Part 16

[138] areté käytetään näin ensin yleismerkinnössä "hyvä kunto", voidakseen sitten esiintyä siveellisessä merkinnössä "kunto, hyve", virtus.

[139] nómimón te kai nómos, "oikeanmukaisuus ja laki" eli ehkä (sielunvoimien) oikea sopusuhta. Sielun alalla nómos on melkein samaa kuin tazis yleensä, niinkuin táttein merkitseekin: säätää. Vrt. Phaidon 114 E.

[140] Valtiomiehenä voi puhuja jakaa kansalle lahjoja: sotasaalista, juhlanäytäntöjä, theoriká y.m. mutta hän voi myös ottaa siltä veroja ja vaatia siltä monenlaisia uhrauksia yleisiin tarkoituksiin. Näilläkin, eikä ainoastaa puheilla, hän voi kansaansa kasvattaa.

[141] Päästäkseen tunnustamasta tappiotansa, tahtoo Kall. keskeyttää väittelyn jättäen sen tuloksen epäiltäväksi. Mutta Sokrates tahtoo jatkamalla keskustelua opettaa Kalliklesta kurittamaan ajatuksiaan ja mielensuuntaansa, koska hän suosii kurittomuutta sekä opissaan että käytännössä, keskustellessaan.

[142] Saatikka keskusteluja. -- Uskonnollinen arkamielisyys vaati nähtävästi jumalaistarun t. sadun kertomista päähän asti siten välttääkseen jumalien vihaa.

[143] Epikharmos Kos saarelta eli ikänsä Siciliassa persialaissotain aikoina harjoitellen lääketiedettä ja pythagoralais-empedokleiläistä filosofiaa. Kuuluisammaksi on hän tullut ilvenäytelmillään, joissa oli siveellinen ydin. Runsailla mietelauselmillaan ne suuresti herättivät Platonin mielenkiintoa. Tässä mainittu säe kuuluu Athenaeuksen mukaan: tà prò toú dú´ andres elegon, eis egon apokhréo; (yksinkös mun täytyy jaksaa kahden eestä haastella?)

[144] Sokrates vastaa leppeällä leikkipuheella Kallikleen sanoihin luvussa XLI. Koska häntä pilkalla on verrattu Amphioniin Euripideen näytelmässä, on hän puhuvinaan Amphionin nimessä Zethokselle, siten puolustaakseen filosoofin tointa.

[145] Usein Kreikan valtiot myönsivät "hyväntekijän" kunnianimen kansalaisille tai muukalaisille, etenkin ulkomaisille valtiomiehille ja ruhtinaille, heidän ansioittensa tähden valtiota kohtaa. "Hyväntekijän" nimi piirrettiin marmoritauluun. (Kts. jo Herodot. VIII 85).

[146] Sokrates näkyy tahallan valinneen édú ja agathón sanoille eri predikaatit: suloisa syntyy, ilmestyy hävitäkseen taas, mutta hyvä on olemukseltaan pysyväinen. Kts. Phileb. 53 C. ja 54 C.

[146 b] Sokrates koettaa vielä saattaa Kalliklesta keskusteluun osalliseksi, koska toteennäyttö oli ehtinyt juuri tähän kohtaan, kun K. keskeytti keskustelun.

[147] Sokrates voi helposti todistaa, että tästä yhdestä sophrosyne'n itsehillinnön l. mielenmaltin, siveyden hyveestä seuraa kaikki muut hyveet. Siltana niihin on velvollisuuksien (tà prosaekonta) täyttäminen.

[148] Alkukielen eú te kai kalós prattein merkitsee sekä toimia tehtävänsä hyvin ja oivasti, että: olla oivassa tilassa, voida hyvin (vert. engl. how do you do?), josta johtuu merkintö: olla onnellinen. Helposti huomataan kuitenkin, ettei tällä kahdamielisellä merkinnöllä harjoiteta salakujetta toteennäytössä. Onnellisuus perustuu oikeaan toimintaan, tämä taas oikeaan tietoon -- ja vice versa.

[149] Sokrates juontaa johtopäätelmiksi juuri ne väitteet, jotka hänen keskustelussaan Poloksen kanssa pahiten olivat Kalliklesta loukanneet Tämä saa ne nyt niellä uudestaan.

[150] "päämäärä -- tähdättävä -- jännittää" -- joutsenammunnasta otettua kuvapuhetta.

[151] Himojaan hillitsemätön kuritta-eläjä on itse asiassa "rosvo", mutta semmoisena elää hän löytämättä mitään elon määrää, siis kurjana. "Die böse That fortzeugend Böses muss gebären."

[152] Luonnossa ja luomakunnassa vallitsee valtasääntönä suurenmoinen sopusointu osien kesken ja näiden sekä kokonaisuuden välillä, ja samaa sääntöä kuvastaa myös valtio ja ihmissielu siveyden tilassa. Näin on Sokrateen mailmankatsomus peruspohjaltaan siveellinen. Siihen hän tässä vain sivumennen vihjaisee. -- Ne "viisaat", joista tässä puhutaan, lienevät etupäässä Pythagoraan lahkokuntaa. P:n sanotaankin ensin maininneen mailmaa kósmos nimellä. Ehkäpä ajattelee Sokrates myös Empedoklesta, joka luuli lemmen eli sopusoinnun ja vihan vastakkaisten voimain mailmassa vallitsevan.

[153] Absoluutinen etujen tasajako, isótes, ei Platonin mielestä ollut yhteiskunnassa mahdollinen, vaan ainoastaan suhteellinen, kyvyn ja sivistyksen sekä siihen perustuvan yhteiskunnallisen aseman ja arvon mukainen: korkeampi asema, tärkeämpi toimiala vaatii myös suurempia aineellisia etuja. (Plat. Lait VI 757 B.) Tämmöinen sopusuhtainen etujen jako on isótes geometriké, s.o. mittausopin rajoittama; se yksinään takaa oikeudellisen tilan valtiossa. Sen vastakohta on Kallikleen ihailema pleonezía, enemmän- l. liian-otto, jossa väkevämpi sortaa heikomman oikeutta. -- Muuten Platon pitää matematiikkaa filosofian valmistusasteena. Siitäpä hänen ovensa päällä oli kirjoitus: medeis ageométretos eisoto mou tèn stégne (Älköön geometriaa taitamaton astuko minun majaani!) Mutta Kallikles halveksui matematiikkaa ja siten myös filosofiaa.

[154] "Infamia notati" -- -- "Intelligitur autem severissimum _atimias_ genus, quod reum ipsum ejusque posteros omnibus civium juribus in perpetuum privabat" (Stallbaum).

[155] Oik. "leikataan pois". Rahoja säilytettiin tavallisesti nahkakukkarossa vyötäisillä. "Kukkaronleikkaajat" harjoittelivat ammattiaan väentungoksessa torilla, kylpylöissä y.m. samaan tapaan kuin nykyajan taskuvarkaat. Sokrates näyttää, mihin epäsiveellisiin johtopäätöksiin joudutaan noudattamalla Kallikleen periaatteita, mainiten erittäin ilkeitä väärinteon muotoja.

[156] Kall. lausuu riemunsa siitä että Sokrates, jonka mielipiteihin hänen niin monasti vasten tahtoaan täytyi myöntyä, kerrankin puhuu kuin hänen omasta sydämmestään. Kohta hän kuitenkin taas pettyy -- jos toivoi saada Sokratesta paremmin puolelleen taipumaan.

[157] Sanoopa jo Homeros Od XVII, 218: os aiei tòn homaion agei theos os tòn homaion.

[158] Näin halpoja ja huonoja tarkoitusperiä täytyy kasvatuksen alentua tähtäämään, kun miestä tahdotaan etupäässä pyrkimään itsekästä valtaa valtiossa saavuttamaan. (Vrt. vastakohdan vuoksi moitteita luvussa XL).

[159] Se käänne, minkä puhe Kallikleen odottamatta on ottanut, ei miellytä häntä. Se on hänestä vain mielivaltaista kiistakujetta.

[160] Kallikles arvoo elämää kalleimmaksi tavaraksi, jopa liiankin kalliiksi, kun hänelle on pääasiana elämä semmoisenaan, huolimatta siitä elääkö ihminen hurskaasti vai pahasti.

[161] Noin 30 penniä. Matkat olivat siis hyvin halvat, kun koko perhe kimsuineen kamsuineen pääsi Egyptistä tai Pontosta Athenaan parilla markalla (drakma = 1 Smk).

[162] Näin kylmän järkevästi ja pintapuolisesti antiikki yleensä -- jopa Sokrateenkin moinen henki -- harkitsi. Ei sen mieleen tullut, että sairaankin elämällä voi olla arvonsa ja merkityksensä ja että pahalle ihmiselle on sula armo saada elää ehtiäkseen parantaa elämäänsä.

[163] "Sermonibus quasi telis obruere". Kuvapuhe vihjaisee sotakoneseppäin koneihin ja niiden ammuksiin.

[164] Terävästi viittaa Sokrates ristiriitaan Kallikleen periaatteen ja käyttöpuolisen menettelyn välillä: luonnostaan ovat ihmiset muka yhdenvertaiset, mutta missä niin tarvitaan, ylpeilee hän syntyperällään. -- Pari riviä alempana "millaiset tahansa": väliäpitämättä siveellisestä laadusta, ovatko hyviä vai huonoja.

[165] Ammoisista ajoista oli salliman usko yleinen Helleenein kesken (vrt. Il. VI, 488), vaikka Kall. pilkkaa sitä naisten uskoksi. Samoin Epikurolainen Vellejus Cic. de natura deorum I 20, 25. Totta kyllä kuulee naisten usein lohduttavan itseään sillä, että se oli niin sallittu. Mutta tämmöisellä uskolla on helpompi rohkeasti kohdata vaaroja kuin Kallikleen hienolla sivistyksellä, joka elämää liian lempien kalpenee kuoleman edessä.

[166] Thessalian naiset harjoittelivat halusta myrkyn keittoa ja noituutta. Velhovehkeillään, joissa heitä autteli yötär Hekate, juteltiin heidän eräästi noituneen kuunkin alas taivaalta. Mutta siitä kosti heille jumalatar sokaisemalla heiltä silmät ja tappamalla heiltä lapset (Suidas). Vrt. Horat. Epod. V, 45. -- "mikä meille on rakkainta" tarkoittaa sielua, sen kuntoa ja hyvettä.

[167] Kall. alkaa epäröidä entisen mielipiteensä ja uuden välillä. Hän on suuren yleisön kannalla; ei sekään hevin luovu vanhoista rakkaiksi käyneistä uskoista, vaikka parempi tieto niitä jo näyttää vääriksi. Siitä tuo epäröiminen. Vahva vakaumus uuden oikeisuudesta voi vasta syntyä, kun sitä on tarkoin selitetty ja usealta puolen valaistu.

[168] Muutamilla vertauskohdilla koettaa Sokrates selittää, että valtiomiehen toimi edellyttää useita valmistusasteita ja että -- päinvastoin kuin Athenassa oli tapana -- valtiomieheksi aikovaa olisi tarpeellinen tutkia, saadakseen selville hänen tietonsa, taitonsa ja edelliset aikaansaannoksensa.

[169] en to pitho tèn kerameian (manthánein): sananlasku varottaa ryhtymästä suuriin toimiin, ennenkuin pystyy pieniin. Vrt. Laches 187 A. -- Savenvalanto oli Athenassa korkealle kehjennyt, joten sananlasku sen alalta oli kylläkin likeltä saatavissa.

[170] Selittävien vertausten jälkeen alkaa tästä varsinaisen asian esitys: valtiomiehen tärkeä tehtävä ja mitä se omaajaltaan vaatii. -- Sokrates tekee monta kysymystä peräkkäin ja pysähtyy jokaisen jälkeen, odottaen vastausta.

[171] Valtion varoista maksettiin kansalaisille Perikleen toimeenpanosta misthós stratiotikós (soturin ja tuomarin palkka), sitten myös m. ekklesiastikós ja theorikós (kansankeräjissä- ja teaaterissa-kävijän palkka). Niukkaa kitkutusta lie kyllä ollut tuo elanto valtion kukkaron turvissa, mutta haitallisesti se kuitenkin vaikutti kansalaisiin: se edisti velttoutta, kun palkkasotureilla päästiin itse suorittamasta asevelvollisuutta; yhä enemmin ahnasteltiin varsinkin noita teaaterirahoja, jopa niin, ettei valtiolle enää tahtonut riittää rahaa sotatarpeihin. -- "Plato quum iudicaret eos, qui rebus civilibus praeessent, neque auram popularem captare neque privatas utilitates spectare debere, mirum profecto non est, quod tam severe de Pericle iudicavit. Etenim inde ab eo tempore, quo is rempublicam administravit, Athenienses valde corruptos esse historia satis testatur. Nam adeo in segnitiem torporemque soluti sunt, ut nil nisi dies festos apparatusque ludorum magnificos curarent; tam loquaces exstiterunt, oste eis ouden heteron eúkairoin hae legein ti kai akoúein kainóteron. Unde etiam conciones populares magno studio frequentabant, non tam ut verum audirent, quam ut verborun suavitate delectarentur. Quid quod a pristina morum simplicitate et frugalitate adeo desciverunt, ut inter scorta iuvenes, alea viri et senes comissationibus omnes vitam transigerent." (Stallbaum.)

[172] Athenassa oli eräs kansanvaltaa vihaava puolue, joka ihaili Lakedaimonia kelpo valtion mallina ja toivoi sieltä valon koittoa kotimaallensa, Lakonistat eli Lakomaanit. He matkivat ulko-oloissaan lakonilaista tapain ankaruutta, kasvattivat viiksiä, pitivät lyhyttä viittaa yllänsä, voimistelivat ankarasti y.m. Karaistakseen itsiään harjoittelivat he innokkaasti nyrkkitaistelua, taisivatpa toisinaan lyödä toisiltaan korvatkin säpäleiksi, josta saivat pilkkanimen "rauskakorvat". Kallikles pistelee Sokratesta, vaikka syyttä, heidän liittoon kuuluvaksi.

[173] Sokrates puhuu katkeralla ivalla. Jos he todella Perikleen toimesta olisivat tulleet paremmiksi, olisi kaiketi heidän tuomionsa täytynyt olla oikea; mutta jos se oli väärä, todistaa se että he P:n aikana olivat huononneet.

[174] Peloponnesolaissodan toisena vuonna, kun Spartalaiset hävittivät maata ja rutto teki tuhoja Athenassa, purkautui kansan kiukku häntä vastaan, niin että hän, jouduttuaan syytöksen alaiseksi, tuomittiin rahasakkoihin. (Thukyd. II 59, 65.) Platon on tässä tietävinään, että tuomion syynä oli julkisten varojen kavallus. Ei kukaan muu tiedä siitä mitään.

[175] Oik. "kesyjä". Ei mikään Hom:n paikka sanone sitä suoraan. Sinneppäin puhuu kuitenkin Od. VI, 120. IX, 175. Tässä onkin etupäässä vain käsite dikaioi erotettava agrioi'sta.

[176] Kimon, joka suosi liittoa Spartan kanssa, oli saanut toimeen avun lähetyksen Spartalle 3:nessa messeniläissodassa. Mutta kun Spartalaiset pilkaten palauttivat athenalaiset apurinsa Ithomen luota, sai Kimonin vastustaja Perikles hänet ostrakismilla maasta ajetuksi v. 461. Rangaistuksen oli oikeastaan määrä kestää 10 vuotta, mutta jo v. 457 kutsuttiin Kimon takaisin saman Perikleen toimesta.

[177] Themistokles lähti v. 471 Argokseen. Mutta kun Spartalaiset syyttivät häntä osalliseksi Pausaniaan kavallukseen eli persialais-ystävyydestä, vältti hän tutkinnon pakenemalla Persian kuninkaan luo. -- Parosta vastaan tekemänsä onnistumattoman retken johdosta joutui Miltiades syytteeseen "kansan pettämisestä" ja tuomittiin kuolemaan; prytaanin ehdotuksesta kuolontuomio lievitettiin sitte 50:n talentin sakoiksi.

[178] Erotusta hallitsevain ja palvelevain taidetten, oikeain taidetten ja ammattitaitojen välillä (tékne] on kummankin nimitys), johon jo kajottiin luvussa XIX seur., selitetään tässä tarkemmin.

[179] Olivat siihen aikaan mainioita herkkusuiden kesken. Mitkaikos oli kotoisin Siciliasta, jossa keittotaito jo varhain kehittyi korkealle, varsinkin Syrakusan rikkaassa, hekumallisessa kaupungissa. Hänen kirjansa nimi oli opsartytiká. Leipurit leipoivat myös torttuja. Muuten oli nisuleipä juhlaleipää; arkioloissa syöttiin tavallisesti ohrarievää.

[180] Kall. närkästyikin todella, kun Sokr. todisti hänen valtiotaidossa taitamattomaksi. S. ryhtyy nyt näyttämään, että kansan intohimojen tyydyttäminen ilman siveellistä pohjaa kyllä saattaa luoda valtiolle ulkonaisen loiston ja valtiomiehille mainetta, mutta että sen surkastumisen syynä on juuri tuollainen näennäinen vaurastus.

[181] Sokrateen mielipide, että etevä valtiomies ei koskaan kukistu asemaltaan ja että valtiomies kukistumallaan todistaa vain omaa kyvyttömyyttään eikä voi syystä nurkua kansansa kiittämättömyyttä, tuntuu jyrkkyydessään paradoksilta eikä voi olla muuta kuin osaksi totta. Onhan monenkin etevän valtiomiehen täytynyt väistyä näyttämöltä, jolla ei enää suotu hänelle tehtävää.

[182] Kumpikin ottaa tehdäkseen käsittelynsä alaista paremmaksi, opettaa sille hyvettä: valtiomies lupaa kasvattaa kansaa l. valtiota kokonaisenaan, sofista yksilöä. Kummankin työ jää menestymättä, jos heiltä puuttuu kyky. Hyveenopettajan kelvottomuutta todistaa paraiten hänen oma nurkumisensa oppilaittensa pahuudesta.

[182 b] os alethós demegorein on samalla vastaus Kall:n moitteeseen alussa lukua XXXVIII: os alethós demegóros on.

[183] Kallikles, samoin kuin ihailtunsa Gorgias, halveksuu sofistoja, vaikka heidän alansa, retoriikka, onkin miltei samaa "puuta ja maata" kuin sofistiikka, ja Kall. periaatteiltaan on täysi sofista.

[184] Helleenejä yleensä loukkasi sofistain tapa ottaa palkkaa opetuksestaan eikä Sokrateskaan voi olla sitä moittimatta. Heidän mielestään tuo tapa edellytti liian halpaa käsitystä tieteestä ja hyveestä -- ikäänkuin se olisi osto- eli kauppatavaraa.

[185] Urheilua opetettaissa -- pilailee Sokrates -- saattaa olla kohdallaan että palkka maksetaan sikäli kuin oppi saadaan; sillä mitä ketterämmäksi ja nopeammaksi oppilas harjaantuu, sitä suurempi on vaara, että oppilas jonakin päivänä juoksee tiehensä jättäen opettajansa maksamatta; mutta sofistan on laita päinvastoin: mitä paremmin hän tehtävänsä täyttää, kasvattaen oppilaansa viisaaksi ja hyväksi, sitä vähemmin on pelkoa siitä, että tämä pettää opettajansa.

[186] areté politiké, jota sofistat lupasivat opettaaa, käsitti sekä oman talon että valtion hallitusta.

[187] Ei vielä panna vastakkain noita kahta elämää, _valtiollista ja filosoofista_, vaan toistaiseksi kysytään vain, kumpaan valtiolliseen toimitapaan olisi ryhdyttävä, otaksuen että Kallikles kehottaa jompaankumpaan. Oikea vastaus kuuluisi: nykyoloissa ei kumpaankaan, sillä toinen on epäsiveellinen, toinen nykyään mahdoton. Ainoa keino on koettaa edistää yksityisten parannusta ja siten vaikuttaa koko valtioon välillisesti.

[188] Mysialaiset olivat kovin halveksitut. Myson esksatos oli puheenparsi = kaikkein kurjin. Cic. pro Flacco: "quid in graeco sermone tam tritum atque celebratum est, quam si quis despicatui ducitur, ut Mysorum ultimus esse dicatur?" Kallikles tarkoittaa siis: Nimitettäköön sinua vaikka kaikkein kurjimmaksikin, mutta sun tulee kuitenkin niin toimia, sillä muuten --

[189] Sokrates ennustaa tulevan surullisen kohtalonsa ja koskettelee siis osaksi samoja asioita kuin "Puolustuspuheessaan" (kts. K.G. Aminoffin suomennosta Helsing. 1898); eräs kohta tässä -- lääkäri lasten käräjissä keitturin ollessa syyttäjänä mukaileekin ivallaan Sokrateen oikeusjuttua, etenkin sitä kohtaa siinä, kuin häntä syytettiin nuorison viettelijäksi.

[190] lógos ja mýthos ovat vastakohtia: edellinen esittää todellisia tapahtumia, on tosi-tarina; jälkimäinen on satu, joka kertoo kuvaus-aistin keksimiä seikkoja ja seikkailuksia. Sokrates tahtoo sanoa että tarinan verhossa tässä esitellään vakava totuus. Tämän tarinan muoto onkin jalo, kieliasu yksinkertaisen arvokas, melkein juhlallinen. Puhevaihtelon keveä huolimattomuus on jäänyt pois ja sijaan tullut juhlallisen tyyni eepillinen esitys.

[191] Kts. II. XV, 187 seurr.

[192] Homeros ei puhu vielä näistä saarista, vaan jumalien lemmikit siirretään elävinä "Elysion kentälle" onnelliseen elämään. Vasta Hesiodos tietää "Autuasten saarista", jonne kuoltuaan pääsevät eräät ihmiset, sankarit ja urhot. Toisten täytyy pahuutensa palkaksi mennä Hadekseen. Vähitellen kehkiää tämä usko, Pindaroksen y.m. vaikutuksesta, niin, että kaikki hurskaat kuoltuaan siirretään Autuasten saarille, samalla kun Tartaros on kaikkien pahojen säilytyspaikka.

[193] Syy tuomarien erehdykseen on kaksinainen: objektiivinen, mikäli tuomittava henkilö ei esiinny paljaana, semmoisenaan, ja subjektiivinen, mikäli tuomarien oma älyämiskyky on vajava. Kummallakin on haittana ruumiillisuus eli, myytillisesti puhuen, he ovat verhotut. Verhoon sen laajimmassa merkinnössä kuuluu kaikki ulkonainen, minkä mukaan ihmistä täällä maan päällä arvostellaan, kaunis muoto, korkea asema, rikkaus y.m. Mutta aistillisuus on oikean arvostelun ja totuuden tiedon tiellä. Vasta sen riisuttuaan ihminen ilmenee tosi-olennossaan, niinkuin toisaalta sielu, vasta aistillisuuden kahleista kirvoitettuna, puhtaalla ajatuksellaan, ikäänkuin sisällisellä silmällä, välittömästi näkee totuuden.

[194] Platonin Prometheus, joka sopusoinnussa Jumalan kanssa toteuttaa kaitselmuksen ikiaatteita, on aivan toisenmoinen kuin Aiskhyloksen titaani, joka toimittaakseen ihmisille edistyskeinoja ja tehdäkseen heidän elämänsä iloisemmaksi, uskallaiksen taisteluun jumaliakin vastaan ja on tajuntaan heränneen, sivistystä kaipaavan ihmiskunnan edustajana. Attikan kultissa esiintyy Prometheus Hephaistoksen ja Pallaksen rinnalla ihmiskunnan hyväntekijänä, jona hänellä on nimi pyrphóros.

[195] Tarkoitetaan Asfodelos-niittyä, josta Homeros puhuu esim. Od. XI, 539. XXIV, 13. -- "Tien-haarasta" vrt. Virg. Aen. VI, 540 seur. -- Minos, Kretan kuningas, oli viisas lainsäätäjä; Rhadamanthys ja Aiakos olivat viisaita, hurskaita ja oikeamielisiä. Minos sopi Aasian tuomariksi siitä paikallisesta syystä, että hän kanta-isänsä Phoinikian valtiaan Agenorin kautta oli Aasiasta kotoisin. Muuten hän sekä Rhadamanthys mainitaan Europa nymfan pojiksi.

[196] Kokemuksesta ja filosofiasta saatujen täydentäväin edellysten perästä johdetaan tarinasta päätelmä koskien sielun ja vainajien olotilaa toisessa elämässä.

[197] ezis käsittää samalla alkunaisen luonnon, luontaisen olennon (physis) ja sen kehityskohdat l. "kokemat" ilot ja surut, hyvät ja pahat (= therapeúmata kai pathaemata), on siis: luontaislaatu, ololaatu.

[198] Ihmisen sieluntila kuoleman jälkeen sukeutuu tulokseksi hänen kehityksestään maan päällä, jopa tavallaan vastaten ruumiin kehitystä. Kehitys voi käydä hyvän tai pahan suuntaan, olla siveellinen tai epäsiveellinen. Kun sielu kehittyy olentonsa mukaisesti, sukeuu siitä hyveet ja kehitys on siveellinen. Sokrates esittää tässä kolme eri päämuotoa sielun epäsiveellisestä ilmimuodosta: 1) Koska siveellisyyden olento on oikeus, ilmenee etupäässä vääryys, vilppi ynnä sen rumin laji, väärävala, jotka raastavat sielun haavoja täyteen. 2) Siveellisyyden luontainen kehitys edellyttää totuuden-rakkautta ja totuuden tietoa; vaan tämän kehitystä häiritsee valhe, joka vääntää sielun kieroksi, pois totuudesta vinoon. 3) Voidakseen toimia ulospäin, täytyy sielun noudattaa määräsuhtaa; jos siltä puuttuu tämä suhtamieli l. kohtuus (sophrosýne), vaivaa sitä _suhdattomuus_, kuriton kohtuuttomuus (akolasia), joka, sen mukaan mikä sillä kulloinkin on esineenä, ilmenee vallanhimona, hekumana, ylpeytenä, yleensä himojen irrallisuutena, joka hämmentää sielun eri osain sopusuhdan ja rumentaa sen muodon.

[199] Niinkuin eivät teot (joita tuomarien ei tarvitse tunteakkaan), vaan niistä sukeutunut sielun laatu määrää rangaistuksen, niin tämän päätarkoitus Platonin mukaan ei ole pahain töiden kosto, vaan rikollisen siveellinen parannus. Pelko pakottaa vakavasti miettimään, tämä taas panee paremman tiedon sielussa vireille, kun pahan olento hedelmästään oikein tuntuvasti ilmenee sille. Muutamat sielut on kuitenkin pahuus jo niin tuiki turmellut -- ja sielun olennon vihollisena sen täytyy sitä turmella, -- etteivät ne enää manalassakaan voi kääntyä totuuden tielle ja parantua. Mutta nekin varottavalla esimerkillään edistävät toisten parannusta. -- Muuten Platonin oppi manalanrangaistuksesta edellyttää sielunvaellus-oppia, jota hän muissa teoksissaan esittää.

[200] Kts. Odys. XI, 576-600. Thersiteestä Il. II, 211-277.

[201] sophrosýne-hyve velvoittaa ihmistä etupäässä huolehtimaan oman sielunsa pelastusta, kieltämättä silti tekemästä hyvää toisillekkin. Mutta polypragmonein on päinvastoin levotonta touhua ja häärinää, joka sopimattomasti sekaantuu toisten tehtäviin ja oikeuksiin.

[202] Virkasauvaa, julkisen vallan merkkiä, pitivät julistaja, tietäjä, pappi, kilpataiston-järjestäjä, tuomari y.m.

[203] Od. XI, 569.

[204] agóna käytetty kahdamielisesti, merkiten: 1) kilpataistelua palkintoineen, jommoiseen koko elämää voi verrata; 2) käräjiä ja vainajain käräjiä eli viimeistä tuomiota, josta paraikaa on puhe.

[205] Aiakos, Zeus jumalan ja Aigina nymfin poika. -- "Seisot siellä, tyrmistyneenä -- --" sanan sanasta, kaksi paraasta saa Kallikles takaisin soimaukseensa luvussa XLI.

[206] Kaksi eri elinsuuntaa, toinen ulkonäön, toinen tosiolennon mukainen.

[A] Kun tähän asti on esitetty taiteiden (tieteiden) ja valetaiteiden (empiiristen taitojen) välisiä suhteita ja päätteeksi niistä yleensä sanotaan: "Näin ne, kuten olen sanonut (kts. XIX luv. alkupuolta), eroavat toisistaan j.n.e." niin on muutamia oudoksuttanut käänne: "mutta kun ne myös ovat liki toisiaan, niin sofista ja pihetaiturit j.n.e." Sentähden on paikkaa epäilty pilautuneeksi ja koetettu parannella: sophistai kai rétores omsit apogr. Vindob. 32, delev. Schleiermacher. dikastai k. rétores olim Ast. (M. Schanz). Mutta eihän siinä mitään outoa ole, jos taidetten ja harjaantumisten sijaan asetetaan niiden edustajat, etupäässä tässä sofistat ja reetorit, koska juuri on erotettava keskenään sofistiikka ja retoriikka, jotta jälkimäisen käsite täysin selviäisi.

[B] o loste Pole: pieni letkaus Poloksen ja aikaisempain sofistain näennäiselle tyylille. Vrt P:n tyylikästä lausuntoa II:n luvun lopussa.

[C] Toisen käsityksen mukaan (lukuparsi agathón te einai) kuuluisi tämä lause: Eiköhän siis sinulle taaskin ilmene, että suuri valta on siinä, kun jonkun toimiessa mielensä mukaan, siihen liittyy toiminnan hyödyttäväisyys, ja että tämä on hyvää; ja se se juuri onkin tuo suuri valta?

[D] P:n ensi lause on ivaa. Toisesta lauseesta puhuu hän jo täyttä totta.

[E] "Näethän" -- kuvaa, millä hartaalla innolla Pol. y.m. ihmettelivät tai kadehtivat tuota rohkeaa valtiasta. S:n leikillinen vastaus hieman jähdyttää intoa.

[F] se = todistamistapa l. todistamistavan määrääminen; "kuten jo sanoin" kts. XXVII:n loppupuolta.