-- Miksi sitten luulet, että hän oli syyllinen? Kreivi koetti muistella asiaa, joka ei liikuttanut häntä, ja vastasi:

-- Kapteenista tuli ranskalainen, mutta hänen sukulaisensa Mülhausenissa pysyivät yhä saksalaisina; ja kun Dreyfus, sehän muistaakseni oli hänen nimensä, kävi joka kesä heidän luonaan, niin hän luonnollisesti juorusi. Näin myös, että hänen luonaan olisi käynyt Fontainebleau'ssa tai jossakin muualla hänen saksalainen veljensä, ja että hän olisi näyttänyt tälle joukon uusia keksintöjä, jos hänellä nyt oli yleensä mitään näytettävää.

-- No, minkä nojalla hänet sitten tuomittiin?

-- Epäilyä herättävien seikkojen nojalla; yhtäpitävien todistusten ja sitovien asianhaarain; nykyaikainen todistamistapa kiinnittää enemmän huomiota tällaisiin kuin aineellisiin; ja todistuksethan ovat aina vääriä siitä syystä, että ihmisen muisti on epätäydellinen. Ja yleinen mielipide riippuvainen harrastuksista ja intohimoista.

-- Niin, mutta olen muistavinani, että hänet tuomittiin nojautumalla epätietoiseen todistuskappaleeseen.

-- Tarkoitat tuota niin sanottua Bordereauta. Näin sen autografoituna erään Dreyfusin kirjeen rinnalla, ja vielä sen kirjelmän, jonka eversti -- mikä hänen nimensä nyt olikaan -- antoi Dreyfusin kirjoittaa sanelun mukaan. Näiden kirjoitusnäytteiden nojalla ei voida todistaa mitään, sillä Dreyfus käytti kahta kirjoitustapaa; lapsena oppimaansa saksalaista ja Ranskassa oppimaansa ranskalaista. Bordereaussa on käytetty ranskalaista kirjoitustapaa, numeroissa sen huomaa etenkin 4:stä, joka on merkitty siten kuin sen vain ranskalainen merkitsee, ja samoin myös 5:stä, joka on kirjoitettu ranskalaiseen tapaan.

Hän piirteli marmorilevyyn lyijykynällä.

-- Mutta everstin sanelemassa näytekirjoituksessa Dreyfus on käyttänyt saksalaisia numeroita ja saksalaista päivänmäärän merkitsemistä. Kirjoitus alkaa näin: "Paris 15 Oktobre 1894".

Ester ällistyi:

-- Näyttää siltä kuin olisit tutkinut perusteellisesti tuon jutun.

-- Niin olen, perusteellisemmin kuin minulla on oikeus tunnustaa sinulle; ja... kuitenkin: tässä ovat numerot saksalaisia; hän on sentään muuttanut päivänmäärää, niin että 13 on korjattu 15:ksi. Minkä vuoksi hän kirjoitti ensin 13, kun hän sanelussa varmaankin saattoi kuulla eron quinze ja treize sanojen välillä? Senvuoksi, että kolmantenatoista päivänä oli tapahtunut jotakin, jota sinä et tiedä! Bordereaun käsiala on siis todistukseksi kelpaamaton, kun mies käytti kahta kirjoitustapaa, joista lapsuuden kirjoitustapa esiintyi erinäisissä tilaisuuksissa.

-- Etkö sitten usko, että hän on kirjoittanut Bordereauta?

-- En tiedä! Mutta kun häntä ei ole tuomittu sen nojalla, vaan useiden epäilyä herättävien seikkojen perustalla, on se yhdentekevää. Omituista on, että löydettiin ote Bordereausta Dreyfusin liivintaskusta häntä Ile de Rez'sta vietäessä. Mistä hän sen sai, kun hänen käytettävänään ei ollut alkuperäistä kappaletta vankilassa; ja mitä hän sillä teki, se kun osoitti hänet syylliseksi? Tiedetäänkö oliko tuo ote alkuperäinen vai eikö?

-- Kuinka tämän tiedät?

-- Onhan se selostuksessa, eikä hän ole milloinkaan kieltänyt, että ote oli liivintaskussa, se kun tavattiin ihan verekseltä. -- Miksi tämä oikeusjuttu kiinnittää niin suuresti mieltäsi?

-- Sitä en voi selittää.

-- Kuitenkin, nyt hän istuu saarella, jolle muutamat ovat antaneet nimen du Diable, toiset taas du Salut. Onhan se merkillistä. Ja kerrotaan risteilevistä aluksista, jotka tahtovat vapauttaa hänet.

-- Oliko hän juutalainen?

-- Oli tietysti; mutta se ei pahentanut hänen asiaansa valistuneessa Ranskassa, jonka sotajoukossa oli jo kolmekymmentäkuusi juutalaista upseeria, ja jossa Dreyfus, saksalaisesta sukuperästään huolimatta, oli päässyt yleisesikunnan jäseneksi, _senvuoksi_ että hän oli juutalainen. Tahdottiin näet osoittautua valistuneiksi ja ennakkoluulottomiksi. Luulen tietäväni, että siitä munasta puhkee jotakin. Varmasti se on basiliskin muna!

-- Uskotko sitten, että hän on syyllinen.

Max katseli Esteriä, ja tunsi hänen kysymyksessään vihan odan, taisteluun vaatimuksen, ansan. Hän vastasi senvuoksi kylmästi:

-- Uskon, että hän on juorunnut ja sitä pidän anteeksi annettavana, en tiedä, onko hän kirjoittanut Bordereaun, mutta katson epätodennäköiseksi, että mies pitää luetteloa rikoksistaan. Todennäköisesti hän on syyllinen, mutta ei siihen rikokseen, josta häntä on syytetty. Ja siinä on hänen voimansa! Senvuoksi hän saattoi virka-arvon alennuksen saatuaan huudahtaa rohkeasti Marskentällä: "olen viaton!" (se on: "teidän tuhmaan syytökseenne!")

He kävivät alakuloisiksi ja Esteriä rupesi viluttamaan. Kreivi Maxia alkoi hermostuttaa ja hänestä kävi viereinen seura liian äänekkääksi; pahanilkinen koira kulki paikasta toiseen ja lakasi pöytiä hännällään; vahtimestari töykkäsi Esteriä selkään joka kerran ohi kulkiessaan.

-- Luulen, että istunto on lopussa, virkkoi Max. Täällä on ikävää, ja niin käy aina, kun keskustelut alhaisista asioista rupeavat vaikuttamaan. Ilmassa on ilkeä tuntu, kuolleet ympärilläni vaikuttavat minuun vastenmielisesti, ja minä kaipaan pois, ulos; toivoisin voivani ryömiä ruumiistani ja lentää lokkien kanssa merelle, kylpeä suuressa vihreässä laineessa, maata selälläni ja nähdä vaan taivaan; olla jättiläisvalas ja huuhtoa itseni valtameressä, uida kilpaa pursien kanssa ja sukeltaa levämetsiin --.

Nyt alkoivat kirkonkellot soida.

-- Ja sitten nuo kellot! Tuo kirkko on aina tuntunut minusta Oopperakellarin apuseurakunnalta, sisäänkäytävä on Österlånggatanilta ja torni Champs de Mars'n salongista. Kun tuolla ylhäällä soitetaan, niin kaikki totilusikat kalisevat terassilla ja punssilasit kilisevät tarjottimilla, laakeripuut värisevät ja niissä on elohopean maun haju, tämä terassi muistuttaa muutoin ranskalaista kirkkomaata istutuksilla koristettuine hautoineen ja tasaisiksi leikattuine puineen. -- Huh, miten minua viluttaa; lähdemmekö?

Ester tiesi sen merkitsevän eroa; sillä nyt alkoi vieraantuminen, viha, ilman erikoista syytä, ja jos hän itsepintaisesti jäisi Maxin luo, niin syntyisi tappava äänettömyys, tai puhkeisi järjetön riita.

He erosivat hyvästiä heittämättä molemmanpuolisesta äänettömästä sopimuksesta, mutta kuitenkin varmoina siitä, että kohtaisivat jälleen toisensa, ennemmin tai myöhemmin.

SEITSEMÄSTOISTA LUKU

Sovintojuhla

Ester ja Max kulkivat pitkin Strandvägeniä matkalla näyttelyyn, jota eivät olleet vielä nähneet. Molemmat kun olivat syntyneet Tukholmassa, muistivat he Djurgårdenin vanhat ääriviivat niin tarkasti, että olisivat voineet piirtää sen pimeässäkin. -- Nyt, kun he keskusteluihinsa vaipuneina olivat kulkeneet katse sisäänpäin tähdättynä, pysähtyivät he äkkiä ja loivat ylös silmänsä. He näkivät edessään valkean, siintävän kaupungin, joka oli kuin juhlaan pukeutuneena.

Max pysähtyi, ja tuijotti eteensä, ylös kuin hurmiossa:

-- Valkeus on jälleen koittanut!

Ja he vaelsivat edelleen Maxin puhuessa:

-- Pelko valkeaa kohtaan on kadonnut. Silmät eivät sietäneet valkeita taloja, senvuoksi terveysoppi kielsi kalkkikiilloitukseni, ja meidän nuoruutemme talojen seinät olivat sivellyt noella ja ruosteella; ja viranomaiset määräsivät käytettäväksi kimröökin ja rautamullan sekaista kalkitusta. Ja vihreä, toivehikkaan vihreä, jonka estetiikka oli julistanut pannaan siksi, ja senvuoksi että... vihreä on viettänyt jälleen paluujuhlaansa; valkea vihannoi, ja vehreys kullataan. Itse kansallislippu on valjennut koleasta indigosta lempeäksi koboltiksi, paksusta munanruskuaisesta kelmeäksi kullaksi. -- Me olemme vaeltaneet pimeydessä, mutta se oli vain auringonpimennystä, jota täytyi aikansa kestää. Muistan, miten lapsena ollessani pikku siskoilla oli valkeat sukat kuten heidän äideilläänkin; ja muistan ajan, jolloin heidän säärensä kävivät mustiksi; minusta he muistuttivat demooneja, jotka laskeutuivat alas savupiipuista; valkea muuttui mustaksi, ja oli muutamia naisia, jotka keikailivat surupuvulla, vaikka heillä ei ollut surua. Nyt alkaa taas valjeta; sukka on käynyt värikkääksi, ja kenkä kadottanut mustuutensa; nainen on saanut jälleen pitkät hiuksensa, paljastanut kaulansa ja povensa -- nyt saamme jälleen -- äitejä -- joiden kaulakoruina ovat lapset!

He olivat joutuneet sillankorvaan ja astuivat valkeaan kaupunkiin. He eivät nähneet ihmisiä; heitä ympäröi heidän oma suojeleva _auransa_, joka teki heidät ikäänkuin näkymättömiksi. Rakennuksia ja esineitä he eivät tutkistelleet, vaan pitivät niitä kuin omien aatekuviensa koristeina. Kuin kisaten he kulkivat ohi koneiden, mineraalien, aseiden, huonekalujen ja kaikenlaisen rihkaman. He vaipuivat vanhaan Tukholmaan; viihtyivät muinaisajan unhossa hetken; mutta tunsivat ahdistusta ja riuhtautuivat siitä irti takaisin nykyisyyteen! Elää nykyisyyden elämää, ei silloista! Ei päivääkään taaksepäin, pikemmin eteenpäin, itsensä ja aikansa edellä.

Lopuksi he istuutuivat siniseen luolaan. Max jatkoi puhettaan.

-- Nyt ajattelen sinistä, nyt näen sinistä, tiedän missä olen, mutta olen unhoittanut sen, enkä ole täällä. Tiedän nimesi, mutta en tahdo mainita sitä, sillä et ole se, ken olet. -- Tiedätkö, mitä "Gudsivalag" oli? Se oli henkistä sukulaisuutta, jota luultiin olevan saman lapsen kummien välillä. Uskon siihen, sielujen itsenäiseen olemassaoloon ruumiiden ulkopuolella, henkiseen sukurutsaukseen. Lienemme sisaruksia jollakin tuntemattomalla tavalla, ja senvuoksi emme saa lapsia; siksi olemme syyllisiä rikokseen, tunnemme häpeätä, jota emme voi selittää. Sinä et ole se, ken olet, sillä kun et ole luonani ja minä koetan muistella sinua, niin muutut toiseksi...

-- Keneksi sitten muutun?

-- Milloin äidikseni, milloin sisarekseni, milloin... Tiedätkö, uskon sielujen elävän niin riippumattomina ruumiista, että voivat ruveta versomaan toisen rungossa, ja elää saprofyyttien lailla toisten varassa. Jäkälä, joka kasvaa puissa ja kivissä, on levän ja sienen yhteiselämää, pesäyhteyttä, jota sanotaan symbiokseksi. Se on avioliittoa, henkistä tarkoitan, ja avioyhtäläisyys on sielun vielä tuntematonta muovailukykyä, joka voi muodostaa aineen toiseksi. Olin nähnyt isäsi, mutta en milloinkaan äitiäsi, kun kerran teatterissa, edessäni monta penkkiriviä, näin naisen niskan, joka veti huomioni puoleensa. Käännyin seurani puoleen ja sanoin tahtomattani: Tuon naisen niskasta muistuu Gustaf Borg mieleeni! -- Nainen on hänen vaimonsa, vastattiin minulle. Jos ne olisivat olleet kasvot, olisi saattanut käsittää seurustelusta johtuneen mukautumisen vaikutuksen, mutta niska. Sehän tuntuu satumaiselta.

-- Tosin synnytään kaksoisina, jatkoi Ester, mutta siksi voi myöskin tulla. Äidilläni oli kaksoissisar, jakun tämä leikkasi kerran käteensä, niin äitini tunsi tuskan pitkän matkan päähän. Sinusta ja minusta on tullut kaksoiset, mutta meidän täytyy lakata olemasta sitä.

-- Luulen, että kuolemme sinä hetkenä kuin side katkaistaan. Erosta johtuva tuska on kärsimyksistä suurin, mutta me emme voi välttää sitä!

-- Voitko ajatella loppua?

-- En! Ja mitä ei voi ajatella... sitä ei ole. He läksivät vaihtaakseen jälleen paikkaa; ja joutuivat Skansenille.

Koirat tervehtivät haukkuen heitä, ja Max kutistui kokoon tuskasta:

-- Nuo eläimet täällä? Eikö sitten Ruotsissa ole ihmisiä?

-- Et ole eläinten ystävä?

-- En, vihaan kaikkea eläimellistä, kuten tiedät, etenkin itsessäni. Ja nuo eläinten ystävät -- niin, sinähän tiedät, että itse johtajatar oli tappaa lapsensa rusinoilla ja manteleilla (hän oli kasvissyöjä), mutta ei voinut kuulla puhuttavan lampaan teurastuksesta. Ne, jotka ovat niin alhaisella eläinasteella, että tuntevat myötätuntoa eläimiä, mutta eivät ihmislapsia kohtaan, ne pitäisi rankaisematta voida lähettää eläinlääkäriin sinihappoa haistamaan, Kuilut, joita tuollainen ihmisen kaltainen sielu kätkee, pitäisi sen oikeastaan koettaa salata. Olen kuullut, että ratsuväki ja paimenet... Ei, nyt jätämme tämän paikan. Täällä on ilkeätä, ja ilkeätä on aina siellä, missä pidetään eläimiä häkeissä! -- Lähtekäämme Swedenborgin huvimajaan.

-- Oletko lukenut Swedenborgia?

-- Swedenborgia ei _lueta_, hänet saadaan, tai ollaan saamatta. Häntä voi ymmärtää vain se, joka elämässään on kokenut samaa kuin hän. Senvuoksi ei ole vaarallista lukea häntä; syrjäiselle hän on suljettu kirja.

He kulkivat kulkemistaan.

* * * * *

Pääravintolan edustalla istui konsuli Levi tohtori Borgin kanssa.

-- No, vikojen löytäjä, mitä sanot kaikesta tästä?

-- Tahtoisin mieluimmin vaieta ja säilyttää juhlan kauniin vaikutuksen.

-- Ei, sinun tulee ihailla, ihailla Ruotsin teollisuutta ja keksintöjä.

-- Mitä keksintöjä?

-- No, kas niin!

-- Vanhempien ideoiden pientä sovittelua, aiheet toisten, muutokset omat!

-- Mutta entäs sitten separaattori? Ruotsin kunnia ja rikkaus.

-- Se juuri! Sentrifuugin tehtävänä on aina ollut eroittaa malmeja, sokereja ja sokerinestettä; nyt se eroittaa kermaa, siinä kaikki!

-- Puhut joutavia! Se juuri on uutta, että sitä käytetään maidon erottamiseen.

-- Ei, maitoseparaattorin keksi 1864 Prandtl Baijerissa, mutta keksintöä kehitettiin Ruotsissa.

-- Siinäpä vasta poika! Entäs sitten höyryturbiini? Kelpaako se?

-- Kyllä, mutta se on vanha! Lasketaan sisään höyryä veden asemesta, siinä kaikki! Akseli on uusi! Ei, ken laskee höyrykoneeseeni toista nestettä kuin vettä, nestettä, jonka kiehumapiste on alhaisempi, kuten esim. eetteriä, jonka kiehumapiste on 45°, hän on säästänyt voimaa; hän on keksijä. Silloin kun voidaan lämmittää veturi väkiviinalampulla, olen minäkin mukana palkitsemassa. Tai kun tehdään ilmapallo, joka nousee typpikaasulla täytettynä ja paloöljykamiinalla lämmitettynä.

-- Typpikaasulla?